YHTEISÖSOSIAALITYÖN TEORIA KUOPION SETLEMENTTI PUIJOLA RY:N TOIMINNAN RAKENTAJANA

YHTEISÖSOSIAALITYÖN TEORIA KUOPION SETLEMENTTI PUIJOLA RY:N TOIMINNAN RAKENTAJANA Marjo Tuulikki Vornanen Kandidaatin tutkielma Sosiaalityö Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta toukokuu 2014

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos VORNANEN, MARJO: Yhteisösosiaalityön teoria Kuopion Setlementti Puijola ry:n toiminnan rakentajana Kandidaatin tutkielma, 33 sivua Tutkielman ohjaaja: Leena Leinonen Huhtikuu 2014 Avainsanat: Yhteisösosiaalityö, osallisuus, sosiaalinen pääoma ja Setlementtiliike Yhteisöissä tehtävää sosiaalista työtä tehdään pääosin kolmannella sektorilla. Kolmannella sektorilla teoreettinen tieto ei ole keskiössä, vaikka toiminnassa se on selvästi nähtävissä. Tutkielmalla pyrin tuomaan esille teorian suhdetta käytännön työhön kolmannella sektorilla. Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla teoria- ja tutkimustietoa käyttäen, määrittelen Setlementti Puijola ry:n toimintaan oleellisemmin liittyvät käsitteet sekä etsin niiden yhteyttä käytäntöön. Pyrin tuomaan tutkielmassani esille yhteisöissä tehtävän työn voimaa ja kolmannen sektorin toimintaa yhteiskunnallisella tasolla. Tärkeimmiksi teoreettiseksi käytännön työssä näkyväksi kehykseksi Setlementtitoiminnassa nousi yhteisösosiaalityön teoria, johon kuuluu oleellisena osana sosiaalisen pääoman käsite, johon puolestaan kuuluu vahvasti osallisuuden käsite. Setlementti Puijola ry:n toiminnalla edistetään kansalaisten keskinäistä luottamusta ja vastavuoroisuutta paikallisella ja yhteiskunnallisella tasolla. Toiminnalla rakennetaan siltoja eri toimijoiden välille ruohonjuuritasolta lähtien. Setlementti Puijola ry tekee työtä kaupungin sisällä eri kulttuureissa ja yhteisöissä. Myös verkostotyö moniammatillisesti ja yhteisön tarpeet huomioiden ja yhdessä tasavertaisesti tehden tuottaa sosiaalista pääomaa. Setlementti Puijola ry:n toiminnalla lisätään yhteistoimintaa, tasa-arvoa ja yhteisön koherenssia sekä osallisuuden pääasiaa, tunnetta siitä, että kuuluu johonkin. Osallistava, toisen tiedon huomioiva, aktiivisuuteen kannustava ja itsekin osana oleva työote näkyy toiminnan ulottuvuuksissa. Toiminnalla pyritään tuomaan marginaaliryhmien asemaa esille ja vahvistamaan toisten tietojen asemaa Yhteisöissä tehtävän työn määritteleminen on hankalaa. Sitä on kutsuttu aikaisemmin yhdyskuntatyöksi, mikä kuvastaa mielestäni asiaa hyvin. Yhteisösosiaalityö on unelma, mutta käytäntöä käsitteellä ei ole, vaan se on hukkunut asiakasprosesseihin ja tavoitteen asetteluihin. Nykyisessä organisaatiokeskeisessä individualistisessa sosiaalityössä käsitteellä ei ole usein sijaa. Sosiaalityölle, joka ottaisi oppinsa yhdyskuntatyöstä, olisi siis selkeä paikka yhteiskunnassa, mutta toteutus on hankalaa. Yhteisösosiaalityö on kuitenkin nousemassa ja sosiaalityön työtavat tarkkailussa ja murroksessa, joten toivo ei ole vielä menetetty.

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 YHTEISÖSOSIAALITYÖN LÄHTÖKOHDAT... 7 2.1 Yhteisösosiaalityön määrittelytapoja... 7 2.2 Yhteisösosiaalityön historialliset lähtökohdat... 10 2.3 Yhteisösosiaalityön nykytila... 13 3 SETLEMENTTILIIKE JA ASUKASTUPATOIMINTA... 17 4 SOSIAALINEN PÄÄOMA, OSALLISUUS JA KÄYTÄNNÖN SOVELLUTUKSET... 20 4.1 Sosiaalinen pääoma ja osallisuus ohjaavina käsitteinä... 20 4.2 Osallisuuden ja sosiaalisen pääoman käytännön sovellutukset Kuopion Setlementti Puijola ry:n toiminnassa... 23 5 POHDINTA... 28 LÄHTEET... 31 KUVIOT Kuvio 1...27

3 1 JOHDANTO I learned that life can not be administered by definite rules and regulations; that wisdom to deal with a man s difficulties comes only through some knowledge of his life and habits as a whole Tämä sosiaalityön klassikko Jane Addamsin toteamus nostaa esiin ongelman, joka oli olemassa jo tuolloin, 1800- ja 1900 -lukujen vaihteessa, ja, joka on olemassa edelleen. Yksilön elämää ei voi tarkastella pelkkien sääntöjen ja säännönmukaisuuksien mukaan, vaan ongelmien ratkaisuun tarvitaan tietoisuutta yksilön kokonaisvaltaisesta elämästä. (Bissel Brown 1999, 1; käännös MV.) Vaikka kokonaisvaltaisuus ja koko elämän tila tunnustetaan jo oleelliseksi auttamistyössä, ei siihen silti panosteta tarpeeksi. Tämän hetkisessä yksilökeskeisessä maailmassa on unohdettu yksilön kokonaisvaltainen elämä, elinolot, ympäristö ja yhteisö. Aikuisten kanssa tehtävä työ perustuu ammattilaiskeskeisyyteen, eikä sosiaalityöntekijöillä ole aikaa tai resursseja lähteä tekemään työtään sinne, missä asiakkaat todella elävät. Yhteisössä tehtävää sosiaalista työtä tehdään Suomessa pääosin kolmannella sektorilla, jonne hakeutuu harvemmin akateemisesti koulutettuja sosiaalityön osaajia ja siihen pätevöityneitä, vaan esimerkiksi julkisen puolen tarjoama yksilökeskeinen aikuissosiaalityö houkuttaa enemmän. Yhteisöhoitoa käytetään työmenetelmänä esimerkiksi päihdetyössä, mutta varsinainen yhteisösosiaalityö on kadonnut. Itse pidän tätä asetelmaa vähintäänkin omituisena, sillä yhteisön voima sosiaalityön menetelmänä on juuri se, mitä sosiaalityöntekijän tulisi pitää lähtökohtaisesti arvokkaana. Sosiaalityön tehtävä on keskittyä yksilön sosiaalisiin tarpeisiin ja osallistaa yksilöä ja yhteisöjä aktiivisiksi toimijoiksi omissa asioissaan. Kartoitettuani teoriapohjaa yhteisösosiaalityöstä, kiinnostuin aiheesta yhä enemmän. Yhteisöllisestä toiminnasta, esimerkiksi kolmannella sektorilla, on tarjolla vain vähän informaatiota. Kolmannen sektorin tarjoamat palvelut ovat monesti luonteeltaan hajanaisia ja laajemmin tiedostamattomia, vaikka ovatkin arjessa tärkeä ja olennainen osa esimerkiksi aikuissosiaalityön asiakkaiden elämää. Tieto on monesti hajanaista ja ilmiöt vaikeasti tunnistettavia tai määriteltäviä. Keskusteltuani teemasta Kuopion

4 Setlementti Puijola ry:n lähiötyön koordinaattorin kanssa, päädyin keskittymään kandidaatin tutkielmassani nimenomaan Kuopion Setlementti Puijola ry:n yhteisöissä tehtävästä työstä, kuten asukastupatoiminnasta, löytyvien käsitteiden määrittelyyn. Tutkielmani tuottaa teorian avulla tietoa Kuopion Setlementti ry:stä ja asukastupatoiminnasta sekä määrittelee toimintaa ohjaavia hajanaisia ja laajoja käsitteitä. Peilaan siis sosiaalityössä tunnustettuja teorioita Kuopion Setlementti Puijola ry:n käytännön toimintaan. Setlementtiliike on kolmannen sektorin toimija. Kolmannella sektorilla tarkoitetaan julkisen ja yksityisen sektorin täydentäjänä toimivaa yhdistys- ja järjestötoimintaa. Se edustaa kolmannen sektorin yhteisöllis-normatiivista teoreettista määritelmää. Tätä lähestymistapaa edustaa kommunitarismi, jolloin kolmas sektori nähdään yhteisöllisyyden muotoutumisen keskeisenä muotona. Ajatuksena on, ettei individualismiin tai hyvinvointivaltion universalismiin voi luottaa, vaan tarvitaan yhteisöllisyyden myötä kehittyvää kunniallisuutta, keskinäisvastuuta ja yhteisöllisiä siteitä. Setlementti nojaa tähän kolmannen sektorin teoreettiseen kuvaan. (Siisiäinen 1999, 21; Mayo 1998, 164.) Järjestöt ovat oleellinen osa demokratian toteutumista, yhteisöllisyyden kokemusta ja responsiivisuutta. Kolannen sektorin toimijoita, kuten Setlementtiliikettä ja julkisia toimijoita ei ole pakko nähdä aina toisiaan poissulkevina, vaan toisistaan riippuvaisina (Roivainen 2001, 18). Nykyistä kolmannen sektorin toimintaa luonnehtivat liikemaailman kaltaiset piirteet. Tehokkuus, laskettavuus ja arvioitavuus ovat pesiytyneet myös kolmannelle sektorille. Määrärahat toimintaan ovat jostain organisaatiosta, jolle pitää pystyä todistamaan työn laatu ja tehokkuus. Sekatalousmallin mukaisesti palvelut tulisi tuottaa yhteistyössä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa. (Eräsaari 2009.) Tavoitteenani on teoriatietoa apuna käyttäen määritellä selkeästi Kuopion Setlementti Puijola ry:n toimintaan liittyvät oleellisimmat teoreettiset ilmiöt ja käsitteet ja löytää niiden yhteys käytännön työhön. Tavoitteenani on myös tuoda esille tutkielman avulla yhteisöissä tehtävän sosiaalityön ja kolmannen sektorin arvokasta työtä ja sen merkitystä yhteiskunnallisella tasolla. Tutkimuskysymys on: Millaisiin teoreettisiin lähtökohtiin Kuopion Setlementti Puijola ry:n toiminta pohjautuu ja, miten teoria näkyy käytännössä?

5 Käytän menetelmänä tutkielmassani kirjallisuuskatsausta. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on yksinkertaisesti kehittää ja luoda uutta teoriaa ja tietoa. Lisäksi kirjallisuuskatsaus tarjoaa menetelmänä mahdollisuuden arvioida teoriaa sekä rakentaa kokonaiskuva tutkittavasta asiasta. Kirjallisuuskatsaus voidaan jakaa tyylillisesti kolmeen eri ryhmään. Meta-analyysi, systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja kuvaileva kirjallisuuskatsaus ovat nämä tyypit. Tämä tutkielma perustuu kuvailevaan kirjallisuuskatsaukseen. Se onkin yleisimmin käytetty kirjallisuuskatsaustyyppi. Se ei luo tutkielmalle tiukkoja rajoja ja soveltuukin käytettäväksi juuri tämän tutkielman kaltaisessa tilanteessa, jolloin teoriaa on paljon saatavilla, eikä kaikkeen tietoon ole mahdollista perehtyä. Tutkimuskysymyksen asettelu on joustavampaa ja väljempää. Ilmiö pyritään kuitenkin kuvaamaan ja luokittelemaan tarkasti. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus voidaan jakaa vielä narratiiviseen ja integroivaan kirjallisuuskatsaukseen. Narratiivisella katsauksella pyritään rakentamaan tapahtumaketjua ja kuvaamaan tutkittavaa asiaa kehityksen kannalta. Integroivassa kirjallisuuskatsauksessa taas ilmiötä kuvataan mahdollisimman monipuolisesti ja sen avulla on mahdollista tuottaa uuttakin tietoa aiheesta. Integroiva kirjallisuuskatsaus perustuu tiedon kriittiseen tarkasteluun ja laajemman kuvan luomiseen ilmiöstä. (Salminen 2011, 3, 6 7.) Tutkielmani on enimmäkseen integroiva kirjallisuuskatsaus, mutta myös narratiivisia elementtejä siinä on. Yhteisösosiaalityöhön liittyvä tieto on vanhaa ja perustuu kehitykseen, jolloin narratiivinen ote on tarpeen kuvan luomiseksi. Toisaalta pyrin myös tuottamaan uutta kokoavaa tietoa yhdistelemällä erilaisia ilmiöitä koskevaa tietoa. Teorian kriittinen arviointi on osa tutkielmani tekoa. Tarkoituksenani on peilata teoriaa käytäntöön, käyttäen lähteenä myös Setlementti Puijola Ry:n omia asiakirjoja, kuten toimintakertomuksia. Näin löydän mahdolliset yhteneväisyydet teorian ja käytännön toiminnan välillä. Huomasin Kuopion Setlementti Puijola ry:n asukastupatoiminnan pohjautuvan yhteisösosiaalityön teoriaan. Toiminta kytkeytyy myös sosiaalisen pääoman ja osallisuuden käsitteisiin. Yhteisöissä tehtävään työhön oleellisesti liittyvät käsitteet osallisuus ja sosiaalinen pääoma pääsevät keskiöön tarkasteltaessa niiden teoreettista pohjaa ja näkyvyyttä käytännön toiminnassa. Tutkielmani keskeiset käsitteet ovat: yhteisösosiaalityö, osallisuus, sosiaalinen pääoma ja Setlementtiliike. Aloitan

6 tutkielmani kuvaamalla yhteisösosiaalityön teoriaa laajemmin. Yhteisösosiaalityön historia ja nykypäivän sovellukset nousevat tarkasteluni keskiöön. Tämän jälkeen paneudun Setlementtiin ja asukastupatoimintaan, historiaan ja nykypäivään. Tarkemmin tarkastelen Kuopion Setlementti Puijola ry:n toimintaa ja toiminnan tavoitteita sekä lähtökohtia.

7 2 YHTEISÖSOSIAALITYÖN LÄHTÖKOHDAT 2.1 Yhteisösosiaalityön määrittelytapoja Yhteisösosiaalityö on teoriaa ja käytäntöä. Käytännön työmenetelmän ja teoreettisen pohjansa lisäksi se on myös sosiaalisen muutoksen perspektiivi. Yhteisösosiaalityön teoreettista lähtökohtaa voisi luonnehtia käytännöstä teoriaan suuntaavaksi ja yhteiskunnan vastuuta sosiaalisten ongelmien luojana korostavaksi. Yhteisösosiaalityön pioneeri Jane Addams ajatteli, että sosiaaliset ongelmat ovat yhteiskunnan syytä, ei niinkään yksilön. Yhteiskunta luo raamit, joissa yksilö elää. Setlementtiliikkeen myötä syntynyt yhteisösosiaalityön teoria ei ole syntynyt ennen toimintaa, vaan Setlementin toiminta oli alkuun teoreettisesti hyvin hataraa. Tämä kuvastaa käytäntölähtöistä teorian muodostusta, joka on nykyään melko harvinaista. (Soydan 1999, 105, 110, 128.) Teoreettinen kehys yhteisösosiaalityölle rakentuu myös ekologisesta systeemiteoriasta. Sen mukaan ihmiset ovat osana eri tasojen yhteisöjä ja riippuvaisia toisistaan. Ekologisella näkemyksellä on systeemiteoreettinen pohja, minkä mukaan ihminen on osa monen eri tason systeemeitä. Mikro- meso- ja makrotasot muodostavat kehän. Mikrotaso sisältää kodin, perheen, ystävät ja läheisimmät, mesotaso taas koulun ja erilaiset palvelut, joihin ihminen kuuluu ja makrotaso taas yhteiskunnan ja esimerkiksi hallintovallan. Yhteisösosiaalityössä huomioidaan kokonaisuus ja tarkemmin yhteisöt, joihin yksilö kuuluu. Yhteisösosiaalityöhön kuuluu myös se, että ammatinharjoittaja ajattelee sosiaalisten ongelmien nousevan eri tasojen välisistä ristiriidoista ja ympäristöstä yksilöllisten ominaisuuksien sijaan. Esimerkiksi, jos mikrotason tarve ei kohtaa mesotason tarjontaa, yhteisösosiaalityön tehtävänä on toimia linkkinä tasojen välillä ja kehittää tilannetta paremmaksi. (Stephey & Popple 2008, 116 118, 123 124.) Myös sosioekonominen teoria toimii yhteisösosiaalityön taustalla. Sosioekonominen malli eroaa systeemiteoriasta siten, että se on luonteeltaan huomattavasti poliittisempi ja korostaa ekologisten mallien muuttuvuutta. Sosioekonominen lähestymistapa mahdollistaa ongelmien ja marginaalien tuomisen julkiseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Se ottaa huomioon ihmisen holistisesti analysoiden elinoloja ja paikallisia ja globaaleja verkostoja. Sosioekonominen lähtökohta mahdollistaa

8 käytännössä ihmisten osallisuuden ja voimaantumisen sekä osallistumisen itseään koskevaan päätöksentekoon. (Stephey & Popple 2008, 116 118, 123 124.) Yhteisösosiaalityö on käytännössä keino edistää hyvinvointia yhteisössä. Toimintaperiaatteita ovat lähipalveluiden kehittäminen, sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisy, oma-aloitteisuuden tukeminen sekä sosiaalisten verkostojen merkityksen tunnustaminen. Yhteisösosiaalityöllä tavoitellaan monimuotoisuutta ja osallisuuden tukemista arjessa. (Yhteisösosiaalityö 2013.) Yhteisösosiaalityössä lähdetään liikkeelle kumppanuuden rakentamisesta kaikkien oleellisten toimijoiden kesken. Tavoitteena on julkisen organisaation ja yhteisöjen vastakkainasettelun murtaminen ja verkostoituminen. Luottamus joko olemassa olevan tai sosiaalityön keinoin luodun yhteisön omiin voimavaroihin ja potentiaaliin on oleellista, kuten myös siltojen rakentaminen ja kumppanuuden lisääminen julkisen vallan ja yhteisön välille. (Juhila 2011, 127 129 ; Mayo 1998, 163.) Stephey & Popple (2008) käyttävät yhteisösosiaalityön käytännön prosessia kuvatessaan kuusivaiheista mallia: 1. Tutustuminen 2. Arviointi ja sitoutuminen 3. Organisointi ja suunnittelu 4. Yhteistyön syventäminen ja interventio 5. Resurssi-inventaario 6. Työn arviointi ja tulokset Työn alkuun liittyy tutustuminen yhteisöön ja tiedonanto sekä tiedon kerääminen. Tällöin on tärkeää tavata oleellisia ihmisiä ja keskustella yhteisön nykytilanteesta ja tarpeista. Toiseen vaiheeseen kuuluu arviointi ja sitoutuminen, jolloin yhteisön kykyä ja muotoa arvioidaan mielessä tuleva haaste. Myös tarpeen tunnistaminen ja tehtävien nimeäminen eri osapuolille on tärkeää toisessa vaiheessa. Kolmas vaihe sisältää organisoinnin ja suunnittelun, jolloin priorisoidaan ongelma ja asetetaan tavoitteet sekä tehdään toimintasuunnitelma yhdessä, kumppaneina. Neljännessä vaiheessa yhteistyötä syvennetään intervention yhteydessä yhteisön jäsenten kanssa. Viidennessä vaiheessa tehdään resurssi-inventaario, jonka ideana on, että kaikki yhteisöstä löytyvät taidot ja

9 voimavarat otetaan käyttöön sopivalla tavalla yhteisön parhaaksi. Lopuksi työtä arvioidaan ja tuloksia tutkitaan. (Stephey & Popple 2008, 121 122, 126.) Jane Addamsin ajoista lähtien työntekijän rooli yhteisössä tehtävässä työssä on tukea yhteisössä muutosprosessia ammatillisin keinoin. Työntekijän aktiivisuus riippuu yhteisöstä. Yhteisössä, jossa jäsenet eivät ole kovin osallisia, työ vaatii aktiivisempaa otetta työntekijältä. (Soydan 1999, 128.) Juhilan (2011, 126) mukaan yhteisösosiaalityö on ollut Jane Addamsin ajasta lähtien tunnustettu työote, mutta, joka on muodostunut käsitteeksi vasta nykyään. Jo pelkkä yhteisön määrittely on nykyään hankalaa esimerkiksi informaatioteknologian kehityksen ja globaalisuuden tuomien uudenlaisten yhteisöjen myötä. Stepheyn & Popplen (2008, 31) mukaan teoria yhteisön ympärillä on kontekstisidonnaista. Yhteisön määrittely vaatii näin laajempaa ymmärrystä yhteisön muuttuvasta luonteesta. Individualistisessa ja globaalissa nykymaailmassa yhteisön käsitteeseen ja olemukseen on kiinnitettävä taas huomiota ja se on ajateltava uudestaan. (Stephey & Popple 2008, 31.) Käytän tutkielmassani yhteisösosiaalityön käsitettä, koska ajattelen sen olevan tulevaisuuden kannalta kestävämpi ja kuvaavan parhaiten asiaa, jonka ympärille tutkielmani rakentuu. Toki tutkielmassa vilahtelee muitakin samaa asiaa kuvaavia määritelmiä, riippuen lähdekirjallisuudesta. Käsite on vaikeasti ja monimutkaisesti määriteltävä, eikä ole käsitettä, jota käytettäisiin yleisesti. Suomessa on aiemmin puhuttu yhdyskuntatyöstä. 1990-luvun lopulla alettiin puhua yhteisötyöstä, kun taas viimevuosina on puhuttu yhteisösosiaalityöstä. (Roivainen 2008b, 26.) Yhdyskuntatyö on siis vanhempi käsite, joka liittyy aikuisten parissa tehtävään työhön. Yhdyskuntatyö nähdään itsenäisenä työmenetelmänä ja sosiaalityön erityisalana, kuten yhteisösosiaalityökin. Molemmat esiintyvät tekstissäni, koska niitä molempia käytetään myös kirjallisuudessa. (Roivainen 2008b.) Yhteisöllinen työote taas on osa asiakastyön prosessia ja organisaatiolähtöistä ihmisten kategorisointia aikuissosiaalityössä. Tällöin idea alkuperäisestä yhdyskuntatyöstä katoaa. Tämän vuoksi en käytä tätä samankaltaista käsitettä, vaikka kolmannen sektorin toimintaa kuvastaakin parhaiten yhteisöllinen työote kuin yhteisösosiaalityö käsitteellisen hataruutensa takia. Käsitteellinen kirjo on valtava ja yhteisö ja sosiaalityö hankala määritellä kontekstisidonnaisuutensa vuoksi. (Roivainen 2001, 17.)

10 2.2 Yhteisösosiaalityön historialliset lähtökohdat Yhteisösosiaalityöllä on pitkät perinteet sosiaalityön yhtenä menetelmänä. Aatehistoria on peräisin Setlementtiliikkeen perustajan Jane Addamsin ajatuksista. Hänen mielestään köyhyyden ja sosiaalisten ongelmien syyt ja ratkaisut on löydettävissä systeemistä eikä yksilön ominaisuuksista. Kuuluisin Addamsin teos lienee Twenty years at Hullhouse, joka käsittelee hänen aatettaan ja filosofiaansa, joista on muodostunut aatteellinen pohja yhteisösosiaalityölle. (Bissel Brown 1999.) Staub-Bernasconi (2009) määrittelee demokraattisen yhteisösosiaalityön vanhimmaksi teoreettiseksi strategiaksi, joka sisältää yhteisön jäsenten aktivoimisen tarpeidensa tunnistamiseen, resurssit, tavoitteet ja yhteisön voimavarat sisältävän suunnitelman rakentamisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja yhteisön ongelman asettamisen laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin. Yhteisösosiaalityön menetelmä ja pohja on siis Englannissa ja Yhdysvalloissa. (Staub-Bernasconi 2009.) Tässä kappaleessa käsittelen yhteisösosiaalityön juuria käyttäen esimerkkinä myös Englantilaista perinnettä ja historiaa. Yhdyskuntatyö syntyi Yhdysvalloissa ja Englannissa samoihin aikoihin kuin muutkin klassiset ryhmätyömenetelmät, osana sosiaalityön menetelmällistä käännettä. Setlementtiliike yhdyskuntatyön muotona mahdollisti esimerkiksi yliopistoopiskelijoiden pääsyn tutustumaan työväenluokan elämään ja päinvastoin. Toiminta oli siis myös etnografista. Näin pyrittiin yhdentämään kansalaisia eriarvoisessa luokkayhteiskunnassa. Case work -menetelmä oli luonteeltaan enemmän yksilöllinen, kun taas setlementtityö kohdistui yhteisöön. (Payne 1997, 202; Stephey & Popple 2008.) Samoihin aikoihin menetelmällisen käänteen myötä syntynyt COS (Charity Organization Society) painotti työssään teorialähtöistä käytännön työtä. COS painotti ihmisen yksilöllisiä piirteitä huono-osaisuuden syynä ja pyrki pureutumaan niihin. Huono-osaisuus ja köyhyys olivat siis poistettavissa case work -menetelmän avulla, jokaisen tapauksen yksilöllisiin piirteisiin puuttumalla ja niitä muuttamalla. Työntekijät olivat usein paremmasta luokasta ja ikään kuin parempia kuin asiakkaat. Menetelmä oli asiakkaan ja työntekijän eroa korostava. Yhteisösosiaalityön pioneeri Jane Addams ei

11 suostunut ajattelemaan näin, vaan hän päätti asettua asumaan samalle alueelle kuin huono-osaisemmatkin ja olemaan heille ikään kuin naapurina, ei työntekijänä, vaan yhteisön osana. Hän ei myöskään suostunut ajattelemaan ihmisiä tapauksina tai asiakkaina, vaan naapureina, joilla voi olla yhtä paljon annettavaa yhteisölle kuin kenellä tahansa muulla. jäsenellä. (Soydan 1999, 112.) Ideana Addamsin yhdyskuntatyössä oli siis asettua asumaan huono-osaisten alueelle. Naapurustoon tutustuttiin ottamalla kontaktia yksilöihin ja pyrittiin toimimaan siltana naapuruston ja laajemman yhteisön välillä. Yhdyskuntatyö siis tavoitteli myös luokkajaon ja ihmisryhmien etääntyneisyyden purkautumista sekä ennakkoluulojen vähentämistä. (Payne 1997, 202; Roivainen 2008a, 254; Stephey & Popple 2008.) Addams ilmaisi selkeästi kantansa siitä, että demokraattisen yhteiskunnan on mahdollistettava jokaisen kansalaisen osallisuus ja turvattava vuorovaikutus eri luokkien ja ryhmien välillä. Tätä kautta hän ajatteli vältyttävän konflikteilta ja sosiaalisilta ongelmilta, joita moderni yhteiskunta kaupungistumisineen ja teollistumisineen oli tuonut tullessaan. tämä rakensi perusajatusta yhteissosiaalityön paikallisuudesta ja yhteisölähtöisyydestä. Ideana on siis tarjota yhteisön tarpeeseen perustuvaa osallistavaa, aktivoivaa ja yhteisöä kehittävää toimintaa. (Bissel Brown 1999.) Dominelli on jakanut yhdyskuntatyön kolmeen eri alueeseen. Yhteisöhoito on ollut tyypillisesti keskiluokkaisten valkoisten naisten vapaaehtoistyöhön perustuvaa neutraalia työtä. Yhteisön organisaatio taas kuvaa yhteisösosiaalityötä eri toimijoiden välistä toimintaa organisoivana ja tasavertaisuutta eriarvoisuutta esiintuomalla tavoittelevan toimintana. Yhteisön kehittäminen taas on malli, jolla pyritään lisäämään yhteisön itseauttavuutta ja omatoimisuutta. Tällöin ongelma jollain alueella on määritelty valtion makrotasolla. Työtä tekee ammatillinen henkilö, joka ohjaa yhteisön kehittämistä, pyrkii lievittämään sosiaalisia ongelmia ja pitämään huolta yhteisön oikeuksista. Kyseessä on siis toiminnan taso. (Mayo 1998, 166.) Stephey & Popple (2008) tuovat teoksessaan esille Iso-Britannian yhteisösosiaalityön kehitystä 1980 2000 -luvuilla. 1980 -luvun yhdyskuntatyö linkittyi siellä vahvasti Margaret Thatcherin hallituskauteen. Hallitus pyrki tuolloin konservatiivisesti edistämään perinteistä perhemallia tuen antajana ja korostamaan yksilön omaa vastuuta.

12 Yhdyskuntatyö perustui naisten antamaan ohjaukseen ja neuvontaan. Yhteisön vastuuta omistaan pyrittiin lisäämään. Julkisen sektorin tuottamista hyvinvointipalveluista siirryttiin vastuun jakoon. (Stephey & Popple 2008, 74 75.) 1990-luvun Iso-Britannian yhteisösosiaalityön kehitystä taas luonnehtii laadukkaan ja tehokkaan yhteisötyön tuottaminen. Taustalla vaikutti kuitenkin vielä Thatcherilainen ajatus, mutta 1990-luvun kehityksessä oli vahvasti läsnä talous ja markkinat. Työ haluttiin tehdä mahdollisimman halvalla. Yhteisösosiaalityö jätettiin kolmannen sektorin tehtäväksi. Tehtäväksi muodostui säästää rahaa tarjoamalla esimerkiksi kotona asumisen mahdollistavia palveluita heikkokuntoisille. 1990-luvun kehitys Iso- Britanniassa siirsi yhteisötyön kolmannen sektorin tehtäväksi, mikä kertoo yleisestä näkemyksestä siitä, että kolmatta sektoria hyödynnetään heikossa taloudellisessa ja resurssisessa tilanteessa. (Stephey & Popple 2008, 77 80, 83.) Suomeen verrattuna Iso-Britanniassa 1980-luvun kehitys on liittynyt enemmän konservatiivisuuteen ja perinteistä kiinnipitämiseen, kun taas Suomessa uudistukseen. Tiukassa rahatilanteessa konservatiiviseen malliin ja yhteisösosiaalityöhön palataan kun julkisen sektorin palveluita jaetaan ja karsitaan. Suomeen ja Pohjoismaihin yhdyskuntatyö rantautui varsinaisessa merkityksessään 1960-luvulla, jolloin kaupungistuminen aiheutti haasteita sosiaalityölle (Hutchinson 2009, 11). Täällä yhdyskuntatyö pohjautuu nykyäänkin kokonaisuudessaan kansalaistoimintaan ja - järjestöihin (Korkiamäki, Nylund, Raitakari & Roivainen 2008, 13). Käsite on peräisin community work -käsitteestä, josta muodostui Suomessa yksi sosiaalityön menetelmistä. Toimintaperiaatteita ovat ennaltaehkäisy, lähipalveluiden kehittäminen, oma-aloitteisuus, osallisuus ja verkostot sekä paikallinen vaikuttaminen elinoloihin. Kansalaisuuden ja kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen ovat aina olleet yhteisösosiaalityön keskiössä. (Korkiamäki, Nylund, Raitakari & Roivainen 2008a, 23 24 ; Roivainen 2009, 99.) Suomessa yhteisösosiaalityön kehitykseen vaikutti vahvasti kolmannen sektorin sekä kirkon toimet ja aktiivisuus. Kirkko painotti enemmän lähiötyötä, jota se nimittää nykyään yhdyskuntatyöksi. 1970-luvulla yhdyskuntatyötä tehtiin Suomessa kaupunkien lähiöissä pohjoismaisella mallilla. Työ kohdistui kaupunkien lähiöihin, koska niihin oli muuttanut edellisen vuosikymmenen lopussa kaupungistumisen myötä paljon ihmisiä.

13 Naapurustossa tehtävällä keskinäistä vuorovaikutusta edistävällä työllä pyrittiin ennaltaehkäisemään ennalta odotettuja ongelmia. (Roivainen 2008b, 26 28 ; Roivainen 2009, 100 101.) Yhdyskuntatyötä on myös kritisoitu. Esimerkiksi 1970-luvulla lähiötyön kohteena olleita kaupunkiyhteisöjä ja naapurustoja pidettiin heikkoina yhteisöinä, joista ei olisi apua tai tukea ihmiselle. (Roivainen 2008b, 26 28.) 1980-luvulla yhdyskuntatyö oli jo osa sosiaalista politiikkaa rakenteellisen kriittisyytensä vuoksi. (Roivainen 2008b, 26 28.) Jopa sittemmin Suomessa säädetty sosiaalihuoltolaki määräsi yhteisöjen kehittämisen sosiaalityön tehtäväksi (17.9.1982 / 710, 18. ). Laista huolimatta, yhteisösosiaalityö on ollut kadoksissa julkisen sektorin sosiaalityöstä tai uppoutuneena asiakasprosesseihin tai yhteistyöverkostoihin tänä päivänä. 1980-luvulta lähtien yhteisösosiaalityö tai yhdyskuntatyö on ollut Suomessa unohduksissa ja kolmannen sektorin harteilla. Nyt 2000-luvulla kiinnostus yhteisötyötä kohtaan kasvaa koko ajan, ja olemme ikään kuin palaamassa takaisin 1970-luvun yhteisösosiaalityön huomattavuuteen. (Turunen 2009, 38.) Käytäntö on kuitenkin mielestäni vielä kaukana. 2.3 Yhteisösosiaalityön nykytila Soydanin (1999, 128) mukaan Yhteisösosiaalityö nojaa edelleen Setlementtiliikkeen ajatuksiin ja metodeihin. Koskisen (2003, 229) mukaan yhteisösosiaalityö on murroksessa. Uuteen yhteisösosiaalityöhön liittyy yksilöiden näkeminen osana yhteisöään yksilöllisyyden sijaan. Asiantuntijuus muodostuu yhteisöjen kehittämisen, elinoloihin vaikuttamisen, osallisuuden tukemisen ja moniammatillisen yhteistyön ympärille (Koskinen 2003, 229). Yhteisöissä tehtävän työn tarve on kasvanut viimeaikoina, vastalauseena yksilöllistymiselle. 2000-luvun yhteisösosiaalityö on murrosvaiheessa. Sosiaalialan asiantuntijuuteen pyritään rakentamalla ja kehittämällä eri yhteisöjä. Elinoloihin vaikuttaminen on oleellista nimenomaan paikallisella tasolla. (Juhila 2011, 126 127 ; Juhila 2008,75.) Yhteisösosiaalityön nykytila on tiedostettu melko huonoksi ja jäsentymättömäksi. Sosiaalityön uudistaminen vaatisikin sosiaalityöntekijöiltä toiminnallisempaa otetta ja

14 mielenkiintoa sekä toimistoon, hallitsemiseen tai profession suojaamiseen perustuvan työn lopettamista. Yhteisöllisiä menetelmiä ja strategioita on nostettu vahvasti esille erilaisissa ehdotuksissa ja laajemmin Euroopan tasolla. Erilaiset lähiöohjelmat ovat luoneet vakuuttavan pohjan kaupungissa tapahtuvalle yhteisösosiaalityölle. Sosiaalityön ydintä yritetään löytää ja sen mahdollistavaa politiikkaa lisätä. (Kananoja, Lähteinen, Marjamäki, Laiho, Sarvimäki, Karjalainen & Seppänen 2007, 127, 129,130.) Roivaisen (2008c, 253) mukaan yhteisösosiaalityö on tällä hetkellä retorisessa myötätuulessa, eli valtakunnalliset ja kansainvälisetkin ohjelmat ovat huomioineet yhteisön merkityksen. Kuitenkin tämä kauan käytetty työmuoto on katoamassa ja muuttumassa osaksi asiakastyön prosesseja. Roivainen (2008c) sanoo sosiaalityön olevan kehityksen myötä jakautunut eri perusteisiin perustuviin osiin. Sosiaalityö ja - palvelut on jaettu ongelma- ja ikäkeskeisesti. Onko yhteisölliselle työotteelle tilaa sosiaalityössä? Aikuissosiaalityöstä tilaa löytyy. Sosiaalityön perusajatus kehittää asioita ruohonjuuritasolta ja yhteisöjen tarpeista lähtien on jäänyt organisaatiolähtöisen työtavan jalkoihin. Kun tämä ajattelutapa muuttuu, on mahdollista aloittaa yhteisöllinen työ ikään kuin uudestaan. Tällöin sosiaalityössä ratkaistaisiin ongelmia yhteisöä kehittämällä. ( Roivainen 2008c.) Sosiaalityön tehtävänä on integroida yksilöä yhteisöönsä välittämällä tietoa normeista. Tarkoituksena on, että yksilö osallistuu hallitsemaan ja ohjailemaan omaa elämäänsä niin, että se on myös yhteisön normien mukaista. Eräsaaren (2001) mukaan sosiaalityöntekijät epäonnistuvat tässä tehtävässään. Sosiaalityöntekijät eivät voi toimia elämänhallinnan esikuvina asiakkailleen, koska heillä itselläänkään ei ole sellaiseen mahdollisuutta esimerkiksi työyhteisössä. Julkisen sektorin työntekijöiltä on viety mahdollisuus edistää yhteisöllisyyttä viemällä heiltä mahdollisuus edistää sitä omassa yhteisössään. (Eräsaari 2011.) Yhdyskuntatyö ei siis ole koskaan saavuttanut vahvaa asemaa sosiaalityössä Suomessa ja työmenetelmänäkin se on hävinnyt. Syiksi voi eritellä sen historialliseen syntyyn johtaneen tilanteen erilaisuuden, byrokraattisen sosiaalityön vakiintumisen, moraalisen logiikan muutoksen, yhteiskunnan ja yhteisöjen vastakkainasettelun ja tieteenalan eriytymisen sosiaalipolitiikasta. 1960-luvun muuttoliikkeen vuoksi yhdyskuntatyö koki

15 nousun silloin. Vaikka myöhemminkin on tapahtunut vastaavia muuttoliikkeitä, eivät ne ole aiheuttaneet vastaavaa huolta kuin tuolloin. (Roivainen 2008b, 38 41.) Byrokraattisen sosiaalityön myötä rakenteellinen ja yhteisöllinen työote on kadonnut toimistotyön alta. Moraalinen logiikka taas on muuttunut kansalaisuuteen ja universalismiin perustuvasta tarveharkintaiseen ja joidenkin etuoikeudeksi muodostuneeksi. Yhteisöt ja yhteiskunta ovat asettuneet vastakkain keskustelussa, ja yhteisö on muodostunut aikaisemman tavoittelun arvoisen sijaan torjutuksi vaihtoehdoksi. Tähän liittyy vahvasti hyvinvointivaltion puolustus. Hyvinvointivaltion näkemys yksilön riippumattomuudesta on ollut kovan puolustuksen alaisena 1980- luvulta asti. Myös erkaantuminen sosiaalipoliittisesta rakenteellisuudesta, kriittisyydestä ja laajemmasta yhteiskunnallisesta näkemyksestä yksilökeskeisempään yksilöihin ja perheisiin kohdistuvaan sosiaalityön tieteenalaan on vaikuttanut yhteisösosiaalityön romahdukseen. (Roivainen 2008b, 38 41.) Tällä hetkellä Suomessa ei ole yhteisötyön työpaikkoja, vaan se on käytännössä kokonaan kolmannen sektorin harteilla. Yhteisösosiaalityö vaatisi työntekijältä nykymittakaavassa paljon. Pitäisi pystyä olemaan ennakkoluuloton ja rohkea, ja uskaltautua kentälle, missä ihmiset todella ovat. (Kananoja ym. 2007, 128 131.) Yhteisösosiaalityö vaatii työntekijältä myös paljon erilaista tieto- ja taitopohjaa. Taitoa pitäisi olla sitoutumiskykyinen ja kykenevä ryhmätyöhön erilaisten ryhmien ja yksilöiden kanssa. Arviointikyky on myös tärkeää yhteisöä tai tarpeita arvioidessa. Kommunikointi- ja neuvottelutaidot nousevat keskiöön yhteisöissä toimittaessa. Mahdolliset konfliktitilanteet on selvitettävä ja kommunikoitava monenlaisten tahojen kanssa. Työntekijältä vaaditaan myös hallinnollista osaamista liittyen esimerkiksi ajan ja resurssien hallintaan. Käytännön työn lisäksi tulisi vielä kiinnostua paperityöstä, raportoinnista ja työn arvioinnista. (Mayo 1998, 169.) Ei siis ole mitenkään itsestään selvää, että jokainen sosiaalialan työntekijä kokisi yhteisössä tehtävän työn omakseen. Yhteisöt ja yksilöt ovat muutostilassa, mikä pitäisi huomioida yhteisösosiaalityötä kehittäessä. Ihmiset kuuluvat yhä useampaan yhteisöön, eivätkä yhteisöt välttämättä ole enää sidottuja kulttuurisiin tekijöihin, kuten vaikkapa yhteiskunnalliseen asemaan. Yhteisöt eivät ole välttämättä konkreettisia, vaan kommunikointi voi tapahtua tietotekniikan myötä monin eri tavoin. Juuri näiden erilaisten kulttuuristen tai

16 vertaisyhteisöjen mahdollistajana sosiaalityö voisi toimia. Yhteisöt ja lähiöt ovat jääneet yhteiskunnan reunoille. Sosiaalityö kohdentuu näiden marginaalien kanssa työskentelyyn. Sosiaalityön tutkimuksen ja käytännön tulisi tuoda näitä marginaaliin jääneitä rohkeasti esille ja keskusteluun. Näin työ kehittyisi. Yhteisösosiaalityön ja lähiökehittämisen mahdollisia ulottuvuuksia voisi olla asukastupatoiminta, kaupunkisosiaalityö, isännöinti ja asumisneuvonta, fyysisen ympäristön parantaminen ja yhdyskuntien ja lähiöiden kehittämistyön strateginen perustelu. (Kananoja ym. 2007, 128 131.) Stephey & Popple (2008) ovat tarkentaneet perinteisen sosiaalityön ja yhteisösosiaalityön eroja ja asioita, joita voisi tehdä yhteisöllisen työotteen saavuttamiseksi. Ensinnäkin perinteinen sosiaalityö on luonteeltaan reagoivaa ja korjaavaa, kun taas yhteisösosiaalityö ennaltaehkäisevää. Sosiaalityön tulisi omaksua yhteisösosiaalityöltä ennaltaehkäisevä työote. Toiseksi perinteinen sosiaalityö toimii melko kaukana ihmisestä. Sosiaalityön oppi yhteisösosiaalityöltä olisi sen paikallisuus ja fyysinen tavoitettavuus. Kolmanneksi perinteinen sosiaalityö perustuu ammattilaislähtöisyyteen ja vastuu on työntekijällä, kun taas yhteisösosiaalityö perustuu yhteisvastuuseen. Vastuunjako ja tasavertaisuus ovat asioita, joita perinteinen sosiaalityö voisi oppia yhteisösosiaalityöltä. Neljänneksi sosiaalityö painottuu monesti yksilöön ja verkostoja ei välttämättä huomioida. Yhteisösosiaalityölle ominainen yksilön tai moniammatillisen verkoston huomioiminen olisivat tärkeitä asioita pohdittaviksi myös perinteisessä sosiaalityössä. (Stephey & Popple 2008, 114 115.)

17 3 SETLEMENTTILIIKE JA ASUKASTUPATOIMINTA Setlementtiliike on yhdyskuntatyön ja yhteisösosiaalityön perustana oleva, Jane Addamsin perustama liike, joka syntyi Iso-Britanniassa ja Amerikassa. Toiminnalla tavoiteltiin eri luokkien välistä yhteistoimintaa, vuorovaikutusta ja osallisuutta, minkä avulla vältyttäisiin konflikteilta. Setlementtiliike oli vastine teollistumisen ja kaupungistumisen myötä syntyneisiin sosiaalisiin ongelmiin, kuten ryhmien väliseen eriarvoisuuteen. (Bissel Brown 1999; Toikko 2005, 96.) Toiminta-ajatuksena Setlementillä oli tarjota ihmisiä lähellä sijaitseva, matalan kynnyksen kohtaamispaikka, josta hyötyisi niin eliitti kuin köyhäillistökin. (Bissel Brown 1999, 18 19.) 1800-luvulla työväen kysymykseen perehtyneet huomasivat, ettei ongelmista voi syyttää vain yksilöä itseään ja, ettei kaikkia ongelmia voitu ratkaista rahan ja lakien avulla. Ajatusmaailman ja menetelmien murros synnytti Setlementtiliikkeen, joka mahdollisti huono-osaisten asuinalueiden asukkaiden yhteisöllisen toiminnan kehittämisen. Tosin Britanniassa syntynyt Setlementti perustui suurimmalta osin valistukseen ja moraaliseen uudistamiseen perustuvaan sivistystoimintaan. Itä- Lontoossa slummialueilla toimivat Setlementit perustuivat ajatukseen, ettei ulkopuolelta voi kertoa, mikä olisi ratkaisu ongelmiin, vaan ratkaisu ja keinot löytyvät yhteisöstä itsestään. (Toikko 2005, 100 101.) Setlementtiliike syntyi vastineeksi taloudellisiin ja poliittisiin ongelmiin. Liike levisi nopeasti ympäri maailmaa ja on edelleenkin säilyttänyt alkuperäiset ideansa. (Stephey & Popple 2008, 136 137.) Setlementtiliikkeen esille tuonut Jane Addams perusti ensimmäisen, pitkäaikaisimman ja parhaiten tunnetun setlementtitalo Hull House:n Chicagoon. Vaikutteita hän keräsi Euroopan matkaltaan, jolloin hän tutustui Lontoossa toimineen yliopisto-opiskelijoiden perustaman Toynbee Hall:n toimintaan. Tästä Setlementtiliike lähti leviäämään maailmalle. (Soydan 1999, 107 108.) Setlementtitalot oli rakennettu paikkansa ja yhteisönsä tarpeen mukaan. Osa tarjosi palveluita kristillisemmällä otteella, osa tarjosi ruoka-apua tai vaatteita, kun taas osa keskittyi maahanmuuttajille ja osa ulkomaalaisille lapsille tarjottaviin tukitoimiin. Tämä rakensi perusajatusta yhteissosiaalityön paikallisuudesta ja yhteisölähtöisyydestä. Ideana on siis tarjota yhteisön tarpeeseen perustuvaa joustavaa, osallistavaa, aktivoivaa ja kehittävää toimintaa. (Bissel Brown 1999, 18 19.)

18 Setlementtitalot muodostuivat alueensa toimintakeskuksiksi, jotka tarjosivat erilaista sivistys- ja harrastustoimintaa. Sivistys- ja harrastustoiminnan lisäksi ne toimivat myös yhteiskunnallisten asioiden keskusteluiden areenoina ja kokouspaikkoina. (Toikko, 2005, 102.) Edelleen Setlementtiliike ja Setlementtitilat, kuten asukastuvat esimerkiksi Kuopiossa, tarjoavat samoilla periaatteilla samanlaisia palveluita paikallisella tasolla. Tunnetuin ja maailman ensimmäinen Setlementtitalo Britanniassa on Toynbee Hall, jonka perustivat yliopisto-opiskelijat ja, josta Jane Addams sai idean perustaa Setlementtiliikkeen myös Yhdysvaltoihin. Toynbee Hall:n toiminta oli vahvasti eri luokkia yhdistävää. Se tarjosi eliitille ja parempiosaisille mahdollisuuden päästä omin silmin näkemään huonoja oloja asumalla slummialueelle ja tekemällä konkreettista työtä olojen parantamiseksi. Toynbee Hall:ssa mahdollisten asukkaiden tuli todistaa aitoutensa asumalla Setlementissä kolme kuukautta, minkä jälkeen suurin osa jäi asumaan ja toimimaan alueelle jopa kolmeksi vuodeksi. Toynbee Hall:sta Setlementtiliike levisi muualle maailmaan, kuten Amerikkaan, jonne Jane Addams perusti toisen tunnetuimman Setlementtitalonsa, Chicagon Hull Housen. (Toikko 2005, 102 103; Soydan 1999.) Hull House perustui kokonaan brittiläiselle mallille. Se oli kuitenkin luonteeltaan enemmän yhteiskunnallisiin muutoksiin tähtäävä kuin kristillistä sivistystä tarjoava. Hull House:n toimintaa voisi kuvata suorilla sosiaalisilla palveluilla, vapaa-ajan- ja sivistävällä toiminnalla sekä sosiaalisella reformilla. Tutkimuksellisuus ja tieteellisen pohjan luominen oli tärkeä osa Hull House:n toimintaa. (Soydan 1999.) Yhdysvalloissa Setlementtitalot, kuten Hull house olivat myös kulttuurisesti ja taiteen osalta aktiivisia toimijoita Britannian taloihin verrattuna. Taiteilijat osallistuivat toimintaan ja muuttivat asumaan alueille siinä missä yliopisto-opiskelijat ja parempiosaisetkin. Taiteilijat toivat oman osansa Setlementtiin puolustamalla alueen asukkaiden oikeutta omaan kulttuuriperintöönsä. He ohjasivat erilaisia ryhmiä ja toivat esille slummialueiden ihmisten osaamista, kuten nykyäänkin. (Toikko 2005, 104.) Esimerkiksi Kuopion Linnanpellon asukastuvalla toimiva kaupungin taiteilijoiden ohjaama taideryhmä ja näyttelyt noudattavat vanhaa Amerikkalaista Setlementtiperinnettä taiteen osalta vahvasti.

19 Suomessa Setlementtiliike syntyi vastineeksi kaupungistumiselle ja sen luomiin yhteisöjen sosiaalisiin ongelmiin, kuten muuallakin maailmassa. Suomalaisen Setlementtiliikkeen syntyyn vaikutti merimiespappina toimiessaan Britannian Setlementtiliikkeeseen tutustunut Sigfrien Sirenius. Hän pyrki tuomaan Britanniasta Suomeen siellä tyypillisen työväenliikkeen ja kirkon välisen läheisen suhteen. Suomessa tämä suhde oli melko etäinen. Työväestöön kohdistunut Setlementtityö pyrki luomaan toimintaa, joka on lähtöisin yhteisöstä itsestään muiden sitä sanelematta. Suomessa Setlementtityön alkutaivalta kuitenkin leimasi vahva kristillinen, ateismin ja materialismin vastainen vaikutus. Ensimmäisenä Setlementtitalona Suomessa voidaan pitää Kalliolan kristillis-yhteiskunnallisen työn keskusta, jonka toiminta koostui esitelmäilloista ja ryhmätoiminnasta. Toiminta oli uskonnollista ja moraalista sivistämistä, mutta myös luonteeltaan huollollista. Lisäksi Setlementti tarjosi kevyempää yhteistä kerhotoimintaa. Suomalaisen Setlementin erityispiirteeksi muodostui sen yhdistäminen kristilliseen työväenliikkeen aatemaailmaan. (Toikko 2005, 109 113; Roivainen 2001, 15; Paajanen 2008, 11 15.)

20 4 SOSIAALINEN PÄÄOMA, OSALLISUUS JA KÄYTÄNNÖN SOVELLUTUKSET 4.1 Sosiaalinen pääoma ja osallisuus ohjaavina käsitteinä Yhteisösosiaalityön teoriaan liittyy vahvasti käsite sosiaalinen pääoma. Yhteisösosiaalityön tehtävänä on edistää sosiaalista pääomaa, johon kuuluu oleellisena osana myös osallisuuden käsite. Käsittelen sosiaalisen pääoman teoriaa peilaten sitä käytännön Kuopion Setlementti Puijola ry:n toimintaan. Lisäksi käsittelen osallisuuden käsitettä, jota pidän tutkielmani kannalta oleellisena. 2000-luvun alussa keskustelussa on alettu kiinnittää huomiota hyvinvoinnin kokonaisvaltaisuuteen. On huomattu, että hyvinvointiin vaikuttaa ihmisten tekemän pääoman, luontopääoman ja inhimillisen pääoman lisäksi myös sosiaalinen pääoma. Sosiaalisella pääomalla tarkoitetaan yleisesti sosiaalisen ympäristön ja sosiaalisten verkostojen, normien ja luottamuksen edistämisen kautta yhteisön vuorovaikutuksen ja yhteistoiminnan edistämistä. Tätä kautta yksilön sosiaalinen pääoma kasvaa tehostaen samalla niin yhteisöä kuin yksilön tavoitteiden saavuttamiskykyäkin. Sosiaalinen pääoma on kuitenkin käsitteenä hankala trendikkyytensä takia. Onkin kritisoitu, ettei se oikeastaan kuvaa mitään, mutta sitä voidaan käyttää kaiken kuvailuun. Ilmiötä on kuvattu ainakin neljää eri kautta, joista tutkielmassani korostuu Putnamin yleistynyttä luottamusta ja sosiaalista vuorovaikutusta korostava suuntaus. (Ruuskanen 2002, 5,8; Ruuskanen 2001; Niemelä 2002, 76.) Sosiaalisella pääomalla voidaan tarkoittaa yhteisön sosiaalisten suhteiden tiiviyttä ja kykyä ylläpitää yhteisön normeja, luottamusta ja tiedonkulkua. Tähän rationaaliseen suuntaukseen kuuluu vastavuoroisuuden velvoite, josta syntyy yhteisöön luottojärjestelmä. Informaationkulku mahdollistuu sosiaalisissa suhteissa, jolloin sosiaalinen pääoma toimii tietokanavana. Normit taas edistävät kollektiivisuutta yhteisössä. (Ruuskanen 2002, 9-11; Ruuskanen 2001.) Yleistynyttä luottamusta ja sosiaalista vuorovaikutusta korostava suuntaus näkee, että sosiaalinen pääoma muodostuu pitkällä aikavälillä vakiintuneista sosiaalisista

21 käytännöistä. Se on kansalaisuusaktiivisuutta, joka on juurtunut hyveeksi yhteiskuntaan. Sosiaalinen pääoma kokoaa yhteisöä. Ruuskanen (2002) nostaa esille myös Bordieun teorian sosiaalisesta pääomasta, jossa ideana on sen eriarvoisuus. Bordieun mukaan yhteiskunta koostuu kentistä, joille pääsystä yksilöt kamppailevat. Kentät tarjoavat taloudellista kulttuurista tai sosiaalista pääomaa, jota havitellaan. Bordieun mukaan sosiaalinen pääoma on mahdollisten resurssien kokonaisuus ja se liittyy paljolti institutionalisoituneiden suhteiden ja tuttavuuksien omaamiseen. Sosiaalinen pääoma on jäsenyyttä ja samankaltaisten kanssa samaan kuulumista. (Ruuskanen 2002, 13 17 ; Ruuskanen 2001; Ilmonen 2000, 17.) Sosiaalinen pääoma voi myös sulkea pois ylhäältä alaspäin. Se toimii myös eriarvoistavana erottaessaan esimerkiksi rikkaalla elitistisellä alueella asuvat huonommissa lähiöissä asuvista eri ryhmäkseen. (Ruuskanen 2002, 13 17 ; Ruuskanen 2001; Ilmonen 2000, 17.) Sosiaalinen pääoma voi syntyä poissulkemisen kautta myös siten, että joillain ryhmillä ei ole pääsyä yhteiskunnan tuottamille pääomille, vaan ne joutuvat selviytymään ja hankkimaan pääomaa omillaan. Sosiaalityön tehtävänä onkin tällöin huomata myös niin sanottujen huonompien yhteisöjen voimavarat ja potentiaali. (Juhila 2011, 130 131.) Putnam (2000) on listannut sosiaalisen pääoman positiivisia tuloksia. Hänen mukaansa sosiaalinen pääoma helpottaa ongelmanratkaisua perustuen kollektiivisuuteen. Tällä tarkoitetaan sitä, että ihmiset luottavat järjestelmään ja toisiinsa, jolloin he pystyvät mukautumaan kollektiivisiin päätöksiin sen sijaan, että tavoittelisivat vain omaa etuaan. Sosiaalinen pääoma myös helpottaa yhteisöjen toimintaa parantamalla luottamuksen ja yhteistoiminnan kautta vuorovaikutusta. Sosiaalinen pääoma saa aikaan empatiaa saamalla ihmiset ymmärtämään oman riippuvuutensa toisista. Se myös tehostaa hallinnon ja talouden toimintaa hyvän informaatiokulun ansiosta. Sosiaalisen pääoman ajatellaan parantavan fyysistä ja psyykkistä terveyttä ja elämänlaatua. (Ruuskanen 2002, 7.) Putnam pohti, missä olosuhteissa syntyy vahva, representatiivinen instituutio. Hän ajatteli, että instituutioilla on välttämättä yhteiskunnallisia vaikutuksia ja ne ovat historiansa tuloksia ja jokaista instituutiota ja systeemiä on katsottava sen omassa sosiaalisessa kontekstissaan. Hän päätyi johtopäätökseen, että markkinat ja valtio

22 toimivat yksinkertaisesti paremmin, kun kansalaisyhteiskunta on vahva. Vahva kansalaisyhteiskunta takaa sosiaalisen järjestyksen, ja häiriöttömyyden. Sosiaalista pääomaa syntyy yhteisöissä, joissa toteutuu luottamus ja vastavuoroisuus. (Ilmonen 2000, 19 20, 22.)Sosiaalisella pääomalla tarkoitetaan siis yhteisön kontekstissa syntyviä ja löytyviä voimavaroja, keskinäistä luottamusta ja vastavuoroisuutta, joita ei ole mahdollista löytää ilman yhteisöä (Juhila 2011, 125). Sosiaalinen pääoma on myös Ilmosen (2000,9) mukaan ongelmallinen käsite. Siitä on löydettävissä kolmea eri ainesta: sosiaalisten verkostojen organisoitumisen keinot, luottamus sekä luottamukseen liittyvät normatiiviset säännöt ja odotukset vastavuoroisuudesta. Sosiaalista pääomaa on vaikeaa verrata muihin pääoman muotoihin, kuten taloudelliseen pääomaan. Sosiaalinen pääoma ei ole muiden tapaan irrotettavissa ihmisestä, eikä se ole näin ollen luonteeltaan liikuteltavissa. Se on kuitenkin 1990-luvulla nostanut itsensä hyvinkin suosituksi käsitteeksi juuri ajankohtaisuutensa takia. (Ilmonen 2000, 10.) Osallisuuden kokemus on oleellisin sosiaalisen pääoman positiivisista vaikutuksista ja yhteisösosiaalityön lähtökohdista lähiötyötä ja asukastupatoimintaa kuvattaessa. Tosin yhteisöt eivät aina luo osallisuutta, vaikka tarjoavatkin sille oivan mahdollisuuden. Yhteisöitä kehittämällä tuetaan osallisuuden syntymistä parantamalla ihmisten yhteistoimintaa, tasa-arvoa ja yhteisön koherenssia. (Somerville 2011, 41, 51 52.) Osallisuutta voisi kuvata ihmisen kokemuksena johonkin kuulumisesta. Työtä voisi luonnehtia toisen tiedon huomioon ottavaksi, kumppanuudelliseksi, ja erot huomioivaksi toiminnaksi. Tehtävänä on kannustaa yhteisön jäseniä aktiiviseen toimintaan ja olla itsekin osana sitä. Osallistavan työn tehtävänä voidaan nähdä myös marginalisoitujen, toisten tietojen ja ryhmien esiintuominen ja niiden aseman vahvistaminen. (Juhila 2011, 118 119.) Tavoitteena osallistavassa sosiaalityössä ja toiminnassa on täysivaltainen kansalaisuus. Kansalaisuutta se tarjoaa kahdella eri tavalla. Näkemys kansalaisuudesta oikeuksina huomioi yksilön tai yhteisön sosiaaliset oikeudet ja vapauden. Kansalaisuus käytäntönä taas kiinnittää huomionsa ihmisten kollektiiviseen aktiivisuuteen elinolojen parantamiseksi. (Juhila 2011, 118 119.)

23 Juhilan (2011, 118) mukaan oikeudellinen kansalaisuus on tärkeää toimittaessa marginaaliryhmien kanssa, jotka eivät välttämättä tiedosta omia oikeuksiaan. Marginaaliryhmien aseman vahvistaminen ja asianajo muodostuu yhteisösosiaalityön tärkeäksi tehtäväksi. Osallisuutta vahvistetaan suhteessa omaan elämään, tapahtumiin ja suuntaan ja ratkaisuihin. Osallisuus vahvistuu jo lähtökohtaisesti siitä, että toiminnan pohjalla on yhteisön tai yksilön tieto. (Juhila 118 119.) 4.2 Osallisuuden ja sosiaalisen pääoman käytännön sovellutukset Kuopion Setlementti Puijola ry:n toiminnassa Kuopion Setlementti Puijola ry on toiminut jo vuodesta 1995. Se on koko kolmannen sektorin tavoin organisaatioltaan ja toiminnaltaan nopea. Usein julkiselta sektorilta ei voi odottaa nopeaa reagointikykyä ongelmiin, kun taas kolmas sektori mahdollistaa ongelman määrittelyn, analysoinnin, tarpeen kartoituksen, suunnittelun ja toteutuksen lyhyessä ajassa. Kuopion Setlementti Puijola ry:n toiminta on kehittynyt yhdessä lähiössä tehdystä työstä laajemmin muihinkin lähiöihin Kuopion alueella sekä monikulttuuriseen työhön. Työmuotoja ovat olleet muun muassa elämänhallintaa edistävä työ, nuorisotyö, monikulttuurinen työ sekä työllisyyttä edistävä toiminta. (Kuopion Setlementti Puijola ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010, 6 7.) Monikulttuuriseen työhön on kuulunut monikulttuurisuuskeskus Kompassin toiminta ja erilaiset hankkeet, joilla pyritään edistämään maahanmuuttajien asemaa ja tilannetta sekä tekemään kehitysyhteistyötä. Työllisyyttä taas edistetään monin eri tavoin, muun muassa palkkaamalla pitkäaikaistyöttömiä työtehtäviin ja erilaisilla hankkeilla, kuten maahanmuuttajien työllistymistä edistävällä Kimppa-hankkeella. (Kuopion Setlementti Puijola ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010, 6-7.) Lisäksi Setlementti Puijola ry tarjoaa nuorten palveluita, jotka järjestävät toimintaa lapsille ja nuorille. Tavoitteena nuorten toiminnalla on olla tukena lasten ja nuorten aikuisuuteen kasvussa ja tukea heitä suvaitsevaisuuteen, tasa-arvoon ja lähimmäisen huomioimiseen. Elämänhallintaa on edistetty lähiötyössä, Mahku -työssä rikollisten ja heidän lähiomaisten tukemiseksi, kirpputoritoiminnassa sekä Palvelu Puijolan

24 tarjoamissa arjenhallintaan kehittävissä kotipalveluissa. (Kuopion Setlementti Puijola ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010, 6-7.) Kuopion Setlementti Puijola ry:n toimintaa johtaa 11 -jäseninen hallitus ja yhteistyötä tehdään moninaisten tahojen kanssa, kuten Kuopion kaupungin, Rahaautomaattiyhdistyksen sekä ELY -keskuksen kanssa. Kuopion Setlementti Puijola ry toteuttaa toimintaansa aktiivisesti setlementin perusarvojen mukaisesti. Toiminnan arvoja ovat arjen lähimmäisyys, yhteisöllisyys ja eri ihmisten välinen yhteistyö. Toiminnalla tavoitellaan kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan kehittämistä ja huonoosaisempien voimavarojen, vuorovaikutuksen ja tietysti yhteisöllisyyden edistämistä. (Kuopion Setlementti Puijola ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010, 6.) Asukastupatoiminta Kuopion Setlementti Puijola ry:llä on lähiöissä lähellä ihmistä tehtävää työtä. Vuoden 2012 asukastupien ja lähiötyön toimintakertomuksen (Eskelinen, Liljavirta & Nykänen 2013, 5) mukaan asukastupien tarkoituksena on olla kaupungin strategian mukaista ennakoivaa, hyvinvointia lisäävää, asuinalueella tapahtuvaa yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä lisäävää toimintaa. Pääperiaatteena asukastupatoiminnassa on tarjota avoin, ilmainen kohtaamispaikka, joka sijaitsee lähiössä kävelymatkan päässä. (Eskelinen ym. 2013, 5.) Asukastupatoiminta on Kuopion Setlementti Puijola ry:n lähiötyön ydin (Kuopion Setlementti Puijola ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010 2011). Tavoitteena asukastupatoiminnalla on lisätä ihmisten sosiaalista pääomaa, edistää terveyttä, lisätä alueellista yhteistyötä ja vaikutusmahdollisuuksia ja kehittää ihmisten elämänhallintataitoja. Asukastuvat ovat kohtaamispaikkoja, joissa ei järjestetä kaupallista tai poliittista toimintaa. Sen sijaan tuvat ovat avointa toimitilaa muille alueellisille toimijoille kaupunginosissa. Tarkoituksena on lisätä asukasdemokratiaa, osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja suvaitsevaisuutta. Toiminnalla tuetaan myös työllistymistä, sillä työntekijät on usein palkattu vaikeasti työllistyvistä ryhmistä. (Eskelinen, Liljavirta & Nykänen 2013, 5.) Kuopion Setlementti Puijola ry soveltaa käytännössä toiminnassaan sosiaalisen pääoman teoriaa. Rationaalinen näkemys sosiaalisesta pääomasta sosiaalisten suhteiden tiiviytenä ja kykynä ylläpitää yhteisön normeja, luottamusta ja tiedonkulkua näkyy

25 suoraan Kuopion Setlementti Puijola ry:n työssä. Esimerkiksi asukastuvat toimivat tällaisen informaatiokulun edistämisen kanavina ja konkreettisina tiedonvälityspaikkoina. (Ruuskanen 2002, 9-11; Ruuskanen 2001.) Yleistynyttä luottamusta ja sosiaalista vuorovaikutusta korostava suuntaus näkee sosiaalisen pääoman yhteisöä yhteen kokoavana kansalaisaktiivisuutena. Lienee sanomattakin selvää, että yhteisössä tehtävä asukastupatyö on juuri tämän suuntauksen osoittamaa toimintaa. (Ruuskanen 2002, 13 17 ; Ruuskanen 2001; Ilmonen 2000, 17.) Bordieun resurssiteoria, joka korostaa sosiaalisen pääoman olemuksessa jäsenyyttä ja samankaltaisten kanssa samaan kuulumista näkyy myös toiminnassa. Yhteisötyö, jota Kuopion Setlementti Puijola ry:ssä tehdään, tavoittelee toiminnallaan tällaista osallisuuden tunnetta. Tavoite pyritään saavuttamaan erilaisilla toiminnoilla, kuten ryhmillä ja asukastuvilla aktiivisen osallistumisen mahdollistamalla toiminnalla. (Ruuskanen 2002, 13 17; Ruuskanen 2001; Ilmonen 2000, 17.) Bordieu korostaa myös sosiaalisen pääoman eriarvoistavaa vaikutusta. (Ruuskanen 2002, 13 17 ; Ruuskanen 2001; Ilmonen 2000, 17.) Käytännössä tällainen eriarvoisuus esimerkiksi eri alueilla asuvien välillä on todellisuutta tämän päivän yhteiskunnassa. Sosiaalisen pääoman ylhäältä alaspäin poissulkeva vaikutus on olemassa. Sosiaalisen pääoman yleinen tarkoitus sosiaalisen ympäristön ja sosiaalisten verkostojen, normien ja luottamuksen edistämisen kautta yhteisön vuorovaikutuksen ja yhteistoiminnan edistämiskeinona kuvaa hyvin myös Kuopion Setlementti Puijola ry:n toimintaa ja sen tavoitteita. (Ruuskanen 2002, 5,8; Ruuskanen 2001; Niemelä 2002, 76.) Kaikki Setlementti Puijola ry:n toiminta on juuri sosiaalisen pääoman tuottamista, mitä pidetään myös yhteisösosiaalityön lähtökohtana. Työllä edistetään kansalaisten keskinäistä luottamusta ja vastavuoroisuutta paikallisella ja yhteiskunnallisella tasolla. Yhteisöjen ja yksilöiden kohtaamisten määrä korreloi suoraan hyvinvoinnin kehittymisen kanssa. Kuopion Setlementti Puijola rakentaa siltoja eri toimijoiden välille ruohonjuuritasolta lähtien. Tämä on oleellista sosiaalista pääomaa edistettäessä. Kuopion Setlementti Puijola ry tekee työtä kaupungin sisällä eri kulttuureissa ja yhteisöissä. Esimerkiksi monikulttuurisuustyö on paikka, jossa yhteisötyö rakentaa siltoja. Myös verkostotyö moniammatillisesti ja yhteisön tarpeet huomioiden ja yhdessä tasavertaisesti tehden, on sosiaalista pääomaa tuottavaa. (Juhila 2011, 132 133.)

26 Sosiaalista pääomaa tuottava kansalaisaktiivisuus on kuitenkin murenemassa (Ruuskanen 2002). Kolmannen sektorin yhteisötason toimijat, kuten Kuopion Setlementti Puijola ry pyrkivät pitämään yhteisöihannetta yllä nykyisessä individualismin ja yhteisöllisyyden murenemisen myötä syntyneessä vaikeassa tilanteessa. Esimerkiksi vertaisryhmät ovat vahva sosiaalisen pääoman tuottaja. Ne voivat toimia selviytymistä tukevasti, ratkaisukeskeisesti ja ongelmaa lievittävästi. Myös sosiaaliseen pääomaan ja yhteisösosiaalityöhön oleellisesti liittyvä osallisuus ja sen edistäminen näkyvät Kuopion Setlementti Puijola ry:n toiminnassa. Osallisuus on oleellinen, sisäänrakennettu käsite ja tavoite yhteisössä tehtävässä sosiaalisessa työssä. Osallisuus ei ole yhteisöllisyyden tuoma suora tuote, vaikka yhteisöt tarjoavatkin siihen hyvän mahdollisuuden. Yhteisöjen kehittämisen, mitä Kuopion Setlementti Puijola ry tekee kaikessa toiminnassaan, nähdään olevan keino tukea osallisuuden syntymistä. (Juhila 2011, 118 119.) Kuopion Setlementti Puijola ry:n toiminnalla pyritään lisäämään yhteistoimintaa, tasaarvoa ja yhteisön koherenssia sekä osallisuuden pääasiaa, tunnetta siitä, että kuuluu johonkin. Osallistava, toisen tiedon huomioiva, aktiivisuuteen kannustava ja itsekin osana oleva työote näkyy toiminnan joka ulottuvuudessa. Asukastuvilla toiminta on juuri tällaista. Tasavertainen, kannustava ja kumppanuudellinen työskentely lisää ihmisten aktiivisuutta ja kuulumisen tunnetta. Kuopion Setlementti Puijola ry pyrkii myös tuomaan marginaaliryhmien asemaa esille ja vahvistaa toisten tietojen asemaa. (Juhila 2011, 118 119.) Osallisuus on sisään rakennettu käsite Kuopion Setlementti Puijola ry:n toiminnassa. Toiminnassa pyritään täysivaltaiseen kansalaisuuteen oikeuksina ja käytäntönä, aktiivisen elinolojen parantamisen avulla. (Ks. Kuvio 1.) Kuvion tarkoituksena on havainnollistaa sosiaalisen pääoman teorian yhteyttä Kuopion Setlementti Puijola ry:n käytännön toiminnan tavoitteisiin.

KUVIO 1. Yhteenveto sosiaalisen pääoman teorian yhteydestä käytäntöön 27