Kolmannen ja julkisen sektorin kumppanuustoiminta Oulussa yhteistyöllä voimaa, työtä ja palveluita
|
|
- Matti Nurminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Kolmannen ja julkisen sektorin kumppanuustoiminta Oulussa yhteistyöllä voimaa, työtä ja palveluita Jukka Lappalainen, Meriheinä ry:n puheenjohtaja
2 Asukastupatoiminta Oulussa 16 suuraluetta, joissa on 12 asukastupaa, asukkaiden olohuoneita, vapaaehtoistoiminnan toteutuspaikkoja Tuvilla monenlaista kerho - ja harrastetoimintaa -> yhteisöllisyys, osallisuus, vapaaehtoisuus Lisäksi on lähdetty tuottamaan alueen asukkaille tukea palveluita, vastaamaan työllistämisasioihin; asukkaiden arjen hyvinvointia tukevia palveluita, kukin oman suuralueensa asukkaiden tarpeisiin vastaten. palvelutoimintaa on sekä asukastuvilla että asukkaiden kotiin tuotettuna
3 3 Asukastupien palvelut Esimerkiksi: Kotiapupalvelu, asiointiapu, ateriapalvelu, ATKperusvalmiuksien koulutukset ikääntyneille, laiteasennuspalvelu, siivouspalvelu, kylätalkkaritoiminta, ompelupalvelu, lastenhoitoapua jne. Palveluita kehitetty asukaslähtöisesti, kunkin alueen oman asiakaskunnan ja ikärakenteen tarpeet huomioivasti Yhdistystoiminnan kautta voidaan nopeasti reagoida alueen asukkaiden tarpeisiin. Oman alueen asiantuntijuus - turvallisuus, viihtyvyys, palvelut, työllisyys
4 Asukastupatoiminnan haasteita Viime vuosina toiminta on laajentunut. Kaikkien tupien kävijämäärät v yhteensä yli henkilöä. Asukastupien palvelutoimintaa hyödynsi kaikkiaan henkilöä Työllistettyinä asukastuvilla yhdistysten toimesta on tällä hetkellä n.150 henkilöä. Työllistettävät pääosin palkkatuen turvin. Puhutaan henkilöistä, joilla olisi muutoin vaikeuksia työllistyä talousalueella. Helmiä!
5 Asukastupatoiminnan haasteita Tarvetta ja tilausta palveluille usein enemmän, mitä ehditään nykyresurssein tuottaa. Tulevaisuudessa ennakoidaan tarpeiden kasvavan. Ikääntyvä väestönosa, suuri ikäluokka, tulee hyödyntämään kotona asumista tukevia palveluita yhä enemmän.
6 6 Asukastupatoiminnan haasteita Työllistämistoiminnan vastuut ja velvoitteet kasvaneet yhdistysten rooli? Uusien työntekijöiden etsiminen, työhaastattelut, perehdyttäminen, ohjaus, työnsuunnittelu ja toiminnan koordinointi vaatii kokoaikaista työpanosta ja henkilöstöä.
7 Mahdollisuudet toiminnan kehittämisen suhteen Mikäli osa nykyisestä palvelutoiminnasta eriytettäisiin ns. yhteiskunnallisen yrityksen muotoon, avautuisi uusia, kestävämpiä mahdollisuuksia niin työllistämisen kuin palveluntuotannonkin näkökulmasta. Organisaation tehtävänä tarjota työllistymismahdollisuuksia vaikeasti työllistyville työpankki? Yhteiseen organisaatioon voitaisiin hakea laajemmin kolmannen sektorin toimijoita mukaan
8 Oulun kaupunki Hallintokunta/ryhmä/tiimi Diasarjan otsikko 8 Mahdollisuudet toiminnan kehittämisen suhteen Yhteisen organisaation kautta voitaisiin vahvistaa yhteistyötä Oulun kaupungin suuntaan avustavien tehtävien kanavointi yhteiskunnalliseen yritykseen, yhteiset pelisäännöt mm. tehtäviin sopimuksiin Tavoitteena luoda laajemmin sekä työpaikkoja vaikeasti työllistyville, että arjen hyvinvointipalveluita niitä tarvitseville. Muiden toimijoiden mukaan tulon kautta myös muita palveluita esim. Yritetään yhdessä ry:n toiminta Palke selvityksessä etsitään uutta mallia toiminnan edelleen kehittämiselle.
9 ASUKASTUPAPALVELUIDEN ERIYTTÄMINEN, esimerkkimalli Asukastupatoiminta tuvan seinien sisällä Toiminnasta vastaa: Asukasyhdistykset Vapaaehtoistoimijat Työllistämisen muodot -kuntouttava työtoiminta -työharjoittelijat -työelämävalmennus -1 työnohjaaja / 5 kuty - henkilöä (palkataan kuty resurssein) Palvelut: -ompelu -ruokapalvelu -kerhotoiminta -atk kurssit ym. TAVOITE: VAPAAEHTOISTOIMINTA VAHVISTUU TAVOITE: VERKOTTUMINEN, yhteistyön tiivistäminen muihin yhdistyksiin, laajempi valikoima työllistymiseen, päällekkäisten toimintojen yhdistäminen Sosiaalinen yritys Oy / Ry / Säätiö? Kentällä Toiminnasta vastaa: Yhdistykset /Oulun kaupunki? Työllistämisen muodot *Työnohjaajat - Työn ohjaus, koordinointi *Työntekijät -palkkatuetut työntekijät -oppisopimuskoulutuksessa olevat -Palkkasuhteessa olevat tt Työtehtävät Arjen hyvinvointipalvelut, kotiin: -kotiapupalvelu -siivousapu -asiointiapu -remonttityöt -ruokapalvelu -Työvoiman edelleen sijoittaminen?->työpankki? -YRITYSYHTEISTYÖ TAVOITE: KESTÄVÄMPI TYÖLLISYYS, PAREMMAT PALVELUT Ouka? -tekli -sote Palveluntarpeet Alueen asukkaat, arjen hyvinvointipalveluiden tarvitsijat Yritykset avustavat tehtävät esim. hoivakodeissa Muut?
10 Julkisen ja kolmannen sektorin kumppanuus - työllisyys Oulussa on yhteisötoiminnan kumppanuuden kautta luotu jo valmis pohja, toimintamalli ja markkinat, josta toimintoja olisi hyvä lähteä kehittämään edelleen. Verkottumalla toisten kolmannen sektorin organisaatioiden kanssa karsisi päällekkäisiä toimintoja ja toisi laajemman valikoiman työllistymisen suhteen Yhden palvelupisteen periaate rekrytointipalvelu, HR palvelut, tilipalvelut, muut?
11 Yhteistyömalli jatkossa? JULKINEN KOLMAS TE-toimisto SEKTORI yhteistyö? SEKTORI työllistämiskeskus / TYP Oulun kaupunki Yhteisötoiminta Sosiaali ja terveystoimi Keskushallinto uusi elinkeinopalvelujen liikelaitos Työllistymisen monipalvelukeskus? työpankki yhdistysten yhdistys? Yhden? palvelupisteen kautta yhteistyötä OVI Osaamista Voimaantumista Innovaatioita YKSITYINEN SEKTORI asukastuvat yhdistykset vapaaehtoiset -kumppanuussopimuksia kunnallisten palveluiden täydentämiseksi -sosiaaliset hankintakriteerit kaupungin hankinnoissa -
- Oulun kaupungin yhteisötoiminta ja palvelukonseptin kehittäminen
1 Oulun kaupunki Keskushallinto Yhteisötoiminta Kunnan ja kolmannen sektorin kumppanuus hyvinvointia rakentamassa - Oulun kaupungin yhteisötoiminta ja palvelukonseptin kehittäminen Oulun kaupunki, Keskushallinto,
Yhteisötalous ja yhteiskuntavastuullinen yrittäjyys keinoja työllisyydenhoitoon
Yhteisötalous ja yhteiskuntavastuullinen yrittäjyys keinoja työllisyydenhoitoon 1 Esiselvitys: Oulun kaupungin yhteisötoiminnan palvelukonseptin kehittäminen ja sosiaalinen yrittäjyys - PALKE -hanke 1.6.2009-31.12.2009
Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta
Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta Satu Kaattari-Manninen Case Ektakompus Oulun kaupunki, Tekijäpuu - palvelu Yhteiskunnallisten yritysten superpäivä Kemissä 27.2.2013 Oulun yhteisötoiminta
Yhteiskunnallisen yrityksen valmistelu Oulun malliin
Yhteiskunnallisen yrityksen valmistelu Oulun malliin 12.5.2011 Projektipäällikkö Satu Kaattari Manninen Projektiasiantuntija Sirkka Liisa Mikkonen Oulun kaupunki, keskushallinto, yhteisötoiminta Yhteisöyritys-perustamisselvitys
Case: Ektakompuksen perustaminen
Case: Ektakompuksen perustaminen Satu Kaattari-Manninen Oulun kaupunki, Tekijäpuu - palvelu Yhteiskunnallisten yritysten superpäivä Oulussa 17.10.2012 Oulun yhteisötoiminta Lähidemokratiaa, osallisuutta
Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta
Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta Haukipudas, asukkaita n. 19000 Kiiminki, asukkaita n. 13000 Oulu, asukkaita n. 143000 Oulunsalo, asukkaita n. 9700 Yli-Ii, asukkaita n. 2200 Oulu 2012 Uusi Oulu
Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen
Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8
Valtakunnallinen työpankkikokeilu - väylä työelämään. Kokeilujen tuloksia ja johtopäätöksiä. Aarne Kuusi, Edupoli 16.02.2011
Valtakunnallinen työpankkikokeilu - väylä työelämään Kokeilujen tuloksia ja johtopäätöksiä Aarne Kuusi, Edupoli 16.02.2011 TYÖPANKIT Mukana neljä sosiaalista yritystä. Kolmella sosiaalinen omistajatausta
RUSKASEMINAARIN YHTEENVETO
RUSKASEMINAARIN YHTEENVETO Mairit Toppi JÄKE -projekti, projektivastaava Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistysten toimintaympäristö muuttuu! Yhdistystoimijoiden
Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille
Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946
KOKO Kainuun hyvinvoinnin työpajat - yhteenveto
KOKO Kainuun hyvinvoinnin työpajat - yhteenveto Sari Salmela, Welliving-hanke Anitta Juntunen, Kajaanin ammattikorkeakoulu 9.6.2010 Työpajojen idea KOKO Kainuun tavoitteina 1) Parantaa hyvinvointialan
Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa. 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja
1 Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja 2 Hyvinvointipalvelut murroksessa Kansantalouden ja yleisen varallisuuden kasvu ovat keskeisiä hyvinvointipalvelujen
Oulun kaupungin yhteisötoiminnan palvelukonseptin kehittäminen ja sosiaalinen yrittäjyys
Oulun kaupungin yhteisötoiminnan palvelukonseptin kehittäminen ja sosiaalinen yrittäjyys Esiselvitysprojekti Palke, loppuraportti 1.6. 31.12.2009 Satu Kaattari-Manninen ja Nina Himsworth 2 Palke esiselvitys,
Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä?
Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä? Reijo Vuorento 14.3.2017. Nyt näyttää vahvasti siltä, että: Kasvu ja työllisyys on jatkossakin keskeisesti kuntien vastuulla:»
Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille
Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille 25.8.2015 Petri Puroaho Taustani ja ketä edustan? Taustani: n. 15 vuoden tieto- ja kokemuspääomaa työllistymisasioihiin liittyen Suomesta
Kuntaesimerkkinä Oulu
Kuntaesimerkkinä Oulu 20.3.2012 Yritysyhteistyön koordinaattori, Tekijäpuu palvelu / Tuvilta Työelämään hanke / Konsernipalvelut Satu Kaattari-Manninen Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa Vaikka
Kuntaliitto yhteistyön tukena
Kuntaliitto yhteistyön tukena Rakenteellisen työttömyyden haasteet Hämeessä yhteistyöseminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Tehtäväjako Nykyisen lakisääteisen tehtäväjaon puitteissa TE-toimistot vastaavat
OULUN KAUPUNKI, KONSERNIPALVELUT KUNTALAISVAIKUTTAMINEN JA YHTEISÖTOIMINTA ASUKASTUPATOIMINNAN KEHITTÄMINEN; ASUKASTUPIEN NYKYTILAN KARTOITUS
OULUN KAUPUNKI, KONSERNIPALVELUT KUNTALAISVAIKUTTAMINEN JA YHTEISÖTOIMINTA ASUKASTUPATOIMINNAN KEHITTÄMINEN; ASUKASTUPIEN NYKYTILAN KARTOITUS RAPORTTI VESA JURMU 2012 2(10) SISÄLLYSLUETTELO 1. ASUKASTUPAKARTOITUKSEN
Järjestökentän ajankohtaiskuva työllistämisen näkökulmasta
Järjestökentän ajankohtaiskuva työllistämisen näkökulmasta Turku 21.11.217, Ari-Matti Näätänen Esityksen rakenne Työllistämisen lukumäärätietoja (URA ja THL tilastoraportti 33/217) Paikallisten sote-yhdistysten
Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014
Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö
Yhteisötalous ja yhteiskuntavastuullinen yrittäjyys 14.10.2009
1 Yhteisötalous ja yhteiskuntavastuullinen yrittäjyys 14.10.2009 Kommentti teemaan Timo Mäkitalo tutkimuspäällikkö Oulun kaupunki 2 Keinoja työllisyyden hoitoon Kinnula Perustettu 1914 Asukkaita n.2.000
Manner-Suomen ESR ohjelma
Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen (ESR) Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita
Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.
Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos
EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys. Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen
EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Yhteiskunnallinen yritys Yhteiskunnallinen yritysyhdistää yksityissektorin liiketoimintataidot
Jämsän kaupungin työllisyysyksikkö ja tehtäväkuvaukset
Jämsän kaupungin työllisyysyksikkö ja tehtäväkuvaukset (Alustava) TYÖLLISTÄMISYKSIKKÖ Tehtävät Yksikön tehtävänä on kuntalaisten työllistymistä edistävien palvelujen järjestäminen sekä näiden palvelujen
Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito
Karikoista kartalle Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari Kunnat ja työllisyyden hoito Taustaa kuntakokeiluun mukaan lähtemiselle Haasteet pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa Irralliset palveluprosessit
Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä
Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,
Manner-Suomen ESR ohjelma
Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita maailmantalouden,
Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti
Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti Tavoitteena kehittää työllisyyden hoitoa alueella Keskeisimpinä tehtävinä - Luoda työllistymisen polkuja pidempään työttömänä olleille henkilöille
Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä. Helsinki Kaija Ray
Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä Helsinki 1.6.2018 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 44 taustayhteisöä, henkilöstöä 11-15, rahoittajana STEA (ent. RAY) Vates edistää
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi
PalveluSantran perustehtävät:
palveluneuvontaa ikääntyville Päijät-Hämeessä ( - ja paljon muuta) 27.5.2014 Pirjo Nieminen toiminnanjohtaja Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen kehitys ry PalveluSantran perustehtävät: Tarjota palveluneuvontaa
Yleistä 3. 1. Varsinainen yhdistystoiminta 3 1.1 Asukastoiminta 3 1.2 Verkostotoiminta 4
2 SISÄLTÖ Yleistä 3 1. Varsinainen yhdistystoiminta 3 1.1 Asukastoiminta 3 1.2 Verkostotoiminta 4 2. Hallinto 4 2.1. Sosiaalinen työllistäminen ja henkilöstöhallinto 4 2.2. Taloushallinto 5 3. Toiminnan
kumppanuus Järjestöjen, kuntien ja maakuntien Mistä oikein on kysymys?
Järjestöjen, kuntien ja maakuntien kumppanuus Mistä oikein on kysymys? Kommenttipuheenvuoro Oulu 16.11.2017 Ritva Pihlaja asiantuntija ritva@pihlaja.fi 0400 895 140 Tulevaisuuden kunta Järjestöjen rooli
Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka huolehtii julkisista ateria- ja puhtauspalveluista Oulun alueella.
Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka huolehtii julkisista ateria- ja puhtauspalveluista Oulun alueella. 25.1.2013 Oulun Serviisi 2 Oulun Serviisi palvelee oululaisessa arjessa Maittava ja terveellinen
Vapaaehtoistoiminta nyt ja tulevaisuudessa
Vapaaehtoistoiminta nyt ja tulevaisuudessa Tuula Peltoniemi 6.6.2017 Seinäjoki Sisältö Peruskysymysten äärelle Mitkä toimintaympäristömuutokset vaikuttavat vapaaehtoistoimintaan? Mihin kiinnittää huomiota?
Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015
Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015 19.2.2015 Esittäjän nimi 1 Työmarkkinatuen kuntaosuus tammikuulta noin 2 miljoonaa euroa Ennuste vuositasolle on 24,5 M Vuodesta 2011 tähän vuoteen
Julkisten hankintojen sosiaalisten kriteerien hyödyntäminen erityisryhmien työllistämisessä, käytännön esimerkki
Julkisten hankintojen sosiaalisten kriteerien hyödyntäminen erityisryhmien työllistämisessä, käytännön esimerkki Yksikön päällikkö Marjatta Rummukainen / Honkalampisäätiö / Kaski Joensuu Juhta Oy Taustaa
Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa
Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa Työtie-projektin ja kuntien yhteinen kokeilu. Mukana Juuka, Valtimo, Nurmes ja Lieksa. Kesto projektin rahoituspäätöksen mukaan. Käynnistynyt kuuden valitun työvalmentajan
Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle
Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Tavoitteena parantaa työllisyyttä sekä lisätä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä
TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti
TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa
Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa
Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa koulutus 24.4.2012 Helsinki Kehittämispäällikkö Ville Grönberg, THL 25.4.2012 Esityksen nimi / Tekijä
Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus
Sosiaalinen kuntoutuminen 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Työ- ja elinkeinopalvelut Työ- ja elinkeinotoimiston uusi palvelumalli rakentuu kolmeen palvelulinjaan ja yrityslähtöisyyden
TYÖTÄ JA TEKIJÖITÄ ARBEETTI ARBEETTI. Eri työnantajat TYÖPANKKI TYÖPANKKI. Työpankki etsii ja kartoittaa työntekijöitä eri yhteistyötahojen kanssa
TYÖTÄ JA TEKIJÖITÄ OY ISOKATU 21 26100 RAUMA 02-8222 900 Eri työnantajat Työpankki etsii ja kartoittaa työntekijöitä eri yhteistyötahojen kanssa Työsopimus työntekijän Ja työpankin välille Työpankki vuokraa/välittää
Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen
Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen (Versio 1) - Oulun kaupunki Sote tuotanto 24.1.2014 Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen Luokka Tarkoitus Prosessin
KOKKOTYÖ-SÄÄTIÖ. GREEN CARE 4.4.2013 Anita Hevosmaa
KOKKOTYÖ-SÄÄTIÖ GREEN CARE 4.4.2013 Anita Hevosmaa KOKKOTYÖ-SÄÄTIÖN TAUSTA Perustettu 2002; Kokkolan kaupunki, K-P:n koulutusyhtymä, K-P:n sos. psyk. yhdistys, Ventuskartano ry, Villa Elba ja Kokkolan
Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja
Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? 2014 Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja Käsitteistä Sosiaalinen kuntoutus Kuvaa toimintaa, joka edistää ihmisen toimintamahdollisuuksia.
KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät
KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä
KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA
KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA 10.042015 Yhdistysten tulevaisuus työllisyystoimijoina - tilaisuus Tarja Husso Työllisyyspäällikkö TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JOENSUUSSA 2009-2015 (suluissa
KUMPPANUUSSOPIMUS. Sopimuksen osapuolet ja soveltaminen
KUMPPANUUSSOPIMUS Rantasalmen kunnassa Rapiapajalla ja Remmituvassa tapahtuvaa työllistämistä ja kuntouttavaa työtoimintaa sekä nuoren työelämään valmentautumisjaksoa varten. Sopimuksen osapuolet ja soveltaminen
Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle
Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita
Välityömarkkinoiden palvelujen tuotteistaminen ja yritysyhteistyön kehittäminen. Häme / Lahti, 1.10.2015
Välityömarkkinoiden palvelujen tuotteistaminen ja yritysyhteistyön kehittäminen Häme / Lahti, 1.10.2015 Kehittämispäivän tavoite Kehittämispäivän aikana on tavoitteena pohtia ja konkretisoida kunkin osallistuvan
Mukana ihmisten arjessa
Mukana ihmisten arjessa LÄHIÖKESKUS HÄMEENLINNA Lähiökeskusten toiminnan mahdollistaa Kotilähiö ry:n, jonka jäsenet muodostavat alueella toimivien virkamiesten, yhdistysten ja asukkaiden edustajien yhteistyöverkoston.
Järjestökartoitus Kyselyn tavoitteena on saada tietoa Etelä-Savon maakunnan järjestöjen nykytilasta. Kysymyksiin vastataan vuoden 2017 tiedoilla.
Järjestökartoitus Kyselyn tavoitteena on saada tietoa Etelä-Savon maakunnan järjestöjen nykytilasta. Kysymyksiin vastataan vuoden 2017 tiedoilla. 1. Yhdistyksen/järjestön taustatiedot Mikä on yhdistyksenne
Päätavoitteet. edunvalvonta viranomaisyhteistyö oppilaitosyhteistyö täydentää ja kehittää vankien jälkihuoltoa ja yhdyskuntaseuraamustyötä
Päätavoitteet Yhteiskunnan asenteisiin ja arvoihin vaikuttaminen. Rikollisuutta ylläpitävän syrjäytymiskehityksen katkaiseminen ja uusintarikollisuuden vähentäminen. Lainrikkojataustaisten elämänhallinnan
Tampereen Työvalmennussäätiön Syken ja Tampereen Sarka Oy:n (sosiaalinen yritys) toimintamallien esittely
Tampereen Työvalmennussäätiön Syken ja Tampereen Sarka Oy:n (sosiaalinen yritys) toimintamallien esittely PERUSTAMINEN: Perustajina: - Tampereen kaupunki (säädepääoma 35 000 ) - Tampereen Aikuiskoulutuskeskus
Työllisyyspoliittinen hanke: Rauman Seudun Työttömät ry Ilse Vauhkonen ja Teijo Rantanen. Toimintaa, työtä ja ohjausta hankkeen
Työllisyyspoliittinen hanke: Rauman Seudun Työttömät ry Ilse Vauhkonen ja Teijo Rantanen Toimintaa, työtä ja ohjausta hankkeen Rauman Seudun Työttömät ry Palvelut työttömille: Kirpputori Lounaskahvila
SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski
SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski VAMMAISPALVELULAKI 8 b Päivätoiminta 8 c Henkilökohtainen apu KEHITYSVAMMALAKI 2 : kohta 3) tarpeellinen ohjaus sekä 4) työtoiminnan
PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset
PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset Vastaajan taustaorganisaatio 35% 12% 53% Muu kylä- tai asukasyhdistys Kyläavustajan työllistänyt yhdistys Muu yhdistys Kyläavustajatoiminnan tunnettavuus 9%
Työllisyyspoliittinen hanke: Rauman Seudun Työttömät ry Ilse Vauhkonen ja Teijo Rantanen. Toimintaa, työtä ja ohjausta hankkeen
Työllisyyspoliittinen hanke: Rauman Seudun Työttömät ry Ilse Vauhkonen ja Teijo Rantanen Toimintaa, työtä ja ohjausta hankkeen Rauman Seudun Työttömät ry Palvelut työttömille: Kirpputori Lounaskahvila
Hallituksen esitys laiksi työllistymistä edistävästä moniammatillisesta yhteispalvelusta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
Hallituksen esitys laiksi työllistymistä edistävästä moniammatillisesta yhteispalvelusta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta 13.6.2014 Rovaniemi Pääsihteeri Erja Lindberg, Työllisyyspoliittinen
Tavoitteet ja toiminta monilla toiminnan tasoilla konkretisoituvaa 15.3.2013 4
15.3.2013 1 Toimikausi 1.9.2012-31.12.2015 TEM hyväksynyt hankehakemukset (ks. www.pori.fi/kk) Rahoitus Satakunnan ELY myöntänyt työllisyyspoliittisen avustuksen TEMin päätöksen mukaisesti Suomessa 26
Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen
Kaupunginhallitus 454 14.12.2015 Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen 1878/02.05.01/2015 KHALL 14.12.2015 454 Kaupunginvaltuusto on 7.9.2015 94 käsitellyt valtuutettu
Yhdessä enemmän Kaupunki ja yhdistykset työttömyyden hoidossa
Yhdessä enemmän Kaupunki ja yhdistykset työttömyyden hoidossa TVY ry:n kesäpäivät 8.8.2012, Kaarina Antti Parpo Hyvinvointipalveluiden johtaja Kaarinan kaupunki Faktoja Kaarina kuuluu Turun seutuun Kaarinassa
Työvoimapalveluiden kohdentaminen ja painopisteet Hämeessä lokakuu 2017
Työvoimapalveluiden kohdentaminen ja painopisteet Hämeessä lokakuu 2017 Hämeen ELY-keskus TEM/Työnvälitystilastot, Päivitetty 21.11.2017 / Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö ktivointiaste = palveluissa
Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3.
Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä seminaari, Rovaniemi Nykymuutokset haastavat - Kunnan työllistämisvastuu 2015 Työmarkkinatuen rahoitusvastuun
Järjestöjen järjestö Perustettu 1998
Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen
Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -
Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Arja Janhonen Kiteen kaupunki/perusturvakeskus Terveyden edistämisen
Työvoimapalveluiden kohdentaminen ja painopisteet Hämeessä kesäkuu 2016
Työvoimapalveluiden kohdentaminen ja painopisteet Hämeessä kesäkuu 2016 Hämeen ELY-keskus TEM/Työnvälitystilastot, Päivitetty 26.7.2016/Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Aktivointiaste
Kaarinan kaupunki työttömyystalkoissa
Kaarinan kaupunki työttömyystalkoissa Antti Parpo Hyvinvointipalveluiden johtaja Kaarina kaupunki THL 18.1.2010 Faktoja Kaarina kuuluu Turun seutuun Kaarinassa asukkaita: 31 000, josta työvoimaan kuuluvia
Kuntien näkymät avoimeen dataan
Kuntien näkymät avoimeen dataan Kuntien avoin data miten liikkeelle? seminaari 11.11.2014, Kuntatalo Twitter: #kuntienavoindata Facebook: https://www.facebook.com/groups/kuntienavointieto/ Elisa Kettunen,
Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa
Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan avoin kuuleminen Eduskunnan Pikkuparlamentin auditorio 1.3.2017 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Nyt näyttää vahvasti siltä, että:
Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen
Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen Perustietoa 51-vuotiaasta Lahden vanhusten asuntosäätiöstä (LVAS) Lahden vanhusten asuntosäätiön
HYVÄ ARKI osaamisen ja osallisuuden lisääminen ja opinnollistamispolkujen kautta kohti työelämää siirtyminen ESR-Toimintalinja 5. Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta 1.9.2016 31.8.2018 Osaaminen
Tampereen työvalmennussäätiö Syke
Tampereen työvalmennussäätiö Syke Tulevaisuuden vaihtoehtojen pohdintaa ja työryhmän esitys kaupunginhallituksen konsernijaostolle 29.5.2018 Kehitysjohtaja Mika Itänen 1 Tausta ja tehtävä Kaupunginvaltuusto
Työvoimapalveluiden kohdentaminen ja painopisteet Hämeessä syyskuu 2017
Työvoimapalveluiden kohdentaminen ja painopisteet Hämeessä syyskuu 2017 Hämeen ELY-keskus TEM/Työnvälitystilastot, Päivitetty 24.10.2017 / Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Aktivointiaste
Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY
Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *
HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle
HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden
Turun Ohjaamo 2015-2018
Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa
Sisällysluettelo. Lukijalle 8
Sisällysluettelo Lukijalle 8 1 ASUKASTUPATOIMINNAN ESITTELY YLEISESTI 9 1.1 Toiminta-ajatus, toiminnan tavoitteet ja arvot 9 1.2 Alueellinen yhteistyö ja yhteisötoiminta Oulussa 11 1.3 Tupaverkosto 13
Projektitutkijat Mari Kattilakoski ja Niina Rantamäki
Projektitutkijat Mari Kattilakoski ja Niina Rantamäki 16 paikallista työkokousta Peruspalveluliikelaitos Jytan jäsenkunnissa: Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho, Toholampi, Veteli Kokkolassa
Kommenttipuheenvuoro; Työttömän identiteetti yhdistyksen näkökulmasta
KAJO-keskus- ja KAIKU-hankkeiden loppuseminaari Kommenttipuheenvuoro; Työttömän identiteetti yhdistyksen näkökulmasta Hannu Järvinen Puheenjohtaja Puutyön Taitajat ry 22.11.2018 Tietoja yhdistyksestä Puutyön
Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa osallisuuden edistäjinä Etelä-Suomessa
20.3.2012 Vantaa Riitta-Maija Hämäläinen riitta-maija.hamalainen@thl.fi Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa osallisuuden edistäjinä Etelä-Suomessa TÄSTÄ ON PUHE Palvelujen ja tuotannon järjestämisestä
KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY. Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto
KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto Kotisairaanhoito Harmonia Oy Pienestä suureksi v.2001-2010 Tuotteet: Kotihoidon palvelut Kaikki palvelut samasta osoitteesta.
Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana: haasteet ja uudet mahdollisuudet
Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana: haasteet ja uudet mahdollisuudet Kolmas sektori: palveluita vai muita? Ylijohtaja Raimo Ikonen 12.4.2010 Julkisten ja yksityisten palveluntuottajien osuudet
Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä. Eveliina Pöyhönen 12.11.2010
Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä Eveliina Pöyhönen 12.11.2010 1 Lähtökohta Vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden palvelut ja niiden kehittäminen Pitkäaikaistyöttömät Vammaiset
Maaseudun arjen palveluverkosto - Paikallisten ja alueellisten resurssien järkevää käyttöä kuntalaisten hyväksi
Maaseudun arjen palveluverkosto - Paikallisten ja alueellisten resurssien järkevää käyttöä kuntalaisten hyväksi 30.1.2017 Pirjo Nikula Verkostokoordinaattori Lapin liitto Yhteys kunta-, maakunta- ja sote-uudistukseen
Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut
Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut -prosessikuvauksia 18.2.2015 Anna-Leena Pusa Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Kuntaliiton käynnistämä hanke Toteutetaan
Tavoitteena uusia työpaikkoja - yritysten kasvun ja menestyksen kautta
Tavoitteena uusia työpaikkoja - yritysten kasvun ja menestyksen kautta 12.05.2011 Juha Ala-Mursula, BusinessOulu Juha Ala-Mursula Tästä aion puhua Business Oulu Burning platform: työttömyys Kuntien sosilaalimenojen
Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen
Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen 14.2.2017 Paasitorni Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Lähde: KEHA-keskus 2 14.2.2017 Kuntien
Yksilön vai talouden ehdoilla?
Kokemuksia tilaaja tuottaja-toimintatavasta sosiaalisen työllistämisen kentällä Reetta Pietikäinen projektipäällikkö Palvelutori-hanke Kuntamarkkinat 10.9.2009 Palvelutori-hanke 5/2007 5/2010 Tarkoitus
Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi
Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen
Avustajatoiminta työllistämisen ja kouluttautumisen tukena
Avustajatoiminta työllistämisen ja kouluttautumisen tukena Mitä mahdollisuuksia yhteiskunnalla on sotainvalidien ja veteraanien vanhustenhuoltoon, Keski-Suomen yhteistyöseminaari 10.5.2012 Kehittämispäällikkö
TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä
TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Mikä TYP on? TYP eli työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu on toimintamalli, jossa TE-toimisto, kunta
KANNONKOSKEN HYVINVOINTIPALVELUSTRATEGIA
Kannonkoski on perhemyönteinen ja turvallinen paikka asua. Arvostamme yhteistyötä, yrittäjyyttä, luontoa ja viihtyvyyttä. Peruspalvelumme ovat kunnossa. Hyvinvoiva, omasta elämästään ja läheisistään huolta
Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin. Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen
Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Ektakompus Oy Yhteiskunnallisen yrityksen toimikunnan perustelu: Ektakompus
ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos
ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. OMAAN TOIMINTAAN TILAT... 3 3. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 4 4. OMAVALVONTAVELVOITE... 5 5. TURVALLISUUS JA TAPATURMIEN
Työtarmoa yhdistystyöllistämiseen. Johanna Seppänen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry KAJO-keskus
Työtarmoa yhdistystyöllistämiseen Johanna Seppänen 17.1.2017 Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry KAJO-keskus Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry Painopistealueet: Osallisuus ihmisten äänen
Työhön kuntouttava Green Care Etelä-Suomessa
Työhön kuntouttava Green Care Etelä-Suomessa Kokeilu luontoavusteisten menetelmien hyödyntämisestä työmarkkinoille kuntoutumisessa 18.11.2013 Leini Sinervo 1 Perustiedot hankkeesta Kesto 1.1.2013-31.12.2014