Henkilöstökertomus 2015

Samankaltaiset tiedostot
Henkilöstökertomus 2014

Monimuotoisuus Lapin sairaanhoitopiirissä

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

Ajankohtaista kunta-alalta. Taija Hämäläinen

HENKILÖSTÖ PALVELUTUOTANNON VOIMAVARANA

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI

Henkilöstökertomus 2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Kaupunginhallitus Stj/

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Talous ja kehittäminen/oka TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI 1/2007

Hollolan kunta 1/5 Tehtävä

OPETUSMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömien määrä kasvoi

Palvelujen ja prosessien johtaminen olennaisen tiedon avulla

Palvelussuhde Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012

ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010

ESPOO LOGISTIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010

Aktiivinen tuki työyhteisössä

SIILINJÄRVEN KUNTA Henkilöstökertomus 2015

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin

kuutiometriin, mikä vastaa noin 37 miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero Työtömyysasteen kehitys Lahdessa ja Oulussa kuukausittain

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %.

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

Väestömuutokset - Tammi-toukokuu 2015 Tilastotiedote 9/2015

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %.

Seuraava askel tuottavuus ja työelämän laatu suomalaisilla työpaikoilla. Eeva Liisa Inkeroinen Tuottavuuden pyöreä pöytä

Henkilöstörakenteen ja työnjaon kehittäminen erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla v Kys-Erva johtoryhmien kokous 22.8.

Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä?

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Matkailutilasto Toukokuu 2016

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI

Henkilöstöraportti 2007

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

Sosiaalityö päivystyksessä pilotti Yhteenveto webropol-seurannasta (keskeisimpiä osioita)

Pk-yritys hyvä työnantaja 2009

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Tänään työssä hyvän huomisen puolesta. Tilinpäätöskalvot 2007

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma vuodelle 2016

Käsittely: Työyhteisötoimikunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Henkilöstökertomus 2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2015

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen

Oppisopimuskoulutuksen ajankohtaisia asioita. Oppisopimuskoulutuksen tietotori Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

SAUVON KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015

Turvapaikanhakijoiden vastaanottopalvelut Helsingissä. Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto

Yhteiset Kieku-tietojärjestelmässä käytettävät toimintohierarkiat ja toiminnot

Selvitys työelämää ja työhyvinvointia kehittävien palveluiden tarjonnasta

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015

Henkilöstökertomus vuodelta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Elokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Henkilöstö ja koulutussuunnitelma

Valtion tuottavuusohjelma Lapissa 2000-luvulla

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

Valtion henkilöstökertomus 2015

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen

Tarkastuslautakunta liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta HENKILÖSTÖRAPORTTI

VES (3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

Osavuosikatsaus

Oy Höntsy Ab TASEKIRJA Pirkankatu 53 A Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus:

Henkilöstöraportti 2011 Oulunkaaren kuntayhtymä

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Liisa Katajamäki

Miksi on tärkeää, että hyvinvovinti on strateginen kysymys?

Teknologiateollisuuden liikevaihto alan merkittävimmillä alueilla Suomessa. Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ HENKILÖSTÖKERTOMUS

Kuopion kaupunki Henkilöstökertomus 2010

Anna-Maija Koivusalo Kivuton sairaala projekti vuonna 2012

Lausuntopyyntö STM 2015

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa

Henkilöstöraportti 2014

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013

Pelastustoimen henkilöstötilinpäätös

Työhyvinvointijohtaminen organisointi, työaikajoustot ja monipaikkainen työ Maritta Yläranta Maanmittauslaitos

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma

Apteekkien työntekijöiden apteekkikohtainen erä

HENKILÖSTÖEDUT Merkkipäivien muistamisen ja työkykyä ylläpitävän toiminnan ohjeet. Savonlinnan kaupunki

ICT-alan yritystoiminnan kehitys 2000-luvulla yhdeksässä maakunnassa

Sisällys HENKILÖSTÖKERTOMUS

Suomen ja Keski-Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain

Sastamalan kaupunki HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014

PAAVO kaupunkikohtainen lomake.

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet

Ehdotus voimaantuleviksi sairauspoissaolo-ohjeeksi:

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto

Transkriptio:

Henkilöstökertomus 2015 Valtuustoinfo 6.6.2016 Juha Jääskeläinen Henkilöstöjohtaja

Henkilöstökertomus 2015 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän 18. henkilöstökertomus henkilöstökertomuksen sisällössä on otettu huomioon KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen neuvottelema uusi suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseksi raportti tukee strategista henkilöstöjohtamista, päätöksentekoa sekä henkilöstön ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä henkilöstöraportti on tarkoitettu sekä työyhteisöjen, johdon ja poliittisten päätöksentekijöiden käyttöön

Henkilöstövoimavarat Taulukko 1. Virat ja toimet 31.12.2015 OYS Psykiatrian Oulaskangas - Kehitysvamma- Kaikki tulosalue Visalan huollon yhteensä tulosalue tulosalue Sivuvirat 70,0 8,0 0,0 0,0 78,0 Lääkärit *) 544,0 75,0 31,0 6,0 656,0 Hoitohenkilöt 2 423,0 401,0 294,0 189,0 3 307,0 Tutkimus- ja hoitohenkilöt 127,0 41,0 4,0 12,0 184,0 Tutkimusta ja hoitoa avustavat 371,0 31,0 52,0 35,0 489,0 Huoltohenkilöt 747,0 0,0 1,0 1,0 749,0 Hallinto- ja taloushenkilöt 357,0 13,0 16,0 10,0 396,0 Kaikki yhteensä 4 639,0 569,0 398,0 253,0 5 859,0 *) Lukumäärä sisältää 44 amanuenssin vakanssia OYS:n luvut sisältävät myös OYS:iin linjautettujen yksiköiden vakanssit

Henkilöstövoimavarat Vakanssit vuoden lopussa yhteensä 5 859 virkaa ja tointa, joista 78 yliopiston sivuvirkoja vakanssien määrä kasvoi edellisvuodesta 43 uusia vakansseja perustettiin mm. Oulun kaupungin gastroenterologisen toiminnan siirtymisen johdosta tulevaisuuden sairaala 2030 -rakennuttajaorganisaation tarpeisiin virkapankista uudelleen käyttöönotetut virat ja toimet lisäsivät vakanssien määrää

Henkilöstövoimavarat Henkilöstömäärät kuntayhtymän palveluksessa oli vuoden 2015 aikana keskimäärin 6 638 henkilöä keskimääräinen henkilöstömäärä laski edellisestä vuodesta 34 henkilöllä henkilöstön määrä vaihteli suuresti eri kuukausina ollen ylimmillään kesäkuussa 7 020 henkilöä henkilöstön lukumäärä 31.12.2015 oli 6 556 henkilöä

Henkilöstövoimavarat vuoden lopussa vakinaisessa palvelussuhteessa oli henkilöstöstä 76,7 % (5 031 henkilöä). määräaikaisessa palvelussuhteessa olevan henkilökunnan suhteellinen osuus laski, määrä oli vuoden lopussa 23,3 % henkilöstöstä (25,4 % 31.12.2014) määräaikaista henkilökuntaa oli vuoden lopussa suhteellisesti eniten lääkäreiden ryhmässä (erikoistuvat lääkärit) vuoden lopussa sairaanhoitopiirissä oli käytössä yhteensä 242 eri tehtävänimikettä. yleisimmät tehtävänimikkeet olivat sairaanhoitaja (2 246 henkilöä), sairaalahuoltaja (380 henkilöä), erikoislääkäri (380 henkilöä) ja lähihoitaja (308 henkilöä)

Henkilöstövoimavarat Henkilöstön ikärakenne henkilöstön keski-ikä sairaanhoitopiirissä oli 44,6 vuotta, hieman korkeampi kuin edellisvuonna vakinaisen henkilöstön keski-ikä oli 47,3 vuotta ja määräaikaisen henkilöstön 35,6 vuotta korkein keski-ikä oli tutkimusta ja hoitoa avustavien ryhmässä 48,9 vuotta lääkäreiden ja tutkimus- ja hoitohenkilöiden henkilöstöryhmissä keski-ikä oli alhaisin, hieman yli 42 vuotta keski-ikä oli keskimääräistä korkeampi ylilääkäreillä (55,6 vuotta) keski-iältään nuorin oli lähihoitajien ryhmä (40,9 vuotta)

Henkilöstövoimavarat Henkilöstön rekrytointi vuoden 2015 aikana muusta kuin määräaikaisen palvelussuhteen päättymisestä johtuvasta syystä päättyneitä palvelussuhteita oli yhteensä 329, joista 143 perusteena oli eläketapahtuma omaehtoinen vaihtuvuus on viime vuosien tapaan ollut varsin vähäistä. Vuonna 2015 yhteensä 164 palvelussuhdetta päättyi henkilön omasta pyynnöstä (149 vuonna 2014), mikä on 3,3 % vakinaisen henkilöstön määrästä.

Henkilöstövoimavarat Vuonna 2014 avoimia virkoja ja toimia oli haettavana 197 ja saatuja hakemuksia 2 263. Vuoteen 2015 verrattuna avoimien toimien ja virkojen määrä on noussut 5 % ja saatujen hakemusten yli 30 %.

Henkilöstövoimavarat Henkilöstön rekrytointi lyhytaikaisiin ja äkillisiin sijaistarpeisiin vuonna 2015 rekisteröitiin yhteensä 11 343 sijaistarvetta yksiköt itse hoitivat omilla järjestelyillä 1 608 sijaistarvetta rekrytointipalvelujen avulla täytettiin 90 % sijaistarpeesta, 978 sijaistarvetilausta jäi täyttämättä sisäisen keikkailun paikallinen sopimus. Sopimus mahdollistaa oman hoitohenkilöstön keikkailun sairaalan muilla kuin omalla osastolla ja turvaa osaavien työntekijöiden saannin ja potilasturvallisuuden. rekrytointipalveluiden keskitetty varahenkilöstö äkillisiin lyhytaikaisiin poissaoloihin

Henkilöstövoimavarat Henkilöstön työpanos

Henkilöstövoimavarat Palkallinen työpanos kasvoi edellisvuodesta 11,8 henkilötyöpanosta (0,2 %). työpanoksen kasvu kohdentui lääkäreiden henkilöstöryhmään. Muutos on nähtävissä medisiinisellä ja Oulaskankaan-Visalan tulosalueella, missä molemmissa lääkäreiden palkallisen työpanoksen kasvu oli yli 6 % hoitohenkilöstön työpanos on pysynyt lähes ennallaan ja vastaavasti muun henkilöstön palkallinen työpanos väheni

Henkilöstövoimavarat

Henkilöstövoimavarat

Henkilöstövoimavarat Eläköityminen

Henkilöstövoimavarat Sairaanhoitopiirin strategian 2010-2015 yhtenä kriittisenä menestystekijänä ja tavoitetilana on ollut hyvinvoiva työyhteisö ja henkilöstö. Tavoitetasoksi asetettiin, että eläkkeelle jäävien keski-ikä nousee yhdellä vuodella vuoden 2008 tasosta. Tavoite saavutettiin, sillä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä eläkkeelle siirtyneiden keski-ikä vuonna 2015 oli 60,4 vuotta (57,3 vuotta vuonna 2008).

Eläköityminen Henkilöstövoimavarat

Henkilöstövoimavarat Toimintavuonna maltillinen henkilöstömenojen kasvu sairaanhoitopiirin tilinpäätöksen 2015 henkilöstömenot olivat yhteensä 337,1 milj. euroa henkilöstömenot kasvoivat 4,7 milj. euroa, muutos + 1,4 % edellisestä vuodesta henkilöstömenojen kasvu pysyi maltillisena suurimman henkilöstöryhmän hoito- ja tutkimushenkilöstön palkkasumman sekä palkallisen työpanoksen pysyessä lähes entisellä tasolla

Henkilöstövoimavarat

Henkilöstövoimavarat Työvoimakustannukset tehtyihin tunteihin lasketaan säännöllisenä työaikana sekä lisätyö-, ylityö- ja päivystysaikana toteutuneet tunnit. Virka- ja työvapaat eivät kirjaudu tehdyiksi tunneiksi. Kun kaikki maksetut palkat (sisältäen poissaoloajan palkat) jaetaan samana ajanjaksona tehdyillä tunneilla, saadaan tehdyn työn keskihinnaksi 29,02 euroa/tunti ilman henkilösivukuluja. Kasvua vuoteen 2014 verrattuna oli 0,3 %.

Työhyvinvointi, työturvallisuus ja terveyden edistäminen vuosi 2015 oli valitun työsuojeluorganisaation nelivuotiskauden (v. 2014-2017) toinen yhteistoimintavuosi työhyvinvointi-/työsuojelujaosto kokoontui vuoden aikana kuusi kertaa työhyvinvointipäällikkö toimi nimettynä työsuojelupäällikkönä osallistuen työnantajan edustajana sairaanhoitopiirin työsuojeluorganisaation toimintaan viisivuotinen kuntavalvontahanke päättyi vuonna 2015. Kuntahankkeessa sairaanhoitopiiriimme tehtiin yhteensä 34 tarkastusta.

Työhyvinvointi, työturvallisuus ja terveyden edistäminen Yhteisinä sairaanhoitopiirin työhyvinvoinnin kehittämiskohteina jatkui edelleen ergonomisten työvuorojen suunnitteluautonomian edistäminen, josta jatkossa päätettiin käyttää kuvausta Terveellisten työaikojen yhteisöllinen suunnittelu tuki- ja liikuntaelinterveyden edistäminen toiminnan ja muutosprosessien hallinnan edistäminen

Terveysperusteiset poissaolot vuonna 2015 sairaanhoitopiirin henkilöstölle kertyi 104 788 sairauspoissaolopäivää eli 15,8 kalenteripäivää henkilöä kohden (jakajana käytetty vuoden keskimääräistä henkilöstömäärää) suurimman yksittäisen sairauspoissaoloryhmän muodostivat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. Seuraavaksi eniten poissaoloja aiheuttivat hengityselinsairaudet ja mielenterveyteen liittyvät sairaudet. sairauspoissaolopäivien osuus palveluksessaoloajasta laski edellisvuodesta ollen 4,5 % (4,8 % vuonna 2014) sairaanhoitopiirissä 530 henkilöä tuotti vähintään 50 % kaikista sairauspoissaoloista. Mutta vastaavasti lähes 1 150 henkilöllä ei ollut lainkaan vuoden 2015 aikana terveysperusteisia poissaoloja, määrä on 17,4 % vuoden keskimääräisestä henkilöstömäärästä (1 150 henkilöä/17,2 % vuonna 2014).

Terveysperusteiset poissaolot sairauspoissaolojen kokonaismäärä laski

Terveysperusteiset poissaolot Toimintavuosi oli strategiakauden viimeinen. Strategiakauden yhtenä tavoitteena oli, että sairauspoissaolopäivät henkilöä kohden vähenevät alle 15 kalenteripäivään strategiakauden loppuun mennessä. Tämä tavoite jäi niukasti saavuttamatta, vaikka vuoden 2015 sairauspoissaolot henkilöä kohden vähenivät huomattavasti aiemmista vuosista ollen 15,8 kalenteripäivää henkilöä kohden.

Terveysperusteiset poissaolot

Osaava työvoima Henkilöstön osaaminen ja sen kehittäminen koulutuspalvelut ja yksiköt järjestävät alueellisia ja sisäisiä täydennyskoulutuksia koko henkilöstöstä 76 % osallistui ammatilliseen täydennyskoulutukseen täydennyskoulutuspäiviä oli keskimäärin 2,7 päivää täydennyskoulutukseen osallistujaa kohden kaikki henkilöstöryhmät huomioiden sairaanhoitopiirin henkilöstölle kertyi ammatillisia täydennyskoulutuspäiviä 13 800 päivää (koulutusjärjestelmän tilasto) palkallisten koulutusvirka-/työvapaiden palkkakustannukset olivat yhteensä 1,9 miljoonaa euroa henkilöstön koulutukseen käytettiin vuoden 2015 kirjanpidon mukaan (ulkoiset menot) 3 milj. euroa, mikä on 1,1 % sairaanhoitopiirin tilinpäätöksen palkkasummasta. Menoihin sisältyvät kurssi- ja osallistumismaksujen lisäksi myös matka-, majoitus- ja ravintokustannukset sekä koulutuspalvelujen osto.

Osaava työvoima

Kiitos