Osavuosikatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosikatsaus 1.1. 31.12.2014"

Transkriptio

1 Osavuosikatsaus Myönteinen väestökehitys jatkui Joensuun väestömäärä oli vuoden 214 lopussa väestötietojärjestelmän mukaan 75 88, mikä on 617 henkilöä suurempi kuin asukasluku vuodenvaihteessa Tilastokeskuksen tilastojen mukaan väestömäärä oli Vuodenvaihteen asukaslukua ei ole vielä julkaistu, mutta vuoden 214 väestömäärä on noin 6 henkilöä edellistä vuodenvaihdetta korkeampi. Vuonna 213 väestömäärä kasvoi 33 henkilöllä. Väestömäärän myönteistä kehitystä selittää erityisesti nettomuutto. Ennakkotietojen mukaan nettomuutto oli siirtolaisuus mukaan lukien 558, kun se edellisvuonna oli 261. Syntyneiden määrä nousi hieman edellisvuoteen nähden ollen 761 (ed. vuonna 748). Kuolleiden määrä oli 729 (688). 1 Väestön muutos vuosineljänneksittäin Työttömistä työnhakijoista oli naisia 4,9 % (2558), alle 25-vuotiaita 18,2 % (1137) ja yli vuoden työttömänä olleita 24,7 % (1544). Työttömien määrä kasvoi kaikissa em. ryhmissä edelliseen vuoteen nähden. Määrällisesti eniten kasvoi alle 25-vuotiaiden työttömien määrä; nuoria oli työttömänä 148 henkilöä enemmän kuin vuoden 213 joulukuussa. Koko vuoden keskimääräiseksi työttömyysasteeksi muodostui 16,2 %. Vuonna 213 keskimääräinen työttömyysaste oli 15,9 %. Joensuun työttömyys on edelleen ollut korkealla tasolla, mutta työllisyystilanne on jatkunut heikkona myös muissa vastaavansuuruisissa kaupungeissa. Joulukuussa Kotkan, Lahden, Jyväskylän, Oulun ja Tampereen työttömyysasteet olivat Joensuuta korkeampia tai samansuuruisia. Myös koko vuoden keskimääräiset työttömyysasteet nousivat em. kaupungeissa Joensuun tasolle tai sitä korkeammaksi Työttömyysaste (lomautetut ml.) tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu I* 212 I* 213 I* 214 I* Alle 25-vuotiaiden työttömien määrän kehitys 8 Työttömyysaste joulukuussa 17,9 % Työttömyysaste oli joulukuussa 17,9 %,,8 % - yksikköä suurempi kuin vuoden 213 vastaavana ajankohtana. Työttömiä työnhakijoita oli 6257 ja avoimia työpaikkoja tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu

2 Valtionosuuksia kertyy,2 milj. euroa talousarviota enemmän loppuvuodesta tehtyjen oikaisujen johdosta (mm. opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuden omarahoitusosuus ja suoritemäärien muutokset). Liikelaitokset saavuttanevat kaupunginvaltuuston asettamat tulostavoitteet. Joensuun seutukunnan työttömyysaste oli joulukuussa 16,8 %, kun se vuoden 213 joulukuussa oli 16,1 %. Koko vuoden 214 keskimääräinen työttömyysaste oli 15,2 %. Vuoden 213 vastaava luku oli 15, %. Vuoden 214 tulos ylijäämäinen Vuoden 214 talousarvio on liikelaitokset ja rahastot mukaan lukien,6 milj. euroa alijäämäinen syyskuussa tehty talousarviomuutos huomioiden. Vuoden 214 tulos on muodostumassa ylijäämäiseksi. Ulkoisen tilinpäätöksen lopullinen tulos selviää helmikuun puolessa välissä, kun kaikki tilinpäätökseen liittyvät kirjaukset on tehty. Peruskaupungin tulos noussee talousarviota paremmaksi erityisesti verotulokertymän, matalan korkotason johdosta maltillisena säilyneiden korkomenojen sekä hätäkeskuksen tilojen vuokrasopimuksen päättämisestä saadun korvauksen johdosta. Merkittävin parannus talousarvioon muodostuu verotuloista, joita kertyy kokonaisuutena n. 3,4 milj. euroa talousarviossa arvioitua enemmän loppuvuoden ennakoitua parempien kunnallisvero- ja yhteisöverotilitysten johdosta (mm. kaupungin jakoosuuden muutos). Tulevaisuus- ja elinkeinorahaston varat ovat kolmen omaisuudenhoitajan hoidettavana. Tulevaisuusrahaston varoja hoitaa Evli Varainhoito Oy ja Seligson & Co Oyj ja elinkeinorahaston omaisuutta Nordea Investment Management Suomi Oy. Rahastojen varat on kirjanpidollisesti eriytetty kaupungin muusta toiminnasta. Rahastojen markkina-arvot kehittyivät vuoden 214 aikana myönteisesti. Rahastojen markkina-arvo vuoden 214 lopussa oli 81,5 milj. euroa, lähes 7 milj. euroa edellisvuotta korkeampi. Lisäksi elinkeinorahastosta on annettu 4,2 milj. euron laina Joensuun Tiedepuisto Oy:lle, josta on jäljellä 1,94 milj. euroa. Taulukossa on esitetty kunkin omaisuudenhoitajan salkku jaoteltuna osake- ja korkosijoituksiin ja salkut arvostettuna markkina-arvoon (pääoma + korot) per 214: 214 Tulevaisuusrahasto Elinkeinorahasto* Markkina-arvot EVLI SELIGSON NORDEA Me (%) Me (%) Me (%) Osakkeet 1,25 (29) 8,39 (29) 4,27 (25) Korot 25,12 (71) 2,48 (71) 12,98 (75) Yhteensä 35,37 28,87 17,25 * Elinkeinorahastosta annettu lainaa jäljellä 1,9 Me 2

3 Rahastojen markkina-arvojen kehitys: Rahastojen markkina-arvot, milj. Tulevaisuusrahasto Elinkeinorahasto , ,42 54,92 15,5 53,7 15,1 53,7 15, , , 55,56 16,4 57,25 16,6 58,39 16, , ,24 58,81 17,4 6,6 17,29 59,29 17, , ,99 62,15 18,57 63,6 18,84 64,24 19,19 Rakentaminen jatkui vilkkaana yleiseen taloudelliseen tilanteeseen nähden Rakentaminen jatkui vielä vuoden 214 aikana suhteellisen vilkkaana valtakunnallisesta trendistä poiketen. Vuoden 214 aikana valmistui uutta kerrosalaa hieman yli 118 m², kun edellisvuonna kerrosalaa valmistui vajaat 13 m². Rakennuslupia myönnettiin sen sijaan vajaalle 114 m², kun edellisvuonna määrä oli noin 127 m². Myös lupien määrä on määrällisesti laskenut; rakennuslupia myönnettiin laajennus- ja muutoshankkeet huomioiden 71 asunnolle, kun vuonna 213 lupia myönnettiin 815 asunnolle. km-2 Rakennustuotanto rakennusluvat valmistuneet Valmistuneiden asuntojen määrä nousi ennätyslukemiin. Vuonna 214 valmistui laajennusja muutoshankkeet huomioiden 835 asuntoa (sis. liike- ym. rakennukset), kun vuonna 213 valmistui yhteensä 597 asuntoa. Asunnoista 576 valmistui asuinkerrostaloihin ja muihin rakennuksiin, 97 rivi- ja ketjutaloihin ja 162 erillisiin pientaloihin. Valmistuneiden asuntojen määrä nousi kaikissa asuntotyypeissä, erityisesti valmistuneiden kerrostaloasuntojen määrä nousi edellisvuoteen nähden selvästi Valmistuneet asunnot sis. liike-ym. rakennukset Henkilötyökuukaudet joulukuussa 835 Joulukuun puolivälissä kaupungin palveluksessa oli 69 työllistetyt mukaan lukien viranhaltijaa ja työntekijää, 395 henkilöä edellisen vuoden joulukuuta enemmän. Henkilöstötyökuukausia kertyi joulukuussa 4441, kun vuoden 213 joulukuussa henkilötyökuukausien määrä oli 415. Koko vuonna 214 henkilötyövuosia kertyi yhteensä 4446, kun vuonna 213 henkilötyövuosien määrä oli Sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alueen laajentumisen johdosta palvelussuhteiden ja henkilötyövuosien määrät eivät kuitenkaan ole kokonaisuutena vertailukelpoisia edelliseen vuoteen nähden. Alla olevassa taulukossa on esitetty peruskaupungin osalta henkilötyövuosien kehitys kuukausittain ja toimialoittain

4 Henkilötyökuukaudet 214 KK KH Kaupunkirakenne Tuot. neuv. kunta Varko Sote Vapaaaika Liiketoiminta Jäteltk Rak.- ja Yhteensä ymp.ltk Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Keskim. Kk , 46, 44, 42, 4, 38, 36, 34, 32, TMT-laskutus vuonna 214 Toteutunut laskutus/kk Budjetoitu euromäärä/kk 4

5 asuntoa Asuntotuotanto pientalot rivi kerros+muu , 19,5 19, 18,5 18, 17,5 17, 16,5 16, 15,5 15, 14,5 14, 13,5 13, 12,5 12, 11,5 Elinkeinorahastosta irrotettiin 12/21 1,8 milj. euroa Tiedepuiston osakemerkintään Elinkeinorahaston markkina-arvo (pääoma + korot), milj , 35, 34, 33, 32, 31, 3, 29, 28, 27, 26, 25, 24, 23, 22, 21, 2, 19, 18, Molempien omaisuudenhoitajien varoista irroitettiin 9/213 2 te ja Seligsonin (tuolloin Deutsche Bankin hoidettavista) varoista 12/213 2,75 me. Tulevaisuusrahaston markkina-arvo (pääoma+korot), milj Evli Seligson 5

Vuosikatsaus

Vuosikatsaus Vuosikatsaus 1.1. 215 Myönteinen väestökehitys jatkui Joensuun väestömäärä oli vuoden 215 lopussa väestötietojärjestelmän mukaan 75 572, mikä on 531 henkilöä suurempi kuin asukasluku vuodenvaihteessa 214-215.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2016

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2016 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2016 Väestömäärä vuodenvaihteessa 75 514 Joensuun virallinen väestömäärä vuoden 2015-2016 vaihteessa oli 75 514. Väestömäärä kasvoi 473 henkilöllä (0,6 %) edelliseen vuoden vaihteeseen

Lisätiedot

Vuosikatsaus

Vuosikatsaus Vuosikatsaus 1.1. 31.12. Väestömäärän kehitys jatkuu myönteisenä Joensuun väestömäärä oli marraskuun lopussa Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan 75 92. Väestömäärä oli 386 edellisen vuoden marraskuuta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 Osavuosikatsaus 1.1. 2014 Väestömäärä syyskuussa 75 024 Joensuun väestömäärä oli syyskuun lopussa 75 024. Vuodenvaihteen 2013-2014 tilanteeseen nähden väestömäärä kasvoi 553 henkilöllä ja edellisen vuoden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 2016 Väestömäärä elokuussa 75 595 Joensuun väestömäärä oli elokuun lopussa 75 595. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden elokuuhun nähden 388 henkilöllä. Vuodenvaihteeseen nähden asukasmäärä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 2015 Väestömäärä syyskuussa 75 489 Joensuun väestömäärä oli syyskuussa väestötietojärjestelmän mukaan 75 489. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden syyskuuhun nähden 465 henkilöllä.

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS

VUOSIKATSAUS VUOSIKATSAUS 1.1.-31.12.2018 Väestömäärä kehittyi myönteisesti Joensuun väestömäärä oli ennakkotietojen mukaan 76 577. Kasvua edellisvuoteen nähden oli 510 henkilöä (+0,7 %). Vuonna 2017 väestömäärä kasvoi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 Väestömäärä vuodenvaihteessa 75 041 Joensuun virallinen väestömäärä vuoden 2014-2015 vaihteessa oli 75 041. Väestömäärä kasvoi 570 henkilöllä (0,8 %) edelliseen vuoden vaihteeseen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 31.7.216 Väestömäärä kesäkuussa 75 422 Joensuun väestömäärä oli kesäkuun lopussa 75 422. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden kesäkuuhun nähden 481 henkilöllä. Vuodenvaihteeseen nähden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 31.7.215 Väestömäärä kesäkuussa 74 941 Joensuun väestömäärä oli kesäkuussa väestötietojärjestelmän mukaan 74 941. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden kesäkuuhun nähden 691 henkilöllä.

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 28.02.2013. Työtömyysasteen kehitys Lahdessa ja Oulussa kuukausittain 2009-2013

Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 28.02.2013. Työtömyysasteen kehitys Lahdessa ja Oulussa kuukausittain 2009-2013 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 28.2.213 TYÖTTÖMYYSTIETOJA LAHDESTA JA STA VERTAILU (tammikuun lopun edot 29-213) Työttömyysaste oli Lahdessa laman seurauksena lähes 17 vuodenvaihteessa 29-21,

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työttömyysaste vakaa 2,1 %. Alueelliset erot selvät.

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työttömyysaste vakaa 2,1 %. Alueelliset erot selvät. Tutkimus/js 11.11.2008 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työttömyysaste vakaa 2,1 %. Alueelliset erot selvät. Työttömien diplomi-insinöörien ja arkkitehtien lukumäärä heinä-syyskuussa 2008 oli keskimäärin

Lisätiedot

Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu TYÖTTÖMYYDEN LASKUSSA HIDASTUMISTA Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa 19 521 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 341 vähemmän

Lisätiedot

Väestömuutokset - Tammi-toukokuu 2015 Tilastotiedote 9/2015

Väestömuutokset - Tammi-toukokuu 2015 Tilastotiedote 9/2015 Väestömuutokset - Tammi-toukokuu 2015 Tilastotiedote 9/2015 Kuopion väestömuutos tammi - toukokuussa 2015 Kuopion ennakkoväkiluku toukokuun 2015 lopussa oli 110985. Tammi-toukokuussa Kuopion väestömuutos

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/215 [1] Syntyneet Vuoden 215 kahden ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt lähes saman verran lapsia

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 16/215 [1] Syntyneet Vuonna 215 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/218 [1] Syntyneet Vuonna 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt viisi lasta vähemmän kuin edellisvuonna.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 3/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammi-helmikuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/217 [1] Syntyneet Vuonna 217 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Syyskuun työllikatsaus 9/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 22.10.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2013

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2013 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/213 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/214 [1] Syntyneet Vuonna 213 Kemi-Tornio seudulla on ennakkotietojen mukaan syntynyt vähemmän lapsia

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-huhtikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/216 [1] Syntyneet Vuonna 216 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 13/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-syyskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-toukokuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt suunnilleen saman verran

Lisätiedot

Tilinpäätöksen ennakkotietoja

Tilinpäätöksen ennakkotietoja Tilinpäätöksen ennakkotietoja 22.2.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi ennakkotiedon mukaan 367 henkilöllä (e75 881) Rakentaminen edelleen korkealla tasolla; asuntoja valmistui 528 ja lupia myönnettiin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 10/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 10/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/214 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/218 [1] Syntyneet Tammi-syyskuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kuusi lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/19 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/19 [1] Syntyneet Tammi-helmikuussa 19 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 13 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/215 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt hieman enemmän lapsia kuin viime vuonna. Syntyneiden määrä

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-kesäkuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/218 [1] Syntyneet Tammi-heinäkuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt viisi lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/18 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/18 [1] Syntyneet Tammi-helmikuussa 18 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/219 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/219 [1] Syntyneet Tammi-huhtikuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 24 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Hämeen ELY-keskus tiedottaa TAMMIKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 22.02.2011 klo 9.00 Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/218 [1] Syntyneet Tammi-huhtikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 14/216 [1] Syntyneet Tammi-marraskuussa 216 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 30.4.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan

Lisätiedot

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.7.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/218 [1] Syntyneet Tammi-kesäkuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kymmenen lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 5/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-maaliskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-elokuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/218 [1] Syntyneet Tammi-toukokuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt saman verran lapsia kuin

Lisätiedot

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA Väkiluku vuodenvaihde 2017/2018 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.12.2018 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan

Lisätiedot

Työttömyys painui taas jyrkästi alas elokuussa

Työttömyys painui taas jyrkästi alas elokuussa 1 (7) Julkistettavissa 20.9. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys painui taas jyrkästi alas kuussa Nuorisotyöttömyys väheni yli neljänneksen, pitkäaikaistyöttömyys ei ollenkaan Työttömyys

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/219 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 3/219 [1] Syntyneet Tammi-maaliskuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 14 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 13/218 [1] Syntyneet Tammi-lokakuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 12 lasta enemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/219 Kehittämis- ja talousosasto Talouspalvelut 9/219 [1] Syntyneet Tammi-elokuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on maassa, Simossa ja Tervolassa. Syntyneiden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-helmikuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 3/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 3/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 3/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammi-maaliskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt neljä lasta enemmän

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 14/218 [1] Syntyneet Tammi-marraskuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt neljä lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin kahtena

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-heinäkuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54635 54664 54652 54633 54550

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/218 [1] Syntyneet Tammi-elokuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kaksi lasta enemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.8.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan

Lisätiedot

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen Kuntien välinen Netto- Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys muuttoliike maahan-

Lisätiedot

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015 Väestökatsaus Kesäkuu 2015 Mikäli väestö kehittyy loppuvuodesta samoin kuin vuosina 2012-2014 keskimäärin, kaupungin väkiluku on vuoden lopussa noin 185 600. 185 000 184 000 183 790 183 824 183 000 182

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/19 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/19 [1] Syntyneet Tammikuussa 19 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kaksi lasta enemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-8/2017

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-8/2017 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-8/2017 Kaupungin talousarvio on 1,0 milj. euroa ylijäämäinen. Vireillä olevan talousarviomuutoksen mukaan tilikauden ylijäämä on 0,4 milj. euroa. Talousarviomuutoksessa

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/218 [1] Syntyneet Tammikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/215 [1] Syntyneet Vuoden 215 ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt lähes saman verran lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/215 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt hieman vähemmän

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.8.2013 Kinnulan kunta 01-09/2011 01-09/2012 TA 2013 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-09/2013

Lisätiedot

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015 Väestökatsaus Heinäkuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun lopussa 183975, jossa kasvua vuodenvaihteesta 151 henkeä. Elävänä syntyneet 1 159 Kuolleet 1 038 Syntyneiden enemmyys 121 Kuntien välinen

Lisätiedot

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Pauli Mero 24.9.2019 TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Työttömien kokonaismäärä samoin nuorisotyöttömien sekä pitkäaikaistyöttömien määrät vähenevät Lahdessa ripeästi. Myös työttömyysaste

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/214 Katsaus kaupungin ja seudun kehitykseen 213 [2] Syntyneet Tämän vuoden tammikuun aikana on syntynyt

Lisätiedot

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa , Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

Väestökatsaus. Toukokuu 2015

Väestökatsaus. Toukokuu 2015 Väestökatsaus Toukokuu 2015 Väestönmuutokset tammi-toukokuussa 2015 Elävänä syntyneet 810 Kuolleet 767 Syntyneiden enemmyys 43 Kuntien välinen tulomuutto 3 580 Kuntien välinen lähtömuutto 3 757 Kuntien

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pohjois-Karjalassa oli lokakuun

Lisätiedot

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-5/2017

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-5/2017 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-5/2017 Kaupungin talousarvio 1,0 milj. euroa ylijäämäinen Toimialojen toukokuun lopun ennusteen mukaan peruskaupungin käyttötalous on ylittymässä työllistämisen,

Lisätiedot

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 01 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 01 toisella neljänneksellä, prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0, prosenttiyksikköä. Helsingissä

Lisätiedot

Tilinpäätöksen ennakkotietoja

Tilinpäätöksen ennakkotietoja Tilinpäätöksen ennakkotietoja 22.2.2018 TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS POSITIIVISELLA URALLA Väestömäärä ylitti 76 000 asukkaan rajan ja oli ennakkotiedon mukaan 76 096. Kasvua 248 henkilöä. Rakentamisessa

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013. Tilannekatsaus 29.11.2013. Työttömien määrä kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013. Tilannekatsaus 29.11.2013. Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013 Tilannekatsaus 29.11.2013 Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli marraskuun 2013 tilannekatsauspäivänä 32315 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin:

Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin: Saate Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: 16.6.2017 Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin: 044 770 0574 Asia: Väestönmuutosten ennakkotietoja Sivuja: 1 + 7 Etelä-Savossa 1.1. - 30.4.2017 Kiireellinen Tarkastettavaksi

Lisätiedot

Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin:

Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin: Saate Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: 22.9.2017 Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin: 044 770 0574 Asia: Väestönmuutosten ennakkotietoja Sivuja: 1 + 7 Etelä-Savossa 1.1. - 30.9.2017 Kiireellinen Tarkastettavaksi

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.8.2012

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.8.2012 n tiedote 21.8.2012 Tilannekatsaus 31.7.2012 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyydessä edelleen kasvua 1 Keski-Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Väestökatsaus. Joulukuu 2015

Väestökatsaus. Joulukuu 2015 Väestökatsaus Joulukuu 2015 Turun väestökatsaus joulukuu 2015 Turun ennakkoväkiluku 2015 oli 185 810, lisäys edellisvuodesta 1986. Kuuden suurimman kaupungin vertailussa Turun väestönkasvu oli edelleen

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 13 kuukaudelta v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54614 54685

Lisätiedot

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Pauli Mero 22.10.2019 ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Työttömyysaste alenee ja työttömien määrä vähenee Lahdessa. Ulkomaalaisten työttömyysaste on Lahdessa kuitenkin

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 13.200 henkilöä työttömänä kesäkuun lopussa Pohjois-Karjalassa oli

Lisätiedot