Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013
|
|
- Kari Leppänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall Jouni Nupponen Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00 Nuorisotyöttömiä lähes viidennes enemmän kuin viime vuonna Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskuksen) kuntien alueella oli tammikuun lopussa työttömiä työnhakijoita henkilökohtaisesti lomautetut mukaan lukien Vuosi sitten tammikuun lopussa työttömänä oli henkilöä. Vuoden aikana työttömien määrä lisääntyi henkilöllä eli 15,9 %. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli tammikuun lopussa Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Vuoden aikana alle 25-vuotiaiden nuorten työttömyys lisääntyi henkilöllä (19,2 %). 1 Tammikuun aikana Uudenmaan ELY-keskuksen alueen työ- ja elinkeinotoimistoihin (TE-toimistoihin) ilmoitettiin uutta avointa työpaikkaa. Tämä on 34 paikkaa enemmän kuin vuoden tammikuussa. Kuun lopussa oli avoinna työpaikkaa, mikä on 837 paikkaa (-5,5 %) vähemmän kuin vuoden tammikuun lopussa. Eniten avoimia paikkoja kuukauden lopussa oli terveydenhuolto ja sosiaalialalla (3 647), kaupallisessa työssä (2 380) ja palvelutyössä (2 221). Seuraavassa kuviossa on esitetty työttömien ja avoimien työpaikkojen määrän kehitys kuukausittain vuosina Uudenmaan ELY-keskuksen alueella. 2 Työttömät työnhakijat Avoimet työpaikat Työttömyyteen liittyy säännönmukaista kausivaihtelua. Työttömyys lisääntyy yleensä kesäisin ja vuodenvaihteessa johtuen esim. koulujen päättymisestä ja määräaikaisten työsuhteiden loppumisista. Kausivaihtelun takia työttömyyslukuja verrataan yleensä vuodentakaiseen tilanteeseen. 2 Työllisyyskatsauksessa on vuodenvaihteessa siirrytty kuntapohjaiseen tilastointiin. Tästä syystä tiedot poikkeavat jonkin verran aikaisemmin julkaistuista. Lisäksi voimaantullut uusi JTYP-laki on vaikuttanut tilastointiperusteisiin.
2 Uudenmaan ELY-keskuksen alueella oli tammikuun lopussa työtöntä työnhakijaa henkilökohtaisesti lomautetut mukaan lukien. Edelliseen kuukauteen verrattuna työttömien määrä lisääntyi henkilöllä. Vuoden aikana eli tammikuusta tammikuuhun työttömien määrä lisääntyi henkilöllä (15,9 %). Työttömyysaste oli Uudenmaan ELY-keskuksen alueella tammikuussa 8,1 %. 3 Lomautettujen määrä lisääntyi joulukuusta 256 henkilöllä ja oli tammikuun lopussa Lomautettujen määrä oli 852 henkilöä (30,4 %) suurempi kuin vuosi sitten. 4 Koko maassa oli tammikuun lopussa työttömänä työnhakijana henkilökohtaisesti lomautetut mukaan lukien henkilöä ja työttömyysaste oli 11,2 %. Tammikuuhun verrattuna työttömyys lisääntyi koko maassa henkilöllä eli 13,2 %. Uusia avoimia työpaikkoja koko maassa ilmoitettiin tammikuun aikana Seuraavassa taulukossa on esitetty työttömien määrät ammattiryhmittäin tammikuun lopussa ja muutokset kuukauden (tammikuu /joulukuu ) ja vuoden (tammikuu /tammikuu ) aikana Uudenmaan ELYkeskuksen alueella. Työttömät ammattiryhmittäin Tammikuu Joulukuu Muutos Tammikuu Muutos määrä % määrä % Tieteellinen, tekninen ja taiteellinen työ ,7 % ,3 % Terveydenhuolto ja sosiaaliala ,5 % ,2 % Hallinto- ja toimistotyö, it-alan työ ,0 % ,9 % Kaupallinen työ ,6 % ,0 % Maa- ja metsätaloustyö, kalastusala ,4 % ,0 % Kuljetus ja liikenne ,2 % ,9 % Rakennus- ja kaivosala ,6 % ,8 % Teollinen työ ,0 % ,8 % Palvelutyö ,6 % ,7 % Muualla luokittelematon työ ,3 % ,4 % YHTEENSÄ ,4 % ,9 % Vuoden aikana työttömyys lisääntyi kaikissa ammattiryhmissä. Suhteellisesti eniten työttömyys lisääntyi hallinto- ja toimistotyössä (18,9 %), muualla luokittelemattomassa työssä (18,4 %) sekä kuljetus ja liikenne alalla (17,9 %). Naisten työttömyys lisääntyi tammikuussa 721 henkilöllä. Edellisen vuoden tammikuuhun verrattuna naisten työttömyys lisääntyi henkilöllä (16,3 %). Tammikuun lopussa naisten osuus työttömistä työnhakijoista oli 42,2 % ( henkilöä). Miesten työttömyys lisääntyi tammikuussa henkilöllä. Vuoden takaisesta miesten työttömyys lisääntyi henkilöllä (15,7 %). Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli tammikuun lopussa Uudenmaan ELY-keskuksen alueella 7 135, joista oli alle 20-vuotiaita. Alle 25-vuotiaiden työttömien määrä lisääntyi edelliseen kuukauteen verrattuna henkilöllä. Vuoden aikana alle 25-vuotiaiden nuorten työttömyys lisääntyi henkilöllä (19,2 %). Alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli tammikuun lopussa , mikä on (19,6 %) enemmän kuin viime vuonna. Yli 50-vuotiaita oli tammikuun lopussa työttömänä , mikä on henkilöä (11,1 %) enemmän kuin vuosi sitten. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli tammikuun lopussa , mikä on henkilöä (16,2 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömien osuus oli 22,5 % alueen työttömistä työnhakijoista ja 1,8 % alueen työvoimasta. Uudenmaan ELY-keskuksen alueen kunnista (ks. taulukko sivulla 4) korkein työttömyysaste tammikuun lopussa oli Hangossa (12,6 %). Matalin työttömyysaste oli Siuntiossa (4,6 %). Kuntataulukkoon on laskettu työttömyysasteet myös seutukunnittain. Uudenmaan ELY-keskuksen alueen työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa avointa työpaikkaa, mikä on paikkaa enemmän kuin edellisen kuukauden lopussa, mutta 837 paikkaa (-5,5 %) vähemmän kuin vuoden tammikuun lopussa. Runsaasti avoimia paikkoja kuukauden lopussa oli esimerkiksi terveyden- ja sairaanhoitotyössä (2 464), myynti- ja kauppaedustustyössä (1 278), puutarha- ja puistotyössä (927) ja tavaroiden myynnissä (913). 3 Tässä työllisyyskatsauksessa esitetyt työttömyysasteet ovat työ- ja elinkeinohallinnon tilastointitavan mukaisia. Suomen viralliset työttömyysasteet saadaan Tilastokeskuksen Työttömyyteen liittyy säännönmukaista kausivaihtelua. Työttömyys lisääntyy yleensä kesäisin ja vuodenvaihteessa johtuen esim. koulujen päättymisestä ja määrtyövoimatutkimuksesta. 4 Työnvälitystilaston lomautettujen lukumäärä sisältää kaikki henkilökohtaisesti TE-toimistoihin ilmoittautuneet lomautetut. Suurin osa ryhmälomautetuista ei näy tilastoissa, koska heidän ei tarvitse ilmoittautua TE-toimistoon saadakseen työttömyysturvaa. Ryhmälomautus on mahdollinen, kun lomautus koskee vähintään 10 henkilöä ja on määräaikainen. Ryhmälomautettuja arvioitiin olevan tammikuun lopussa Uudenmaan ELY-keskuksen alueella noin yhteensä 65 eri työnantajalla. Vuosi sitten ryhmälomautettuna oli noin henkilöä 53 eri työnantajalla. 2
3 Seuraavassa taulukossa on esitetty Uudenmaan ELY-keskuksen alueen työ- ja elinkeinotoimistoissa avoinna olleiden työpaikkojen määrät ammattiryhmittäin tammikuun lopussa ja muutokset kuukauden (tammikuu / joulukuu ) ja vuoden (tammikuu / tammikuu ) aikana. Avoimet työpaikat Tammikuu Joulukuu Muutos Tammikuu Muutos ammattiryhmittäin määrä % määrä % Tieteellinen, tekninen ja taiteellinen työ ,2 % ,4 % Terveydenhuolto ja sosiaaliala ,0 % ,6 % Hallinto- ja toimistotyö, it-alan työ ,4 % ,4 % Kaupallinen työ ,4 % ,2 % Maa- ja metsätaloustyö, kalastusala ,7 % ,1 % Kuljetus ja liikenne ,6 % ,5 % Rakennus- ja kaivosala ,7 % ,4 % Teollinen työ ,7 % ,8 % Palvelutyö ,0 % ,0 % Muualla luokittelematon työ YHTEENSÄ ,2 % ,5 % Viime vuoden tammikuuhun verrattuna avoimet työpaikat olivat lisääntyneet suhteellisesti eniten maa- ja metsätaloustyössä (19,1 %). Vastaavasti avoimet työpaikat olivat vähentyneet suhteellisesti eniten rakennus- ja kaivosalalla (-34,4 %) sekä palvelutyössä (-34,0 %). Aktiivisen työvoimapolitiikan palveluissa oli tammikuun lopussa henkilöä, mikä on 2,7 % Uudenmaan ELYkeskuksen alueen työvoimasta. Työvoimapoliittisissa palveluissa olevien henkilöiden määrä vähentyi viime vuoden tammikuuhun verrattuna henkilöllä. Työllistettynä oli tammikuun lopussa henkilöä eli 692 vähemmän kuin vuosi sitten. Aloittavan yrittäjän tueksi suunnattua starttirahaa sai 950 henkilöä. Starttirahan saajista 470 ei ollut rekisteröitynyt työttömäksi työnhakijaksi ennen starttirahan saamista. Työvoimakoulutuksessa oli henkilöä, mikä on 478 vähemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa. Työ- tai koulutuskokeilussa oli 882 henkilöä. Työharjoittelussa tai työelämävalmennuksessa oli henkilöä. Vuorotteluvapaasijaisena oli tammikuun lopussa henkilöä, kuntouttavassa työtoiminnassa oli henkilöä ja omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella henkilöä. NÄKYMIÄ TAMMIKUU TAMMIKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS NUORISOTYÖTTÖMIÄ LÄHES VIIDENNES ENEMMÄN KUIN VIIME VUONNA Helmikuun tiedot julkaistaan tiistaina Uudenmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus ilmestyy myös Internetissä osoitteessa Työllisyyskatsaus on mahdollista saada myös sähköpostitse ilmoittamalla yhteystiedot Jouni Nupposelle (jouni.nupponen@ely-keskus.fi) Avoimista työpaikoista ja työnhakijoista saa lisätietoa Internetistä osoitteesta Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilasto
4 TK14A TYÖNVÄLITYSTILASTO, TILANNEKATSAUS TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JA AVOIMET TYÖPAIKAT KUNNITTAIN ELY-KESKUS: UUSIMAA KUNTA TYÖ- TYÖTTÖ- TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT VAMM. JA AVOIMET VOIMA* MYYS- YHTEENSÄ MIEHET NAISET ALLE 25- YLI 50- PITKÄAIK.- PITKÄAIK. TYÖ- ASTE, % VUOTIAAT VUOTIAAT TYÖTTÖMÄT SAIRAAT PAIKAT Helsingin seutukunta ESPOO , HELSINKI , VANTAA , HYVINKÄÄ , JÄRVENPÄÄ , KARKKILA , KAUNIAINEN , KERAVA , KIRKKONUMMI , LOHJA** , MÄNTSÄLÄ , NURMIJÄRVI , PORNAINEN , SIPOO , SIUNTIO , TUUSULA , VIHTI , Yht , Raaseporin seutukunta HANKO , INKOO , RAASEPORI , Yht , Porvoon seutukunta ASKOLA , MYRSKYLÄ , PORVOO , PUKKILA 953 6, Yht , Loviisan seutukunta LAPINJÄRVI , LOVIISA , Yht , YHTEENSÄ , * Tiedot työvoiman määrästä ovat Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastosta (kuntataso) ja Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta (ELY-keskustaso). **Karjalohjan ja Nummi-Pusulan kunnat on yhdistetty vuodenvaihteessa Lohjaan 4
5 Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudenmaan ELYkeskuksen alueen kunnissa vuosina Henkilökohtaisesti lomautetut kuukauden lopussa Uudenmaan ELY-keskuksen alueen kunnissa vuosina Avoimet työpaikat kuukauden lopussa Uudenmaan ELY-keskuksen alueen kunnissa vuosina - 5
Nuorisotyöttömien lasku taittunut, avoimia työpaikkoja runsaasti
Uusimaa TIEDOTE Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Työllisyyskatsaus, tammikuu Julkaisuvapaa 21.2. klo 9.00 Nuorisotyöttömien lasku taittunut, avoimia työpaikkoja runsaasti
Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014
NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Tuunia Keränen 0295 020 914 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa torstaina 31.7. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa Uudellamaalla Uudenmaan elinkeino-,
Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013
NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Jouni Nupponen 050 395 5170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen viime
Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013
NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.9. klo 9.00 Työttömiä nuoria yli 40 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013
NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu on tasaantunut, pitkäaikaistyöttömyys
Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014
NÄKYMIÄ HELMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.3. klo 9.00 Nuorisotyöttömyyden kasvu
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013
NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.6. klo 9.00 Työttömien määrä pysynyt koko alkuvuoden korkealla tasolla
Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013
NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.7. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita kesäkuun lopussa yli 74 000 Uudenmaan
Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013
NÄKYMIÄ HELMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Santtu Sundvall 050 380 6231 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.3. klo 9.00 Nuorisotyöttömiä 29 % enemmän
Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013
NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä
Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013
NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.11. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömyys jatkaa
Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013
NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Santtu Sundvall 0295 020 914 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.10. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä kolmannes
Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013
NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 20.12. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita vajaa neljännes enemmän
Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014
NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.2. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tammikuun
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012
NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä
Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012
NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.11. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja runsaasti
Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012
NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.8. klo 9.00 Työttömyys jatkaa kasvuaan
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012
NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Santtu Sundvall 050 3806231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.6. klo 9.00 Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita
Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2012
NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.10. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 7 %
Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012
NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.9. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tarjolla vähemmän
Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014
NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa
Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012
NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.4. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä enemmän
Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012
NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.5. klo 9.00 Työttömyys samalla tasolla kuin
Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012
NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 21.12. klo 9.00 Työttömiä nuoria 14
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014
NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.6. klo 9.00 Työttömyys jatkoi kasvuaan
Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2015
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 90 876 avoimia
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 UUDENMAAN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 8,5 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan elinkeino-,
Elokuun työllisyyskatsaus 8/2015
NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.9. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 13,3 % enemmän kuin vuotta aiemmin
Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015
NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.2. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14,8 % enemmän kuin vuotta
Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2014
NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.12. klo 9.00 Työttömyyden kasvu tasaantunut avoimia työpaikkoja
Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2015
NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa torstaina 23.4. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14,9 % enemmän kuin vuotta
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014
NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 90 856 avoimien työpaikkojen
Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2014
NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 050 4326797 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.8. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita heinäkuussa lähes 92 000 avoimien
Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014
NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.11. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14 % enemmän kuin vuotta aiemmin
Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2015
NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.7. klo 9.00 Kesäkuun lopussa yli 100 000 työtöntä työnhakijaa Uudenmaan
Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2015
NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.12. klo 9.00 Marraskuun lopussa 9 537 avointa työpaikkaa kasvua
Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2015
NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.8. klo 9.00 Työttömyyden kasvu tasaantunut avoimia työpaikkoja
Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2015
NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.11. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita vajaa 5
Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2015
NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5. klo 9.00 Työttömyys kasvaa edelleen 15 prosentin vuosivauhtia
Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2015
NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.10. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 13 % enemmän kuin vuotta aiemmin
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2015
NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6. klo 9.00 Toukokuun lopussa 11 716 avointa työpaikkaa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 01 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 01 toisella neljänneksellä, prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0, prosenttiyksikköä. Helsingissä
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2015. Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Syyskuun työllikatsaus 9/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 22.10.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011
37 TYÖLLSYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSNGSSÄ 3. VUOSNELJÄNNEKSELLÄ Helsingin työllisyysaste oli vuoden kolmannella neljänneksellä 74,1 prosenttia, mikä oli 0,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työllisten
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013
24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 toisella neljänneksellä 74,0 prosenttia. Työllisyysaste aleni vuoden takaisesta hivenen. Positiivisena
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012
35 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä 73,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,6 prosenttiyksikköä.
Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä. Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4.
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2012 22.5.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi
Hämeen ELY-keskus tiedottaa TAMMIKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 22.02.2011 klo 9.00 Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen
Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa. Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Työttömyys painui taas jyrkästi alas elokuussa
1 (7) Julkistettavissa 20.9. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys painui taas jyrkästi alas kuussa Nuorisotyöttömyys väheni yli neljänneksen, pitkäaikaistyöttömyys ei ollenkaan Työttömyys
Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %.
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.1.2014 Tilannekatsaus 31.12.2013 Työttömyys kasvoi erittäin paljon Työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa yleensä joulukuussa kausiluonteisista syistä johtuen;
Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.8.2012
n tiedote 21.8.2012 Tilannekatsaus 31.7.2012 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyydessä edelleen kasvua 1 Keski-Pirkanmaan TE-toimiston
Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla ja vuorotteluvapaasijaisuudet vähentävät erityisesti naisten työttömyyttä
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla ja vuorotteluvapaasijaisuudet vähentävät erityisesti naisten työttömyyttä Työllisyyskatsaus, lokakuu 2012 20.11.2012
Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodessa Etelä-Savossa lähes kahdellasadalla. Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 21.8.
NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodessa Etelä-Savossa lähes kahdellasadalla Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 21.8.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %.
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.2.2014 Tilannekatsaus 31.1.2014 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli tammikuun 2014 lopussa 35068 työtöntä työnhakijaa.
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12 Julkaistavissa 21.2. klo 9.00 -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2006-2012
NUORTEN TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄ KÄÄNTYI HÄMEESSÄ KASVUUN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 19 310 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 095 vähemmän (-5,4 %) kuin
Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2012
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut hieman Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-
Joulukuun työllisyyskatsaus 2015
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 27.1.2016 klo 9.00 Nyt myös Pohjanmaan ELY-alueen työttömyysaste yli 10 prosenttia. Uusien avoimien työpaikkojen
Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2014
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9.00 Työttömyys alentunut edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Työttömiä Etelä-Savossa 600 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, elokuu 2012 25.9.2012 klo 9:00
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömiä Etelä-Savossa 600 enemmän kuin vuosi sitten Työllisyyskatsaus, elokuu 2012 25.9.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli elokuun lopussa
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013. Tilannekatsaus 29.11.2013. Työttömien määrä kasvoi
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013 Tilannekatsaus 29.11.2013 Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli marraskuun 2013 tilannekatsauspäivänä 32315 työtöntä työnhakijaa.
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2014
NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 26.8.2014 klo 9.00 Työttömyys Pohjois-Karjalassa viimevuotisissa lukemissa Pohjois-Karjalassa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2014
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu
TYÖTTÖMYYDEN LASKUSSA HIDASTUMISTA Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa 19 521 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 341 vähemmän
Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 Syyskuun työllikatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2014 Kaakkois-Suomessa oli kuun lopussa 20042 työtä vailla olevaa työnhakijaa.
Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2012
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2015
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pohjois-Karjalassa oli lokakuun
Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.2.2014
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.2.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta eli työnvälitystilaston
Satakunnan työllisyyskatsaus 11/2015
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 11/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyneet edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2015
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 13.200 henkilöä työttömänä kesäkuun lopussa Pohjois-Karjalassa oli
Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2015
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Kesätyöpaikat lisäsivät avointen paikkojen määrää Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2013
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.4.2013 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys kasvanut vuositasolla lähes neljänneksen Työttömyystilanne
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2015
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9.00 Työttömiä runsas 700 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2015
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Työttömiä pohjoiskarjalaisia lähes 13.600 Pohjois-Karjalassa
Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.11.2014 Lokakuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014. Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu 2013 Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2015
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Elokuun lopussa 11.955 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa oli
alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9
POHJOIIS--POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS HUHTIIKUU 2010 alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Veteraanikatu 1, PL 86, 90101 OULU Kutsunumero 020
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014)
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014 Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui toisena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa
Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.12.2014 Marraskuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.11.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.11.2014
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.11.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.12.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan
Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.8.2013
NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.8.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 24.9.2013 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, maaliskuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, lokakuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 9/2014
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita saman verran kuin kuukausi sitten Pohjois-Karjalassa
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016. Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016)
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016 Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen kasvu kääntyi alenevaan suuntaan Pirkanmaan TE-toimistossa oli
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu 2014 Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Pirkanmaan tilanne ennallaan Työttömien työnhakijoiden määrä oli lähes
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden