Lymfaattisen järjestelmän solut ja kudokset. / Heikki Hervonen 2012 / Biolääketieteen laitos/ Anatomia Solubiologia ja peruskudokset- opintojakso Immuunijärjestelmä käsittää kaikki kehon puolustautumistavat kehon ulkopuolisia uhkia vastaan. Niinpä siihen kuuluvat fyysiset esteet, kuten iho ja limakalvot, kemialliset esteet, kuten mahahapot ja kehon nesteisiin ja eritteisiin tuotetut yhdisteet (komplementin osat, lysotsyymi) ja syöjäsolujen toiminta (makrofagi, neutrofiili, NK-solu). Nämä edellä luetellut kuuluvat luonnolliseen (innate, perinnöllinen) immuniteettiin. Sen luonteeseen kuuluu, että se on epäspesifinen ja toimii muuttumattomana eikä pysty mukautumaan kuten hankittu immuniteetti. Hankitun, adaptiivisen immuniteetin ominaisuuksia Hankittu, hankinnainen (spesifinen, adaptiivinen) immuniteetti on mukautuva. Se perustuu T- ja B-lymfosyyttien toimintaan eri osissa lymfaattista järjestelmää. Hankittu immuniteetti toimii aluksi hitaasti (päiviä-viikkoja) ja heikosti (vain pieni määrä soluja toiminnassa) kun vieras antigeeni saapuu elimistöön ensimmäistä kertaa. Toisessa ja sitä seuraavissa kohtaamisissa järjestelmä on jo mukautunut, adaptoitunut ja silloin reagoivia soluja (muistisoluja) on runsaammin ja ne ovat jo erilaistuneet osan matkaa ja pystyvät reagoimaan nopeasti. Lisäksi veressä kiertää jo spesifisiä vasta-aineita. Vaste on siis nyt nopea ja vahva. Immunologinen muisti on hankitun immuniteetin toinen tärkeä ominaisuus. Rautalankamalli immunimuistin toiminnasta Kaaviossa kaksinkertainen määrä reagoivia soluja, käytännössä paljon suurempi määrä ja vastaavasti isompi reaktio. Sekundaarireaktio on lisäksi paljon nopeampi Nopeus johtuu siitä, että muistisolut ovat jo läpikäyneet osan erilaistumistaan plasmasoluksi ja suorituvat aktivaatiosta toimiviksi soluiksi nopeammin B-solu ensimmäinen altistus antigeenille muistisolut toinen altistus antigeenille muistisolut vaikuttajasolut vaikuttajasolut Kolmas tärkeä ominaisuus on spesifisyys. Sikotautirokotus nostattaa puolustusjärjestelmän kykyä tunnistaa ja tuhota sikotautivirus, mutta sillä ei ole vaikutusta influenssan tai tuhkarokon sairastamiseen. Spesifisyys perustuu humoraalisen puolen immunoglobuliini-molekyylien (Ig) tai soluvälitteisen puolen T-solureseptorin (TCR) muuntuvan (variable) osan kykyyn tunnistaa antigeeni ja sitoa se itseensä. (Toinen pää on FC osa) Tarkkaan ottaen tunnistus kohdistuu vain antigeenin pieneen osaan, noin 8-10 aminohapon alueeseen. Tällaista tiettyä kohtaa kutsutaan epitoopiksi. Hämmästyttävää on, että lymfosyytit tuottavat tunnistusreseptoreitaan miljoonille epitoopeille jo ennen kun ne ovat näitä epitooppeja kohdanneetkaan! Tästä syntyy systeemin diversiteetti, monipuolisuus. Vasta-aineen rakenne Kaksi identtistä raskasta ketjua ja kaksi identtistä kevyttä ketjua Y:n muodossa Y-muotoisen vastaainemolekyylin käsissä muuntuva alue, johon vastaaine sitoutuu Vasta-aineen raskaissa ketjuissa samanlaiset alueet antigeenia sitova alue kevyt ketju karboksyylipää raskas ketju komplementtia sitova alue muuntuva alue pysyvä alue saranaalue aminopää F c -fragmentti F ab -fragmentti Hakitun immuniteetin itsesietoisuus on äärimmäisen tärkeää ja tunnusomaista, että se pystyy erottamaan elimistön omat antigeenit (niin, antigeeni nimitystä voidaan käyttää melkein mistä tahansa molekyylistä- yleensä se on proteiini, proteiinin osa tai hiilihydraatti) elimistölle vieraista antigeeneista. Lymfosyytit koulutetaan tähän tehtävään rankalla kädellä. Esim. T-lymfosyyttien kypsyessä kateenkorvassa ne joutuvat useaan kertaan valintakokeeseen. Valintakokeessa omia antigeeneja tunnistavat solut reputtavat ja ne pakotetaan apoptoosiin. Näin jäljelle jäävät ainoastaan ne jotka tunnistavat jotakin muita antigeeneja
kuin elimistön omia. Jos tämä seula pettää voi seurata autoimmuunisairaus, jossa harhautuneet T-solut aiheuttavat vahinkoa elimistön omille soluille. 2 Lymfaattisen järjestelmän vaikuttajasolut ja apusolut Lymfaattisen järjestelmän/hankitun immuniteetin effektori- l. vaikuttajasoluja ovat humoraalisesta immuniteetista (vasta-aineet) vastaavat B-lymfosyyteistä kehittyneet plasmasolut ja soluvälitteisestä immuniteetista (perustuu solu-solu tunnistukseen) vastaavat T-lymfosyytit. Katso myös veren solut-moniste. Lymfosyyttejä on elimistössä n. 2 x 10 12, eli maksasolukon massan verran! Veressä kiertäessään lymfosyyttien toiminnallisia muotoja ei pystytä erottamaan toisistaan. Sen sijaan ne ja niiden kypsymisen välivaiheet voidaan erottaa solujen pintaantigeenien avulla. Näitä CD-markkereita (cluster of differentiation) on valtava määrä. Niistä meille keskeisimmät ovat CD4 ja CD8, joilla erotetaan auttaja- ja sytotoksiset T- solut toisistaan. Lymfaattisissa kudoksissa lymfosyyttien apuna ja tukena on joukko soluja. Retikulaarisolut tuottavat lymfaattisen kudoksen hennon retikulaarisäikeiden muodostaman tukikudosverkoston. Thymuksessa on epitelioretikulaarisia soluja (erc) vastaavassa tukitehtävässä. Erc-solut lisäksi kaitsevat T-solujen kehitystä ja koulutusta. Soluvälitteisen puolen eli T-lymfosyyttien synty koulutus, aktivaatio, kypsyminen ja toiminta kateenkorva Kun T-lymfosyytti lähtee luuytimestä hematopoieesin lopuksi se on vielä esiaste, pre-t-solu, eikä vielä immunokompetentti (valmis reagoimaan vasta-aineisiin). Se kulkeutuu kateenkorvaan (thymus) koulutukseen, käymään läpi valintoja ja kypsymään. Jos se selviää koulutuksesta se kulkeutuu periferisiin imukudoksiin ja on siellä valmiina aktivoitumaan tarpeen tullen (immunokompetentti) ja kehittymään toimijasoluksi, effektorisoluksi. Immuunijärjestelmän solujen kehitys B-solut kypsyvät luuytimessä T-solut kypsyvät kateenkorvassa Luuytimen B- lymfosyytti Hematopoieettinen kantasolu Soluvälitt. vaste Vastaainevaste kudos Kateenkorva Perifeeriset imukudokset, jossa aktivaatio pre- T- solu Kateenkorvan lymfosyytti on koulutuksen loputtua kompetentti antigeeni Antigeenin esittely on keskeinen immuunireaktion alkuunpanija. Makrofagit, Langerhansin solut ynnä muut dendriittiset solut ovat lymfosyyteille tärkeitä antigeeneja esitteleviä soluja (APC). Ne ja muutamat muutkin solut pystyvät erittämillään molekyyleillä myös säätelemään immuunirektiota. Kolmas tärkeä apusolujen ryhmä ovat solut, jotka toiminnallaan tukevat lymfosyyttien erilaistumista ja kypsymistä imusolmukkeessa ja kateenkorvassa (dendriittiset follikulaariset solut ja epitelioretikulaarisolut). Hematopoieettinen pre-tsolu (esiaste)
Koulutus kateenkorvassa Luuytimestä vapautunut pret-solu kulkeutuu kateenkorvaan sen ydinkerroksessa (medulla) sijaitsevien korkeaendoteelisten venuleiden (high endothelial venules, HEV) kautta ja vaeltaa heti kateenkorvan kuorikerrokseen. Tämä pret-solu on nk. tuplanegatiivinen eli sen pinnalla ei ole CD4- eikä CD8- molekyyliä eikä myöskään T-solureseptoria (TCR). Solu alkaa kypsyä epitelioretikulaarisolujen kaitsemana ja saa ensimmäiseksi pinnalleen TCR:n. 3 pre-t-solu luuytimestä on tuplanegatiivinen solu Kateenkorva Positiivinen valinta: Saa jatkaa, jos solu tunnistaa elimistön oman MHC:n ja sen yhteydessä minkä tahansa antigeenin Negatiivinen valinta: Ei saa jatkaa jos tunnistaa elimistön oman antigeenin MHC:n yhteydessä. Muut saavat jatkaa. TCR=T-solureseptori erc=epitelioretikulaarisolu tyyppi I-VI erc VI TCR positiivinen valinta hylätyt apoptoosiin Tuplapositiivin en vaihe, sekä CD4 että CD8 ercv negatiivinen valinta kapseli kateenkorvan kuori kateenkorvan ydin hylätyt apoptoosiin Nyt seuraa ensimmäinen valintakoe nk. positiivinen valinta: Jos solu tunnistaa elimistön oman MHC molekyylin (kumman vaan) ja minkä tahansa antigeenin sen yhteydessä (oma tai vieras) se läpäisee valinnan ja saa jatkaa kehitystä siirtyen medullaan. Nyt soluun on ilmaantunut myös sekä CD4- että CD8-molekyylit Solut, jotka eivät läpäisseet testiä tuhotaan indusoimalla apoptoosi - kudoksen lukuisat makrofagit huolehtivat siivouksesta. Seuraa negatiivinen valinta: Jos solu tunnistaa omaan MHC:hen liitetyn elimistön oman antigeenin se tuhotaan (taas apoptoosi ja makrofagit). Tässä kohdassa epäonnistuminen voi johtaa autoimmuunisairauteen. Eli jatkoon valitaan sellaiset solut, jotka tunnistavat minkä tahansa vieraan antigeenin elimistön omaan MHC molekyyliin liitettynä. Lopulta T-lymfosyytti menettää jommankumman CD-markkareitaan ja jäljelle jää joko CD4 tai CD8. Tämä vaihe on sinkkupositiivinen vaihe. Tämä, nyt immunokompetentti T- solu siirtyy sitten verenkierron kautta lymfaattisiin kudoksiin ja on valmis ottamaan vastaan aktivaation kun sille esitellään sen ikioma antigeeniepitooppi. Se ei siis vieläkään ole valmis effektorisolu. T-solun aktivaatio, klooniexpansio ja kypsyminen effektorisoluksi Soluvälitteinen immuniteetti perustuu T-lymfosyyttien toimintaan. T-solujen pinnalla on T-solureseptori (TCR), joka immunoglobuliinin tapaan tunnistaa antigeenin. TCR pystyy tunnistamaan antigeeniepitoopin vain, kun se on sitoutuneena toisen solun MHC I molekyyliin (major histokompatibiliteetti complex). Tämä tapahtuu siis vain solukontaktissa, siitä nimitys soluvälitteinen. MHC I kompleksia esiintyy elimistön kaikissa tumallisissa soluissa (.ja verihiutaleissa). Aktivaatio: Sytotoksinen T-lymfosyytti (CTL) tunnistaa antigeeninsa vain MHC I:een liitettynä. Se on MHC I-rajoitteinen (restricted). Samalla kun TCR tunnistaa antigeenin, CTL:n pintamarkkeri CD8 tunnistaa MHC I-molekyylin. Tästä syntyy aktivaation ensimmäinen signaali. Toinen signaali tarvitaan vielä ja se syntyy kun CTL:n ja APC:n pintamarkkerit tunnistavat toisensa (CD28 ja toisen solun B7). Nyt CTL:lla on aktivaatioon tarvittavat signaalit. Se tarvitsee vielä auttaja T-lymfosyytin (TH1) erittämien sytokiinien (interleukiinien) tuomaa stimulusta, jotta se lähtisi riittävän ponnekkaasti lisääntymään ja erilaistumaan effektorisoluksi (tai muistisoluksi). CD8+ T-solun aktivaatio ja toiminta Tässä oikeinpäin Sinkkupositiivinen vaihe, joko CD4 tai CD8 Makrofagi Stimulus Esittely Lisääntyminen Muuntuneen solun tuhoaminen Erilaistuminen effektorisoluksi
Solun perustoimintoihin kuuluu se, että se esittelee kaikkien valmistamiensa antigeenien epitooppeja jatkuvasti ja koko ajan pinnallaan MHC I molekyyliin liittyneenä. Tämä on järkevää, kun kypsät effektori-lymfosyytit jatkuvasti kiertävät kudoksissa ja tarkistavat soluja. Jos tietty solu ryhtyy valmistamaan virusproteiineja, niin nekin esitellään solun pinnalla ja lymfosyytille on mahdollista tunnistaa muutos ja mahdollisesti reagoida tappamalla solu. Kohdesolun tunnistamiseen ja tappamiseen kypsä effektorisolu tarvitsee vain MHC I:n ja antigeenin tunnistuksen CD8:lla ja TCR:llä. Auttaja T-lymfosyytti on MHC II-rajoitteinen. Se voi tunnistaa antigeeniepitoopin vain MHC II-molekyyliin liitettynä. MHC II molekyyliä on vain antigeenejä esittelevillä (APC) soluilla, siis vain ne pystyvät aktivoimaan auttaja T-solun. Aktivaatio tapahtuu samoin vaihein kuin CTL:lla. Syntyy TCR-antigeeni-tunnistus ja samalla CD4-MHC II-tunnistus. Toinen signaali tulee pintamarkkereiden tunnistuksesta (CD28-B7). Auttaja T-solu aktivoituu, erittää interleukiineja ja stimuloituu itsekin niistä, alkaa jakautumaan ja erilaistumaan effektori ja muistisoluiksi. 4 Miten TH-solu reagoi aktivaatioon? Bakteerit Makrofagi Antigeeniesitely Interleukiinieritys Klooniekspansio eli lisääntyminen Tämän jälkeen erilaistuminen effektorisoluksi Humoraalisen puolen eli B-lymfosyytin synty, kypsyminen, aktivaatio ja toiminta - imusolmuke B-lymfosyyteillä ei ole niin selkeää preb-solun jatkokypsymispaikkaa tai -vaiheita. Niiden kuitenkin katsotaan kehittyvän hematopoieesin jälkeen edelleen nk. bursaa vastaavissa kudoksissa eli luuytimessä ja imukudoksissa. Seuraavaksi tapaammekin sitten immunokompetentin B-solun imusolmukkeessa tai muualla imukudoksessa. B-lymfosyyttien aktivaatio johtaa solujen muuttumiseen isoiksi lymfoblasteiksi (blastitransformaatio) lisääntymiseen (klooniekspansioon) ja erilaistumiseen immunoglobuliineja tuottaviksi effektorisoluiksi eli plasmasoluiksi. Tämä tapahtuu imukeräsessä, lymfanoduluksessa, johon ilmaantuu ympäristöään vaaleampi itukeskus. B-solujen aktivaatio Aktivaation tapahtumasarja on erilainen kuin T-soluilla. B-solu tuo pinnalleen on juuri sen solun spesifisen immunoglobuliinimolekyylin (joka tunnistaa tietyn epitoopin). Tämä on IgD-tyyppiä ja sitä kutsutaan B-solu reseptoriksi (BCR). B-solu tunnistaa tapaamansa liukoisen antigeenin BCR:llään, endosytoi sen, liittää MHC IIkompleksiin ja esittelee sen auttaja T-solulle (Tämä auttajath2 on jo aktivoitunut antigeeniesittelyssä aiemmin!!) MHC II:een liitettynä. myötästimulus Aktivoitu auttaja T-solu CD3 CD4 1 IgD TCR Ag 4 MHC II 4 Aktivaatio 6 5 blasti B-solujen aktivaatio tapahtuu yhteistyössä CD4 + T-solujen kanssa. Auttaja T-solu on jo itse aktivoitunut toisaalla dendriittisolun toimesta. 8 B-lymfosyyttikin on siis APC! Taas 1. signaali syntyy TCR-antigeeni-MHC II-CD4- vuorovaikutuksesta ja toinen signaali sitten B-solulle tyypillisestä CD40-CD40Lvuorovaikutuksesta. 7 Antigeeni 2 4 Antigeeniesittely MHC II:lla Digestio 3 Vastaaineet Plasma -solut 9 Muistisolut
5 Nyt auttaja T-solu erittää vastaukseksi interleukiineja, jotka aktivoivat ja stimuloivat B- lymfosyyttiä, mistä seuraa lisääntyminen ja erilaistuminen effektorisoluiksi (plasmasolu) ja muistisoluiksi. B-solujen aktivoituminen johtaa siis plasmasolujen muodostumiseen. Plasmasolut siirtyvät löyhään sidekudokseen, esim. suolen lamina propriaan ja erittävät siellä elinikänsä (noin. 1 kk) yhtä tiettyä immunoglobuliini-molekyyliä (myös variaabeli osa eli antigeeniä tunnistava osa on sama). Immunoglobuliini-alatyyppejä ovat IgG, IgM, IgA, IgD ja IgE. Näistä IgG (bivalentti) ja IgM (multivalentti) ovat tavallisimmat immuunivasteessa, IgA on sylkeen, suoleen eritettävä muoto, IgD on B-lymfosyytin pintamolekyyli ja IgE liittyy allergisiin reaktioihin. Vasta-aineet yksin eivät pysty eliminoimaan antigeeniä tai tappamaan mikrobia. Ne voivat neutraloida toksiinin, sitoutumalla estää sen pääsyn kudoksiin tai soluun. Vastaaineet voivat merkitä mikrobin, vieraan antigeenin tai muuntuneen solun. Tällaisen opsonisoidun kohteen aktivoitunut makrofagi pystyy tunnistamaan, fagosytoimaan ja tuhoamaan. Eosinofiili on erikoistunut antigeen-vasta-ainekompleksien fagosytoosiin. Antigeenejä esittelevät solut Antigeenia esittelevät solut (APC) esittelevät antigeenejä MHC II- molekyyliin liitettynä (auttaja T-solu) tai MHC I molekyyliin liitettynä (CTL). Immuunivaste ei yleensä synny ilman antigeeniesittelyä. APC- järjestelmän solut fagosytoivat ja pilkkovat antigeenin, liittävät sen solun kalvorakkuloissa MHC II:en ja tuovat kompleksin solun pinnalle. Antigeeneja esitteleviä soluja ovat mm. ihon Langerhansin solut, imusolmukkeiden dendriittiset solut, kateenkorvan eräät epitelioretikulaariset solut sekä makrofagit. Myös B-lymfosyytit toimivat antigeenin esittelijöinä (ks. yllä). APC-solut ovat epäspesifejä esittelemänsä antigeenin suhteen, ne voivat samaan aikaan esitellä suuria määriä eri epitooppeja. Vertaa lymfosyytteihin niistä kukin tunnistaa vain oman tietyn epitoopin. Myös antigeeneja presentoiva solu, esim. tavallinen makrofagi aktivoituu kohdatessaan antigeeneja. Aktivoitumiseen vaikuttavat myös muiden immuunipuolustuksen solujen, esim. auttaja T-solun erittämät sytokiinit. Aktivoiduttuaan makrofagi kasvaa kooltaan, sen lysosomit ym. rakkulat lisääntyvät ja solu fagosytoi ja käsittelee vieraita aineksia entistä hanakammin. Esittelytaidotkin karttuvat samalla. Lymfaattisen järjestelmän kudokset Primaariset lymfaattiset kudokset tuottavat immunokompetentteja lymfosyyttejä. Luuydin tuottaa lymfosyyttejä, jotka siirtyvät kypsymään kateenkorvaan, GALT:iin ja luuytimeen. Kypsymisen tuloksena ovat immunokompetentit lymfosyytit, joita siis voidaan sekundaarisissa lymfaattisissa kudoksissa antigeeni kontaktien kautta aktivoida ja stimuloida erilaistumaan edelleen effektorisoluiksi ja muistisoluiksi. (ensikontakti antigeenin kanssa!). Näitä kudoksia ovat mm. diffuusin lymfaattisen kudoksen nodulukset, imusolmukkeet, risakudos ja perna. Diffuusia lymfaattista solukkoa esiintyy erityisen paljon limakalvojen alaisessa (lamina propria) löyhässä sidekudoksessa (MALT eli BALT, GALT). Näillä sijoilla B- lymfosyyttien on mahdollista kohdata vieras antigeeni verekseltään. Seuraa siirtyminen imusolmukkeeseen, jossa aktivaatio, lisääntyminen ja kypsyminen (itukeskus) ja paluu takaisin MALTiin erittämään vasta-aineita plasmasoluna. Suoliston ja hengitysteiden seinämissä on myös selkeästi erottuvia tummia lymfosyyttikertymiä (esim. risakudos, Peyerin laikut), noduluksia, primaarisia noduluksia. Sekundaarinen nodulus syntyy kun kudoksessa on aktivoituneita lymfosyyttejä, jotka
muuttuvat blasti-muotoon (koko suurenee ja tuma vaalenee) ja alkavat lisääntyä ja erilaistua. Alueelle syntyy vaaleampi keskusta, nk. itukeskus, jota aktivoitumattomat lymfosyytit reunustavat vaippana (mantle). 6 Imusolmukkeen histologiaa ja toimintaa Imusolmukkeet ovat imunesteen suodattimia. Niissä sijaitsevat makrofagit tutkivat läpi virtaavaa imunestettä, fagosytoivat sen sisältämiä aineksia sekä esittelevät löydöksiään imusolmukkeeseen kertyneille lymfosyyteille. Näin imusolmuke on myös keskeinen lymfosyyttien aktivaatiopaikka. Solmukkeeseen on kertynyt valtava määrä lymfosyyttejä ja paljon niitä tarvitaankin samassa paikassa, jotta antigeenille löytyisi miljoonista ehdokkaista se ainoa oikea lymfosyytti, jonka TCR/BCR tunnistaa juuri tämän antigeenin epitoopin. Ja kun yksi ei riitä vaan tarvitaan sen oikean auttaja T-solunkin aktivaatio. Imusolmukkeella on sidekudoskapseli. Siitä ulottuu solmukkeen keskustaan asti sidekudosjuosteita, jotka jakavat sisustan sektoreihin. Kapselin alla ja juosteita pitkin kulkevat Imusolmukkeen rakenne Tuovat imusuonet imunestesinukset, poukamat kuorikerroksesta kohti medullaa. Sinukset eivät ole Pinnallinen kuori, cortex vapaita onteloita vaan niitä halkovat retikulaarikudoksen palkit, joiden pinnalla on B-lymfosyyttejä Imukeränen Itukeskus makrofageja. Lymfaattisen kudoksen pinnallinen kuori Syvä kuori, paracortex sisältää noduluksia, imukeräsiä ja HEV T-lymfosyyttejä itukeskuksia ja sen pääsolutyyppi on B- lymfosyytti. Syvä kuorikerros (paracortex) taas on T- Poukamissa runsaasti makrofageja ja dendriittisten solujen lymfosyyttien vallitsema alue. ulokkeita Kapseli Kapselin alainen poukama Sidekudosjuosteen vieruspoukama Korkeaendoteeliset venulit, HEV Ytimen poukama Vievä imusuoni Medullassa taas on runsaasti kypsyviä B-soluja ja plasmasoluja. Imusolmukkeelle tyypillisiä soluja ovat dendriittinen solu, joka on erittäin tehokas APC. Niitä on eniten T-solupainotteisilla alueilla (syvä- eli paracortex). Toinen solu, jolla on samantyyppinen nimi, on follikulaarinen dendriittinen solu, joita löytyy itukeskuksista kehittyvien B-lymfosyyttien lomasta. Tällä solulla on merkitystä juuri itukeskuksen tapahtumien säätelyssä. Vaikka imusuonet ovat selkeä tie saapua imusolmukkeeseen, on toinenkin tie: korkeaendoteeliset venulit. Nämä sijaitsevat syvässä (para)korteksissa (T-solualuetta). Näissä endoteelisolut ovat korkeita, kuutiomaisia ja ne erottuvat selvästi myös valomikroskooppitarkastelussa. Sekä T- että B-lymfosyytit tulevat verenkierrosta näiden kautta imusolmukkeisiin. Kumpikin solutyyppi poistuu imusolmukkeesta imunesteen mukana. Perna Perna on suurin immuunijärjestelmän elin. Sitäkin ympäröi sidekudoskapseli, josta sidekudosjuosteet suuntautuvat elimen sisään. Parenkyymi jaetaan makro- ja mikroskooppisen ulkonäön mukaan valkeaan ytimeen (lymfaattista kudosta) ja punaiseen ytimeen (runsaasti punasoluja). Lymfaattinen kudos ja itukeskukset sijaitsevat pikkuvaltimoiden ympärillä (periarterial lymphatic sheath - PALS). Samat elementit löydettävissä kuin imusolmukkeen imukudoksesta.
7 Punainen ydin toimii veren suodattimena. Sen makrofagit vangitsevat ja fagosytoivat plasman bakteerit ja muut epäpuhtaudet. Myös punasolut joutuvat tarkasteluun, ne joutuvat kulkemaan makrofagien ohi parenkyymissä verisuonten ulkopuolella ja ne puristuvat edoteelisolujen välisten kapeiden rakojen läpi takaisin verenkiertoon. Tyypillisiä rakenteita: Keskusvaltimot lähettävät haaroja valkeaan ytimeen ja marginaalisiin sinuksiin sekä nk. penisillaariset (tupsumaiset) arteriolit punaiseen ytimeen. Nämä jatkuvat peitteisinä kapillaareina, joiden ympärillä on makrofagivaippa ja jotka aukeavat suoraan parenkyymiin (avoin kierto). Parenkyymistä punasolut puristuvat sinusoideihin, näiden sauvamaisten endoteelisolujen väleistä (tyvikalvokin on tietysti puutteellinen). Kateenkorvan histologiaa Kateenkorva koostuu kahdesta lohkosta ja painaa suurimmillaan n. 35-40 g. Se toimii T- lymfosyyttien kypsymis- ja koulutuspaikkana. Kapseli ympärillä ja sidekudosväliseinät jakavat elimen lohkoihin. Histologisesti parenkyymissä erottuvat kuorikerros ja ydinkerros T-lymfosyytit ovat kuorikerroksessa tiiviisti pakkautuneita, oikeastaan vain tuma erottuu, sytoplasmaa vain aivan huomaamaton reunus. Tästä tiiviistä tumarykelmästä johtuu tumma värjäytyvyys. Kuorikerrosta rajaavat muusta elimistöstä epitelioretikulaarisolut, jotka reunustavat kapselia, sidekudosväliseiniä ja muodostavat esteen kuoren ja ytimen välille. Lisäksi ne ympäröivät kuoren verisuonia. Este kuoren ja muun elimistön välillä on täydellinen: vain valikoidut solut ja molekyylit pääsevät kuorikerrokseen. Toinen osa epitelioretikulaarisoluista hoivaa ja stimuloi kehittyviä T-soluja. Erityisesti veri-kateenkorvaeste on rakenteellisesti selkeästi tavallisesta poikkeava. Kuorikerroksen kapillaarien ympärillä on normaalin tyvikalvon ulkopuolella makrofagien valloittama sidekudoskerros. Tämän ympärillä on epitelioretikulaarisolun tyvikalvo ja sitten itse solu. Ytimen värjäytyminen on vaaleampaa, johtuen solujen koon kasvusta ja vähemmän tiiviistä pakkautumisesta. Ytimessä on tälle kudokselle tyypillisiä Hassalin kappaleita, epitelioretikulaarisolujen muodostamia keräsiä.