TUOTEMALLIPOHJAISEN TOIMINTATAVAN SUUNNITTELUOHJEET VERA SEMINAARI 1 TUOTEMALLIPERUSTEINEN SUUNNITTELU Nykyinen lineaarinen suunnitteluprosessi on perua manuaalisesta piirtämisest misestä ja nykyisinkin voimassa olevasta arkkitehdin tehtäväluettelosta (ARK 95) Käytännössä ollaan menossa lineaarisesta toimintamallista arvoverkottuneeseen toimintotapaan, jossa suunnittelun ja rakentamisen prosessit lomittuvat keskenää ään n eri tavoin riippuen toteutustavasta. Tuotemallisuunnittelussa on painopiste asetettava nykyistä aikaisempaan vaiheeseen, jotta virtuaalisesta mallista saadaan riittr iittävän aikaisessa vaiheessa: Vaihtoehtoisten ratkaisujen vertailut Visualisoinnit hankkeesta Määrä- ja kustannustiedot Elinkaari- ja energialaskelmat 2
Kustannusten muodostuminen Kustannusten määräytyminen rakennusprojektissa 100 % 50 % KUSTANNUSTEN MÄÄRÄYTYMINEN KUSTANNUSTEN KERTYMINEN TARVE- SELVITYS HANKE- SUUNNITTELU RAKENNUS- SUUNNITTELU RAKENTAMINEN KÄYTTÖ Rakennuksen suhteelliset elinkaarikustannukset yksinkertaisena kaaviona Tarveselvitys Rakennussuunnittelu ja hankesuunnittelu. Rakentaminen Käyttö ja ylläpito 3 Johdanto, tavoite Ohjeen keskeisenä tavoitteena on antaa perustiedot ja ohjeet lähinnä arkkitehdin tuotemallipohjaiselle suunnittelulle ja ohjelmistokohtaisten ohjeiden tekemiselle. Tuotemallin on tarkoitus tuottaa : suunnitelmadokumentit mitta- ja määm äärätiedot visuaaliset kuvaukset hankkeesta kiinteistönhallinnan nhallinnan lähtl htötiedottiedot säilyttää tuotettu tieto rakennuksen elinkaaren ajan 4
Ohjeen perusta Ohje perustuu avoimeen tietojärjestelm rjestelmä-arkkitehtuuriin, joka on sovellettavissa eri ohjelmistoympärist ristöihinihin Tuotemalliperustainen suunnittelu edellyttää hankkeen eri osapuolilta yhteensopivien tietojärjestelmien käyttk yttöä.. On voitava sopia kansallisella tasolla määm äärättyjen yhteneväisten järjestelmien käytk ytöstä.. Tällaisia T ovat mm: käsitteistöt nimikkeistöt (TALO 2000 nimikkeistö) kuvatasojen nimeäminen tuotemallirakenteet 5 YLEISESTI TUNNETUT VAIHEET TUOTE- / PROSESSIMALLINTAMISESSA As-Required Vaatimukset As-Designed Tuotesuunnittelu As-Planned Tuotantosuunnittelu / Toteutuksen suunnittelu As-Built Toteuma As-Maintained Ylläpito ProIT_TuotemallinVaiheet1.ppt 6 Kuva: Kari Karstila, Eurostep
TUOTEMALLIN VAIHEET Karkea taso Rakennuksen tuotemalli Rakennuksen ja rakennusprosessin elinkaaren aikaiset tiedot Suunnittelu- Vaatimus- Toteutus- Toteuma- Ylläpito- Tavoitteet Rakennukselle Rakennusprosessille Vaatimukset Rakennukselle Tiloille Rakennusosille Suunnitteluratkaisut: Tilat Rakennusosat Tuoteosat 1 Rakentamisen toteutuksen suunnitelmat: Tuoteosat 1 Rakentamisprosessi Tehtävät Resurssit Ajoitus... Rakentamisen toteutuksen suunnitelmien lopullinen toteuma: Tuoteosat Prosessitieto Rakennuksen käytön ja ylläpidon ajantasatiedot: Ylläpidon toimenpiteet Rakennuksen muutokset... 1 Tuoteosista osa voidaan valita rakennussuunnitteluvaiheessa, osa vasta toteutusvaiheessa 7 Kuva: Kari Karstila, Eurostep TUOTEMALLIN VAIHEET Yksityiskohtaisempi taso Rakennuksen tuotemalli Rakennuksen ja rakennusprosessin elinkaaren aikaiset tiedot Suunnittelu- Vaatimus- Toteutus- Toteuma- Ylläpito- Tilamalli Alustava Rakennusosamalli rakennusosamalli 1 Tuoteosamalli 1 Vaatimusmallin vaatimukset voivat koskea suunnittelumallin rakennusta, tiloja, rakennus-/ tuoteosia. Tilamalli kattaa tilavaatimuksia vastaavat tilaratkaisut Alustava rakennusosamalli kattaa tiloja rajaavat rakennusosat ilman rakennetyyppi- yms. valintoja Rakennusosamalli kattaa rakennusosat rakennetyyppivalintoineen. Tuoteosamallissa on valittu tietty tuote rakennusosan toteuttamiseen. 1 Tuoteosista osa voidaan valita rakennussuunnitteluvaiheessa, osa vasta toteutusvaiheessa 8 Kuva: Kari Karstila, Eurostep
TUOTEMALLIN VAIHEET Esimerkki Rakennuksen tuotemalli Rakennuksen ja rakennusprosessin elinkaaren aikaiset tiedot Suunnittelu- Vaatimus- Toteutus- Toteuma- Ylläpito- Tilaohjelma... Tstohuone 15 m 2... Tilamalli Tsto-1 15 m 2 Alustava Rakennusosamalli rakennusosamalli Tsto-1 Tsto-1 15 m 2 15 m 2 Tilatarve tilaohjelmassa Tuoteosamalli Tila tilamallissa Tilaa rajoittavat seinät Seinä rakennetyyppeineen Parma Paraatijulkisivuelementti ELE-PP-1 ELE-PP-1 Kuva: Kari Karstila, Eurostep Seppo Seinätuote Niemioja, Asennettu seinätuote Ylläpidetty seinätuote 9 Mallintamistapa Rakennus pyritää ään n mallintamaan kokonaisuutena samaan malliin. Aina tämät ei ole mahdollista kohteen koosta, monimuotoisuudesta tai käytettk ytettävän n ohjelman rajoituksista johtuen. TällT llöin on projektikohtaisesti sovittava mallin osien jakamisesta järkevj rkevällä tavalla ja huolehdittava, että relaatiot mallin osien välillv lillä säilyvät. Mallintamisessa on käytettk ytettävä kullekin tuoteosalle ja rakenteelle ohjelmassa tarkoitettua työkalua. Eli seinät t mallinnetaan seinäty työkalulla, laatat laattatyökalulla, pilarit pilarityökalulla ja jne. Mikäli käytetk ytetään n erillisten objektien mallintamiseen, esimerkiksi pöydässä laattatyökalua pöytp ytälevyssä ja pilarityökalua jaloissa, niin kyseisestä kalusteesta on tehtävä objekti, joka sisält ltää tälle objektille ominaiset tuotetiedot. Näin N menetellen tuotemallista saadaan tarvittavat mitta- ja määm äärätiedot oikeina. 10
TUOTEMALLITIEDON KUMULOITUMINEN (1/3) Rakennuksen tuotemallitiedosta osa on osapuolikohtaista Epärelevanttia muille Luottamuksellista osa osapuolten yhteiskäyttöön tarkoitettua Rakennuksen yhteiskäyttöiset tuotemallitiedot ylläpidetään tuotemallipalvelimella Rakennuksen kaikki elinkaaritiedot löytyvät tuotemallitietojen arkistoista Vaiheesta toiseen siirryttäessä osapuolikohtainen tieto ei välttämättä siirry seuraavan vaiheeseen, mutta menee arkistoon Kari Karstila, Eurostep 11 TUOTEMALLITIEDON KUMULOITUMINEN (2/3) Rakennuksen tuotemalli Rakennuksen ja rakennusprosessin elinkaaren aikaiset tiedot Vaatimus- Suunnittelu- Toteutus- Toteuma- Ylläpito- Tuotetiedot osapuolien omissa järjestelmissä Vaatimusmalli (asiakas) Suunnittelumalli (Ark) Suunnittelumalli (Rak) Suunnittelumalli (LVIS) Toteutusmalli (Ura) Toteutusmallit (Ali) Toteumamallit (Kaikki) Ylläpitomallit (Ylläpitäjät) Tuotetiedot yhteiskäytössä tuotemallipalvelimella Rakennuksen yhteiskäyttöinen tuotemallitieto Kuva: Kari Karstila, Eurostep 12
TUOTEMALLITIEDON KUMULOITUMINEN (3/3) Rakennuksen tuotemalli Rakennuksen ja rakennusprosessin elinkaaren aikaiset tiedot Vaatimus- Suunnittelu- Toteutus- Toteuma- Ylläpito- Kuva: Kari Karstila, Eurostep Rakennuksen tuotemallitiedon arkisto(t) 13 TIEDON OMISTAJUUS JA VAATIMUS/RATKAISU Rakennuksen tuotemalli Rakennuksen ja rakennusprosessin elinkaaren aikaiset tiedot Suunnittelu- Vaatimus- Toteutus- Toteuma- Ylläpito- Välipohjan vaatimukset / Asiakas Välipohjalaatasto / Ark Ontelolaatat ja ja niiden asennus / Urakoitsija Asennetut ontelolaatat / Asentaja Ylläpidetut ontelolaatat / Ylläpito Ontelolaatasto ja ja sen vaatimukset / Rak Ontelolaatat ja ja niiden valmistus / Tehdas Ontelolaatat ja ja niiden punostus / Ele Yhden osapuolen tieto toimii lähtötietona (vaatimuksena) toisen osapuolen tuottamalle tiedoille (ratkaisu). 14 Kuva: Kari Karstila, Eurostep
TUOTEMALLIPERUSTEINEN SUUNNITTELU, lähtötiedot Lähtötietojen tietojen merkitys korostuu Tilojen lähtl htötiedottiedot Rakennussuunnittelun lähtl htökohdat, kuten tilaohjelma ja käyttk yttöikätavoitteet Rakennuksen lämpl mpö- ja kosteustekninen suunnitteluluokka RF1, RF2 tai RF3 (Ks. Taulukko) Ilmastoinnin ja ilmanvaihdon sisäilmastoluokka ilmastoluokka S1, S2 tai S3 (Sisäilmastoluokitus ilmastoluokitus 2000, RT 07-10741) Rakennustöiden, ilmanvaihtojärjestelm rjestelmän n ja tuotteiden puhtausluokka P1 tai P2 (Sisäilmastoluokitus ilmastoluokitus 2000, RT 07-10741) Pintamateriaalin pääp äästöluokka M1 tai M2 (Sisäilmastoluokitus ilmastoluokitus 2000, RT 07-10741) Lämmityksen sisäilmastoluokka ilmastoluokka S1, S2 tai S3 (Sisäilmastoluokitus ilmastoluokitus 2000, RT 07-10741) Valaistuksen laatuluokka V1 tai V2 (Ks. Taulukko) 15 Vaatimusmalli Vaatimusmalli kohdistuu lähinnl hinnä olosuhde-,, asiakas- ja viranomaisvaatimusten hallintaan viranomais-vaatimusten vaatimusten tunnistaminen rakennusalueen vaatimusten huomioiminen toiminnan vaatimuksien ja asiakkaan toiveiden systemaattinen määritys ylläpidon vaatimusten systemaattinen määritys Suunnittelun kannalta tässt ssä vaiheessa voidaan tehdä asiakkaan pääp äätöstä tukevia suunnitelmia kuten: ympäristöselvitys alueen ja maankäytön suunnittelu alustava massoittelu (2D 3D) 16
Tilamalli ja tilan tietosisältö TILAOBJEKTI Tilan ominaisuudet: GUID (id-tunnus) nimi (Talo 2000) käyttötarkoitus paloluokka palokuorma äänieristys huoneala tilavuus vapaa korkeus huonekorkeus kerroskorkeus piiri laatutaso turvallisuus lattiakuorma Tilan pinnat: lattia katto seinät osapinnat Tilaan sisältyy: kalusteet varusteet laitteet Tilaa rajoittaa: lattia seinät katto tilaraja Tilaan liittyy: aukko ikkuna ovi Tilan käyttö: henkilömäärä työpisteet käyttöaika käyttöaste Talotekniikka lvv IV sähkö teletekniikka turvatekniikka 17 Tilamallin hyödyntäminen Lähde: Talo 2000 Yleisseloste 18
Alustava rakennusosamalli vastaa nykyisen suunnittelukäytännön mukaisia luonnoksia sisältää rakenteet luonnosmaisina on luonnosmainen 3D malli rakennushankkeesta, täyttäen sen hetkisen suunnitteluvaiheen : viranomaisvaatimukset tilaajan antamat vaatimukset Tilamallin tiedot seuraavat joko vaatimusmallin tietokannassa tai ulkopuolisessa tietokannassa (riippuu ohjelman tavasta käsitellä tietoja) 19 Rakennusosamalli on 3D malli rakennushankkeesta sisältää rakenteiden tiedot yleisellä tasolla (ei vielä tuotevalmistajaa) rakenteiden koodaus ja tietosisältö kansallisten pelisääntöjen mukainen suunnitelman tietosisältö vastaa nykyistä kokonaisurakan dokumentointia 20
Rakennusosamallin hyödyntäminen Lähde: Talo 2000 Yleisseloste 21 Tuoteosamalli on 3D malli rakennushankkeesta sisältää rakenteiden rakennusosa- valmistajien tuotetiedot rakenteiden koodaus ja tietosisältö kansallisten pelisääntöjen mukainen suunnitelman tietosisältö vastaa toteutuvaa (as Planned) ) tai toteutunutta (as Built) tietoa 22
Nimikkeistöt tuotemallintamisessa Talo 2000 nimikkeistö tuotemallintamisen pohjana Tilanimikkeistö Tilarakenteet Tilat, alueet Huonetilat Bruttoala Kerrosala Lohko Tilojen ja alueiden tietosisältö Tilojen nimien lyhenteet Rakennusosanimikkeistö Tuoterakenteet Kuvatasot Talo 80, Talo 90 (nyt käytössä) Päivitetään vastaamaan Talo 2000 nimikkeistöä 23 Kuvatasot Olioperusteisessa tuotemallintamisessa kuvatasoja tarvitaan lähinnä erilaisten näkymien n ja tulosteiden sääs äätelyyn. Tuotemallintaminen ei sinäll llään n edellytä kuvatasojen käyttk yttöä. Suomessa käytk ytössä oleva Talo 80 kuvatasojärjestelm rjestelmä on laadittu pääp ääosin kaksiulotteista (2D) suunnittelua silmäll llä pitäen. Talo 90 kuvatasojärjestelm rjestelmä ei myösk skään n sovellu käytettk ytettäväksi Talo 2000 nimikkeistön n ja siihen perustuvan tuotemallisuunnittelun kanssa. Kuvatasot nimetää ään n vastaamaan Talo 2000 nimikkeistöä ja tuotemallintamista 24
Tuotemallin rakennusosat Rakennus kuvataan tuoterakenteina (rakennus- ja laiteosina) ja panosrakenteina.rakennuksen tuotemalli koostuu pääp ääosin tuoteosista (olioista),joiden jaottelu on Rakennustietosää äätiön n Talo 2000, Rakennusosanimikkeistön n mukainen. 12 Talorakenteet 121 Perustusrakenteet 122 Runkorakenteet 123 Vaipparakenteet 124 TäydentT ydentävät t rakenteet 13 Tilarakenteet 131 Tilojen jako-osat osat 132 Tilojen pintarakenteet 133? 134 Tilojen varusteet 135 Erityiset tilaosat 136 Kevyet tilaelementit 2 Talotekniikka 25 Rakennusosakortti ALUSTAVAT KARKEAT ESIMERKIT TUOTEMALLIKORTEISTA 26
Tuotemallintamiseen soveltuvia ohjelmia Lähde: SOLIBRI 27 IFC tiedonsiirto ProIT:ssä Sisält ltö: IFC-versiot IFC vs. DXF IFC-Tuotemallin julkaiseminen Säilytä alkuperäiset GUIDit Tuotemalliin kuuluva informaatio Lisäominaisuuksien käyttk yttö (Property sets) 28
TIEDON KULKU JA SAATAVUUS suunnittelu tuotteet tuotemalliserveri RTkortisto yleiset ja rajoitetut tietokannat toteutus käyttö ja ylläpito 29 TIEDON HYÖDYNNETTÄVYYS RAKENNUSHANKKEESSA JA KIINTEISTÖN-HALLINNASSA TIETOA TUOTETAAN JA KÄYTETÄÄN ERI TASOILLA Tiedon tuottajat, mm. suunnittelijat Tiedon tarkastajat, mm. viranomaiset Tiedon käyttäjät, mm. rakentajat ja valvojat Tiedon hyödyntäjät, mm. omistajat Tiedon katselijat, mm. johto, käyttäjät ERI TASOILLA TARVITAAN ERILAISIA OHJELMIA TAI TIETO JULKAISTAAN PAPERIMUODOSSA 30
Lopuksi 31