4 VUOTIAAN TIEDOT JA TAIDOT YHTEISTYÖLOMAKE LASTENNEUVOLAN, PERHEEN JA PÄIVÄHOIDON KÄYTTÖÖN Tähän lomakkeeseen on tarkoitus koota tietoa lapsen valmiuksista vanhemmilta, päivähoidosta ja neuvolasta. Vanhemmat osaavat kertoa parhaiten lapsesta kotona ja perheenjäsenenä. Päivähoidossa lasta havainnoidaan luontevasti päivittäisissä toiminnoissa ja ryhmän jäsenenä. Neuvolassa lapsen kehitystä kartoitetaan kahdenkeskisessä tilanteessa. Tavoitteena on: 1. Löytää lapsen vahvat osaamisen alueet. 2. Löytää kehittymässä olevat toiminnot. 3. Tunnistaa alueet, joilla lapsi tarvitsee erityistä tukea ja ohjausta. 4. Saada suuntaa mahdollisille tarvittaville jatkotutkimuksille ja päästä toteuttamaan alustavia tukitoimia välittömästi niin kotona kuin päivähoidossakin. Lomake täytetään ennen lapsen 4v neuvola tarkastusta. Vanhemmat saavat lomakkeen päivähoidosta n. kuukautta ennen syntymäpäivää ja täyttävät lomakkeesta koti - kohdan rastimalla sopivimman vaihtoehdon kustakin kohdasta ja palauttavat lomakkeen päivähoitopaikkaan. Päivähoito kirjaa omat arvionsa lapsesta. Tämän jälkeen päivähoito ja vanhemmat käyvät lomakkeen yhteisessä keskustelussa lävitse. Näkemykset voivat olla erilaiset ja yhtä oikein syntyvä keskustelu on tärkeintä! Tämän jälkeen vanhemmat tuovat lomakkeen neuvolaan tai päivähoito toimittaa sen ennen tarkastusta jos kerkeää. Neuvolakäynnin jälkeen terveydenhoitaja toimittaa lomakkeen takaisin lapsen päivähoitopaikkaan täydennettynä omilla arvioinneillaan. LAPSEN NIMI: OSOITE: - PAIKKA SYNT. AIKA PUH: PUH: Suostun siihen, että lomakkeessa olevaa tietoa voidaan käyttää neuvolassa ja päivähoidossa. pvm: / 20 Allekirjoitukset: Vanhempi/huoltajat
TÄYTTÄESSÄSI LOMAKETTA LAITA RASTI OIKEAN/SOPIVIMMAN VAIHTO- EHDON KOHDALLE JA TARVITTAESSA VAPAATA TEKSTIÄ ALAREUNAAN OMATOIMISUUSTAIDOT 1. Pukee ja riisuu itse 2. Käy omatoimisesti pissalla 3. Käyttää haarukkaa 4. Ruokailutottumukset: * monipuolinen * ennakkoluuloinen * yksipuolinen MOTORINEN KEHITYS 1. Kävely on rytmikästä ja käsissä on rytmiliike 2. Hyppää tasajalka hyppyjä 3. Seisoo yhdellä jalalla 5 sekuntia OIKEA VASEN 6. Ottaa pallon kiinni kädet irti vartalosta 7. Heittää pallon kohdistaen toiselle 8. Kiipeilee 9. On kiinnostunut kynän käytöstä 10. Lapsi leikkaa saksilla viivaa pitkin 11. Sorminäppäryys (vetoketjut, napitus, helmien pujotus)
KIELELLINEN KEHITYS JA VUOROVAIKUTUS 1. Puhe ymmärrettävää 2. Puhe kertovaa ja puheessa lauseita 3. Tunnistaa pääväreistä ¾ 4. Tuntee lukukäsitteet 1-5 5. Ymmärtää kaksiosaisia ohjeita 6. Lapsen puheessa miksi, mikä kysymyksiä 7. Jaksaa kuunnella aikuisia/toisia lapsia 8. Jaksaa kuunnella lukemista 9. On kiinnostunut loruista ja lauluista 10. Osallistuu keskusteluun ryhmätilanteissa 11. Osallistuu keskusteluun kahden kesken HAVAINTOTOIMINNOT 1. Pelaa lauta- ja noppapelejä 2. Tekee 12-24 palan palapelejä 3. Rakentaa legoilla ja palikoilla 4. Pelaa muistipelejä
SOSIAALISUUS JA TUNNE-ELÄMÄN KEHITYS 1. Lähtee mielellään päivähoitoon/kotiin 2. On sopeutunut hoitopaikan ryhmään 3. On sopeutunut hoitopaikan rytmiin 4. Osallistuu hoitopaikan toimintaan 5. Hyväksyy hoitopaikan säännöt 6. Ottaa vastaan ohjeita aikuisilta 7. Jaksaa keskittyä ryhmätilanteissa 8. Jaksaa keskittyä tehtäviin 30 minuuttia 9. Siirtyy joustavasti toiminnasta toiseen 10. Sopeutuu muutoksiin (uudet ihmiset ja tilanteet) 11. Näyttää tunteensa (ilot, surut) 12. Leikkii toisten lasten kanssa 13. Kehittelee leikkejä toisten lasten kanssa 14. On ystäviä 15. Sietää pettymyksiä 16. On valmis jakamaan 17. Osaa toimia ristiriitatilanteissa rastita oikea vaihto ehto 18. Kokee olevansa kiusattu/syrjitty usein esim. leikeistä pois jättäminen joskus ei koskaan 19. Kiusaa muita lapsia usein joskus ei koskaan 20. Huolestuttaako jokin asia lapsessa? KYLLÄ EI
NEUVOLAN ARVIO 4V. TARKASTUKSESTA: Päiväys / 20 Terveydenhoitaja