PlanGlobaalikoulu Verkko-oppimisympäristö lapsen oikeuksista Tehtäväpaketti 5- ja 6-luokkalaisille Opettajalle Opetushallituksen hyväksymissä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2004 (jatkossa myös POPS) on määritelty, että peruskoulun viidennellä ja kuudennella luokalla tulee käsitellä biologian ja maantiedon oppitunneilla monipuolisesti eri maanosia sekä erilaisia luonnonympäristöjä ja elinkulttuureja. POPSin mukaan 5-6 -luokkalaisten tulisi oppia muun muassa hahmottamaan maailmankarttaa, ymmärtää ihmisen vuorovaikutusmahdollisuuksia luonnonympäristön kanssa ja tuntea maapallon erilaisia alueita sekä osata arvostaa erilaisia ihmisiä, maita ja kulttuureja. Käytännön opiskelussa ja eri oppikirjoissa vuoden 2004 POPSin vaatimukset tarjotun opetuksen sisällölle on usein toteutettu siten, että eri maanosia aletaan käydä Euroopasta lähtien läpi viidennellä luokalla. Aasiaa ja usein myös Afrikkaa käsitellään yleensä kuudennella luokalla, jolloin maanosien käsittelyn yhteydessä perehdytään myös elämään ja sen haasteisiin kehitysmaissa. Opetushallitus on elokuussa 2010 antanut erityismääräyksen, jonka mukaan erilaiset ihmisoikeussopimukset, muun muassa YK:n lapsen oikeuksien sopimus sekä YK:n toiminta yleisesti on sisällytetty perus- ja lukio-opetuksen arvopohjaan sekä historian oppiaineen sisältöön 7 9-luokalla. Planin Globaalikoulun verkko-oppimisympäristö on suunnattu erityisesti viidennen ja kuudennen luokan oppilaille. Oppimisympäristön peleissä tutustutaan maihin Aasiasta (Itä-Timor), Afrikasta (Sierra Leone ja Uganda), Euroopasta (Espanja ja Suomi) ja latinalaisesta Amerikasta (Dominikaaninen tasavalta). Oppimisympäristö keskittyy lapsen oikeuksiin ja YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Jokaisen maan kohdalla käsitellään myös erityistä teemaa, esimerkiksi puhdasta vettä tai terveydenhuoltoa. Erilaisten pelien avulla oppilaat pääsevät syventämään käsityksiään eri maista ja kulttuureista. Pelit toimivat oppikirjojen ja muun koulutyön tukena.
Oppilaan tehtävät Maailman ympäri -peliin liittyvät tehtävät on luokiteltu peliympäristön eri maihin ja teemoihin sopiviksi. Tehtävät muodostuvat erilaisista pohdintakysymyksistä, joten niiden tekoon ei välttämättä tarvita avuksi oppikirjaa tai oppimisympäristön pelien läpäisyä. Oppilaita voi kannustaa käyttämään vaikeissa kohdissa apuna eri tiedonhakumenetelmiä, kuten tietosanakirjaa, internetiä tai maantiedon oppikirjan kappaleita. Ryhmässä tai pareittain työskentely voi myös olla hyödyllistä oppimisen kannalta. Tehtävien tarkoituksena on herättää keskustelua luokassa ja saada oppilaat pohtimaan lapsen oikeuksia ja erilaisia kulttuureja. Tehtävät voidaan tehdä joko koulussa oppitunnilla tai ottaa läksyksi kotiin, mikäli voidaan olettaa kaikilla oppilailla olevan käytössään tietokone nettiyhteydellä. 2
Eurooppa, Suomi: oikeus mielipiteeseen OPPILAAN TEHTÄVÄ 1. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan kaikilla maailman lapsilla on oikeus omaan mielipiteeseen. Mielipiteet eivät kuitenkaan saa olla sellaisia, että ne loukkaisivat muita ihmisiä. Vastaa seuraaviin kysymyksiin. a) Mitä eroa on mielestäsi mielipiteellä ja faktatiedolla? Perustele vastauksesi. b) Kuullaanko mielipiteitäsi mielestäsi tarpeeksi kotona, harrastuksissa ja koulussa? Miten mielipiteesi voitaisiin ottaa entistä paremmin huomioon? c) Kerro mielipiteesi ainakin kolmesta eri asiasta kokonaisin virkkein. Pyri myös perustelemaan jokainen mielipiteesi. d) Luuletko, että maailma muuttuisi, jos lasten mielipiteet alettaisiin ottaa nykyistä paremmin huomioon kaikissa asioissa? Mitä luulet, että tapahtuisi? VASTAUSESIMERKKEJÄ OPETTAJALLE KYSYMYS a) Mitä eroa on mielestäsi mielipiteellä ja faktatiedolla? Perustele vastauksesi. Faktat ovat tosiasioita, mielipiteet ihmisten käsityksiä asioista. Esimerkiksi lause kielo on kasvi. on totta, lause Sininen on ruma väri. voi olla yhden mielestä totta ja toisen ei. Mielipideasioista saa mielellään keskustella kunhan muistaa, ettei riitely kannata. Kaikilla on myös oikeus vaihtaa oma mielipiteensä niin halutessaan. KYSYMYS b) Kuullaanko mielipiteitäsi mielestäsi tarpeeksi kotona, harrastuksissa ja koulussa? Miten mielipiteesi voitaisiin ottaa entistä paremmin huomioon? Kaikenlaiset vastaukset käyvät. Tehtävän tarkoituksena on miettiä omia vaikutusmahdollisuuksia ja sitä, onko lapsilla oikeus ilmaista mielipiteensä Suomessa kaikissa tilanteissa. KYSYMYS c) Kerro mielipiteesi ainakin kolmesta eri asiasta kokonaisin virkkein. Pyri myös perustelemaan jokainen mielipiteesi. Kaikenlaiset vastaukset käyvät. Tehtävän tarkoituksena on havainnollistaa, että mielipiteitä on monia, ja että ne voivat erota toisistaan. Oppilaita voi pyytää esittämään omia mielipiteitään havainnollistamaan tätä. KYSYMYS d) Luuletko, että maailma muuttuisi, jos lasten mielipiteet alettaisiin ottaa nykyistä paremmin huomioon kaikissa asioissa? Mitä luulet, että tapahtuisi? 3
Kaikenlaiset vastaukset käyvät. Voidaan esimerkiksi miettiä, olisiko sotia tai köyhyyttä, jos lapset saisivat päättää. Olisivatko lapset aikuisia paremmin valmiita luopumaan eduistaan yhteiseksi hyväksi? Olisiko joka päivä karkkipäivä ja kaikkien hampaat täynnä reikiä, jos aikuisilla olisi vähemmän sanavaltaa? Mitä ruokaa syötäisiin? 4
Eurooppa, Espanja: oikeus koulunkäyntiin OPPILAAN TEHTÄVÄ 1. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan kaikilla maailman lapsilla on oikeus käydä koulua. Tästä huolimatta suuri osa etenkin kehitysmaiden lapsista jää vaille riittävää koulutusta. Vastaa seuraaviin kysymyksiin parhaasi mukaan. Vastauksiksi riittävät omat mielipiteesi ja ajatuksesi, eli kysymyksiin ei ole yksiä oikeita vastauksia. a) Mitä asioita et olisi ehkä ikinä oppinut, jos et olisi käynyt päivääkään koulua? Miten kouluttamattomuutesi voisi näkyä arkielämässäsi? b) Mikä on koulussa mielestäsi kivointa? Entä mikä kurjinta? c) Miltä sinusta tuntuisi, jos vanhempasi vaatisivat sinua ensi viikolla lopettamaan koulun kesken ja osallistumaan kotinne remontointiin seuraavan kuuden kuukauden ajan? Olisiko mielestäsi kivaa jäädä päiviksi kotiin, vai kävisitkö mieluummin normaalisti koulua? VASTAUSESIMERKKEJÄ OPETTAJALLE KYSYMYS a) Mitä asioita et olisi ehkä ikinä oppinut, jos et olisi käynyt päivääkään koulua? Miten kouluttamattomuutesi voisi näkyä arkielämässäsi? Kaikenlaiset vastaukset käyvät. Esimerkiksi lukeminen, kirjoittaminen, kertotaulu, koripallon säännöt ja kutominen tai vaikkapa jotkin perinteet ja pöytätavat tai leikit välitunneilta. KYSYMYS b) Mikä on koulussa mielestäsi kivointa? Entä mikä kurjinta? Kaikenlaiset vastaukset käyvät. Tehtävän tarkoituksena on keskustella koulun ja koulutuksen hyödyistä ja tarpeellisuudesta, mutta toisaalta myös nykyisen koulujärjestelmän mahdollisia epäkohtia lasten näkökulmasta. KYSYMYS c) Miltä sinusta tuntuisi, jos vanhempasi vaatisivat sinua ensi viikolla lopettamaan koulun kesken ja osallistumaan kotinne remontointiin seuraavan kuuden kuukauden ajan? Olisiko mielestäsi kivaa jäädä päiviksi kotiin, vai kävisitkö mieluummin normaalisti koulua? Kaikenlaiset vastaukset käyvät. Miltä tuntuisi, jos ei näkisi enää kavereita? Tai jos jäisi opinnoissa jälkeen ja joutuisi seuraavana syksynä alemmalle luokalle? 5
Latinalainen Amerikka, Dominikaaninen tasavalta: oikeus leikkiin ja lepoon (lapsityövoima) OPPILAAN TEHTÄVÄ 1. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsilla on oikeus leikkimiseen, lepoon ja vapaa-aikaan. Monissa köyhissä maissa lapset joutuvat kuitenkin käymään töissä, mikä haittaa usein esimerkiksi koulunkäyntiä. Vastaa seuraaviin kysymyksiin. a) Mitä haittaa voi olla, jos joutuu jo lapsena tekemään paljon raskaita töitä? Mainitse vähintään kaksi asiaa. b) Listaa ainakin kolme sellaista leikkiä, joita voi leikkiä ilman kalliita välineitä. Mieti, olisivatko luettelemasi leikit sellaisia, että ikäisesi nuoret esimerkiksi Dominikaanisessa tasavallassa tai Sierra Leonessa voisivat pitää samoista leikeistä. c) Onko sinulla mielestäsi tarpeeksi aikaa leikkimiselle ja muulle vapaa-ajanvietolle? Perustele vastauksesi. VASTAUSESIMERKKEJÄ OPETTAJALLE KYSYMYS a) Mitä haittaa voi olla, jos joutuu jo lapsena tekemään paljon raskaita töitä? Mainitse vähintään kaksi asiaa. Työtä tekevät lapset eivät usein ehdi töiltään kouluun, mikä vaikuttaa myös lapsen tulevaisuuden toimeentuloon. Lisäksi raskaat työt ja pitkät työpäivät vievät aikaa leikiltä ja häiritsevät normaalia kehitystä. Joissakin lapsilla teetettävissä töissä on myös riski vammautua vakavasti. - Koulutus, tulevaisuuden työnäkymät, leikki ja vapaa-aika, vammautumisen riski KYSYMYS b) Listaa ainakin kolme sellaista leikkiä, joita voi leikkiä ilman kalliita välineitä. Mieti, olisivatko luettelemasi leikit sellaisia, että ikäisesi nuoret esimerkiksi Dominikaanisessa tasavallassa tai Sierra Leonessa voisivat pitää samoista leikeistä. 6
Kaikenlaiset vastaukset käyvät. Esimerkiksi erilaisia ulkoleikkejä, hippoja, Peiliä ja Kirkonrottaa voi leikkiä ilman mitään välineitä. Useimmat leikit ovat myös sellaisia, että erilaisia versioita niistä leikitään ympäri maailman. - Kavereiden kanssa yhdessä vietettävä aika, useimmat ulkoleikit, useat liikuntaharrastukset KYSYMYS c) Onko sinulla mielestäsi tarpeeksi aikaa leikkimiselle ja muulle vapaaajanvietolle? Perustele vastauksesi. Kaikenlaiset vastaukset käyvät. Voidaan pohtia, miten aika jakautuu koulun, harrastusten, kotitöiden ja täyden vapaa-ajan välille. Voiko harrastuksia olla liikaa? Entä jos nykyisten toimien lisäksi pitäisi vielä tehdä esimerkiksi peltotöitä aamulla ennen koulun alkua? 7
Afrikka, Sierra Leone: oikeus puhtaaseen veteen OPPILAAN TEHTÄVÄ 1. Maailmassa on paljon alueita, joissa ei ole saatavilla juomakelpoista, puhdasta vettä. Vesi voi olla joko hyvin kallista tai matka lähimmälle vesipisteelle saattaa olla erittäin pitkä. Vastaa seuraaviin vesi-aiheisiin kysymyksiin parhaasi mukaan. a) Mitä erilaisia ongelmia voi syntyä, jos saatavilla ei ole puhdasta vettä? Luettele ainakin kolme erilaista tilannetta, joissa tarvitaan puhdasta vettä. b) Missä kaikissa tilanteissa sinä käytät päivittäin vettä? Luettele ainakin kolme erilaista tilannetta, joissa tarvitset päivittäin vettä. c) Vain pieni osa päivittäin kuluttamastamme vedestä on näkyvää. Esimerkiksi ruuan ja vaatteiden materiaalien valmistamiseen kuluu usein satoja litroja vettä. Keksi ainakin kaksi tapaa, joilla voisit vähentää tällaista piilovedenkulutusta omassa elämässäsi. VASTAUSESIMERKKEJÄ OPETTAJALLE KYSYMYS a) Mitä erilaisia ongelmia voi syntyä, jos saatavilla ei ole puhdasta vettä? Luettele ainakin kolme erilaista tilannetta, joissa tarvitaan puhdasta vettä. Ihmisen painosta 60-70 % on vettä, puhdasta vettä tarvitaan joka päivä pelkästään juomiseen pari litraa. Likaisen juomaveden mukana leviää erilaisia tauteja. Joka neljäs minuutti jossakin päin maailmaa kuolee lapsi likaisen veden aiheuttamaan ripuliin. Puhdasta vettä tarvitaan lisäksi mm. ihmisten ja eläinten juomavedeksi, ruoanlaittoon, peseytymiseen ja tiskaamiseen. - Terveenä pysyminen, puhtaus/hygienia, sairauksien leviämisen estäminen, ripuli ym. likaisen veden aiheuttamat vakavat sairaudet, eläinten kasvatus, maanviljelys. KYSYMYS b) Missä kaikissa tilanteissa sinä käytät päivittäin vettä? Luettele ainakin kolme erilaista tilannetta, joissa tarvitset päivittäin vettä. 8
Kaikenlaiset vastaukset käyvät. Esimerkiksi hampaiden pesu, vessassa käynti, käsien pesu, juominen, suihkussa käynti tai perunoiden keittäminen. Erityisen hyvä on, jos ruoan/tuotteiden tekemiseen käytetty näkymätön vesi tulee esille vastauksissa. KYSYMYS c) Vain pieni osa päivittäin kuluttamastamme vedestä on näkyvää. Esimerkiksi ruuan ja vaatteiden materiaalien valmistamiseen kuluu usein satoja litroja vettä. Keksi ainakin kaksi tapaa, joilla voisit vähentää tällaista piilovedenkulutusta omassa elämässäsi. Kaikenlaiset vastaukset käyvät. Voidaan myös mainita esimerkiksi, että tavallinen suomalainen käyttää kotonaan näkyvää vettä päivässä keskimäärin 155 litraa, kun taas yhden maitolasillisen tuottamiseen kuluu vettä noin 200 litraa 1. Piilovedenkulutusta voi vähentää esimerkiksi ostamalla vähemmän tarpeettomia asioita, suosimalla lähellä tuotettua kasvispainotteista ruokaa, käyttämällä kangaskassia muovikassin sijaan ja olemalla heittämättä ruokaa hukkaan kotona ja koulussa. - Oman kulutuksen vähentäminen, ruoan alkuperä ja laatu, kestävät materiaalit, ruoan tuhlaamisen välttäminen 1 www.waterfootprint.org/?page=files/productgallery&product=milk 9
Afrikka, Uganda: oikeus nimeen ja kansalaisuuteen (syntymärekisteröinti) OPPILAAN TEHTÄVÄ 1. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan jokainen lapsi on rekisteröitävä heti syntymän jälkeen, ja tälle on annettava syntymätodistus. Vastaa seuraaviin kysymyksiin kokonaisin virkkein. Vastauksiksi riittävät omat mielipiteesi ja ajatuksesi, eli kysymyksiin ei ole yksiä oikeita vastauksia. a) Mitä ongelmia voi tulla, jos ei omista passia tai muuta henkilötodistusta? Mieti ainakin kaksi erilaista tilannetta, joissa on tärkeää pystyä todistamaan henkilöllisyytensä Suomessa. b) Miksi on tärkeää, että jokainen syntyvä lapsi saa syntymätodistuksen ja rekisteröidään väestötietojärjestelmään? Mainitse ainakin kaksi eri syytä. c) Miten vaikuttaisi koulunkäyntiin ja työskentelyyn luokassa, jos kenelläkään luokkanne oppilaista ei olisi ollenkaan virallista nimeä? Mieti ainakin kaksi erilaista tilannetta, joissa on tärkeää, että voi kutsua toista nimeltä. VASTAUSESIMERKKEJÄ OPETTAJALLE KYSYMYS a) Mitä ongelmia voi tulla, jos ei omista passia tai muuta henkilötodistusta? Mieti ainakin kaksi erilaista tilannetta, joissa on tärkeää pystyä todistamaan henkilöllisyytensä Suomessa. Tilanteita on todella paljon. Ilman henkilöllisyystodistusta ei pääse laillisesti matkustamaan ulkomaille. Esimerkiksi Suomessa ei myöskään voi avata pankkiin tiliä, jos ei pysty todentamaan henkilöllisyyttään ja aikanaan palkka työstä maksetaan pankkiin. Asunnon saaminen on myös lähes mahdotonta ilman henkilöllisyystodistusta. Monia lääkäripalveluja käyttäessä tai reseptilääkkeitä ostaessa tarvitaan KELA-kortti, jottei kaikkea joudu kustantamaan itse. Kirjastosta lainatessa tarvitaan henkilöllisyystodistus, eikä kouluun pääse (ainakaan oikeaan aikaan), mikäli syntymäaika ei ole viranomaisten tiedossa. - Erilaiset tilanteet viranomaisten kanssa, oikeuksista nauttiminen, oppivelvollisuus KYSYMYS b) Miksi on tärkeää, että jokainen syntyvä lapsi saa syntymätodistuksen ja rekisteröidään väestötietojärjestelmään? Mainitse ainakin kaksi eri syytä. 10
Syntymärekisteröinnillä tunnustetaan yksilön olemassaolo, kansalaisuus ja perhesuhteet. Syntymätodistusta vaaditaan esitettäväksi monissa maissa esimerkiksi koulua aloitettaessa, perintöä jaettaessa ja lääkärillä käydessä. Syntymätodistuksesta näkyy myös ihmisen virallinen nimi ja ikä, joiden tietäminen ei kaikkialla maailmassa ole itsestäänselvyys. - Henkilön olemassa olon todistaminen, oikeuksista nauttiminen, oma nimi ja ikä KYSYMYS c) Miten vaikuttaisi koulunkäyntiin ja työskentelyyn luokassa, jos kenelläkään luokkanne oppilaista ei olisi ollenkaan virallista nimeä? Mieti ainakin kaksi erilaista tilannetta, joissa on tärkeää, että voi kutsua toista nimeltä. Kaikenlaiset vastaukset käyvät. Tehtävän tarkoituksena on pohtia, millaista elämä olisi, jos ihmisillä ei olisi virallisia ja pysyviä nimiä. - Esimerkiksi kirjeet ja kutsut erilaisiin tilaisuuksiin (terveydenhuollon ikäkausitarkastukset jne.) 11
Aasia, Itä-Timor: oikeus elää terveenä OPPILAAN TEHTÄVÄ 1. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsilla on oikeus elää mahdollisimman terveenä ja saada tarvittaessa hoitoa. Aina näin ei kuitenkaan tapahdu etenkään köyhemmissä maissa. Vastaa seuraaviin terveyttä koskeviin kysymyksiin kokonaisin virkkein. a) Millä tavoin erilaisten tarttuvien sairauksien leviämistä voidaan ehkäistä? Mainitse vähintään kaksi erilaista tapaa. b) Miksi rokotuksia annetaan? Mainitse ainakin yksi syy. c) Millä kaikilla tavoilla voi hoitaa itseään, jos sairastuu? Mainitse vähintään kaksi erilaista tapaa. d) Mikä on likaisin paikka, missä olet ikinä käynyt? Voit mainita myös useampia paikkoja. VASTAUSESIMERKKEJÄ OPETTAJALLE KYSYMYS a) Millä tavoin erilaisten tarttuvien sairauksien leviämistä voidaan ehkäistä? Mainitse vähintään kaksi erilaista tapaa. Tarttuvien sairauksien leviämistä voidaan ehkäistä muun muassa hyvällä hygienialla kehitysmaissakin saatavilla tulisi aina olla puhdasta (juoma)vettä ja käytössä toimiva sanitaatiojärjestelmä (vessat, peseytymispaikka, mahdollisesti viemäröinti). Sairauksien leviämistä voidaan vähentää myös rokottamalla mahdollisimman suuri osa väestöstä niitä vastaan ja tarjoamalla hoitoa jo sairastuneille. - hygienia/puhtaus, vesi ja sen saatavuus, sanitaatio, rokotukset, hoitoon pääsy, terveydenhuolto KYSYMYS b) Miksi rokotuksia annetaan? Mainitse ainakin yksi syy. Rokotuksien antamisella ehkäistään erilaisia vaarallisia tartuntatauteja. Rokotukset sekä vähentävät yksilön riskiä sairastua että taudin leviämistä yhteisössä. 12
- sairastumisen ehkäiseminen, tartuntojen estäminen, terveyden edistäminen KYSYMYS c) Millä kaikilla tavoilla voi hoitaa itseään, jos sairastuu? Mainitse vähintään kaksi erilaista tapaa. Itseään voi hoitaa esimerkiksi lepäämällä, syömällä oikein, käymällä lääkärillä ja ottamalla lääkkeitä. Kaikilla ihmisillä ei kuitenkaan ole esimerkiksi köyhyyden takia ole mahdollisuutta jäädä kotiin toipumaan, käydä lääkärillä tai riittävän monipuolista ravintoa. - lepo, ravinto, lääkäri/terveydenhuolto, lääkkeet KYSYMYS d) Mikä on likaisin paikka, missä olet ikinä käynyt? Voit mainita myös useampia paikkoja. Kaikenlaiset vastaukset käyvät. Kysymyksen tarkoituksena on herättää keskustelua hyvän hygienian merkityksestä terveydelle ja hyvinvoinnille. Avainsanoja - näkyvä lika, mikrobit ja infektiot 13