Tuusulan kunta Kuntakehitys TARJOUSPYYNTÖ, 16/5/2014 LIIKERAKENNUSTONTTI, KULOMÄENTIEN JA HAARAKAAREN RISTEYSALUE SIJAINTI (Tarjouksen kohteena oleva KLH-tontti) Tuusulan kunta tarjoaa kunnanvaltuuston 31.3.2014 tekemän päätöksen mukaisesti Kulomäentien työpaikka-alue -nimisen asemakaavan korttelin 9002 KLH - korttelialueelta (liikerakennusten korttelialue, jolla polttoaineen jakelu on sallittu) myytäväksi liikenneaseman / liikerakennuksen tontin ja siihen liittyvän pysäköintialueen. Kulomäentien työpaikka-alue sijaitsee Tuusulan kunnan eteläosassa Kulomäentien varrella. Hyrylän keskustaan on matkaa n. 7 km. Alueen itäpuolelle on jo rakennettu Kelatien työpaikka-alue ja eteläpuolelle Jusslan työpaikka-alue. Tuusulanväylä ja Vanha Tuusulantie sijaitsevat vain n. 1 km Kulomäentietä länteen. Alueen liikenneyhteydet ovat hyvät. Kulomäentie välittää liikennettä itä-länsi - suunnassa, Tuusulanväylä sekä Vanha Tuusulantie puolestaan etelään ja pohjoiseen. Kulomäentie (mt 152) tulee olemaan osa kehä IV:n seudullista poikittaisyhteyttä
valtatien 3 (Hämeenlinnanväylä) ja valtatien 4/ E 75 (Lahden moottoritie) välillä. Kulomäentie muodostaa kehä IV:n itäisen osan kantatien 45 (Tuusulanväylä) ja valtatien 4 välillä. Yhteys on aikanaan tarkoitus parantaa 2+2 -kaistaiseksi. Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelmassa kehä IV on suunniteltu toteutettavaksi aikavälillä 2016 2030. (PLJ 2007) Tuusulan kunta on tilannut lokakuussa 2013 Kulomäentien (mt 152) parantamissuunnitelman Haarakaaren ja Pakkasraitin liittymien kohdalla FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:ltä. Liittymä suunnitellaan liikennevalo-ohjatuksi sisältäen suojatien päätielle nykyisten lisäksi. (Kohteen sijaintikartat) Tuusulanväylän länsipuolelle ja Helsinki-Vantaan lentokenttäalueen pohjoispuolelle tulevan kehä IV:n varteen on suunnitteilla uusi Focus -työpaikka-alue. Alueelle on suunniteltu sijoitettavaksi noin 100 000 kerrosneliömetrin suuruinen kaupan keskus (Focus Retail Stadium) sekä työpaikka- ja logistiikka-alueita. Aluee kokonaiskerrosala on n. 1 000 000 kerrosneliömetriä. Alue toteutuu vaiheittain. Alueen maankäyttö kytkeytyy Vantaan Aviapolis -kokonaisuuteen. Focus-alueesta tulee merkittävä kansainväliset mitat täyttävä korkeatasoinen liike-, logistiikka- ja yritysalue. KAAVATIEDOT - LIIKERAKENNUKSEN TONTTI (KLH) JA YLEINEN PYSÄKÖINTIALUE (LP) Kunnan omistama Högberginkulma -niminen liikerakennuksen tontti(kiinteistötunnus: 858-411-5-204) sijaitsee Ruotsinkylässä Kulomäentien työpaikka-alueella.
Alueen asemakaava on tullut voimaan syksyllä 2008. Kiinteistön pinta-ala on noin 10536 m². KLH -korttelialueen pinta-ala on noin 7279 m² ja rakennusoikeutta on noin 2184 k-m² tehokkuudella e=0,30. Tarjouksen kohteena olevaan Kiinteistöön kuuluu myös noin 3000 m² suuruinen LP -pysäköintialue. Tontti sijaitsee liikerakentamiselle tarkoitetulla korttelialueella (KLH), jolla polttoaineen jakelu on sallittu. Tontti sijaitsee korttelissa 9002 (ohjeellisen tonttijaon mukainen tontti 1). KLH -korttelialue on näkyvällä ja liikenteellisesti keskeisellä paikalla alueen sisääntulokadun (Haarakaari) ja Kulomäentien risteyksessä. Sisäänajo tontille tapahtuu Haarakaari -nimiseltä kadulta. KLH -korttelialue rajoittuu LP - alueeseen (yleinen pysäköintialue), jonka kautta on myös osoitettu ajoyhteys tontille. Myös LP -alue kuuluu tarjouksen kohteena olevaan luovutettavaan alueeseen. Korttelialue ei sijaitse pohjavesialueella, mutta alueella on varmistettava, että toiminta ei likaa pohjavesiä. Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 31.3.2014 antanut valtuudet kuntakehitysjohtajalle neuvotella LP -tontin toteutuskustannusten jakautumisesta kunnan ja potentiaalisen ostajan kanssa. Lisäksi LP-aluetta koskee päätös, että mikäli luovutettavan LP-alueen osalta haetaan tontin ostajan toimesta kaavamuutosta, korvaa tontin ostaja maapoliittisen ohjelman mukaisesti puolet saamastaan lisärakennusoikeuden tai käyttötarkoituksen muutoksen tuomasta arvosta. LIIKENNEMÄÄRÄT (Ote asemakaavakartasta) Tiehallinnon tierekisteritieto vuodelta 2008 antaa seuraavia tietoja Kulomäentien poikkileikkausliikennemääristä työpaikka-alueen kohdalla:
keskimääräinen vuorokausiliikennemäärä 12 581 ajoneuvoa keskimääräinen raskaan liikenteen vuorokausiliikennemäärä 1 022 ajoneuvoa keskimääräinen arkivuorokausiliikennemäärä 14 377 ajoneuvoa keskimääräinen raskaan liikenteen arkivuorokausiliikennemäärä 1 351 ajoneuvoa. Kulomäentie - Pakkasraitti - Haarakaari -liittymässä arkena 08/2006 kunnan tekemän liikennelaskennan mukaan Kulomäentien poikkileikkauksessa kulki arkivuorokaudessa noin 15 700 ajoneuvoa. Raskaan liikenteen osuus oli liittymän länsipuolella 10,3 % ja itäpuolella 9,4 %. Raskaan liikenteen ajoneuvomäärät olivat siten 1 500 1 600 ajoneuvoa vuorokaudessa. Pakkasraitin liikennemäärä oli tässä laskennassa noin 890 ajon/vrk raskaan liikenteen osuuden ollessa noin 17 % ja Haarakaaren liikennemäärä noin 760 ajon/vrk raskaan liikenteen osuuden ollessa noin 37 %. KLH -KORTTELIALUEEN MAAPERÄ Maanpinnan korkeus vaihtelee n. + 42.00...+ 44.50 välillä. Pintakerros muodostuu noin 1,8 metrin paksuisesta kuivakuorisavikerroksesta, sen alapuolella on seitsemän metrin syvyyteen löysää savea, jonka jälkeen alkaa kova savi. Kairaus on päättynyt kiveen tai kallioon (moreenikerros) tasolla +27.44. Rakennusten perustamisessa tulee varautua paaluperusteiseen ratkaisuun. Paalujen tunkeutumissyvyydeksi voidaan arvioida moreenin alapinta. Perustamistavan määrittämiseksi tulee vielä tehdä rakennuskohtainen tutkimus, jonka pohjalta vuokramies tekee päätöksen perustamistavasta. Asemakaavassa on esitetty rakennettujen, valmiiden tonttien korkeustasot. Rakentamisessa on varauduttava asemakaavan mukaisiin täyttöihin. Alustavan arvion mukaan täyttöä tulee n. 1,0-1,5 metriä. LUOVUTUSEHDOISTA Kunnan tiedossa ei ole, että KLH -korttelialueen maaperä olisi pilaantunut. Kauppahinta Liikerakennuksen tontti luovutetaan asemakaavan mukaiseen käyttöön. Tarjousasiakirjassa kauppahinnasta tulee esittää tarjous. Kauppahinnalle on asetettu pohjahinnaksi 375 000 euroa. Kunnalla on kuitenkin oikeus hyväksyä tai jättää hyväksymättä korkeimman kohteesta tehdyn tarjouksen. Toteutussuunnitelma Tarjouksessa on esitettävä yleispiirteinen toteutussuunnitelma, jota voidaan tarjouksen jättäjän ja Tuusulan kunnan välisissä neuvotteluissa myöhemmin täsmentää.
Tarjouskilpailun voittaja velvoitetaan kauppakirjalla toteuttamaan tontti esitetyn toteutussuunnitelman mukaisesti. Rakentamisvelvollisuus Liikerakennuksen tontille on rakennettava toteutussuunnitelman, asemakaavan, rakennusjärjestyksen ja hyväksyttyjen piirustusten mukaisesti vähintään puolet rakennusoikeudesta käsittävä rakennus Rakentamisvelvoite tulee täyttää kolmen (3) vuoden kuluessa omistusoikeuden siirtymisestä siten, että rakennusvalvontaviranomainen voi siinä suorittaa rakennusasetuksen edellyttämän hyväksyttävän osittaisen loppukatselmuksen. Mikäli rakentamisen aloitukselle ei vielä omistusoikeuden siirtyessä ole kunnallisteknisiä valmiuksia, katsotaan kolmen vuoden rakentamisvelvoitteen alkavan ajankohdasta, jolloin kyseiset edellytykset toteutukselle ovat täyttyneet. Mikäli ostajalle tulee sellainen ylivoimainen este, jolla on vaikutusta em. rakentamisvelvoitteen täyttämiseen, ostaja on velvollinen välittömästi käynnistämään neuvottelut myyjän kanssa asiassa. Ostaja sitoutuu olemaan myymättä tai muutoin luovuttamatta edelleen kiinteistöä rakentamattomana ellei myyjä anna tähän kirjallista suostumusta. Rakentaminen Tontin ostaja vastaa rakentamisen / rakennusten perustamistavasta. Ostajan tulee tehdä hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat maaperä- ja rakennettavuusselvitykset, koska tarjouspyynnön tiedot eivät ole riittävät lopullisia rakennussuunnitelmia ja rakentamista varten. TARJOUS Liikerakennuksen tontin myyntikohteesta jätettävässä tarjouksessa on esitettävä 1. TOTEUTUSSUUNNITELMA hankkeen toteuttaja / tilojen käyttäjä / tilojen omistaja hankkeen koko (k-m2) jos toteutus on vaiheittainen, niin edellä Rakentamisvelvollisuus -kohdassa määritetyt ehdot on otettava huomioon. Lisäksi on sisällytettävä selvitys tontille rakennettavien rakennusten huoneisto- ja kerrosaloista toiminnoittain. aikataulu hankkeen toteutuksessa on edellä Rakentamisvelvollisuus - kohdassa määritetty aikataulu otettava huomioon.
Asemapiirros tai vastaava kuva tontinkäyttösuunnitelmaksi, josta ilmenee suunnitelma LP-alueen toteutuksen osalta, rakennusten sijoittuminen tontille ja kulkuyhteyksien järjestäminen tontille. Tarjouksessa hankkeelle voidaan esittää edellä Luovutusehdoista -kohdassa esitetyistä ehdoista poikkeava toteuttamisaikataulu kerrosneliömetrimäärineen. 2. TARJOUS KAUPPAHINNAKSI VALINTAKRITEERIT Tarjousasiakirjojen käsittely on kaksivaiheinen. Tarjouskilpailun voittanut paras tarjous valitaan laadulliset vaatimukset täyttäneiden tarjousten joukosta perustaen lopullinen valinta suurimpaan kohteesta tarjottuun kauppahintaan. 1. Ensimmäinen vaihe laadulliset kriteerit Tarjoaja sitoutuu rakentamamaan nykyisten asemakaavamääräysten mukaisesti vähintään puolet tontille osoitetusta rakennusoikeudesta. Lisäksi tarjoaja on toimittanut tontin toteutukseen liittyvät tarvittavat selvitykset. 2. Toinen vaihe kauppahinta Suurin kohteesta tarjottu kauppahinta Kyseessä ei ole julkinen hankinta. Päätöksen ostajan valinnasta ja luovutuksen lopullisista ehdoista kunnanvaltuuston antaman valtuutuksen mukaisesti tekee kuntakehitysjohtaja. TARJOUKSEN JÄTTÄMINEN Tarjous tulee toimittaa suljetussa kirjekuoressa postitse Tuusulan kunnan kirjaamoon viimeistään 15.8.2014. klo 14:00 mennessä osoitteella: Tuusulan kunta Hyryläntie 16 04301 Tuusula Kuoreen merkintä Kulomäentien kaava-alueen liiketontin tarjous Tuusulan kunnan tavoitteena on saada tontille elinvoimaista yritystoimintaa, työpaikkoja ja korkealaatuista kaupallista rakentamista. Tuusulan kunta pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. Kunta voi myös pyytää tarjouksiin
tarkistuksia. Tarjoukseen ei saa sisällyttää mitään ylimääräisiä maksu- tai muitakaan ehtoja. LISÄTIETOJA Lisätietoja antavat: Kuntakehitysjohtaja: Hannu Haukkasalo Kaavapäällikkö: Asko Honkanen Projektikehittäjä: Valtteri Halla sähköposti: etunimi.sukunimi@tuusula.fi LIITTEET - Kaavakartta - Kaavamääräykset - Kaavaselostus saatavilla osoitteesta www.tuusula.fi/yrittaminen