LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA



Samankaltaiset tiedostot
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien investointisuunnitelmaehdotus

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Vuoden 2015 talousarvioehdotus ja vuosien taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien investointisuunnitelmaehdotus

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle /211/2015

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Yhdyskuntalautakunta Kaupunginhallitus Kaupungintalon saneeraushankkeen uudelleen määrittely 734/10.03.

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Sisäilman laatua parantavat korjaukset ja toimenpiteet:

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus /201/2016

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Verotulojen kehityksen en na koin ti

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ (vain sähköisenä)

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Kaupungintalon saneeraushankkeen uudelleen määrittely 734/ /2014 YLK

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus

Rautatie on mahdollisuus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Kehittämistoimikunta Keskuspuhdistamohankkeen tilanne 686/08.082/2014 KEHTMK

Transkriptio:

PÖYTÄKIRJA 14/2014 1 Aika: 22.10.2014 klo 19:00-22:15 Paikka: Kaupunginhallituksen kokoushuone LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 192 Kokouksen järjestäytyminen 3 193 Lautakuntien ja yleishallinnon viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat (kuntalain 51 ) 194 Lausunto Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle konserniohjeluonnoksesta 195 Lausunto Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle jätteen käsittelypalveluita tuottavan yhtiön perustamisesta 196 Lausunto Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle jätteen energiahyötykäyttöpalveluita tarjoavan yhtiön perustamisesta 197 Edustajan nimeäminen Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy:n yhtiökokoukseen 4.11.2014 198 Valtuustoaloite asioiden valmistelijoiden yhteystietojen lisäämisestä esityslistoihin 4 5 7 9 11 12 199 Kaupungintalon saneeraushankkeen uudelleen määrittely 13 200 Vuoden 2015 talousarvioehdotus ja vuosien 2015-2017 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2015-2019 investointisuunnitelmaehdotus 24 201 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 30 202 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 31

PÖYTÄKIRJA 14/2014 2 Läsnä: Berg Finn puh.joht. Rintamäki-Ovaska Tiina varapuh.joht. Ant-Wuorinen Lauri j Kivelä Marianne j Limnell Patrik j Stenberg Stefan j Karlsson-Finne Anna Lena vj Ala-Reinikka Tapani KV:n pj Sederholm Camilla KV:n I vpj Pesonen Juha KV:n II vpj Widén Torsten Kj Söderlund Gun kaup.siht. Jahnsson Markus tied.siht. Backman Heidi siv.joht. Boström Mikael talousjoht. Harju Marianna yhdyskunta.joht. Tikkanen Ulla sos.terv.joht. Poissa: Rehn-Kivi Veronica j Allekirjoitukset Finn Berg Gun Söderlund puheenjohtaja sihteeri Käsitellyt asiat 192-202 Pöytäkirja tarkastettu Allekirjoitukset Pöytäkirja yleisesti nähtävänä Kauniaisissa 6.11.2014 Todistaa Karola Nyman ilmoitustaulun hoitaja

PÖYTÄKIRJA 14/2014 3 192 22.10.2014 Kokouksen järjestäytyminen KH 192 KH - toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi - hyväksyy edellisen kokouksen pöytäkirjan (linkki). Päätös: KH - totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi - hyväksyi edellisen kokouksen pöytäkirjan.

PÖYTÄKIRJA 14/2014 4 193 22.10.2014 Lautakuntien ja yleishallinnon viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat (kuntalain 51 ) KH 193 Kaupunginhallitukselle on lähetetty edellisen kokouksen jäl keen lautakuntien ja yleishallinnon viran haltijoiden päätöspöytäkirjoja pää töksistä, jotka voi daan kuntalain 51 :n mukaan ottaa kaupunginhallituk sen käsiteltävik si. Ot sik ko luet te lo on esi tyslistan oheismateriaalina. Päätöspöytäkirjat ovat nähtävänä kokouksessa. KJ: Päätös: KH merkitsee tiedokseen lautakuntien ja yleishallinnon viran haltijoiden pää tök set ja päättää olla käyt tämättä kuntalain 51 :n mukaista otto-oikeuttaan. Päätösehdotus hyväksyttiin.

PÖYTÄKIRJA 14/2014 5 194 22.10.2014 Lausunto Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle konserniohjeluonnoksesta 870/00.04.01/2014 KH 194 HSY:n hallitus käsitteli 13.6.2014 ( 68) kuntayhtymälle laadittavan konser ni oh jeen hyväksymistä. HSY:n hallitukselle tehdyn esityksen mukaan hal li tuk sen hyväksymää konserniohjetta tarkistettaisiin sen jälkeen, kun uu si kuntalaki on tullut voimaan. Tarkistettu ohje vietäisiin HSY:n yh ty mäko kouk sen päätettäväksi. Pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajien kokous käsitteli 11.9.2014 HSY:n kon ser ni oh jeen hyväksymistä ja päätti pyytää, että asia toimitetaan jä senkau pun geil le lausunnon antamista varten. HSY:n hallitus päätti kokouksessaan 19.9.2014 pyytää asiasta jä sen kaupun kien lausunnot. HSY:n konserniohjeluonnos on hyvin yksityiskohtainen. Yhtymäkokouksen pää tet tä väk si ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista viedä liian yk si tyiskoh tais ta ohjeistusta. Konserniohje tulisi jakaa kahteen osaan siten, että yh ty mä ko kouk sel le kuuluvat kuntalain uudistuksessa mainitut pe ri aat teel lises ti tärkeät asiat olisivat konserniohjeessa ja muut yksityiskohtaisemmat mää räyk set sitä alemman tasoisessa kuntayhtymän hallituksen vah vis tamas sa erillisessä ohjeessa. Tästä johtuen ja ottaen huomioon kuntien ja kuntayhtymien kon ser ni oh jeiden uudistamistarve uuden kuntalain pohjalta, HSY:n ohjeiden valmistelua tu lee jatkaa ensi vuoden puolella yhteistyössä kuntayhtymän jäsenkuntien kans sa. KH:n jäsenille jaetaan oheismateriaalina HSY:n 19.9.2014 hallituksen esi tys lis ta se los tus (ote pöytäkirjasta) ja HSY:n konserniohje. KJ: KH päättää antaa Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle (HSY) konserniohjeluonnoksesta seuraavan lausunnon: toteaa, että kuntalain kokonaisuudistusta koskevassa hal li tuk sen esitysluonnoksessa lähdetään siitä, että kuntien ja kun ta yh tymien tulee laatia konserniohje. Kunnissa konserniohjeet hyväksyy kun nanval tuus to. Kuntayhtymissä konserniohjeen hyväksyminen kuuluu kun ta yhty män yhtymäkokouksen päätettäväksi. Ottaen huomioon kuntalain kokonaisuudistuksen todennäköinen voi maantu lo vuoden 2015 alkupuolella, on perusteltua valmistella HSY:n kon ser nioh je yhtymäkokouksen päätettäväksi kuntalain uudistuksen voimaantulon jäl keen. HSY:n konserniohjeen valmistelu ja hyväksyminen tulee koordinoida ja sovit taa yhteen kuntayhtymän jäsenkuntien konserniohjeiden käsittelyn kanssa.

PÖYTÄKIRJA 14/2014 6 194 22.10.2014 Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

PÖYTÄKIRJA 14/2014 7 195 22.10.2014 Lausunto Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle jätteen käsittelypalveluita tuottavan yhtiön perustamisesta 871/00.04.01/2014 KH 195 HSY:n hallitus käsitteli 13.6.2014 ( 71) HSY:n markkinaehtoisten toi minto jen yhtiöittämistä. Hallitus päätti muun ohella kehottaa toimitusjohtajaa käyn nis tä mään jätehuollon markkinaehtoisten toimintojen yhtiön pe rus tamis toi men pi teet siten, että pilaantuneen maan sekä rakennus- ja pur ku jätteen vastaanotto- ja käsittelypalvelu on yhtiöitettävissä 31.12.2014 mennes sä. Lisäksi hallitus kehotti selvittämään ennen varsinaisen pe rus ta mispää tök sen tekemistä talouden ja rahoituksen yksityiskohdat sekä laa timaan markkina-analyysin. Selvityksiin tuli sisällyttää myös multatuotteiden myyn ti ja markkinointi. Pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajien kokous käsitteli 11.9.2014 yhtiön pe rus ta mis ta ja päätti pyytää, että asia toimitetaan jäsenkaupungeille lausun noil le. HSY:n hallitus käsitteli 19.9.2014 jätteen käsittelypalveluita tarjoa van yhtiön perustamista ja päätti pyytää asiasta jäsenkaupunkien lausun not. Lausunnot on pyydetty siten, että ne ovat saatettavissa HSY:n halli tuk sen 31.10.2014 kokoukseen. Pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajat ovat 2.10. käsitelleet lausuntoasiaa ja samoin koordinaatioryhmä kokouksessaan 10.10. HSY:n tarkoituksena olisi perustaa sen 100 % omistama tytäryhtiö, jolle siir tyi si HSY:n harjoittama pilaantuneiden maiden vastaanotto ja käsittely. Li säk si yhtiö aloittaisi rakennusten rakenteista syntyvän rakennus- ja purku jät teen vastaanottotoiminnan. Yhtiöön olisi myös mahdollista siirtää mullan myynti- ja markkinointi. HSY:n tekemän markkina-analyysin mukaan ra ken nus- ja purkujätteitä vastaanottavia yrityksiä on Etelä-Suomen alueel la ainakin 18 kpl. Markkinoilla on siis rakennus- ja purkujätteen kä sit telyn osalta useita palveluntarjoajia, eikä HSY:n toimintamalli toisi asiakkaille mer kit tä vää etua tai auttaisi markkinoita kehittymään tehokkaammiksi. Pilaantuneiden maiden vastaanotto- ja käsittelytoiminnan sekä mullan myyn nin ja markkinoinnin osalta HSY:n tulisi vielä selvittää eri mah dol lisuuk sia järjestää toiminnot kilpailuneutraliteettisäännösten edellyttämällä ta val la. KH:n jäsenille jaetaan oheismateriaalina HSY:n 19.9.2014 hallituksen esi tys lis ta se los tus. Asiaan liittyvä muu aineisto (luonnos pe rus ta mis so pimuk sek si, yhtiöjärjestykseksi ja salassa pidettävät liiketoiminta- ja mark kina-ana lyy si sekä alustava liiketoimintasuunnitelma) on nähtävänä kau pungin kans lias sa ennen kokousta ja kokouksessa. KJ: KH päättää antaa Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle (HSY) jätteen käsittelypalveluita tuottavan yhtiön perustamisesta seu raavan lausunnon: Kauniaisten kaupunki katsoo, ettei jätteen käsittelypalveluita tuottavan yh-

PÖYTÄKIRJA 14/2014 8 195 22.10.2014 tiön perustaminen HSY:n tytäryhtiöksi ole perusteltua. Rakennus- ja pur kujät teen osalta markkinoilla on useita palveluita tarjoavia yrityksiä. HSY:n toi min ta mal li ei tuo markkinoille mitään sellaista toimintamallia, josta olisi asiak kail le merkittävää etua tai joka auttaisi markkinoita kehittymään tehok kaam mik si. HSY:n ei ole syytä lähteä kilpailemaan yritysten kanssa toimin ta-alueil la, joilla jo on toimivat markkinat ja riittävästi toimijoita. Pi laantu nei den maiden käsittelyn sekä mullan myynti- ja markkinointitoimintojen osal ta liiketoiminnan volyymit ovat esitetyillä laskelmilla pienet ja ta lou del linen kannattavuus epävarmaa. HSY:n tulee selvittää vielä eri vaihtoehtoja jär jes tel lä harjoittamansa pilaantuneiden maiden käsittely sekä mullan myyn ti- ja markkinointitoiminta kilpailuneutraliteettisäännösten edel lyt tämäl lä tavalla. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

PÖYTÄKIRJA 14/2014 9 196 22.10.2014 Lausunto Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle jätteen energiahyötykäyttöpalveluita tarjoavan yhtiön perustamisesta 872/00.04.01/2014 KH 196 HSY:n hallitus käsitteli 13.6.2014 ( 71) HSY:n markkinaehtoisten toi minto jen yhtiöittämistä. Hallitus päätti muun ohella kehottaa toimitusjohtajaa käyn nis tä mään Rosk n Roll Oy Ab:n (jälj. RR) kanssa yhteisesti pe rus tet tavan jätevoimalan vapaan kapasiteetin myyntiä harjoittavan yhtiön pe rus tamis toi men pi teet siten, että yhtiö on mahdollista pe rus taa 31.12.2014 mennes sä. Lisäksi hallitus kehotti selvittämään en nen varsinaisen pe rus ta mispää tök sen tekemistä talouden ja rahoituksen yk si tyis koh dat. Pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajien kokous käsitteli 11.9.2014 yhtiön pe rus ta mis ta ja päätti pyytää, että asia toimitetaan jäsenkaupungeille lausun nol le. HSY:n hallitus käsitteli 19.9.2014 yhtiön perustamista ja päätti pyy tää asiasta jäsenkaupunkien lausunnot. Lausunnot on pyydetty siten, et tä ne ovat saatettavissa HSY:n hallituksen 31.10.2014 kokoukseen. Pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajat ovat 2.10. käsitelleet lausuntoasiaa ja samoin koordinaatioryhmä kokouksessaan 10.10. HSY ja RR ovat tehneet Vantaan Energia Oy:n kanssa sopimuksen jät teiden toimittamisesta Vantaan jätevoimalaan. Sopimuksen mukaan koko jäte voi ma lan polttokapasiteetti on varattu HSY:lle ja RR:lle. Nyt pe rus tet tavan yhtiön tarkoituksena on hallinnoida, markkinoida ja myydä jätelain 5 luvun tarkoittaman HSY:n ja RR:n keräämän kunnan vastuulla olevan jätteen jälkeen ylijäävää vapaata polttokapasiteettia. Tulevaisuudessa tarvittavan, mutta nyt vielä vapaana olevan kapasiteetin myyn ti mahdollistaa jätevoimalan tehokkaan käytön energiantuotantoon. HSY:l le järjestely tuo mahdollisuuden saada osinkotuottoja siltä osin, kuin sen osuuden ylijäävää kapasiteettia myydään. Yhtiön toiminnan arvioidaan li säk si muodostuvan taloudellisesti kannattavaksi jo heti ensimmäisenä vuon na. Kapasiteetin myynti on kuitenkin HSY:n toiminta-alueelta kerättävän jä temää rän kasvaessa supistuvaa, joten liikevaihdon kehitys on pienenevä. Ka pa si tee tin myynti ja yhtiön toiminta on tarkoituksenmukaista vain niin kau an kuin vapaata kapasiteettia riittää ja toiminta on kannattavaa. Arvion mu kaan vapaa kapasiteetti loppuu vuonna 2024. RR:n hallitus on tehnyt osaltaan perustamispäätöksen kokouksessaan 2.9.2014. KH:n jäsenille jaetaan oheismateriaalina HSY:n 19.9.2014 hallituksen esi tys lis ta se los tus (ote pöytäkirjasta). Asiaan liittyvä muu aineisto (luonnos pe rus ta mis so pi muk sek si, yhtiöjärjestykseksi ja salassa pidettävät asia kirjat, eli luonnos osakassopimukseksi ja selvitys yhteisyrityksen pe rus ta mises ta) on nähtävänä kaupunginkansliassa ennen kokousta ja ko kouk sessa.

PÖYTÄKIRJA 14/2014 10 196 22.10.2014 KJ: KH päättää antaa Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle (HSY) jätteen energiahyötykäyttöpalveluita tarjoavan yhtiön pe rus ta mi sesta seuraavan lausunnon: Kauniaisten kaupunki toteaa, että jätevoimalan ylijäävän polttokapasiteetin myyn ti toi min nan harjoittaminen yhtiömuodossa HSY:n ja Rosk n Roll Oy Ab:n omistamassa yhteisessä yhtiössä on perusteltua. Yhtiön toiminnan ar vioi daan lisäksi muodostuvan taloudellisesti kannattavaksi jo heti en simmäi se nä vuonna. Kapasiteetin myynti on kuitenkin HSY:n toiminta-alueelta ke rät tä vän jätemäärän kasvaessa supistuvaa, joten liikevaihdon kehitys on pie ne ne vä. Yhtiön toiminta on tarkoituksenmukaista vain niin kauan kuin vapaata kapa si teet tia riittää ja toiminta on kannattavaa. Arvion mukaan vapaa ka pa siteet ti loppuu vuonna 2024. Yhtiön perustamisessa ja toiminnassa tulee ottaa huomioon kil pai lu neut rali teet tiin ja valtiontukiin liittyvät säännökset muun muassa mahdollisten yhtiöl le myytävien tai vuokrattavien palvelujen ja tavaroiden hinnoittelussa. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

PÖYTÄKIRJA 14/2014 11 197 22.10.2014 Edustajan nimeäminen Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy:n yhtiökokoukseen 4.11.2014 363/00.04.01/2014 KH 197 KJ: Päätös: Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy pitää yhtiökokouksen 4.11.2014 klo 15 alkaen Helsingissä. Yhtiökokouksessa käsitellään VR:n hallituksen jäse nen vaihdosta. KH päättää valtuuttaa kaupunginjohtajan tai hänen määräämänsä edus tamaan kaupunkia Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy:n yhtiökokouksessa 4.11.2014. Päätösehdotus hyväksyttiin.

PÖYTÄKIRJA 14/2014 12 198 22.10.2014 Valtuustoaloite asioiden valmistelijoiden yhteystietojen lisäämisestä esityslistoihin 390/00.01.01/2014, 3/00.02.00/2014 KH 198 Lisätiedot: kaupunginsihteeri Gun Söderlund, puh.(09) 5056 238 etunimi.sukunimi@kauniainen.fi Valtuutettu Tupamäki ym. ovat jättäneet 10.3.2014 valtuustoaloitteen (oheis ma te ri aa li na) valmistelijatietojen lisäämisestä esityslistoihin, pöy täkir joi hin ja muihin tärkeisiin asiakirjoihin. Aloitteessa valmistelijatietojen lisää mis tä on perusteltu päätöksenteon läpinäkyvyyden ja luot ta mus hen kilöi den ja viranhaltijoiden yhteistyön sujuvoittamisella. Kaupunginkanslia on ohjeistanut toimialoja siten, että esittelyteksteihin pää sään töi ses ti tulee lisätä asiaa koskevien lisätietojen antajan yh teys tiedot. KJ: Päätös: KH päättää merkitä tiedokseen annetun selostuksen ja ilmoittaa tämän KV:lle vastauksena valt. Tupamäen ym. valtuustoaloitteeseen sekä esittää, et tä valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. Päätösehdotus hyväksyttiin.

PÖYTÄKIRJA 14/2014 13 Yhdyskuntalautakunta 104 07.10.2014 183 15.10.2014 199 22.10.2014 Kaupungintalon saneeraushankkeen uudelleen määrittely 734/10.03.02/2014 YLK 07.10.2014 104 Kaupungintalon saneeraus sisällytettiin kaupungin investointiohjelmaan alun perin KH:n 27.5.2008 hyväksymien tarveselvityksen sekä toi min nal lisuus- ja tilankäyttöselvityksen pohjalta. Keskeisiä toiminnallisuus- ja ti lankäyt tö sel vi tyk ses sä saneeraukselle asetettuja tavoitteita olivat tekniset ajan mu kais tuk set, yleisten tilojen toiminnalliset parannukset, työpisteiden mää rän lisääminen, esteettömyyden, työolojen ja sisäilman sekä ra kennuk sen energiatehokkuuden parantaminen. Hankkeen valmistelua jat kettiin viemällä suunnittelua eteenpäin mainittujen selvityksien pohjalta, käyttä jiä kuullen ja heidän tarpeidensa muutoksia huomioiden. Hankkeen 10.9.2009 päivätyt luonnossuunnitelmat hyväksyttiin kau pun gin val tuus tossa 1.2.2010. Valmistelua jatkettiin ja hankkeelle haettiin ja saatiin ra kennus lu pa 22.1.2014. Samanaikaisesti hankkeen normaalin valmistelun rinnalla on kau pun gin talol la tehty vuosien varrella osittaisia korjaustoimenpiteitä henkilökunnan työ olo jen ja sisäilman parantamiseksi. Merkittävimmistä kor jaus toi men piteis tä mainittakoon ensimmäisen kerroksen toimistohuoneiden ulkoseinien il ma vuo to jen tiivistämiset sekä rakennuksen ryömintätilallisen osan alapoh jan kunnostus ja alipaineistaminen. Lisäksi vuonna 2013 teetettiin VTT Ex pert Services Oy:llä tutkimus saneeraushankkeen tueksi ja rakennuksen kor jaus tar pei den huolellisesti määrittämiseksi. Hankkeen käynnistämistä on jouduttu lykkäämään useaan otteeseen eri syis tä. Kuluvalle vuodelle kaupungintalon saneeraukselle on myönnetty mää rä ra haa 0,5 M ja vuoden 2015 taloussuunnitelmaan sisältyy niin ikään 0,5 M suuruinen määrärahavaraus. Saneeraukselle asetetut ta voitteet ja hankkeen laajuus ovat kuitenkin määrärahavarauksia huomattavasti suu rem mat, jolloin hankkeen sisältöä ja käynnistämisen edellytyksiä on ollut välttämätöntä tarkastella uudelleen. Hankkeen jatkovalmistelun osaksi on yhdyskuntalautakunta ko kouk sessaan 6.5.2014 edellyttänyt kolmen vaihtoehtoisen ratkaisumallin mää rit telyä. Lautakunnan kokouksessa 19.8.2014 esiteltyjen vaihtoehtoisten ratkai su mal lien pohjalta yhdyskuntalautakunta on 2.9.2014 ta lous ar vio val miste lus saan KH:lle esittänyt saneeraushankkeelle 1,5 M mää rä ra ha va rausta vuodelle 2015 ja 0,5 M vuodelle 2016, eli vuoden 2014 määräraha huo mioi den yhteensä 2,5 M. Samalla lautakunta on edellyttänyt yh dyskun ta toin ta määrittämään hankkeen sisällön uudelleen siten, että en si si jaise na tavoitteena on saada työskentelyolosuhteet kiinteistössä asian mu kaisik si. Esitys hankkeen sisällöksi Hankkeen sisällön uudelleenmäärityksessä toimenpiteitä valittaessa ja teh-

PÖYTÄKIRJA 14/2014 14 Yhdyskuntalautakunta 104 07.10.2014 183 15.10.2014 199 22.10.2014 tä vää rajattaessa on lähtökohtana ollut em. mukaisesti työs ken te ly olo suhtei den kuntoon saattaminen ja erityisesti rakennuksen kannalta mer kit tävien kosteusteknisten asioiden hallinta. Investointihankkeen kan nat ta vuuden vuoksi lähtökohdaksi toimenpiteille on asetettu 20 vuoden elinkaari. Esi tyk ses sä on keskitytty kokonaisuuksiin, joilla pyritään saamaan ra kennuk sen työskentelyolosuhteiden kannalta potentiaaliset, usein al ku pe räiset, riskirakenteet uusittua ja mahdollistettua rakennuksen toiminta ra kennus fy si kaa li ses ti oikein. Tästä ja kustannussyistä johtuen sisäpuolisten pin to jen uusimiset sekä työ- ja aulatilojen muutokset on pääosin jätetty esityk sen ulkopuolelle. Samoin uuden pääsisäänkäynnin, hissin ja jä te huoneen laajennuksen rakentaminen on jätetty esityksestä pois. Kokonaisuudet on koottu saneeraushankkeen alkuperäisistä suun ni tel mista sekä edellä mainitun VTT Expert Services Oy:n tekemän tut ki mus ra portin korjaustoimenpide-esityksistä, joissa on keskitytty lähinnä rakenteiden kun toon saattamiseen. Talotekniikan osalta esitys noudattaa pääosin al kupe räi sen saneeraushankkeen suunnitelmia, joissa esitettyjä toimenpiteitä ja niiden laajuutta on päivitetty vastaamaan tehtävänantoa. Lisäksi sa niteet ti ti lo jen pintamateriaalit ja vesikalusteet esitetään uusittaviksi. Osa saneeraushankkeen suunnitelmien toimenpiteistä ja VTT:n tut ki musra por tis sa esitetyistä korjaustoimenpide-esityksistä on jo tehty. Näitä ovat mm. salaojien lisääminen rakennuksen eteläreunalle, pohjaveden kui vatus jär jes tel män kuntoon saattaminen, ryömintätilan alipaineistus- ja tuu letus jär jes tel män rakentaminen sekä väestönsuojan sisäpintojen uusinta. Toi mis to huo neis sa seinillä ilmoitustauluina / akustiikkalevyinä toimivia huokoi sia kuitulevyjä on myös poistettu. Julkisivut Vaikka julkisivujen teknistä käyttöikää on vielä jäljellä, on esitys ul ko seinien rakenteellisen toimivuuden takia VTT:n toimenpidesuosituksen laajem man vaihtoehdon mukainen. Esityksessä pintarakenteet ja seinän lämmön eris te ker rok set uusitaan kokonaan rakenteellisesti oikein toimiviksi sekä vastaamaan nykyisiä lämmöneristysmääräyksiä. Tällöin saadaan myös sei nä ra ken tees sa olevat ilmavuotokohdat tiivistettyä parhaiten, jolloin seinä ra ken teen ilmatiiveys paranee huomattavasti ja seinärakenteessa olevien epäpuhtauksien kulkeutuminen huoneilmaan estetään. Lisäksi esi tetys sä ratkaisussa seinärakenteen tuuletus saadaan kuntoon sekä mi ni moidaan riski epäpuhtauksien ja potentiaalisten riskirakenteisiin liittyvien ongel mien muodostumiselle. Esitetyn ratkaisun kustannusvaikutus on selvitetty kolmella eri jul ki si vuvaih to eh dol la. Alustavan karkean laskelman pohjalta ja päivitetyn arvion (IX/2014) mukaan kustannusarvioiden suuruusluokka on verottomana: muurattuna 1,25 M lämpörappauksella 0,95 M kuitusementtilevyillä 0,85 M Esitetyssä ratkaisussa ei vaihdeta olemassa olevia ikkunoita. Mikäli ik ku-

PÖYTÄKIRJA 14/2014 15 Yhdyskuntalautakunta 104 07.10.2014 183 15.10.2014 199 22.10.2014 nat uusitaan, on kustannuslisäys niiden osalta arviolta 0,3 M. VTT:n toimenpidesuosituksissa vaihtoehtona ollut suppeampi vaihtoehto, jos sa lämmöneristystä ei julkisivukorjauksen yhteydessä uusita vaan se kor ja taan vain paikallisesti, ei ole teknisessä ja taloudellisessa mielessä jär ke vää. Tällöin rakennuksen ulkoseinien rakennetekninen toimivuus jää va jaak si, energiatehokkuus ei parane ja ilmavuotokohtien tiivistäminen ei on nis tu. Suppeamman vaihtoehdon kustannusennuste päivitetyn arvion (IX/2014) mukaan on muurattuna 0,8 M (alv 0), lämpörappauksella 0,75 Me ja kuitusementtilevyillä 0,65 M. Yläpohja ja vesikatto Vaikka teknistä käyttöikää on jäljellä, vesikatteena toimivaa bitumikermiä lu kuun ottamatta, myös yläpohjan ja vesikaton osalta esitys on VTT:n toimen pi de suo si tuk sen laajemman vaihtoehdon mukainen, eli vesikate, alusra ken teet ja lämmöneristeet esitetään uusittaviksi sekä yläpohjassa olevat lä pi vien nit sisätiloihin tiivistettäviksi. Nykyisellä rakenteella toimimattomaksi epäil ty yläpohjarakenteen ja julkisivujen tuuletus muutetaan ja siitä syystä uu si taan myös räystäspellitykset. Toimenpiteiden tarkoituksena on, kuten jul ki si vu jen kin osalta, toiminnallisen varmistuksen lisäksi parantaa ylä pohja ra ken teen lämmöneristävyyttä ja ilmatiiveyttä sekä yläpohjan ja jul ki si vujen tuuletusta. Lämmöneristyksen uusinta vesikatteen uusinnan yhteydessä on järkevää se kä taloudellisesti että teknisesti ja samassa yhteydessä saadaan myös il ma vuo to rei tit yläpohjan ja vesikatteen välistä sisäilmaan tiivistettyä ja mah dol lis ten epäpuhtauksien kulkeutuminen sisäilmaan estettyä. Lisäksi saa daan estettyä sisäilmassa olevan ilmankosteuden siirtyminen vesikaton tuu le tus ti laan ja vähennettyä tuuletustilan kosteuskuormitusta. Esitetyn ratkaisun kustannusvaikutus on alustavan karkean laskelman poh jal ta suuruusluokkaa 0,45 M (alv 0). VTT:n toimenpidesuosituksissa vaihtoehtona ollut suppeampi vaihtoehto, jos sa lämmöneristystä ei korjauksen yhteydessä uusita vaan korjataan vain paikallisesti, ei yläpohjankaan osalta ole teknisessä ja taloudellisessa mie les sä järkevää. Tällöin vastaavasti rakennetekninen toimivuus jää vajaak si, rakennuksen yläpohjan energiatehokkuus ei parane ja il ma vuo tokoh tien tiivistäminen ei onnistu. Suppeamman vaihtoehdon kus tan nus ennus te on 0,15 M (alv 0). Sisäpinnat Sisäpintojen osalta esitys sisältää VTT:n korjaustoimenpide-esityksen mukai ses ti mineraalivillaa sisältävien alakattolevyjen uusimisen. Mainittuja ala kat to le vy jä on pääasiassa alakerran käytävätiloissa sekä neu vot te luhuo neis sa. Lisäksi toimistohuoneiden seinäpintoja esitetään muiden korjaus töi den ohessa maalattavaksi. Lattiapintoja ei esitetä uusittavaksi. Esitetyn ratkaisun kustannusvaikutus on alustavan karkean laskelman

PÖYTÄKIRJA 14/2014 16 Yhdyskuntalautakunta 104 07.10.2014 183 15.10.2014 199 22.10.2014 poh jal ta suuruusluokkaa 0,15 M (alv 0). Ilmanvaihto Ilmanvaihdon osalta nykyisillä koneilla on vielä teknistä käyttöikää jäljellä, jo ten esitys on pääosin alkuperäisen saneeraushankkeen suunnitelmien mu kai nen. Esityksessä nykyistä ilmanvaihtojärjestelmää parannetaan uu simal la automatiikkaa ja puhaltimia sekä lisäämällä ilmamääräsäätimiä ja laa jen ta mal la koneellista ilmanvaihtoa tiloihin, joissa sitä ei tällä hetkellä ole. Lisäksi ilmanvaihtokanavat nuohotaan, toimistohuoneissa olevat tu lo ilma sä lei köt uusitaan ja kuitupitoiset äänenvaimentimet korvataan ei-kui tupi toi sil la vaimentimilla. Toimenpiteiden tarkoituksena on saada järjestelmä ener gia te hok kaammak si sekä vastaamaan paremmin nykytarpeita ja poistaa mahdollisia, sisä il maan vaikuttavia kuitulähteitä. Esitetyn ratkaisun kustannusvaikutus on alustavan karkean laskelman poh jal ta suuruusluokkaa 0,3 M (alv 0). VTT:n toimenpidesuosituksen mukainen laajempi vaihtoehto, jossa il manvaih to ko ne huo ne laajennetaan ja koko ilmanvaihtojärjestelmä uusitaan, ei ny kyis ten ilmanvaihtokoneiden tekninen käyttöikä huomioiden ole vält tämä tön tä. Laajemman vaihtoehdon kustannusennuste on 0,85 M (alv 0). Vesi- ja viemäriputket & lämmitys Putkistojen osalta esitys noudattaa pääosin alkuperäisen sa nee raus hankkeen suunnitelmia, joissa esitettyjä toimenpiteitä ja laajuutta on päivitetty vas taa maan nykytilannetta ja -tarvetta. Kiinteistön käyttövesiputkisto ja venttiilit ovat vuodelta 1977 ja lähestyvät käyt tö ikän sä loppua. Vuonna 2010 tehdyssä kuntotutkimuksessa rönt genku vat tiin kylmä- ja lämminvesiputkisto. Kylmävesijohdot todettiin olevan tyy dyt tä väs sä kunnossa, mutta lämminvesijohdoissa ilmeni voi mak kaampia syöpymiä ja putkistolle ennustettiin tuolloin 5-7 vuoden käyttöikää. Lämpöputkien ja -laitteiden osalta korjaustarpeet ovat pääasiassa teknisen käyt tö ikän sä loppuun tulleiden laitteiden, kuten patteri-, sulku- ja lin ja säätö vent tii lien uusimista. Jätevesiviemäreiden kuntotutkimuksissa ja VTT:n tarkasteluissa on ha vaittu viemäreiden olevan pääosin hyvässä kunnossa, mutta yksittäisiä korjaus tar pei ta on. Esitettyjen ratkaisuiden kustannusvaikutus on alustavan karkean las kelman pohjalta suuruusluokkaa 0,25 M (alv 0). Sähköjärjestelmät Sähköjärjestelmien osalta esitys noudattaa pääosin alkuperäisen sa nee-

PÖYTÄKIRJA 14/2014 17 Yhdyskuntalautakunta 104 07.10.2014 183 15.10.2014 199 22.10.2014 raus hank keen suunnitelmia, joissa esitettyjä toimenpiteitä ja laajuutta on päi vi tet ty vastaamaan nykytilannetta ja -tarvetta. Kiinteistön säh kö jär jes telmät ovat pääosin vuodelta 1977, joten ne ovat teknisen käyttöikänsä lopus sa ja niitä esitetään uusittavaksi. Esitettyjen ratkaisuiden kustannusvaikutus on alustavan karkean las kelman pohjalta suuruusluokkaa 0,3 M (alv 0). Rakennusautomaatio Rakennusautomaatiojärjestelmien osalta esitys noudattaa pääosin al ku peräi sen saneeraushankkeen suunnitelmia, joissa esitettyjä toimenpiteitä ja laa juut ta on päivitetty vastaamaan nykytilannetta ja -tarvetta. Järjestelmät ovat teknisen käyttöikänsä lopussa ja niitä esitetään uusittavaksi. Esitettyjen ratkaisuiden kustannusvaikutus on alustavan karkean las kelman pohjalta suuruusluokkaa 0,03 M (alv 0). Kylmätekniset järjestelmät Kiinteistön nykyiset jäähdytysjärjestelmät tai niiden muutokset eivät ole sisäl ty neet alkuperäisiin saneeraussuunnitelmiin, mutta saneeraushankkeen val mis te lun aikana on kyseisten laitteiden käyttö lisääntynyt kiinteistössä, eri tyi ses ti tietohallinnon laitteiden lämpökuormasta aiheutuvan ja hen ki löstön kokeman jäähdytystarpeen takia. Kiinteistössä on 7 kpl yksittäistä jääh dy tys lai tet ta, jotka jäähdyttävät tietohallinnon käytössä olevia serveri- / ja ka mo- ja toimistohuoneita. Kyseisten laitteiden ulkoyksiköt joudutaan pois ta maan mahdollisen julkisivukorjauksen ajaksi paikoiltaan ja pa laut tamaan julkisivukorjauksen jälkeen paikoilleen. Kylmäteknisten järjestelmien osalta esitys on, että nykyiset laitteet uu sitaan keskitetyllä ratkaisulla, koska nykyisten, teknisen käyttöikänsä lop pupuo lel la olevien laitteiden takaisinasennus ei ole teknisesti ja taloudellisesti jär ke vää. Keskitetyllä ratkaisulla päästään nykyistä järjestelmää huomattavasti pidem pään tekniseen käyttöikään sekä saadaan ympäristöystävällisempi, kus tan nus te hok kaam pi, käyttövarmempi ja muuntojoustavampi jär jes telmä, joka tarvittaessa mahdollistaa myös koko kiinteistön tilojen vii len nyksen. Esitetyn ratkaisun kustannusvaikutus on alustavan karkean laskelman poh jal ta suuruusluokkaa 0,05 M (alv 0). Saniteettitilat Saniteettitilojen (wc-tilat ja henkilökunnan lepohuone) osalta esitys nou dattaa pääosin alkuperäisen saneeraushankkeen suunnitelmia, joissa esi tetty jä toimenpiteitä ja laajuutta on päivitetty vastaamaan nykytilannetta ja -tar vet ta. Nykyisten saniteettitilojen pinnat ja osin vesikalusteetkin ovat alku pe räi siä, joten ne ovat teknisen käyttöikänsä lopussa ja niitä esitetään

PÖYTÄKIRJA 14/2014 18 Yhdyskuntalautakunta 104 07.10.2014 183 15.10.2014 199 22.10.2014 uu sit ta vak si. Esitetyn ratkaisun kustannusvaikutus on alustavan karkean laskelman poh jal ta suuruusluokkaa 0,1 M (alv 0). Yhteenveto Esitys hankkeen sisällöksi pohjautuu saneeraushankkeen aiempaan hanke si säl töön sekä VTT:n sisäilmatutkimuksen raportin suosituksiin. Toi menpi tei tä on priorisoitu tehtävänannon mukaisesti siten, että hankkeen ta voittee na on saada työskentelyolosuhteet rakennuksessa kuntoon. Lisäksi toimen pi teet on valittu siten, että rakennukselle ja sen teknisille järjestelmille ai kaan saa daan 20 vuoden elinkaari. Hankkeen sisällön määrittämisessä on painotettu selkeiden ko ko nai suuksien kuntoon saattamista ja jätetty pois työskentelyolosuhteiden ja niissä ilmen nei den epäkohtien kannalta vähemmän tärkeiksi katsottuja osia. Lisäk si poisjätetyt osiot ovat teknisesti toteutettavissa myöhemmin ilman, että tässä hankkeessa tehtäväksi esitetyt toimenpiteet siitä kärsivät. Esitetyllä hankesisällöllä saadaan rakennuksen ulkovaippa (julkisivut ja ylä poh ja) kunnostettua ja niissä ilmenneet ongelmat minimoitua sekä raken nuk sen tekniset järjestelmät ajanmukaistettua nykykäyttöä ja -tarvetta vas taa vik si. Julkisivut esitetään uusittavaksi VTT:n laajemman vaihtoehdon mukaisesti ja uudeksi julkisivuverhoukseksi esitetään rapattua pintaa. Kustannusarvio täl le ratkaisulle on 950 000 (alv 0). Ikkunoita ei esitetä uusittavaksi. Yläpohja- ja vesikattorakenne esitetään uusittavaksi VTT:n laajemman vaih to eh don mukaisesti. Kustannusarvio on 450 000 (alv 0). Sisäpinnoille esitetään tehtäväksi käytävien ja neuvotteluhuoneiden mi neraa li vil lais ten alakattolevyjen vaihtamista ja huoneiden maalausta. Kus tannus ar vio on 150 000 (alv 0). Ilmanvaihtojärjestelmälle esitetään tehtäväksi saneeraushankkeen suun nitel mien mukaisia pienehköjä toimenpiteitä (teknisten järjestelmien päi vi tystä ja nykyaikaistamista). Kustannusarvio on 300 000 (alv 0). Lämmitys-, vesi- ja viemäriputkistojen osalta esitys on teknisen käyt töikän sä loppuun tulleiden osien ja laitteiden uusimista. Kustannusarvio on 250 000 (alv 0). Sähköjärjestelmän osalta esitys on teknisen käyttöikänsä loppuun tulleiden osien ja laitteiden uusimista. Kustannusarvio on 300 000 (alv 0). Rakennusautomaatiojärjestelmän osalta esitys on teknisen käyttöikänsä lop puun tulleiden osien ja -laitteiden uusimista. Kustannusarvio on 30 000

PÖYTÄKIRJA 14/2014 19 Yhdyskuntalautakunta 104 07.10.2014 183 15.10.2014 199 22.10.2014 (alv 0). Kylmäteknisten järjestelmien osalta esitys on nykyisten yksittäisten lait teiden korvaaminen keskitetyllä järjestelmällä. Kustannusarvio on 50 000 (alv 0). Saniteettitilojen osalta esitys on nykyisten pintojen ja vesikalusteiden uusin ta. Kustannusarvio on 100 000 (alv 0). Yhteenvetotaulukko: Saneerauksen ajaksi on henkilöstölle ja kunnan palveluille järjestettävä väis tö ti lat, joiden tulee toimia asianmukaisina työ- ja asiakaspalvelutiloina ko ko saneeraushankkeen ajan. Väistötilamenoja ei voida kohdistaa in vestoin ti hank keel le, vaan ne tulee kattaa käyttäjähallintokuntien käyt tö ta lousme nois ta. Aikataulu Saneeraushankkeen aikataulu on suunnitelmapäivityksille, mahdollisesti uu del le suunnitelman hyväksytys- ja rakennuslupakäsittelylle, urak ka kil pailu tuk sil le sekä urakoinnille varattavat ajat huomioiden seuraava:

PÖYTÄKIRJA 14/2014 20 Yhdyskuntalautakunta 104 07.10.2014 183 15.10.2014 199 22.10.2014 YTJ: suunnitelmapäivitykset talvi 2014 2015 suunnitelmien hyväksyntä ja rakennuslupakäsittely kevät 2015 urakkalaskenta kesä 2015 urakointi syksy 2015 syksy 2016 Lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se esittäisi kau pungin val tuus tol le kaupungintalon saneeraushankkeen sisältöesityksen hyväk sy mis tä ja vahvistamista hankkeen tavoitekustannuksiksi 3,0 M (alv 0), ja että määrärahavaraus investointiohjelmassa päivitetään tämän mukai sek si (vuodelle 2015 0,5 M ja vuodelle 2016 2,5 M ). ---------- Jäsen Tupamäki esitti, että julkisivujen ja saniteettitilojen korjaukset jä tetään pois hankesisällöstä. Lisäksi hän esitti, että hankkeeseen si säl ly tet tävien, uusittavien rakennusosien jäl jel lä olevan teknisen käyttöiän pituus raja taan 10 vuoteen 20 vuoden si jaan. Jäsen Sederholm kannatti ehdotusta li säyk sel lä, että julkisivujen ja sa ni teet ti lo jen ongelmakohdat tulee ensin kar toit taa sekä toteuttaa työt ai noas taan tarpeellisin osin. Jäsen Enckell ehdotti, että päätösehdotus hyväksyttäisiin, mutta jul ki si vujen korjaustarve harkitaan vielä jat ko suun nit te lun aikana ja mahdollisesti nii tä korjattaessakin pysytään muu ra uk ses sa, pj kannatti ehdotusta. Puheenjohtaja totesi asiasta äänestettävän siten, että pohjaehdotuksen kan nal la olevat äänestävät "jaa" ja Tupamäen vastaehdotusta äänestävät "ei". Suo ri te tus sa äänestyksessä vastaehdotus hävisi äänin 6-2 (Tu pamä ki, Se der holm), jolloin pj totesi pohjaehdotuksen tulleen hyväksytyksi. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Jatkosuunnittelussa tulee harkita julkisivujen kor jaus tar ve ja mahdollisesti nii tä korjattaessakin pysytään muu ra uk ses sa. Jäsen Tupamäki jätti päätökseen eriävän mielipiteen (liite). KH 15.10.2014 183 Yhdyskuntalautakunta pyysi asian jatkovalmistelussa selventämään, mitä tar koi te taan lauseella Investointihankkeen kannattavuuden vuoksi läh tökoh dak si toimenpiteille on asetettu 20 vuoden elinkaari. Tällä on tar koi tettu taloudellista investointihankkeen poistoaikalaskelman mukaista 20 vuoden poistoaikaa, ei korjattavan rakenteen teknistä käyttöikää, joka ra kenne osas ta riippuen saattaa olla huomattavasti pidempi. Vaikka kaikki kor jatta vik si esitetyistä rakenteista / rakenneosista / teknisistä järjestelmistä eivät vielä ole teknisen käyttöikänsä lopussa, on ne tarkoituksenmukaista sisäl lyt tää hankkeeseen. Esimerkiksi julkisivujen tiilimuuraus ei vielä olisi yksi nään teknisessä mielessä peruskorjauksen tarpeessa, mutta ul ko sei nära ken teen toiminnan korjaaminen kokonaisuutena edellyttää myös sen

PÖYTÄKIRJA 14/2014 21 Yhdyskuntalautakunta 104 07.10.2014 183 15.10.2014 199 22.10.2014 pur ka mis ta. Esitettyjen korjaustoimenpiteiden ja ratkaisujen tarkoituksena on saattaa toimenpiteiden kohteena olevat kokonaisuudet sellaiseen kuntoon, että jatkossa kyseisenä ajanjaksona niille ei tulla tarvitsemaan osittai sia kaan korjausinvestointeja, vaan pelkät normaalit yllä- ja kun nos sa pito toi men pi teet riittävät. Nykyisillä lämmöneristemääräyksillä viitataan Suomen ra ken ta mis määräys ko koel man osaan Rakennusten lämmöneristys C4, jossa otetaan kantaa rakennuksen vaipparakenteen lämmöneristävyyteen. Vaikka mainitun RakMK:n osan C4 mukaisten lämmöneristysratkaisujen aikaansaama ener gia te hok kuu den paraneminen ei elinkaari- ja käyttökustannuksien mah dol li se na säästönä olekaan perusteena tälle saneeraushankkeelle, on jul ki si vu ra ken ne uusittaessa toki järkevää hyödyntää mahdollisuus energia te hok kuu den parantamiseen. Hankkeen ensisijaisen tavoitteen ( saada työs ken te ly olo suh teet kiinteistössä asianmukaisiksi ) lisäksi kannattaa huo mioi da myös tulevien vuosien ylläpitokulut kiinteistön tulevan käyttöiän ai ka na. Mikäli julkisivut uusitaan kokonaan muurattuina, tulisi hankkeen alustava kus tan nus en nus te nostaa 3,0 M :sta 3,3 M :oon. Kustannusennuste tulee tar ken tu maan suunnittelutyön edetessä ja lopullisesti määrärahatarve tarken tuu urakkakilpailutuksen myötä. Koska yhdyskuntalautakunta on ha lunnut vielä jatkosuunnittelun aikana selvitettävän julkisivujen korjaustarpeen, pää tös eh do tuk seen ei sisälly muurausvaihtoehdon mukaisia kustannuksia. Hank keen sisällön muututtua erittäin oleellisesti KV:n 1.2.2010 hy väk symis tä luonnossuunnitelmista, asia saatetaan KV:lle myöhemmin uuden han ke suun ni tel man käsittelyä varten. Jatkosuunnittelun yhteydessä suunnitellaan hankkeen urakkavaiheen toteu tus ja jaksotus, jonka yhteydessä selvitetään myös väistötilojen tarve ja nii den kustannusvaikutus. Väistötilaratkaisuihin liittyviä kustannuksia ei sisäl ly te tä investointihankkeen kustannuksiin, vaan ne on kunkin toimialan ka tet ta va omista käyttötalousmenoistaan. KJ: KH päättää, että kaupungintalon saneeraushankkeen sisältöesitys hy väksy tään ja vahvistaa hankkeen tavoitekustannuksiksi 3,0 M (alv 0).... Jäsen Ant-Wuorinen ehdotti varapj Rintamäki-Ovaskan ym. kan nat ta mana, että päätösehdotusta ei hyväksyttäisi vaan esitti uuden kaupungintalon ra ken ta mis ta ja kaupungintalon tonttikokonaisuuden kehittämistä ja alueen kaa voi tuk sen uudelleen tarkastelua. Puheenjohtaja Berg ehdotti asian jättämistä pöydälle seuraavaan ko koukseen. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Päätös: Asia jätettiin pöydälle seuraavaan kokoukseen.

PÖYTÄKIRJA 14/2014 22 Yhdyskuntalautakunta 104 07.10.2014 183 15.10.2014 199 22.10.2014 KH KJ: KH päättää, että kaupungintalon saneeraushankkeen sisältöesitys hy väksy tään ja vahvistaa hankkeen tavoitekustannuksiksi 3,0 M (alv 0).... Jäsen Ant-Wuorinen ehdotti varapj Rintamäki-Ovaskan kannattamana, että päätösehdotusta ei hyväksyttäisi, vaan esitti uuden kaupungintalon raken ta mis ta ja kaupungintalon tonttikokonaisuuden kehittämistä ja alueen kaa voi tuk sen uudelleen tarkastelua. Jäsen Stenberg kannatti päätösehdotuksen hyväksymistä siten täy den netty nä, että hissin rakentaminen sisällytetään saneeraukseen, jolloin hankkeen tavoitekustannuksiksi tulee arvioida 3,2 M (alv 0). Puheenjohtaja kan nat ti Stenbergin ehdotusta. Puheenjohtajan äänestysesitys, jossa esittelijän pohjaehdotusta kan nat tavat äänestävät jaa ja jäsen Ant-Wuorisen ehdotusta kannattavat ää nestä vät ei, hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä pohjaehdotus voitti äänin 4 3 (Ant-Wuo rinen, Ki ve lä, Rintamäki-Ovaska). Tämän jälkeen hyväksyttiin puheenjohtajan äänestysesitys, jossa esit te lijän pohjaehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja jäsen Stenbergin eh dotus ta kannattavat äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä jäsen Stenbergin ehdotus voitti äänin 4 3 (Ant-Wuo ri nen, Kivelä, Rintamäki-Ovaska), jolloin puheenjohtaja totesi pää tös eh do tuk sen tulleen hyväksytyksi siten täydennettynä, että hissin raken ta mi nen sisällytetään saneeraukseen ja hankkeen ta voi te kus tan nuk siksi arvioidaan 3,2 M (alv 0). Jäsen Ant-Wuorinen ilmoitti päätökseen varapj Rintamäki-Ovaskan ja jäsen Kivelän kannattamana päätöksestä ilmenevän kirjallisen eriävän mie lipi teen sä. Päätös: KH päätti hyväksyä kaupungintalon saneeraushankkeen sisällön siten täyden net ty nä, että hissin rakentaminen sisällytetään sa nee rauk seen ja vahvis ti hankkeen tavoitekustannuksiksi 3,2 M (alv 0). Jäsen Ant-Wuorinen ym. jättivät päätökseen seuraavaan eriävän mie li piteen sä: Uuden kaupungintalon rakentaminen ja kaupungintalon korttelin (ml. Puis to ku jan päiväkoti) kehittäminen Kauniaisten kaupungintalo on rakennusteknisesti vanhentunut ja vaatii mer kit tä vät 3-6 miljoonan euron korjausinvestoinnit. Samaan aikaan Kau-

PÖYTÄKIRJA 14/2014 23 Yhdyskuntalautakunta 104 07.10.2014 183 15.10.2014 199 22.10.2014 pun gin ta lon takana oleva Puistokujan päiväkodin toiminta siirtyy uuteen San sin pel lon päiväkotiin. Tämä mahdollistaa Kauniaisten keskeisimmän alu een kehittämisen kokonaisuutena, mikä olisi kaupunkikuvallisesti tärkeää. Uuden kaupungintalon rakentaminen ja alueen kaavoittaminen ja kehit tä mi nen myös asunto, yhteistyöskentely ja ravintolatoiminnalle olisi myös taloudellisesti järkevää ja kuntalaisten kannalta hienoa. Kaavoituksessa ja uuden kaupungintalon suunnittelussa tulisi mah dol lisuuk sien mukaan huomioida vanhan kaupungintalon alueen nykyinen ilme ja poimia mukaan uuteen rakennukseen / rakennuksiin tätä historiallista ker ros tu maa. Esimerkiksi puiston ilme ja veistosten sijoittaminen kes kei sille paikoille olisi mielestämme arvokasta. Hankkeesta voisi myös toteuttaa ark ki teh ti kil pai lun. Kokonaistaloudellisesti kehityshanke on merkittävästi vanhan korjaamista edul li sem pi. Alustavan arviomme mukaan kehitysprojektin toteuttaminen oli si noin 5-10 miljoonaa euroa edullisempi (riippuen rakennusoikeudesta ym.), kuin vanhan kaupungintalon korjaaminen. Uuden kaupungintalon käyt tö- ja muut kustannukset olisivat myös alemmat. Tässä yhteydessä on tär keää myös selvittää tilojen yhteiskäyttö ja mahdollisuus kaupungintalon toi min taan esim. rakennettavan talon tietyissä kerroksissa. Uudet, ajan mukai set ja terveelliset tilat ovat myös henkilöstön ja kaupunkilaisten kannalta tär keät. Kokonaisuutena näin saataisiin Kauniaisiin uusia asuntoja, keskustaa ke hitet tyä avoimeksi granilaisille ja uusi kaupungintalo. Uuden kaupungintalon ylim mäs sä kerroksessa voisi toimia vaikka ravintola, jota monet kau niaislai set ovat kaivanneet. Tämä tärkeä hanke viestisi myös Kauniaisten uskoa omaan ja koko Suomen tulevaisuuteen, kun rakennetaan uutta tu le vaisuu teen suuntaavaa avointa Kauniaista. Samalla kaupunki tekisi/säästäisi ra haa n. 10 m verrattuna vanhan korjaamiseen. Nyt tulisi olla rohkeutta uu dis tua! Näin saataisiin myös rahaa muihin tärkeisiin kohteisiin.

PÖYTÄKIRJA 14/2014 24 189 15.10.2014 200 22.10.2014 Vuoden 2015 talousarvioehdotus ja vuosien 2015-2017 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2015-2019 investointisuunnitelmaehdotus 570/02.02.00/2014 KH 15.10.2014 189 Kuntalain mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kun nal le seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Samanaikaisesti valtuus ton on hyväksyttävä vähintään kolmea vuotta koskeva ta lous suun ni telma. Talousarvio on samalla suunnittelukauden ensimmäinen vuosi. Talous suun ni tel man ja talousarvion valmistelusta vastaa kaupunginhallitus. Ta lous ar vion hyväksymisen yhteydessä tulee myös hyväksyä kaupungin toi min nal li set ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvoin ja taloussuunnitelman osana kaupunginvaltuusto hyväksyy myös kaupungin kehittämisstrategian. Valtuustokauden 2013-2016 strate giaa on valmisteltu kaupunginvaltuuston ja -hallituksen keväällä 2013 ja 2014 pitämissä strategiaseminaareissa. Kaupungin kehittämisstrategia koos tuu pysyvämmiksi arvioiduista visiosta ja arvoista sekä val tuus to kauden päätöksenteon kannalta tärkeimmistä painopistealueista, joiden alle on koottu keskeisimmät valtuuston päätettävät tavoitteet, eli em. pai no piste aluei ta toteuttavat toimenpiteet. Kehittämisstrategian toteutumisen seuranta ja raportointi tapahtuu en si sijai ses ti osavuosikatsauksissa ja tilinpäätöksessä. antoi toukokuussa lautakunnille talousarvion laa din ta ohjeet joissa linjattiin taloussuunnitelman valmistelua seuraavasti: 1. Kaupunki soveltaa kiinteistöverotuksessa veroprosenttien alarajoja. Ra jo jen muutosten johdosta yleinen kiinteistöveroprosentti nousee 0,6 pro sen tis ta 0,8 prosenttiin ja vakituisen asuinrakennuksen kiin teis tö vero pro sent ti nousee 0,32 prosentista 0,37 prosenttiin. Alarajojen nos tosta kertyvät lisätulot peritään valtionosuuksien vähennyksenä valtiolle. Kunnallisverosta kertyvät verotulot perustuvat lähtökohtaisesti ny kyiseen 16,5 % verokantaan. 2. Kaupungin käyttömenot sopeutetaan veronkorotusten välttämiseksi ja pal ve lu tuo tan non tuottavuutta nostetaan. Käyttötalouden osalta on laadit tu toimialakohtaiset raamit joiden laskentaperusteina on käytetty vuo den 2013 toteutunut tilinpäätös. Noin 1,5 miljoonan euron ta sa painot ta mis tar ve on jaettu toimialoille niiden omien ulkoisten menojen suhtees sa. Lisäksi raameissa on huomioitu vuosien 2014 ja 2015 arvioidut kun tien kustannustason muutokset ja toimialakohtaiset vo lyy mi muu tokset. Sosiaali- ja terveystoimen osalta esitetään raami ilman eri kois sairaan hoi don menoja. Erikoissairaanhoidon menot on arvioitu edellisten vuo sien toteutuman perusteella. 3. Kaupungin toimintoja tulee lähivuosina järjestää siten, että kaupungin hen ki lös tön kokonaislukumäärä ei kasva. Kaupunki perustaa kokonaan

PÖYTÄKIRJA 14/2014 25 189 15.10.2014 200 22.10.2014 uu sia vakansseja seuraavan kerran kun Villa Bredan laajennus on valmis tu nut. 4. Kaupungin investoinnit toteutetaan voimassa olevan in ves toin ti oh jelman mukaan. Suunnittelukaudella ei voi toteuttaa uusia hankkeita muu toin kuin siirtämällä jo hyväksyttyjä hankkeita vuodelle 2019 tai suun nit te lu kau den ulkopuolelle. Lautakunnat ovat hyväksyneet talousarvioesityksensä elo- ja syyskuun aika na. Lautakuntien talousarvioesityksistä koottu talousarvioesitys ylittää raa min sekä käyttötulojen että menojen osalta. Talousarvioehdotuksessa kaupungin ulkoiset käyttömenot kasvavat 1,8 % 68,2 milj. euroon verrattuna vuoden 2014 talousarvioon (ml. li sä mää rä rahat). Talousarvioesityksen ulkoiset käyttömenot ovat kuitenkin pienemmät kuin vuoden 2014 ennuste, joka on 68,9 milj. euroa. Ta lous ar vio eh do tuksen käyttötulot kasvavat 16,7 milj. euroon (40,3 %) verrattuna vuoden 2014 talousarvioon (ml. lisämäärärahat). Käyttötulojen kasvu johtuu poikkeuk sel li sen korkeista maaomaisuuden luovutustuloista, joita on arvioitu saa ta van yhteensä 16 milj. euroa seuraavina kahtena vuonna. Käyt tö ta louden alijäämä (toimintakate) pienenee 3,6 miljoonaa euroa 51,5 miljoonaan eu roon. Verotulojen arvioidaan nousevan 60,8 miljoonaan euroon, val tionosuu det alenevat 3,1 milj. euroa, ollen ensimmäisen kerran negatiiviset. Val tion osuus alenee valtionosuusjärjestelmän uudistuksen, hallituksen leik kaus ten sekä negatiivisen verokompensaation johdosta. Talousarvioehdotuksen tilikauden tulos on ylijäämäinen 2,0 miljoonaa euroa. Merkittävimmät seikat ylijäämän muodostumiselle ovat ve ro tu lo en nusteis sa tapahtuneet positiiviset muutokset sekä poikkeuksellisen korkeat maa omai suu den luovutustulot joita on arvioitu saatavan yhteensä 16 milj. eu roa seuraavina kahtena vuonna. Näihin kumpaankin tuloerään sisältyy mm. suhdanteisiin liittyvä toteutumisriski. Mikäli nämä riskit realisoituvat, tu lee kaupungin tilikauden tulos painumaan huomattavan alhaiseksi. Alijää mää saattaa silloin painua jopa lähelle 5 milj. euroa. Talousarvioon ei sisälly henkilöstönlisäyksiä vuoden 2015 osalta. Investointimenot suunnittelukaudella 2015-2019 ovat 39 miljoonaa euroa. Kau den merkittävin talonrakennushanke on Villa Bredan laajennus (14,5 milj. euroa). Kaupungintalon saneeraus (2,0 milj. euroa) toteutetaan vuo sina 2015-2016. Merkittäviä muita hankkeita ovat Kasavuoren koulukeskus (2,7 milj. euroa) sekä keskustan infrastruktuuri (2,2 milj. euroa). Vuonna 2015 toteutettavat investointimenot ovat 13,8 milj. euroa. Suunnittelukauden investointimenot voidaan pääosin toteuttaa tu lo ra hoituk sel la maaomaisuuden myyntivoitot mukaan lukien. Osa investoinneista jou du taan kuitenkin rahoittamaan velkarahalla. Rahoituslaskelman mukaan kaupungin velka olisi 8 milj. euroa vuoden 2017 lopussa. Talousarvioehdotus jaetaan oheismateriaalina KH:n jäsenille ja se on luettavissa sähköisesti osoitteessa:

PÖYTÄKIRJA 14/2014 26 189 15.10.2014 200 22.10.2014 http://www.kauniainen.fi/files/7852/ta2015.pdf KJ: KH päättää esittää, että KV hyväksyy talousarvion vuodelle 2015, ta loussuun ni tel man vuosille 2015-2017 sekä vuosien 2015-2019 in ves toin tisuun ni tel man.... Kaupunginjohtaja ja talousjohtaja selostivat talousarvioehdotusta ja sen valmistelua. KH kävi yleiskeskustelua ja päätti puheenjohtajan ehdotuksesta asian jättämisestä pöydälle 22.10.2014 pidettävään kokoukseen. Päätös: Asia jätettiin pöydälle. KH 200 KJ: KH päättää esittää, että KV hyväksyy talousarvion vuodelle 2015, ta loussuun ni tel man vuosille 2015-2017 sekä vuosien 2015-2019 in ves toin tisuun ni tel man.... Esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti: s. 18 talousarvion sitovuutta koskevan luvun toinen kappale muutetaan kuu lu maan seuraavasti: Käyttötalousosan tulosalueiden määrärahat ja laskennalliset tulot ovat sito via valtuustoon nähden nettomääräisinä (toimintakulut toimintatuotot). Si to va toimintakate on rasteroitu käyttötalouden tulosaluetasoisissa tu loslas kel mis sa. Toimintayksiköiden väliset mahdolliset määrärahasiirrot ovat lau ta kun tien päätettävissä. s. 23 ensimmäisen kappaleen viimeinen lause muutetaan kuulumaan seuraa vas ti: Verotuloarviot perustuvat kuntaliiton ennustekehikkoon, johon on tehty ole te tun väestökasvun tarkistukset. s. 36 Talous 2015 -otsikon alle lisätään viimeisen kappaleen jälkeen seuraa va lause: Kaupunki tukee vuosittain Paikallislehti Kaunis Grani Oy:tä toi min ta-avustuk sel la, joka vuonna 2015 on 68.000 euroa. Lisäksi lehtiyhtiölle myön netään vuonna 2015 erillinen kertaluonteinen 15.000 euron avustus lehden verk ko jul kai sun kehittämiseen ja toteutukseen. Vastaava 15.000 määräraha lisätään avustuksiin kaupunginkanslian kustan nus pai kal le tiedottaminen. s. 87 Toiminta -otsikon alla olevan toisen kappaleen viimeinen lause muu-

PÖYTÄKIRJA 14/2014 27 189 15.10.2014 200 22.10.2014 te taan kuulumaan seuraavasti: Lukion opiskelijamäärää kasvatetaan asteittain syksystä 2016 lähtien vastaa maan alueen ikäluokkakasvua ja tulevaa järjestämislupaa koskevan laki muu tok sen haasteita. Vastaava tarkistus tehdään muualla talousarviokirjassa lukioiden opis ke lija mää rien kasvattamista kuvattaessa. s. 104 nuorisopalveluja kuvaavan kappaleen viimeinen lause muutetaan kuu lu maan seuraavasti: Nuorten työllistämiseksi, jo vakiintunut kesätyösetelitoiminta kehitetään osak si Nuorisopalveluiden avustuskäytäntöä. s. 108 lisätään alaviite, joka kuuluu seuraavasti: Vuoden 2014 avustukseen 165.000 e sisältyi 29.000 euron ker ta luon teinen erillisavustus tietokoneiden ja pöytien hankintaan (investointi). Kumppa nuut ta kuvataidekoulun kanssa kehitetään yhteisillä taidehankkeilla ja et si tään yhteisiä ulkoisen rahoituksen mahdollisuuksia. Lisäksi esittelijä muutti päätösehdotustaan edellä käsitellyn kaupungintalon sa nee raus han ket ta koskevan päätöksen johdosta siten, että in ves toin tibud je tin talonrakennushankkeisiin kaupungintalon saneeraukseen (s. 131 ja 134) esitetään vuoden 2015 määrärahan (1 500 000 ) lisäksi 1 700 000 vuodelle 2016, eli yhteensä 3.2 M. Merkittiin myös, että KH:lle oli jaettu talousarviokirjan seuraavat uudet päivi te tyt taulukot: - Tulos- ja rahoituslaskelmat 2015-2017 (s.21 ja 22) - Veroennuste taulukko (s. 23) - Valtionosuudet taulukko (s. 24). Lisäksi KH:lle oli viitaten sivulla 18 tehtyyn tarkistukseen liittyen jaettu uudet, molempien koulutoimien tulosalueita kuvaavat määrärahataulukot (s. 86 ja 94). Käsittelyn aikana KH teki seuraavat muutokset ja lisäksi annettiin val mis telul le tehtäväksi tarkistaa ja täsmentää kirjoitusvirheitä sekä täsmentää suori te tau luk ko ja ja kehittää talousarviokirjan visualisointia: YLEISOSA STRATEGIA 2015, s. 13 Jäsen Kivelän ehdotus seuraavan virkkeen lisäämisestä painopistealue 6:n toimenpiteisiin Kauniaisten suomenkielisessä perusopetuksessa on käy tös sä ruotsin kielen kielikylpylinja., hyväksyttiin yksimielisesti.