Köyliönjärven ja -joen ulkoisen kuormituksen vähentäminen (KULKU) -hanke ja Tehoa maatalouden vesiensuojeluun (TEHO) -hanke järjestävät Köyliönjärven ja -joen valuma-alueen viljelijöille IDEOINTI-PÄIVÄN Pyhäjärvi-instituutissa tiistaina 3.3.2009 kello 12-16 Muuttuneet ilmasto-olosuhteet ovat tuoneet lähellemme merkittävän ongelman, johon perinteiset kuormituksen vähentämiskeinot eivät tunnu tarjoavan vastauksia. Miten saamme parhaan mahdollisen sadon? Miten maan rakenne pysyy kunnossa? Miten ravinteet voidaan varastoida maahan kasvukauden ulkopuolisina aikoina, ja jälleen vapauttaa viljelykasvien käyttöön kasvukaudella? Ideointipäivän aluksi kuulemme lyhyet ajankohtaisalustukset KULKU-hankkeen ja Tehoa maatalouden vesiensuojeluun (TEHO) -hankkeen puolesta. Lisäksi esittelemme joitakin olemassa olevia toimenpidevaihtoehtoja ja ajatuksia kehitettävistä ideoista. Mitkä ovat sinun ideasi muuttuneisiin olosuhteisiin? Miten saamme näissä oloissa pidettyä ravinteet kasvien eikä levien käytössä? Viljelijänä Sinä olet oman peltosi paras tuntija. Kenelläkään ei varmasti ole valmiita oikeita vastauksia, mutta sinun ajatuksiasi ja uusia ideoita tarvitaan testattavaksi. Tuo ideasi, ajatuksesi ja ammattitaitosi. Kehitetään yhdessä uusia aseita. Haemme siis - paikkoja, joihin voisi ja kannattaisi toteuttaa kosteikkoja ja/tai laskeutusaltaita joko erityistuella tai mahdollisesti erillisessä hankkeessa - tiloja osallistumaan TEHO-hankkeeseen - suojavyöhykekohteita - ammattitaitoa pellon puolelta Tarjoamme - ajankohtaista tietoa oman vesistöalueen hydrologisista oloista ja vesistökuormituksesta - mahdollisuuden tuoda esille kehitettäväksi ideat ja ajatukset - mahdollisuuden kokeilla ja toteuttaa joitain ajatuksia - kahvit ja sämpylän Tilaisuus on maksuton. Ilmoitathan tulostasi 26.2.2009 kello 15 mennessä: Anna Paloheimolle (p. 050-919 4909) tai www.köyliönjärvi.fi -internetsivujen palautelomakkeen kautta. Ilmoittautuminen tarvitaan tarjoilujen mitoittamiseksi. TERVETULOA IDEOIMAAN JA KESKUSTELEMAAN
Viljelijätilaisuus muistio 3.3.09 Köyliönjärven ja -joen ulkoisen kuormituksen vähentäminen (KULKU) Köyliönjärven ja -joen ulkoisen kuormituksen vähentäminen (KULKU): Tavoitteet Vesiensuojelupainotteiset kyläsuunnitelmat Maanomistajien ideointityö tulevien toimenpiteiden pohjaksi Kuormituksen ajallisen ja alueellisen jakautumisen kartoitus (ojaraportti) Ojaraportin tavoitteena kuormituksen jakautumisen haarukointi 5 ojan näytteenotto 8 kertaa vuoden aikana (ensimmäinen 6.10.2008) Suurimpia Köyliönjärveen laskevia ojia 12 ojan näytteenotto 2 kertaa vuodessa (21.10.2008 ja 05/2009) Köyliönjärveen ja -jokeen laskevia pienempiä ojia 2 Köyliönjoen havaintopistettä Ylä- ja alaosan havainnointi 2 krt vuodessa Näytteenoton tuloksia syksyltä 2008: Typpipitoisuuksia: Vertailuarvona 300 3400 µg/l N Yläneenjoen havaintopisteiltä 29.9.2008 µg/l N 19.11.2008 8000 6000 4000 2000 0 6.10.2008 µg/l N 8000 6000 4000 2000 0 10 12 11 37 7 13) Keteli 1) Musta 16) Kissa 14) Sirttala 8) Maunu Kokonaistyppi NO2+NO3 NH4 Kuva: KULKU / Anna Paloheimo Fosforipitoisuuksia: Vertailuarvona 30 90 µg/l N Yläneenjoen havaintopisteiltä 29.9.2008.
µg/l P 1000 800 600 400 200 0 19.11.2008 µg/l P 1000 800 600 400 200 0 6.10.2008 13) Keteli 1) Musta 16) Kissa 14) Sirttala Kokonaisfosfori Fosfaattifosfori 8) Maunu Kuva: KULKU / Anna Paloheimo
Fosforin kytkeytyminen erodoituvan aineksen määrään näkyy näissäkin tuloksissa selvästi: 1000 Kokonaisfosfori(µg/l) 800 600 400 200 0 0 50 100 150 200 250 Sameus (FNU) Kuva: KULKU / Anna Paloheimo Virtaamahuiput ajoittuvat etenkin leutojen talvien vuosina (kuten 2006, 2007 ja myös osittain 2008) lokamaaliskuuhun, eikä enää voida erottaa selkeästi perinteistä syys- ja kevättulvaa. Esimerkkinä Ketelinojan valuma-alueen virtaaman mallinnus vuodelta 2008. Alustavien tulosten perusteella pelkästään Ketelinojan tuoma fosforikuormitus 6.10.2009 oli 6 kg/d 19.11.2009 oli 5,1 kg/d ja vastaavasti typpikuormitus 6.10.2009 oli 350 kg/d 19.11.2009 oli 200 kg/d Vertailun vuoksi: yksi 650 kg säkillinen 3% fosforilannoitetta sisältää 19,5 kg fosforia. (kuvan lähde: valtion ympäristöhallinto)
Pohdintaa Suurimmat vesimäärät luonnossa liikkuvat siis etenkin leutoina vuosina kasvukauden ulkopuolella. Erityisesti pitkät ja vetiset syksyt lisäävät vesistöjen kuormaa ja toisaalta heikentävät maan rakennetta ja vaikeuttavat erityisesti myöhään syksyllä korjattavien kasvien (kuten sokerijuurikas, peruna) korjuuta. Nykyisin vesiensuojelutoimenpiteinä käytössä olevista menetelmistä kosteikkojen ja suojavyöhykkeiden toiminta perustuu kasvillisuuden sitomiin ravinteisiin ja etenkin laskeutusaltaiden ja kosteikkojen osalta toiminta on tehokkainta alhaisilla virtaamilla. Kasvukauden ulkopuolella niiden teho on siis heikko, kun kasvillisuutta ei ole sitomassa ravinteita. Suurten virtaamien aikaan pidätysaltaiden teho voi olla jopa negatiivinen, kun voimakas virtaus huuhtoo kosteikon pohjalle laskeutuneita ravinteita. Ilmastonmuutoksen mukanaan tuoman haasteen ratkaisemiseksi on kehitettävä edelleen käytössä olevia keinoja sekä kokeiltava ja löydettävä täysin uusia ja innovatiivisia ratkaisuja. Olemassa olevat keinot ovat edelleen käyttökelpoisia ja hyviä, mutta niiden rinnalle tarvitaan myös uusia ajatuksia, ennen kaikkea vastaamaan uusiin haasteisiin. Erittäin tärkeässä roolissa on maan rakenne, mitä paremmin maa pystyy sitomaan ravinteita ja vapauttamaan niitä viljelykasvien käyttöön, sitä vähemmän ravinteita valuu vesistöihin. Kasvukauden ulkopuolella ravinteiden tulisi sitoutua mahdollisimman tiukasti maahan. Hyvärakenteinen maa kykenee pidättämään vettä ja sitä myöten myös veden mukana kulkeutuvaa kiintoainesta ja liukoisia ja kiintoaineeseen sitoutuneita ravinteita. Hyvärakenteisen viljelymaan ominaisuuksiin kuuluu riittävä vedenläpäisy ja -sitomiskyky, kantavuus, monimuotoinen eliökanta. Ohjauskeinojen kannalta maan rakenteen kehittämisessä erityisenä vaikeutena on peltolohkojen heterogeenisyys. Mikä sopii yhdelle maalajille, viljelykasville ja viljelykierrolle, ei ehkä ole alkuunkaan käypää toisaalla. Jokaisen lohkon osalta on osattava miettiä parhaat mahdolliset toimenpiteet. Onneksemme hyvä maan rakenne on sekä viljelijän, pellon tuottavuuden että vesistökuormituksen vähentämisen etu. Ravinnetaselaskelmat ovat yksi keino tilan tai yksittäisen lohkon ravinnekierron hallintaan. Taselaskelmien avulla voidaan havainnollistaa miten ravinteet tilalla tai lohkolla liikkuvat, mihin ravinteita varastoituu tai siirtyy. Tarkka lohkokohtainen kirjanpito on edellytyksenä laskelmien tekemiselle. Ravinnetaselaskelmien taustatietoina käytetään lannoitustietoja, viljelykasvin sisältävän ravinnemäärän tietoja sekä satotietoja. Taselaskelmien perusteella tarkennettu lannoitus auttaa hyödyntämään maan ravinnevarastoja ja siten tehostamaan ravinteiden käyttöä sadontuottoon vesistökuormituksen sijaan.
Tehoa maatalouden vesiensuojeluun (TEHO) - hanke-esittely TEHO-hanke etsii tilakohtaisia maatalouden vesiensuojeluratkaisuja Tehoa maatalouden vesiensuojeluun (TEHO) -hankkeen ensimmäisenä toimintavuonna luotiin käytännön toimintamallit sekä aloitettiin laaja yhteistyö tilojen ja muiden maatalouden vesiensuojelussa toimivien kanssa. Tilan ympäristöasioita kokonaisvaltaisesti käsittelevässä osiossa on tällä hetkellä mukana 118 tilaa (tavoite 150 tilaa), joista 63 % on Varsinais-Suomesta ja 37 % Satakunnasta. Tiloista 36 %:lla on kotieläintuotantoa, ja luomutuotantoa harjoittaa 13 %. Kevään 2009 aikana pyritään löytämään keskittymäalueita, joilta lähes kaikki tilat ovat mukana. Tämä auttaisi erityisesti toimenpiteiden vaikutuksen arvioinnissa. Jokaiselle tilalle omat vesienhoitomenetelmät Laajasti tilan ympäristöasioita käsittelevä alkukartoitus on tehty noin 90 tilalla. Perustiedon keruun lisäksi käynneillä keskustellaan vesienhoidon kehittämiskohteista, mutta erityisen tärkeää on miettiä myös, miten jo saavutettu hyvä taso voidaan ylläpitää. Hankkeen lopussa tiloille laaditaan ympäristökäsikirja, jossa kuvataan hankkeen aikana kertyneen tiedon perusteella, miten tila voisi edetä vesien- ja muun ympäristönhoidossa. Lähtökohtana on, että tilan vesiensuojelumenetelmät ovat tehokkaita vesiensuojelullisesti, mutta samalla taloudellisesti ja teknisesti järkevästi toteutettavissa. Tilakohtaiset kokeilut ja seuranta jatkuvat vuonna 2009 Hankkeen tiloilla on käynnistetty kokeiluja erilaisista vesiensuojelukeinoista useiden yhteistyötahojen kanssa. Näissä testataan esimerkiksi lannankäsittely- ja -levitystekniikoita, kipsin käyttöä fosforin pidättäjänä, täsmäviljelyä, jaloittelutarhan valumavesien käsittelyä sekä olkien hajoamista suorakylvöpellolla. Viljelijät ovat suhtautuneet kokeiluihin erittäin myönteisesti ja antaneet arvokasta apua niiden tekniseen toteutukseen. Syksyllä 2008 otettiin maanäytteitä suorakylvöpelloilta sekä suojavyöhykkeiltä, joissa on eri tutkimuksissa havaittu erityisesti fosforin kertymistä maan pintaosiin, jolloin fosforin huuhtoutumisriski kasvaa. Hanke kartoittaa käytännön viljelyksillä, kuinka merkittävästä ongelmasta on kyse ja miettii tarvittaessa ongelmaan ratkaisuja ja esittää tutkimustarpeita. Eräällä hankkeen tilalla seurataan, miten ravinnekuormituksen tehostettu vähentäminen - erityisympäristötukitoimenpide vaikuttaa erityisesti lohkojen fosforipitoisuuteen. Koska muutokset maassa näkyvät hitaasti, on toivottavaa, että muutoksia pystyttäisiin seuraamaan vielä TEHO-hankkeen jälkeenkin. Yhteistyössä Yara Suomen kanssa kokeillaan kipsin vaikutusta liukoisen fosforin pidättymiseen maahan. (Kuva: Sami Talola) Kasvukauden ulkopuolisen ravinnekuormituksen hallinta on yksi maatalouden vesiensuojelun suurimmista haasteista, jonka eteen on tehtävä yhä enemmän työtä talvien leudontuessa ja vesisateiden yleistyessä. Syksyn pidentyessä on mahdollista hyödyntää entistä laajemmin kerääjäkasveja ravinteiden sitomiseen
varsinaisen viljelykasvin sadonkorjuun jälkeen. Näiden viljelystä aloitetaan tilakokeiluja keväällä. Kerääjäkasvit lisäävät myös viljelyn monimuotoisuutta, jolla on myönteisiä vaikutuksia mm. maan rakenteeseen ja ympäröivään luontoon. Ravinnetaseiden laskenta tiloille on alkanut. Pelkkä laskenta ei kuitenkaan riitä vaan on myös mietittävä, mitkä tekijät ovat johtaneet lohkojen välisiin ravinnetase-eroihin. Tämän jälkeen etsitään keinoja, joilla ravinteiden hyödyntämistä voidaan parantaa. TEHO on aloittanut myös suojavyöhykesuunnitelmien laadinnan. Lisäksi tiloja avustetaan kosteikkojen suunnittelussa. Uusimman tutkimustiedon välittäminen nopeasti viljelijöille on erittäin tärkeää. Koulutustilaisuudet tarjoavat myös hyvän mahdollisuuden kokemusten vaihtoon sekä tiedon välittämiseen viljelijöiltä tutkijoille. Viljelijäkoulutusten lisäksi tulisi panostaa maatalousoppilaitosten ympäristönhoidon opetukseen, sillä oppilaat ovat tulevaisuuden viljelijöitä, jotka soveltavat oppimaansa aikanaan tiloillaan. (Kuva: Airi Kulmala) Lisää veden laadun seurantaa TEHO-hankkeessa on aloitettu hetkellisen vedenlaadun mittaus kuudella kosteikolla. Lisäksi on seurattu muutamien salaoja- ja säätösalaojavesien ravinnepitoisuuksia. Keväällä 2009 veden laadun seuranta tehostuu, kun käyttöön saadaan viisi uutta automaattista veden laadun mittaria. Jatkuvatoimisten mittareiden käyttö tarkentaa kokonaisravinnekuormituksen arviointia, sillä muutamiin yksittäisiin mittauksiin perustuvat kokonaiskuormitusarviot voivat olla selvästi ali tai yli todellisen tason. Tarkempi tieto auttaa vesienhoitotoimenpiteiden suunnittelussa, mutta myös motivoi niiden toteutukseen. TEHO-hankkeessa kehitetään ja toteutetaan käytännön vesiensuojelutoimenpiteitä. Hanketta rahoittavat maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö. Hankkeen toteutuksesta vastaavat Lounais- Suomen ympäristökeskus sekä MTK-Varsinais-Suomi ja MTK-Satakunta. Lisätiedot: Hankekoordinaattori Suunnittelijat Airi Kulmala, puh. 040-507 8143 Anu Lillunen, puh. 0400-394 229 Kimmo Rasa, puh. 0400-383 806 Sami Talola, puh. 0400-341 332 s-posti etunimi.sukunimi@ymparisto.fi http://www.ymparisto.fi/teho
Viljelijätilaisuus 3.3.2009 / keskustelumuistio, AP Altaista Ketelinojan suun yhteisomistuksessa olevalle alueelle tulisi saada kosteikko. Jakokunnan omistamasta alueesta tietäisi Rauli Ojala, Ankeroinen tai Karhuvaara. Myös Tarmo Jalava voisi tietää jotain. Alueelle voisi mahdollisesti padotuksella johtaa vesiä sekä Ketelin-, että Sirttalanojasta. LUMO yleissuunnitelman kommentti: Kosteikon perustaminen alueelle on mahdollista, mutta suuren valuma-alueen vuoksi toteuttaminen on haastavaa. Vesiensuojelullisen tehokkuuden saavuttamiseksi kosteikon tulisi olla suuri (noin 1-3 % * 26 km 2 = 26 78 ha). Valuma-alueen pinta-ala on 26 km 2 ja siitä on peltoa noin puolet. Lisäksi kosteikon perustaminen saattaa vaatia luvan, sillä alue on vesistöä. Räpin allas on toteutettu jo edellisten hankkeiden aikana. Tässä välillä sitä on tyhjennetty ja joitain mittauksiakin sen toimivuudesta on tehty. Tuloksia voi tiedustella Arto Hirvoselta. LUMO yleissuunnitelmassa Räpin altaan osalta on todettu sen tyhjennystarve. Altaiden osalta pohdiskeltiin yleisesti niiden toimivuutta. Todettiin, että tyhjennysten jälkeen tuleva pöllytyskuormitus voi tehdä äkkiä tyhjäksi koko siihen astisen pidätystehon. Niin ikään todettiin, että altaat voidaan yleensä toteuttaa liian pieninä kooltaan, jolloin niiden teho jää vaatimattomaksi ja toiminta on epävarmaa. Voimakas eroosio Köyliönjärven valuma-alueella johtaa siihen, että altaat täyttyvät erittäin nopeasti. Pohjapatojen ajatusta pidettiin yleisesti hyvänä, mutta erityisesti Köyliönjärven ympäristön viljelijöiden kannalta niihin liittyy muutamia keskeisiä näkökohtia; - peltojen kaltevuus on olematon, joten soveliaita paikkoja on hyvin vähän - pienet patoaltaat täyttyvät huomattavan äkkiä - eroosion voimakkuuden vuoksi pohjapatoja tulisi olla satoja, jolloin niiden tyhjentämiseen tarvitaan jo erityisiä ponnistuksia ja konehankintoja - tyhjennys täytyisi voida ulkoistaa - soveltuvat vain lohkoille, joiden ojien vedet tulevat vain omilta (rikkakasvi- ja tautivapailta) lohkoilta, jotta tyhjennys pellolle voidaan huoletta tehdä. Alhaalla ojastossa tauti- ja rikkakasviriski on liian suuri Kuva: Kaavakuva pohjapatojen toimintaperiaatteesta (lähde: KULKU) Maan rakenteesta Köyliön alueella koetaan maan rakenne yleisesti ongelmaksi. Yhtäkkiset, runsaat ja hankalaan ajankohtaan osuvat sateet ja talvien roudattomuus heikentävät maan rakennetta ja hankaloittavat oleellisesti viljelyä. Alueella on lohkoja, joilla ojitus on erityisesti äärioloihin nähden väärin mitoitettu tai sijoitettu. Maan tiivistyminen on pysyvä ongelma, sillä erityisesti juurikkaan ja perunan viljelyssä ajokertoja tulee paljon. Vaikka käytetään samoja ajouria, niin tiivistyminen on silti ongelma. Maan vettyminen pakottaa koneita myös uusille ajourille, jolloin tiivistymiselle alttiit alueet leviävät. Kuormituksen hallinnan ja viljelyn kannattavuuden kannalta on tärkeää, että maan rakenne on hyvä. Peltomaan ravinteet on saatava pysymään pellossa ja toisaalta viljelykasvien käytössä. Tässä asiassa Hokkus-pokkus-keinot ovat vähissä. Monien ehdotettujen keinojen (mm. kerääjäkasvit) toteuttaminen mm. juurikkaan ja perunan työkierrossa on vähintäänkin haastavaa, ellei mahdotonta. Maan fosforiluvut on kuitenkin saatu joillakin peltolohkoilla laskemaan, mikä on hyvä ja tärkeä asia. Intensiivisen viljelyn pitkä historia on aiheuttanut maahan massiiviset fosforivarastot, joita nyt yritetään
purkaa parhaalla mahdollisella tieto-taidolla. Hämmästyttävää on, kuinka pitkään on jo oltu lisäämättä fosforia lainkaan ja sitä huolimatta maan P-tila on edelleen korkea. Nostettiin esille huomioitavaksi, että vaikka mm. perunalle ja juurikkaalle annetaan viljaa enemmän ravinteita, myös niistä korjattavan sadon mukana poistuu enemmän ravinteita. Tämän voi jokainen viljelijä tarkistaa ja todeta ravinnetaselaskelmien avulla. Fosforin liukoisuutta säädetään kalkitsemalla. Kalkin avulla on pyritty käyttämään hyväksi maaperän fosforivarantoja, kun maahan sitoutunut fosfori vapautuu viljelykasvien käyttöön. Keskusteltiin myös hiukan siitä, mikä vaikutus on sillä, missä muodossa fosfori annetaan, lannassa vai lannoitteena? Viljelykierrosta Satotason kehitys on pysähtynyt ja yhdeksi ongelmaksi viljelyn tehokkuuden lisäämiseen on esitetty viljelykierron kehittämistä. Viljelykiertoa pidetään periaatteessa erittäin hyvänä, käytännössä sen toteuttaminen on kuitenkin vaikeaa. Esimerkiksi sokerintuotannon keskittäminen alueelle pitää kustannussyistäkin juurikkaat samoilla lohkoilla vuodesta (tai vuosikymmenestä) toiseen. Pisimmillään samoilla lohkoilla on viljelty juurikasta jo kymmeniä vuosia. Tämä ei missään nimessä ole ideaalitilanne tautienkaan osalta. Perunan ja juurikkaan vaihtaminen päittäin ei myöskään juuri hyödytä. Tehokkainta olisi välillä ottaa kiertoon mukaan esim. apilaa. Viljelykasvien kierrättäminen naapuritilojen lohkojen kesken voisi olla mahdollista, mutta halukkuutta tällaiseen vaihtoon ei ole ilmennyt. Tuotantosidonnainen tukipolitiikka, sopimusviljely ja muut pitkäaikaiset, mutta määräaikaiset sitoumukset säätelevät paljon, mitä vaihtoehtoja viljelijällä on käytössään esim. viljelykierron toteuttamiseen tai muihin kokeilutoimenpiteisiin. Kiintiöihin sidotulla tuotannolla on sekä etunsa että haittansa. Kiintiöt tuovat viljelijän toimeentulolle turvan ja mahdollistavat esimerkiksi sokeritehtaan säilymisen alueella ja Suomessa yleensäkin. Toisaalta kiintiöt estävät välivuosien pitämistä viljelyssä sekä viljelykierron toteutumista. LUMO-hoidosta ja karjankasvatuksesta Nautakarja on lähes kokonaan hävinnyt alueelta. Tähän nähtiin syynä etenkin tuotantosidonnainen tukipolitiikka. Leikiteltiin myös ajatuksella, että entä jos tukia ei olisi lainkaan? Silloin maataloustuotannon nähtiin painottuvan ennen kaikkea rehuviljan tuotantoon, karjankasvatukseen ja maidontuotantoon. Tällöin myös elintarvikkeiden jalostusaste olisi todennäköisesti alhaisempi ja elettäisiin enemmän omavaraistaloudessa. Tällä hetkellä voimassa olevat luonnon monimuotoisuuden tuet kattavat karjanpitäjän menot. Tuki ei kuitenkaan kannusta peltojen ottamiseen laidunnuksen piiriin, sillä se ei ole kilpailukykyinen vaihtoehto maanomistajalle viljelyyn verrattuna. Karjalle on vaikea löytää riittävän suuria yhtenäisiä laidunalueita, kun karjankasvattajilla ei ole varaa maksaa viljelykasveihin verrattuna kilpailukykyistä vuokraa. Olisi hyvä, jos olisi olemassa sellainen tukimuoto, joka tarjoaisi myös maanomistajalle korvauksen, jos hän antaisi vaikka osankin peltolohkostaan laidunnukseen. Nykyisin perinnebiotooppisopimukset tehdään viideksi vuodeksi samalle alalle. Tämä sopimusmuoto on kuitenkin siinä mielessä huono, että pienet alat eivät tahdo kestää 5 vuotta yhtämittaista laidunnusta. Olisi hyvä, jos tuen saamiseksi saisi määritellä maantieteellisen alueen, jonka sisällä laidunnettava määräala saisi liikkua. Tällöin yksi karja ja periaatteessa yhdet tarvikkeet (aidat ym.) riittäisivät laajemman alueen hoitoon ja alueetkin kestäisivät laidunnusta paremmin. Suojavyöhykkeistä Suojavyöhykkeiden perustamishalukkuuden yhtenä esteenä on koettu pelko siitä, että kerran perustettua suojavyöhykettä ei enää sopimuskauden jälkeen saisi tukioikeuden piiriin. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa ja jos suojavyöhykkeitä on tämän vuoksi perustamatta, niin tiedotuskampanja on paikallaan.
Pelko johtunee velvoitekesannointiin liittyvistä vanhoista traumoista. Myös ylenmääräinen byrokratia hirvittää viljelijöitä ja sen vuoksi erityistukia saatetaan jättää hakematta. Köyliönjokivarren suojavyöhykkeiden toteutumista voisi parhaiten edistää ottamalla henkilökohtaisesti yhteyttä maanomistajiin ja kertomalla erityistukien mahdollisuudesta ja toisaalta toimenpiteiden tehokkuudesta. Yhtenäisille suojavyöhykealueille voisi myös hakea laidunnushoitomahdollisuutta, jolloin ylämaankarja voisi hoitaa suojavyöhykkeitä. Edellytyksenä suojavyöhykkeiden hoitamiseen laiduntamalla Köyliönjärven ja -joen rannoilla on ensisijassa vedenlaatu; puhdasta juomavettä on oltava jopa 100 l vuorokaudessa täysikasvuista eläintä kohden. Eläimille on oltava myös aidat. Köyliön alueen susiongelma on rajoittamassa lampaiden käyttöä maisemanhoidossa, isokokoista karjaa (mm. highland) voidaan kuitenkin käyttää, sillä susi ei käy niin suurten eläinten kimppuun. Ison sonnilauman seassa voi pitää myös lampaita. Yksi keskustelutilaisuuden jälkeen esille noussut keino Köyliönjärveen menevien valumien vähentämiseksi esitettiin myös, että Lounais-Suomen ympäristökeskus tekisi virallisen päätöksen siitä, että onko esim. Ketelinoja vesistö vai valtaoja. Asiaa on roikuteltu jo kymmenkunta vuotta, mutta mitään ratkaisua siihen ei ole tullut. Jos Ketelinoja luokiteltaisiin vesistöksi, olisi viljelijöillä silloin velvollisuus tehdä ojan varteen 3 metrin suojakaistat. Tätä ei nyt voida vaatia, kun ei tiedä, onko kyseessä oja vai vesistö. Syys- ja kevätviljojen eroista Syysviljan ja kevätviljan eroista vesistökuormituksen kannalta keskusteltiin myös hiukan. Syysviljan onnistuminen on vaihtelevaa, mutta keskimääräisesti voitaneen todeta, että sen viljely onnistuu yleensä. Lisäksi lannoitus voidaan annostella tarkemmin, joskin lannan syyslevitys on ongelmallista kuormituksen kannalta. Tutkimuksissa on havaittu myös syysviljapellon kantavan paremmin kuin kevätviljapellon. Syysvilja on kevään tullen jo oraalla ja on näin ollen eräänlainen kasvipeitteisyyden muoto, vaikka sitä ei siksi tukipoliittisesti laskettaisikaan. Syysviljojen lisäksi viime aikoina on kokeiltu syysöljykasveja, joita voidaan viljellä myös kerääjäkasveina (esim. syysrypsi). Syysöljykasvien viljelystä on kuitenkin vielä aika vähän viljelykokemuksia.