Kysymykset 1. 1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko OHJAUKSEN TOIMINTAPOLITIIKKA ALUEELLISELLA TASOLLA Alueellisesti tulisi määritellä tahot, joita tarvitaan alueellisten ohjauksen palvelujärjestelyjen tuottamisessa. Alueellisia toimijoita ovat esim. maakuntaliitot, läänit, kunnat, kunnan alueet, kuntayhtymät, eri alueelliset palvelun tuottajat tai muut määritellyt ohjauksen palvelujärjestelyjen yhteistoiminta-alueet. Alueelliseen toimintapolitiikkaan sisältyy alueellinen päätöksenteko toimintalinjausten määrittäminen ja laatiminen resurssien hankkiminen ja suuntaaminen alueellisten ohjausjärjestelyiden palaute- ja arviointitiedon kokoaminen arviointitiedon hyödyntäminen alueellisessa päätöksenteossa. A) Alueellinen asiantuntijaryhmä, sen toiminta ja tavoitteet Ohjausta koskevien toimintalinjausten määrittämistä helpottaa alueellisen poikkihallinnollisen pysyvän asiantuntijaryhmän nimeäminen. Asiantuntijaryhmä toimii keskustelufoorumina ja aloitteentekijänä organisaatioiden ja ohjauksen verkostojen kehittämisessä. Ryhmän jäsenet tiedottavat valmisteltavista ja päätettävistä asioista sidosryhmilleen. Ryhmä voi toimia alueellisen ohjauksen palvelujärjestelyjen arvioinnin koordinoijana. Ohjauksen alueellisessa asiantuntijaryhmässä toimivien henkilöiden taustaorganisaatiot ja työtehtävät - työvoimahallinto - oppilaitokset, - Satakunnan opinto-ohjaajat, Pohjois-Satakunnassa ja muualla on ollut erillisiä ryhmiä, - Kunnan toimijat - yrittäjät - palkansaajajärjestöt - kauppakamarit - nuorisotyön (myös ohjauksen) edustajat - hankkeiden edustajat - Porin yliopistokeskus - ppisopimuskeskus - ELY-keskus - maakuntaliitto Yhteisenä toiveena on saada ohjaustoimintaa koordinoidummaksi, samansuuntaiseksi Alueellisen ohjauksen asiantuntijaryhmän toiminnan tavoitteet - syrjäytymisen ehkäisy
- työllistymisen edistäminen - ammatinvaihdon sujuvuuden edistäminen - ammatillista koulutusta vailla olevien tukeminen opintoihin ja lisäopintojen tarjoaminen - erilaisten strategioiden yhdistäminen - projektien yhteensovittaminen - ohjattavuuden parantaminen - toimintaan saatava punainen lanka, yhden luukun kanavasta koordinoitu palvelu asiakkaalle luukku palvelee asiakasta ja etsii tarvittavat tiedot, räätälöityä palvelua - tavoitteena koota pysyväluontoinen verkostotyön malli Alueellisen ohjauksen asiantuntijaryhmän tehtävät - Toimivien ohjausvälineiden, työkalujen ja resurssien kehittäminen - pysyväluontoisen verkostotyömallin toiminnan ylläpito - Ohjaustyötä tekevien (täydennys)koulutus, viestintä; yhteinen toimintamalli, yhteiset mittarit Alueellisen asiantuntijaryhmän toimintavaltuuksien määrittely - tavoitteena on onnistunut ja vaikuttava asiakkuuden hoitaminen - riittävät valtuudet, asiantuntijaryhmällä vaikea ylittää toimintavaltuuksien rajoja - lainsäädäntö asettaa kuitenkin rajat (tietosuoja ym.) Alueella toimivien kehittämishankkeiden ja niissä tuotettujen innovaatioiden integrointi alueen organisaatioiden ohjauspalveluihin ja niiden kehittämiseen - hyvällä ohjausjärjestelmällä, irtopalikoita kootaan yhteen, hanketoimijat mukaan ohjauksen asiantuntijaryhmään - innovaatioiden tuottajat mukaan kehitystyöhön, vapaamuotoinen kehittämisfoorumi hyvä idea - Rahoittajan vastuu? Pohdittavaksi: - Miten strategia kanavoidaan kunnalliseen päätöksentekoon? - Miten strategia kanavoidaan valtakunnalliseen päätöksentekoon? Tietosuojakysymykset. B) Alueellisen ohjauksen toimintapolitiikan arviointi Seuraavat kysymykset ovat pohjana alueelliselle ohjauksen toimintapolitiikalle. Ennen kysymyksiin vastaamista tulee määritellä - ohjausjärjestelyjen alue - ohjauksen järjestämisestä vastuussa olevat päättäjätahot - alueelliset toimijat, jatkuu..
Arviointitiedon käyttö alueellisessa ohjausjärjestelyjen kehittämisessä -tähän asti ei ole ollut arviointitietoa esim. nuorten osalta pudokkaista, nyt työ on aloitettu, systemaattinen seuranta on kehittymässä -etsivä työ -hanke Porin kaupungissa, jatkoväylät?? Työpajatoiminta ei vedä kaikkia Aikuisten osalta ei tietoa Alueellisten ohjausjärjestelyjen laadunvarmistuksen lähtökohdat ja periaatteet - Pitäisi olla yhteiset laatukriteerit koko alueella, laatujärjestelmän kattavuus Indikaattorit, joille alueellisten ohjausjärjestelyjen arviointi perustuu - Ennakoinnin ja vetovoimaisuuden realistisuus, työelämäkumppanien viestien perillemeno - Tilastot Ohjausjärjestelyjen arviointitiedon tuottamisessa mukana olevat tahot - koulutuksen järjestäjät - maakuntaliitto - yritykset - toimialan asiantuntijat - kolmas sektori - työmarkkinajärjestöt - Yliopistokeskus, - Ely-keskus Ohjauksen arviointi osana alueellista hyvinvointi-, koulutus- sekä työ- ja elinkeinopolitiikkaa - Ohjauksen onnistumisesta kertovat toteutuneet ja onnistuneet työllistävyystoimenpiteet, aktiivisuuden lisääntyminen, kolmas sektori - Oman alueellisen seurantajärjestelmän luominen tähän tarkoitukseen (Yliopistokeskus, Samk) Ohjauksen arviointi osana alueellista koulutuksen kokonaisarviointia - Suomessa on valtakunnallinen Aipal-järjestelmä, jossa arvioidaan tutkintojen suorittamista - alueellista tietoa löytyy tutkinnoittain - tietoa on olemassa sähköisissä järjestelmissä, koulutuksen tasoa pystytään seuraamaan Ennakointitiedon käyttö alueellisen koulutustarjonnan ja ohjauspalvelujen suunnittelussa - Ennakointitietoa on koottu, aloituspaikkojen suuntaaminen ennakointitiedon pohjalta - ongelmana on ennakointitiedon nopeasyklisyys, koordinoidun tiedon hyödyntämisessä on parantamisen varaa. - Isojen koulutuksen järjestäjien kesken koordinointi on helpompaa ja jatkuvaa. Aloista, jotka eivät työllistä, olisi päästävä eroon. - Toivottavasti käytetään alueella käytettävissä olevaa ennakointitietoa (Satamittari) Aikuisohjauksen tärkeys kansantalouden ja alueen kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta
- Merkitys kasvaa entisestään. - maahanmuuttajat ja heidän kouluttamisensa/ohjaamisensa C) Alueellisen ohjauksen toimintapolitiikan visiot, strategiat ja kehittämistavoitteet Alueellisten ohjauksen palvelujärjestelyjen tahtotila on tässä suunnattu esim. meneillään olevan ESRohjelmakauden loppuun. Millä tavoin eri asiakasryhmien tarpeet ohjaavat ja määrittävät alueellisten ohjauksen palvelujärjestelyjen periaatteita - työttömät, aikuiset, nuoret, työllisten lisäkoulutus; painopisteen valinta kohderyhmien suhteen Miten kansalliset hyvinvoinnin, koulutuksen sekä työ- ja elinkeinopolitiikan linjaukset vaikuttavat alueellisen ohjauksen toimintapolitiikan suuntaamiseen? - Vaikuttavat, mutta alueelliset tarpeet tulee tunnistaa ja oman alueen vahvuudet, muutostarpeet ja tarvittavat toimenpiteet tulee tunnistaa ja viedä ohjaukseen Mitä tahoja tarvitaan ohjausjärjestelyjen alueelliseen strategiatyöhön? - kts aikaisemmin mainitut toimijat Millaiseen tutkimustietoon alueellinen ohjausjärjestelyjen toimintapoliittinen päätöksenteko perustuu? - esim. Satamittari ja muut vastaavat selvitykset, yliopistokeskuksen ja tilastokeskuksen aineistot - Opinnäytetyöt Mille asiakirjoille ja taustadokumenteille alueellinen julkinen päätöksenteko perustuu? Hmm? Jaa-a, toivottavasti johonkin Millainen merkitys ohjausjärjestelyillä on osana alueellista hyvinvointi-, koulutus- sekä työ- ja elinkeinopolitiikan poikkihallinnollista kehittämistä? Merkitys on keskeinen, ohjauksella pystytään tehokkaaseen täsmäohjaukseen, vältetään hukkapolkuja Mitkä ovat alueellisten ohjausjärjestelyjen suunnittelun ja koordinoinnin tavoitteet seuraavalla kymmenvuotiskaudella? Ohjauksen osaamisen kehittäminen jokaisessa organisaatiossa ja yhteistyön tiivistäminen ja mahdollinen yhdistäminen, asiakaspintaan tarjotaan henkilökohtaisia oppimisen polkuja, tietojärjestelmät ajan tasalle, saatavuuden parantaminen ja helpottaminen, ennakointitiedon haastavuus Mitä uusia ohjauspalveluja ja niiden tuottamisen muotoja tarvitaan seuraavalla kymmenvuotiskaudella? - Vaikeasti tavoitettaville kohderyhmille suunnattuja tekniikoita, verkkoihmisille soveltuvia palveluita.
Yhteenveto: Työryhmä näkee aikuisohjauksen merkityksen kasvavan tulevaisuudessa entisestään. Työryhmän yhteisenä toiveena ja tavoitteena on saada ohjaustoimintaa koordinoidummaksi yhdistämällä erilaiset strategiat ja hankkeet pysyvällä verkostotyön mallilla. Toimintaan olisi saatava punainen lanka, yhden luukun kanavasta koordinoitu palvelu asiakkaalle. Onnistuneella ohjaustoiminnalla pystytään tukemaan ammatillista koulutusta vailla olevia opintojen aloittamisessa ja niiden suorittamisessa, ehkäisemään syrjäytymistä, edistämään työllistymistä ja ammatinvaihdon sujumista Alueellisen ohjausryhmän rooliksi nähdään toimivien ohjausvälineiden, työkalujen ja resurssien kehittäminen ja verkostotyömallin luominen ja ylläpitäminen sekä ohjaustyötä tekevien henkilöiden koulutuksen ja täydennyskoulutuksen järjestäminen. Yhteisten alueellisten ohjauksen laatukriteerien kehittäminen, ohjauksen alueellisen seurantajärjestelmän kehittäminen ja mittarien käyttöönotto sekä olemassa olevan alueellisen ennakointitiedon (esim. Satamittari) hyödyntäminen alueellisen koulutustarjonnan suunnittelussa mutta myös ohjauksen kehittämisessä koettiin tärkeiksi. Seuraavan kymmenvuotiskauden haasteina koettiin ohjaustoimijoiden ohjausosaamisen kehittäminen, mahdollinen yhdistäminen ja yhteistyön tiivistäminen, henkilökohtaisten oppimisen polkujen entistä laajempi mahdollistaminen sekä tietojärjestelmien ajan tasalle saattaminen ja uusien ohjauksen verkkopalvelujen kehittäminen. Myös vaikeasti tavoitettaville kohderyhmille tarvitaan uusia palveluja. Ennakointitieto koettiin haasteena.