Kuinka rakennat menestyvän vitriinin?
Uusi työkalu tuottavampaan ja houkuttelevampaan vitriiniin! 2 LANTMÄNNEN UNIBAKE
Vitriinivallankumous Vitriinivallankumous antaa välineitä tuottavampaan ja visuaalisempaan vitriiniin. Vitriinissä myytävien tuotteiden esillelaitto vaatii jatkuvaa uudistumista ja menekin seurantaa, jotta maksimituotto saadaaan aikaiseksi. Tosiasia kuitenkin on, että lähes kaikki ostopäätöksen herättely tapahtuu vitriinitarjontaa tarkkailemalla. Kanta-asiakkaiden osuus kaikilla toimijoilla on todella suuri ja juuri tästä johtuen paine vitriinitarjottavien uusiutumiseen on ilmeinen. Onnistunut ja myyvä virtiini ei ole vain täyteen ahdettu kertatäyttö, vaan onnistuneiden asioiden summa. Hyvänmakuiset tuotteet ovat tietysti kaiken onnistumisen lähtökohta, mutta kun osaat huomioida myös runsauden, tuoksun, värien ja valon sekä pakkausmateriaalien monipuolisen hyödyntämisen, niin olet lähellä vallankumousta. Moni asiakas on valmis ostamaan hyvin paketoituja kokonaisuuksia, kun ne osataan tuoda oikein esille. Hävikkipelkoa ei kannata potea ja oikein asetetut tyrkyt tuovat merkittävää lisämyyntiä. Yksi keskeisin esitteen myynnin takaaja on hot spotin huomioiminen, onko omat parasta tuottoa tuovat tuotteesi oikeassa paikassa? Tässä sinulle Lantmännen Unibaken Vitriiinivallankumous, väline tuottavaan tulevaisuuden vitriiniosaamiseen. LANTMÄNNEN UNIBAKE 3
Kuinka rakennat menestyvän vitriinin? Muista katsoa vitriiniä aina asiakkaan silmin! Tyypillisesti täyttö tehdään tiskin takaa, mutta oikeasti pitää mennä myös toiselle puolelle ja nähdä vitriini kuten asiakas. Tarkasta mm. esillepanon houkuttelevuus, hinnat, siisteys ja kohtaamisjärjestys. 4 LANTMÄNNEN UNIBAKE
Leivonnaispakasteiden oikein käsittely ja paistaminen Hyvä lopputulos edellyttää hyvää pohjatyötä. Tunne tuotteet ja laitteesi, miten kukin tuote sopii prosesseihin (esim. esipaistettuja leipiä sulaneina kylmiössä, niin reagointinopeus paranee), seuraa uunisi aitoja lämpöjä sillä jokainen uuni on yksilö. Tiedä mitä myyt, tutustu tuotteiden ominaisuuksiin ja maista niitä itsekin. Pidä tuotetiedot helposti saatavilla ja osaa kertoa tuotteiden lisäarvoa tuovista ominaisuuksista esim. juureen leivottu, rukiinen jne. Tuunaa tuotteista oman näköisiä, niin saat ainutlaatuista tarjottavaa ja tuotteita eri hintapisteisiin. Näin samoista raaka-aineista syntyy useita versioita tehokasta varastonhallinnan kannalta ja hyödyntää henkilöstön luovuutta. Sulata oikein Kun tuotteita aletaan sulattaa, käsittele niitä hellästi, mutta reippaasti. Tietyillä tuotteilla on rikkoontumisriski kovassa käsittelyssä, esim. pizzapohjat ja tortut. Pussien sulkeminen estää hajujen tarttumisen ja pakkasvauriot. Jotta tuotteen pysyvät parhaimmillaan, huomioi sulatus valmistusaikataulussa ja varaa siihen riittävästi aikaa ennakoimalla tarpeita. Sulata raakapakasteet suoraan pellille ladottuna. Joitain tuotteita voi sulattaa laatikossa yön yli (munkit, leivät, palaleivät). Peitä aina sulatettavat tuotteet, etteivät ne pääse kuivumaan eikä niihin tartu hajuja. Muista, että sulanutta tuotetta ei saa pakastaa uudelleen elintarviketurvallisuuden, maun ja laadun takia. Paista oikein Sovi yhteiset työtavat tasaisen paistolaadun varmistamiseksi, sillä epäonnistuneet tuotteet voivat pilata asiakkaan kokemuksen. Ennakoi: esilämmitä uuni, aikatauluta paistaminen, ennakoi tarpeita. Ole järjestelmällinen: oikea pelti, lado riveittäin ja huomioi, että tuotteella on tilaa nousta. Jokainen uuni on oma yksilönsä, joten tunne uunisi, älä täytä liikaa ja seuraa todellista lämpötilaa sekä älä avaa uunia kesken paiston. Noudata ensisijaisesti paisto-aikaa, säädä lämpötila sen mukaan ja merkitse paistoohjeeseen oman uunin lämpötila. Pysy kiinni paistosuunnitelmassa, älä paista eri lämpötilan ja paistoajan tuotteita yhdessä. Noudata FIFOperiaatetta eli paista saapumisjärjestyksessä! LANTMÄNNEN UNIBAKE 5
Älä unohda hot spottiasi Kaiken ruuanlaiton perustana on ns. kultainen leikkaus. Pihvi asetetaan kello viiden kohtaan, kakun pääkoriste on samassa paikassa ja kaikki tämä perustuu siihen, että ihmisen katse lähtee liikkeelle ja päätyy samaan kohtaan. Tämän takia vitriinisi tärkein kohta on aina oikealla keskivaiheilla. Sijoita tähän kohtaan paraskatteiset ja liikeideaasi parhaiten tukevat tuotteet. Sama asia toimii vitriinin lämpimällä sekä kylmällä puolella. Mikäli et riittävän usein täytä vitriiniä ja hot spottisi näyttää tyhjältä, muodostuu asiakkaalle negatiivinen kuva vitriinin laadusta. Lisäksi on tärkeää muistaa, että hot spot -tuotteesi vaihtelevat päivän eri aikoina. Hygienia ja valon merkitys myynnin tekemiseen Tarkista päivittäin, että vitriinien lasipinnat ovat puhtaat. Mikäli vitriinisi sijaitsee paikassa, jossa suora auringonvalo pääsee paistamaan vitriiniin, ole erityisen tarkka sormenjälkien kanssa. Vitriinien valot sijaitsevat usein vitriinin täyttöpuolella ja siksi onkin tärkeää saada valoa suunnattua asiakkaan puolelle mahdollisimman paljon. Tähän on olemassa helppoja led-nauhoja, joilla saat lisävaloa asiakkaan puolelle ja näin parannat tuotteen visuaalista lisäarvoa. Tarkista säännöllisesti valojen toimivuus ja niiden oikea suuntaus. Hygieeninen ja hyvin valaistu vitriini on puolet asiakkaan nautinnosta. 6 LANTMÄNNEN UNIBAKE
Muotojen ja värien huomioiminen Huomioithan, että asiakkaan mielikuvissa eri muotojen vaihtelu, tuo mielikuvissa laajempaa valikoimaa. Kahta pyöreää tuotetta ei kannata sijoittaa vierekkäin vaan laittaa väliin esim. suorakaiteen muotoinen tuote. Usein myös tuotteen leikkaaminen eri muotoon tuo hyvää vaihtelua ja samalla saadaan leikkuupintoja esille herkullisuutta lisäämään. Hyvän vitriinin tulee olla värikäs. Perinteiset vastaväriasetelmat (punainen/vihreä) toteutuvat helposti ja keräävät varmasti huomiota. Vaikka värien merkitys on tärkeä, niin runsas vitriini tuoreilla tuotteilla tuovat parhaan mielikuvan asiakkaallesi. Tyrkyillä lisämyyntiä Hetken mielijohteesta aiheutuvaan ostohaluun tähtäävät tuotteet pitää sijoittaa oikeisiin paikkoihin. Tyrkkyjen myynnissä tärkeää on oikea sijoittelu sekä suositteleva lisämyynti myyjältä. Helppoa lisämyyntiä ovat ns. side-annokset, jotka voivat liittyä suolaisen piiraan päälle tuleviin lisämakuihin esimerkiksi munavoi tai pieni lisukesalaatti. Makeille tuotteille, kuten wienereille side-annoksiksi sopivat esimerkiksi raikkaat mousset tai marinoidut hedelmät ja marjat. Toinen lisämyynnin mahdollisuus pitää huomioida kassan lähellä. Maksutapahtumaa odottavan asiakkaan näköpiiriin kannattaa aina sijoittaa erilaisia pieniä, matalan ostokynnyksen tuotteita kuten minisandwich-leipiä tai pieniä donitseja varsinaista päävalintaa täydentämään. Hyvin sijoitettu tyrkky tuo aina toivottua lisämyyntiä päivääsi. LANTMÄNNEN UNIBAKE 7
Asiakastyypit vaihtuvat päivän aikana, vaihtuuko vitriinin tarjontasi? Tutustu tarkkaan minkälaisia asiakasryhmiä aukioloaikasi mittaan käy. Vitriinitarjonta myyvimmillään ei voi olla samanlainen eläkeläisille tai taskuraharikkaille nuorille. Kun tarkkaan mietit, ketkä liikkuvat ja mitä he haluavat, niin saat asiakasryhmäkohdennetulla vitriinivalikoimalla selkeän myynninlisäyksen aikaiseksi. Kokeile esim. iltapäivällä raikkaan smoothien ja donitsin yhdistelmää nuorille, jolla saat varmasti uutta asiakaskuntaa. Asiakastarpeessa muuttuva vitriini lisää myyntiäsi. 8 LANTMÄNNEN UNIBAKE
Miten vitriinisi näyttää aina täydeltä Muistathan, että tyhjä vitriini ei tuo liiketoimintaa. Usein on kuitenkin pelko, että tuotteita menee roskiin tai ne joudutaan laittamaan ns. yön yli nukkuneiden koriin. Loppupäivän rohkea ja runsas vitriinitäytön tuoma myynti kattaa hienosti mahdollisen hävikin. Kahviloiden ja ravintoloiden viimeiset aukiolotunnit voivat vitriinin osalta olla menestyviä, kun tuotteet mietitään oikein ja valikoima tiivistetään toimipaikkaan sopivaksi. Älä kanna huolta pienestä hävikistä, vaan kohdista energia myyvään vitriiniin koko aukioloajan. LANTMÄNNEN UNIBAKE 9
Tuoksu lisää myyntiä Kaikki me tiedämme, mikä on tuoksun merkitys mielikuvissa. Paisto kannattaa rytmittää asiakasvirtojen mukaan, niin ruuhkahuippuihin ollaan valmiina ja saadaan tuoksua koko päiväksi. Mieti tarkkaan, mitä tuotteita pitää paistaa ennen avausta ja millä saat asiakkaillesi parempaa tuoksumielikuvaa aikaiseksi. Muistathan, että säännöllinen lisäpaisto tuo aina hyviä tuoksuja ja tuoretta tuotetta asiakkaiden aistittavaksi. Lisää vitriinin oheen viestejä, tunnetko kanelipullan tuoksun, vain puolituntia paistosta tai lämpimäisiä jne. 10 LANTMÄNNEN UNIBAKE
Säännöllinen lisäpaisto tuo aina hyviä tuoksuja ja tuoretta tuotetta asiakkaiden aistittavaksi. LANTMÄNNEN UNIBAKE 11
Myynnin maksimointi ja hävikin minimointi Vitriinimyynnin yksi tärkeä asia on hävikin hallinta, mutta hävikkiä ei koskaan saa pelätä. Mikäli alitajunnassa on koko ajan hävikkipelko, niin vitriini ei houkuta heräteostoihin tai anna yrityksestä parasta mahdollista mielikuvaa. Hävikin osuus hyvin suunnitellun vitriinin myynnistä on pieni, joten paras myynnin kasvu tulee vitriinin runsaalla tarjonnalla. Vitriinin tuotteiden myynnistä kannattaa pitää tarkkaa seurantaa (esim. excel) ja erityisesti huomioida, mikä tuote liikkuu mihinkin aikaan päivästä tai mihin viikonpäiviin myynti kohdistuu. Tällä seurannalla havaitset nopeasti huonommalla tuotekierrolla olevat tuotteet ja näin osaat vaihtaa ajoissa uudet tuotteet tilalle. Ota käyttöösi katelaskuri Yksinkertainen Excel-laskuri, joka auttaa sinua hinnoittelemaan vitriinituotteesi ja laskemaan niiden katteen. Kysy lisää omalta aluepäälliköltäsi! Vitriinien Oiva Viime vuosien aikana Oiva on tullut kaikille tutuksi asiaksi. Usein kaikki lakipohjaiset asiat ovat kuitenkin niitä, joita hoidetaan aina huolellisesti. Samalla tavalla jokainen voi rakentaa vitriiniin oman Oivan, jolla sekä henkilökunta että asiakkaat voivat antaa omia hymynaamoja vitriinin annista. Muutamia peruskohteita voisi olla esim. palvelualttius, siisteys, värikkyys, makean ja suolaisen suhde, helppo syötävyys, lämpimien ja kylmien suhde jne. Näiden palautteiden pohjalta saat asiakkailta hyvää palautetta vitriinin kehitystyöhön ja henkilökunta sitoutuu aktiivisemmin ylläpitämään sovittuja tasoja. Kokeile seurantaan asiakkaidemme vinkkiä: Myydyt vitriinituotteet (leivät + ruokaisat + kahvileivät) jaettuna myytyjen kahvikuppien määrällä yli 50% on monelle hyvä tulos. Päätä oma tavoitteesi ja seuraa sitä. 12 LANTMÄNNEN UNIBAKE
Lisämyyntiä myymällä tai tuotteen arvoa nostamalla Me suomalaiset olemme hieman heikkoja lisämyynnin tekijöitä, se kun koetaan jotenkin tyrkyttämisenä. Kaikkien esimiesten onkin tärkeää korostaa henkilökunnalle lisämyynnin käsitteen kääntämistä enemmän asiakkaan tiedon ja oppimisen lisäämisen suuntaan. Mikäli asiakas ostaa ruokaisan sämpylän, niin voimme kertoa asiakkaalle, että tämä makuvesi on valittu täydentämään lohisämpylän makuja tukemaan. Usein viileässä vitriinissä olevien tuotteiden arvoa saadaan lisättyä esim. leikkaamalla tuotetta pienempiin paloihin ruokailua helpottamaan (vanhukset/lapset) tai lämmittämällä juuri ennen tarjoilua. Valitsemalla esim. kierrätysmateriaalista tai Reilun Kaupan tuotteista valmistettuja pakkauksia tai raaka-aineita, saat merkittävää lisäarvoa tuoteille (take away, kahvi, sokeri, hunajaa jne.). Kuinka tehdä lisämyyntiä? Ei näin: Ei tullut mitään muuta? pokerinaamalla ja kassakonetta katsoen. Vaikka näin: Sinullehan sopisi tuohon kaveriksi ----, laitetaanko sekin mukaan? hyväntuulisesti. LANTMÄNNEN UNIBAKE 13
Pakkausvinkit tukkujen valikoimista Erilaisia pakkauksia hyödyntämällä saadaan helposti vaihtelua tuttujen ja turvallisten vitriinituotteiden myyntiin. Pakkausteknologia kehittyy valtavin askelin, joista hyviä esimerkkejä ovat lokerorasiat, hengittävät muovipussit tai kosteutta imevät alustat. Tutustu oman tukkusi pakkaustarjontaan ja kehittele persoonallisia esillelaittotapoja. Mieti aina, miten kukin tuote saadaan asiakkaalle houkuttelevammin esille tai mukaan otettavaksi tuotteeksi. Esimerkiksi hyvin kiertävässä vitriinissä pakkaamatoman tuotteen etuna on houkuttelevuus ja tuoreuden korostaminen asiakkaille. Muuten ilmava ja läpinäkyvä pakkaus, kuten krokopussi, toimii hyvin esimerkiksi täytettyyn leipään. Take away & Combo-trendit Take away ja grab and go kasvaa asiakkaiden kiireellisyydestä johtuen koko ajan. Vitriinituotteet soveltuvat ruokaisuutensa takia hyvin tähän tarpeeseen ja siksi aamulla ja lounaalla tarjonnan tulisi olla parhaimmillaan. Mikäli asiakkaalla on tarve ostaa mukaansa tuotteita, niin silloin hänellä on myös tarve saada nopeasti erilaisia comboehdotuksia. Rakenna kolmen elementin comboja, joissa leivän tueksi tulee esim. kahvi ja miniviineri. Hyvä combo on myös tärkeä viestinnällinen elementti. 1+2 Take away trendi on kovassa kasvussa, joten rakenna kolmen elementin comboja, jotka ovat helposti mukaan otettavia. 14 LANTMÄNNEN UNIBAKE
Sesonkipainotteisuus Ruokasesongit heijastuvat vitriinimyyntiin voimakkaasti. Sesonkien sisällä on helppo myydä perinteisiä tuotteita kuten joululeivonnaisia, mutta sesonkien tukemana voi myös kehittää muiden vitriinituotteiden kauppaa. Onkin kiinnostavaa kehitellä esimerkiksi jouluun tuotteita, jotka maistuvat joululta, mutta eivät ole niitä perinteisiä tuotteita, vaan perustuvat vitriinin perusvalikoimaan. Vaasan Kotipullan voi tuunata jouluiseksi voisilmäpullaksi tekemällä voitangon piparkakkumausteen kera tai erilaiset wienerit voi maustaa glögisiirapilla. Hyviä perusvalikoiman tuotteita on helppo tuunata sesongin maun mukaiseksi yksinkertaisilla makua tuovilla raaka-aineilla. Nosta tuotteiden kiinnostusta tuunaamalla perinteisiä tuotteita sesongin maun mukaiseksi! LANTMÄNNEN UNIBAKE 15
Ota meihin yhteyttä! Me autamme sinua sopivan tuotevalikoiman löytämisessä, esillepanon piristämisessä ja henkilökuntasi paisto-osaamisen ylläpitämisessä. Ota meihin yhteyttä, niin jutellaan lisää! Aluepäällikkö Keski- ja Itä-Suomi Ella Pesonen 040 741 3427 Aluepäällikkö Suur-Helsinki Marko Jakonen 040 621 1819 Aluepäällikkö Päijät-Häme, Kymenlaakso Pia Kemppi 0400 304 348 Aluepäällikkö Länsi-Suomi, Pirkanmaa Reijo Vainionpää 040 741 3287 Aluepäällikkö Pohjois-Suomi Timo Haapala 0400 585 619 Avainasiakaspäällikkö Lauri Kyckling 040 357 3044 Avainasiakaspäällikkö Merja Pakkanen 0400 823 642 Avainasiakaspäällikkö Piia Töllinen 050 586 0303 Myyntipäällikkö Food Service Sami Lehtonen 040 523 6900 Executive Chef Marko Hirvonen 050 553 5609 Asiakasmarkkinointipäällikkö Food Service Kaisa Kivistö 050 330 7467 Sähköpostimme ovat etunimi.sukunimi@lantmannen.com. Oy Lantmännen Unibake Ab Finland, Tiilitie 9, 01720 Vantaa I Käyntiosoite: Salmisaarenaukio 1, 00180 Helsinki Puhelin: 020 729 1610 I Sähköposti: info.unibakefi @lantmannen.com www.lantmannen-unibake.fi