Odotettu uutuus kalamarkkinaan
|
|
- Toivo Väänänen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Huhtikuu - elokuu 2011 Odotettu uutuus kalamarkkinaan Findus tuoretta pakkasesta
2 Uusi kevyempi tapa syödä paneerattua kalaa Kevyeksi paneroitu kalafilee 320 g Finduksen ensimmäinen kevyesti paneroitu kalatuote! Kaksi isoa (à 160 g) kevyesti paneroitua kalafilettä, maustettuna merisuolalla ja mustapippurilla Valmistettu korkealuokkaisesta pangasius-fileestä* Kalafileen osuus tuotteesta 75 % Rasvapitoisuus vain 8 % Suolapitoisuus 0,7 % M-erä 12 x 320 g.3a0e0@-aijcfg Kätevä pakkaus, kuluttaja voi varmistaa tuotteen laadun jo ostotilanteessa *Viljelty Vietnamissa Findus Fish for life -kriteerien mukaan, joka äskettäin voitti EU:n ympäristöpalkinnon Herkullinen ja rapea panerointi, mutta silti niin kevyttä!
3 Findus varmistaa tuotteiden saatavuuden Kalan raaka-ainemuutokset Äkillisesti tapahtuneen seitiraaka-aineen toimitusvaikeuksien johdosta tulemme vaihtamaan kalaraaka-aineen. Toimenpiteellä varmistetaan tuotteiden saatavuus myös tulevaisuudessa. Tuotteiden kuluttajapakkauksen paino ja myyntierän paino sekä tuotteiden hinnat eivät tule muuttumaan. Seiti kalapuikot 250 g Filee Kalapuikot 250 g Tuotteessa käytettävät kalalajit: alaskanseiti, seiti M-erä 10 x 250 g.3a0e0@-ajefcg Kullanrapeat seitifileet 360 g Kullanrapeat kalafileet 360 g Tuotteessa käytettävät kalalajit: alaskanseiti, seiti, kummeliturska M-erä 10 x 360 g.3a0e0@-ajeegf Kullanrapeat seitifileet sitruuna & persilja 360 g Kullanrapeat kalafileet sitruuna & persilja 360 g Tuotteessa käytettävät kalalajit: alaskanseiti, seiti, kummeliturska M-erä 10 x 360 g.3a0e0@-ajeejg Kala-ateria on järkevä valinta
4 Findus-vihannekset jälleen TV:ssä maalis-huhtikuussa! 3 erilaista 10 sek spottia. Wok-vihannekset g Uusi, erottuva pakkaus-design Pussin takana herkullinen reseptivinkki (jokaisella tuotteella oma resepti) Ei koodimuutoksia Yhteispohjoismainen pakkaus: etupaneeliteksti vain englanniksi Pakastevihannekset ovat tutkitusti yhtä tuoreita ja terveellisiä kuin tuoreet vihannekset. Lue lisää tutkimuksesta Takapaneelissa FI, SE ja NO tekstit
5 Pakastevihanneksista ei tule hävikkiä aina tuoretta, juuri sen verran kuin haluat. Big pack entistä suurempana Wok-vihannekset g Wok Classic 900 g M-erä 12 x 900 g.3a0e0@-afcdbb Uusi tuotenro ja ean-koodit M-erä Yhteispohjoismaiset pakkaukset Wok Thai 900 g M-erä 12 x 900 g.3a0e0@-afcdec Wok Chinese 900 g M-erä 12 x 900 g.3a0e0@-ajcajg Wok Beijing 850 g M-erä 12 x 850 g.3a0e0@-agcifd
6 Findus Lihapyörykät ovat lisäaineettomia! Lihapullat 450 g Lihapitoisuus 71 % (possua ja nautaa) N. 35 pyörykkää (à 13 g) Valmiiksipaistettuja ja tarjoiluvalmiita heti lämmittämisen jälkeen (mikrossa n. 5 min) Suolapitoisuus 1,2 % M-erä 10 x 450 g.3a0e0@-ajeccj Vain lihaa ei lihankaltaisia aineksia.
7 Supersuositun Kanelipullan kaveriksi Omena-kanelipulla Valmiiksipaistetut Omena-kanelipullat Big pack 700 g Uusi herkullinen omena-kanelitäyte tekee tutusta pullasta entistä mehevämmän ja maistuvamman. Pullaa aina valmiina pakkasesta yksittäin tai useampi, tarpeen mukaan. Helppo tarjoilla paperivuoassa. M-erä: 4 x 700 g (20x35 g).3a0e0@-ajdgae Valmiiksi paistetut Kanelipullat 700 g: myynninkasvu +130 % (09 vs 10 arvossa) Herkuhetki hetkessä valmiiksipaistetuilla Findus-pullilla
8 Findus Finland Oy Taivaltie 5, Vantaa Puh fax (asiakaspalvelu) FINDUS FINLAND OY Pakastealan palvelevat ammattilaiset EDUSTAJAT Ritva Saari Helsinki, Espoo, Vantaa, Kotka Satu Honka Turku, Pori, Länsi-Uusimaa Markku Portaankorva Oulu, Kokkola, Rovaniemi Henry Nyberg Tampere, Vaasa, Jyväskylä, Lahti Vesa Sonninen Kuopio, Mikkeli, Joensuu Kouvola, Lappeenranta AVAINASIAKASPÄÄLLIKÖT Kari Laukkanen Kesko ja myyntikenttä Ville Suojoki Finnfrost ASIAKASPALVELU Virpi Juntunen Pakastaminen on luonnollinen tapa säilöä ja siksi pakasteisiin ei tarvitse lisätä säilöntäaineita Findus-pakasteet eivät sisällä Natriumglutamaattia (E621)
Syyskuu - joulukuu 2013. Findus-uutuudet. Findus tuoretta pakkasesta
Syyskuu - joulukuu 2013 Findus-uutuudet Findus tuoretta pakkasesta Kalatuoteryhm Paneroitu kala Paneroitujen kalojemme pakkausdesign muuttuu. Uusi resepti Sitruunaleikkeet 10 x 370g Sitruunaleikkeen kalaraaka-aine
Huhtikuu - elokuu 2013. Findus-uutuudet. Findus tuoretta pakkasesta
Huhtikuu - elokuu 2013 Findus-uutuudet Findus tuoretta pakkasesta Olemme valinneet lihalle ja kalalle parhaiten sopivat vihannekset Espanjalaiset Paistovihannekset Lihalle Valmistusaika alle 10 min!.3a0e0@-bbabeb.
Syyskuu - joulukuu 2012. Findus-uutuudet. Findus tuoretta pakkasesta
Syyskuu - joulukuu 2012 Findus-uutuudet Findus tuoretta pakkasesta Finduksen mikroateriavalikoima uudistuu Pippuripihvi Pippuripihvi (nauta-sika), perunagratiinia, porkkanoita, romanopapuja ja ylellistä
Syys-joulukuu 2014. Findus-uutuudet. Kokeile huomaat eron!
Syys-joulukuu 2014 Findus-uutuudet Kokeile huomaat eron! Bronx & Delhi style Käteviä ateriaratkaisuja ympäri maailmaa. Aitoja ja herkullisia makuja muistoja suosikkimatkakohteestasi Cook Bronx 10 x 450
Uusia, mielenkiintoisia makuja mikrottaviin 1-hengen aterioihin
Syyskuu - joulukuu 2011 Uusia, mielenkiintoisia makuja mikrottaviin 1-hengen aterioihin Ilman lisä- ja säilöntäaineita on nyt Teriyaki Beef Munanuudeleita, naudanlihaa ja vesikastanjaa soijakastikkeessa
Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9
Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,
Ravintosisältö 1.4.2012 Ravintosisältö / 100g Tuotenro Tuotteen nimi Energiaa Proteiinia Hiilihydr. Rasvaa Kuitua Natriumia Suola Laktoosi Gluteeni
Tuotenro Tuotteen nimi Energiaa Proteiinia Hiilihydr. Rasvaa Kuitua Natriumia Suola Laktoosi Gluteeni Vihannespakasteet Wok-vihannekset 6071 Wok Classic 500 g 140 35 1,5 4,5 2,5 0,4 0,08 3 0,2 0,4 - -
Maalis-syyskuu 2014. Findus-uutuudet. Hyvät. Findus tuoretta pakkasesta
Maalis-syyskuu 2014 Findus-uutuudet Höyryävän Hyvät Findus tuoretta pakkasesta Höyryävän Hyvät Mikrottavat vihannekset höyrypussissa n. 2 min mikrossa Uusi valmistustapa*: kun vihannekset kypsennetään
Henrik Rainio
18.3.2019 Henrik Rainio Porvoon tilinpäätös ja C21 - kaupunkien tilinpäätösten ennakkotiedot Toimintakate, / asukas 2017 * Muutos % Manner-Suomi -5 129-5 302 3,4 % Uusimaa -4 656-4 837 3,9 % 1Turku -5
Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit
Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27
C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot
C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot Neuvottelu 25.1.2018 25.1.2018 1 Kaupunginvaltuusto (kokouspalkkiot ) Valtuuston pj Valtuuston varapj Valtuuston jäsen HELSINKI 510.. 385 ESPOO 380.. 320 TAMPERE
ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)
ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,
DANONEN KESÄN UUTUUDET!
DANONEN KESÄN UDET -8 2014 UDET Activia 1 kg laktoositon luonnonjogurtti 1 kg, ME 6, Tuotenumero 161 Activia 1 kg laktoositon luonnonjogurtti, rasvaton 1 kg, ME 6, Tuotenumero 162 Activia 4x12 g sitruunajogurtti
ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain
ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön
20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014
20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014 Tasovertailut Vuosi 2013 120 Kotihoito, kunnallinen 4,00 100 3,50 3,00 80 ka. 76 2,50 60 2,00 40 1,50 1,00 20 0,50 0
Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus
Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus 24.4.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen tavoitteena on vahvoihin kuntiin perustuva, pääsääntöisesti kaksitasoinen integroitu sosiaali-
pv pvm paikka prof Toto75 Toto65 Toto5 lr kesä Toto4 finaali Huom ke 1.1.2014 Helsinki X X uudenvuodenpv
ke 1.1.2014 Helsinki uudenvuodenpv to 2.1.2014 Kouvola pe 3.1.2014 Pori pe 3.1.2014 Kaustinen la 4.1.2014 Tampere su 5.1.2014 Kuopio ma 6.1.2014 Jyväskylä loppiainen ti 7.1.2014 Seinäjoki ke 8.1.2014 Forssa
Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT
Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä
YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008
YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008 FCG Efeko Oy:n tekemä kyselytutkimus 40 kunnassa Selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992. Vuoden 2008
LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011
LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. 1 (5) Vuosina 2010 ja 2011 lisätään julkisen palvelun velvoitteen
KT Yleiskirjeen 17/2009 liite 7
9.12.2009 1 (6) Tehy ry 3.11.2009 KUNTASEKTORIN AY-KOULUTUS V 2010 Luottamusmieskoulutus Tehy Helsinki 18.-20.1. Tehy Vantaa 29.-31.3. Tehy Helsinki 27.-29.1. Tehy Helsinki 7.-9.4. Tehy Vantaa 31.5.-2.6.
Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Tampereen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016
Junatyyppi Junanumero Kulkuväli Lähtöaika Tuloaika Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:12:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 13.12.2015 26.3.2016 S 2 Joensuu asema Helsinki asema
Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017. Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00
Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017 Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00 Lähestymistapa Asuntosijoittamisen tuotto (%) = Bruttovuokratuotto (%) + Arvonnousu (%) Bruttovuokratuotto lasketaan
Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM
Sote-rakenneuudistus 2013 Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä Tähän sisältyy vastuu väestön hyvinvoinnin
VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET
1/6 VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET ALAJÄRVI KYLMÄKONEHUOLTO PEKKA UKONMÄKI KY Keskuskatu 4 62900 Alajärvi puh. 06 557 3160 ESPOO EURA FORSSA ESPOON KODINKONEHUOLTO OY Torpanmäki 3 02740 Espoo puh. 09 250 5700
2013 Teatteritilastot Finnish Theatre Statistics
2013 Teatteritilastot Finnish Theatre Statistics Suomalainen teatterikenttä 18 VOS-teatterit, Suomen Kansallisteatteri, Suomen Kansallisooppera ja rahoituslain ulkopuoliset teatterit 2013
REXEL TEOLLISUUSAUTOMAATIO
N KOKONAISRATKAISUT Toimiva teollisuusautomaatio toimii koko tehtaan prosessitoiminnan keskitettynä työkaluna. Lisäksi oikeaoppinen automaatiokokonaisuus vähentää energiankulutusta jopa 30 prosenttia!
ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014
ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne
Pohdi vierustoverin kanssa hetki, mitkä asiat vaikuttavat ostopäätökseen? Katsotko ostamasi tuotteen pakkausmerkintöjä, miksi/miksi et?
Kertaus Mistä saat: B-vitamiinia C-vitamiinia D-vitamiinia E-vitamiinia Magnesium Rauta Kalsium Jodi Seleeni https://www.youtube.com/watch?v=h0myvftie2u PAKKAUSMERKINNÄT POHDI pareittain Pohdi vierustoverin
Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti:
Magistrate (Meldeämter) in Finnland Register Office of Espoo Itätuulentie 1 P.O.B. 49 02101 ESPOO Tel.: (029) 553 9301 Fax: (029) 553 6326 info.lansi-uusimaa@maistraatti.fi ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan
HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo
HYVINVOINTIFOORUMI Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN KUNNISSA Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö kunnissa on
OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015. Impivaara 1. Impivaara 2. Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue. 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo
OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015 Lohko Kenttä Pelattu Impivaara 1 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo 14 27.1.2016 10:00 PieKok Pori 17 27.1.2016 11:00 Tampere Pori 18 27.1.2016 12:00 Espoo PieKok 16 27.1.2016
Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015
Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat 3. Asuntojen hinnat alueilla 4. Asuntojen hintojen suhde palkkaan 5. Vuokrat
Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Kotkan-Haminan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
Sisällysluettelo. Asennuskanava LHD 20x Asennuskanava LHD 20x Asennuskanava LHD 32x Asennuskanava LHD 40x20...
Newlec-minilistat 2 Sisällysluettelo Asennuskanava LHD 20x10... 3 Asennuskanava LHD 20x20... 4 Asennuskanava LHD 32x15... 5 Asennuskanava LHD 40x20... 6 Asennuskanava LH 60x40... 7 3 Asennuskanava LHD
Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Turun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
Tutkimuksen tarkoitus
Asumismenot 2018 Tutkimuksen tarkoitus Ennuste 2018-2020 lähtökohdat Tulojen kehitys 2018-2020 Laskelmien oletukset Asumisen kulutusmenot 1975-2017 Asumismenojen ennustettu kehitys 2018 Asumismenojen kehitys
CUMULUS Hotellit Kaupunki Hotelli Huoneluokka Normal Low High Normal Low High
CUMULUS Hotellit Normal Helsinki Cumulus Kaisaniemi Standard 139 119 149 11.1.-31.5 1.-17.6. Superior 169 139 179 3.-31.12 Helsinki Cumulus Olympia Standard 109 109 119 11.1.-31.5 1.1.-10.1 1.-17.6. 18.6.-16.8
Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Seinäjoen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
Lapin maahanmuuttotilastoja
Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista
Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 12.9.2014
Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 12.9.2014 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat 3. Asuntojen hinnat alueilla 4. Asuntojen hintojen suhde palkkaan 5. Vuokrat
Vaasan työttömyysraportti 4/2019. REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys
Vaasan työttömyysraportti 4/2019 REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys 5.6.2019 Vaasan työttömyysraportti 4/2019 Huhtikuussa Vaasan työttömyysaste oli 7,6% (koko maa: 8,8%) Viime vuoden
Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut
Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut Julkaisuvapaa maanantaina 10.12.2012 klo. 06.00 Kuntarating 2012 Suomen kuntien asukastyytyväisyystutkimus Kansainvälinen ja riippumaton EPSI Rating tutkii johdonmukaisesti
Bruns kabel Teollisuuskaapelit Varastovalikoima 2015
Bruns kabel Teollisuuskaapelit Varastovalikoima 2015 ASB801 2 Varastovalikoima Ohjauskaapeli Y-JZ, Y-JB, Y-OZ OHJAUSKAAPELI Y-OZ mustat numeroidut johtimet ilman KEVIä AMK606 0405219 OHJAUSKAAPELI Y-OZ
Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Kouvolan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
Tilastot kertyvät... Tilastot kertovat
TOIMINTA JA HALLINTO 2007:7 Tilastot kertyvät... Tilastot kertovat Oikeushallintotilastoja vuodelta 2006 Ulosottotoimi OIKEUSMINISTERIÖN TOIMINTA JA HALLINTO 2007:7 Tilastot kertyvät... Tilastot kertovat
Operaattorivertailu SELVITYS 3G VERKKOJEN DATANOPEUKSISTA
Operaattorivertailu SELVITYS 3G VERKKOJEN DATANOPEUKSISTA SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 YLEISTÄ... 4 TAVOITE... 5 PAIKKAKUNNAT... 5 MITATUT SUUREET JA MITTAUSJÄRJESTELMÄ... 6 MITATUT SUUREET... 6 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...
Säännöllinen kapasiteetti
Junatyyppi Juna Kulkuväli Lähtö Tulo Linja Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:17:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 30.10.2016 10.12.2016 IC 2 Joensuu asema Helsinki asema 5:18:00
Anttila Oy:n myynti 4K INVESTILLE. Mediatilaisuus 16.3.2015 Pääjohtaja Mikko Helander
Anttila Oy:n myynti 4K INVESTILLE Mediatilaisuus Pääjohtaja Mikko Helander Anttila Oy:n osakekanta on myyty 4K INVESTILLE Kauppaan kuuluu: 23 Anttila-tavarataloa Suomessa 8 Kodin1-sisustustavarataloa Suomessa
Korjausvelan laskenta kuntainfrassa
Korjausvelan laskenta kuntainfrassa Janne Rantanen Liiketoimintajohtaja, Fore 1 Kehityshankkeet 2 1 Kehityshankkeet 21 Kuntaa Espoo Helsinki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kotka Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta
KT 3.12.2014 Yleiskirjeen 14/2014 liite5
TEHY RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2015 KUNTASEKTORIN SOPIMUSKOULUTUS V 2015 JÄRJESTÄJÄ PAIKKA AIKA KURSSI Luottamusmieskoulutus KoHo/Tehy Vantaa 12.-14.1. Luottamusmiesten perusopinnot 3-jakso (5/14)
CITROËN INNOVATIONS MALLISTOESITE 2010
CITROËN INNOVATIONS MALLISTOESITE 2010 C ZERO PÄÄSTÖT 0 g Ei bensiininkulutusta, ei ajon aikaisia pakokaasupäästöjä. Uusi 4-paikkainen Citroën C-Zero on tavallisesta verkkovirrasta ladattava täyssähköauto.
Saabisi valmiiksi talveen
Saabisi valmiiksi talveen Saab syys-/talvikampanja 2011 Saabin syys/talvitarjoukset Vanteet ja renkaat tärkein yhteytesi tiehen Tiesitkö, että autosi pitää tiellä vain kämmenen kokoinen alue kerrallaan
Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus
Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015
Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus
Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0
Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön
MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA
Kuva: Antero Saari Kuva: Toni Mailanen Kuva: Toni Mailanen MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA IV neljännes (loka-marraskuu) 2014 Kuva: Marianne Ståhl 23.2.2015 KONSERNIHALLINTO Timo Aro ja Timo Widbom Kuva: Toni
20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 9.9.2014
20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 9.9.2014 Tasovertailut Vuosi 2013 120 Kotihoito, kunnallinen 4,00 100 3,50 3,00 80 ka. 76 2,50 60 2,00 40 1,50 1,00 20 0,50 0 1
Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys
Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys Raportti 21.06.2006 1.0 Perustietoja kyselystä Vastausprosentti oli: 20.1 %. Oheiset ZEF-taulut on prosessoitu normitettuina niin, että keskiarvot asettuvat keskelle
KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 2
Juko ry:n ay-koulutustilaisuudet vuonna 2009 Luottamusmieskoulutus 18.12.2008 1 (5) JUKO 29. 30.1. Tampere Pääluottamusmiesten peruskurssi JUKO 26. 27.3. Seinäjoki Pääluottamusmiesten peruskurssi JUKO
Vaasan Talotoimi liikelaitos
Vaasan Talotoimi liikelaitos Vertailututkimukset KTI- kuntien kiinteistöjen tunnusluvut ja niiden vertailu & Trellum korjausvelkaindeksi & PTS 2015-2030 Vuonna 2015 valmistuneissa tunnuslukuvertailuissa
Vastaanottokeskusten yhteystietoja 2.11.2015
Vastaanottokeskusten yhteystietoja 2.11.2015 Espoo Espoo, Nihtisilta 050 467 2631 Espoo, Otaniemen pelastusopisto 050 4665 180 espoo.keskus@luona.fi Espoo, Siikajärvi 050 467 1862 vok.siikajarvi@luona.fi
Ammattilaisen elämä helpommaksi
Ammattilaisen elämä helpommaksi Kaikki tuotteet saman katon alta, LVI, Teollisuus, Koneet ja Työkalut, Sähkö, Kylmä ja Tee-Se-Itse. Helppoa, vaivatonta ja kustannustehokasta, eikö totta! Ahlsell minuutissa
Vakava väkivaltarikollisuus. Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos
Vakava väkivaltarikollisuus Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Henkirikollisuus Henkirikosten määrän kehitys Poliisin tietoon tulleet henkirikokset (murha,
Vaasan työttömyysraportti 2/2019. REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys
Vaasan työttömyysraportti 2/2019 REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys 26.3.2019 Vaasan työttömyysraportti 2/2019 Helmikuussa Vaasan työttömyysaste oli 8,2% (koko maa: 9,4%) Viime vuoden
Imatra -100-50 0 50 100
Asukasta kohti laskettujen ikävakioitujen kustannusten prosentuaalinen ero keskisuurten kaupunkien keskiarvoon vuonna 00 Imatra -0-0 0 0 0 % -,0 + -0, -, -, -, -, -,0-0, -,0 -, -, PERUS -, -, -,, 0 -,0
UUSIVUOSI 2013-2014 ASIAKASPALVELUKESKUS
UUSIVUOSI 2013-2014 ASIAKASPALVELUKESKUS Yksityisasiakkaat p. 010 414 00 asiakkaat p. 010 414 0666 ma 31.12.2012 Uudenvuodenaatto 7-20 ti 1.1.2013 Uudenvuodenpäivä 7-20 LÄÄKÄRIKESKUKSET (MUU SUOMI) HYVINKÄÄ
RAHASARJAT Lämminveriset
RAHASARJAT Lämminveriset SU 7.9.2014 Paikallisravit 4 Tasoitusajo 2060 m p. 0 + 20 m/ 150 enint. 750 100 PE 19.9.2014 Forssa 7 Tasoitusajo 2140 m etus. ensisij. 3-4-v. etus. toissij. Suom. synt. p. 0 +
Rikosseuraamuslaitoksen tilaajavirastojen ostolaskujen laskutusosoitteet. Etelä-Suomen rikosseuraamusalue. Päivitetty 26.11.2014
1 Rikosseuraamuslaitoksen tilaajavirastojen ostolaskujen laskutusosoitteet Keskushallintoyksikkö PL 7252 01051 LASKUT Päivitetty 26.11.2014 Verkkolaskuosoite: 003703120817 Välittäjän tunnus: 003710948874
NYT KAIKKI RUOKARYHMÄT -20%
NYT KAIKKI RUOKARYHMÄT -20% normaalihinnoista kanta-asiakkaille. Liity nyt kanta-asiakkaaksi saat lisäksi 50 arvosetelin* katso s. 2 PALJON UUTUUS-MATTOJA alk. 9,- HEART-LYHTY 29,90 (39,-) SISUSTUSTYYNYJÄ
Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu
Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu 21.11.2013 Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano
Kaupunkien arviot lastensuojelun määrärahojen riittävyydestä, henkilöstöresursseista ja ehkäisevästä toiminnasta
Tero Ristimäki Lastensuojelulain toimeenpanoon valmistautuminen Suurimpien kaupunkien suunnitelmat resurssien lisäämisestä lastensuojeluun vuodelle 2008 ja arviot lastensuojelulain velvoitteista selviytymisestä
Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA
Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 YLEISTÄ... 4 TAVOITE... 5 PAIKKAKUNNAT... 5 MITATUT SUUREET JA MITTAUSJÄRJESTELMÄ... 6 MITATUT SUUREET... 6 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...
Hyväksytyt päihdehuollonlaitokset: Kansaneläkelaitos. Päihdehuollon kuntoutuslaitokset
Kansaneläkelaitos Terveysosasto Työkykyryhmä Päihdehuollon kuntoutuslaitokset 15.4.2013 Päihdehuollon kuntoutuslaitokset Kuntoutusrahan myöntäminen päihdehuoltolain mukaiseen yksilökuntoutukseen edellyttää,
S 2 JA OMAN ÄIDINKIELEN OPETUS
KIELITIVOLIN KOORDINAATTORIT S 2 JA OMAN ÄIDINKIELEN OPETUS opetusneuvos Terhi Seinä 5.11.2010 MAAHANMUUTTAJAOPETUKSEN TAVOITE antaa Suomeen muuttaville valmiuksia toimia tasavertaisina jäseninä suomalaisessa
Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Lappeenrannan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011
ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Pirjo Ylöstalo, Kela Puh. 020 63 41390 Selvitys 1/2011 Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 1.2.2010 Yleistä
1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP
N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58
Vaasan työttömyysraportti 1/2019. REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys
Vaasan työttömyysraportti 1/2019 REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys 1.3.2019 Vaasan työttömyysraportti 1/2019 Tammikuussa Vaasan työttömyysaste oli 8,2% (koko maa: 9,6%) Viime vuoden
Atte Dahlman. Tomi Hurme
Atte Dahlman Atte Dahlman aloitti McDonald s-yrittäjänä huhtikuussa 2015. Hän omistaa Tammiston ravintolan. Ennen yrittäjyyttä Atte on työskennellyt it-alalla myyntitehtävissä. Tomi Hurme Tomi Hurme aloitti
1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa
Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.
Menestyksesi reseptit
Menestyksesi reseptit Toukokuu elokuu 2016 UUTUUS! Kaikkien rakastama OMAR nyt munkkina! Lyömätön makuyhdistelmä: klassikkobrändi ja ainutlaatuisen pehmeä munkki Loisti makutestissä Suomen suosituimman
N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)
N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu
Työssä jatkamisen tuki pitkittyvässä työkyvyttömyydessä
Pirjo Juvoe-Posti, Saa Pesoe, Pauliia Toivio, Markku Sallmé, Aa-Katriia Himae, Timo Hau, Esa-Pekka Takala, Kirsi Niirae, Iloa Autti-Rämö, Katariia Hikka, Jukka Uitti Työssä jatkamise tuki pitkittyvässä
Kuntien yritysilmasto 2012. Oulun seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Oulun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
VUODENPARAS 2015 TULOKSET
VUODENPARAS 2015 TULOKSET VUODEN 2015 NÄYTTELY UROS 1. FLINKBEIN QUASI PARFAIT 56p 11 Kansainvälinen näyttely 28.3.2015 Turku ROP 11 SSKY Erikoisnäyttely 12.7.2015 Nastola ROP 12 Kaikkien rotujen näyttely
KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 5
Luottamusmieskoulutus KoHo/Tehy Vantaa 7.-9.3. Luottamusmiesten perusopinnot 3-jakso (4/15) KoHo/Tehy Helsinki 11.-13.1. Luottamusmiesten perusopinnot 1-jakso (1/16) KoHo/Tehy Helsinki 15.-17.2. Luottamusmiesten
- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe
- AE 30 Pietari_(Finljandski) Helsinki asema 5:40:00 9:16:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 31 Helsinki asema Moskova_(Leningradski) 17:52:00 7:25:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 32 Moskova_(Leningradski) Helsinki
Suorastaan suussa sulavaa
FOOD SERVICE 2019 Suorastaan suussa sulavaa Parasta kanaa Kun kananpojat syövät paremmin ja voivat hyvin, ihmiset saavat lautasilleen parempaa kananlihaa. Tämän takia haluamme tehdä asioita koko ajan kestävämmin,
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007
AUTOALAN TIEDOTUSKESKUS ENSIREKISTERÖINNIT 4/07 1(9) AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007 Sisältö: Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain 2 Haltijan maakunnan ja ajoneuvolajin mukaan 2 Haltijan kunnan
VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET
1/6 VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET ALAJÄRVI ESPOO EURA FORSSA HAAPAJÄRVI HARTOLA HELSINKI HYVINKÄÄ KYLMÄKONEHUOLTO PEKKA UKONMÄKI KY Keskuskatu 4 62900 Alajärvi puh. 06 557 3160 ESPOON KODINKONEHUOLTO OY Torpanmäki
RAHASARJAT. Lämminveriset TO 2.5.2013 Kouvola 6 Tasoitusajo 2100 m etus. ensisij. 3-4-v. etus. toissij. Suom. synt. p. 0 + 20 m/ 700 enint.
RAHASARJAT Lämminveriset TO 2.5.2013 Kouvola 6 Tasoitusajo 2100 m etus. ensisij. 3-4-v. etus. toissij. Suom. synt. p. 0 + 20 m/ 700 enint. 700 1400 TO 9.5.2013 Mikkeli 6 Tasoitusajo 2120 m etus. ensisij.
Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen
Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen Satu Tolonen ja Janne Antikainen TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu) VNK TEAS hanke Työpaja 13.6.2016 Väestö Väestönkehitys 1995-2015
ALZ884. Vesilukot Prevex
ALZ884 Vesilukot Prevex Yksinkertainen on kaunista Yksinkertaisuus toimii. Se oli meillä Prevexillä lähtökohtana, kun yli 40 vuotta sitten aloimme tehdä muovisia vesilukkoja. Sekä asentajat että loppukäyttäjät
*1) ent. Etelä-Savon koulutuskunta yhtymä *2) ent. Hyvinkään- Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö / Hyvinkään - Riihimäen akk
Ravintola- ja hotellipalvelualan tutkintotoimikunta (8093) 1.8.2007-31.7.2010 Tarjoilijan ammattitutkinto Voimassa olevat järjestämissopimukset / sopimukset voimassa 31.12.2010 asti Tutkinnon järjestäjä
Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2008 eräissä kaupungeissa - Kysely yleishyödyllisille yhteisöille
ISSN 12371288 Lisätiedot: Virpi Tiitinen Puh. +358 40 517 3400 Selvityksiä 1/2009 Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2008 eräissä kaupungeissa - Kysely yleishyödyllisille yhteisöille 4.3.2009 Vuokra-asuntotilanne
Vaasan työttömyysraportti 12/2018. REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys
Vaasan työttömyysraportti 12/2018 REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys 24.1.2019 Vaasan työttömyysraportti 12/2018 Joulukuussa Vaasan työttömyysaste oli 8,5% (koko maa: 9,7%) Viime vuoden
KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa?
KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? Timo Aro @timoaro Huhtikuu 2019 Alue- ja väestönkehityksen muutostrendit vaikuttavat kaikkien alueiden kehitykseen