OMAHOITO Varkauden kaupunki tarjoaa asiakkailleen sähköisiä terveyspalveluita Omahoidon Terveyskansion välityksellä. Palvelun käyttö edellyttää sopimusta asiakkaan ja Varkauden kaupungin terveyskeskuksen välillä. Palvelu on asiakkaalle maksuton. Palvelun suojattu käyttö Terveyskansio on asiakkaalle henkilökohtainen ja edellyttää asiakkaan tunnistamista ennen palvelun käyttöä. Tunnistautuminen tapahtuu henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla ja toimii tällä hetkellä Nordean, Osuuspankin ja Sampo Pankin tunnuksilla. Asiakas on vastuussa omien verkkopankkitunnusten säilyttämisestä. Jos tunnukset joutuvat sivullisen haltuun, asiakkaan on ilmoitettava tästä välittömästi terveyskeskukselle Terveyskansion sulkemiseksi. Sopimuksen voimassaolo Sopimus on voimassa toistaiseksi ja asiakas voi purkaa sen milloin tahansa. Sopimus päättyy automaattisesti, kun asiakkuus Varkauden kaupungin terveyskeskuksessa päättyy asiakkaan paikkakunnalta muuton vuoksi. Mikäli terveyskeskus havaitsee sähköisen palvelun käytössä tahallisia väärinkäytöksiä, asiakkaan oikeudet käyttää palvelua voidaan evätä. Sähköiset terveyspalvelut koostuvat seuraavista osista: 1. Terveystiedot Yhteenveto sivulla näytetään potilastietojärjestelmään kirjatut pysyvät diagnoosit, pysyvä lääkitys sekä terveyskansion avaamisen jälkeen terveyskeskuksessa otetut laboratoriotulokset ja terveyskeskuksen työntekijän kommentit sekä mahdolliset hoito-ohjeet. Hoitosuunnitelmaan on kirjattu tärkeimmät hoidon tavoitteet, omahoitoa, lääkityksiä sekä seurantatutkimuksia koskevat asiat. Rokotustiedoissa näytetään Varkauden potilastietojärjestelmään kirjatut rokotukset vuodesta 2006 alkaen. 2. Kysymykset, vastaukset, viestit Asiakas voi lähettää lyhyitä kysymyksiä häntä terveyskeskuksessa hoitavalle tiimille, lääkärille tai hoitajalle ja lukea heidän lähettämänsä vastaukset. Vastaus pyritään antamaan kolmen päivän työpäivän kuluessa (paitsi Marevan -potilaan annostus pyritään määrittämään samana päivänä kun näyte on otettu). Myös terveysaseman lääkäri tai hoitaja voi lähettää asiakkaalle yksisuuntaisen, tiedotetyyppisen hoitoa koskevan viestin. Yksisuuntaiseen viestiin ei voi vastata. Kaikki lähetetyt ja vastatut viestit tallentuvat pysyvästi terveyskeskuksen potilastietojärjestelmään. Viestiliikenne tapahtuu salattuna siten, että ulkopuoliset eivät pääse viestejä lukemaan.
3. Yhteystiedot Sivulla voi tarkistaa ja tarvittaessa muuttaa puhelinnumeronsa. Muutos tallentuu myös terveyskeskuksen potilastietojärjestelmään. Automaattiset tekstiviestimuistutukset Asiakas saa matkapuhelimeen automaattisen tekstiviestimuistutuksen, kun asiakkaan Terveyskansion kautta lähetettyyn kysymykseen on vastattu terveyskeskuksessa otettuja laboratoriokokeita on kommentoitu ja vastaukset on lähetetty Terveyskansioon seuraavan pitkäaikaissairauden seurantakäynnin ajanvarauksesta muistutetaan Palvelukatkot Palvelu on käytössä 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä. Palvelussa voi olla joskus suunniteltuja katkoja ja myös suunnittelemattomat katkot ovat mahdollisia. Mikäli palvelu on pois päältä, asiakas voi aina hoitaa asian puhelimitse hoitajien soittoaikoina tai käymällä terveysasemalla. HUOMIOITHAN SEURAAVAN Omahoito ei ole tarkoitettu kiireellisten eli päivystyksellisten asioiden hoitoon eikä myöskään pitkien tai monimutkaisten asioiden esittämiseen. jos vaiva vaatii kiireellistä hoitoa, tulee ottaa yhteys terveysasemalle soittoajalla hoidon tarpeen arviointia varten jos asia on pitkä ja monimutkainen, on hyvä varata vastaanottoaika, jolloin asioiden käsittelyyn voidaan varata enemmän aikaa
Sopimus sähköisistä terveyspalveluista Haluan solmia sopimuksen sähköisten terveyspalvelujen käytössä tässä sopimuksessa kuvatulla tavalla. Olen lukenut sopimuksen ja ymmärrän sen sisällön. Sitoudun toimittamaan voimassa olevan lääkelistan terveysasemalle. o Voit käyttää oheista lääkelistaa mallina. Lääkelista Täytä lääketietosi. Tiedot päivitetään sähköisiin potilasasiakirjoihisi. Nimi Henkilötunnus Lääkkeet, joita käytät
Lääkkeet, joita käytät
Lääkkeet, joita käytät