Kielen oppiminen Heli Lehtelä Helsinki 4.12.2001 Seminaariesitelmä, kieliteknologiasovellukset HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos
1. Johdanto Kieliteknologian avulla voidaan varmasti luoda entistä parempia sovelluksia kielten oppimiseen. Otetaan mukaan tietoa kielen rakenteesta ja käytetään sitä opettamisen pohjana, jolloin käsitys kielen rakenteesta ikään kuin huomaamatta välittyy ihmisen tietoisuuteen. Ensin täytyy tuntea lähde- ja kohdekielen kielioppi ja kielien erityispiirteet. Tämä ei kuitenkaan riitä. Koko kielen oppimisen ongelma lähtee yksilöstä; ihmisen tavasta ymmärtää ja käsitellä kieltä. Jotta voisimme luoda hyviä opetus- ja testausohjelmia, on meidän ensin tutkittava kielen oppimisen prosessia. Ihmisen ymmärryksen tasoa tietyn kielen rakenteista ja muodoista kutsutaan kielelliseksi tietoisuudeksi. Kielellisen tietoisuuden kehitystä on tutkittu erityisesti lapsilla heidän opetellessaan äidinkieltään. Toisaalta monissa tapauksissa voidaan väittää, että kouluikäisillä lapsilla kirjakielen opettelu vastaa ensimmäisen vieraan kielen opettelua. Vaikkakin kielellistä tietoisuutta on tutkittu enimmäkseen lapsilla ja äidinkielen kohdalla, voidaan sitä soveltaa myös aikuisille ja vieraankielen opetteluun. Ihmisen tapa opetella ja oppia kieltä pysyy samanlaisena iästä riippumatta. Toistaiseksi kielellisen tietoisuuden ja vieraan kielen oppimisen suhdetta on tutkittu vain vähän. Kuitenkin yhä kansainvälistyvässä kontekstissa tarvitaan lisää tutkimustietoa siitä, miten ihminen - erityisesti lapsi oppii vierasta kieltä. Erityisen ajankohtaisia ovat äidinkielen ja vieraan kielen suhteeseen liittyvät kysymykset, sillä on luonnollista, että vieraan kielen taitoa ei tule kehittää äidinkielen kustannuksella. Suomessa on käyty viime aikoina kiivastakin keskustelua esimerkiksi kielikylpyopetuksen ja vieraalla kielellä opettamisen vaikutuksesta äidinkielen osaamiseen, mutta tutkimustietoa aiheesta on niukalti. 2. Kielellinen tietoisuus Kielellinen tietoisuus merkitsee ulkopuolista asennoitumista kieleen, kielen ottamista pohdinnan kohteeksi. Tällaista asennetta voidaan kutsua metalingvistiseksi. Huomio käännetään sanojen merkityksestä niiden muotoon ja funktioon. Metalingvistisen asennoitumisen ilmaantuminen ei ole mitenkään itsestään selvä osa kielellistä kehitystä. Tavanomaisissa tilanteissa harvoin tarvitaan metalingvististä asennoitumista, vaan lapset keskittyvät lähinnä sanojen ja lauseiden merkitykseen.
Esikouluiässä lapset alkavat havainnoida eroja sanoissa. Esim. Sana "lammas" muistuttaa jollakin tavalla enemmän sanaa "hammas" kuin "pässi". Lapset alkavat nauttia sanojen osien sekoittamisesta ja ääntämyksen muuntelemisesta, sekä alkavat pohtia sanojen alkuperää. Kielellinen tietoisuus ei kehity kaikilla lapsilla tietyssä iässä, vaan kehitksen kulku on hyvin yksilöllistä. Jotkut lapset saattavat jo pieninä leikitellä kielellä, kun taas toiset tyytyvät kielen käyttämiseen. Syitä lasten erilaisuuteen ei tiedetä, mutta monet tutkimukset viittaavat siihen, että metalingvististä kehitystä voidaan edistää opetuksella. Esimerkiksi runoissa ja loruissa sanojen merkitys on toissijainen muodon korostuessa. Lorut saattavat kiinnittää lapsen huomion niin, että jopa hyvin pienet lapset kykenevät erottamaan kielen muotoja ja osoittavat kielellistä tietoisuutta. He siis pystyvät tarkastelemaan kieltä toisesta näkökulmasta kuin tavallisesti. 3. Kielellisen tietoisuuden osa-alueita 3.1. Äännejärjestelmän ymmärtäminen - fonologinen tietoisuus Sanojen eritteleminen äänteiksi on abstraktia analyysiä, joka ei ole tarpeen sen paremmin puheen tuottamisessa kuin ymmärtämisessäkään. Sen sijaan tekstin lukemisessa ja kirjoittamisessa äänteiden erotteleminen on keskeisessä asemassa. Sanan jakaminen äänteiksi on eri asia kuin äänteiden erottaminen toisistaan. Äänteiden erottamisen kyky kehittyy jo varhain. Useimmat 4-vuotiaat pystyvät jo erottamaan sanat luu ja kuu toisistaan. Tutkimusten mukaan aikuiset, joilla ei ole ollut tilaisuutta opetella lukemista tai kirjoittamista, eivät myöskään pysty käsittelemään äänteitä erillisinä yksikköinä. He eivät osaa jakaa sanaa äänteiksi eivätkä yhdistää äänteitä sanoiksi. Sanat hahmottuvat kokonaisuuksina, eikä niillä tällöin ole esim. määriteltävää alkua. Niinpä kysymys "Millä aurinko alkaa" on käsittämätön. Jos sanan jakaminen äänteiksi on vaikeaa, niin äänteiden yhdistäminen sanoiksi on vielä vaikeampaa. Muistin rajallisuus vaikuttaa siihen, että yhdisteleminen on vaikeaa. Äänteet on muistettava, jotta niiden yhdisteleminen olisi mahdollista. Tavutus auttaa tähän ongelmaan. Kun sanat muistetaan tavupaketteina, muistiin mahtuu enemmän tietoa.
3.1.1 Dekoodaus Lukemisessa erotetaan tavallisesti kaksi eri puolta: dekoodaus ja luetun ymmärtäminen. Dekoodauksella tarkoitetaan kirjoitusmerkkien kääntämistä erilaisiksi kielellisiksi yksiköiksi(tavuiksi, sanoiksi, jopa lauseiksi). Dekoodaus ja luetun ymmärtäminen eivät suinkaan ole täysin toisistaan riippumattomia, vaan vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. Dekoodaus helpottuu, jos on ymmärtänyt aiemmin lukemansa ja tajuaa tekstin sisällön. Aloittelevalla lukijalla on hallussaan vain harvoja valmiita sanahahmoja. hänellä ei myöskään ole laajaa kokemusta siitä, mitkä kirjainyhdistelmät, sanan osat jne. ovat yleisiä. Lapsi joutuu lukemaan sanat kirjain kirjaimelta. Lukeminen vaatii varmuutta dekoodauksessa ja kykyä äänteiden yhdistämiseen. Kirjoittamista varten sanat on eriteltävä äänteiksi ja kirjoitettava kutakin äännettä vastaava kirjain. Äänneanalyysi on välttämätöntä oikeinkirjoitukselle. Monissa kielissä ääneasu ei vastaa oikeinkirjoitusta, mikä edelleen vaikeuttaa äänneanalyysin tekoa. 3.1.2 Miten kehittää fonologista tietoisuutta? Metafonologiset harjoitukset auttavat äänteiden hahmottamisessa. Metafonologista tietoisuutta on todettu kehittävän mm. äänneloruilla leikittely, sanojen jakaminen äänteiksi ja äänteiden yhdistämisen harjoittelu. Entisessä Neuvostoliitossa toteutettiin tutkimussarja, jossa äänteitä opetettiin kiinnittämällä huomio kuhunkin sanassa esiintyvään äänteeseen yksi kerrallaan venyttämällä äännettä vuorollaan. Jos harjoiteltiin vaikkapa sanaa marja sanoiopettaja aluksi "mmmmmarja". Samalla laitettiin m-kirjain kuvan alareunan ensimmäiseen ruutuun. Seuraavaksi lausuttiin "maaaarja" ja asetettiin a ruutuun jne. Menetelmän todettiin auttaneen lasten taitoa jakaa sanoja äänteiksi. 3.2. Tietoisuus sanoista - morfologinen tietoisuus Lapset eivät hyväksy leikkiä, jossa esineet vaihtavat nimiä. Koiraa ei voi sanoa haarukaksi, koska koiralla ei voi syödä. Ja toisinpäin. Nimityksien vaihtaminen tarkoittaa 5-6-vuotiaille lapsille ominaisuuksien vaihtamista. Sanat sitoutuvat merkitykseensä, ja lasten on vaikea irtautua tästä sidoksesta. Sanat eivät myöskään erotu selvästi puhevirrassa. Tämän huomaa selvästi kuunnellessaan jotakin vierasta kieltä. On lähes mahdotonta sanoa missä sanarajat menevät. Vielä n. 8-9-vuotiaille tuottaa vaikeuksia jakaa äidinkielensä puhutut lauseet sanoiksi. Esim. lause "Piiloudun talon
taakse" voi käsittää koostuvan kahdesta yksiköstä: "piiloudun" ja "talon taakse". 3.2.1 Miten morfologisen tietoisuuden muodostumista voi kehittää? Opetuksessa on luonnostaankin paljon tilanteita, jotka johtavat keskusteluihin ja pohdintoihin sanoista. On hedelmällistä pohtia samasta kantasanasta kehittyneiden sanojen oikeinkirjoitusta, tehdä ristisanatehtäviä ja opiskella oikeinkirjoitussääntöjä. Myös pidemmälle menevien opetusmenetelmien on todettu toimivan. On johdettu sanoja, keskusteltu niiden alkuperästä, etsitty sanoille vastakohtia ja synonyymejä. Harjoitusten tärkein saavutus on ollut virittää kiinnostus ja harrastus kieleen, tehdä sanoista kiinnostavia ja houkuttelevia. 3.3 Tietoisuus kielen säännöistä - syntaktinen tietoisuus Riippumatta äidinkielestään lapset hankkivat seitsemänteen ikävuoteensa mennessä pitkälle kehittyneen syntaktisen valmiuden. Syntaksin omaksuminen sujuu yhtä tiedostamatta kuin muukin kielen kehitys. Tavallisin menetelmä mitata lasten syntaktisen tietoisuuden astetta on antaa heidän arvioida, ovatko tietyt lauseet kieliopillisesti oikein. Pelkkä kieliopin sääntöjen havaitseminen ei vielä riitä tehtävistä suoriutumiseen. On myös kyettävä kääntämään huomio lauseen merkityksestä sen kieliopilliseen muotoon. Aivan samoin kuin lapsen on vaikea kiinnittää huomio äänteisiin ja sanoihin sinänsä, on myös vaikeaa keskittyä pelkästään kieliopin sääntöjen tarkasteluun. Viisivuotiaiden mielestä lause Den hunden lilla är söt voi olla kieliopillisesti täysin oikein sen takia, että he ymmärtävät lauseen merkityksen. Arkikielessä lapsi kyllä osaa käyttää oikeata sanajärjestystä. Kaikkein pienimmät lapset tuntuvat perustavan arvionsa lauseiden oikeellisuudelle siihen, ymmärtävätkö he lauseen. Vähän vanhemmat taas siirtyvät käyttämään kriteerinä lauseen merkitystä ja vasta kouluikäiset perustavat arvionsa kieliopilliseen muotoon. Näin ollen lasten kehitys kieliopillisten muotojen arvioimisessa etenee samoja säännönmukaisuuksia noudattaen kuin muukin metalingvistinen kehitys. Syntaktinen tietoisuus ilmenee muutenkin kuin kykynä arvioida lauseita. Kieliopillisten muotojen harkinta voi näkyä myös sekä muiden että omien ilmausten korjaamisena. Syntaktisen tietoisuuden kehittyneempi muoto on kyky määritellä ja kertoa, mikä lauseessa on väärin. Tutkimusten perusteella kielioppivirheet eroavat sen suhteen, miten helppo ne on huomata. Sekä lapset että aikuiset huomaavat helpommin taivutusvirheet kuin sanajärjestyksen virheet.
vrt. Pelles bil är röda. Den hunden stora springer. Valitettavasti mikään tutkimus ei ole selvittänyt, miksi tietyt säännöt ovat helpompia kuin toiset. Tieto olisi varsin olennainen opetuksen kannalta. Jos järjestys voitaisiin osoittaa, olisi helppoa järjestää myös opetus helposta asiasta vaikeampaan päin. Erittäin hyvää kielellisen tietoisuuden astetta löytyy aikuisilta, jotka osaavat ottaa kantaa merkityksettömien lauseiden kielioppiin. Tavallisesti he tällöin puhuvat kieltä äidinkielekseen. Esim. Lipsu teuturi hevasti. Hepsut kimu laapivat. Löytyykö lauseista kielioppivirheitä? Syntaktisella tietoisuudella on suuri vaikutus lukemaan ja kirjoittamaan oppimiselle. Puheessa melodia ja sanajärjestys ilmaisevat lauseen syntaksin. Kirjoitetussa tekstissä melodia puuttuu. Sen asemesta lauseen kielioppi ilmaistaan välimerkeillä. Välimerkkien käyttäminen edellyttää syntaktista tietoisuutta. 3.3.1 Voiko syntaktista tietoisuutta edistää? Asiaa ei ole suoraan tutkittu. Muiden metalingvististen valmiuksien kohdalla on todettu, että harjoituksilla on mahdollista herättää lasten kiinnostus kieleen. Siksi tuntuukin luultavalta, että innostavalla kieliopin opetuksella voitaisiin edistää metasyntaktista tietoisuutta. 3.4 Tietoisuus merkityksestä Tietoisuus merkityksestä tarkoittaa pragmaattista tietoisuutta. Tietoisuutta siitä, miten kieltä käytetään sekä kielellisten kuvien ja metaforien ymmärtämistä. Tällä alueella kognitiivinen, sosiaalinen ja emotionaalinen kehitys kohtaavat ja lapsen kokemustaustalla on suuri merkitys. Keskustelussa käytämme kaikkia mahdollisia keinoja tullaksemme ymmärretyiksi; eleitä, ilmeitä jne. Useimmiten on hyvin vaikeaa eritellä mikä osa tiedoista välittyy kielen kautta ja mikä taas muun viestinnän kautta. Kielellisen ilmaisun sopeuttaminen tilanteeseen sopivaksi alkaa jo hyvin varhain, muutaman vuoden iässä. Jotta voisi kiinnittää huomiota puheeseen ja arvioida esimerkiksi ilmausten ymmärrettävyyttä, on omaksuttava ulkopuolinen asenne kieleen ja keskustelutilanteeseen. Mistä sitten tietää millä asteella pragmaattinen tietoisuus on? Eniten pragmaattisen tietoisuuden astetta on tutkittu havainnoimalla lasten kykyä erottaa ilmausten yksiselitteisyys. Alle kahdeksanvuotiaiden on vaikeaa huomata ilmauksien monimerkityksisyyttä. Usein he hyväksyivät loogisesti ristiriitaisia
väittämiä ja järjettömiä kysymyksiä. Lasten oma kokemuspohja vaikutti siihen, miten helposti ilmausten mahdottomuus havaittiin. Nuorimmat lapset eivät edes kiinnittäneet huomiota siihen mitä sanottiin, vaan siihen mitä he olettivat sanottavan. Merkityksellisen tietoisuuden taso oli sama testattaessa sitä yksittäisillä lauseilla tai toiminnallisella ympäristöllä. Metaforien ja kielikuvien ymmärtäminen riippuu monista asioista, kuten yleistietouden ja erityistietojen runsaudesta sekä kognitiivisesta kehitystasosta. Lisäksi on osattava irrottautua sanojen varsinaisesta merkityksestä. Jos viisivuotiaalle sanoo hänen olevan oikea enkeli, hän luultavasti kieltää asian sille perusteella, että hänellä ei ole siipiä. Vielä hankalampaa lapsille on yhdistellä ilmiöitä, jotka käsitteellisesti ovat kaukana toisistaan. Esim. Tyttö on kaunis kuin kukka. 7-10-vuotiaat alkavat leikitellä kieleen perustuvilla kaskuilla. Kun lapsi kertoo kaskun: Miten virtahepo sammutetaan? Katkaistaan virta, on se osoitus pragmaattisen tietoisuuden kehittyneisyydestä. Ymmärtääkseen kaskun on irtauduttava sen kirjaimellisesta merkityksestä ja omaksuttava vapaampi asenne kieleen. Lapset alkavat ymmärtää metaforia ensimmäisinä kouluvuosinaan, mutta konkreettisemmalla tasolla kuin aikuiset. Kehittyneempiä kielikuvia he alkavat ymmärtää vasta n. 10-12 vuoden iässä. 3.4.1 Voidaanko pragmaattista tietoisuutta harjaannuttaa? Lapset, joille luetaan ääneen satuja ja muita kertomuksia, oppivat luottaman kielen ymmärtämisen välineenä ja tottuvat kuuntelemaan tarkkaavaisesti. Nämä kokemukset kehittävät luultavasti myös kriittistä asennetta kuultuun ja luettuun, sekä tottumusta arvioida ymmärsikö asian vai ei. Keskustelutilanteissa vastaava kriittinen asenne koetaan arvosteluksi ja vihamielisyydeksi. Lukemalla lapsille edistämme luultavasti samalla heidän pragmaattista tietoisuuttaan tarjoamalla heille tilaisuuden pohtia kieltä ja sen ymmärrettävyyttä. Kielikuvien ja metaforien ymmärtämiseksi ei ole olemassa muita harjoituksia kuin mahdollisimman monenlaisten tekstien kuuntelu ja lukeminen. 4. Soveltaminen opetukseen ja tietokoneohjelmiin Huomasin, että varsin monet perinteiset kielenopetustehtävät toimivat varsin hyvin sinällään kielellisen tietoisuuden kehittäjinä. Kuitenkin opetus tuntuu keskittyvän tällä hetkellä varsin paljon pelkälle sanojen merkityksen opettamiselle, varsinkin vieraita kieliä opetettaessa. Kuten aiemmin tuli esille, meidän on pystyttävä irtautumaan ilmausten merkityksistä halutessamme tarkastella kieltä sinänsä. Sama asenne voitaisiin ottaa korostuneemmin mukaan niin kielen opetuksessa kuin kielisovellusten tekemisessäkin. Huomiota voidaan kiinnittää itse kieleen edellä luetellun kaltaisten harjoitusten kautta, sekä käyttämällä opetuksessa hauskoja loruja ja satuja, joissa kielellä leikittely korostuu.
Täällä hetkellä kielellisen tietoisuuden osa-alueista ehkä parhaiten opetuksessa ja siihen käytettävissä sovelluksissa otetaan huomioon syntaktisen tietoisuuden kehittäminen. Muut osa-alueet jäävät vähemmälle huomiolle. Jos muutkin osa-alueet otettaisiin enemmän huomioon, voisi oppilaiden olla helpompi omaksua uusia asioita. Perinteisen sanojen opettelun ja kielioppitehtävien lomaan voitaisiin lisätä mm. äänneharjoittelua. Metalingvistiset harjoitukset eivät sulje pois perinteistä harjoittelua, vaan ne voisivat toimia hyvänä lisänä nykyiselle merkitystä korostavalle opetustavalle. Metalingvistisen opetuksen on havaittu herättävän oppilaiden kiinnostusta kieleen. Kielestä tulee tällöin haaste ja jännittävä löytöretki. Ja mikä toimiikaan sen parempana kannustimena kielen opiskelussa kuin hyvä motivaatio? 4.1 Kielitestit Kuten edellä huomattiin, kielellisen tietoisuuden astetta voidaan myös arvioida erilaisten tehtävien avulla. Tällaisia testejä onkin olemassa paljon enemmän kuin kielellisen tietoisuuden huomioon ottavia opetusohjelmia. Testejä voidaan tietenkin käyttää myös opetuksen tukena. Niiden avulla tiedetään millaista harjoitusta kaivataan lisää. Muutamia testaukseen sopivia seikkoja tietoisuuden asteen havainnoimiseksi: - Ymmärtääkö lapsi sanojen sopimuksenvaraisuuden - Osaako lapsi jakaa sanat äänteisiin - Erottaako lapsi sanojen loppusoinnullisuuden - Osaako lapsi käyttää puheen melodiaa hyväkseen - Osaako lapsi johtaa sanoja - Tunnistaako lapsi kieliopillisia virheitä - Ymmärtääkö lapsi metaforia - Osaako lapsia kertoa sanoille synonyymeja ja vastakohtia Lähteet: Tornéus Margit: Löytöretki kieleen. Lasten kielellisen tietoisuuden kehittyminen Jyväskylän yliopiston projektiryhmä, Solki. Kielellinen tietoisuus ja vieraan kielen oppiminen.