TYÖNTEKIJÖIDEN KOETTU TERVEYS JA TYÖKYKY 6-VUORO JA 12-TUNNIN VUOROTYÖJÄRJESTELMÄSSÄ

ÖLJYNJALOSTAMON OHJAAMO- JA KENTTÄ- TYÖNTEKIJÖIDEN KOETTU TERVEYS JA TYÖKYKY 6-VUORO JA 12-TUNNIN VUOROTYÖJÄRJESTELMÄSSÄ Hannele Sievers Pro gradu Ergonomia Kuopion yliopisto Biolääketieteen laitos Helmikuu 2007

TIIVISTELMÄ KUOPION YLIOPISTO, lääketieteellinen tiedekunta Biolääketieteen laitos Ergonomia SIEVERS, HANNELE: Öljynjalostamon ohjaamo- ja kenttätyöntekijöiden terveys ja työkyky 6-vuoro- ja 12-tunninvuorotyöjärjestelmässä Opinnäytetutkielma, 52 sivua, 4 liitettä (7 sivua) Ohjaajat: TtT Annina Ropponen, Professori, FT Veikko Louhevaara Helmikuu 2007 Avainsanat: ergonomia, vuorotyö, työkyky, terveys, uni Tutkielman tavoitteena oli selvittää ohjaamo- ja kenttätyöntekijöiden työkykyyn ja terveyteen vaikuttavia tekijöitä 6-vuoro- ja 12-tunnin vuorotyöjärjestelmässä. Tutkimus kohdistettiin eri-ikäisten vuorotyöntekijöiden vuorotyökokemuksiin, terveyteen ja nukkumiseen. Tutkimuskohteena oli Öljynjalostamon Tuotantolinja kolmen 6- vuorotyöntekijät ja Sataman, Energialaitoksen, Purkausterminaalin ja Jakeluterminaalin 12-tunnin vuorotyöntekijät. Tutkimus suoritettiin kyselylomakkeella joulukuun 2005 ja tammikuun 2006 välisenä aikana. Kysymykset olivat sekä avoimia, että Likertasteikollisia kysymyksiä. Kysymykset lähetettiin vuorotyöhenkilöstölle. Kyselylomakkeen palautti 132 henkilöä, vastausprosentti 61 %. Kuusivuorotyöntekijöiden vastausmäärä oli 33 % ja 12-tunnin vuorotyöntekijöiden 67 %. Kyselyssä saatu aineisto analysoitiin SPSS 11.5 tilasto-ohjelmalla. Tilastollinen kuvaus aineistosta tehtiin frekvenssien, prosenttijakaumien, keskiarvojen, keskihajontojen ja vaihteluvälien avulla. Osa taustamuuttujista luokiteltiin uudelleen tutkimusryhmän pienen koon vuoksi. Tulokset analysoitiin ristiintaulukoimalla. Luokitteluasteikollisten muuttujien riippuvuuksia testattiin Pearsonin Chi-Square testillä, järjestysasteikollisten muuttujien yhteyksiä testattiin Spearmanin korrelaatiotestillä ja välimatka-asteikollisia Pearsonin korrelaatiotestillä. Kahdentoista tunnin vuorotyöjärjestelmä helpotti merkitsevästi enemmän sosiaalista elämää, perheen kiinteyttä, vapaa-aikaa, vireyttä, unta ja jaksamista kuin 6-vuorotyö. Kahdentoista tunnin järjestelmä oli myös merkitsevästi suosituin oma valitsema vuorotyöjärjestelmä. Terveydellisiä oireita oli vain vähän ja ne eivät eronneet näissä vuorotyöjärjestelmissä. Nukkuminen ei eronnut eri työaikajärjestelmissä tai työtehtävissä toisistaan aamu- ja yövuorojen aikana tai vapaa-päivinä. Itse arvioitu työkyky 12-tunnin vuoroa tekevillä yli 45-vuotiailla oli parempi kuin 6-vuoroa tekevillä. Eroa ei ollut itse arvioidussa työkyvyssä ohjaamo- ja kenttätyöntekijöiden välillä. Sairaspoissaoloja oli enemmän ruumiillista työtä tekevillä kenttäoperaattorilla kuin ohjaamo-operaattoreilla. 12-tunnin vuorotyöjärjestelmää tekevillä oli merkitsevästi parempi työkyky. Kahdentoista tunnin vuorotyöjärjestelmässä vanhemmilla työntekijöillä oli huonompi työkyky kuin nuoremmilla työntekijöillä. Nukkuminen ei eronnut näissä kahdessa työvuorojärjestelmässä, eikä se vaikuttanut työkykyyn. Tämä tutkielma tukee aikaisempien tutkimusten tuloksia vuorotyöntekijöiden myönteisestä suhtautumisesta 12-tunnin vuorotyöjärjestelmään. Näyttäisi siltä, että yli 45-vuotiaat hyötyvät lyhyemmistä vuorokierroista seitsemän peräkkäisen vuorotyöpäivän sijaan. Vapaa-ajan arvostus on lisääntynyt. Tiivistetty työaika suo enemmän vapaa-aikaa kuin perinteinen vuorotyö. Kohtuullisen mittaiset vuorotyörupeamat ja palautumisen säännönmukaisuus auttavat vuorokausirytmin pysymistä mahdollisimman luonnonmukaisena. Tulevaisuudessa vuorotyöjärjestelmien ergonomiaa tarvitaan edistämään osaavan ja ikääntyvän ammattihenkilöstön työkykyä.

UNIVERSITY OF KUOPIO, Faculty of Medicine Department of Biomedicin Ergonomics SIEVERS, HANNELE: The work ability and the health of control room and field operators of Oil Refinery at six shift and 12 hour shift schedules Thesis, 52 pages, 4 appendixes (7 pages) Tutors: Annina Ropponen, PhD, Veikko Louhevaara, PhD, Professor February 2007 Keywords: ergonomics, shift work, work ability, health, sleep The purpose of this study was to investigate the factors affecting the work ability and the health of control room and field operators at six shift and 12 hour shift schedules. The study was focused on shift work experiences, health and sleep of shift workers at different ages. The subjects of the study were the 6 shift workers of Production line 3 and the 12 hour shift workers of Harbor, Power Plant, Anlouding terminal and Distribution terminal at Oil Refinery. The study was carried out with the survey questionnaire from December 2005 to January 2006. The questions were both open questions and Likert scaling questions. The questionnaires were sent to the shift work staff. The questionnaires were returned by 132 persons, the answer rate was 61 %. Six shift workers answers rate was 33% and 12 hour shift workers 67 %. The gathered data was analyzed by SPSS 11.5 statistic program. The statistical description of the data was made by frequencies, frequency distribution, means, standard deviation and variance. The part of the background variables were recategorized because of the small size of the research group. The results were analysed by cross tabulation. The dependency of the nominal scale variables were tested by Pearson`s Chi Square test. The variables of ordinal scale were tested by the Spearman correlation test and the variables of interval scale were tested by Pearson`s correlation test. A 12 hour shift schedule improved significantly more the social life, the closeness of family relations, leisure time, sleep and well-being than 6 shift work. The 12 hour shift schedule was also significantly the most popular self-chosen shift schedule. There were only few health symptoms and they did not differ in these shift schedules. The sleep did not differ in different shift schedules or in task forms during the morning shift, night shift or free time. The self assessed work ability of 12 hour workers among over 45 years old was better than among those who were working 6 shifts. There were no differences between the self assessed work ability among control room operators and field operators. There were more sick leaves among the field operators who had physical work than among control room operators. The 12 hour shift workers had significantly better work ability. Among the 12 hour shift workers the aged workers had worse work ability than the younger workers. The sleep did not differ in these two shift schedules and the sleep did not affect work ability. This study confirms the results of the earlier research about the positive attitude of 12 hour shift work. It seems that over 45-year-olds benefit of shorter shift rotations instead of seven consecutive working days. The value of leisure time has increased. The compressed working time allows more free time than the traditional shift work. The moderate shift rotations and the regularity of recovery help the sirkardian rhythm remain as natural as possible. In the future the ergonomics of shift schedules are needed to promote work ability of capable and aging professional staff.

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO.... 1 2 KIRJALLISUUSKATSAUS... 2 2.1 Vuorotyö... 2 2.2 Vuorokausirytmi... 5 2.3 Uni ja vireys... 6 2.3.1 Kokemukset pitkistä työvuoroista...8 2.3.2 Vuorotyömuodon vaikutus vireyteen...9 2.4 Vuorotyövaikutukset... 10 2.4.1 Henkinen ja ruumiillinen rasittavuus vuorotyössä...10 2.4.2 Ruoansulatushäiriöt, sepelvaltimotauti ja aineenvaihduntasairaudet vuorotyössä...12 2.4.3 Selkäsairaudet ja vuorotyö...14 2.4.4 Työtapaturmat...14 2.5 Työkyky ja ikääntyminen... 15 3 TUTKIMUKSEN VIITEKEHYS JA TAVOITE... 17 3.1 Tutkimuksen viitekehys... 17 3.2 Tavoite... 19 4 AINEISTO JA MENETELMÄT... 19 4.1 Aineisto... 19 4.2 Kyselylomake... 21 4.3 Aineiston käsittely ja tilastolliset menetelmät... 23 5 TULOKSET... 24 5.1 Erot vuorotyökokemuksissa 6-vuoro- 12-tunninvuorojärjestelmää tekevillä ohjaamo- ja kenttätyöntekijöillä... 24 5.2 Eri vuorotyöjärjestelmää tekevien ohjaamo- ja kenttätyöntekijöiden välinen ero nukkumisessa... 27

5.3 Eri vuorotyöjärjestelmää tekevien ohjaamo- ja kenttätyöntekijöiden välinen ero koetussa työkyvyssä... 29 5.3.1 Ruumiillinen ja henkinen rasittavuus...29 5.3.2 Koetut terveysvaikutukset ja sairauspoissaolot...30 5.3.2 Koettut työvuorojärjestelmän vaikutukset, nykyinen työkyky ja arvio työkyvystä kahden vuoden kuluttua...31 5.4 Eri vuorotyöjärjestelmää tekevien ohjaamo- ja kenttätyöntekijöiden iän ja koetun nukkumisen yhteys työkykyyn... 33 6 POHDINTA... 36 6.1 Tutkimuksen luotettavuus... 36 6.2 Kokemukset vuorotyöjärjestelmistä... 37 6.3 Nukkuminen ja palautuminen... 39 6.4 Työkyky eri vuorotyöjärjestelmissä... 41 6.5 Iän ja nukkumisen yhteys työkykyyn... 43 6.6 Vuorotyöjärjestelmän kehittämisessä huomioitavaa... 43 7 JOHTOPÄÄTÖKSET... 45 8 LÄHTEET... 46 LIITTEET... 53 Liite 1. Vuorotyökysely.....53 Liite 2. Vuorotyökalenteri 6-vuorojärjestelmässä..57 Liite 3. Vuorotyökalenteri 12-tunninvuorotyöjärjestelmässä...58 Liite 4. Viimeisen kolmen kuukauden aikana koetut oireet ja tuntemukset... 59

1 JOHDANTO Suomi on Euroopan uuden talouden eturivin maita (Rantanen, 2005). Kansainvälistyminen ja yritysten kilpailukyvyn parantaminen ovat lisänneet työelämässä vuorotyön ja joustavien työaikamuotojen tarvetta (Kandolin ja Kauppinen, 1996). Palkansaajista 25 % tekee vuorotyötä ja 30 % viikonlopputyötä (Kandolin, 2003). Juuri siksi poikkeaviin työaikoihin liittyviä kuormitusongelmia esiintyy Suomessa keskivertoa enemmän verrattuna muihin EU-maihin (Rantanen, 2005). Tuottavuuden ja työntekijöiden työllisyyden yhdistäminen mahdollisimman hyvin on Härmän tutkimusryhmän mukaan (2000b) vauhdittanut uusien työaikamallien kehittämistä. Vuonna 1996 uudistettu työaikalaki noudattaa EU:n työaikadirektiiviä (93/104/EY) sallien työaikamuotojen kehittämisen ja paikallisen työpaikkakohtaisen sopimisen (Härmä ym. 2000b). Perinteinen kahdeksan tunnin työ on vähentynyt ja tiivistetty työviikko on lisääntynyt. Vuorotyömuotojen osallistavan kehittämisen on Härmän ym. (2000b) mukaan koettu sitouttavan ja motivoivan työntekijöitä työhön. Vuorotyöntekijöiden sosiaalinen elämä ja elimistön vuorokausirytmi on samalla helpottunut. Työntekijöiden ikärakenne on Suomessa muuttunut sodan jälkeen syntyneiden suurien ikäluokkien vanhetessa ja lähestyessä eläkeikää (Ilmarinen, 1999). Vanhempien työntekijöiden 45-64-vuotiaiden osuus kasvaa jatkuvasti työelämässä lähennellen Ilmarisen (1999) mukaan noin puolta työvoimasta. Vuorotyötutkimuksissa on yhä useampi yli 45-vuotias työntekijä arvioinut vuorotyöllä olevan vaikutusta terveyteen ja työkykyyn (Härmä ym. 2004). Yksilön omat voimavarat vaikuttavat työkykyyn vuorovaikutuksessa työn kanssa (Ilmarinen, 1999). Työkyvyn perustana pidetään yksilön omaa terveyttä ja toimintakykyä yhdessä koulutuksen ja osaamisen kanssa. Nämä eivät kuitenkaan luo hyvää työkykyä jollei työn sisältö, työyhteisö ja työympäristö anna edellytyksiä hyvälle työkyvylle (Ilmarinen, 1999). Tuotannon tarpeita on huomioitava unohtamatta kuitenkaan työntekijän tarpeita, mitkä vaihtelevat yksilön elämänkaaren eri vaiheissa (Härmä ym. 2000b ). Kokeellisilla ja epidemiologisilla vuorotyötutkimuksilla on osoitettu terveysongelmien lisääntymistä työntekijöillä (Härmä ja Sallinen, 2004). Vuorotyön vaikutukset kohdistuvat elämänlaatuun, vireystilaan, työssä suoriutumiseen, sairastavuuteen ja työtapaturmiin. Vuorotyön lisääntymisen ja työntekijöiden ikääntymisen vuoksi on siis syytä uskoa, että

2 yksi työelämän tärkeimmistä työterveydellisistä ja turvallisuus ongelmista tulee olemaan vuorotyö. Työterveyshuolto (Työterveyshuoltolaki 1383/2001, Valtioneuvoston asetus 1484/2001) pyrkii edistämään vuorotyöntekijöiden terveyttä ja työkykyä mm. terveystarkastuksien avulla. Tuotantolaitosten vuorotyömuodon vaihdos viisi vuotta sitten 6-vuoroon antoi työterveyshuollolle terveystarkastusten yhteydessä runsaasti kahtia jakautunutta palautetta tuolloin uudistetusta vuorotyömuodosta. Omavalintaisten vapaiden puuttuminen koettiin negatiiviseksi ja pitkät yhtenäiset vapaat koettiin positiivisiksi muutoksiksi. Muutama vuosi sitten osa tuotantolaitosten osastoista otti käyttöön 12-tunnin vuorojärjestelmän. Pitkien 12- tunnin vuorotyöjärjestelmien tulo arvelutti maailmalta tulleiden ristiriitaisten tutkimustulosten vuoksi. Ylipitkien vuorojen uskottiin aiheuttavan uupumusta työssä. Tämän tutkielman tavoite on verrata Öljynjalostamolla käytössä olevien 6-vuoro ja 12- tunnin vuorotyöjärjestelmien vaikutuksia koettuun terveyteen ja työkykyyn. 2 KIRJALLISUUSKATSAUS 2.1 Vuorotyö Suomalainen yhteiskunta toimii 24 tuntia vuorokaudessa. Kansainvälistyminen ja kilpailukyvyn takaaminen edellyttävät, että tuotanto- ja palvelulaitokset tarvitsevat työvoimaa myös yöaikaan ja viikonloppuina. Yötyötä tekevien turvaksi on säädetty yötyödirektiivi. Yötyödirektiivin keskeinen tavoite on työntekijän suojeleminen pitkien työpäivien, riittämättömän levon ja rikkonaisten työaikojen haitallisilta vaikutuksilta (Härmä ja Sallinen, 2000a). Työaikalaissa (605/1996) yötyötä on työskentely klo 23:n ja 6:n välillä. Vuorotyötä koskevassa 27 :ssä vuorojen on vaihduttava säännöllisesti ja muututtava ennakolta sovituin ajanjaksoin. Työaikalain vuorotyöpykälän mukaan töiden tulee olla kaikissa vuoroissa samanlaisia ja työntekijän on tehtävä eri vuoroja. Työntekijän on tiedettävä ennakolta kuinka pitkän aikaa kutakin vuoroa tehdään. Työaikalaissa on säädetty

3 päivittäinen lepoaika, mikä on kuuden tunnin jaksoissa vähintään tunti. Kuitenkin työntekijän ja työnantajan on mahdollisuus sopia myös lyhyemmästä lepotauosta. Vuorokausilevon vähimmäismääräksi on säädetty 11 tuntia, jaksotyössä 9 tuntia ja liukuvassa työajassa 7 tuntia. Kerran viikossa on annettava työntekijälle 24 tunnin yhtämittainen vapaa. Työvuoron maksimipituus voi olla 13 tuntia tai jakso työssä esim. 15 tuntia. Poikkeuspykälien perusteella esim. liukuvan työajan puitteissa työnantaja ja työntekijä voivat sopia erikseen jopa 19 tunnin työvuorosta tilapäisesti. Tällaisia poikkeuksia työssä (Härmä ym. 2000b) ovat esim. ajoittaiset ruuhkahuiput ja tilanteet, joissa sairaspoissaolon vuoksi joudutaan kutsumaan vapaalla oleva työntekijä sijaiseksi. Perinteinen kahdeksan tunnin työaika on vähentynyt (Härmä ym.2000b) ja sitä lyhyemmät tai pidemmät työpäivät ovat lisääntyneet. Osa-aikatyö, tiivistetty työviikko ja erilaiset vuorojärjestelmät ovat lisääntyneet. Kolmivuorotyössä aamu-, ilta- ja yövuorot vuorottelevat suunnitellussa järjestyksessä vapaapäivien kanssa. Neljä-, viisija kuusivuorojärjestelmä ovat kolmivuorojärjestelmän mukaisia vuorotyöryhmien määrän ratkaistessa nimityksen. Päivätyöstä poikkeavina työaikamuotoina voi olla keskeytymätön tai keskeytyvä vuorotyö. Keskeytyvässä vuorotyössä lauantait ja sunnuntait ovat vapaat. Teollisuudessa paljon käytetty vuorotyömuoto on 5-vuorojärjestelmä (Härmä ym. 1994). Siinä on neljä aamu-, ilta- tai yövuoroa peräkkäin. Aamu- ja iltavuoron jälkeen on yksi vapaa-päivä ja yövuorojakson jälkeen kuusi peräkkäistä vapaapäivää. Vuorot kiertävät joko myötäpäivään, jolloin aamuvuorosta siirrytään iltavuoroon ja iltavuorosta yövuoroon tai päinvastoin. Vuorokierto on 20 päivää. Työvuoroa on 12 päivää ja vapaapäiviä 8. Säännöllinen työaika on 34,9 tuntia viikossa. Nopeasti kiertävässä työaikamallissa kahden aamuvuoron, kahden iltavuoron ja kahden yövuoron jälkeen seuraa neljän yhtenäisen vuorokauden lepojakso. Aamu-, ilta- ja yövuoron väliin jää 24 tunnin yhtenäinen lepoaika. Peruskierto on 10 vrk ja työaika tasoittuu 10 viikossa. Työaika on keskimäärin 33,6 tuntia viikossa. Etuna on koettu (Härmä ym.2000b) lyhyt yövuorojakso, mikä helpottaa sosiaalista elämää ja elimistön vuorokausirytmiä. Haittana on ollut kuuden peräkkäisen työvuoron jakso. Viisivuorojärjestelmä on (Härmä ym. 1994) todettu terveyttä ja perhe-elämää vähemmän rasittavaksi kuin neljävuorojärjestelmä. Etuna on koettu vain neljän peräkkäisen työpäivän yhtäjaksoinen määrä. Haittana on koettu neljän peräkkäisen yövuoron määrä. Mallin ei ole koettu

4 kuitenkin mahdollistavan yksilöllistä vaihtelua. Vuorojen kiertosuunnalla on todettu olevan merkitystä (Amelsvoort ym. 2004). Eteenpäin kiertävän työaikamallin (aamu-, ilta- ja yövuoro) on todettu vähentävän nukkumisongelmia, vähentävän ongelmia perheen kanssa ja vähentävän uupumusta. Työaikamuodosta uusimpana on vakiintunut työelämään tiivistetty työaikamuoto 12- tunnin vuorotyö. Kahden 12-tunnin aamuvuoron (klo 7.00-19.00) jälkeen seuraa kaksi 12-tunnin yövuoroa (klo19.00-7.00), minkä jälkeen seuraa kuusi vapaapäivää. Työntekijät kokevat Härmän ym. (2000b) tutkimusten mukaan sosiaalisen elämän helpottavan vähäisempien työvuorojen vuoksi. Tapaturmariskin on todettu kuitenkin lisääntyvän. Vuoden 2001 alusta lähtien yli 70 % yrityksistä (Kandolin ym. 2000) on sopinut paikallisesti työaikajärjestelyistä. Bruttokansantuotteen kasvu on vuosien 1994-1998 välillä ollut 23 % ja työllisyyden kasvu vain 10 % Suomessa. Pienempi työntekijämäärä on siis tuottanut enemmän työtä kuin aikaisemmin. Tuotannollisten tarpeiden vuoksi on joustavat työajat otettu käyttöön. Harvalukuisimpien työntekijöiden on hallittava useampia työtehtäviä. Työntekijöiden koulutus on lisääntynyt (Härmä ym. 2000b). Toisaalta useiden eri työtehtävien hallitseminen on myös lisännyt työntekijöiden työvuorojen vaihtamismahdollisuutta. Moninaiset työtehtävät syventävät myös ammatillista tietoa. Pitkäkestoisten työsuhteiden takaamiseksi ja ihmisten elämänkaaren eri tarpeiden huomioimiseksi tulisi myös yksilölliseen joustoon valmistautua. Elämänkaaren eri vaiheissa ihmisillä on erilaisia tarpeita myös työajan suhteen. Tutkimusten (Härmä ym. 2000b) ja työaikamuotojen kehittämisen seurauksena on yhtenevää tietoa saatu vuorotyön suunnittelun suuntaviivoiksi. Vuorotyöjärjestelmän parantaminen on (Härmä ym. 2000b) tutkimusten mukaan kannattavaa, mutta siihen tulee valmistautua huolellisesti ja osallistuvan suunnittelun periaatteilla. Tuotannon ja työntekijöiden tarpeet tulee selvittää. Toteutuskelpoiset vaihtoehdot tulee määritellä. Yhteisymmärrys työnantajan ja työntekijöiden välillä tulee luoda. Minkä jälkeen vasta aloitetaan vuorotyömuodon kokeilu. Hakola ym. (1994) on esittänyt työryhmineen vuorotyön ergonomiset kriteerit (taulukko 1). Realististen työaikavaihtoehtojen selvittämiseen on Härmän ym. (2000b) mukaan hyvä hankkia muista yrityksistä,

5 kirjallisuudesta, vuorotyöasiantuntijoilta apua. Innovatiivisten työaikamuotojen luominen on vaativa prosessi. TAULUKKO 1. Työterveyslaitoksen ergonomiset suositukset (Hakola ym. 1994). 1 Yötyötä tulee olla mahdollisimman vähän. 2 Pitkiä yli 8 tunnin vuoroja tulisi harkita vain, jos ne soveltuvat työn luonteeseen ja kuormittavuuteen. Pitkiä vuoroja ei tule olla useita peräkkäin ja elpymisajan tulee vuorojen välillä olla riittävä. Ylityötä ei teetetä jos on pitkiä vuoroja. 3 Mikäli vuorotyö ei sisällä yövuoroja, aikaisia aamuvuoroja tulisi välttää. 4 Nopeita vuorovaihtoja esim. yövuorosta iltavuoroon tulisi välttää. Työvuorojen määrä tulisi olla enintään 5-7. Jokaisessa vuorotyöjärjestelmässä tulee olla joitakin viikonloppuja, jolloin on vähintään kaksi peräkkäistä vapaapäivää. 5 Työvuorojen kiertosuunta eteenpäin; aamu-, ilta- yövuoro, vapaapäivät. Yövuorojen jälkeen tulisi olla vähintään kaksi vapaapäivää. 2.2 Vuorokausirytmi Lajikehityksen myötä ihmisen sisäinen kello on tahdistunut ympäristön 24 tunnin valopimeärytmiin. Aivolisäkkeen suprakiasmaattisessa tumakkeissa tapahtuu rytminen säätyminen. Elimistön 24 tunnin rytmin lisäksi on 12 tunnin sisäinen rytmi. Suorituskyvyssä on todettu (Härmä, 2004) päiväsaikaan olevan 90 min sykli. Perusrytmiin liittyy fysiologisia muutoksia. Ilman ympäristön tahdistusta vuorokausirytmillä on taipumus pidetä 24,2 tuntiin (Härmä ja Sallinen 2004). Ihmisen sisäisen kellon mukaan on yö klo 23.00-7.00. Iltavalolle altistuminen viivästää vuorokausirytmiä ja aamuvalolle altistuminen aikaistaa elimistön vuorokausirytmiä. Auringonvalo tai kirkas keinovalo (noin 2000 lyxia) tahdistavat biologista rytmiä ja pyrkivät estämään poikkeavaan uni-valverytmiin eli vuorotyöhön sopeutumista. (Härmä, 2000b). Ihmisillä on myös yksilöllisiä geenien säätelemiä vuorokausirytmejä (Nienstedt ym. 1991). Aamu-iltatyyppisyys on niistä tunnetuin. Aamuihmisillä on iltaihmisiä aikaisempi vuorokausirytmi. Se helpottaa varhaisissa töihin lähdöissä. Vastaavasti tällaisia ihmisiä nukuttaa iltaihmisiä aikaisemmin. Aamutyyppinen käyttäytyminen lisääntyy ikääntymisen myötä. Iltaihmiset, joilla on aikaistettu rytmi, kokevat enemmän

6 unettomuutta ja päiväaikaista väsymystä. Heillä on epäsäännöllisempi uni-valverytmi (Härmä ja Sallinen, 2004). Iltaihmiset nukkuvat aamuihmisiä vähemmän työviikoilla ja siirtyvät yövuoroon iltaihmisiä paremmin. Heillä on pyrkimys korvata univaje vapaalla. Vuorokauden aikana autonomisen hermoston säätelemä valve ja vireystila vaihtelevat. Vireyteen vaikuttaa vuorokaudenajan lisäksi unen määrä ja laatu sekä valveilla vietetty aika. Suurin osa ihmisen elintoiminnoista on aktiivisempia päivällä kuin yöllä. Kehon lämpötila on aamuyöllä klo 3.00-5.00 matalimmillaan nousten aamupäivän aikana asteen laskien taas myöhäisiltapäivällä (Härmä ym. 2000a). Useimmat hormonit ja fyysinen ja psyykkinen suorituskyky vaihtelevat säännöllisesti vuorokausirytmin mukaan. Yöaikaan on ihmisen luontainen nukahtamistaipumus suurimmillaan. Toinen väsymyshetki on iltapäivällä klo 15.00 17.00 aikaan 12 tunnin rytmisyyden vaikutuksesta. Unitutkimuksissa (Sallinen ym. 2003) koehenkilö pysyi hereillä aamuyöllä klo 3.00 hämärässä huoneessa, täysin yksitoikkoisissa oloissa, puoliistuvassa asennossa vain alle 10 minuuttia kun päiväaikaan vastaava aika oli yli 30 min. Ympäristön valo-pimeä-rytmi tahdistuu silmien kautta (Nienstedt ym. 1991, Härmä 2000), vaikuttamalla aivojen sisäosassa olevaan käpyrauhaseen. Käpyrauhanen erittää melatoniinihormonia, mikä parantaa vireyttä työssä ja unen laatua sekä kestoa. Esimerkiksi synnynnäisesti sokeilla on vaikeita uni-valverytmin häiriöitä. Hämärävaloisissa napa-alueilla ja luolissa asuvilla on myös todettu olevan univalverytmin häiriöitä. Toisaalta hyvin säännölliset elintavat voivat auttaa tässäkin tapauksessa. 2.3. Uni ja vireys Ihmisellä unen tärkein tehtävä nykytiedon mukaan liittyy aivojen palautumiseen ja sitä kautta vireyden ja kognitiivisten, älyllisten toimintojen ylläpitoon (Härmä ym.2000b). Mieleen painettava tietoaines painuu pitkäkestoiseen muistiin syvän unen aikana. Härmän mukaan juuri alkuyön uni edistää tietoaineksen oppimista kun taas loppuyön uni taitojen oppimista. Myös fyysinen keho tarvitsee unta rentoutuakseen ja palautuakseen. Australialaiset tutkijat Dawson ja Reid ovat Härmän mukaan verranneet suoriutumista humalatilaan. Vuorokauden valvomisen seurauksena suoriutuminen jäljitteli yhden promillen humalassa tehtyä suoriutumista tieto- ja taitolajeissa. Univaje

7 vaikuttaa myös (Härmä ja Sallinen 2004) mielialaan. Ärtyneisyys ja aggressiivisuus lisääntyvät väsymyksen seurauksena. Uni on siis aktiivinen ja tarpeellinen aivojen toimintatapahtuma. Uni on jaettu lihasjännityksen perusteella vireystiloihin yhdysvaltalaisten Allan Rechtschaffenin ja Anthony Kalesin kehittämän järjestelmän mukaan (Härmä ja Sallinen 2003). Vireyden lasku saattaa johtaa nukahtamiseen (Sallinen ym. 2004). Tutkijatkaan eivät tiedä unen ja valvetilan rajaa. Siksi puhutaan siirtymästä näiden kahden vireystilan välillä. Uneliaisuuden lisääntyminen valveilla ollessa näkyy aivosähkökäyrässä niin sanottuna mikrounena, torkkeena (Sallinen ym. 2003). Uni alkaa torke vaiheella ( 5 %) jatkuen kevyellä unella (50 %) ja syventyen syvään uneen (25 %). Torketta emme koe yleensä uneksi vaan rentouden tilaksi (Sallinen ym. 2003). Taju ympäristöstä säilyy vaikka aivojen suorituskyky onkin heikentynyt. Työntekijöillä esiintyy mikrounta jopa 10-15 % työajasta, jos he ovat nukkuneet vain neljän tunnin yöunet. Sama pätee jos työtehtävät ovat hyvin yksitoikkoisia ja henkilö työskentelee yksin (Sallinen ym. 2004). Kevyt uni seuraa torke-unta ja tällöin ihminen reagoi vain satunnaisesti ulkoisiin ääniin. Syvän unen aikana rentoudumme, aivojen energiavarastot täydentyvät ja kasvuhormonin erittyminen lisääntyy (Sallinen ym. 2004). Oleellisinta unta on ensimmäiset 4-5 tuntia, jolloin psyykkiset toiminnot rauhoittuvat. Unessa vuorottelee kaksi päätyyppistä jaksoa (Nienstedt ym. 1991). NonREM-uni (non rapid eye movement) mikä on syvyyden mukaan joko torkeunta (S1), kevyttä unta (S2) tai (S3+S4) syvää unta. Hengitys on rauhallista ja aivot keräävät energiaa. NonREM unta seuraa REM-uni (rapid eye movement ). Sen aikana aivotoiminnot ja elimistön toiminnot ovat ristiriidassa keskenään. Hengitystiheys, sydämen syke ja verenpaine vaihtelevat tämän unen aikana. Uni on saanut nimensä vilkkaiden silmän liikkeiden vuoksi. Tällaisia jaksoja on unessa 4-5, kerrallaan 10-15 min noin puolet aikuisen unesta. Unessa on 90-110 minuutin rytmi (Nienstedt ym. 1991). Unentarve on yksilöllistä ja muuttuu iän mukana. Kun unen laatu heikkenee, kasvaa sen määrällinen tarve. Yleensä nuoret henkilöt valvovat myöhään ja ajanpuute estää nukkumista. Keski-ikäisillä yleensä yöheräilyt lisääntyvät. Eläkeiässä unettomuus taas vähenee. Suurin osa työikäisistä ihmisistä kokee tarvitsevansa 7-9 tuntia unta. Nuorten ja naisten unen tarve on suurempaa työikäisten ryhmissä (Härmän ym. 1997).

8 Ikääntymisen myötä unen tarve vähenee. Suomessa vuonna 1997 tehdyn tutkimuksen mukaan (Härmä ym. 1997) kolmannes 24-65-vuotiaista nukkui oman arvionsa mukaan tunnin liian vähän. Lievän univajeen on siis havaittu olevan melko yleistä. Vähintään kahden tunnin univajetta oli samaisten tutkimusten mukaan joka kymmenennellä työikäisellä. Työssä käyvät nuoret ja terveytensä huonoksi kokevat kuuluivat tähän ryhmään. Ohayonin ja Partisen (2002) tutkimuksissa todettiin kolmanneksella suomalaisista unettomuusoireita vähintään kolmena yönä viikossa. Poikkeavat työajat, alkoholin käyttö tai lääkkeistä aiheutuva unettomuus tuli esille. 2.3.1. Kokemukset pitkistä työvuoroista Teollisuusmaissa pitkät työvuorot ovat yleistyneet. Suomessa yli puolella 50 suurimmasta yrityksestä on kokemuksia 12-tunnin työvuoroista (Kandolin ja Kauppinen 1996, Härmä ym. 2000b). Tiivistetty työaika muodostuu 12-tunnin työvuoroista. Tiivistetyssä työviikossa on kokonaistyöaika huomattavasti lyhyempi kuin tehtäessä jatkuvaa ylityötä (Härmä ym. 2000b). Tiivistettyä työaikaa seuraavat pitkät yhtenäiset vapaat ovat olleet tärkein yksittäinen syy esim.12-tunnin työvuoroihin. Unen laadun ja psyykkisen hyvinvoinnin on koettu parantuneen, ja stressin vähentyneen pitkien työvuorojen vuoksi. Työmatkoihin kulunut aika on vähentynyt ja työmatkakustannukset ovat vähentyneet (Härmä ym. 2000b ). Monissa työpaikoissa työntekijöiden mahdollisuus vaikuttaa uusiin työaikamuotoihin on innostanut ja lisännyt työmotivaatiota. Työmotivaatio on puolestaan sitouttanut työntekijöitä tuotanto- ja laatutavoitteisiin (Härmä ym. 2000b). Vertailevaa tutkimuksia unesta, uneliaisuudesta ja psyykkisestä suorituskyvystä on tehty voimalaitostyöntekijöillä 8-tunnin ja 12-tunnin vuorotyössä (Axelsson ym. 1998). Vuorojen aikana 31 työntekijää täytti päiväkirjaa. Puolet koehenkilöistä suoritti reaktionopeutta mittaavat testit ja puolet valppautta testaavat testit molemmissa vuorotyömuodoissa. Tutkimuksessa todettiin unettomuuden ongelmia pitkää vuorotyömuotoa tekevillä. Mutta unettomuuden ongelmat johtuivat enemmän aamuvuoron aiheuttamasta unen lyhyydestä ja yövuoron aiheuttamasta henkisestä

9 paineesta kuin työajan pituuden erosta. 12-tunnin vuoroa tekevät kokivat subjektiivisesti työtehon lisääntyneen. Yötyöstä toipuminen nopeutui 12-tunnin työssä ja nukkuminen sekä sosiaalinen elämä koettiin paremmaksi. Muutos 3-vuorotyöstä 12-tunnin työvuoroon siirryttäessä lisäsi tyytyväisyyttä työaikamuotoon. Lisääntynyt tyytyväisyys sosiaaliseen elämään 12-tunnin vuorotyössä sai vahvistusta myös Mitchellin ja Williamsonin (1999) tutkimuksissa 27 miespuolisella voimalaitostyöntekijällä operointityössä pitkiin vuoroihin siirryttäessä. 2.3.2 Vuorotyömuodon vaikutus vireyteen Tutkimukset vuorotyömuodon vaikutuksista vireyteen ovat antaneet toisistaan poikkeavia tuloksia riippuen tutkimusasetelmista. Kemianteollisuuden 32 vuorotyöntekijää otti osaa tutkimuksiin (Lowden ym. 1998) työvuorojärjestelmän vaihtuessa 8 tunnin 3-vuorotyöstä 12-tunnin 2-vuorotyöhön. Vuorotyön muutos koettiin mieluisaksi työajan, nukkumisen ja sosiaalisen elämän parantumisen vuoksi. Kahdeksan tunnin 3-vuorotyön nopeat vaihdokset lisäsivät sen sijaan väsymystä. Tutkimuksissa vuorotyötä tekevien reaktioajoissa tai valppaudessa ei tullut esille eroja eteenpäin kiertävässä kolmivuorossa verrattaessa 8 tuntia ja 12-tuntia työskenneltäviin. Williamsonin työryhmän (1997 ja 1999) selvityksissä 27 :llä voimalaitostyöntekijällä sen sijaan tuli esille 12 tunnin työssä virheiden tekemisen määrän lisääntyminen ohjaamotyössä vuoron loppua kohti mentäessä. Yhdysvaltain työterveyslaitoksen (NIOSH, National Institute for Occupational Safety and Health) toimesta Martens työryhmineen (1999) teki prosessiteollisuudessa noin 80:llä valvontatyötekijöillä seurantatutkimuksen 12 tunnin työvuorojen vaikutuksista valppauteen ja työssä suoriutumiseen työaikamuodon vaihdoin aikaan sekä seitsemän ja kymmenen kuukautta aloituksen jälkeen. Reaktioaika ja laskemiskyky heikkenivät tiivistetyn työviikon aikana. Muutokset olivat selvimpiä yövuorojen aikana. Tulokset olivat samanlaisia koko seurannan ajan. Työntekijät kokivat itsensä väsyneemmiksi kuin aikaisempaa vuorotyötä tehdessään. Silti he valitsivat 12 tunnintyövuoron mieluummin kuin entisen työaikamuodon.

10 Kemianteollisuuden tislausprosessin ajossa on tukittu väsymyksen vaikutusta 12-tunnin työssä, simuloidussa olosuhteissa (Sallinen ym. 2003). Aivotoiminnoissa ilmeni vireyden laskua sekä aivotoimintojen muutoksena että subjektiivisena kokemuksena. Kuitenkaan viitteitä siitä, että vireys olisi laskenut erityisesti 12 tunnin päivävuoron lopussa ei saatu. Koettu tarmokkuus oli ainoa muuttuja, mikä osoitti olevan heikoimmillaan 12 työtunnin työvuoron lopussa. Näköaistin väsymisestä ei ollut merkkejä. Työpäivää edeltäneen unen määrällä ja työtahdilla oli melko vähän kuormitukseen liittyviä yhdysvaikutuksia. Sallisen mukaan käyttäytymisessä väsymys ilmenee sitä herkemmin suoriutumisen heikkenemisenä tehtävissä missä vaaditaan jatkuvaa tarkkaavaisuuden ylläpitoa. Tässä tutkimuksessa oletettiin, että univaje oli niin pieni ettei yhteisvaikutusta päässyt syntymään. Toisaalta työvireyden ylläpitämiseksi riittävä yöuni ja työn virikkeisyys ovat oleellisia työkykyyn positiivisesti vaikuttavia tekijöitä (Sallinen ym. 2003). Mitä väsyneempiä olemme, sitä riippuvaisemmaksi tulemme ulkoisesta stimulaatiosta. Korkea motivaatio auttaa ylläpitämään psyykkistä suoriutumista normaalitasolla, jos olemme nukkuneen vähintään puolet normaalin yöunemme pituudesta. Ylipitkiä työvuoroja on tutkittu myös vertaamalla 23:n päivävuoroa tekevän rakennustyöntekijän reaktiokykyä ja kognitiivista suorituskykyä 41:n seitsemän päivää peräkkäin 12-tunnin työvuoroa tekeviin rakennustyöntekijän suoriutumiseen (Persson ym. 2003). Ylipitkää 84-tunnin työviikkoa tekevillä ei todettu lyhyellä ajanjaksolla eroja reaktiokyvyssä eikä henkisessä suorituskyvyssä verrattuna päivätyöntekijöihin. 2.4. Vuorotyövaikutukset 2.4.1. Henkinen ja ruumiillinen rasittavuus vuorotyössä Tiivistettyä työviikkoa tekevillä ja epäsäännöllisiä työvuoroja tekevillä henkilöillä on todettu olevan huomattavasti enemmän henkiseen terveyteen liittyviä nukkumis- ja terveysongelmia kuin verrokeilla, jotka tekivät säännöllistä päivätyötä. Kysely oli tehty 480:lle 20-60-vuotiaalle henkilölle, jotka tulivat yleislääkärin vastaanotolle (Martens

11 ym.1999). Työn hektisyydellä ja stressillä on myös todettu olevan vaikutusta stressihormonin lisääntymiseen elimistössä (Dahlgren ym. 2005). Dahlgren työryhmineen tutki 42 toimihenkilöä ja työn intensiivisyyden vaikutuksia stressihormoneihin. Stressihormoneiden korkean määrän on todettu huonontavan unen laatua. Vuorotyöstä tai muutoin poikkeavasta työajasta aiheutuva rasitus perustuu pääsääntöisesti elimistön vuorokausirytmin ja työn ulkopuolisten sosiaalisten tekijöiden huonoon yhteensopivuuteen. Aikaiset aamuvuorot ja yövuorot heikentävät unta. Väsymys lisääntyy ja toimintakyky heikkenee työssä (Härmä ym. 2004). Stressioireita ja ongelmia perheen ja työn sovittamisessa on havaittu enemmän myös niillä jotka tekevät säännöllisesti ylityötä verrattuna normaalityöaikaa tekeviin. Vaikutusmahdollisuuksien puute omia työaikoja suunniteltaessa lisää myös stressiä (Kandolin ym.2001). Työvuoron pidentymisen 8-tunnista 12-tuntiin on todettu lisäävän uupumusta ja painon lisäystä. Yamanda (2001) työryhmineen tutki 189 miespuolista työntekijää heidän siirtyessä pidennettyyn työvuoroon. Vuorotyön kiertosuunnan on todettu vaikuttavan palautumiseen, unen laatuun, työn ja perheen yhteen sovittamiseen ja vapaa-aikaan (Amerlsvoort ym. 2004). Taaksepäin kiertävä vuorotyö lisäsi palautumisen tarvetta kun taas eteenpäin kiertävä suunta oli yhteydessä parempaan unen laatuun ja vähempiin konflikteihin työn ja perheen välillä. Tutkimukseen osallistui 95 vuorotyöntekijää. Ruumiillinen rasittavuus eli fyysinen toimintakyky muodostuu sydän- ja verenkiertoelimistön sekä tuki- ja liikuntaelimistön toiminnasta ja suorituskyvystä (Louhevaara ja Ilmarinen, 1994). Fyysistä toimintakykyä on tutkittu erilaisissa ruumiillisissa töissä päivävuoroissa ja vuorotyössä (Härmä ym. 2000a). Sydän ja verenkiertoelimistön maksimaalisen toimintakyvyn on todettu vertailussa laskevan jopa 6 % :lla yövuorossa. Palautuminen tällaisesta työstä kestää sykkeen mukaan hitaammin yöllä kuin päivällä. Lihasvoimissa ja tasapainossa on todettu olevan 8-10 %:n vaihtelu yövuorossa ja päivävuorossa tehdyissä vastaavissa töissä. Härmän ym. (2000) tutkimusten mukaan säännölliset, keskiraskaat ruumiilliset työjaksot yöllä kuormittavat sydän ja verenkiertoelimistöä enemmän kuin päivällä.

12 Ruumiillista, manuaalista kokoomatyötä simuloidussa työtilanteessa testattaessa 8- tunnin ja 12-tunnin työvuoroissa ilmeni Rosan työtyhmän tutkimuksissa (1998) yläraajojen lihaksissa väsymystä työaikamuotojen välillä. Korkeimmat väsymysarvot Borgin skaalalla arvioituna saatiin 12-tunnin yövuoroissa. Samankaltaiset väsymysarvot saatiin 8-tunnin yövuorojen työvuoroviikon loppupuolella ja 12-tunnin päivävuorojen loppuviikolla. 2.4.2 Ruoansulatushäiriöt, sepelvaltimotauti ja aineenvaihduntasairaudet vuorotyössä Vuorokausirytmin muutos koettelee kehoa ja mieltä. Ruoansulatus- ja suolistovaivoja on todettu esiintyvän useammin vuorotyötä tekevillä verrattuna säännöllistä päivätyötä tekeviin. USA:n autoteollisuudessa työskenteleville 343 henkilölle tehtiin kyselytutkimus, mikä osoitti että iltavuoroja enemmän tekevillä oli myös suolistovaivoja ja ruoansulatukseen liittyviä diagnooseja enemmän kuin päivätyötä tekevillä (Caruso ym. 2004). Pohjukaissuolen haavaumaan sairastumisen riski on 0,3-2,0 kertainen vuorotyötä tekevillä. Ylipaino ja siitä seuraava korkea kehon painoindeksi BMI on viimeaikaisissa tutkimuksissa yhdistetty epäsäännölliseen elämänrytmiin ja epäterveellisiin ruokailutottumuksiin (Tenkanen ym.1998, Van Amelsvoort ym. 1999, Pakes 2002, Karlsson 2004). Lyhyet yöunet ovat seurausta epäsäännöllisestä elämästä ja sen seurauksena ylipaino lisääntyy (Fågelholm ja Härmä, 2004). Ylipainon lisääntyessä lisääntyy myös metabolisen oireyhtymän riski (Karlsson 2004, Morikawa ym. 2005). Tupakointia ja ylipainoa esiintyi vuorotyötä tekevillä enemmän kuin päivätyötä tekevillä (Tenkanen ym. 1998). DiLorenzo ym.(2003) tutkimuksissa todettiin kemianteollisuuden vuorotyöntekijöillä kohonneen BMI:n suora yhteys vuorotyöhön ja epäsuora yhteys kohonneisiin veren rasva-arvoihin. Myös Karlsson ym. (2003) tutkimuksissa massa ja paperiteollisuuden 2354 vuorotyöntekijällä ja 3088 päivätyöntekijällä tuli esille selkeä yhteys vuorotyön, korkean kolesteroliarvojen ja kohonneen BMI:n välillä. Saman suuntaista tietoa antoivat (Kalsson 2004) yötyötä

13 tekevien 11 sairaanhoitajan terveyttä mittaavien laboratorioarvojen vertailu päivätyötä tekevien arvoihin. Vuorotyön on todettu vaikuttavan myös verenpaineeseen. Morikawan ym. (1999) vertasi 1551 vetoketju- ja alumiinitehtaan päivätyötä ja kolmivuorotyötä tekevien tehdastyöntekijöiden verenpainetta. Verenpaine osoittautui korkeammaksi vuorotyötä tekevillä nuoremmassa ikäluokissa (18 49-vuotiaat) päivätyötä tekeviin saman ikäisiin verrattuna. Vanhemmassa ikäryhmässä (yli 50-vuotiaat) ei ollut merkittävää eroa verenpaineella eri työaikamuotoa tekevillä. Ohiran ym. (2000) tutkimukset antoivat saman suuntaista tietoa tehdastyössä 26:n päivätyötekijän ja 27:n vuorotyöntekijän tekevien verenpainetutkimuksissa. Vuorotyössä olevien verenpaine oli korkeampi kuin päivätyötä tekevillä. II-tyypin diabetes eli aikuisiän sokeritautiriskiin vaikuttaa sekä perimä että elinolosuhteet ja elintavat. Kuolleisuustutkimuksen rekisterin avulla selvitettiin Ruotsissa (Karlsson ym. 2005) vuosien 1952 2001 välillä sepelvaltimotaudin, aivohalvauksen ja diabeteksen esiintyvyyttä paperiteollisuuden vuorotyöntekijöillä ja päivätyöntekijöillä. Kuolinsyyt eivät eronneet päivä ja vuorotyöntekijöillä toisistaan. Sen sijaan diabetes oli yleisempää mitä pitempään oli tehty vuorotyötä. Samoin sepelvaltimotaudin ja aivohalvauksen riski (1,4 kertainen) kasvoi yli 30 vuorotyövuoden jälkeen. Kaksivuorotyötä tekevien riski sairastua diabetekseen oli 2.01 verrattuna päivätyötä tekeviin toimihenkilöihin. Vuorotyön yhteyttä sokeritautiin on tutkittu myös 2860:lla Japanilaisella ( Morikawa ym. 2005). Tutkimuksessa oli mukana päivätyöntekijöitä, vuorotyöntekijöitä ja vuorossa olevia toimihenkilöitä. Suurin sokeritautiriski oli vuorotyötä tekevillä työntekijöillä. Sepelvaltimotaudin riskin kohoamisen yhteys vuorotyössäoloaikaan on todettu vuorotyötä tekevillä sairaanhoitajilla (Karlsson 2004, Ha ym. 2005). Työntekijöillä, jotka harvoin pääsevät palautumaan työrupeamastaan (Kivimäki ym. 2006) on suurempi riski saada sydän- ja verenkiertoperäisen kuolinsyyn kuin muilla työntekijöillä.

14 2.4. 3 Selkäsairaudet ja vuorotyö Aivan viimeaikaisten tutkimusten mukaan on unihäiriöillä todettu olevan selvää yhteyttä ennustettuun sairaalahoitoa vaativaan selkäsairauteen (Kaila - Kangas ym. 2006). Riski kasvaa kaksinkertaiseksi jos unihäiriöitä on useammanlaisia esim. sekä nukahtamishäiriöitä että yöllisiä heräämisiä. Tämä pitkittäistutkimus oli tehty 28 vuoden seurannalla 902 henkilölle. Tutkimusaineistosta oli poistettu ne henkilöt, joilla oli jo jonkin muu riski kuten tupakointi, ylipaino, liikkumattomuus, stressi, raskas työ, korkeat psykososiaaliset vaatimukset ja aikaisemmat selkäsairaudet. Aikaisemmista tutkimuksista (Härmä ym. 2000a) tiedetään, että kivut häiritsevät unta. Myös univaikeudet madaltavat kipukynnystä. Näin estyy lihasten rentoutuminen ja samalla lisääntyy kehon tulehdusvälittäjäaineiden määrä. Tämä tutkimus antaa viitteitä siihen, että uniongelmien estäminen ja hoito estävää myös selkäsairauksien syntymistä. Saman suuntaista tutkimustulosta on saatu sairaanhoitajien 8 tunnin työtä vertailtaessa 12 tunnin työhön (Lipscomb ym. 2002). Yli 40 tunnin työviikko yhdistettynä 12- tunnin työpäiviin lisäsi selkäongelmien lisääntymisen riskiä ja hartiavaivojen riskiä. 2.4.4 Työtapaturmat Väsymyksen on todettu olevan riskitekijä inhimillisessä työssä (Sallinen ym. 2002, Åkertedt 1995). Vuorotyössä väsymystä ilmenee useammin kuin päivätyössä. Usein väsynyt aliarvioi omaa tilaansa ja kynnys ottaa väsyneenä riskejä madaltuu (Sallinen ym. 2002). Kliinisissä tutkimuksissa Sallisen ym. koetilanteissa on väsymyksen vaikutukset henkiseen suoriutumiseen vaihdelleet usein äkillisesti muuttuen. Eipä siis ihme että jopa 41 % loukkaantumiseen tai kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa on juuri väsymyksen arvioitu olevan varteenotettava riskitekijä. Tapaturmariskiä on tutkittu suhteessa vuorokauden aikaan, työaikamuotoon ja työn kestoon nähden. Ensimmäisen yövuoron aikana yötyöntekijän suorituskyky heikkenee nopeasti jos yötyötä ei ole edeltänyt nukkumista ennen työhön lähtöä. Aamulla vuorokauden yhtämittaisen valvomisen jälkeen suoriutuminen on heikentynyt yhtä paljon kuin yhden promillen humalassa ( Sallinen ym. 2002). Iltapäivällä tapahtuvat tapaturmat ovat yleisempiä kuin aamupäivällä tapahtuneet tapaturmat (Folkard ja

15 Åkerstedt, 2004). Keskiyö on otollisempaa tapaturmien aikaa kuin aamuyö. Pelkästään yövuorossa tapaturmariskin on 1,2-kertainen (Åkerstedt ym. 2002) päivätyöhön verrattuna. Liikenteessä tapahtuvissa onnettomuuksissa valveilla olon määrällä on merkitystä onnettomuusriskiin. Liikenteessä aikaiset aamut ja myöhäiset yöajat ovat otollisia onnettomuuksille. Valveilla olon tuntimäärä on oleellinen väsymyksen ilmaantumisessa (Åkerstedt ym. 2000). Perinteisessä 3-vuorotyössä on osoitettu (Hänecke ym. 1998) myöhemmällä aloitusajalla olevan yhteyttä tapaturmien lisääntymiseen kahdeksan työtunnin jälkeen. Ruotsin kansalliseen tapaturmarekisteriin perustuvan tutkimuksen mukaan kasvaa kahdeksan tunnin työvuorosta siirryttäessä 12 tunnin työvuoroon tapaturmariski kaksinkertaiseksi ja jopa kolminkertaiseksi 16 tunnin työvuorossa (Åkerstedt ym. 2002). Myös päinvastaista tutkimustietoa on tiivistetystä työajasta fyysisessä työssä. Tiivistettyä työaikaa tekevillä rakennustyöntekijöiden (Dong 2005) on todettu hyötyvän omavalintaisesta työajasta. Rakennustyöntekijöitä, 1979 henkilöä, vertailtiin työajan ja tapaturmien suhteen. Ryhmä, joka sai valita työaikansa aloitti työt päivittäin aikaisemmin ja teki pidempää työpäivää kerralla. Työpäivien lukumäärä sen sijaan väheni ja heidän lomapäiviensä määrä lisääntyi. Työtapaturmien määrä sen sijaan laski verrattuna säännöllistä vuorotyötä tekevien rakennustyöntekijöiden tapaturmien määrään. 2.5. Työkyky ja ikääntyminen Työkyvyllä tarkoitetaan ihmisen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä suhteessa työn vaatimuksiin. Työkykyä arvioidaan aina suhteessa työtekijän työn vaatimuksiin ja yksilön henkilökohtaiseen ammatilliseen osaamiseen ja työssä selviytymiseen (Ilmarinen 1995, Antti - Poika ym. 1997). Ihmisen fyysinen toimintakyky ei heikkene tasaisesti iän mukana vaan laskee jyrkästi 40 ikävuoden jälkeen ( Louhevaara 1995, Ilmarinen 1996, Antti-Poika 1997) ellei sitä tueta. Fyysisen toimintakyvyn laskua voidaan vähentää. Fyysisen toimintakyvyn

16 perustana olevaa peruskestävyyttä eli hapenottokykyä ja lihasvoimaa voidaan harjoittaa, jolloin toimintakyvyn lasku vähenee. Kun yksittäisen työntekijän fyysinen toimintakyky heikkenee vähenee myös reservissä oleva toimintakyky. Ylikuormittumisen ja siitä johtuva sairastumisen sekä tapaturmien riski lisääntyy (Ilmarinen ym. 2001, Smolander ym. 2001). Henkisen toimintakyvyn muutokset ovat Eran (1994) tutkimusten mukaan mm. tietojenkäsittelytoimintojen kohdalla hyvin vähäisiä aikuisiän aikana työelämässä. Ainoastaan havaintojen nopeus ja tarkkuus sekä tiedon nopea käsittely voivat erota yksilöiden kohdalla. Iäkkäiden työntekijöiden työkokemus ja korkea motivaatio ovat kuitenkin korvaamassa näitä eroja. Työkykyyn vaikuttavat monet tekijät, kuten lepo. Ikääntymisen vaikutuksesta unen laatu muuttuu jo 40-50-vuotiaana (Härmä ym. 2000a). Uni kevenee ja lyhenee. Heräämisiä on yön aikana useampia. Vuorokausirytmi muuttuu myös (kuva) niin, että ikääntyminen muuttaa henkilöä aamuvirkummaksi. Tämä johtuu Härmän mukaan kehon lämpötilan ja vireyden automaattisesta säätymisestä aikaisemmaksi. Härmän (2000) mukaan yksi yksittäinen yövalvominen saattaa jopa olla ikääntyneelle helpompaa kuin nuoremmalle. Mutta useiden öiden valvomiseen sopeutuminen hidastuu nuorempiin verrattuna. Se vaikuttaa myös yövuoron jälkeiseen päiväuneen. Kun taas aamuvuoroa edeltävät unet saattavat olla pidemmät. Vireyteen ikääntymisen vaikutus alkaa Härmän mukaan näkyä vasta 4-5 peräkkäisen yövuoron loppujaksolla.

17 3 TUTKIMUKSEN VIITEKEHYS JA TAVOITE 3.1 Tutkimuksen viitekehys Ergonomia tutkii ihmisen, työn ja tekniikan vuorovaikutusta monitieteellisesti. Ergonomian avulla työjärjestelmät, työtehtävät ja työympäristö voidaan sovittaa ihmiselle sopivaksi. Ergonomian hyötyjä voidaan tarkastella (Mäkinen, 2001) sekä työntekijän että työorganisaation näkökulmasta. Työorganisaation tavoitteena on tuotannon toimivuus, turvallisuus, laatu ja joustavuus. Työntekijöiden tavoitteena on terveys, turvallisuus, mukavuus ja tyytyväisyys, joita tarkastellaan tässä opinnäytetyössä. Työntekijöiden tärkein pääoma on työkyky (Ilmarinen, 1999). Käsitykset työkyvystä ovat kehittyneet yhä kokonaisvaltaisempaan ja monipuolisempaan suuntaan. Työkykyä voidaan Ilmarisen mukaan kuvata rakennelmana, jossa on eri kerroksia (Kuvio 1). Ihmisen työkyvyn perustan muodostaa terveys, mihin vaikuttavat fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky. Muutokset terveydessä ja toimintakyvyssä heijastuvat ihmisen työkykyyn. Rakennelman toinen kerros kuvaa ammatissa tarvittavia taitoja, mitkä saadaan koulutuksen, työssä oppimisen ja kokemuksen kautta. Ammatilliset taidot ovat voimavaroja sekä työntekijälle että työorganisaatiolle. Siksi niitä tulee jatkuvasti päivittää. Työntekijän terveys ja ammattitaito ovat pohjana työn tekemiselle. Kolmas kerros muodostuu yksilön arvoista asenteista ja motivaatiosta. Yksilön asenteisiin vaikuttavat monet eritekijät mm. yhteiskunnan muutokset esim. lainsäädäntö. Arvomaailmansa avulla työntekijä käsittelee omien voimavarojen ja työn välisiä suhteita. Rakennelman neljäs kerros kuvaa työtä ja työolosuhteita. Työn sisältö, työn organisoituminen, työyhteisön toimivuus ja esimiestyö ovat merkittäviä työkykyyn vaikuttavia tekijöitä. Työterveyshuollon ja työsuojeluorganisaation tehtäviin kuuluu lakisäteisesti huolehtia henkilöstön työkyvyn tukemisesta.

18 Perhe TYÖKYKY Lähiyhteisö TYÖ TYÖOLOT Yhteiskunta Työterveyshuolto Työn sisältö ja vaatimukset Työyhteisö ja organisaatio Esimiestyö ja johtaminen Asenteet ARVOT Motivaatio AMMATILLINEN Työsuojelu OSAAMINEN TERVEYS Toimintakyky KUVIO 1. Työkykyä kuvaavat tekijät yksilön näkökulmasta (Ilmarinen J. 2006 ) Työntekijän voimavarat muuttuvat työssä tapahtuvien muutosten, terveysmuutosten, elämäntilanteiden muutosten tai ikääntymisen vuoksi. Koska yrityksen tulokset syntyvät henkilöstön työkyvyn ansiosta on yrityksen rooli työkyvyn tukemisessa ja kehittämisessä oleellinen. Työkykyä tuetaan henkilön voimavaroja tukemalla ja työn vaatimuksia tasapainottamalla niin, että työkyky pysyy hyvänä läpi koko työuran (Ilmarinen, 2006). Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan vuorotyömuotoja työntekijän viitekehyksestä. Tavoitteena on verrata 6-vuoroa ja 12-tunninvuoroa tekevien ohjaamo- ja kenttätyöntekijöiden kokemuksia terveydestä ja työkyvystä. Tutkielmalla selvitetään onko työaikamuodoilla terveyttä ja yksilön voimavaroja tukevalla vaikutuksella eroja. Toiveena on saada vastaus niihin vuorotyön kehitystarpeisiin, joiden avulla vuorotyömuoto mahdollisimman hyvin vastaisi työntekijän ominaisuuksia ja tarpeita. Työtekijöiden työkyvyn edistäminen vuorotyömuotoja kehittämällä lisää niin yksilön kuin työyhteisöjenkin työhyvinvointia ja sitä kautta työn tuottavuutta ja turvallisuutta.

19 3.2 Tavoite Tämän tutkimuksen tavoite on selvittää 6-vuoro- ja 12-tunninvuorotyöjärjestelmän vaikutuksia ohjaamo- ja kenttätyöntekijöiden terveyteen ja työkykyyn Öljynjalostamolla. Tutkimusongelmat: 1. Onko eroa eri vuorotyöjärjestelmää tekevien ohjaamo- ja kenttätyöntekijöiden välillä vuorotyön kokemuksissa? 2. Onko eroa eri vuorotyöjärjestelmää tekevien ohjaamo- ja kenttätyöntekijöiden välillä nukkumisessa? 3. Onko eroa eri vuorotyöjärjestelmää tekevien ohjaamo- ja kenttätyöntekijöiden välillä koetussa työkyvyssä? 4. Onko eri vuorotyöjärjestelmää tekevien ohjaamo- ja kenttätyöntekijöiden iällä ja koetulla nukkumisella yhteyttä työkykyyn? 4 AINEISTO JA MENETELMÄT 4.1 Aineisto Tähän tutkimukseen osallistunut Öljynjalostamon Tuotantolinja kolme työskentelee yhdistetyssä 6-vuoro ja 12-tunnin työvuorokierrossa (Liite 2.). Aamu-, ilta- ja yövuoron ohella viikonloppuina lauantaina ja sunnuntaina ovat 12-tunnin työvuoroja. Aamuvuorot alkavat kello 7.00. Iltavuorot alkavat kello 15.00 ja yövuorot alkavat kello 23.00. Pitkät 12-tunnin työvuorot alkavat kello 7.00 tai kello 19.00. Lyhyimmillään työvuorojen määrä on kaksi aamua ja pisimmillään seitsemän työvuoroa peräkkäin.

20 Vuororupeamaan sisältyy myös päivävuoroja, jotka ovat viikon tai kahden mittaisia. Vuorojen välille tulee nukkumispäivän lisäksi 1-9 päivän vapaa jakso. Nykyisen työehtosopimuksen (öljyn-, maakaasu- ja petrokemian teollisuuden työehtosopimus) mukainen 3-vuorotyön keskimääräinen työaika on 34,6 tuntia viikossa. Tutkimukseen osallistuneiden 12-tunnin työvuorojärjestelmää (Liite 3) tekevien osastoilla on kaksi 12- tunnin aamuvuoroa ja kaksi yövuoroa, minkä jälkeen seuraa kuusi päivää vapaata. Tämä 6-vuorotyötä tekevien ja 12-tunnin vuorotyötä tekevien koettua työkykyä vertaileva tutkimus tehtiin kirjallisena kyselytutkimuksena. Kysely täytettiin nimettömänä. Osa kysymyksistä oli avoimia kysymyksiä, kuten taustatiedot ja vapaat mielipiteet. Osa kysymyksistä oli monivalintakysymyksiä ja Likertin asteikollisia 3-5 vaihtoehdollisia kysymyksiä. Kyselylomake koekäytettiin neljällä 12-tunnin vuoroa tekevällä henkilöllä. Lomakkeeseen ei tehty muutoksia koekäytön jälkeen. Kysely tehtiin 15.12.2005 ja 30.1.2006 välisenä aikana. Lomakkeet postitettiin 216 henkilölle. Uusintakysely lähetettiin 15.1.2006. Sen avulla saatiin 10 lisävastausta. Kyselyyn oli valittu osastoja, joilla tehdään sekä ohjaamo että kenttätyötä (taulukko 2). Työn luonne erosi tutkituissa vuorotyöjärjestelmissä siten, että ohjaamotyötä pelkästään tekeviä oli vastanneista 6-vuorojärjestelmässä 24 % ja 12-tunnin vuorotyöjärjestelmässä heitä oli 12 %. TAULUKKO 2. Työn luonne henkilömäärinä ja prosenttiosuuksina eri vuorotyöjärjestelmissä. Työn luonne 6-vuorojärj. n (%) 12-tunnin vuorojärj. n (%) Kaikki n (%) Ohjaamotyö 11 (24) 10 (12) 21 (16) Kenttätyö 29 (63) 34 (40) 63 (48) Ohjaamo ja kenttätyö 5 (11) 41 (48) 46 (35) Muu työ 1 (2) 1 (1) 2 (1)