Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana. 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke



Samankaltaiset tiedostot
Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta

Kainuun omahoitolomake

OMAHOITOLOMAKE Liite 3

Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman,

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.

Asiakasvastaava toiminta Koulutus, hanke ja tutkimus. Marjatta Luukkanen

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA Etelä-Pohjanmaalla

Kainuun terveyshyötymalli. Pekka Honkanen Professori, Oulun yliopisto, terveystieteiden laitos Terveyskeskuslääkäri, Kainuun sote- kuntayhtymä

TERVEYSHYÖTYMALLI SOSIAALITYÖN VIITEKEHYKSESSÄ (Hämäläinen Juha ja Väisänen Raija, 2011)

/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake

/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake

Miten asiakkaan ääni kuuluu terveydenhuollon palveluissa?

Kuvallinen aloitussivu, kuvan koko 230 x 68mm. Kliininen opettaja, Yleislääketieteen erikoislääkäri, Perhelääkäri, GPS2030 jäsen Nina Tusa

Suuntima - oman hoidon suunnittelua yhdessä ammattilaisen kanssa. Ulla Harala

Kainuun terveysasemien omahoitopisteet Opastus AMK-yhteistyön pohjaksi

Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja

OMAHOIDON TUKI JA SÄHKÖISET PALVELUT -HÄMEENLINNAN TARINA- Palvelupäällikkö Suna Saadetdin, TtM, MBA

HYVINVOINTILOMAKE. pvm

ASIAKASLÄHTÖINEN HOITOYHTEISTYÖ LUO PERUSTAN TYYPIN 2 DIABETEKSEN HOITOON. Diabeteksen hoidon kehittämisen tarpeista ja keinoista

HoSu haltuun facilitaattorikoulutus. Rovaniemi

Nimi ja syntymäaika: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle :

Monisairas potilas ja hoidon jatkuvuus

KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE

Kehittäjän kokemukset

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE

Omahoidon juurruttamisen polut. Ennakointi ja sosiotekninen muutos Ikääntymisen tulevaisuudet Hotelli Arthur Sirkku Kivisaari

Osaamisen kehittäminen avainasiakkaiden tarpeisiin Sote-johdon neuvottelupäivät

RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN ARJA LIISA AHVENKOSKI

Suuntima Hyvän tekeminen on myös taloudellisesti tehokasta

Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri

Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

MUUTTUVAT HOITOPROSESSIT YKSITYISSEKTORIN NÄKÖKULMASTA

Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi. Vuorovaikutteisen osion koonti Seinäjoki

Aikuisen epilepsiaa sairastavan ohjaus

Ylä-Savon toimintasuunnitelma /6

Omahoidon jalkauttamisen kokemuksia

Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)

Poske Lapin toimintayksikkö ohjausryhmä

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö

Lataa Jalat ja terveys. Lataa

Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa

Itsehoidon ja omahoidon lisääminen sähköisillä palveluilla

Muutos ja minä. TEK/ Urailta Sirpa Etzell. AS3 Finland Oy

Medinet- hoitopalvelu siellä missä potilas on. Teknologiasta Terveyshyötyä-seminaari

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa

Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen. Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija

Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja

HOITO- JA PALVELUTARPEEN KARTOITUS

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri

Yhdessä hyvästä parempaan Keski-Suomen uudistuvat ja integroituvat sote-palvelut

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Eeva-Kaarina Veijalainen TtK, TtM- opiskelija Terveyshallintotiede Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos Itä-Suomen yliopisto

LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ

SINIKKA VUORELA Kriisi ja perheväkivaltatyön koordinaattori PUH:

Hoitotyö terveysasemalla

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Liikuntaan aktivointi saumattoman palveluketjun keinoin. Tampere Sari Kivimäki, KKI-ohjelma

Asiakaslähtöisen potilasturvallisen hoidon toteuttamisen haasteet

Hoitosuunnitelmaan on kirjattu tärkeimmät hoidon tavoitteet, omahoitoa, lääkityksiä sekä seurantatutkimuksia koskevat asiat.

Perustason ensihoidon koulutuskokeilu. Seija Rannikko ja Anne Kokko Kontinkankaan yksikkö

Mihin tarpeeseen ASSI-hankkeella haetaan ratkaisua?

Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve

Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa. LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari Mikko Kosonen, yliasiamies

Pisara-Diapoliksen tulokset ja kokemukset

Lasten ja nuorten moniammatillinen suun terveydenhuollon ennaltaehkäisevä prosessi

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros

AIKAJANA-KAAVION KÄYTTÖOHJE Pitkäaikaissairaan hoito- ja palveluketju aikajanalla Kainuun RAMPE-osahanke

Kohti kuntoutuskumppanuutta? Millaista uutta vuorovaikutusta on syntymässä?

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Autonomian tukeminen on yhteinen etu

Kuvastin ASIAKASPEILI

Miehen kohtaaminen asiakastyössä Miehen näkökulma asiakastyössä 2/ Osa 5/5 Jari Harju & Petteri Huhtamella

KIIMINGIN TERVEYSKESKUS TUPAKASTA VIEROITUKSEN HOITOPOLKU

Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuus ennakointiraporttien valossa

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Etiikka työyhteisön näkökulmasta. ProEt Oy Annu Haho, TtT, Tutkija ja kouluttaja p

Näkökulma tulevaisuuden erityisosaamiseen erikoissairaanhoidossa. Raija Nurminen Yliopettaja,Turun AMK

ASIAKASVASTAAVA-KOULUTUKSEN YHTENÄISET PERUSTEET

Miten hoidon onnistumista mitataan? Syömishäiriöpäivät Marjo Sandvik Psykiatrinen sairaanhoitaja Toiminnanjohtaja Syömishäiriöklinikka

Syrjässä syrjäytyneet

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä

KYS organisaatio uudistui Miten tämä vaikuttaa potilaaseen? Kirsi Leivonen palvelualueylihoitaja Kliiniset hoitopalvelut

Kyky ja halu selviytyä erilaisista elämäntilanteista

Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät-hanke (KASTE)

OMAHOITOLOMAKE. Sinulle on varattu seuraavat ajat: Terveyden- tai sairaanhoitajan vastaanotolle / 20 klo Lääkärin vastaanotolle / 20 klo

Pumppu-hanke Laurean osahanke. Vuosiseminaari

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Hoitosuunnitelmaan on kirjattu tärkeimmät hoidon tavoitteet, omahoitoa, lääkityksiä sekä seurantatutkimuksia koskevat asiat.

Kansalaisten ja henkilöstön osaamishaasteet sähköisissä terveyspalveluissa

Lapsipotilaan emotionaalinen tuki päiväkirurgiassa. Anne Korhonen TtT, kliinisen hoitotieteen asiantuntija OYS / Lasten ja nuorten ty 16.4.

Omahoitopalvelut muutos hoitoprosesseissa

Valtakunnalliset kuntoutuspäivät

Transkriptio:

Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke

asiakastapaaminen kestää ehkä 30-60 min x 2/ vuosi // miten asiakas pärjää väliajan

ASIAKASVASTAAVA Taina Mäntyrannan ja Seija Muurisen mukaan asiakasvastaavan toiminnan sisällön kehittämisessä on kyse siitä, että monisairailla ja / tai paljon palveluja tarvitsevilla tai käyttävillä asiakkailla on terveyskeskuksessa laajan toimintavaltuuden omaava vastuuhenkilö. (Asiakasvastaava toiminta Terveyshyötymallissa, Sosiaali- ja terveysministeriön versio 09.06.2010 /Toimiva terveyskeskus ohjelma)

KANSANTERVEYSHOITAJA KAINUUSSA asiakasvastaava nimitystä vastaa KANSANTERVEYSHOITAJA. Kokemus itsenäinen ajanvarausvastaanotto ammatillinen osaaminen Itsenäinen päätöksentekokyky paineen sieto Vastuunottokyky Koulutus Tehtäväsiirrot /palkkaus

AVAINASIAKAS On kansanterveyshoitajan vastaanotolle ohjautuva monisairas paljon palveluja tarvitseva paljon palveluja käyttävä

OMAHOITO On sitä Kuinka ITSE huolehdin terveydestäni ja sairauksien hoidosta terveydenhuollon ammattilaisen tuella Omahoitoa ovat päätökseni ja tekoni, jotka liittyvät elintapoihini omatoimiseen terveydentilani seurantaan tapaani hoitaa mahdollisia sairauksia tapaani toteuttaa mahdollista lääkehoitoa Omahoitoon panostaminen kannattaa, sillä aktiivisella omahoidolla voidaan ehkäistä pitkäaikaissairauksien ja niiden liitännäissairauksien syntyminen sekä ylläpitää jo syntyneen sairauden hyvää hoitotasapainoa.

ASIAKASLÄHTÖISYYS Omahoidon tukeminen lähtee asiakkaan kohtaamisesta asiakkaan huomioiminen tervehtiminen miten voin auttaa myönteinen ensivaikutelma luodaan hyväksyvä ilmapiiri kiinnostunut asenne puhutaan potilaan kielellä

asiakasta kunnioitetaan arvostetaan kuunnellaan keskustellaan tuetaan aktiivisuutta ja omatoimista arjessa tapahtuvaa terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimista

kumppanuussuhde, tasa-arvo, jaettu asiantuntijuus asiakas on oman elämänsä asiantuntija /kokemuspohjainen hoitaja on oman ammatillisen tietotaitonsa asiantuntija /tieteellinen asiakas nähdään kokonaisuutena yksittäisen sairauden sijasta; kohdataan kokonaisvaltaisesti kaikkine sairauksineen, ongelmineen ja tarpeineen //elämäntilanne mm.työ, taloudellinen, sosiaalinen // perhe, näkeekö asiat samoin kuin asiakas; tarvitseeko perhe apua //arvot, asenteet, uskomukset

Langolla uusi Mersu! YT neuvottelu firmassa Pojan firma konkurssiin? Auto pomppasi katsastuksesta Paljonko olikaan takausta? Statiini Lihaskivut Kolesteroli Tyttären avioero Elämä potilaana? Verenpaine B salpaaja Veto pois Vanhan äidin dementia Laihduta! Liiku!! Laihduta Diabetes Burana Polvea särkee Närästää Ei kai vain syöpä? (Oli vaarilla!) (Professori Pekka Honkanen)

VOIMAVARALÄHTÖISYYS Voimavaraa ei voi antaa toiselle// voimaantuminen ei ole pysyvä tila! Voimavarojen tunnistaminen ja hyödyntäminen yhdessä asiakkaan kanssa kartoitetaan hänen kulloisetkin voimavaransa apuna mm. omahoitolomake ;täyttää /päivittää ennen vastaanottokäyntiä; aktivoituu pohtimaan omaa tilannettaan ja omahoitoaan

voimavaroja tuetaan ITSE tunnistettu ongelma > ITSE määritellyt toteuttamiskelpoiset tavoitteet > johtaa ITSE löydettyihin ratkaisuihin (autetaan, ehdotukset kysymysmuodossa) <ITSE viimekädessä päättää, noudattaako hoitoa asetetaan mm. välitavoitteita /helpoimmasta lähtien /tarv. otetaan aikalisä tavoitteena, että asiakas saavuttaa pystyvyyden tunteen ja halun jatkaa hoitoaan. mahdollistetaan UUSI vaihtoehtoinen ELÄMÄNTARINA

TERVEYSLÄHTÖISYYS Terveyden edistämisen näkökulma ennakointi/ennalta ehkäisy /elämäntapaohjaus KATSE TULEVAISUUTEEN, mitä tehtävä, jotta UUSI ELÄMÄNTARINA toteutuisi ITSE tekemänä

HOIDON SUUNNITELMALLISUUS Terveys- ja hoitosuunnitelma tehdään yhdessä asiakkaan kanssa alustava tehdään hoitajan ja asiakkaan yhteistyössä lääkäri vahvistaa mm. dg, lääkitys tarv. hoitotiimi mukaan kirjataan, kopio potilaalle tavoitteet asetetaan yhdessä asiakkaan kanssa hoitajan/lääkärin tulee antaa asiakkaalle riittävästi tietoa asiakkaan päätöksenteon tueksi kyky tehdä kompromisseja kunnioitetaan asiakaan tekemää päätöstä seuranta

MONIAMMATILLINEN YHTEISTYÖ Moniongelmainen asiakas työparityöskentely; sovitut käytännöt ja toimintaohjeet tiimityö; asiakas on tärkeä osa tiimiä verkostotyö; yhteistyö yli sektorirajojen esim. asiakasyhteistyöryhmä konsultaatioverkko; lääkärit, kollegat, muut ammattihenkilöt, esh:n henkilöstö asiakkaan sosiaalisen verkoston hyödyntäminen alueen palveluiden ja palveluverkoston tunteminen; hoitajan osattava ohjata asiakas tarpeen mukaiseen palveluun, kun omat konstit loppuvat

OMAHOIDON TUKIPALVELUT omahoitopisteet omahoitolomake omahoitosivusto omahoitopalvelu /suojattu sähköinen asiointi asiakas-hoitaja lääkäri sähköinen asiointi ammattihenkilöiden välillä erilaiset ryhmätyömuodot

ASIAKASLÄHTÖISET, VOIMAANUTTAVAT TYÖMENETELMÄT henkilöstön koulutus esim. Motivoivan haastattelun menetelmä / Korkean riskin henkilöiden motivointi elämäntapamuutoksiin

TYÖNTEKIJÄN TIETOTAIDON TUKEMINEN Laaja-alaisuus tuo haasteen! Kokemus Lääkehoidon osaaminen korostuu; hoitajille yhä enemmän vastuuta pitkäaikaissairaan seurantakäynneistä kth arvioi lääkehoidon tehostamisen tai muutoksen tarpeen; tarv. konsultoi lääkäriä kth ohjaa potilaan lääkityksen kth seuraa lääkitystä

Kth määrää ja tulkitsee laboratoriokokeita Tiedonhankinta taidot käypähoito suositukset terveysportti paikalliset hoito-ja palveluketjut Koulutus!! Omien rajojen tunnistaminen luo haasteen!

KLIINISET TIETOJÄRJESTELMÄT tietojärjestelmien hallinta koulutus!!; muutoksia ollut ja tulossa paljon yhtenäinen kirjaamiskäytäntö

JÄRJESTÖT Tämän päivän ja tulevaisuuden haasteita uusien yhteistyötapojen kehittäminen ja käynnistäminen järjestöjen tieto/taidon hyödyntäminen

JOHDON TUKI mahdollistaa osaamisen kehittämisen mahdollistaa kehittymisen kohti kokonaisvaltaisempaa asiakkaan hoitoa henkilöstö saa ja voi osallistua kehittämistyöhön suunnitelmallisesti asiakkaiden edustajat voivat osallistua kehittämistyöhön

Edellä kuvatulla tavalla toimittaessa: Saavutetaan asiakkaan lähtökohdista mahdollisimman hyvä omahoitotaso, mikä vähentää hoitajan/lääkärin roolia ja asiakaskäyntejä

Ihmisen muuttuminen terveestä henkilöstä potilaaksi on pitkä, monimutkainen ja sopeutumista vaativa prosessi.

Monisairaan potilaan arkielämän polku Monisairas asiakas Omahoito Asiakas Terveys- ja hoitosuunnitelma Voimaantunut asiakas

Kyllä se omahoeto hyvejää!!