Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Päivitetty 15.4.2016
Espoo-tarinan indikaattorit Espoo-tarinan toteutumisen arvioinnissa käytetään indikaattoreita, joilla kuvataan näkökulmittain päämäärän ja valtuustokauden tavoitteiden toteutumista kokonaisuuksittain Asian tilan muutos Vaikutusten muutos 2
Asukkaat ja palvelut Päämäärä Espoolaiset ovat aktiivisia ja omatoimisia huolehtien itsestään, läheisistään ja lähiympäristöstä än, mutta kukaan ei jää tukea vaille, mikäli voimat eivät riitä. Espoo järjestää palvelut asukaslähtöises ti yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Valtuustokauden tavoite Palveluvalikoima muodostaa ennaltaehkäisevien, terveys- ja hyvinvointieroja kaventavien, varhaisen puuttumisen, kuntalaisten omatoimisuutta tukevien ja asiakkaan valinnanvapautta lisäävien palvelujen kokonaisuuden. Palveluja ja lähiympäristöä kehitetään yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Palveluja tuotetaan yhteistyössä kumppaneiden kanssa, eri palvelukanavat mahdollistavat palvelujen saatavuuden ja saavuttamisen. Espoo toimii edelläkävijänä kansallisen palveluväylän kehittämisessä ja käyttöönotossa. Indikaattorit Ikävakioitu sairastavuusindeksi Elämänlaatunsa keskimäärin hyväksi tuntevien osuus, % Alkoholia liikaa käyttävien osuus, % Aktiivisesti osallistuvien osuus, % Itsensä yksinäiseksi tuntevien osuus, % Suosituksen mukaisesti kestävyysliikuntaa ja lihaskuntoharjoittelua harrastavat, %, ikäryhmä 20-54 v. Kotona asuvien osuus yli 75-vuotiaista, % Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 -vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Laaja asuinkuntaindeksi 3
Asukkaat ja palvelut Indikaattori 2012 2013 2014 2015 Ikävakioitu sairastavuusindeksi Koko maa Espoo Elämänlaatunsa keskimäärin hyväksi tuntevien osuus, % Espoo Vertailu lähtötietoon 100 76,5 89,7 89,5 59,2 51,5 100 76,0 89,3 88,9 61,0 56,6 53,2 100 75,5 89,2 88,4 60,5 55,9 56,4 60,6 55,2 55,8 Alkoholia liikaa käyttävien osuus, % Espoo 31,3 31,6 32,0 36,2 32,2 27,4 34,9 35,9 28,2 32,8 27,4 Aktiivisesti osallistuvien osuus, % Espoo 29,2 24,9 27,4 27,2 23,9 26,4 28,8 22,8 30,1 26,7 26,2 Itsensä yksinäiseksi tuntevien osuus, % Espoo 9,1 7,8 8,0 10,7 9,4 8,6 11,1 9,1 9,2 9,7 9,7 4
Asukkaat ja palvelut Vertailu lähtötietoon Indikaattori 2012 2013 2014 2015 Suosituksen mukaisesti kestävyysliikuntaa ja lihaskuntoharjoittelua harrastavat, %, ikäryhmä 20-54 v. Espoo 16,3 14,8 17,0 20,4 17,9 19,8 20,2 16,8 20,2 20,0 17,4 Kotona asuvien osuus yli 75-vuotiaista, % Espoo 91,1 91,2 91,7 92,0* Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Espoo 1,20 1,20 1,09 1,09 Laaja asuinkuntaindeksi Espoo 3,59 3,49 3,40 3,64 3,70 3,79 * ennakkotieto 5
Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys Päämäärä Valtuustokauden tavoite Indikaattorit Kaupunki on kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava. Osaavat ihmiset, yrittäjät ja kaikenkokoiset yritykset juurtuvat Espooseen. Espoon vetovoimaisuus kansainvälisesti kiinnostavana osaamisen sekä tieteen, taiteen ja talouden innovaatioympäristönä kehittyy. Osana metropolialuetta Espoon verkostomaista kaupunkirakennetta kehitetään taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestäväksi. Palvelukeskittymien saavutettavuutta joukkoliikenneyhteyksin parannetaan. Kaupunkikeskuksia kehitetään niiden omiin vahvuuksiinsa tukeutuen viihtyisiksi ja sujuviksi asumisen, asioinnin, työssäkäynnin ja vapaaajan kohtaamispaikoiksi. Torjutaan segregaatiota ja vastataan espoolaisten erilaisiin asumistarpeisiin tarjoamalla edellytykset edulliselle ja monimuotoiselle asuntotuotannolle ja tonttitarjonnalle Yrittäjyyteen ja innovatiivisuuteen kannustava Espoo rakentaa hyvinvointia ja vaurautta metropolialueelle ja koko Suomeen. Yritysten lukumäärä (ei as. oy:t ja maatilat sekä aidosti Espoossa toimivat), lkm Uusien yritysten määrä vuodessa, lkm Yritystyöpaikkojen lkm (koko Espoo, Rantarata, Länsimetro) Työpaikkaomavaraisuus, % Työttömien lukumäärä, lkm Työttömyysaste, % Nuorisotyöttömien lkm Nuorisotyöttömyysaste, % Pitkäaikaistyöttömien lkm Pitkäaikaistyöttömien osuus työvoimasta, % Vaikeasti työllistyvät (rakennetyöttömyys), lkm, % CO2-ekv päästöt/as. Asuntotuotannon 3 viimeisen vuoden keskiarvo Väestömäärä Maassamuuton muuttovoitto Muuttovoitto ulkomailta Vieraskielisten määrä Vähintään toisen asteen tutkinnon suorittaneiden osuus 15 vuotta täyttäneistä, % Kansainväliset konferenssit, lkm 6
Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys, 1/2 Indikaattori 2012 2013 2014 2015 Yritysten lkm - ei as.oy:t ja maatilat - aidosti Espoossa toimivat 11 751 12 284 7 000-7 500 12 510 7 000-7 500 Tiedot tulevat 3/2017 Uusien yritysten määrä vuodessa, lkm 1 704 1 607 1 516 Tiedot tulevat 28.10.2016 Yritystyöpaikkojen lkm (keskiarvo tammi-lokakuu) - Koko Espoo - Rantarata - Länsimetro (myös Länsimetron jatke) Vertailu lähtötietoon 108 251 37 116 48 901 Työpaikkaomavaraisuus, % 96,0 96,0 108 054 37 485 48 139 106 975 37 393 47 344 Työttömien lkm 31.12. (TEM) 8 463 11 155 13 368 14 904 Työttömyysaste, %, 31.12. (TEM) 6,5 8,4 9,9 10,9 Nuorisotyöttömien lkm 31.12. (TEM) 700 1 100 1 424 1 448 Nuorisotyöttömyysaste, %, vuosikeskiarvo 5,6 8,1 9,6 10,8 Pitkäaikaistyöttömien lkm 31.12. (TEM) 1 690 2 896 4 142 6 025 Pitkäaikaistyöttömien osuus työvoimasta, %, vuosikeskiarvo 1,0 1,6 2,6 3,8 7
Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys, 2/2 Vertailu lähtötietoon Indikaattori 2012 2013 2014 2015 CO2-ekv päästöt/asukas 5,6 tonnia 5,5 tonnia 5,4 tonnia Tiedot tulevat 11/2016 Asuntotuotannon 3 viimeisen vuoden keskiarvo 2 492 2 568 2 469 2 384 Väestömäärä 31.12. 256 824 260 753 265 543 269 802 Maassamuuton muuttovoitto 582 22 1 061 1 176* Muuttovoitto ulkomailta 1 644 1 713 1 725 943* Vieraskielisten määrä 31.12. 28 976 31 949 35 194 38 325 Vähintään toisen asteen tutkinnon suorittaneiden osuus 15 vuotta täyttäneistä, %, 1.1. 71,8 72,0 72,3 72,8* Kansainväliset konferenssit, lkm 78 94 93 86 * ennakkotieto 8
Vuoden 2015 lopulla - 14 900 työtöntä työnhakijaa (kasvua vuodentakaisesta 12 %) - Pitkäaikaistyöttömien määrän kasvu kiihtyi - Nuorisotyöttömien määrän kasvu pysähtyi - Avoimia työpaikkoja enemmän kuin vuosiin Espoon kaupunki, Strategia ja kehittäminen 9
Helmikuussa 2016-14 500 työtöntä työnhakijaa (kasvua vuodentakaisesta 8,5 %) - Avoimia työpaikkoja 8,5 % vuodentakaista enemmän Espoon kaupunki, Strategia ja kehittäminen 10
Resurssit ja johtaminen Päämäärä Valtuustokauden tavoite Indikaattorit Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Espoo toimii edelläkävijänä kunnallisten palvelujen tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa. Johtaminen, esimiestyö ja työtyytyväisyys kehittyvät ja ovat hyvällä tasolla. Talouden liikkumavara säilyy ja rahoitusasema on tasapainossa. Vuosikate /as Vuosikate/poistot % Toimintakate 1000 Indeksi- ja väestökorjattu toimintakatteen muutos % Investointien tulorahoitus-% Konsernin omavaraisuusaste Kaupungin lainat /as Konsernilainat /as Johtamisbarometri (ei vielä käytössä) Tyhy-matriisi Terveysperusteiset poissaolot, pv/htv Lyhytaikaiset sairauspoissaolot, % palvelussuhdepäivistä Keskimääräinen eläköitymisikä 11
Resurssit ja johtaminen Indikaattori 2012 2013 2014 2015 Vuosikate /as 567 632 441 575 Vuosikate/poistot % 125 152 100 122 Toimintakate 1000-1 196 267-1 245 303-1 296 680-1 313 012 Indeksi- ja väestökorjattu toimintakatteen muutos % -0,2-0,8-1,4 +1,0 Investointien tulorahoitus-% 81,6 91,8 45,0 49,1 Konsernin omavaraisuusaste 56,7 52,8 49,8 45,2 Kaupungin lainat /as 617 812 1 070 1 855 Konsernilainat /as 5 955 7 222 8 251 10 011 Tyhy-matriisi 67,9 69,1 68,6 70,3 Terveysperusteiset poissaolot, pv/htv 16,2 15,2 15,0 14,5 Lyhytaikaiset sairauspoissaolot, % palvelussuhdepäivistä Vertailu lähtötietoon 1,04 1,02 1,08 1,05 Keskimääräinen eläköitymisikä 63,2 63,6 63,3 63,7 12