Rohkeasti aikaansa edellä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rohkeasti aikaansa edellä"

Transkriptio

1 Älykkään teknologian llmastonmuutos ja luonnonvarojen Ääripäiden korostuminen Jyväskylä on ja kansainvälisesti arvostettu koulutuksen ja osaamisen kaupunki

2 1. Lisäämme lasten ja nuorten mahdollisuuksia terveeseen kasvuun ja hyvään oppimiseen. 2. Tuemme asukkaiden ja luonnonvarojen osallistumista ja lisäämme Jyväskylä vaikuttamisen Älykkään mahdollisuuksia. koulutuksen ja hyvinvoinnin teknologian osaamiskaupunki 3. Edistämme asukkaiden Ääripäiden yhdenvertaisuutta ja otamme huomioon korostuminen kulttuurisen moninaisuuden. 4. Parannamme palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta koko Jyväskylässä. 5. Vahvistamme yhteisöllisyyttä, tuemme harrastustoimintaa ja vähennämme yksinäisyyttä. 6. Edistämme kulttuurin ja taiteen moni-ilmeisyyttä.

3 1. Vahvistamme Jyväskylää vetovoimaisena korkean osaamisen koulutuskaupunkina ja luonnonvarojen ja tutkimuksen keskuksena. Jyväskylä Älykkään 2. Edistämme kaupunkikehitysalustoilla ja kumppanuuksilla koulutuksen ja hyvinvoinnin yritysten teknologian kasvua. osaamiskaupunki Ääripäiden 3. Tuemme uusien korostuminen teknologia-, liiketoiminta- ja palveluinnovaatioiden syntymistä. 4. Vahvistamme Jyväskylän vetovoimaisuutta kansainvälisenä kulttuuri-, tapahtuma- ja matkailukaupunkina. 5. Parannamme kaupunkikeskustan viihtyisyyttä ja a. 6. Teemme kaupungista houkuttelevan työpaikkana ja työnantajana.

4 1. Toteutamme eheää yhdyskuntarakennetta ja kannustamme kestävään liikkumiseen. ja luonnonvarojen Älykkään 2. Teemme kestäviä, eettisiä ja innovatiivisia hankintoja sekä teknologian edistämme resurssiviisasta Ääripäiden liiketoimintaa. 3. Hyödynnämme korostuminen tehokkaasti digitalisaation mahdollisuuksia. 4. Avaamme kaupunkitilat paremmin kaupunkilaisten ön. 5. Pyrimme hiilineutraaliksi ja jätteettömäksi kaupungiksi sekä edistämme kiertotaloutta ja uusiutuvaa energiaa. 6. Käytämme luonnonvaroja harkiten ja huolehdimme luonnon monimuotoisuudesta. Jyväskylä koulutuksen ja hyvinvoinnin osaamiskaupunki

5 1. Pohjoismaiden vetovoimaisimman liikunnan, urheilun ja terveyden ja luonnonvarojen osaamiskeskittymän. Jyväskylä Älykkään 2. Luomme mahdollisuuksia elinikäiseen liikkumiseen koulutuksen ja kehittämällä hyvinvoinnin teknologian yhteistyö- ja palvelumalleja osaamiskaupunki Ääripäiden sekä asuinympäristöjen liikuntamahdollisuuksia. korostuminen 3. Edistämme lasten ja nuorten liikuntaa päiväkodeissa, kouluissa ja vapaa-ajalla. 4. Yhdistämme joustavasti opiskelun ja urheilun kaikilla koulutusasteilla. 5. Luomme edellytyksiä liikunta- ja hyvinvointialan yritystoiminnalle.

6 Kaupunkistrategian keskeiset indikaattorit ja mittarit Strategiakärki Strategiaan liittyviä mittareita (luonnos ) Päivittyminen Nykytaso Tavoite Tietolähde Asukasluvun muutos kk Tilastokeskus Oppilaitoksiin hakijoiden määrä/aloituspaikka 6kk Opetushalitus Työttömyysaste kk Tilastokeskus Yritysten palkkasummakehitys kk Tilastokeskus Kansainvälisten matkailijoiden yöpymiset kk TAK Oy Sijoitus kuntien vetovoimatutkimuksissa vuosi Taloustutkimus Terveysperusteiset poissaolot: kalenteripäivät / htv kk JKL Hyvinvointi-indeksi vuosi Kela Vapaaehtoistoiminnan volyymi 6kk JKL/Vapari Toimeentulotukea saavat kotitaloudet 3kk Kela Koulutustakuu vuosi JKL/Opetus CO2-päästöt vuosi CO2 raportti Uusiutuvan energian joka toinen vuosi Energiatase Joukkoliikenteen matkustajamäärä kk JKL/KRT Vuosikate/poistot 3kk Talous Liikuntaa harrastavien osuus väestöstä vuosi JKL Liikuntatoimialan työllistävyys vuosi JKL Urheiluakatemia opiskelijoiden määrä vuosi JKL 6

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot

Perustehtävä ja arvot Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN ARVOT Lapuan kaupunkikonsernin noudattamat arvot, joihin jokainen konsernissa työskentelevä henkilö sitoutuu. Oikeudenmukaisuus ja Tasapuolisuus Ihmisarvo on korvaamaton.

Lisätiedot

Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä.

Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Kvalt 27.11.2017 Strategia on toiminnan tärkein ohjausväline Oriveden kaupunkistrategia on toimintasuunnitelma,

Lisätiedot

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Luonnos 9.1.2015 Suuntaviivat (tavoitteet) aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämiselle Uudistuvan

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien

Pirkkalan valtuustoryhmien Pirkkalan valtuustoryhmien ASENNE YMPÄRISTÖ TALOUS HYVINVOINTI TYÖ ASENNE ratkaisee kunnan menestyksen YMPÄRISTÖ tarjoaa toimivat ja turvalliset puitteet TALOUS mahdollistaa laadukkaat palvelut HYVINVOINTI

Lisätiedot

Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto

Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto 26.8.2017 NYT 380 000 as TULEVAISUUDESSA 480 000 Tampere, 228 173 Nokia, 33 206 Ylöjärvi, 32 806 Väestö 31.12.2016 Kangasala, 31 177 Lempäälä, 22 747 Pirkkala, 19

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten Seutuhallitus 26.10.2016 Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet

Lisätiedot

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia 2017 2021 SISÄLTÖ 4 Arvot 6 Slogan 8 Strategiakartta Missio Visio Strategia 10 Kärkiteemat Laukaassa 14 Tavoitteet, seuranta & mittaaminen

Lisätiedot

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus Seutuhallitus Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet Lisää kilpailukykyä Kasvulle

Lisätiedot

Oriveden kaupunkistrategia Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä.

Oriveden kaupunkistrategia Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. LUONNOS 12.10.2017 Strategia on toiminnan tärkein ohjausväline Oriveden kaupunkistrategia on toimintasuunnitelma,

Lisätiedot

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Kaupunkistrategian lähtökohtia 1. Kaupunkistrategia = Oulun kaupungin strategia (ei vain kaupunkiorganisaation strategia) Kuntalaiset aktiivisina

Lisätiedot

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia Strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia Strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta ja tapa toimia. Yhdessä

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 17.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen

Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen Seudullinen ilmastostrategia hyväksytty kunnissa 2010 seutu Suomen kärkitasoa päästöjen vähentämisessä vähennys vuosina 1990 2030

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia KIRDno-2017-952 Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kv 18.12.2017 91: Kirkkonummen kuntastrategia 2018 2021 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta

Lisätiedot

Kohti seuraavaa sataa

Kohti seuraavaa sataa Kohti seuraavaa sataa Suomen keskeiset kysymykset 2020-luvulla 8.12.2017 POSTERINÄYTTELYN TULOKSIA Keskeiset kysymykset TOP 10 Miten irtikytketään hyvinvointi luonnonvarojen kestämättömästä käytöstä ja

Lisätiedot

1 Ylöjärven kaupunki

1 Ylöjärven kaupunki 1 2 YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA 2018-2028 2 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE 3 VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT VASTUULLISUUS, KEHITYSROHKEUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ELINVOIMAROOLI SIVISTYS-

Lisätiedot

Strategian viimeistelyn askeleet

Strategian viimeistelyn askeleet Strategian viimeistelyn askeleet Valtuustoseminaari 2.11.2017 Uuden strategian luonnos esiteltiin valtuustoseminaarissa 2.11. ja strategialuonnosta työstettiin seminaarissa osallistujien kesken. Valtuustoseminaarin

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan

Lisätiedot

Satakunnan Tulevaisuuskäsikirja 2035 Rakennetaan yhdessä hyvää tulevaisuutta!

Satakunnan Tulevaisuuskäsikirja 2035 Rakennetaan yhdessä hyvää tulevaisuutta! Satakunnan Tulevaisuuskäsikirja 2035 Rakennetaan yhdessä hyvää tulevaisuutta! Satakunnan Tulevaisuuskäsikirja 2035, maakuntasuunnitelma, tehtiin satakuntalaisten yhteistyönä syksystä 2011 kevääseen 2012.

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA LUONNOS Ylöjärven kaupunki

YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA LUONNOS Ylöjärven kaupunki YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA 2018-2028 LUONNOS 16.4.2018 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT VASTUULLISUUS, KEHITYSROHKEUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ELINVOIMAROOLI

Lisätiedot

Strategian raportointi 2016 Kaupunginhallitus

Strategian raportointi 2016 Kaupunginhallitus Strategian raportointi Kaupunginhallitus 2.5.2017 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä

Lisätiedot

Unelmien Porvoo 2030 P O R V O O N K A U P U N K I S T R AT E G I A L U O N N O S

Unelmien Porvoo 2030 P O R V O O N K A U P U N K I S T R AT E G I A L U O N N O S Unelmien Porvoo 2030 P O R V O O N K A U P U N K I S T R AT E G I A L U O N N O S 1 6. 5. 2 0 1 8 Paras arkenakin #kaupunkielämää Suosituin kotikaupunki Unelmien Porvoo Ilmastotyön edelläkävijä Keskinäinen

Lisätiedot

Palvelustrategia Helsingissä

Palvelustrategia Helsingissä Palvelustrategia Helsingissä Strategiapäällikkö Marko Karvinen Talous- ja suunnittelukeskus 13.9.2011 13.9.2011 Marko Karvinen 1 Strategiaohjelma 2009-2012 13.9.2011 Marko Karvinen 2 Helsingin kaupunkikonsernin

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA Ylöjärven kaupunkistrategia

KAUPUNKISTRATEGIA Ylöjärven kaupunkistrategia KAUPUNKISTRATEGIA 2018 2028 1 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT KEHITYSROHKEUS, VASTUULLISUUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ROOLIT ELINVOIMAROOLI SIVISTYS- JA HYVINVOINTIROOLI

Lisätiedot

Seutustrategia-asiakirjan valmistelu, alustavia tulkintoja sh:n keskustelun 28.9 pohjaksi

Seutustrategia-asiakirjan valmistelu, alustavia tulkintoja sh:n keskustelun 28.9 pohjaksi Seutustrategia-asiakirjan valmistelu, alustavia tulkintoja sh:n keskustelun 28.9 pohjaksi 21.9.2016 21.9.2016 Strategiaprosessi Seutuyhteistyön strategiset ohjausvälineet, Sh.25.5 Strategia +10 v Kasvulle

Lisätiedot

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto 27.11.2017 Rauman Tarina 2, 2018-2021 2 Hyvinvointia ja elinvoimaa tukevat linjaukset Terveellinen, turvallinen ja palveleva Rauma Vireän elinkeinoelämän Rauma Hyvien

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat kaupunkiympäristön näkökulmasta

Tampereen strategian lähtökohdat kaupunkiympäristön näkökulmasta Tampereen strategian lähtökohdat kaupunkiympäristön näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti johtaja Mikko Nurminen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset uudelle strategialle Nykyinen strategia

Lisätiedot

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo KAUPUNKISUUNNITTELUN SEMINAARI VI 2012 - UUDEN OULUN TULEVAISUUDET? tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo PÄÄTAVOITTEET Hyvinvoivat ihmiset Elinvoimainen kaupunki Kestävä ja ekotehokas yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 10.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta

Lisätiedot

Porvoon KauPunKistrategia Luonnos

Porvoon KauPunKistrategia Luonnos Unelmien Porvoo 2030 Porvoon Kaupunkistrategia Luonnos 15.8.2018 Valitsinko minä Porvoon vai se minut, sillä ei oikeastaan ole väliä. Elän unelmaani, koska tunnistan itseni tämän kaupungin vanhoilta kujilta.

Lisätiedot

O U L A I S T E N K AU P U N G I N S T R AT E G I A

O U L A I S T E N K AU P U N G I N S T R AT E G I A Yhteinen sävel O U L A I S T E N K A U P U N G I N S T R AT E G I A 2 0 1 8 2 0 2 5 Esipuhe Oulaisten kaupungin strategiaa on työstetty luottamushenkilöiden ja kaupungin henkilöstön yhteistyönä tavalla,

Lisätiedot

Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus

Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus 21.3. Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa.

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020 Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. Vuonna 2020 Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta. Kunnan taloutta hoidetaan pitkäjänteisesti. Kunnalliset päättäjät

Lisätiedot

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2019 2021 Hyväksytty Joensuun Nuorisoseurakokouksessa 29. 30.9.2018 Kuvaajatiedot Etu-ja takakannen kuvat, sivu 5: Jussi Kaijankangas Sivut 2 4, sivut 6 7:

Lisätiedot

Päättäjien strategiaviestit työryhmille Pormestari Anna-Kaisa Ikonen. Asiantuntijoiden seutustrategiatyöpaja

Päättäjien strategiaviestit työryhmille Pormestari Anna-Kaisa Ikonen. Asiantuntijoiden seutustrategiatyöpaja Päättäjien strategiaviestit työryhmille Pormestari Anna-Kaisa Ikonen Asiantuntijoiden seutustrategiatyöpaja 25.8.2016 Toimintaympäristömme muuttuu Tampereen kaupunkiseutu on kasvanut 10 vuoden aikana 40

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS Keskustelutilaisuus kestävän kehityksen edistämisestä korkeakouluissa 4.11.2013 Ilkka Turunen Neuvotteleva virkamies Kestävä kehitys valtioneuvoston strategioissa

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvuohjelma

Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman

Lisätiedot

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050. Kansallinen kestävän kehityksen strategia uudistettu 2013 Perinteisen

Lisätiedot

Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh

Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh 23.4.2018 99 Tulevaisuuden kunnan roolit (Kuntaliitto) 24.4.2018 Lähde: Kuntaliitto, ISBN 978-952-293-461-1 (pdf) 2 2018-2030 20.000 asukkaan Janakkala kasvukäytävän toimiva

Lisätiedot

Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan

Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan Strategian laadintaa varten on tunnistettu neljä näkökulmaa, joiden kautta kaupungin toiminnalle asetetaan tavoitteita. Näkökulmat ovat: kuntalaisen hyvinvointi

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kuntakehitysjaosto 14.11.2017 Ehdotus kunnanhallitus 27.11.2017 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta kokeilla

Lisätiedot

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Valtuuston strategiaseminaari 22.4.2015, Valtuustotalo Strategiajohtaja Jorma Valve Espoo-tarinan indikaattorit Espoo-tarinan toteutumisen arvioinnissa

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

Tietoisemmin, vastuullisemmin, kestävämmin. Urheiluyhteisön Reilun Pelin ihanteet ja tavoitteet

Tietoisemmin, vastuullisemmin, kestävämmin. Urheiluyhteisön Reilun Pelin ihanteet ja tavoitteet Tietoisemmin, vastuullisemmin, kestävämmin Urheiluyhteisön Reilun Pelin ihanteet ja tavoitteet Jokaisen tasavertainen mahdollisuus liikuntaan ja urheiluun Liikunta ja urheilu ovat avoimia kaikille. Tasavertaisuus,

Lisätiedot

SUOMEN METSÄKESKUS. Strategia

SUOMEN METSÄKESKUS. Strategia SUOMEN METSÄKESKUS Strategia Arvoa ja kasvua metsästä Metsät muodostavat vahvan perustan Suomen kansantaloudelle ja suomalaisten hyvinvoinnille. Metsät voivat tarjota vielä nykyistä enemmän työtä ja toimeentuloa,

Lisätiedot

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit. Päivitetty

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit. Päivitetty Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Päivitetty 9.6.2017 Espoo-tarinan indikaattorit Espoo-tarinan toteutumisen arvioinnissa käytetään indikaattoreita, joilla kuvataan näkökulmittain päämäärän

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta

Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 johtaja Taru Kuosmanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset tulevalle Nykyinen strategia

Lisätiedot

Kestävä matkailu suojelualueilla Matti Tapaninen

Kestävä matkailu suojelualueilla Matti Tapaninen Kestävä matkailu suojelualueilla Matti Tapaninen METSÄHALLITUS 160 VUOTTA METSÄHALLITUS - MONIALAINEN OSAAJA VASTUUTA IHMISISTÄ, YMPÄRISTÖSTÄ JA YHTEISKUNNASTA Käytämme, hoidamme ja suojelemme valtion

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen

Lisätiedot

Ympäristöministeriö rakentamassa vihreää kasvua

Ympäristöministeriö rakentamassa vihreää kasvua Ympäristöministeriö rakentamassa vihreää kasvua YM uusi strategia ulos elokuussa 2014 Toiminta-ajatus: Kestävää elinympäristöä ja vihreää kasvua rakentamassa. Mitä YM:n vihreän kasvun rakentaminen tarkoittaa?

Lisätiedot

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 1 100 Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia 2018-2021 Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Visio: Teemme yhdessä Saimaan kauniin Mikkelin Historialtaan ja

Lisätiedot

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa

Lisätiedot

Suomi, jonka haluamme 2050 Kesta va n kehityksen yhteiskuntasitoumus

Suomi, jonka haluamme 2050 Kesta va n kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050 Kesta va n kehityksen yhteiskuntasitoumus Visio: Luonnon kantokyvyn rajoissa hyvinvoiva Suomi "Vuonna 2050 Suomessa jokainen ihminen on arvokas yhteiskunnan jäsen. Suomi on hyvinvointiyhteiskunta,

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit. Päivitetty 15.4.2016

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit. Päivitetty 15.4.2016 Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Päivitetty 15.4.2016 Espoo-tarinan indikaattorit Espoo-tarinan toteutumisen arvioinnissa käytetään indikaattoreita, joilla kuvataan näkökulmittain päämäärän

Lisätiedot

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Kaupungistuminen Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi-

Lisätiedot

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi- ja terveysteknologia Syrjäytyminen

Lisätiedot

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta ja tapa toimia. Yhdessä tekemisen kulttuuri ja korkea osaaminen

Lisätiedot

Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö

Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019 MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö Esityksen sisältö 1. Miksi energia- ja ilmastoohjelmaa tarvitaan 2. Tavoitteet 3. Tavoitetila vuonna 2035 4. Päästöjen tilanne Vaasassa

Lisätiedot

6Aika: EAKR-haun sisällöt. Viestintäsuunnitelma. Infotilaisuus Turku Oulu Tampere Espoo

6Aika: EAKR-haun sisällöt. Viestintäsuunnitelma. Infotilaisuus Turku Oulu Tampere Espoo 6Aika: EAKR-haun sisällöt Viestintäsuunnitelma Infotilaisuus 24.8.2016 Turku 30.8.16 Oulu 31.8.16 Tampere 8.9.16 Espoo 9.9.16 Ohjelma Avaus ja päivän ohjelma 12.05 6Aika-hankehaun sisältö 6Aika-kaupunkikoordinaattorin

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille. Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6.

Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille. Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6. Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6.2015 Resurssiviisaus on valtava mahdollisuus Sitra Lari Rajantie

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Hiilineutraali Helsinki Tiivistelmä

Hiilineutraali Helsinki Tiivistelmä Hiilineutraali Helsinki 2035 Tiivistelmä Helsinki hiilineutraaliksi Sähkö 15 % Helsingin kasvihuonekaasupäästöjen muodostuminen. Lämmitys 56 % Helsingin kaupunkistrategiassa 2017 2021 tavoitteena on hiilineutraali

Lisätiedot

Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä?

Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? YES -hanke Helsinki 19.05.2010 Aulikki Sippola, KTT, kehityspäällikkö Tapiola-ryhmä 22.6.2010 1 Esityksen sisältö Miksi tasapuolinen

Lisätiedot

Kestävän kehityksen tila Tampereella vuonna 2016 yhteiskuntasitoumuksen teemojen mukaan

Kestävän kehityksen tila Tampereella vuonna 2016 yhteiskuntasitoumuksen teemojen mukaan Kestävän kehityksen tila Tampereella vuonna 2016 yhteiskuntasitoumuksen teemojen mukaan ts. kestävän kehityksen suunnittelija Aino Järventausta 1 Kestävän kehityksen indikaattorit Kestävää kehitystä seurataan

Lisätiedot

Strategia/ryhmätyöt 24.3.2014. Ryhmä/puheenjohtaja Jari Colliander

Strategia/ryhmätyöt 24.3.2014. Ryhmä/puheenjohtaja Jari Colliander Strategia/ryhmätyöt 24.3.2014 Ryhmä/puheenjohtaja Jari Colliander 27.3.2014 Työohje 1. Pohtikaa ryhmässä keskeisiä kaupunkistrategiaan vaikuttavia muutoksia/teemoja toimintaympäristöstä 2. Listatkaa ryhmän

Lisätiedot

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi Salon kaupunki 26.9.2018 Mika Mannervesi www.sijoitusaloon.fi Salon verotulot 2000-2018 Älykkään teknologian Salo

Lisätiedot

Oheismateriaali Valtuuston esityslistaan nro 6/ /94 HARJAVALTA 2025 VAHVA JA ROHKEA. Kaupunkistrategia

Oheismateriaali Valtuuston esityslistaan nro 6/ /94 HARJAVALTA 2025 VAHVA JA ROHKEA. Kaupunkistrategia 2025 VAHVA JA ROHKEA Oheismateriaali Valtuuston esityslistaan nro 6/11.12.2017/94 Kaupunkistrategia ON VUONNA 2025 VAHVA JA ROHKEA Strategiset painopisteemme vuoteen 2025: KASVUN JA YRITTÄJYYDEN LAADUKKAIDEN

Lisätiedot

TIEDOSTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA

TIEDOSTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA TIEDOSTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA 23.8.2019 1 jotta me kaikki voisimme hyvin MISSIO Edistämme väestön hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta, ehkäisemme sairauksia ja sosiaalisia ongelmia sekä kehitämme

Lisätiedot

Keski-Suomen maakuntaohjelma

Keski-Suomen maakuntaohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011 2014 LUONNOS Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lisätiedot ja luonnoksen kommentointi www.luovapaja.fi/keskustelu Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma

Lisätiedot

Leikkien liikkumaan Eino Havas, johtaja

Leikkien liikkumaan Eino Havas, johtaja Leikkien liikkumaan 31.1.2018 Eino Havas, johtaja MITÄ 2018? ohjelmat yhteen Ilo kasvaa liikkuen 1-6 vuotiaat, varhaiskasvatus Liikkuva koulu, 7-16 vuotiaat, perusopetus Liikkuva opiskelu, 16-20+ -vuotiaat,

Lisätiedot

SUUNNITTELUPERIAATTEET

SUUNNITTELUPERIAATTEET Uudenmaan liitto 10/2017 SUUNNITTELUPERIAATTEET Uusimaa-kaava 2050 Kaavan tärkeä raami: Tavoitteiden, suunnitteluperiaatteiden ja seutujen erityiskysymysten paketti Taustaselvitysten pohjalta Uusimaa-kaavalle

Lisätiedot

Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra

Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos 13.11.2018 Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra Kiertotalouden tiekartta 2.0 2016 2018? 2025 Kiertotalouden edelläkävijä 2025 Valtio edistyksellisen kotimarkkinan

Lisätiedot

Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme

Lisätiedot

Unelmien Porvoo Porvoon Kaupunkistrategia

Unelmien Porvoo Porvoon Kaupunkistrategia Unelmien Porvoo 2030 Porvoon Kaupunkistrategia Valitsinko minä Porvoon vai se minut, sillä ei oikeastaan ole väliä. Elän unelmaani, koska tunnistan itseni tämän kaupungin vanhoilta kujilta. Rakastun jokirantaan,

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunkistrategia

Kauniaisten kaupunkistrategia Kauniaisten kaupunkistrategia 2018-2022 Grani on aktiivinen. Grani on elämäniloinen. Grani on yhteistyökykyinen. Kauniaisten kaupunkistrategia 2018-2022 Fiksun toiminnan, talouden ja yhteistyön Kauniainen

Lisätiedot

Tiivistelmä osallisuuden mittaamisesta. Anu Markkola, Outi Rissanen

Tiivistelmä osallisuuden mittaamisesta. Anu Markkola, Outi Rissanen Tiivistelmä osallisuuden mittaamisesta Anu Markkola, Outi Rissanen Sisältö 1. Osallisuuden mittaaminen muissa kunnissa 2. Osallisuuden kansalliset indikaattorit 3. Olemassa oleva valmistelutyö Espoon kaupunki

Lisätiedot

Liikkumisohjelma. Valtuustoseminaari Projektipäällikkö Minna Paajanen

Liikkumisohjelma. Valtuustoseminaari Projektipäällikkö Minna Paajanen Liikkumisohjelma Valtuustoseminaari 31.1.2019 Projektipäällikkö Minna Paajanen Helsinki nostaa liikkumisen lisäämisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen pilottihankkeeksi. Liikkumisohjelma palauttaa

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden

Lisätiedot

Jyväskylän strategiapäivitys. Kaupunginvaltuuston seminaari Kehitysjohtaja Harri Hyvönen

Jyväskylän strategiapäivitys. Kaupunginvaltuuston seminaari Kehitysjohtaja Harri Hyvönen Jyväskylän strategiapäivitys Kaupunginvaltuuston seminaari 13.3.2017 Kehitysjohtaja Harri Hyvönen Lähtökohtana nykyinen strategia 8.3.2017 2 Kaupunkistrategian taustaa ja tavoitteet TAUSTAA; Rohkeasti

Lisätiedot

SUO U M O EN E N SOT O ILAS LA UR U HE H I E LU L LI U ITO T N O N STRATEGIA

SUO U M O EN E N SOT O ILAS LA UR U HE H I E LU L LI U ITO T N O N STRATEGIA SUOMEN SOTILASURHEILULIITON STRATEGIA 2018-2021 Visio 2018-2020 Elinikäisen liikuntainnostuksen aktivoija Talous- ja viestintävaliokunta Toimintaympäristö Nykyinen toimintaympäristö Viestintä Liiton viestintä

Lisätiedot

Nopeiden kokeilujen ohjelma 1. kierros

Nopeiden kokeilujen ohjelma 1. kierros Nopeiden kokeilujen ohjelma 1. kierros Nopeiden kokeilujen ohjelma Fiksu Kalasatama -hankkeessa rakennetaan kansainvälisesti kiinnostavaa yhteiskehitysalustaa, jonka avulla voidaan tukea uusien työpaikkojen

Lisätiedot

VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET

VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET Kuva 1. Mahdollisuus ja tuki huipulle pyrkimiseen Mahdollisuus harrastaa ja kilpailla seuroissa Mahdollisimman paljon liikettä eri muodoissa Laadukasta

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Salon kaupunki Elokuu 2018 Salon kaupungin visio, perustehtävä ja arvot Salo joka päivä parempi Perustehtävä: Salon kaupunki kehittää alueensa elinvoimaa,

Lisätiedot

KOHTI 2020-LUKUA ROHKEASTI UUDISTUVA

KOHTI 2020-LUKUA ROHKEASTI UUDISTUVA JOENSUUN KONSERNISTRATEGIA KOHTI 2020-LUKUA ROHKEASTI UUDISTUVA 2017-2021 KV 17.06.2019 85 PÄIVITYKSEN VALMISTELUSTA Strategiakaudelle lähdettäessä (2017) sidosryhmiä kuultiin laajasti yli 5 000 kuntalaista

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous 27.4.2019 MARTAT ON KOTITALOUSNEUVONTA- JÄRJESTÖ Edistämme kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Toiminnassamme löytää ja oppii yhdessä tekemällä

Lisätiedot