1 LUONNONMUKAINEN TUOTANTO Luonnonmukainen maatalous on luonnon hoidon ja kestävän käytön pohjalta lähtevä maatalouden tuotantomenetelmä (Rajala 2004,19). Suomen luonnonmukainen tuotanto noudattaa vuonna 2006 osana Euroopan yhteisöjen neuvoston asetuksen 1257/1999 määrittelemää maatalouden ympäristötukijärjestelmää. Sen mukaan tilan tulee sitoutua ympäristötukeen, jolloin sen tulee noudattaa perusympäristötuen sääntöjä ja velvoitteita. Ympäristötuen lisäksi viljelijä tekee sopimuksen erityistuesta johon ryhmään kuuluu luonnonmukainen tuotanto. (Luonnonmukainen viljely 2006, 1.) Luonnonmukaista tuotantoa ohjaavat viljelijän sopimuksessa hyväksymät sopimusehdot, jotka on laadittu neuvoston asetuksen mukaisesti sekä Elintarviketurvallisuusviraston laatimat, luonnonmukaisen kasvintuotannon ohjeet. (Hakemus sopimukseksi luonnonmukaisesta tuotannosta 2006. Evira 2007a, 8.) 1.1 Luonnonmukaisen tuotannon periaatteet ja tavoitteet Kansainvälinen IFOAM on hyväksynyt yleiskokouksessaan vuonna 2005 uudet Luonnonmukaisen Maatalouden Periaatteet. Ne ovat: terveys, ekologia, oikeudenmukaisuus ja huolenpito. Luonnonmukaisen maatalouden tulee perustua eläviin ekologisiin systeemeihin ja kiertoihin sekä huolehtia oikeudenmukaisesti ympäristöstä ja ihmisistä tällä hetkellä sekä tulevaisuutta ajatellen. (Luomutietopankki Luomu.fi. IFOAM 2005.) Luonnonmukainen tuotanto perustuu kestävän kehityksen periaatteeseen. Ympäristön ja kehityksen maailmankomission, ns. Brundtlandin komissio 1987, mukaan kestävä kehitys tarkoittaa ihmiskunnan nykyisten tarpeiden tyydyttämistä niin, että tulevilta sukupolvilta ei viedä mahdollisuutta tyydyttää omia tarpeitaan. Kestävän käytön periaatteen mukaan uusitutuvia luonnonvaroja käytetään vain uusiutumisen luonnollisen kasvun antamissa rajoissa. (Rajala, 2004, 11). Ravinteita ei käytetä enempää kuin sato vaatii vaan huolehditaan sen sijaan maan kunnosta. Peltojen ojitus ja kalkitus ovat kunnossa ja maan rakennetta parannetaan humusta lisäävien kasvien avulla ja tällöin pieneliötoimintakin vilkastuu. Maan kuntoa ylläpitävä tai parantava viljelykierto ja viljelijän ammattitaito on luonnonmukaisessa tuotannossa onnistumisen edellytys. (Luonnonmukainen viljely 2006, 3.) Luonnonmukaisen tuotannon tavoitteena on luoda monipuolinen ja miellyttävän viljely-ympäristö. Tilan luonnonmukaisessa tuotannossa mukana olevat tuotantoeläimet hoidetaan lajille tyypillisten tarpeiden mukaan ja eläinmäärän ja peltopinta-alan välinen suhde on tasapainossa. Tavoitteena on myös taata viljelijälle kohtuullinen toimeentulo ja tyytyväisyys työstään sekä turvallinen työympäristö ja tuottaa samalla riittävästi korkealaatuisia elintarvikkeita. (Luomutietopankki Luomu.fi Nordisk IFOAM 1989.) Elintarvikkeet on käsiteltävä siten, että tuotteiden luomutunnus säilyy pellolta sanapöytään, ja samalla sen valmistusreitti pystytään tarkistamaan säädösten vaatimaa tavalla (KTTK 2005, 36).
1.2 Luonnonmukaisen tuotannon historiaa ja nykytila 1.2.1 Viljely Luonnonmukainen tuotanto on kehittynyt vaihtoehtoisista tuotantomenetelmistä, joita käytettiin lähinnä Pohjois-Euroopassa jo viime vuosisadan alussa. Niitä olivat orgaaninen viljely Englannissa, biologis-dynaaminen viljely Saksassa ja Sveitsissä orgaanis-biologinen viljely. Näille kolmelle ajatussuunnalle oli tärkeää maatalouden ja luonnon tasapainoinen suhde. (Luonnonmukainen maatalous 2001, 4.) Suomessa A.I.Virtanen kehitti typpikotovaraista viljelyjärjestelmää 1930-luvulta lähtien (Rajala 2004, 20). Suomessa voimakkaimmin vaikuttanut suuntaus on biodynaaminen viljely. Se kehittyi Saksassa Rudolf Steinerin aloitteesta. Hän piti Maatalouskurssin vuonna 1924. Maatalouskurssi oli tarkoitettu kehittämän maataloutta ja antamaan virikkeitä. Viljelijät luopuivat haitallisista torjunta-aineista ja tekivät uusia lannoitteita piistä, lannasta ja lääkekasveista. Syntyi biologis-dynaaminen viljely eli luontaisvoimaviljely. (Marttila 2000.) Luonnonmukainen maatalous lähti kuitenkin kehittymään verrattain myöhään. Sodan jälkeen oli puutetta myös ruuasta, ihmisten määrä lisääntyi ja ravintoa piti tuottaa tehokkaasti. Vasta 1960-luvun lopussa ja 1970- luvun alussa huomattiin ympäristön tilan heikkeneminen. Syntyi yhdistyksiä, jotka toimivat ekologisen ja luonnonläheisen periaatteen mukaisesti.(luonnonmukainen maatalous 2001, 4.) Luonnonmukainen tuotantotapa lähti nousuun 1980-luvulla, jolloin kiinnostus luomutuotteisiin kasvoi Euroopassa ja muualla. Kiinnostusta lisäsivät erilaiset kriisit ja ilmiöt: elintarvike- ja öljy-kriisi ja luonnon ja eläinsuojeluaatteen leviäminen. (Rajala 2004, 20.) Tuottajien määrä lisääntyi sekä tuotteiden jalostus ja markkinointi kehittyi. Kuluttajat halusivat ostaa puhtaita ja ympäristöä kunnioittaen tuotettuja tuotteita. Luonnonmukainen maatalous otettiin tutkimuskohteeksi ja alaa koskevaa lainsäädäntöä ryhdyttiin laatimaan. (Luonnonmukainen maatalous 2001,4). 1.2.2 Lainsäädäntö Suomessa ohjattiin maataloustuotantoa jo ennen EU:iin liittymistä. Vuoden 1989 maataloustulolaki säädettiin alhaisten tuottajahintojen ja ylituotannon tasaamiseksi. Lain tavoitteena oli taata mm. oikeudenmukainen tulotaso viljelijäväestölle ja maataloustuotannon ohjaaminen ja tasapainottaminen Tasapainottamistoimenpiteisiin kuului luonnonmukaisen tuotannon edistäminen. Luomu-sopimuksessa määriteltiin kuka voi harjoittaa luonnonmukaista tuotantoa ja maatilahallitus laati luonnonmukaisen tuotannon ohjeet. (Maataloustulolaki 1989, laki maataloustuotannon tasapainottamiseksi 1989.) Sopimuksia tehtiin vuodesta 1990 lähtien ja sopimuskausi oli kuusi, seitsemän tai kahdeksan vuotta. Vuoden 1989 tasapainottamislain mukaisia sopimuksia tehtiin vuoteen 1994 saakka. Suomi liittyi Euroopan Unioniin 1995. Euroopan yhteisössä hyväksyttiin luonnonmukaisen tuotannon lainsäädännöllinen kehysasetus 1990-luvun alussa. Se antoi luonnonmukaiselle tuotannolle markkinointiuskottavuuden. Useat maat tunnustivat virallisesti tämän jälkeen luonnonmukaisen maataloustuotannon. Suomen
jäsenyys Euroopan Unionissa velvoitti Suomea käsittelemään EY:n hyväksymät säädökset. Eduskunta lähetti ETY N:o 2092/91 nojalla laaditun asetuksen maatalouspolitiikan täytäntöön panosta maa- ja metsätalousvaliokuntaan lausunnolle. Lausunnossa mainittiin seuraavaa: Valiokunta toteaa, että maamme luomutuotannon kannalta Euroopan yhteisön luomutuotantoasetuksen (ETY) n:o 2092/91 käyttöönotto on merkittävä asia, sillä se antaa myös Suomen luonnonmukaiselle tuotannolle ja tuotteille vastaisuudessa lakisääteisen pohjan. (Maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunto 3/1994.) Hyväksyessään liittymissopimuksen Suomi tuli kaikkien unionin perustamissopimusten sopimuspuoleksi ja omaksui unionin jäsenvaltioille kuuluvat oikeudet ja velvollisuudet liittymissopimuksessa sovituin ehdoin (Maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunto 5/1994). Lakien ja asetusten lisäksi valtioneuvoston antamilla säädöksillä tarkennetaan maataloustuotannon ohjeita lähes vuosittain. Ne seuraavat kiinteästi EU:n komission antamia ohjesääntöjä eli direktiivejä. Luonnonmukaista maataloutta ja jalostusta koskevat yleiset periaatteet hyväksyttiin 1998 marraskuussa Luonnonmukaisen tuotannon kansainvälisessä liitossa, IFOAM. Periaatteet eivät olleet velvoittavia vaan suuntaa antavia, mutta koska liittoon kuuluu luonnonmukaisen maatalouden alalla toimivia ammattilaisia, on siihen koottu ajankohtainen tieto luomutuotteiden tuotanto- ja jalostusmenetelmistä. (Luonnonmukainen maatalous 2001,6.) YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön ja Maailman terveysjärjestön yhteinen kansainvälinen elintarvikealan standardointijärjestelmä, Codex Alimentarius, hyväksyi 1999 ohjeet, jossa määritellään luonnonmukaisen tuotannon periaatteet. Periaatteita sovelletaan maatilalla, varastoinnissa, kuljetuksessa, jalostuksessa, pakkausmerkinnöissä ja markkinoinnissa. Jäsenvaltiot voivat laatia omat sääntönsä ottaen huomioon hyväksytyt periaatteet ja kansalliset erityispiirteet. (Luonnonmukainen maatalous 2001,6.) 1.2.3 Luonnonmukaisen tuotannon sopimus ja valvontajärjestelmä Suomessa oli jo vuonna 1989 laadittu Suomen Luonnonmukaisen Viljelyn Yhdistysten Liiton neuvottelukunnan esitys luonnonmukaisen viljelyn ja tuotannon tavoitteista. Se sisälsi ohjeet, ehdot ja vähimmäisvaatimukset tuotteiden tuotannosta. Tavoitteena oli saada myyntiin luomutuotteita. Tuotantoa tarkkailtiin vuosittain SLVYL:n toimesta.(slvyl 1989). Tasapainottamislain tullessa voimaan vuonna 1990 laadittiin maatilahallituksessa luonnonmukaisen viljelyn ehdot, jotka sisälsivät soveltuvin osin SLVYL:n ohjeet. Tarkkailu tiloilla toteutettiin yhdessä viranomaisten kanssa tai niiden valtuuttamana. Käynnistä laadittiin aina raportti.(maatilahallitus 1990.) Valtioneuvoston päätöksessä luonnonmukaisesta tuotannosta määriteltiin sopimusta koskevat yksityiskohdat kuten palkkion suuruus ja sopimuksen kohde. Ensimmäisenä kolmena vuotena tasapainottamispalkkio oli 2800 mk/ha. Huononkuntoisista tai avoojitetuista pelloista maksettiin 20 % alempaa tukea. Sopimus oli tehtävä koko peltoalalle. Pelto oli mahdollista siirtää luomuun vaiheittain kolmen vuoden aikana tai kokonaan kerralla. Sopimuksen tekemisen ehtona oli myös, että tilalta oli saatu
viimeksi vahvistetun verotuksen mukaan vähintään tasapainottamispalkkiota vastaava myyntitulo peltohehtaaria kohden. (VnP26/91.) Seuraavina vuosina sopimusehtoihin ei tullut mainittavia muutoksia. Ennen EU:iin liittymistä Suomen luomutilojen kokonaisala oli 17 000 hehtaaria, siirtymävaiheessa oli noin 9 000 hehtaaria ja viljelmiä oli noin 1 700 kappaletta (Maaja metsätalousvaliokunnan lausunto 5/1994). 1.2.4 Viljelijät Maataloustulolaki 1989 antoi luomuviljelijöille mahdollisuuden taloudellisestikin viljellä omien aatteidensa mukaisesti. Viljelijät olivat aatteellisia ja luonnon hyvinvoinnista huolissaan. Luonnonmukainen tuotanto oli ainoa tapa säästää luontoa. (Skyttä 2007.) Vuonna 1977 aktiiviset luomuviljelyn pioneerit ja joukko mikkeliläisiä terveellisestä ravinnosta kiinnostuneita kuluttajia perustivat Myrkyttömän Viljelyn Opintopiirin. Myöhemmin siitä tuli Etelä-Savon luonnonmukaisen viljelyn yhdistys ry. Yhdistys laati 1980-luvun alussa kansainvälisen mallin mukaan luomuvalvontajärjestelmän ja kehitti Leppäkerttumerkin ja Suomen ensimmäinen luomuneuvoja, Jukka Rajala, kertoi alueen tuottajille tuotantoehdoista ja teki valvontaa. (Saimaan Luomu ry 2007.) Vuonna 1985 perustettiin Suomen Luonnonmukaisen Viljelyn Yhdistysten Liitto eli nykyinen Luomuliitto. Perustajajäseninä olivat Ekoviljelijät ry, Biodynaaminen yhdistys ry, Etelä-Savon luonnonmukaisen viljelyn yhdistys ry, Suomussalmen ekoviljelijät ry, Elävä Maa ry ja Savonlinnan seudun luonnonmukaisen viljelyn yhdistys ry. Vuonna 1986 oli luomuviljelijöitä 40. (Luomuliitto 20v 2005.) Leppäkerttumerkki luovutettiin Luomuliiton käyttöön valtakunnalliseksi tarkastusmerkiksi v. 1989 (Saimaan Luomu ry 2007). Valtioneuvoston Kestävä kehitys ja Suomi -selonteko vuonna 1990 kehotti määrätietoisesti pyrkimään ympäristöystävälliseen maatalouspolitiikkaan ja siihen tukeutuvaan maatalouteen. Suomi asetti tavoitteet ekologisen, sosiaalisen, taloudellisen ja kulttuurin kestävyyden mukaan. Maatalouspolitiikan suunnitteluun ja tavoitteisiin tuli näin mukaan ympäristövaikutusten arviointi. (Rajala 2004, 13.) 1.2.5 Luomutuotanto nykypäivänä Luomutiloja oli Suomessa vuonna 2006 3953 kpl ja tilakoko keskimäärin 36,6 ha (kuva 1) (Evira 2007b). Vuoden 2007 tehtävien luomusopimusten tuki on noussut. Tuki maksetaan koko luomutuotantosopimukseen hyväksytyn alueen pinta-alalta eli sekä luomutuotantoala ja siirtymävaiheen ala saavat saman korvauksen (Hakemus sopimukseksi luonnonmukaisesta tuotannosta 2007).
Luomutuotantoala 1998-2004 2004 2003 2002 2001 2000 vuosi 1999 1998 1997 1996 1995 0 50000 100000 150000 200000 ha KUVA 1 Luomutuotannon tuotantoala vuosina 1995 2004. (Maatilatilastollinen vuosikirja 2005, 152) Suomen luomuviljelijöistä osa on edelleen aatteellisia ympäristönsuojelijoita, mutta osa viljelijöistä on mukana pelkän tuen vuoksi. Lisäksi luonnonmukainen tuotanto on nyt yksi tuki muiden ympäristöä säästävien tukien joukossa. Ennen ympäristöhallinto korosti luomua, mutta nyt suojelu-näkökulma on suurempi muilla erityistukisopimuksilla. Luomun on vaikea nousta esille näiden muiden sopimusten joukosta. (Skyttä 2007.) Luomusopimus (liite 1) voidaan tehdä ja luomutukea voidaan maksaa tilalle, joka on sitoutunut ympäristötukeen. Ympäristötukisitoumuksen on oltava voimassa koko luomusopimuksen ajan. Luomusopimuksen tehneen tilan on noudatettava myös luomusopimuksen ehtoja sitoumuksen ensimmäisestä kasvukaudesta lähtien koko tilan peltoalueella koko sopimuksen ajan. Jos tila siirtyy vaiheittain luomuun, on tilan kaikkien peltolohkojen kuitenkin oltava luonnonmukaisen tuotantoehtojen mukaisesti viljeltyjä viimeistään toisesta sopimusvuodesta lähtien. Sopimuksen tehneelle tilalle maksetaan vuosittain luomutukea. Tuen suuruus määräytyy sopimusehdoissa ja sitä maksetaan sekä siirtymävaiheessa olevilta lohkoilta että luomulohkoilta. (Hakemus sopimukseksi luonnonmukaisesta tuotannosta 2006). Luomutilan tulee noudattaa myös ympäristöä koskevia lakisääteisiä hoitovaatimuksia Ne sisältävät neuvoston direktiivit ja kotimaiset säädökset, joilla direktiivit on pantu kansallisesti käytäntöön. (Viljelytapa ja ympäristöehdot. 2006, 10). Lakisääteiset hoitovaatimukset ovat Lannan levityskielto 15.10 15.4. välisenä aikana. Nurmikasvuston pintaan ei saa levittää lantaa 15.9jälkeen. Syksyllä levitetty lanta on välittömästi, tai viimeistään vuorokauden kuluessa, mullattava tai kynnettävä maahan. Mikäli tilalla on kotieläimiä, on 12 kk:n lanta mahduttava tilan lantalaan.
Säilörehun puristeneste on otettava talteen Kasvilajikohtaisia typpilannoitemääriä on noudatettava. Lannan patterointimääräyksiä on noudatettava. Lannan typpianalyysi, sisältää kokonaistypen ja liukoisen typen analyysit, on tehtävä vähintään viiden vuoden välein viimeistään 1998 tehdyn analyysin jälkeen. Tilat voivat valita luomusopimusta tehdessään hakevatko eläintuotannon vai kasvintuotannon sopimusta. Pienille, alle 3 hehtaarin tiloille ei tehdä sopimusta, mutta ne voivat kuulua luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmään. (Luonnonmukainen viljely 2006, 11.) Tilakoon kasvaessa, tilojen ammattimainen viljely ja tuotteiden hyvä markkinointi on entistä tärkeämpää. Luomutuotteiden menekin kehittämiseksi on työryhmä laatinut tavoitteet. Työryhmän visiona on, että Suomi on vuonna 2015 Euroopan kärkimaita luomutuotannossa ja kulutuksessa. Strategisina tavoitteina on nostaa vähittäiskauppojen luomuruuan osuus 6 %:iin. Kaikki julkisen sektorin keittiöt käyttäisivät luomua ja yksityisen sektorin luomua käyttävien keittiöiden määrä kasvaisi 15 % vuosittain. Elintarvikeviennistä 10 % olisi luomua. Tavoitteiden saavuttamiseksi on kehitettävä asiakaslähtöisyyttä, tehostettava yhteistyötä eri tahojen kesken, kehitettävä uutta ja kirkastettava luomun profiilia. (FinFood Luomu 2007. Ajankohtaista.)