Pöljän koulun oppilaat ja huoltajat! Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta 2014-2015.



Samankaltaiset tiedostot
TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Perusopetuslain muutos

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset ja Opetus- ja varhaiskasvatusltk

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa Ikaalinen

Nopolan koulun koulukuljetusopas

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

LUKUVUOSITIEDOTE KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula.

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.

Yhteisiä asioita

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen..

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Oppilashuolto. Painopistealueet lv Rehtori. Oppilashuollon vastaava. Linnakankaan koulu Oppilashuollon toimintasuunnitelma

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

Rantasalon peruskoulu syystiedote

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa

Myllärin koulu

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Kysely huoltajille ja oppilaille

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori

HINNERJOEN KOULUN TOIMINTAKULTTUURI

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Opetushenkilöstö Punkaharju

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Kalkkisten koulu

Transkriptio:

Pöljän koulun oppilaat ja huoltajat! Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta 2014-2015. Kädessäsi on uusi Pöljän koulun SYYSTIEDOTE. Tiedotteeseen on kerätty paljon hyödyllistä tietoa koulumme arjesta ja toimintatavoista. Uudessa Syystiedotteessa on kerrottu myös uuden OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOLAIN mukanaan tuomista käytänteiden muutoksista. Myös lakiuudistuksista, jotka muuttavat koulun KURINPITO- JA RANGAISTUSKÄYTÄNTEITÄ. Toivon, että perehdyt tiedotteeseen huolella. Pöljän koulussa, niin kuin kaikissa muissakin Siilinjärven perusasteen kouluissa on tämän lukuvuoden painopistealueena VUONNA 2016 VOIMAAN ASTUVA UUSI OPETUSSUUNNITELMA ja sen yleisiin osiin perehtyminen. Lisäksi tänä lukuvuonna on tavoitteenamme ottaa entistä tehokkaammin käyttöön uutta älytekniikkaa, jota luokkiimme on kesän aikana asennettu. Älytekniikka ja uudet tablettitietokoneet mahdollistavat sähköisten oppimateriaalien käyttöön oton ja opetuksen siirtymisen entistä enemmän irti perinteisestä kirjatyöskentelystä. Uusi älytekniikka on mahdollistanut Pöljän koulun mukaan lähdön HANKKEESEEN, jolla alkava A2-saksa opiskellaan ETÄOPISKELUNA yhdessä Hamulan koulun kanssa. Opetus tapahtuu vuorokertoina joko täältä Pöljältä, Hamulan oppilaiden ollessa etäyhteyden päässä tai toisin päin. Tämä kokeiluhanke mahdollistaa pienemmänkin oppilasryhmän valitsemaan vapaa-ehtoisen kielen opiskelun neljänneltä luokalta lähtien, jos omalta koululta ei 12 oppilaan ryhmää muutoin muodostuisi. Muut lukuvuodet tavoitteet sivuavat perinteisiä teemoja, kuten OPISKELUTAITOJA, KOHTELIASTA KÄYTÖSTÄ, TURVALLISTA, TERVEELLISTÄ JA TOIMIVAA OPPIMISYMPÄRISTÖÄ SEKÄ OPPILAIDEN OSALLISUUDEN JA OSALLISTUMISEN, kuten ESIINTYMISTAITOJEN JA YLEISÖTAITOJEN harjaannuttamista. Kodin ja koulun välinen yhteistyö on yksi tärkeimmistä asioista koulutyön onnistumisen kannalta. Ilman kodin tukea, on kasvatustyön tekeminen koulun näkökulmasta vaikeaa. Toivonkin tälle lukuvuodelle avointa ja aktiivista yhteistyötä kodin ja koulun välille -oppilaiden parhaaksi. Tervetuloa perjantaina 26.9. KODIN JA KOULUN PÄIVÄNÄ seuraamaan oppilaanne koulupäivää avoimien ovien merkeissä. Irma Juvonen Pöljän koulun rehtori ps. Lauantai 27.9. on oppilailla koulupäivä. Pidämme Kuuslahden ja Kehvon koulujen kanssa yhteisen YLEISURHEILUTAPAHTUMAN Ahmon urheilukentällä. Tervetuloa kannustamaan oman koulun oppilaita mielettömiin urheilusuorituksiin 1

Sisällysluettelo SISÄLLYSLUETTELO... 2 JOHTOKUNNAN JÄSENET... 5 KOULUN TAVOITTEET LUKUVUODELLE 2014-2015... 6 OPPILAAN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET... 7 PÖLJÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT... 7 PUUTTUMINEN JA OJENTAMINEN PERUSOPETUKSESSA... 9 LÄKSYT... 11 OPPIKIRJAT... 11 SISÄKENGÄT... 11 VAATETUS JA VÄLINEET LIIKUNTATUNNILLA... 12 KÄNNYKÄT JA MUUT OPPILAAN OMAT LAITTEET... 12 POISSAOLOT JA NIIDEN SEURANTA... 13 POISSAOLOISTA ILMOITTAMINEN... 13 OPPILAIDEN YLIMÄÄRÄISET LOMAT... 13 KOULUMATKAT... 14 KOULUKULJETUS... 14 WILMA KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖN VÄLINE... 15 OPPILASARVIOINTI... 16 TUKIOPETUS... 17 KOULUNKÄYNNINOHJAAJA... 17 OPPILASHUOLTORYHMÄ... 18 ERITYISOPETUS... 19 2

KOULUKURAATTORI OPPILAAN JA PERHEEN TUKENA... 20 KOULUTERVEYDENHUOLTO... 21 KOULULAISTEN HAMMASHUOLTO... 22 KOULULAISVAKUUTUS... 22 TIETOA KOULURUOKAILUSTA 2014-2015... 23 ILTAPÄIVÄKERHO IPANAPA... 24 KIVA KOULU -HANKE... 25 LIIKKUVA KOULU-HANKE PÖLJÄN KOULULLA... 26 SEURAKUNNAN TILAISUUDET... 27 VANHEMPAINYHDISTYS... 27 3

Pöljän koulun yhteystiedot lukuvuonna 2014-2015 Pöljän koulu Viitonen 2881 71820 Pöljä irma.juvonen@siilinjarvi.fi http://www.peda.net/veraja/siilinjarvi/polja Koulu: Rehtori Irma Juvonen 044 740 1329 Henkilökunta Opettajainhuone 044 740 1344 Keittiö Arja Korkalainen 044 740 1345 Terveydenhoitaja Linda Kuivanen 044 740 2415 Laitosmies Jukka Miettinen 044 740 1539 Yhteydenottoihin paras aika on välituntien aikana. Torstaiaamuisin on henkilökunnan kokous klo 7.30 8.15, tänä aikana toivomme, että puheluita ei tulisi. Opettajat 1.lk Tarja Piiroinen 1 2 lk Sari Korhonen 2.lk Saija Hoffrén Rinskoi 3.lk Erkko Juhani Mäkelä 4A lk Jonna Korkalainen 4B lk Auli Mikkonen, apulaisrehtori 5.lk Tarja Ylönen 6A lk Janne Mönkkönen 6B lk Irma Juvonen engl. Sanna Aamuvuori erityisop. Sanna Koistinen 044 7401 806 kuraattori Tanja Roivainen Koulunkäynninohjaajat Siivous Meri Asikainen (opiskelija) Jaana Kähkönen Paula Monto Päivi Ruuskanen (IP) Elise Räsänen (IP) Minna Tuovinen Eija Huovinen 4

KOULUN TYÖAJAT JA LOMAT Koulu alkaa päivittäin klo 8.25 tai 9.25. Torstaiaamuisin on henkilökunnan kokous klo 7.30 8.15. Palaverin aikana emme toivo yhteydenottoja puhelimitse. Muina päivinä voi soittaa jo klo 8.00 alkaen. Koulun puhelimeen EI TEKSIVIESTEJÄ. Välitunnit: 9.10 9.25 10.10 10.25 (luokat 3, 4A, 4B, 5 ja 6) 10.25 10.40 (luokat 1,1-2, 2) 11.25 11.40 12.25 12.40 13.25 13.40 Ruokailuvuorot: 1. vuoro 10.10 10.40 (luokat 1, 1-2 ja 2) 2. vuoro 10.40 11.10 (luokat 3, 4A ja 4B, 6B) 3. vuoro 11.10 11.40 (luokat 5 ja 6A) Työpäivät 11.8. - 20.12.2014 syyslukukausi 5.1. 30.5.2015 kevätlukukausi Lomat 13.10. - 17.10.2014 syysloma 22.12.14 2.1.15 joululoma 6.1.2015 loppiainen 2.3. - 6.3.2015 talviloma 3.4. 6.4.2015 pääsiäinen 1.5.2015 vappu 14.5.2015 helatorstai JOHTOKUNNAN JÄSENET varsinainen jäsen: Kähkönen Teemu, pj. Taipalinen Marita, vpj. Heino Jari Mikkonen Liisa Soranta Marja henkilökunnan edustaja: Kähkönen Jaana opettajien edustaja: Mönkkönen Janne varajäsen Rasa Esko Törrönen Anja Niemi Arja Tissari Tuomas Hakkarainen Helli Miettinen Jukka Hoffrén-Rinskoi Saija 5

KOULUN TOIMINTA-AJATUS JA ARVOPERUSTA Perustiedot ja taidot keskeisessä asemassa opetuksessa Oppilaat osaavat käyttäytyä hyvin koulussa ja sen ulkopuolella Omatoimisuus ja pitkäjänteisyys työn suunnittelussa, tiedonhankinnassa sekä toteuttamisessa Oppilaat osaavat ryhmässä toimimisen taidot Yhteisön jäsenillä on myönteinen asenne koulutyöhön Vastuu omasta ja yhteisestä opiskeluympäristöstä KOULUN TAVOITTEET LUKUVUODELLE 2014-2015 Terveet elämäntavat ja opiskelutaidot yhteistyössä kotien kanssa. Kohtelias käyttäytyminen. Oppilaat osaavat olla toisilleen rehtejä, reiluja ja hyviä kavereita sekä ottavat käyttäytymisellään toiset huomioon. Oppilaat eivät kiusaa sanoin eivätkä teoin toista. Turvallinen, terveellinen ja toimiva oppimisympäristö. Jokainen kouluyhteisön jäsen ottaa toiminnallaan vastuuta opiskeluympäristön turvallisuudesta, terveellisyydestä ja toimivuudesta. Yhteisöllinen koulu ja osallistuva oppilas. Oppilaiden kehittymistä vastuullisiksi ja aktiivisiksi yhteiskunnan kansalaisiksi tuetaan sekä oppilaiden esiintymistaitoja ja yleisötaitoja harjoitellaan. Tieto- ja viestintätekniikan sekä av-välineiden käyttö oppimisessa ja opettamisessa. Uuden älytekniikan sekä sähköisten oppimateriaalien tehokas käyttöönotto. Oppilaiden liikuntamahdollisuuksien tukeminen ja lisääminen koulupäivän aikana. 6

OPPILAAN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET Perusopetuslaissa on säädetty oppilaan oikeuksista. Opetussuunnitelman mukaisen opetuksen ja turvallisen opiskeluympäristön lisäksi oppilaalla on oikeus tukiopetukseen, erityisopetukseen ja oppilashuoltoon. Hänellä tulee olla myös oppimisen edellyttämät työtilat, työvälineet ja oppimateriaalit sekä terveellinen kouluateria. Oppilaalla on myös velvollisuuksia (perusopetuslaki 35): osallistuttava opetukseen suoritettava tehtävänsä tunnollisesti käyttäydyttävä asiallisesti. PÖLJÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Jokaisella oppilaalla on perusopetuslain 29 mukaan oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Turvallisuuden ja viihtyvyyden ja koulutyön sujumisen varmistamiseksi koulussa on järjestyssäännöt. Säännöt ovat voimassa koulussa, koulumatkoilla, koulun järjestämissä tilaisuuksissa ja retkillä. TYÖNTEON ARVOSTAMINEN Kouluyhteisössä jokaisella on oikeus häiriöttömään työskentelyyn. o oppilaalla oppimiseen o opettajalla opettamiseen o henkilökunnalla tehtäviensä suorittamiseen 7

Arvostan omaa työtäni tekemällä annetut tehtävät ajallaan, siististi ja mahdollisimman hyvin. Arvostan muiden työtä antamalla heille oikeuden häiriöttömään työskentelyyn. Sairaana en tule kouluun. Muusta hyväksyttävästi syystä voin saada opettajalta luvan enintään kahden päivän ja rehtorilta sitä pitempään poissaoloon. TOISTEN HUOMIOIMINEN JA KUNNIOITTAMINEN Kaikessa koulutyössä noudatan hyviä käytöstapoja. Olen rehellinen ja luottamuksen arvoinen. Käytän asiallista ja kohteliasta kieltä. Muistan, että kiusaaminen teoin, sanoin ja elein on kielletty. PÄIVITTÄINEN TYÖSKENTELY JA KOULUYMPÄRISTÖN VIIHTYISYYS Noudatan koulutiloissa ja ulkona siisteyttä ja kohtelen yhteistä omaisuutta hyvin. Tulen kouluun työjärjestykseen merkittynä aikana ja odotan kellon soittoa ulkona. En ryntäile ovissa enkä juokse sisätiloissa. Laitan jalkineet ja ulkovaatteet niille merkityille paikoille. Saavun oppitunnille ajoissa. Opetustilaa vaihdettaessa menen uusiin opetustiloihin vasta oppitunnin alkaessa. Poistun välitunnille, kun opettaja antaa luvan. Ruokalassa noudatan hyviä pöytätapoja sekä ruokailusta erikseen annettuja ohjeita. Menen reippaasti ulos ja välitunnilla noudatan välituntiohjeita. Koulun alue on koulun tontti, jolta saan koulupäivän aikana poistua opettajan luvalla. Matkapuhelimeni pidän äänettömällä koulupäivän aikana. Käytän puhelintani opettajan luvalla. Linja-autossa ja taksissa noudatan kuljettajan antamia ohjeita ja otan huomioon muut matkustajat. Koulumatkalla noudatan liikennesääntöjä ja käytän turvallista koulutietä. Tieliikennelain 90 :n mukaan käytän pyöräilykypärää pyöräillessä. 8

Tapaturman tai vahingon sattuessa ilmoitan siitä välittömästi valvojalle tai omalle opettajalle. Jokainen on vastuussa aiheuttamastaan vahingosta. Kouluun ei saa tuoda tupakkavalmisteita eikä muita päihteitä. Makeisia, rahaa, arvokkaita tai helposti rikkoutuvia esineitä ei saa tuoda kouluun, ellei toisin sovita. PUUTTUMINEN JA OJENTAMINEN PERUSOPETUKSESSA Perusopetuslain muutos 1.1.2014 KASVATUSKESKUSTELU (Perusopetuslaki 35a) Kasvatuskeskusteluun määrää opettaja tai rehtori. Ensisijainen toimi, kun oppilas häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa epäkunnioittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti. Kesto enintään 2h, voidaan järjestää kerralla tai useammassa osassa koulupäivän aikana tai sen ulkopuolella. Yksilöidään toimenpiteeseen johtanut teko tai laiminlyönti yhdessä oppilaan kanssa ja tarvittaessa selvitetään laajemmin käyttäytymisen syyt ja seuraukset sekä keinot koulussa käyttäytymisen ja oppilaan hyvinvoinnin parantamiseksi. Kasvatuskeskustelu tulee kirjata, Siilinjärven kunnan lomake. Ilmoitus huoltajalle mahdollisimman pian esim. puhelimitse. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus osallistua kasvatuskeskusteluun tai osaan siitä, jos se katsotaan tarpeelliseksi. LUOKASTA TAI MUUSTA OPETUSTILASTA POISTAMINEN Opettaja tai rehtori voi poistaa oppilaan luokasta tai muusta opetustilasta jäljellä olevan oppitunnin ajaksi, kun oppilaan käytös on häiritsevää. Ilmoitus huoltajalle kirjallisesti. Oppilaalle järjestettävä valvonta. Asia kirjataan. JÄLKI-ISTUNTO Opettaja tai rehtori voi määrätä oppilaan jälki-istuntoon, jos hän häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä taikka menettelee vilpillisesti. Jälki-istunnon syy pitää yksilöidä. 9

Oppilasta on kuultava ja hankittava muu tarpeellinen selvitys. Huoltajalle ilmoitettava / varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Enintään kaksi tuntia kerrallaan valvotussa tilassa. Jälki-istunto kirjataan rangaistuskirjaan. Voi istuttaa hiljaa tai teettää kirjallisia tai suullisia tehtäviä, jotka tukevat kasvatusta, opetusta tai kehitystä ja ovat oikeassa suhteessa oppilaan tekoon tai laiminlyöntiin sekä ikä- ja kehitystaso huomioon ottaen oppilaalle sopiva. Oppilas ei voi olla jälki-istunnossa muun opetuksen tai koulun toiminnan aikana. Tarvittaessa järjestettävä oppilashuoltoa. KOTITEHTÄVIEN LAIMINLYÖNTI Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan kotitehtäviään. Opettaja määrää. Ilmoitus huoltajalle. Asiat kirjataan. POISOTTO-OIKEUS Jos oppilaalla on kielletty tai vaarallinen esine tai aine, tai esine/aine, jolla hän häiritsee opetusta tai oppimista, on koulun rehtorilla tai opettajalla oikeus pyytää työpäivän aikana tämä oppilaalta haltuunsa. Jos oppilas ei anna esinettä tai ainetta vapaaehtoisesti pois, opettajalla tai rehtorilla on yhdessä tai erikseen oikeus ottaa pois esine tai aine. Asiasta on ilmoitettava huoltajalle mahdollisimman pian. Häirintään käytetty esine tai aine luovutetaan oppilaalle koulun tai tilaisuuden päättymisen jälkeen. Jos on todennäköistä, että häirintä jatkuu oppitunnin jälkeen, voidaan luovuttaminen tehdä viimeistään työpäivän päättyessä. Poisottaminen ja myös esineiden ja aineiden hävittäminen ja luovuttaminen tulee kirjata asiaan laaditulle lomakkeelle. 10

LÄKSYT Läksyt ovat tärkeä osa koulutyöskentelyä, niin oppimisen kuin vastuuntunnon kehittymisenkin kannalta. Perusopetuslain mukaan oppilaan velvollisuuksiin kuuluu osallistuminen opetukseen ja suorittaa tehtävänsä tunnollisesti. Myös koulun järjestyssäännöissä mainitaan seuraavaa: Arvostan omaa työtäni tekemällä annetut tehtävät ajallaan, siististi ja mahdollisimman hyvin. Opettaja valvoo läksyjen tekemistä ja huolehtii siitä, että tekemättömät läksyt tulee tehtyä jälkikäteen. Opettaja tiedottaa omien oppilaidensa vanhemmille miten tehtävät suoritetaan jälkikäteen. OPPIKIRJAT Useat oppikirjat ovat monivuotisia. Kirjat kerätään oppilailta pois ja siksi kirjoihin ei saa tehdä tarpeettomia merkintöjä. Muutenkin kirjoja tulee pitää siististi. Kirjan tahallisen vahingoittamisen ja katoamisen oppilas joutuu korvaamaan. Oppikirjat täytyy muistaa ottaa koulusta lähtiessä. Siivoojat ja päiväkodin väki eivät ole velvollisia aukomaan ovia muuna aikana. SISÄKENGÄT Oppilaiden turvallisuuden ja viihtyisyyden takia oppilaalla tulee olla sisäkengät koulupäivän aikana. 11

VAATETUS JA VÄLINEET LIIKUNTATUNNILLA Ulkoliikuntaa varten tulee olla sään mukainen vaatetus ja asianmukaiset kengät. Sukset ja luistimet on jokaisen hankittava itse. Sisäliikuntaa varten tulee olla erilliset sisäliikuntavaatteet (esim. verkkarit/ shortsit ja t paita). Pallopeleihin suosittelemme sisäliikuntakenkiä. Sisäliikunnan jälkeen oppilaat peseytyvät koulun suihkutiloissa, joten heillä tulee olla mukanaan oma pyyhe. Kaikki liikuntavarusteet ja vaatteet on hyvä merkitä lapsen nimellä. KÄNNYKÄT JA MUUT OPPILAAN OMAT LAITTEET Kännykät pidetään äänettömällä tai suljettuna koulupäivän aikana. Niitä käytetään ainoastaan opettajan luvalla. Kännykät ovat koulussa oppilaan omalla vastuulla. Koulumatkat ovat myös osa koulupäivää. Linja-autossa ja taksissa matkustettaessa tulee muistaa kännykän kohtelias käyttö. 12

POISSAOLOT JA NIIDEN SEURANTA Koulussa oppilaan poissaolot merkitään syykoodilla WILMA-järjestelmään päivittäin. Luokanopettaja seuraa poissaolojen määrää ja syitä sekä on tarvittaessa yhteydessä huoltajaan. Huoltajilla on mahdollisuus seurata poissaoloja ja muita tuntimerkintöjä omilla tunnuksillaan Wilmassa. Luvattomista poissaoloista ilmoitamme aina huoltajille. POISSAOLOISTA ILMOITTAMINEN Jos oppilas on poissa koulusta sairauden tai muun syyn vuoksi, siitä tulee ilmoittaa koululle mahdollisimman pian, heti koulupäivän aamuna. Suositeltavin tapa ilmoittaa on soittaa koulun puhelimeen 044 7401344. Taksikuljetuksessa olevan oppilaan poissaoloista on ilmoitettava myös taksinkuljettajalle. Etukäteen tiedossa olevalle poissaololle pitää hakea lupa opettajalta (1-2 päivää) tai rehtorilta (3- päivää). Oppilaan/vanhemman vastuulla on selvittää ja huolehtia poissaolon aikaisten tehtävien tekemisestä. OPPILAIDEN YLIMÄÄRÄISET LOMAT Siilinjärven kunnan peruskoulun työ ja lomapäivät ovat tässä tiedotteessa. Muina aikoina oma opettaja voi myöntää vapaata 1 2 päivää. Pidempiin lomiin tarvitaan rehtorin lupa. Lupakaavakkeen saa koululta tai nettisivuilta www.siilinjarvi.fi/lomakkeet tai www.peda.net/veraja/siilinjarvi/polja. Loman edellytyksenä on, että oppilas ei jää pysyvästi jälkeen muista. Huoltajan vastuulla on huolehtia loman aikaisten tehtävien tekemisestä. 13

KOULUMATKAT Koulumatkat suoritetaan jalkaisin, pyörällä tai oppilaalle tehdyn kuljetussuunnitelman mukaisesti. Jos kuljetuksessa oleva oppilas lähtee koulusta omin kyydein, on siitä hyvä ilmoittaa opettajalle. Koulukyytiä odotellessa ei saa poistua koulun alueelta. Pyöräilijöiden on tieliikennelain 90 mukaan käytettävä pyöräilykypärää. Taksilla kulkevan oppilaan sairastuessa huoltajat ilmoittavat asiasta suoraan taksinkuljettajalle. Jos linjaauto on paljon myöhässä (15 min.), varsinkin talvipakkasilla, oppilaan on hyvä mennä takaisin kotiin. Vanhempien täytyy ilmoittaa koululle, jos lapsi jää kotiin. Huoltajia/koulusta hakijoita pyydetään odottamaan oppilaita parkkeeraamalla autonsa merkityille paikoille lämpökeskuksen eteen, että linja-autot pääsevät kääntymään pihassa. KOULUKULJETUS Koulukuljetuksen pelisäännöt oppilaalle (Opetushallitus, liikenne- ja viestintäministeriö, Suomen Taksiliitto ry, Linja-autoliitto ja Liikenneturva) Oppilaat ovat aikataulun mukaan odottamassa sovitussa turvallisessa paikassa. Autoa odotetaan tien reunassa tai pysäkillä. Autoon ei mennä eikä poistuta liikenteen puolelta. Autoon ei mennä rynnäten. Oppilaat menevät yhdessä sovituille paikoilleen. Reppuja ei jätetä turvavyötä käytettäessä selkään, vaan ne pidetään joko jaloissa, sylissä tai tavaratilassa. Oppilaat eivät riehu ja melua täydessäkään koulubussissa tai taksissa. Autosta poistutaan rauhallisesti eikä unohdeta reppuja tai vaatteita autoon. Oppilas ei poistuessaan autosta saa missään tapauksessa lähteä ylittämään tietä kouluauton edestä tai takaa, vaan odottaa, että kouluauto on lähtenyt. Pimeään aikaan oppilas käyttää heijastinta. Oppilas ilmoittaa, jos hän voi pahoin esim. kuumuuden, ahtauden, heikon ilmastoinnin tai muuten matkan rasittavuuden takia. Koulukuljetusopas kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta: www.oph.fi/julkaisut/2011/koulukuljetusopas 14

WILMA KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖN VÄLINE Perinteisen kodin ja koulun yhteistyön lisäksi huoltajalla on nyt mahdollisuus seurata lapsensa koulunkäyntiä myös sähköisesti Wilma-järjestelmän huoltajaosion kautta. Samalla Wilma voi toimia myös yhtenä viestintäkanavana huoltajan ja opettajan välillä. Wilman huoltajatunnus perustuu huoltajan sähköpostiosoitteeseen, koulu ei voi jakaa huoltajille käyttövalmiita huoltajatunnuksia, vaan heille annetaan tiedote/ohje tunnusten tekemisestä. Ohje sisältää henkilökohtaisen avainkoodin, jonka avulla kukin huoltaja luo itse itselleen tunnukset Wilmaan. Wilman käyttöönottamiseksi tarvitaan internetselain, sähköpostiosoite sekä käyttäjä-tunnukset. Käyttäjätunnus on henkilökohtainen ja saman tunnuksen alle voidaan liittää kaikki perheen peruskouluikäiset lapset, jotka käyvät koulua Siilinjärvellä. Wilmasta voi nähdä mm. seuraavia asioita: oppilaan opintosuoritukset, jotka koostuvat oppiaineiden ja kurssien arvosanoista poissaolot ja huomautukset oppilaan saama tuki ja pedagogiset asiakirjat (yleinen, tehostettu ja erityinen tuki) koulun opettajaluettelo. Poissaolot ja huomautukset näkyvät heti, kun ne on koulussa kirjattu järjestelmään. Huomautuksiin opettajat voivat kirjata esim. tekemättömät läksyt. Poissaolot pyritään pitämään ajan tasalla päivittäin. Wilman kautta voimme koulusta laittaa pikatiedotteita laajalle joukolle huoltajia. Wilman kautta myös huoltaja pystyy lähettämään viestejä lapsensa opettajalle. 15

OPPILASARVIOINTI Luokilla 1.- 3. on sanallinen arviointi. Neljännellä luokalla on sanallisen ja numeroarvioinnin yhdistelmä. Numeroilla arvostellaan äidinkieli ja kirjallisuus, matematiikka, englanti, uskonto sekä ympäristö ja luonnontieto. Muut oppiaineet arvioidaan sanallisesti. 5.-6. luokilla numeroarvostelu. Arviointikeskustelut käydään 1. ja 5. luokalla. Arviointikeskusteluun käytetään 20 min./ oppilas. Arviointikeskustelu korvaa väliarvioinnin ja siitä laaditaan arviointilomake. Arviointikeskustelut käydään marras tammikuun aikana. Muilla luokilla väliarviointi annetaan jouluna. Numeroarvostelu tapahtuu kunnallisessa opetussuunnitelmassa mainituilla arviointikriteereillä. Käyttäytyminen arvioidaan koululautakunnan hyväksymillä arviointikriteereillä. Käyttäytymisen arvioinnin perusteet lähetetään koteihin jouluarvioinnin yhteydessä. 16

TUKIOPETUS Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada tukiopetusta. Tukiopetuksella voidaan myös ehkäistä vaikeuksia ennakolta. Tukiopetusta tulee järjestää niin usein ja niin laajasti kuin oppilaan suoriutumisen kannalta on tarpeen. Koulutyö tulee suunnitella siten, että jokaisella oppilaalla on tukiopetusta tarvitessaan mahdollisuus siihen osallistua. Tukiopetusta annetaan joko oppilaan työjärjestyksen mukaisten, sellaisten oppituntien aikana, joihin tuen tarve liittyy, tai oppituntien ulkopuolella. Aloitteen tukiopetuksen antamisesta oppilaalle tekee ensisijaisesti opettaja. Tukiopetusta on pyrittävä järjestämään yhteisymmärryksessä oppilaan ja huoltajan kanssa. Heille annetaan tietoa tukiopetuksen toteuttamistavoista ja merkityksestä oppimiselle ja koulunkäynnille. KOULUNKÄYNNINOHJAAJA Koulunkäynninohjaajan työn tarkoituksena on oppilaan toimintakyvyn tukeminen erilaisissa toimintaympäristöissä. Tavoitteena on tukea ja avustaa oppilasta oppimisprosessin eri vaiheissa niin, että oppilaan omatoimisuus ja itsenäisyys korostuvat. Avustamistyön keskeisiä toimintoja ovat kasvun tukeminen, avustaminen sekä oppimistilanteissa ohjaaminen. 17

OPPILASHUOLTORYHMÄ Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuollon avulla pyritään ehkäisemään ja tunnistamaan oppimisen esteitä, oppimisvaikeuksia sekä muita ongelmia riittävän ajoissa sekä puuttumaan niihin. Tavoitteena on luoda turvallinen ja terve oppimis- ja työympäristö, suojata mielenterveyttä ja ehkäistä syrjäytymistä sekä edistää työyhteisön hyvinvointia. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville, ja sitä toteutetaan yhteistyössä kotien kanssa. Koulussa tehtävästä oppilashuoltotyöstä vastaa rehtori apunaan koulun oppilashuoltoryhmä. Oppilashuoltoryhmä kokoontuu rehtorin johdolla vähintään kerran kuukaudessa. Siihen kuuluvat rehtori, erityisopettaja(t), terveydenhoitaja, sosiaalityöntekijä sekä käsiteltävän asian mukaan oppilasta opettava opettaja / luokanopettaja / luokanvalvoja, opinto-ohjaaja, koulupsykologi ja koululääkäri. Kunkin koulun oppilashuoltoryhmän yhteystiedot ilmoitetaan lukuvuosittain koulun tiedotteessa. Oppilashuoltoryhmän tavoitteena on ennaltaehkäistä ongelmia sekä niiden ilmetessä puuttua niihin mahdollisimman varhain. Oppilashuoltoryhmässä suunnitellaan tarvittavat tukitoimet ja etenemisstrategiat sekä osittain niiden toteutus ja seuranta ongelmatilanteissa, jotka voivat olla oppilaan oppimiseen, käyttäytymiseen, sosiaalisiin suhteisiin tai tunne-elämään liittyviä. Oppilashuoltoryhmä tiedottaa toiminnan periaatteista koulun muulle henkilökunnalle sekä oppilaiden huoltajille. Ryhmään otetaan yhteyttä silloin, kun opettaja tai huoltaja on huolissaan oppilaan tilanteesta ja lisätukea tarvitaan tai kun joku oppilashuoltoryhmän jäsenistä näkee tarvetta oppilaan asioiden käsittelyyn. Siltä osin kuin se on oppilaan koulunkäynnin kannalta oleellista, myös oppilasta opettaville opettajille tiedotetaan oppilashuoltoryhmän suunnitelmista tai toimenpiteistä ko. oppilaan asioissa. Varsinainen tukitoimien suunnittelu ja toteutus tehdään oppilaan huoltajien kanssa yhteistyössä mahdollisuuksien mukaan. 18

ERITYISOPETUS Erityisopetusta annetaan sellaiselle oppilaalle, jolla on lieviä oppimis- ja sopeutumisvaikeuksia ja joka tarvitsee opetuksen yhteydessä erityistä tukea oppimisen edellytysten parantamiseksi. Erityisopetuksen painopiste on äidinkielen ja matematiikan opetuksessa, mutta muissakin aineissa erityisopetusta voidaan antaa. Erityisopetus koulussamme on luokatonta ja osa-aikaista. Oppilaat valikoituvat erityisopetukseen luokanopettajan suosituksesta, koulupsykologin lausunnon perusteella tai erityisopettajan ja oppilashuoltoryhmän suosituksella. Osa-aikaista erityisopetusta voidaan antaa yksilöllisesti, pienryhmissä tai samanaikaisopetuksena luokassa. Puheopetus on yksilöopetusta. Lukuvuoden aikana oppilaat saattavat vaihtua tai sama oppilas voi tarvita erityisopetuksen tuen läpi lukuvuoden. Erityisopetus toteutetaan pääsääntöisesti oppituntien aikana, eikä siitä tarvitse erikseen ilmoittaa huoltajille. Vanhempien suostumuksella erityisopetusta voidaan antaa myös oppituntien ulkopuolella, joko ennen koulun alkua tai heti koulupäivän jälkeen. Erityisopetus on koulun tukitoimi, joka sisältyy kolmivaiheisen tuen järjestelmään: yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen. Kaikissa tuen vaiheissa voidaan osa-aikaista erityisopetusta antaa yhtenä tukimuotona. YLEINEN tuki on osa kaikkea kasvatusta, opetusta ja ohjausta, esim. kodin ja koulun välinen yhteistyö ja tukiopetus sekä avustajapalvelut. Mikäli tuen tarve oppilaalla kasvaa, siirrytään TEHOSTETTUUN tukeen. Tehostettu tuki on yksilöllistä ja jatkuvampaa oppilaan oppimisen tukemista. Tehostetun tuen piirissä laaditaan oppilaalle kirjallinen oppimissuunnitelma, jonka mukaisesti tukea annetaan. Tehostettua tukea voivat olla esim. joustavat järjestelyt luokassa ja apuvälineet. ERITYINEN tuki on niitä oppilaita varten, jotka tarvitsevat laajaa ja pitkäaikaista tukea oppimiseensa. Erityiseen tukeen siirrytään vasta kun todetaan, ettei tehostettu tuki riitä. Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) laaditaan erityistä tukea tarvitsevalle oppilaalle aina ja tämän asiakirjan mukaisesti opetus ja tuki koulussa järjestetään. Erityistä tukea ovat esim. oppilashuollon tuki, viikottainen/päivittäinen yhteydenpito kotiin ja eriyttäminen. Päätöksen erityiseen tukeen siirtämisestä tekee sivistystoimenjohtaja. Erityisopettaja Sanna Koistinen työskentelee koulullamme kahtena päivänä viikossa. Lisäksi erityisopetusta antaa Irma Juvonen.Erityisopettaja Sannan tavoittaa numerosta 044 7401 806 tai sähköpostin välityksellä: Sanna.koistinen@siilinjarvi.fi 19

KOULUKURAATTORI OPPILAAN JA PERHEEN TUKENA Uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain myötä Siilinjärven kunnan oppilashuollonohjaajien nimike muuttui koulukuraattoriksi 1.8.14. Tehtäviini kuuluu oppilaiden tukeminen ja ohjaaminen koulunkäynnissä. Haluan varmistaa, että jokaisen oppilaan koulunkäynti etenee oppilaalle parhaalla mahdollisella tavalla hänen omien edellytystensä ja lapsen edun mukaisesti. Olen tukemassa oppilaita koko alakoulun ajan ollen läsnä koulun arjessa. Tarjoamani tuki on mm. keskustelua oppilaan tai oppilaiden kanssa, neuvontaa, luokkatyötä, monialaiseen oppilashuoltotyöhön osallistumista, yhteistyötä vanhempien ja opettajien kanssa sekä erilaisten tukimuotojen kartoittamista ja tarvittaessa tukipalveluihin ohjaamista. Ensisijaisesti oppilaan tukeminen on mahdollista vain yhteistyössä Teidän vanhempien kanssa, sillä Te vanhempina tunnette lapsenne parhaiten. Koulun arjessa on monia iloja, mutta matkan varrella voi ilmetä myös erilaisia kompastuskiviä. Sekä vanhemmat että koulun henkilöstö tekevät yhdessä parhaansa tukeakseen oppilasta ja pyrkivät havaitsemaan huolta aiheuttavat asiat varhaisessa vaiheessa. Kompastuskivinä voivat olla mm. pulmat kaveritai perhesuhteissa, yksinäisyys, kiusaaminen, vaikeudet koulunkäynnissä, haastava käyttäytyminen, oppimisvaikeudet, surut, pelot, väsymys ja erilaiset muutokset lapsen elämässä. Ratkaisuja pulmatilanteisiin etsitään yhdessä lapsen, Teidän vanhempien ja koulun muiden aikuisten kanssa. Tarvittaessa tehdään yhteistyötä myös alueen muiden toimijoiden kanssa. Oppilas voi itse ottaa yhteyttä koulukuraattoriin, jos oppilas haluaa jutella mieltä painavista asioista jonkun aikuisen kanssa. Myös koulun henkilökunta voi olla yhteydessä koulukuraattoriin oppilaan asioissa. Huoltajana voitte ottaa yhteyttä koulukuraattoriin, jos Teillä on huoli lapsestanne, ettekä oikein tiedä, miten asiassa voisi edetä tai kehen voisi olla yhteydessä. Koulukuraattorin toiminta on luottamuksellista. Jos jokin asia vanhempana epäilyttää tai askarruttaa, älkää epäröikö kysyä. Olen oppilaita ja heidän vanhempiaan varten. Olen Pöljän koululla kerran viikossa, yleensä maanantaisin ja tarvittaessa sopimuksen mukaan. Muina päivinä olen Kasurilan, Toivalan, Vuorelan ja Kehvon kouluilla. Oikein mukavaa lukuvuotta! Ystävällisin terveisin vs. koulukuraattori Tanja Roivainen p. 044 740 1359 20

KOULUTERVEYDENHUOLTO Kouluterveydenhuolto on terveyskeskuksen järjestämää toimintaa ja se on luonteeltaan ennaltaehkäisevää. Tavoitteena on oppilaan terveen kasvun ja kehityksen tukeminen. Paras tulos saavutetaan terveydenhoitajan, lääkärin, psykologin, erityisopettajan, opettajan, oppilaan ja huoltajien yhteistyöllä. Terveystarkastus / terveystapaaminen järjestetään vähintään kerran lukuvuodessa. Tapaamisessa keskustellaan terveystottumuksista, kaverisuhteista, kouluselviytymisestä, kehitysasioista, perheeseen liittyvistä asioista jne. Terveystarkastuksessa tehdään ns. seulontatutkimukset: Lukuvuosi 2014 - esik. 1lk 2lk 3lk 4lk 5lk 6lk 2015 pituus ja paino X X X X X X X ryhti X X X näkö X tarv. tarv. kuulo X verenpaine X X Hemoglobiini X tarv. lääkärintarkastus X X Laajat terveystarkastukset ovat 1. ja 5.lk:lla, jolloin lapsilla on terveydenhoitajan tarkastuksen lisäksi koululääkärin tarkastus. Lääkärintarkastuksiin kutsutaan vanhemmat mukaan. Koululääkärinämme toimii Anne Vola. Myös muihin tarkastuksiin vanhemmat ovat tervetulleita mukaan halutessaan. TERVEYDENHOITAJA PAIKALLA PÖLJÄN KOULULLA TIISTAISIN! Tervettä ja turvallista lukuvuotta! Ystävällisin terveisin Terveydenhoitaja Linda Kuivanen p. 044-740 2415 linda.kuivanen@siilinjarvi.fi MUUT TERVEYDENHUOLLON YHTEYSTIEDOT Fysioterapeutti Koululääkäri 017-402 227, 017-402 229 tai 017-402 337 puhelinaika on ma - pe klo 8-9 ajanvaraus terveydenhoitajan kautta 21

KOULULAISTEN HAMMASHUOLTO Siilinjärven hammashoitolassa toteutetaan yksilöllistä tarkastus/huolto aikataulua kaikkien asiakkaiden hammashoidossa. Kiireellisissä tapauksissa ottakaa suoraan yhteys Siilinjärven kunnan hammashoitolaan. Hammastarkastukseen kutsutaan kaikki oppilaat iän perusteella. Ikäryhmät ovat 7-, 9-, 12-, 15- ja 18 -vuotiaat. Oppilaille laaditaan yksilöllinen hoitosuunnitelma, jonka perusteella hänet kutsutaan hammaslääkäriin. Kyydin tarkastuksiin ja hammashuoltoon järjestävät huoltajat. Hammashoitola (017 402 240) KOULULAISVAKUUTUS Siilinjärven kunta on vakuuttanut kaikki peruskoulun oppilaat vapaaehtoisella tapaturmavakuutuksella. Vakuutus on voimassa varsinaisella kouluajalla oppitunneilla, välitunneilla ja koulun järjestämissä urheilu- ym. tapahtumissa. Vakuutus kattaa myös koulumatkat suorinta tietä kodin ja koulun välillä sekä opetussuunnitelman mukaiset retket ja leirikoulut. Tapaturmien sattuessa hoitotie on terveydenhoitaja(jos on koululla) terveyskeskus KYS. Terveyskeskuksessa/sairaalassa on ilmoittautumisen yhteydessä aina kerrottava, että kyseessä on koulutapaturma. Vakuutuksesta korvataan tarpeellinen lääkärinhoito ja kohtuulliset matkakulut. Jokaisesta koulutapaturmasta täytetään koululla tapaturmailmoitus, joka lähetetään huoltajalle tiedoksi. 22

TIETOA KOULURUOKAILUSTA 2014-2015 Pöljän koululle, päiväkodille ja iltapäiväkerholaisille (välipalat) ateriat toimitetaan Ahmon koulun keittiöltä. Ruokapalveluista vastaa Pöljän koulun keittiöllä ravitsemistyöntekijä Arja Korkalainen. Kouluruokailu on olennainen osa opetus- ja kasvatustehtävää. Riittävä, terveellinen ja maukas kouluruoka kiireettömästi nautittuna on enemmän kuin pelkkää ravintoa - se on nautinto, joka lisää koulussa viihtyvyyttä. Koululounas kattaa yhden kolmanneksen päivän energian ja ravintoaineiden tarpeesta. Kouluruuan tulee sisältää mm. kasviksia, marjoja tai hedelmiä, runsaskuituista leipää, vähärasvaisia liha- ja maitotaloustuotteita, kasvisrasvalevitettä sekä vettä janojuomaksi. Raaka-ainevalinnoissa ja hankinnoissa meille on tärkeää kotimaiset ja lähialueen tuotteet. Perunat ja sipulit tulevat Siilinjärveltä, marjat lähialueelta. Leipätoimittajiamme ovat Pieksämäeltä Moilas Oy ja Kiurun Leipomo Oy. Noudatamme kouluruokailussa kuuden viikon kiertävää ruokalistaa. Ruokalistat löytyvät Siilinjärven kunnan nettisivuilta. Punaisena lankana ruokalista- ja ateriasuunnittelussa on, että ruuat ovat mieleisiä ja ne maistuvat, unohtamatta kuitenkaan ravintosuosituksia ja kustannuksia. Ruokakyselyillä seuraamme ruokailijoiden tyytyväisyyttä. Tasapainoinen kouluaterian malli kootaan nähtäväksi lautasmalliannoksena vähintään kerran viikossa. Erityisruokavaliota tarvitsevat ruokailijat saavat oman aterian terveydenhoitajan tai lääkärin kirjallisen lausunnon perusteella ja ohjeiden mukaisesti. Ruokapalveluhenkilöstön työtä helpottaisi, jos yksilöllistä erikoisruokavaliota (mm. keliakia, maidoton, moniallerginen) tarvitseva ruokailija ilmoittaisi poissaolonsa keittiölle ennakoivasti, näin vältymme turhalta aterian valmistukselta. Lukuvuoden aikana järjestämme joitakin teemapäiviä sekä joulun ja pääsiäisen aikaan tarjoamme juhla-aterian. Toivomme, että ruoka maistuu ja ruokailutilaisuus olisi virkistävä, viihtyisä ja mukava hetki ruokailijoille. Hyvää alkanutta lukuvuotta kaikille! Ruokailuun liittyvissä asioissa voitte ottaa yhteyttä Pöljän koulun keittiön ravitsemistyöntekijä Arja Korkalaiseen p. 044 740 1345, Ahmon koulun ruokapalveluesimies Liisa Laakkoseen p. 044 740 1716 Pirkko Markkanen ruoka- ja puhtauspalvelujohtaja p. 044 740 1303 23

ILTAPÄIVÄKERHO IPANAPA Toiminnan luonne - Siilinjärven kunnan tarjoama palvelu 1-2 luokkalaisille - Pöljän koulun tiloissa koulupäivän jälkeen klo 12.25 16.30 - Välipala Tavoitteet - turvallinen iltapäivä pienelle koululaiselle - vanhempien työelämän ja perhe-elämän yhdistämisen helpottaminen Työntekijät - koulunkäynninohjaajat Kerholaisten määrä - kirjoilla n. 28 kerholaista, kerholaisten päivittäinen määrä vaihtelee Toiminta - ulkoilu, leikki, pelit, puuhastelu, sosiaalisuus; ei-koulumaista toimintaa - ohjattu läksyjen teko - säännöt ja arvot samat kuin koulussakin, pieniä poikkeuksia käytänteissä Vanhemmille - yhteydenpito puhelimen (sähköpostin) kautta - kerholaisen läsnäolopäivien ilmoittaminen etukäteen - allergiat, yliherkkyydet - vanhempien puhelinnumerot - varavaatteita reppuun, nimikoituna Maksut - maksu peritään kuukausittain läsnäolopäivien mukaan seuraavasti yli 11 kerhopäivää / kk 80,00 (sisaralennus 20,00 ) 6 11 kerhopäivää / kk 55,00 1-5 kerhopäivää / kk 40,00 Vastuut ja vakuutukset - kerholaiset on vakuutettu koulun tapaturmavakuutuksen piirissä - vastuu kerholaisen tulemisesta kerhoon ja sieltä lähtemisestä on vanhemmilla, siksi ilmoittaminen kerhoon kerhopäivistä ja ajoista on erityisen tärkeää Yhteystiedot puhelin: 044 7401357 (jos ei vastaa, jätä soittopyyntö / tekstari) sähköposti:paivi.ruuskanen@siilinjarvi.fi 24

KIVA KOULU -HANKE Koulumme on mukana valtakunnallisessa KiVa Koulu -hankkeessa. KiValyhenne muodostuu sanoista Kiusaamisen Vastainen tai Kiusaamista Vastustava. KiVa Koulu on Turun yliopistossa kehitetty toimenpideohjelma koulukiusaamisen vähentämiseksi. Hankkeen tavoitteena on ennaltaehkäistä ja vähentää kiusaamista sekä minimoida kiusaamisen seurauksia. KiVa Koulu -ohjelman on todettu vähentävän koulukiusaamista ja lisäävän kouluhyvinvointia. KiVa Koulu näkyy koulun arjessa monin tavoin. KiVa-oppitunteja pidetään luokilla 1. ja 4. Tunneilla käsitellään kiusaamiseen liittyviä teemoja keskusteluin ja harjoituksin. Oppitunteja täydentää kiusaamisen vastainen tietokonepeli, jossa oppilaat seikkailevat virtuaalisessa koulussa pyrkien auttamaan kiusattuja tovereitaan. Näiden harjoitusten avulla opitaan tunnistamaan, mikä on kiusaamista ja opetellaan keinoja vastustaa sitä. Koulussamme toimii KiVa-tiimi, joka selvittää yhteistyössä luokanopettajien kanssa esiin tulevia kiusaamistapauksia. Koulumme KiVa -tiimiin kuuluvat Jaana Kähkönen (koulunkäynnin ohjaaja), Sanna Aamuvuori (englannin opettaja) ja Tarja Ylönen (luokanopettaja). Koulun henkilökunta on saanut perehdytyksen KiVa Koulu -ohjelman toteuttamiseen ja kiusaamistapausten selvittämiseen. Jos epäilet sinun lastasi kiusattavan tai sinulla on syytä uskoa hänen kiusaavan toisia, ota rohkeasti yhteyttä kouluun, jotta asiaan voidaan puuttua mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Keskustele lapsesi kanssa asiasta, vaikka hän ei olisi kiusattu tai kiusaisi muita. On tärkeä miettiä yhdessä lapsen kanssa, miten kannattaa toimia, jos havaitsee kiusaamista omassa koulussa. KiVa Koulu -ohjelmaan kuuluva Vanhempien opas on luettavissa nettisivuilla www.kivakoulu.fi ( Valitse yläpalkista Vanhemmat ). 25

LIIKKUVA KOULU-HANKE PÖLJÄN KOULULLA Pöljän koulu on tänä lukuvuonna muiden Siilinjärven koulujen tavoin mukana Liikkuva Koulu-hankkeessa. Liikkuva koulu -hankkeen tavoitteena on parantaa kouluikäisten fyysistä aktiivisuutta, vakiinnuttaa kaikkiin peruskouluihin kouluikäisten liikuntasuositukset sekä saada hankkeen aikana tutkittua tietoa lasten ja nuorten toimintakyvystä. Koulun liikunnalla tarkoitetaan kaikkea sitä fyysistä aktiivisuutta, joka sisältyy koulupäivään tai sen välittömään yhteyteen ei ainoastaan liikuntaa oppiaineena. Hanketta ovat rahoittamassa ELY-keskus ja Siilinjärven kunta. Hankkeen avulla koululle hankitaan lisää liikuntavälineitä, jotka kannustavat lapsia liikkumaan välitunneilla sekä liikuntatunneilla. Myös koulun pihaa kehitetään edelleen liikkumiseen kannustavaksi. Näiden toimien lisäksi koululla pyritään järjestämään erilaisia oppilaiden liikkumista lisääviä tapahtumia. Ohjelman avulla oppilaiden kouluviihtyvyys kasvaa ja oppilaat jaksavat paremmin koulutyön haasteet. Tavoitteena on oppilaiden kokonaisvaltainen hyvinvointi lisääntyneen liikkumisen ansiosta. Liikkuva koulu-hankkeen koulukoordinaattoreina Pöljän koululla toimivat Erkko-Juhani Mäkelä ja Janne Mönkkönen. 26