Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä. Johtoryhmä Hallitus Talousarvion 2020 ja yhtymäsuunnitelman laadintaohjeet

Samankaltaiset tiedostot
LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat

ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE

Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2019 talousarvion laadintaohje

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8 A-rakennus, kokoushuone

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

5. AMMATILLINEN KOULUTUS

TALOUSARVIO Käyttötalous yhteensä (suluissa ed.vuosi) Investoinnit (-1,1 M ) Rahoitus, netto Yli-/alijäämä

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Lukuohje alustavaan rahoituslaskelmaan

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä /JP

5. AMMATILLINEN KOULUTUS

Talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Hallituksen kokous

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

SONKAJÄRVEN KUNTA Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Opetus- ja kulttuuriministeriön terveiset Synergiaseminaari , Helsinki

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille

VUODEN 2013 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Lukion rahoituksen muodostuminen ja koelaskelmat / HE-luonnos. Emmi Virtanen, opetusneuvos

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Pelastuslautakunta käsittelee kokouksessaan pelastuslaitoksen talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet.

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014

418 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 7/2018

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ VALTUUSTO 2 KOKOUSTIEDOT

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä /JP

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2016 laadintaohje

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Torstai kello Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Koetalousarvion rakenne ja JHSsuositukset

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Suunnittelukehysten perusteet

4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

1) hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen talous- ja toimintasuunnitelmaksi seuraavin tarkistuksin:

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymässä on vuoden 2014 alusta lähtien kolme tulosaluetta

Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta. Soveltamisala

Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka (1. krs)

Kunnanvirastossa klo

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

Pilotoinnin palaute- ja keskustelutilaisuus Toimiva laadunhallinta ja ammatillisen koulutuksen ajankohtaiset kysymykset

TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä. Voimaantulo I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1 Soveltamisala

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous

4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 6862/ /2015

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

Kh liite KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2017 laadintaohje

Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki

Ammatillisen koulutuksen rahoitustason muutoksia

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2018 ja taloussuunnitelma vuosille /04.

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI

Tiistai kello Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 2 Yhtymäkokous KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien johdon seminaari

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (2-6) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Hal 10/ Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Talousarvio 2019

Vuoden 2017 talousarvion laadintatilanne

Transkriptio:

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Johtoryhmä 7.8.2019 Hallitus 14.8.2019 Talousarvion 2020 ja yhtymäsuunnitelman 2020-2022 laadintaohjeet SISÄLTÖ 1. SUUNNITELMAKAUDEN TALOUDELLISET JA TOIMINNALLISET LÄHTÖKOHDAT...2 2. TALOUSARVION 2020 JA TALOUSSUUNNITELMAN 2021-2022 LAADINTA...2 2.1 Taloussuunnitelman rakenne ja laadintaperiaatteet...2 2.2 Talousarvioehdotuksen 2020 raami tulosalueille...3 2.3 Tavoitteet ja tunnusluvut sekä esitysten perustelut...3 2.4 Talousarvioehdotuksen 2020 määrärahojen yksityiskohtaiset laskentaperusteet ja erityisperustelut...4 2.5 Suunnitelmakauden 2021-2022 erityisperustelut...5 3. INVESTOINTIOHJELMA 2020-2022...5 3.1 Käyttöomaisuus...5 3.2 Investointien esittäminen...5 4. LAADINTA-AIKATAULU JA LISÄOHJEET...6 LIITTEET Liite 1: Valtionosuusrahoitus v. 2020

1. SUUNNITELMAKAUDEN TALOUDELLISET JA TOIMINNALLISET LÄHTÖKOHDAT Suunnitelmakauden aikana nähdään miten uudistunut lainsäädäntö ja rahoitusjärjestelmä vaikuttaa koulutusyhtymän toimintaan ja talouteen. Koulutusyhtymän saaman valtionosuusrahoituksen määrän arviointia vaikeuttaa rahoitusjärjestelmän vaiheittainen muutos. Vuosina 2018 ja 2019 rahoituksesta 95 % on tullut perusrahoituksena, joka on laskettu opiskelijan opiskeluajan mukaan. 5 % on tullut suoritteista eli tutkinnoista ja niiden osista. Vuonna 2020 rahoitus muodostuu siten että perusrahoitus on 70 %, suoriterahoitus 20 % ja vaikuttavauusrahoitus 10 %. Vaikuttavuusrahoitus tulee opiskelijoiden työllistymisen ja jatko-opintoihin sijoittumisen mukaan. Rahoitukseen tulee vaikuttamaan valtion talousarvio, jossa määritellään ammatillisen koulutuksen kokonaisrahoitus vuodelle 2020, sekä koulutusyhtymän saamat tavoitteelliset opiskelijavuodet, joita haetaan syksyn 2019 aikana. Koulutuksen järjestäjän rahoituksesta saadaan lopullinen päätös vasta vuodenvaihteessa. Koulutusyhtymän talousarvio on laadittava lokakuun loppuun mennessä, joten talousarviossa käytettävät ennakkotiedot voivat hyvinkin muuttua vuoden vaihteeseen mennessä. Jos muutokset ovat merkittäviä, niin budjetti täytyy käsitellä v. 2020 uudestaan valtuustossa. Talouden sopeuttamisohjelmaa jatketaan koko suunnitelmakautena 2020-22. Vuosien 2020 2022 talousarvioissa tulee ottaa huomioon suoriterahoituksen painoarvon kasvaminen ammatillisen koulutuksen rahoituksessa. Valtuustolle sitova talousarvio laaditaan aiempien vuosien tapaan tulosalueiden osalta. Tulosyksikköjen osalta on tärkeää tehdä toimintasuunnitelmat sekä arviot eri koulutusten opiskelijamääristä ja suoritteista. Resurssien kohdentaminen tarkentuu todennäköisesti vasta vuoden vaihteessa, kun lopullinen tieto rahoituksesta saadaan. Koulutusyhtymälle on asetettu tilikauden tulostavoite kokonaisuudessaan, jonka saavuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet osoitetaan laadittavassa talousarviossa. Koulutusyhtymän taloussuunnitelman tavoitteet johdetaan yhtymän Strategia 2020 ohjelmasta huomioiden myös voimassaolevassa yhtymäsuunnitelmassa asetetut tavoitteet. Strategiassa määritellyt tavoitteet ohjaavat yhteisten tavoitteiden asettelua ja toimenpiteiden resursointia vuosisuunnittelussa. Tulosalueiden tavoitteet, toimenpiteet ja tulokset talousarviovuodelle määritellään strategian yhteisten tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteiden toteutumista arvioidaan BSC-ajattelun mukaisesti neljän näkökulman kautta, jotka ovat vaikuttavuus, talous ja resurssit, rakenteet ja prosessit sekä työyhteisö ja henkilöstö. Arviointia tehdään hallituksessa, johtoryhmässä sekä johtotiimeissä osavuosikatsausten ja tilinpäätöksen yhteydessä. 2. TALOUSARVION 2020 JA TALOUSSUUNNITELMAN 2021-2022 LAADINTA 2.1 Taloussuunnitelman rakenne ja laadintaperiaatteet Yhtymän hallitus kehottaa tulosalueita laatimaan vuoden 2020 talousarvio- ja vuosien 2021-2022 taloussuunnitelmaehdotuksensa näitä laadintaohjeita noudattaen. Talousarvion ja - suunnitelman laatiminen on toimintayksiköiden keskeisiä vuotuisia tehtäviä. Tämän vuoksi hallitus korostaa, että ehdotukset tulee laatia mahdollisimman realistisiksi. Tulosalueiden on noudatettava tarkoin annettuja yksityiskohtaisia ohjeita: - tietojärjestelmien käytön johdosta tiedot on annettava täsmällisesti pyydetyssä muodossa, - tulosalueet ovat vastuussa määrärahojen tiliteknisestä oikeellisuudesta. 2

Kuntalain 110 sääntelee talousarvion ja -suunnitelman rakennetta ja sisältöä. Keskeiset periaatteet ovat: - talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuusto hyväksyy myös kolmea tai useampaa vuotta koskevan taloussuunnitelman, jonka ensimmäinen vuosi on talousarviovuosi, - talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet, - talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. - talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointija rahoitusosa. Talousarvion sitovuus vahvistetaan valtuustossa talousarvion vahvistamisen yhteydessä. Budjetoinnin ja määrärahojen käytön perusteena on nettoperiaate. Talousarvioehdotus ja taloussuunnitelma esitetään valtuustolle vahvistettavaksi nettomenositovuudella tulosalueittain (Konsernipalvelut, Keski-Pohjanmaan ammattiopisto). 2.2 Talousarvioehdotuksen 2020 raami tulosalueille Talousarvin toimintatuottoja on arvioitu liitteessä 1. Muiden toimintatuottojen osalta käytetään lähtökohtana vuoden 2019 toteutumaa, jos muuta tietoa ei ole. Mikäli rahoituksessa tapahtuu merkittäviä muutoksia, ne tarkistetaan talousarvion laadintatyön yhteydessä tai myöhemmin talousarviotarkistuksena. Ammatilliseen koulutukseen liittyvät yhteiset kustannukset valmistellaan yhtymän johtoryhmässä. Konsernipalvelujen osalta talousarviossa huomioidaan ammatillisen koulutuksen hallintoon, yhtymä ja IT-palveluihin sekä kiinteistöihin ja opiskelijaruokailuun liittyvät kustannukset. Konsernipalvelujen muun palvelutuotannon osalta budjetoidaan tuotot ja kulut erikseen. Palvelutoiminnan osalta kustannukset on katettava toiminnan tuotoilla. Keski-Pohjanmaan ammattiopiston talousarvion perustana on järjestämisluvan opiskelijavuosien ja suoritteiden mukainen valtionosuusrahoitus, josta on vähennetty yhteisten kustannusten osuus. Tämä rahoitus muodostaa nettoraamin talousarviolle. Menojen kasvattaminen yli em. nettoraamin edellyttää vastaavien toimintatulojen hankkimista. Tulosyksiköt laativat omat budjettinsa sekä tavoitearviot vuosiopiskelijoista sekä syntyvistä suoritteista. 2.3 Tavoitteet ja tunnusluvut sekä esitysten perustelut Tulosalueiden tulee esittää ja arvioida keskeisten toimintojensa osalta määrälliset ja laadulliset tavoitteet, jotka ovat määrällisesti mitattavia tai sanallisia laatuarviointeja. Tavoitteiden asettamista ohjaa kuntayhtymän strategia, voimassaoleva kuntayhtymäsuunnitelma ja toimintasuunnitelma. Tavoitteet tulee esittää: - sekä talousarviovuodelle 2020 - että suunnitelmavuosille 2021-2022 3

Kuntalain taloussäännösten mukaan tilintarkastuksen ja valtuuston tehtävänä on tilinpäätöksen yhteydessä arvioida talousarviossa asetettujen tavoitteiden toteutumista. Tavoitteet ja mittarit sekä perustelut esitetään talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksessa Strategia 2020 ohjelman mukaisesti. Mittareiden ja tunnuslukujen osalta pohjana ovat vuoden 2018 talousarviossa olleet mittarit mahdollisesti täydennettynä joillakin uusilla mittareilla. Strategiaa ja mittaristoa tullaan uudistamaan suunnitelmakauden aikana huomioiden ammatillisen koulutuksen reformi. 2.4 Talousarvioehdotuksen 2020 määrärahojen yksityiskohtaiset laskentaperusteet ja erityisperustelut Talousarvioesitykset tehdään seuraavilla tasoilla: - Tulosalue Konsernipalvelut ja sen tulosyksiköt Yhtymä- ja IT-palvelut, Kiinteistö- ja ruokapalvelut - Tulosalue Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Talousarvion tuloslaskelmat esitetään tulosalueittain ja tiliryhmittäin vuoden 2020 osalta. Vuoden 2020 talousarvioesitykset tallennetaan Unit4-järjestelmään. Talousarvioesitysten menot ja tulot merkitään kustannuspaikoittain meno- ja tulotileille tilitasolla. Menot/tulot ilmoitetaan 100 euron tarkkuudella. Vuoden 2020 talousarviota valmistellessa tulee huomioida vuoden 2020 talouskehitys kesäkuun loppuun saakka. Palkkamenot Kunta-alan työehtosopimus on voimassa 31.3.2020 saakka. Vuonna 2020 päättyy lomarahoihin tehty 30 % leikkaus, joka nostaa henkilöstökustannuksia. Palkkakustannusten osalta varaudutaan kokonaisuudessaan n. 1,5 % kasvuun. Sosiaaliturva- ja eläkevakuutusmaksut Arvio työansiopohjaisesta eläkemaksusta vuodelle 2020 on 23,3 % ja jäsenyhteisökohtaisesta työkyvyttömyyseläkemaksusta n. 0,6 % palkkasummasta. Koulutus ja työhyvinvointi Toiminnan kehittämisen turvaamiseksi ja tuottavuuden parantamiseksi henkilöstön koulutukseen ja kehittämiseen tulisi varata vähintään noin 2,5 % välittömistä palkkakustannuksista. Yhtymän hallitus korostaa, että koulutuksen tulee kohdentua henkilökuntaan tasapuolisesti. Sisäiset tilityserät Tulosalueen, jonka talousarvioesitykseen sisältyy sisäisiä tuloeriä, on varmistuttava siitä, että vastaavan suuruinen menoerä sisältyy menona suorittavan tulosalueen talousarvioesitykseen. Talousarvioesityksessä sisäiset menot ilmoitetaan omana eränä kustannuspaikkojen sisällä tiliryhmittäin. Kehittämisvaraukset Toiminnan kehittämisen, kansainvälisyyden sekä kehittämishankkeiden omarahoitusosuuksien kattaminen on huomioitava talousarviossa. Johtoryhmä valmistelee näistä esityksen, jonka yhtymähallitus hyväksyy. Yhteiseen kehittämiseen kohdennettua tulosrahoitusta ei saada enää rahoitusjärjestelmän uudistuksen jälkeen. Kehittämistoiminnan osalta on jatkossakin mahdollista saada Opetushallituksen ja Opetus- ja kulttuuriministeriön strategiarahoitusta, kehittämisavustuksia sekä EU-rahoitusta. 4

2.5 Suunnitelmakauden 2021-2022 erityisperustelut Talousarviovuosi 2020 on taloussuunnitelmakauden 2020-2022 ensimmäinen vuosi. Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän painotuksessa suoriterahoituksen osuus kasvaa v. 2020 ja mukaan tulee myös vaikuttavuusrahoitus. Siirtymävaiheet rahoituksessa ovat seuraavat: 2018 2019 2020 2021 2022 5 Perusrahoitus 95 % 95 % 70 % 60 % 50 % Suoriterahoitus 5 % 5 % 20 % 30 % 35 % Vaikuttavuusrahoitus 0 % 0 % 10 % 10 % 15 % Vuosien 2021-22 osalta valtionosuusrahoituksen määrää on vaikea arvioida, koska kokonaisrahoitus ja rahoituksen laskenta muuttuu merkittävästi v. 2020. Jos tulosalueella ei arvioida tapahtuvan oleellisia muutoksia, niin vuosien 2021-22 eurot merkitään vuoden 2020 mukaisina, eikä toimintaa tarvitse erikseen perustella. 3. INVESTOINTIOHJELMA 2020-2022 3.1 Käyttöomaisuus Suunnitelman mukaiset poistot vaikuttavat kuntayhtymän taloudelliseen tulokseen. Kuntayhtymän valtuusto on vahvistanut poisto-ohjeet 31.10.12 ja ne on liitetty kuntayhtymäsuunnitelmaan. Käyttöomaisuuden aktivointirajana on 10.000 euroa. Hankinta-arvoltaan tämän ylittävät (alv 0%) kalustohankinnat sekä kiinteistöjen korjaukset käsitellään konsernipalvelujen käyttöomaisuuskirjanpidossa. Aktivointirajan ylittävät hankinnat ja ym. investoinnit tulee tarkoin yksilöidä, koska ne kirjataan investointiosaan erilleen tulosalueen käyttötalousbudjetista. 3.2 Investointien esittäminen Talousarvion investointiosassa käsitellään kaikki yli 10.000 euron suuruiset käyttöomaisuushyödykkeet tai hyödyke-erät. Käyttöomaisuusinvestoinnit jakaantuvat: - yli 10.000 euron irtaimistohankinnat, jotka aktivoidaan poistolaskennassa, - alle 200.000 euron kiinteistöjen korjaus- ja laajennushankkeet, (hallitus vahvistaa) - yli 200.000 euron suuruiset kiinteistöjen rakentamis-, peruskorjaus- ja laajennushankkeet, (valtuusto vahvistaa kohteittain) Tulosalueet kokoavat omat investointiesityksensä perusteluineen talousarvion laadinnan yhteydessä. Samassa yhteydessä on arvioitava tarvittaessa niiden käyttötalousvaikutukset.

4. LAADINTA-AIKATAULU JA LISÄOHJEET Yhtymäsuunnitelma ja talousarvio laaditaan seuraavan aikataulun mukaisesti: 7.8 Laadintaohjeiden käsittely johtoryhmässä. Yleistavoitteiden suunnittelu sekä konsernipalvelujen talousarvioraamin määrittely koulutustoiminnan kustannusten osalta. 7.8-23.8 Toimialakohtaiset suunnitelmat opiskelijavuosista ja tutkinnoista 7.8-23.8 Konsernipalvelujen budjetin valmistelu 14.8 Hallitus hyväksyy talousarvion laadintaohjeet ja periaatteet 22.8 Opiskelijavuosien sekä yhteisten tavoitteiden käsittely laajassa johtoryhmässä 26.8 Johtoryhmän päätös toimialakohtaisesta rahoituksesta 27.8-13.9 Kustannuspaikkakohtaisten budjettien laadinta ja syöttö 10.9 Johtoryhmän kokous, Yleistavoitteet 19.9 Yhtymähallituksen kokous 28.9 Talousarvion tekstit valmiina 3.10 Johtoryhmän talousarviokokous 10.10 Hallituksen talousarvio- ja taloussuunnitelmakäsittely ja postitetaan valtuustolle 31.10 Valtuuston kokous 6 Käytännön valmistelusta vastaavat: Laadinnan päävastuu, tasapainotus ja neuvonta: Talous- ja hallintojohtaja Jukka Penttinen, puh. 044 7250 006 (talousarvion ja yhtymäsuunnitelman koonti, tasapainotus, irtaimistoinvestoinnit) Kirjanpitäjä Kirsi-Marja Läspä, puh. 040 807 3534 Kokonaistavoitteet: Kuntayhtymän johtaja Liisa Sadeharju, puh. 044 7250 080 Kiinteistöinvestoinnit: Kiinteistöpäällikkö Petri Rintala, puh. 050 5649 109

Talousarvio 2020 LIITE 1 Valtionosuusrahoitus v. 2020 v. 2020 arviot budjettia varten. Tarkistetaan todellisen valtionosuusrahoituksen sekä toteutuneen opiskelijamäärän mukaisiksi. Arvion perustana on vuosien 2018-2019 valtionosuusrahoitus. Vuoden 2020 rahoituspäätökseen vaikuttavat syksyn 2019 aikana haettavat tavoitteelliset opiskelijavuodet sekä valtion talousarvio. Vuonna 2020 päättyy kunnallisten koulutusten järjestäjien osalta tehty Kiky-vähennys, jonka vaikutus koulutusyhtymälle on ollut n. 0,2 milj, euroa. Lisäksi ennakkotietojen perusteella rahoitukseen olisi tulossa indeksikorotus. 7 Seurantakohde 2018 2019 Tavoitteelliset opiskelijavuodet 2 735,00 2 733,0 Painotetut opiskelijavuodet 3 007,50 3 025,7 Tutkinnot 1 119,00 1 308,0 Painotetut tutkintojen pisteet 56 590,30 63 851,0 Valtionosuusrahoitus, 25 702 808 26 444 654 Vuoden 2020 rahoituksen laskenta tapahtuu vuoden 2018 toteutuman perusteella seuraavasti: - Perusrahoitus 70 % lasketaan siten että vuoden 2020 järjestämisluvassa olevat tavoitteelliset opiskelijavuodet kerrotaan koulutuksen järjestäjän profiilikertoimella, joka lasketaan vuoden 2018 toteutuneista opiskelijavuosista (painotetut opiskelijavuodet/painottamattomat opiskelijavuodet) - Suoritusrahoitus 20 % lasketaan kertomalla vuonna 2018 toteutuneet painotetut tutkintopisteet vuodelle 2020 määritellyllä suorituspisteen hinnalla - Vaikuttavuusrahoituksesta 7,5 % määräytyy vuonna 2018 tutkinnon suorittaneiden opiskelijoiden työllistymisestä sekä jatko-opinnoista. Näiden osalta lasketaan oma pisteytyksensä kaikkien koulutuksen järjestäjien osalta. - Vaikuttavuusrahoituksesta 0,625 % määräytyy vuonna 2018 aloittaneiden opiskelijoiden palautekyselyn tulosten perusteella - Vaikuttavuusrahoituksesta 1,875 % määräytyy vuonna 2018 valmistuneiden opiskelijoiden päättökyselyn tulosten perusteella Rahoituksen laskennassa jaetaan vuodelle 2020 valtion talousarviossa saatu ammatillisen koulutuksen määräraha koulutuksen järjestäjien kesken edellä esitettyjen tietojen perusteella. Lisäksi pieni osa rahoituksesta jaetaan harkinnanvaraisena korotuksena sekä strategiarahoituksena OKM:lle tehtyjen hakemusten perusteella. OKM:ltä on saatu ennakkotiedot rahoituksen jakautumisesta koulutuksen järjestäjien kesken. Rahoitukseen vaikuttaa kuitenkin merkittävästi koulutuksen järjestäjälle myönnettävät tavoitteelliset opiskelijavuodet, joten ennakkotietojen perusteella ei voida rahoitusta laskea. Koulutusyhtymän vuoden 2018 opiskelijavuosien määrä oli 2.548, joka jäi asetetusta tavoitteesta n. 187 opiskelijavuotta. Tästä syystä on mahdollista, että myönnettävien tavoitteellisten opiskelijavuosien määrä voisi laskea jonkin verran. Seuraavassa on arvioitu koulutusyhtymän toimintatuottojen muodostumista vuonna 2020. Laskelmat tarkentuvat syksyn 2019 aikana, kun Opetus- ja kulttuuriministeriöltä saadaan päätös järjestämisluvasta ja valtion talousarvioesityksestä nähdään ammatillisen koulutuksen

rahoituksen perusteena oleva ammatillisen koulutuksen määräraha. Ammatillisen koulutuksen rahoituksen osalta arviona on n. 27,1 milj. euroa, joka on n. 0,65 milj. euroa enemmän kuin vuonna 2019. Vapaan sivistystyön rahoituksen odotetaan säilyvän nykyisellä tasolla. Arvio valtionosuusrahoituksesta olisi n. 28,5 milj. euroa vuodelle 2020. Tämä on n. 2 % enemmän kuin vuonna 2019. Strategiarahoituksen määrä perustuu jo myönnettyyn rahoitukseen. Muut tulot ovat laskeneet edellisiin vuosiin verrattuna. Vuoden 2017 tilinpäätös sisältää kertaluonteisia toimintatuottoja n. 0,75 milj. euroa. Lisäksi metsäkoneenkuljettajakoulutukseen liittynyt sopimus päättyi, jonka takia muut tulot laskivat n. 0,8 milj. euroa. Arvio muista tuloista tarkentuu talousarvion laadinnan yhteydessä. 8 VUOSI 2016 2017 2018 Arvio 2019 Talousarvio 2020 Ammatillinen koulutus, perusrahoitus Ammatillinen koulutus, suoriterahoitus Ammatillinen koulutus, vaikuttavuusrahoitus Ammatillinen koulutus, strategiarahoitus 29 860 468 25 684 463 25 373 174 24 911 186 18 600 000 1 344 062 1 533 468 5 800 000 2 700 000 53 069 449 931 400 000 Vapaa sivistystyö 899 864 953 445 1 037 742 1 039 245 1 000 000 Valtionosuusrahoitus 30 760 332 26 637 908 27 808 047 27 933 830 28 500 000 Muut tulot 9 770 895 10 862 092 7 339 916 6 421 824 6 500 000 YHTEENSÄ 40 531 227 36 467 754 35 147 963 34 355 654 35 000 000