AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

Samankaltaiset tiedostot
Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka, Opetushallitus Helsinki

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016

Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

Luku 6 Oppimisen arviointi

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4)

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

1. Oppimisen arviointi

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Perusopetuksen rakenne, arviointi ja tutkinnot

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

Uudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Koulun nimi: Tiirismaan koulu

5. OPISKELIJAN OPPIMISEN ARVIOINTI. 5.1 Arvioinnin tavoitteet. 5.2 Opiskelijan kurssisuorituksen arviointi

Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

Arviointi/AVI/JNS Jaakko Väisänen

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt I. Työryhmän yhteenveto MOKU hanke

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa:

OPS Minna Lintonen OPS

8. Oppilaan arviointi

Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista?

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta /47

Arvioinnilla kannustetaan opiskelijaa myönteisellä tavalla omien tavoitteittensa asettamiseen ja työskentelytapojensa tarkentamiseen.

Munkkiniemen ala-aste

PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

ARVIOINTI Perusopetuksen ops-perusteissa

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Työpaja A1/B1. Monipuoliset arviointikäytänteet ja osaamisen osoittaminen perusopetuksessa. klo ja klo

Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo )

Arviointisuunnitelma alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa Ikaalinen

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

7 OPISKELIJAN OPPIMISEN ARVIOINTI

6.8 Paikallisesti päätettävät asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016

Horisontti

5 OPPILAAN ARVIOINTI Ohje koulukohtaiseen työskentelyyn:

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6

Oppimisen arviointi uudistuvissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Kuopio

Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Arviointi Isojoen Koulukolmiossa

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla:

Oppimisen arviointi Kokkolan perusopetuksessa

Maunulan ala-aste, luku 6 arviointi, marraskuu 2016 UUSI TEKSTI lisäykset/muutokset kursiivilla

SIILINJÄRVEN OPETUSSUUNNITELMATYÖ

Sonkajärven kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta

SALON KAUPUNGIN LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

6.3 Arvioinnin kohteet

Transkriptio:

AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 1.1.2019 Kasvatus- ja opetuslautakunta (22.1.2019, 7)

2/19 Sisällysluettelo 1. Paikallisen opetussuunnitelman merkitys ja laadinta ja keskeiset opetusta ohjaavat ratkaisut..3 2. Opetuksen järjestämisen lähtökohdat...5 3. Aikuisten perusopetuksen tehtävä ja yleiset tavoitteet...7 4. Oppimaan oppimisen ja yhteiskuntaan integroitumisen toimintakulttuuri...8 5. Ohjaus, oppimisen ja opiskelun tuki, opiskeluhuolto ja kurinpidollisten keinojen käyttö...9 5.1. Ohjaus...9 5.2. Oppimisen ja opiskelun tuki Kauhavalla...9 5.2.1. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet...9 5.2.2. Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laadinta...11 5.3. Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten keinojen käyttö...11 6. Yhteistyö ja opetuksen järjestämistapoja...12 7. Oppimisen arviointi...13 7.1. Arvioinnin tehtävät ja oppimista tukeva arviointikulttuuri...13 7.2. Arvioinnin yleiset periaatteet...13 7.3. Arvioinnin kohteet...14 7.4. Opinnoissa eteneminen...15 7.5. Hyväksilukeminen ja osaamisen osoittaminen erityisessä tutkinnossa...15 7.6. Suoriutumisen arviointi aikuisten perusopetuksessa...16 7.6.1. Kurssisuorituksen arviointi...16 7.6.2. Oppiaineen oppimäärän arviointi ja päättöarvosanan muodostuminen...17 7.6.3. Perusopetuksen koko oppimäärän suoritus...18 7.6.4. Aikuisten varsinaisessa perusopetuksessa käytettävät todistukset ja todistusmerkinnät...18

3/19 1. PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA JA KESKEI- SET OPETUSTA OHJAAVAT RATKAISUT Paikallinen opetussuunnitelma aikuisten perusopetukseen on laadittu suomenkielistä opetusta varten yhteisenä koko Kauhavalle. Oppilas, joka on ylittänyt oppivelvollisuusiän, aloittaa aikuisten perusopetuksen. Oppivelvollisuus alkaa yleensä sinä vuonna, jona lapsi täyttää seitsemän vuotta ja päättyy, kun perusopetuksen oppimäärä on suoritettu tai kun oppivelvollisuuden alkamisesta on kulunut 10 vuotta. Oppivelvollisuus päättyy sen lukuvuoden lopussa sinä kalenterivuotena, jona nuori täyttää 17 vuotta. Oppivelvollisuus ei siis pääty 17-vuotispäivänä. Kukin koulu huolehtii opiskelijan siirrosta aikuisten opetussuunnitelman piiriin. Koulukohtaisessa vuosisuunnitelmassa tulee huomioida aikuisten perusopetuksen toteutus. Kauhavalla aikuisten perusopetusta järjestetään tarvittaessa kaikissa yläkouluissa perusopetuksen yhteydessä. Aikuisten perusopetuksessa noudatetaan soveltuvin osin Kauhavan ja Etelä-Pohjanmaan yhteistä perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Oppitunnit sijoittuvat kunkin koulun tuntisuunnitelman mukaisesti, pääsääntöisesti kuitenkin klo 8-15 välille. Opetusta antavat kaikki näitten koulujen perusopetuksen opettajat sekä mahdollisesti Kauhavan lukion ja Härmän lukion opettajat. Opetussuunnitelma on laadittu Kauhavan perusopetuksen opetussuunnitelmatyön ohjausryhmän toimesta ja siitä on tiedotettu myös huoltajia ja muita yhteistyötahoja. Opetussuunnitelman toteutumista arvioidaan kussakin koulussa toimintakertomuksen ja lukuvuosittaisen arvioinnin yhteydessä. Opetussuunnitelman käyttöönotosta tiedotetaan Kauhavan vastaanottokeskusta sekä Vöyrin suomenkielisen perusopetuksen opetuspäällikköä. Opiskelijahuolto järjestetään Kauhavan perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti ja se kuvataan luvussa 7 ja koulunkäynnin tuki luvussa 8 opiskeluhuolto. Opetuksen eriyttäminen on ensisijainen keino ottaa huomioon opiskelijoiden erilaisuus ja erilaiset lähtökohdat. Yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeen tunnistaminen pohjautuu opiskelijan omiin, opettajien ja muun henkilökunnan havaintoihin. Opiskelijaa tuetaan tarpeesta riippuen opiskeluhuollon kautta tuen portaille tai muihin tukitoimien ja palveluiden piiriin.

4/19 Opetussuunnitelmassa otetaan huomioon opiskelijan kotoutuminen osaksi oppimisprosessia. Opettaja voi käyttää opetuksessaan opiskelijan kotouttamista auttavia esimerkkejä ja tuttuja ilmiöitä: paikallisuus ja henkilökohtaisten kokemusten hyödyntäminen. Aikuisten perusopetuksen alkuvaiheet opiskelija on suorittanut valmistavassa opetuksessa. Alahärmän yläkoulun maahanmuuttajaoppilaat tulevat pääsääntöisesti Oravaisten suomenkielisen koulun valmistavan opetuksen kautta. Kauhavan yläkoulun maahanmuuttajaoppilaat suorittavat valmistavan opetuksen Kauhavalla jossakin perusasteen koulussa ennen yleisopetukseen siirtymistä yläkoulussa. Valmistavan opetuksen sekä alkuvaiheen opinnot järjestetään tarkoituksenmukaisesti siellä koulussa, jossa opiskelijalle aloitetaan myös varsinainen aikuisten perusopetus. Opiskelija siirtyy nuorisoasteen perusopetuksesta joustavasti varsinaiseen aikuisten perusopetukseen, kun hän on suorittanut kyseisen oppiaineen alkuvaiheen opinnot. Aikuisten perusopetus järjestetään perusopetuksen opetussuunnitelmaan pohjautuen kunkin koulun jaksojärjestelmän mukaan. Henkilökohtaisesti laadittavaan opintosuunnitelmaan kuuluu yhteensä vähintään 44 kurssia. Arviointi on numeerinen 4-10, paitsi opintojen ohjaus, joka merkitään S-kirjaimella (suoritettu). Jos opiskelijalla on aiempaa osaamista, joka tavoitteiltaan ja sisällöltään vastaa aikuisten perusopetuksen sisältöjä, osaaminen voidaan hyväksilukea tai opiskelijalta voidaan vaatia lisänäyttöä.

5/19 2. OPETUKSEN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT Arvokeskustelut luovat perustan opetussuunnitelman laadinnalle sekä yhteiselle opetustyölle. Paikallisesti päätetään, miten arvokeskustelut toteutetaan. Tällöin päätetään myös, miten luodaan edellytykset henkilöstön, opiskelijoiden sekä mahdollisesti yhteistyökumppaneiden osallistumiselle keskusteluihin. Mahdolliset täydennykset ja koulukohtaiset, alueelliset arvot on kirjattu koulukohtaiseen perusopetuksen opetussuunnitelmaan ja vuosittaisia painotusalueita voidaan kirjata koulun vuosisuunnitelmaan. Kauhavan esi- ja perusopetuksessa painotetaan vuosittain yhtä laaja-alaisen osaamisen osa-aluetta. Aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman toteutuksessa noudatetaan esi- ja perusopetuksen linjausta laaja-alaisen osaamisen osa-alueen painotuksesta. Kauhavan esi- ja perusopetuksessa koulut kirjaavat vuosisuunnitelmaan järjestelyt ja toimenpiteet, joiden avulla laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden toteutumisesta huolehditaan ja toteutumista seurataan. Aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelmassa noudatetaan esi- ja perusopetuksen vuosisuunnitelmiin kirjattuja toimenpiteitä. Oppimaan oppimisen ja yhteiskuntaan integroitumisen toimintakulttuuri Kauhavan esi- ja perusopetuksessa koulujen opetussuunnitelmaan kirjataan oppilaiden ja koulun henkilökunnan osallistuminen koulun toimintakulttuurin arviointiin ja kehittämiseen. Aikuisten perusopetuksessa noudatetaan koulun opetussuunnitelman toimintatapoja koulun toimintakulttuurin arvioinnissa ja kehittämisessä. Kauhavan esi- ja perusopetuksessa koulujen vuosisuunnitelmaan kirjataan toimintakulttuurin kehittämisen mahdolliset painopisteet. Aikuisten opetussuunnitelmassa noudatetaan näitä linjauksia.

6/19 Kauhavan esi- ja perusopetuksessa koulujen vuosisuunnitelmaan kirjataan oppimisympäristöjen ja työtapojen valintaa ja kehittämistä ohjaavat mahdolliset painotukset. Aikuisten perusopetuksessa noudatetaan näitä painotuksia. Aikuisten perusopetusta antavassa koulussa koulun vuosisuunnitelmaan kirjataan koulun toimenpiteet kielitietoisen toimintakulttuurin kehittämiseen. Opetustoimi ja koulu tekevät monipuolista yhteistyötä perusopetuksen yhtenäisyyden, eheyden ja laadun varmistamiseksi, toiminnan avoimuuden lisäämiseksi sekä opiskelijoiden oppimisen ja kasvun tukemiseksi. Yhteistyötä tarvitaan myös oppimisympäristöjen monipuolisuuden ja turvallisuuden sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin turvaamiseksi. Yhteistyö on suunnitelmallista ja sen toteutumista arvioidaan yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.

7/19 3. AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄ JA YLEISET TAVOITTEET Kauhavan esi- ja perusopetuksessa painotetaan vuosittain yhtä laaja-alaisen osaamisen osa-aluetta. Aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman toteutuksessa noudatetaan esi- ja perusopetuksen linjausta laaja-alaisen osaamisen osa-alueen painotusta. Kauhavan esi- ja perusopetuksessa koulut kirjaavat vuosisuunnitelmaan järjestelyt ja toimenpiteet, joiden avulla laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden toteutumisesta huolehditaan ja toteutumista seurataan. Aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelmassa noudatetaan esi- ja perusopetuksen vuosisuunnitelmiin kirjattuja toimenpiteitä.

8/19 4. OPPIMAAN OPPIMISEN JA YHTEISKUNTAAN INTEGROITUMISEN TOIMINTA- KULTTUURI Kauhavan esi- ja perusopetuksessa koulujen opetussuunnitelmaan kirjataan oppilaiden ja koulun henkilökunnan osallistuminen koulun toimintakulttuurin arviointiin ja kehittämiseen. Aikuisten perusopetuksessa noudatetaan koulun opetussuunnitelman toimintatapoja koulun toimintakulttuurin arvioinnissa ja kehittämisessä. Kauhavan esi- ja perusopetuksessa koulujen vuosisuunnitelmaan kirjataan toimintakulttuurin kehittämisen mahdolliset painopisteet. Aikuisten opetussuunnitelmassa noudatetaan näitä linjauksia. Kauhavan esi- ja perusopetuksessa koulujen vuosisuunnitelmaan kirjataan oppimisympäristöjen ja työtapojen valintaa ja kehittämistä ohjaavat mahdolliset painotukset. Aikuisten perusopetuksessa noudatetaan näitä painotuksia. Aikuisten perusopetusta antavassa koulussa koulun vuosisuunnitelmaan kirjataan koulun toimenpiteet kielitietoisen toimintakulttuurin kehittämiseen. Kauhavan kaupungin opetussuunnitelmaa täydentävät suunnitelmat: opiskeluhuoltosuunnitelma yhdenvertaisuussuunnitelma Jokaisella koululla on myös laadittu seuraavat koulukohtaiset suunnitelmat: Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Kriisisuunnitelma Koulukohtainen opiskeluhuoltosuunnitelma Pelastussuunnitelma Ohjeistus kiusaamistapausten selvittämiseksi

9/19 5. OHJAUS, OPPIMISEN JA OPISKELUN TUKI, OPISKELUHUOLTO JA KURINPI- DOLLISTEN KEINOJEN KÄYTTÖ 5.1. Ohjaus Kauhavan esi- ja perusopetuksessa on käytössä yhteinen ohjaussuunnitelma, jota koulut täydentävät tarvittaessa. Ohjaussuunnitelmassa on kuvattu opiskelijan ohjauksen järjestämisen rakenne, toimintatavat, työn ja vastuunjako sekä työskentely monialaisissa verkostoissa, kodin ja koulun yhteistyö ohjauksessa, työelämäyhteistyö sekä työelämään tutustumisen järjestelyt. Kauhavan esi- ja perusopetuksen ohjaussuunnitelma on opetussuunnitelman liitteenä. Aikuisten perusopetusta suorittava oppilas on aina koulun opinto-ohjaajan erityisohjauksessa. Jo yhdeksännen vuosiluokan alussa selvitetään opiskelijan toiveet ja mahdollisuudet jatko-opintoihin. Opinto-ohjaaja järjestää tutustumiskäyntejä ammatillisen valmistavaan opetukseen sekä muihin toisen asteen koulutuspaikkoihin. Kauhavan esi- ja perusopetuksen ohjaussuunnitelma on opetussuunnitelman liitteenä. 5.2. Oppimisen ja opiskelun tuki Kauhavalla 5.2.1. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Opetuksen ja tuen järjestämisen lähtökohtana ovat sekä kunkin opiskelijan että opetusryhmän vahvuudet että oppimis- ja kehitystarpeet. Tuen tarve voi vaihdella tilapäisestä jatkuvaan, vähäisestä vahvempaan tai yhden tukimuodon tarpeesta useamman tukimuodon tarpeeseen. Tuen tulee olla joustavaa, pitkäjänteisesti suunniteltua ja tuen tarpeen mukaan muuttuvaa. Huomiota tulee kiinnittää oppimisen esteettömyyteen sekä oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen tunnistamiseen. Tuki annetaan opiskelijalle ensisijaisesti omassa opetusryhmässä ja koulussa erilaisin joustavin järjestelyin, ellei opiskelijan etu tuen antamiseksi välttämättä edellytä oppilaan siirtymistä toiseen opetusryhmään tai kouluun. On tärkeää huolehtia opiskelijan mahdollisuuksista saada onnistumisen kokemuksia oppimisessa ja ryhmän jäsenenä toimimisesta sekä tukea opiskelijan myönteistä käsitystä itsestään ja koulutyöstä.

10/19 Eteläpohjalainen opetussuunnitelma korostaa varhaisen puuttumisen merkitystä. Kauhavalla pyritään ennaltaehkäisevän ja varhaisen puuttumisen toimintamallien mahdollisimman monipuoliseen hyödyntämiseen. Tuen tarpeen varhaiseksi havaitsemiseksi opiskelijoiden oppimisen edistymistä ja koulunkäynnin tilannetta tulee arvioida jatkuvasti. Ensimmäiseksi tarkastellaan koulussa käytössä olevia toimintatapoja, opetusjärjestelyjä ja oppimisympäristöjä sekä niiden soveltuvuutta oppilaalle. Tarkastelun pohjalta arvioidaan, voidaanko näitä muuttamalla toteuttaa opiskelijalle aikaisempaa paremmin sopivia pedagogisia ratkaisuja. Arvioinnissa ja tuen suunnittelussa hyödynnetään mahdollisia muiden arviointien tuloksia ja otetaan huomioon opiskelijalle aiemmin annettu tuki. Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että opiskelijan oikeudet toteutuvat ja huolehtii edellytysten luomisesta tätä edistävälle koulutyölle. Koulunjohtajalla/rehtorilla on käytännön vastuu opetuksen, ohjauksen, oppilashuollon ja tuen järjestämiseen liittyvistä ratkaisuista kouluyhteisössä, kaikilla vuosiluokilla ja kaikissa oppiaineissa. Jokaisella opettajalla on vastuu opetusryhmänsä toiminnasta, oppimisesta ja hyvinvoinnista. Opettajat vaikuttavat näihin pedagogisilla ratkaisuillaan ja ohjauksellaan. Opettajan tehtävään kuuluu oppilaiden oppimisen, työskentelyn ja hyvinvoinnin seuraaminen ja edistäminen, jokaisen oppilaan arvostaminen ja oikeudenmukainen kohtelu, mahdollisten vaikeuksien tunnistaminen sekä oppilaiden ohjaaminen ja tukeminen. Oppimisen ja opiskelun tuen tarkoituksena on tukea opiskelijaa kaikissa oppimisen ongelmissa. Opiskelija voi saada erityisopettajan henkilökohtaista ohjausta ja tukitoimia opiskeluaikanaan. Erityisopettaja konsultoi myös aineenopettajia opiskelijoiden opetusjärjestelyistä. Mahdolliset erityisjärjestelyt tunti- ja koetilanteita varten kirjataan opiskelijan henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan. Erityisjärjestelyjä voivat olla tukiopetus, opintojen suorittaminen itsenäisesti tai muut mahdolliset järjestelyt, joiden avulla opinnot etenevät. Kauhavalla on käytössä esi- ja perusopetuksen yhteinen nivelvaiheiden vuosikello. Vuosikello on opetussuunnitelman liitteenä. Esi- ja perusopetuksen ohjaussuunnitelma on opetussuunnitelman liitteenä. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kauhavalla -käsikirjassa kuvataan toimintojen käytännön järjestämistä.

11/19 Kauhavan oppimisen ja koulunkäynnin tuen käsikirja ja opiskeluhuollon käsikirja sisältyvät opetussuunnitelmaan liitteinä. 5.2.2. Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laadinta Opiskelijalle tehdään henkilökohtainen opiskelusuunnitelma yhteistyössä opinto-ohjaajan, erityisopettajan ja ryhmänohjaajan kanssa. Suunnitelman laadinnan lähtökohtana ovat opiskelijan aikaisemmat opinnot ja muuten hankittu osaaminen. Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman toteutumista seurataan ja päivitetään. Opiskelijalla on vastuu opinnoistaan ja niissä etenemisestä. 5.3. Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten keinojen käyttö Aikuisten perusopetuksessa voidaan kurinpidollisina keinoina käyttää kirjallista varoitusta ja määräaikaista erottamista enintään vuodeksi. Kirjallisen varoituksen antaa koulun rehtori. Jos opiskelija jatkaa epäasiallista toimintaa tai käyttäytyy uhkaavasti hänet voidaan erottaa koulusta enintään vuoden ajaksi. Päätöksen määräajaksi erottamisesta tekee kasvatus- ja opetuslautakunta.

12/19 6. YHTEISTYÖ JA OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTAPOJA Aikuisten perusopetusta antavan koulun opetussuunnitelmaan kirjataan toistuvat yhteistyökäytännöt. Koulun vuosisuunnitelmaan kirjataan mahdolliset yhteistyökäytäntöjen painotukset. Etäyhteyksiä hyödyntävän opetuksen osalta aikuisten perusopetusta antavan koulun opetussuunnitelmaan kirjataan menettelytavat.

13/19 7. OPPIMISEN ARVIOINTI 7.1. Arvioinnin tehtävät ja oppimista tukeva arviointikulttuuri Arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelijaa sekä kehittää hänen edellytyksiään itsearviointiin. Oppimista arvioidaan monipuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Opiskelijoita kannustetaan myös itse- ja vertaisarviointiin. Opiskelijalla on oikeus saada tietoa arviointiperusteista. Opiskelijalle annetaan riittävän usein tietoa opintojen edistymisestä. Opettajan ja opiskelijan keskustelut antavat tietoa oppimisen tavoitteista ja opiskelijan opintojen edistymisestä. Arvioinnista saatua tietoa käytetään niin opetuksen, muun koulutyön kuin opiskelijan jatkoopiskelu- ja uravaihtoehtojenkin suunniteluun. 7.2. Arvioinnin yleiset periaatteet Oppimisen ohjaaminen kannustavan palautteen avulla Pääosa arvioinnista on lukuvuoden aikana, päivittäisessä työskentelyssä annettavaa monipuolista palautetta. Oppimista edistävä palaute on laadullista ja kuvailevaa sekä pyrkii ratkaisemaan oppimisessa esiin tulleita haasteita. Siinä huomioidaan myös erilaiset tavat oppia ja työskennellä. Opiskelijoita ohjataan palautteen avulla tunnistamaan edistymistään, jäsentämään oppimisensa eri vaiheita sekä löytämään erilaisia keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi. Palaute auttaa opiskelijoita hahmottamaan, mitä heidän on tarkoitus oppia, mitä he ovat jo oppineet ja miten he voivat edistää omaa oppimistaan ja suoriutumistaan. Arvioinnin perustuminen tavoitteisiin ja kriteereihin Oppimisen ja työskentelyn arviointi sekä palautteen antaminen opiskelijalle perustuu opetussuunnitelmaan. Opettaja huolehtivat, että tavoitteet ja arviointiperusteet ovat

14/19 opiskelijoiden tiedossa. Tavoitteiden pohtiminen ja oman oppimisen edistymisen tarkastelu on tärkeää opiskelijan itsearviointitaitojen kehittämistä. Päättöarvioinnin kriteerit eivät ole opiskelijalle asetettuja tavoitteita, vaan ne määrittävät hyvän osaamisen eli arvosanaan 8 vaadittavan tason. Opiskelijoiden edellytysten huomioon ottaminen sekä monipuoliset arviointikäytännöt Arviointikäytännöt ja palautteen antaminen suunnitellaan ja toteutetaan opiskelijoiden edellytysten mukaisesti. Arvioinnissa käytetään monipuolisia menetelmiä. Palautetta annettaessa kiinnitetään huomiota opiskelijoiden onnistumisiin sekä oppimisen edistymiseen suhteessa aiempaan osaamiseen. Erilaisissa arviointi- ja näyttötilanteissa varmistetaan, että opiskelija ymmärtää tehtävänannon ja saa riittävästi aikaa tehtävän suorittamiseen. Lisäksi huolehditaan mahdollisuuksista hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa. Oppimisvaikeudet otetaan huomioon arviointi- ja näyttötilanteita suunniteltaessa ja toteuttaessa. Maahanmuuttajien ja vieraskielisten opiskelijoiden arvioinnissa otetaan huomioon opiskelijan kielitausta, suomalaisen opiskelukulttuurin tuntemus sekä kehittyvä suomen kielen taito. Itsearvioinnin edellytysten kehittäminen Aikuisten perusopetuksessa kehitetään opiskelijoiden itsearvioinnin edellytyksiä. Heidän kanssaan pohditaan oppimisen ja opintojen edistymistä, mikä ohjaa opiskelijoita toimimaan yhä itseohjautuvammin. Vertaisarviointitaidot kehittyvät, kun opiskelijoita ohjataan myös ryhmänä havainnoimaan oppimistaan ja sen edistymistä sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Näin opiskelijoilla on mahdollisuus oppia antamaan ja saamaan rakentavaa palautetta. 7.3. Arvioinnin kohteet Opiskelijan oppimista ja työskentelyä arvioidaan monipuolisesti. Aikuisten perusopetuksessa ei arvioida käyttäytymistä. Oppiminen arvioinnin kohteena

15/19 Oppimisen arviointi sisältää opinnoissa edistymisen ja osaamisen arvioinnin sekä palautteen antamisen. Edistymistä tarkastellaan suhteessa aiempaan osaamiseen ja asetettuihin tavoitteisiin. Osaamisen arvioimiseksi opiskelija työn tuloksia tai suorituksia tarkastellaan mahdollisimman monipuolisesti. Tiedollisen ja taidollisen osaamisen arvioinnissa hyödynnetään kunkin oppiaineen valtakunnallisesti määriteltyjä aikuisten perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerejä. Työskentely arvioinnin kohteena Yhtenä arvioinnin ja palautteen tehtävänä on kehittää opiskelijoiden työskentelytaitoja. Työskentelytaitoja harjoitellaan eri oppiaineissa, monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa ja koulun muussa toiminnassa. Opettaja ohjaa opiskelijoita suunnittelemaan työtään ja käyttämään oppimista edistäviä työskentelytapoja. Oppiaineiden ja monialaisten oppimiskokonaisuuksien sisällöissä on määritelty tavoitteet, joihin työskentelyn arviointi perustuu. 7.4. Opinnoissa eteneminen Aikuisten perusopetuksessa edetään vuosiluokattomasti ja opetus on kurssimuotoista. Opetus ja arviointikäytännöt suunnitellaan siten, että opiskelijalla on riittävästi monipuolisia mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan. Opiskelijan opinnoissa etenemisen kokonaistilannetta tulee tarkastella riittävän ajoissa. Opiskelijalla on oikeus saada tarvitsemaansa ohjausta ja muuta tukea, jos hän on jäänyt tai on vaarassa jäädä jälkeen opinnoissaan sairauden, oppimisvaikeuksien, vaikeasta elämäntilanteesta johtuvien poissaolojen tai muun syyn vuoksi. 7.5. Hyväksilukeminen ja osaamisen osoittaminen erityisessä tutkinnossa Aikuisten perusopetuksessa voidaan perusopetuslain 18 1 -kohdan nojalla ottaa huomioon opiskelijan aiemmin suorittamat opinnot. Opetuksessa voidaan ottaa huomioon se, että

16/19 opiskelijalla katsotaan olevan ennestään perusopetuksen oppimäärää joiltakin osin vastaavat tiedot ja taidot. Opiskelijalle voidaan lukea hyväksi muualla suoritettuja opintoja, jotka ovat tavoitteiltaan ja keskeisiltä sisällöiltään aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisia. Kun opiskelijalle luetaan hyväksi opintoja muista suomalaisista oppilaitoksista, pitäydytään tämän aikaisemman oppilaitoksen antamassa arvioinnissa. Opiskelija anoo hyväksilukemista opintojensa alussa. Aikuisten perusopetuksen oppimäärää vastaavaa osaamista voidaan myös todeta ja arvioida perusopetuslain 38 ja -asetuksen 23 mukaisessa erityisessä tutkinnossa. Tutkintoon osallistuvan tulee osoittaa, että hänen tietonsa ja taitonsa vastaavat oppiaineessa perusopetuksen oppimäärän mukaisia tietoja ja taitoja. Tutkinnossa todetusta osaamisesta annettavista todistuksista on määräykset luvussa 7.6. ja 7.7. Perusopetuksen oppimääriä voidaan suorittaa myös ns. erityisessä tutkinnossa. Kuka tahansa henkilö voi - olematta opiskelijana missään oppilaitoksessa - osoittaa, että hänen tietonsa ja taitonsa vastaavat perusopetuksen oppimäärän tietoja ja taitoja sekä saada siitä todistuksen. Erityinen tutkinto on tavallaan perusopetuksen näyttökoe tai -tutkinto. Erityisessä tutkinnossa selvitetään kirjallisten, suullisten ja muiden tarvittavien näyttöjen ja kokeiden avulla tutkintoon osallistuvan tietoja ja taitoja suhteessa perusopetuksen oppimäärän tavoitteisiin. Erityisessä tutkinnossa voi suorittaa esimerkiksi perusopetuksen koko oppimäärän tai vain jonkin oppiaineen oppimäärän. Erityiseen tutkintoon osallistuvan osaamista arvioidaan aina suhteessa aikuisten ko. oppiaineen valtakunnalliseen oppimäärään. Yhteisen oppiaineen koko oppimäärän arvioinnissa käytetään valtakunnallisiin opetussuunnitelman perusteisiin sisältyviä päättöarvioinnin kriteerejä. Nämä määrittävät arvosanaan kahdeksan (8) vaadittavan osaamisen tason. 7.6. Suoriutumisen arviointi aikuisten perusopetuksessa 7.6.1. Kurssisuorituksen arviointi Opiskelijan osaamista arvioidaan suhteessa kurssin tavoitteisiin siten kuin kunkin oppiaineen peruste tekstissä on kuvattu. Päättöarvioinnin kriteerit on laadittu siten, että opiskelija

17/19 saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin aikuisten perusopetuksen päättöarvioinnin kriteereiden edellyttämää osaamista. Joidenkin kriteerien saavuttamatta jäämisen voi kompensoida muiden kriteerien tason ylittämisellä. Muiden perusopetukseen soveltuvien aineiden ja aihealueiden kurssit arvioidaan opetussuunnitelmassa päätettävällä tavalla. Jos opiskelija opiskelee kurssin kokonaan tai osittain itsenäisesti, noudatetaan edellisiä arviointiperusteita. Itsenäisesti opiskellusta kurssista edellytetään hyväksyttyä suoritusta. Aineenopettaja antaa tarkan selvityksen itsenäisesti suoritettavasta kurssin tehtävistä, kokeesta ja arvioinnista. Opiskelija voi myös suorittaa osan kurssista itsenäisesti, jos se on hänen opintojensa kannalta tarkoituksenmukaista. Tästä järjestelystä on sovittava opettajan ja tarvittaessa rehtorin kanssa. 7.6.2. Oppiaineen oppimäärän arviointi ja päättöarvosanan muodostuminen Oppiaineen oppimäärä muodostuu opiskelijan henkilökohtaisen opinto-ohjelman mukaisista oppiaineen pakollista ja valinnaisista kursseista. Oppiaineiden pakolliset ja valinnaiset kurssit arvioidaan numeroin (4-10). Oppiaineen oppimäärän arvosana eli opiskelijan päättöarvosana muodostuu opiskelijan suoriutumisesta, opetuksen tavoitteiden saavuttamisesta, arvioinnin kohteista sekä päättöarvioinnin kriteereistä. Päättöarvosana kuvaa opiskelijan osaamisen tasoa suhteessa oppiaineen oppimäärän tavoitteisiin. Jos opiskelija on vaihtanut äidinkielen ja kirjallisuuden, toisen kotimaisen kielen tai vieraiden kielten oppimääriä, arvioidaan päättöarvioinnissa se oppimäärä, jota hän on viimeksi opiskellut. Samoin menetellään, jos opiskelija on vaihtanut katsomusaineesta tai sen oppimäärästä toiseen. Oppiaineen pakollisista ja valinnaisista kursseista opiskelijalla saa olla hylättyjä kurssiarvosanoja seuraavasti: Suoritettuja pakollisia ja valinnaisia kurs- joista voi olla hylättyjä kurssiarvosanoja

18/19 seja yhteensä, enintään 1-2 kurssia 0 3-5 kurssia 1 6-8 kurssia 2 9 tai enemmän 3 Oppiaineen oppimäärän arvioinnissa ja päättöarvosanan määräytymisessä näitä periaatteita noudatetaan myös, jos opiskelijalla on ollut tarkoitus suorittaa ainoastaan yhden tai useamman oppiaineen oppimäärä tai korottaa sen tai niiden arvosanoja. 7.6.3. Perusopetuksen koko oppimäärän suoritus Opiskelija on suorittanut aikuisten perusopetuksen koko oppimäärän, kun hän on suorittanut hyväksytysti kaikkien henkilökohtaiseen opinto-ohjelmaan kuuluvien oppiaineiden oppimäärät. Aikuisten perusopetuksen koko oppimäärä sisältää vähintään 44 kurssia. Pakollisten kurssien lisäksi opiskelijan opinto-ohjelmaan kuuluu valinnaisia kursseja. Valinnaiset kurssit ovat joko tuntijaon mukaisten oppiaineiden kursseja tai muita perusopetukseen soveltuvien aineiden tai aihealueiden kursseja. Opiskelijan tulee opiskella vähintään yhtä A-kielen oppimäärän ja vähintään yhtä B-kielen oppimäärän mukaisesti. Opiskelijan tulee suorittaa kielistä yhteensä vähintään 14 kurssia. Yhteiskunnallisten ja luonnontieteellisten aineiden kursseja opiskelija tulee suorittaa vähintään neljästä oppiaineesta. Aikuisten perusopetuksen päättöarvioinnissa numeroin arvioitavat yhteiset oppiaineet ovat äidinkieli ja kirjallisuus, toinen kotimainen kieli, vieras kieli, matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, maantieto, uskonto tai elämänkatsomustieto sekä historia ja yhteiskuntaoppi. 7.6.4. Aikuisten varsinaisessa perusopetuksessa käytettävät todistukset ja todistusmerkinnät Aikuisten perusopetuksessa käytettävät todistukset ovat: jaksotodistus

19/19 erotodistus päättötodistus todistus perusopetuksen oppiaineen oppimäärän suorittamisesta todistus osittain suoritetusta perusopetuksen oppimäärästä todistus erityisessä tutkinnossa suoritetusta oppimäärästä tai suoritetuista oppimääristä. Todistuksiin merkitään: todistuksen nimi opetuksen järjestäjän nimi ja koulun nimi järjestämislupa opiskelijan nimi ja syntymäaika, päättötodistukseen myös henkilötunnus todistuksen antamispäivä rehtorin allekirjoitus opiskelijan opinto-ohjelmaan sisältyneet opinnot eri oppiaineissa, niiden kurssimäärä sekä annetut arvosanat arvosana-asteikko maininta siitä, että todistus on Opetushallituksen määräysten mukainen. Todistukseen voidaan liittää muu todistus opiskelijan erityisestä osaamisesta. Päättötodistusta lukuun ottamatta todistuksissa voidaan täydentää numeroarvosanaa sanallisella arviolla.