OHITUSLEIKATTUJEN MIESTEN KOKEMUKSIA POSTOPERATIIVISESTA KIVUNHOIDOSTA

OHITUSLEIKATTUJEN MIESTEN KOKEMUKSIA POSTOPERATIIVISESTA KIVUNHOIDOSTA Sari Nevalainen Opinnäytetyö, kevät 2009 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja (AMK)

TIIVISTELMÄ Sari Nevalainen. Ohitusleikattujen miesten kokemuksia postoperatiivisesta kivunhoidosta. Helsinki, kevät 2009, 40 s., 6 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki, Hoitotyön koulutusohjelma, Sairaanhoitaja (AMK). Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvailla sydämen ohitusleikattujen alle 75- vuotiaiden miesten kokemuksia postoperatiivisesta kivunhoidosta. Opinnäytetyö on työelämälähtöinen ja osa Sydänleikkauspotilaan elämänlaatu hanketta. Aikaisempien tutkimusten mukaan kivunhoito sydänleikkauksen jälkeen on yleisesti riittämätöntä. Opinnäytetyö on laadullinen ja sitä varten haastateltiin kuusi (6) alle 75- vuotiasta ohitusleikattua miespotilasta. Haastattelut toteutuivat sairaalan vuodeosastolla hoitojakson päätteeksi. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Haastatteluteemana oli kokemukset kivunhoidosta leikkauksen jälkeen. Aineisto analysoitiin induktiivisella eli aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Opinnäytetyön tuloksena muodostui kaksi yhdistävää luokkaa: 1. Onnistunut kivunhoito ja 2. Hoito ja huolenpito. Onnistuneen kivunhoidon taustalla oli tyytyväisyys hoitoon sekä henkilökuntaan. Ammattilaisilta ja läheisiltä saatu hoito ja huolenpito välittyivät hoitotyön menetelmien ja henkisen tuen kautta. Tämän opinnäytetyön tulosten perusteella voidaan todeta, että onnistunut kivunhoito leikkauksen jälkeen toteutuu laadukkaan hoidon sekä ammattitaitoisen ja inhimillisen henkilökunnan ansiosta. Lisäksi voidaan todeta, että hoitotyön menetelmillä ja henkisellä tuella on suuri merkitys potilaan leikkauksen jälkeisen kivun kokemisessa. Näihin tekijöihin panostamalla ohitusleikkauksen jälkeistä kivunhoitoa voi kehittää entistä yksilöllisemmäksi. Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää ohitusleikattujen potilaiden yksilöllisen postoperatiivisen kivunhoidon kehittämiseksi. Asiasanat: sepelvaltimotauti, ohitusleikkaus, postoperatiivinen kivunhoito, sisällönanalyysi

ABSTRACT Nevalainen Sari Men s experiences of pain relief after by pass-surgery. 40 p., 6 appendices. Language: Finnish. Helsinki, Spring 2009. Diaconia University of Applied Sciences, Degree Programme in Nursing, Degree: Bachelor of Nursing. The aim of this study was to describe men s experiences of pain relief after by pass-surgery. The main goals of this study were to find out how the patients had felt the pain relief that they had had after surgery and what elements influenced on the experience of pain. This study was qualitative. Six under 75-year-old male patients were involved in this research. The material was collected by interviewing them and was analysed using the content analysis. The results of this study showed that patients were content with nursing and staff. The main factors that influenced experiences of pain were nursing care practices and mental support. Medical care influenced most on the experience of pain. Nearly all patients felt that they had been administered enough medical pain relief. Compassion and empathy were also significant matters in the experience of pain. This study showed that high quality nursing with professional and humane staff makes successful pain-care possible. The nursing care practices and mental support were significant factors how the patients coped with the pain after the by pass surgery. The results of this study can help to develop pain relief after by pass-surgery towards a more individual direction. Keywords: by pass-surgery, pain relief, qualitative study, content analysis

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 6 2 SEPELVALTIMOTAUTI JA SEN HOITO... 8 3 OHITUSLEIKKAUSPOTILAAN KIVUN HOITOTYÖ... 9 3.1 Kivusta yleisesti... 9 3.2 Postoperatiivinen kipu, sen arviointi ja hoito... 10 3.3 Postoperatiivisen kivun kokemukseen liittyviä tutkimuksia... 13 4 OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS... 15 5 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS... 16 5.1 Opinnäytetyön aineistonkeruu... 17 5.2 Opinnäytetyön aineiston analyysi... 18 5.3 Opinnäytetyön eettiset kysymykset... 19 6 OPINNÄYTETYÖN TULOKSET... 20 6.1 Haastateltavien taustatiedot... 20 6.2 Onnistunut kivunhoito... 20 6.2.1 Tyytyväisyys hoitoon... 20 6.2.2 Tyytyväisyys henkilökuntaan... 21 6.3 Hoito ja huolenpito... 22 6.3.1 Hoitotyön toiminnot... 22 6.3.2 Psyykkinen tuki... 24 7 POHDINTA... 26 7.1 Opinnäytetyön luotettavuus... 26 7.2 Opinnäytetyön tulosten pohdintaa... 28 7.3 Jatkotutkimusehdotus... 31 LÄHTEET... 32 LIITE 1: Saatekirje potilaalle LIITE 2: Suostumus haastatteluun

LIITE 3: Haastatteluteema LIITE 4: Esimerkki pelkistämisestä LIITE 5: Kuvio onnistuneesta kivunhoidosta LIITE 6: Kuvio hoidosta ja huolenpidosta

1 JOHDANTO Tämän opinnäytetyön lähtökohtana oli kiinnostus sydänleikatun potilaan kivunhoitoon ohitusleikkauksen jälkeen. Opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata ohitusleikattujen alle 75-vuotiaiden miesten postoperatiivisen eli leikkauksen jälkeisen kivunhoidon kokemuksia. Opinnäytetyö on työelämälähtöinen ja sen tavoitteena on tuottaa kokemuksellista tietoa, jonka avulla voidaan kehittää ohitusleikatun potilaan yksilöllistä kivunhoitoa. Erittäin hyvä lähtökohta kivunhoitotyölle on juuri potilaan kokemuksia kartoittava tutkimustieto. Tutkimukset, joissa lähtökohtana on potilaan näkökulma, kehittävät potilaan kivun tunnistamisen mittareita ja kivun hoitotyön vaikuttavuutta. (Kauppila ym. 2008, 38 40.) Sepelvaltimotautiin sairastuu Suomessa vuosittain noin 50 000 henkilöä. Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (2009) mukaan sydän- ja verisuonitaudit johtavat maamme kuolinsyytilastoja. Infarkti- ja sepelvaltimotautikuolemia tilastoitiin vuonna 2004 lähes 24 000 ja miesten osuus tästä oli yli puolet. Stakesin (2008) mukaan vuonna 2006 Suomessa sydämen ohitusleikkauksia tehtiin yhteensä 3638 potilaalle, ja heistä alle 75-vuotiaita miehiä oli 2256. Ohitusleikkaus onkin nykyisin sepelvaltimotaudin tärkeimpiä hoitomuotoja lääkehoidon ja pallolaajennushoidon lisäksi. (Lukkarinen & Hentinen 2005). Sepelvaltimoiden ohitusleikkauksen tavoitteena on potilaan elämänlaadun parantuminen ja tautiin liittyvän kuolleisuuden vähentäminen. Elämänlaatua ennen leikkausta on heikentänyt muun muassa rintakipu, mikä johtuu ahtautuneiden sepelvaltimoiden heikentyneestä tehosta hapettaa sydänlihasta (Mustajoki 2007). Hoidon tehokkuutta mitattaessa potilaan subjektiivisilla käsityksillä ja elämänlaadulla on tärkeä merkitys. Rintakivun helpottuminen vaikuttaa usein myönteisesti elämänlaatua parantavasti. (Heikkilä & Järvinen 2000.) Sepelvaltimoiden ohitusleikkauksessa ahtautuneiden kohtien ohitse johdatetaan muualta elimistöstä (tavallisesti jaloista) otetut verisuonisiirrännäiset, joita pitkin veri ohittaa tukkeutuneet kohdat (Mustajoki 2007). Ohitusleikkaus on yleensä

7 avoleikkaus, jossa rintalasta halkaistaan (sternotomia) ja leikkaus suoritetaan liikkumattomaan sydämeen sydän-keuhkokoneen huolehtiessa potilaan verenkierrosta leikkauksen aikana (Reponen 2005, 67). Ohitusleikatun potilaan leikkauksen jälkeisen kivunhoidon tulisi olla joustavaa, laadukasta ja yksilöllistä. Se perustuu kivun ja sen hoidon jatkuvaan arviointiin ja seurantaan. Kivun voimakkuuden ja laadun tietää vain kivun kokija itse, joten haastattelemalla, havainnoimalla ja kuuntelemalla saadaan arvokasta tietoa potilaan yksilöllistä kivunhoitoa varten. (Tornivuori & Viitanen 2002, 22 23.) Opinnäytetyö kuvailee kuuden (6) ohitusleikatun miespotilaan kokemuksia saamastaan kivunhoidosta ohitusleikkauksen jälkeen. Aineistonkeruu toteutettiin yksilöhaastatteluilla sairaalan vuodeosastolla hoitojakson päätteeksi. Potilaat osallistuivat mielellään haastatteluihin ja lisäksi vaikutti siltä, että kokemusten jakaminen ulkopuolisen kanssa oli heille myönteinen kokemus.

8 2 SEPELVALTIMOTAUTI JA SEN HOITO Sepelvaltimotaudin oireena on sydänperäinen rintakipu, jonka potilas tuntee laaja-alaisena, puristavana, ahdistavana ja erittäin epämiellyttävänä rinnan alueen kipuna. Tätä kutsutaan angina pectorikseksi. Kipu säteilee rinnasta käsivarsiin, tavallisesti vasempaan käsivarteen, kaulaan, ylävatsaan ja joskus myös selkään. Yleensä kipu alkaa rasituksessa ja lisääntyy parissa minuutissa, mutta hellittää hitaasti levolla. Nopeavaikutteinen nitraatti annettuna kielen alle tai suihkeena, auttaa minuutissa merkittävästi. Sepelvaltimotaudin hoidossa päämääränä ovat oireiden väheneminen sekä ennusteen paraneminen. Sepelvaltimotautia sairastavaa ohjataan liikkumaan säännöllisesti, kannustetaan lopettamaan tupakointi sekä ohjataan terveelliseen ruokavalioon. Lääkityksenä ovat pieniannoksinen asetyylisalisyylihappo (ASA), joka estää verihiutaleita aktivoitumasta verihyytymäksi. Beetasalpaajilla pyritään estämään äkillisiä rytmihäiriöitä, kalsiumsalpaajat hillitsevät sykettä ja laajentavat sepelvaltimoita. Lipidilääkityksellä pyritään alentamaan veren kolesterolia. Peruslääkityksen lisäksi nitraatit tehoavat hyvin angina pectorikseen. Invasiivisilla eli kajoavilla hoidoilla tarkoitetaan suonen pallolaajennusta tai sydänleikkausta. (Holmström 2005, 48 55.) Sydänleikkaus voi olla avoin tai suljettu. Suljetussa leikkauksessa veri kiertää potilaan oman sydämen kautta leikkauksen aikana. Tällainen leikkaus on esimerkiksi mitraaliläppäleikkaus. (Holmia, Murtonen, Myllymäki & Valtonen 2003, 215 216.) Avoimessa sydänleikkauksessa rintakehä avataan keskeltä ja sydän pysäytetään leikkauksen ajaksi, jolloin sydän-keuhkokone huolehtii verenkierrosta. Tällaista ohitusleikkausta suositellaan potilaille, joilla on vasemman päärungon ahtauma tai kolmen suonen tauti, varsinkin jos vasemman kammion pumppauskyky on heikentynyt. Tukkeutuneet kohdat ohitetaan tavallisimmin potilaan rintavaltimolla tai jalan laskimosta otetulla verisuonisiirteellä, jolloin verenkierto palautuu sydämen eri osiin. Hapenpuutteesta aiheutuneet rintakivut vähenevät tai jäävät kokonaan pois ja sydämen toimintakyky paranee. Leikkaus kestää noin kolme tuntia ja sairaalassa olo vaihtelee 1-2 viikkoon. Sairauslomalla potilas on 2-3 kuukautta. (Reponen 2005, 67.)

9 3 OHITUSLEIKKAUSPOTILAAN KIVUN HOITOTYÖ 3.1 Kivusta yleisesti Kansainvälinen kivuntutkimusyhdistys IASP määrittelee kivun seuraavasti: Kipu on epämiellyttävä sensorinen tai emotionaalinen kokemus, joka liittyy tapahtuneeseen tai mahdolliseen kudosvaurioon". Määritelmässä todetaan myös, että yksilön kyvyttömyys kommunikoida ei sulje pois sitä, ettei hän voisi kokea kipua tai olla kivunlievityksen tarpeessa. Määritelmä kattaa sekä akuutin että kroonisen kivun eikä ota kantaa siihen, miten kipu on syntynyt. Kipu on yhtä aikaa sekä fysiologinen ilmiö että tunne- ja aistikokemus. Kipua voi aistia ja kokea, vaikka kudosvauriota ei olisikaan. Kipu on aina henkilökohtainen ja eri ihmiset kokevat yhtä voimakkaan kivun eri tavoin. Kipu on sidoksissa myös yksilön kokemuksiin ja kulttuuriin. Kivun kokemiseen liittyvät fysiologiset muutokset, tunteet, ajatukset, yksilön toiminta, sosiaaliset suhteet ja monet muut tekijät. Siksi kivun tunnistaminen ja hoitaminen on vaativaa ja edellyttää monenlaisia tietoja ja taitoja. (Salanterä, Hagelberg, Kauppila & Närhi 2006, 7.) Valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta (ETENE) on laatinut yhteiset periaatteet (2001) terveydenhuollossa toimiville. Potilaan oikeus hyvään hoitoon edellyttää, että kivusta kärsivien potilaiden hoitamiseksi on yhteiskunnassa riittävästi resursseja. Ihmisarvon kunnioitus ja itsemääräämisoikeus kivun hoidossa tarkoittaa potilaan oikeutta osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon. Päätöksenteon tueksi potilas tarvitsee tietoa kivustaan, sen hoidosta ja hoitovaihtoehdoista. Kivun hoidon oikeudenmukaisuuden periaatteen toteutumiseksi tulee kiinnittää erityistä huomiota lasten, ikääntyneiden, kehitysvammaisten ja muuten sanallisesti kommunikoimaan kykenemättömien kohdalla, koska he eivät välttämättä kykene ilmaisemaan kipuaan. Ammattitaidon ylläpitämisen velvoite edellyttää yhteistyötaitoja eri ammattialojen keskinäistä arvonantoa. (Salanterä ym. 2006, 28 29.) Lisäksi sairaanhoitajan eettiset ohjeet velvoittavat sairaanhoitajaa lievittämään potilaan kärsimyksiä (Suomen sairaanhoitajaliitto 1996).

10 Eettisten ohjeiden lisäksi myös lait ja asetukset ohjaavat toimintaa terveydenhuollossa. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) sisältää potilaan hoitoon ja kohteluun liittyvät tärkeimmät oikeudelliset periaatteet. Oikeus hyvään kivun hoitoon tarkoittaa tutkittuun tietoon ja vankkaan kliiniseen kokemukseen perustuvien hoitovaihtoehtojen valintaa, käyttöä ja arviointia. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994) velvoittaa paitsi potilaan kärsimyksen lievittämiseen myös ammattitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Työntekijällä on oikeus käyttää työaikaa kehittääkseen ammattitaitoaan kivun hoitotyössä. (Salanterä ym. 2006, 29 30; Finlex 1992 & Finlex 1994.) 3.2 Postoperatiivinen kipu, sen arviointi ja hoito Leikkauspotilaan hoitoympäristön kattaa hyvä perioperatiivinen hoito. Siihen kuuluu preoperatiivinen hoito, intraoperatiivinen hoito ja postoperatiivinen hoito. Preoperatiivinen hoitovaihe alkaa siitä, kun potilas saa tiedon leikkauksestaan, ja päättyy kun hänet otetaan vastaan leikkausosastolle. Preoperatiivisessa hoitotyössä korostuu potilaan ohjaus ja neuvonta, joiden tarkoituksena on, että potilas tulee tietoiseksi sairaudestaan ja sen hoidosta. Intraoperatiivinen hoito alkaa siitä, kun potilas vastaanotetaan leikkausosastolle ja päättyy, kun potilas siirretään heräämöön tai muualle jatkohoitoon. Postoperatiivinen eli leikkauksen jälkeinen hoitovaihe alkaa heräämössä ja jatkuu vielä potilaan ollessa kotona. Postoperatiivisessa vaiheessa lääketieteellisen hoidon ja sitä tukevien hoitotyön auttamismenetelmien tavoitteena on potilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, kivuttomuuden ja turvallisuuden tunteen saavuttaminen ja ylläpitäminen. (Korte, Rajamäki, Lukkari & Kallio 1995, 20 21.) Postoperatiivisella kivun hoidolla pyritään potilaan kivuttomuuteen tai olotilaan, jossa potilas tulee toimeen kipunsa kanssa ja on tyytyväinen saamaansa hoitoon. Lisäksi tavoitteina on muun muassa potilaan hengitystoiminnan paraneminen, komplikaatioiden väheneminen sekä potilaan rentoutuminen ja voimien vapautuminen kuntoutumiseen ja paranemiseen. (Holmia ym. 2003, 71 74.)

11 Kivun onnistunut hoito edellyttää riittävästi henkilökuntaa, jolla on tarvittavat tiedot ja taidot kivusta sekä sen hoidosta, jotta hoito toteutuu potilaan tarpeista lähtien. Kivunhoidon onnistumiseen vaikuttaa suuresti sairaanhoitajan tekemä kivun arviointi. Hyvin dokumentoitu tieto kivun voimakkuudesta, luonteesta ja sijainnista auttaa suunnittelemaan hoitoa. Sairaanhoitajan vastuulla on lääkehoidon toteuttaminen ja hoidon vaikutusten seuraaminen. Tarpeeksi tiheä kivun arviointi mahdollistaa sen, että kipua pystytään hoitamaan jo ennakolta siten, ettei se pääse voimistumaan sietämättömäksi. Kivunlievitys on silloin hyvällä tasolla kun potilas pystyy vaivatta hengittämään, yskimään ja liikkumaan eikä potilas kärsi pahoinvoinnista. (Salanterä ym. 2006, 175 176.) Yleisin tapa on pyytää potilasta arvioimaan kipunsa voimakkuutta kipumittarin asteikolla 0 10 (Tornivuori & Viitanen 2002, 23). Kun potilas ei itse pysty ilmaisemaan kivuliaisuuttaan, sairaanhoitaja voi päätellä sen ilmenemistä mitattavien fysiologisten suureiden kautta. Postoperatiivisessa hoitovaiheessa kivuliaisuus ilmenee esimerkiksi potilaan hengityksen tihentymisellä, kohonneella verenpaineella ja ääreisverenkierron viilenemisellä. Lisäksi havainnoimalla potilaassa tapahtuvia fysiologisia muutoksia, kuten hien erityksen lisääntyminen, paleleminen tai täriseminen, pahoinvointi tai jopa oksentelu, kertovat mahdollisesta kivuliaisuudesta. Kivuliaan potilaan asento voi olla käpertynyt ja hänen lihaksensa voivat olla jännittyneet. Sairaanhoitaja voi havainnoida potilaan psyykkisessä tilassa tapahtuneista muutoksista, kuten ärtyneisyydestä, itkusta, valittamisesta ja levottomuudesta, potilaan kivuliaisuutta. Mikäli potilaan tajunnan tasossa tapahtuu muutoksia, merkitsevät ne todella kovaa kipua. (Holmia ym. 2006, 72.) Ohitusleikkauksen jälkeen kipua aiheuttavat sekä rintalastan halkaisu että rintaonteloon jätettävät laskuputket. Kipu on usein erittäin kovaa ja sitä lisäävät mahdolliset rintalastan ja kylkiluiden murtumat, jotka ovat yleisiä sydänleikkauksen jälkeen. (Lahtinen, Kokki & Hynynen 2001, 129.) Luonnollisesti myös potilaaseen liittyvät tekijät, kuten yksilöllinen kipuherkkyys ja aikaisemmat kokemukset vaikuttavat kivun kokemukseen. Hoitoympäristö ja leikkausta edeltävä potilasohjaus ovat merkittäviä tekijöitä postoperatiivisen kivun kokemiseen. (Salanterä ym. 2006, 20.)

12 Tutkimusten mukaan leikkauksen jälkeinen kivunhoito on yleisesti riittämätöntä. Myös sydänleikkauksen jälkeen kivun voimakkuus usein aliarvioidaan. Rauhoittavan lääkityksen ja postoperatiivisen hengityslaitehoidon vuoksi potilaat eivät itse pysty ilmaisemaan kiputuntemuksiaan ja vastuu kivun arvioimisesta siirtyy hoitohenkilökunnalle. Puutteellisesti hoidettu kipu altistaa useille komplikaatioille, kuten esimerkiksi keuhkokuumeelle. (Lahtinen ym. 2001, 129.) Ohitusleikatun potilaan kivunhoito toteutetaan perinteisesti laskimonsisäisesti ja lihakseen annetuilla opioideilla. Lisäksi varsin yleisiä kivunhoitomenetelmiä ovat Patient Controlled Analgesia (PCA) eli vahvaa kipulääkettä sisältävä kipupumppu tai jatkuva epiduraalinen lääkitys. (Lahtinen ym. 2001, 132.) Potilaan tultua leikkaussalista teho-osastolle puhutaan yleisesti 0. postoperatiivisesta päivästä. Tämän opinnäytetyön aineistonkeruun aikana hoidin muita kuin haastattelemiani ohitusleikattuja potilaita teho-osastolla ja opin, että potilaan lääkkeellinen kivunhoito toteutetaan pääsääntöisesti suonensisäisesti ja lihakseen annettavilla injektioilla. Mikäli leikkaus ja toipuminen ovat sujuneet ilman komplikaatioita, voidaan 1. postoperatiivisena päivänä lihaksen sisäisten injektioiden lisäksi siirtyä suun kautta annettaviin lääkkeisiin. Lääketieteellisten keinojen lisäksi sairaanhoitajalla on käytettävissään lääkkeettömiä menetelmiä helpottamaan potilaan oloa. Hyvän asennon järjestäminen, kylmä- ja lämpöpakkaukset, huomion suuntaaminen muualle ja läsnäolo lääkehoidon lisänä lievittävät potilaan kokemaa kipua. (Salanterä ym. 2006, 175 176.) Hengitysharjoitukset eli vedellä täytettyyn pulloon puhaltamiset avaavat keuhkorakkuloita ja edistävät liman poistumista. Näin potilaan yskiminen helpottuu ja kivuttomampaa. Kokemukseni mukaan hengitysharjoitukset voidaan aloittaa jo 1. postoperatiivisena päivänä. Hengitysharjoituksia toteutetaan muutaman tunnin välein ja ne jatkuvat myös vuodeosastolla niin kauan, kunnes potilas itse liikkuu aktiivisesti. Ohitusleikattuja potilaita hoitaessani havaitsin, että asentohoidolla voidaan vaikuttaa potilaan kivun kokemukseen. Potilasta kannustetaan liikuttelemaan raajojaan ja kääntyilemään vuoteessa. Usein potilaan asentoa tuetaan tyynyillä ja sairaalasängyn ominaisuuksia hyväksikäyttäen. Ylösnousuharjoituksia aloite-

13 taan tekemään 1. postoperatiivisena päivänä istumaan nousuilla ja siitä pikkuhiljaa jatketaan seisomaan nousuihin aina nojatuolissa istumiseen saakka. Kaiken tämän lisäksi potilaan kipukokemusta voidaan lievittää läsnäololla, kuuntelemalla, lohduttamalla, rauhoittelemalla ja rohkaisemalla sekä osoittamalla potilaalle, että häneen kipuihinsa uskotaan (Korte ym. 1995, 333). 3.3 Postoperatiivisen kivun kokemukseen liittyviä tutkimuksia Elosen ja Janhunen-Niemenrinteen (2002) opinnäytetyössä kuvattiin potilaiden kivunhoitokokemuksia leikkauksen jälkeen kirurgisella vuodeosastolla. Tutkimukseen osallistui 123 potilasta kirurgiselta osastolta ja vastausprosentiksi muodostui 61,5 %. Opinnäytetyön tulosten mukaan potilaat olivat tyytyväisiä leikkauksen jälkeiseen kivunhoitoon ja kivunlievitykseen. Tutkimuksesta ilmeni, että lääkkeettömiä kivunhoitomenetelmiä ei käytetty tarpeeksi. Amerikkalaisten Doeringin, McQuiren ja Rourken (2002) tutkimuksen tavoitteena oli selvittää potilaiden mielipiteitä hoitotyön ja lääketieteellisen hoidon laadusta sairaalassaolon aikana sydänleikkauksen jälkeen. Potilaita haastateltiin puhelimitse ensin yhden viikon ja toisen kerran kuuden viikon kuluttua kotiutuksesta. Tutkimuksen mukaan potilaat (n=96) toivoivat henkilökunnalta yksilöllistä kohtelua, yksityiskohtaista ja rehellistä informaatiota tulevasta leikkauksesta ja kokemuksesta, hyvää kivunhoitoa ja levon turvaamista. Peräti 15 % vastaajista koki kivunlievityksen olleen riittämätöntä. Leal, Ribeiro, Oliveira ja Roquette (2005) tutkivat, mitkä psykososiaaliset tekijät vaikuttivat ohitusleikattujen potilaiden postoperatiiviseen kivun kokemukseen. Portugalilaiseen tutkimukseen osallistui 91 potilasta, joista 70 oli miehiä iältään 39 84-vuotiaita. Tutkimus osoitti, että kivun kokemiseen ei vaikuttanut ikä, koulutus tai tyytyväisyys lääkäreihin ja sairaanhoitajiin. Sen sijaan kivun kokemiseen vaikuttivat suuresti psykososiaaliset tekijät, kuten tyytyväisyys kivun lievitykseen sekä kuinka potilas kokee oman fyysisen ja psyykkisen terveytensä. Potilaat, joilla oli korkeammat odotukset kivusta, omasivat itsenäisiä kivunhoitomenetelmiä tai olivat miehiä, kokivat vähemmän kipua.

14 Lahtinen, Kokki ja Hynynen (2006) selvittivät tutkimuksessaan sydänleikattujen potilaiden odotuksia kivusta sekä postoperatiivisen kivun paikkaa ja voimakkuutta. Ohitusleikatut potilaat vastasivat kyselyyn ennen leikkausta, neljä päivää leikkauksen jälkeen sekä 1, 3, 6 ja 12 kuukautta leikkauksen jälkeen. Neljä päivää leikkauksen jälkeen vastaajista lähes 50 % koki pahinta kipua levossa, 78 % yskiessä ja 62 % liikkuessa. Vuoden kuluttua leikkauksesta 14 % vastaajista kärsi kipua levossa ja 24 % liikkuessa. Tutkimuksen johtopäätöksissä todettiin, että yhtämittaisen kivun voimakkuus leikkauksen jälkeen oli matalampi kuin mitä aiemmin on raportoitu. Niemi-Murola ym. (2007) selvittivät tutkimuksessaan, mitkä tekijät vaikuttavat potilaan tyytyväisyyteen postoperatiivisessa kivunhoidossa. Ortopedisen tai verisuonileikkauksen läpikäyneestä 102 potilaasta 75 % vastasi kyselylomakkeeseen. Heistä 28 % koki ankaria kipuja leikkausta seuraavana päivänä ja 40 % leikkausta seuraavana yönä. Potilaista 80 % oli tyytyväisiä kivunhoitoon ja siihen oli merkittävästi myötävaikuttamassa preoperatiivisessa vaiheessa saatu informaatio ja hyvinvointi. Katsaus aikaisempiin tutkimuksiin osoittaa, että postoperatiivisessa kivunhoidossa on kehittämisen varaa yksilöllisen kivunhoidon toteutumisen osalta. Erityisen tärkeää on selvittää potilaan subjektiivinen kokemus kivusta, koska sen perusteella lääkärit ja sairaanhoitajat pystyvät kehittämään kivunhoitoa potilaan parhaaksi. Opinnäytetyön tarpeellisuutta puoltaa myös se, että Suomessa on hyvin vähän hoitotyön saralla tutkittu potilaiden kokemuksia ohitusleikkauksen jälkeisestä kivunhoidosta.

15 4 OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS Opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata alle 75-vuotiaiden miesten kokemuksia kivunhoidosta sydämen ohitusleikkauksen jälkeen. Opinnäytetyön tulokset tarjoavat arvokasta kokemuksellista tietoa postoperatiivisesta kivunhoidosta ja sillä on merkitystä kivunhoidon kehittämiseksi entistä potilaslähtöisemmäksi. Opinnäytetyön avulla haetaan vastauksia kysymyksiin: Minkälaisena potilas on kokenut kivunhoidon leikkauksen jälkeen? Minkälaiset tekijät ovat vaikuttaneet potilaan kivun kokemukseen?

16 5 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS Tässä laadullisessa opinnäytetyössä kuvataan kivunhoidon ilmiötä potilaan näkökulmasta lähtöisin. Lisäksi muodostetaan käsitekategoriat kivunhoidon kokemuksista ja kivun kokemukseen vaikuttaneista tekijöistä. Sen vuoksi on tärkeää, että henkilöillä, joilta tietoa kerätään, olisi kokemusta tutkittavasta ilmiöstä. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 87 88.) Tämän opinnäytetyön haastateltavien valinta oli harkittua ja tarkoitukseen sopivaa. Toimeksiantajan toivomuksesta haastateltavat olivat suomalaisia, alle 75-vuotiaita miehiä, jotka olivat käyneet läpi sydämen ohitusleikkauksen. Haastateltavat valitsi vuodeosaston osastonhoitaja, joka arvioi haastateltavien voinnin olleen sekä fyysisesti että psyykkisesti vakaa. Haastateltavien osallistuminen opinnäytetyöhön oli vapaaehtoista ja suostumus haastatteluun kysyttiin jo hoidon preoperatiivisessa vaiheessa. Saatuani myönteisen päätöksen hakemaani tutkimuslupaan, otin yhteyttä opinnäytetyöhön valitun vuodeosaston osastonhoitajaan ja sovin tapaamisen. Tapaamisessa päätimme, että hän esittelee opinnäytetyöni pääpiirteet kriteerit täyttäville potilaille ja pyytää heiltä kirjallisen suostumuksen haastatteluun. Suostumuksen saatuaan osastonhoitaja ilmoitti minulle sähköpostilla haastateltavan potilaan nimen. Hävitin välittömästi sähköpostistani tämän tiedon. Samaan aikaan olin käytännön harjoittelujaksolla saman sairaalan teho-osastolla, jolloin pystyin tarkistamaan allekirjoitetun suostumuslomakkeen potilaan sairauskertomuksen välistä. Kun potilas oli siirtynyt teho-osastolta vuodeosastolle, kävin muutaman päivän kuluttua tapaamassa potilasta sopiakseni haastatteluajan. Varmistin tapaamisessa vielä kertaalleen, jaksaako ja haluaako potilas edelleen osallistua haastatteluun. Kukaan ei kieltäytynyt.

17 5.1 Opinnäytetyön aineistonkeruu Valitsin opinnäytetyön aineistonkeruun menetelmäksi teemahaastattelun, koska kivun ja kivunhoidon kokemukset ovat yksilöllisiä ja näin potilaalla on mahdollisuus kertoa omin sanoin subjektiivinen kokemuksensa niistä. Haastattelu eteni etukäteen valitun teeman ja siihen liittyvien tarkentavien kysymysten varassa. Haastatteluteemana oli kokemukset kivunhoidosta leikkauksen jälkeen (Liite 3.). Haastattelun aikana pyrin pitämään teeman väljänä, jotta haastateltavien omat käsitykset ja kokemukset nousisivat keskustelussa esille. Teemahaastattelu antoi minulle myös vapautta edetä haastattelussa joustavasti potilaan sen hetkinen vointi huomioon ottaen. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 77.) Haastattelin kuusi alle 75-vuotiasta ohitusleikattua miespotilasta vuodeosastolla heidän hoitojaksonsa päätteeksi. Haastattelupaikkana toimi osastonhoitajan kanslia, joka oli sopivan pieni ja rauhallinen tila osastolla. Toteutin haastattelut syksyllä 2008, virka-ajan jälkeen, jolloin osastolla oli muutoinkin rauhallista. Haastattelutilanteet olivat tunnelmaltaan miellyttäviä ja rauhallisia. Kaikki haastateltavat olivat avoimia ja halukkaita kertomaan kivunhoidon kokemuksistaan. Jokainen heistä mainitsi lukeneensa saatekirjeeni ja he olivat siten valmistautuneita tilanteeseen. Aloitin haastattelun kysymällä potilaalta hänen sen hetkisestä voinnistaan sekä keskustelemalla potilaan tilanteesta ennen leikkausta. Moni haastateltava oli kokenut sydäninfarktin muutamaa kuukautta ennen leikkausta ja heillä vaikutti olevan suuri tarve kertoa siitä ja sen aiheuttamista kivuista. He kykenivät hyvin yksityiskohtaisesti kertomaan, missä olivat infarktin ilmaantuessa ja minkälaisia ennakko-oireita heillä oli ollut. Haastateltavien kertomuksista kuvastui lämmin kiitollisuus selviytymisestään leikkaukseen asti. Useimmat haastateltavat kokivat myönteisenä sen, että haastattelutilanne antoi mahdollisuuden keskustella kipuun liittyvistä kokemuksista ja tunteista. Haastattelut etenivät potilaiden ehdoilla ja haastattelutilanteessa pyrin avoimeen ja luottamusta herättävään keskusteluun haastateltavien kanssa. Haas-

18 tattelun toteutuksessa käytin nauhuria potilaan suostumuksella, koska mielestäni nauhoitettu aineisto takaa paremmin tutkimuksen luotettavuuden kuin pelkät muistiinpanot. Lisäksi muistiinpanojen tekeminen olisi häirinnyt haastattelun keskustelevaa otetta. Haastattelut kestivät kahdestakymmenestä minuutista tuntiin. Koska haastattelut toteutettiin lähellä hoitojakson loppumista, oli luontevaa päättää haastattelu keskustelemalla, minkälaisissa tunnelmissa potilas on kotiutumassa sairaalasta. 5.2 Opinnäytetyön aineiston analyysi Laadullisessa tutkimuksessa on tavoitteena ymmärtää tutkimuskohdetta. Tutkimalla yksittäisiä tapauksia riittävän tarkasti saadaan näkyviin se, mikä ilmiössä on merkittävää ja toistuuko jokin seikka tarkasteltaessa sitä yleisemmällä tasolla. (Hirsjärvi ym. 1997, 170 171.) Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan ohitusleikattujen miesten kivunhoidon kokemuksia sekä mitkä tekijät vaikuttivat heidän kivun kokemukseensa. Opinnäytetyö analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Haastattelut litteroitiin joko samana tai seuraavana päivänä haastattelusta ja niistä jätettiin auki kirjoittamatta sellaista materiaalia, mikä ei liittynyt tutkimuskysymykseen. Litteroitua tekstiä syntyi 17 arkkia. Kirjoittamisen jälkeen aineisto luettiin kokonaisuudessaan läpi ja samalla tehtiin alleviivauksia opinnäytetyön tarkoituksen mukaan. Seuraavaksi alleviivattu aineisto kirjoitettiin pelkistettyyn muotoon (Liite 4.) ja siitä muodostettiin alakategorioita, esimerkiksi lääkehoito ja ystävällinen henkilökunta. Tämän jälkeen kivunhoidon kokemuksiin liittyvät alakategoriat ryhmiteltiin kahteen eri yläkategoriaan, mitkä olivat tyytyväisyys kivunhoitoon ja tyytyväisyys henkilökuntaan. Näistä yläkategorioista muodostui ensimmäinen yhdistävä kategoria: Onnistunut kivunhoito. (Liite 5.) Tekijät, mitkä olivat vaikuttaneet kivun kokemukseen, ryhmiteltiin niin ikään kahteen eri yläkategoriaan: hoitotyön toiminnot ja psyykkinen tuki. Näistä muodostui toinen yhdistävä kategoria: Hoito ja huolenpito. (Liite 6.)

19 5.3 Opinnäytetyön eettiset kysymykset Opinnäytetyötä varten laadittiin tutkimussuunnitelma ja sen toteutukselle haettiin sairaanhoitopiiriltä asianmukainen tutkimuslupa. Opinnäytetyön lähtökohtana oli, että tutkittavia ihmisiä kohdellaan rehellisesti ja kunnioittavasti. Haastateltavia informoitiin opinnäytetyön tarkoituksesta, tavoitteesta ja aineiston käyttötavasta etukäteen suullisesti ja kirjallisesti (Liite 1.). Heille selvitettiin haastatteluun osallistumisen vapaaehtoisuus, ehdoton luottamuksellisuus sekä mahdollisuus kieltäytyä tai keskeyttää tutkimus niin halutessaan. Haastateltavilta pyydettiin kirjallinen suostumus haastatteluun ennen leikkausta. (Liite 2.). (Leino-Kilpi 2003, 290.) Opinnäytetyön aineisto analysoitiin tutkimuskysymysten ohjaamana hyödyntäen koko kerättyä aineistoa (Leino-Kilpi 2003, 292). Opinnäytetyön tulosten julkaisemisen yleisenä periaatteena on, että tekijä raportoi tuloksensa avoimesti ja rehellisesti. Opinnäytetyön kirjallisessa raportissa ja suullisessa esityksessä ei paljasteta sellaista, mikä aiheuttaa opinnäytetyöhön osallistuville hankaluuksia. Nimettömyyden lisäksi huomioidaan, ettei edes tutkittavien lähiympäristö tunnista heitä. (Vehviläinen-Julkunen 1997, 31.) Tämä toteutui siten, että haastateltavien nimet ja asuinpaikat sekä sairaanhoitopiiri/kaupunki, missä ohitusleikkaus on tehty, jäivät vain tekijän tietoon. Haastattelun yhteydessä käytetyt nauhoitetut keskustelut ja muistiinpanot tuhottiin aineiston analysoinnin jälkeen. Opinnäytetyön eettisyyden nimissä pidättäydyin teho-osastolla toteutuneen harjoittelujaksoni aikana hoitamasta potilaita, joita tulisin haastattelemaan. En myöskään keskustellut kyseisten potilaiden hoitoon liittyvistä asioista osaston muun henkilökunnan kanssa.

20 6 OPINNÄYTETYÖN TULOKSET 6.1 Haastateltavien taustatiedot Haastatteluun osallistuneet potilaat olivat alle 75-vuotiaita miehiä. Haastateltavien keski-ikä oli 64 vuotta, nuorimman ollessa 53-vuotias ja vanhimman 73- vuotias. Viisi haastateltavaa oli eläkkeellä ja yksi oli vielä työelämässä. Kaikille haastateltaville oli tehty avosydänleikkaus ja heidät oli leikattu elektiivisesti eli ei-päivystyksellisesti. Leikkauksesta toipuminen oli sujunut kaikilla ilman komplikaatioita. Leikkauksen ja haastatteluhetken välinen aika oli kolmesta vuorokaudesta kuuteen vuorokautta. 6.2 Onnistunut kivunhoito Haastateltavien kokemus oli, että kivunhoito oli onnistunutta. Suurin osa heistä koki olleensa kivuton tai lähes kivuton leikkauksen jälkeen. Onnistunut kivunhoito piti sisällään tyytyväisyyden sekä hoitoon että henkilökuntaan. 6.2.1 Tyytyväisyys hoitoon Tyytyväisyys hoitoon muodostui seuraavista asioista: hyvä hoito, onnistunut hoito ja korkeatasoinen hoito. Hyvä hoito oli haastateltavien mukaan sitä, että kipua hoidettiin aktiivisesti. Kipulääkettä annettiin aina lisää kun sitä tarvitsi, mutta toisaalta sitä olisi saanut tarjota enemmän. Haastateltavat kokivat helpottuneisuutta ja kiitollisuutta siitä, että he olivat saaneet hyvää hoitoa. Yksi haastateltavista herkistyi jopa kyyneliin saakka kertoessaan saamastaan hyvästä hoidosta.

21 Onnistunut hoito koettiin kivuttomana olotilana. Osa haastateltavista ei ollut kokenut mainittavaa kipua lainkaan leikkauksen jälkeen, ja kahden haastateltavan kokemus saamastaan kivunhoidosta oli suorastaan täydellinen. En minä ainakaa sais sitä (kivunhoitoa) parannettuu millää tavalla jos on ollu lähes tulkoon kivuton siit leikkauksesta asti ni ei siinä paljon muuta voi ei jää niinku toivomisen varaa. Minun kohdalla se (kivunhoito) ei tämän onnistuneempi voi olla. Hoidon korkeaa tasoa arvostettiin suuresti. Arvostusta lisäsi havainnot siitä, että hoitajat tekivät kahta työvuoroa peräkkäin, sijaisia ei ollut riittävästi ja henkilökunnalla oli kiireinen työtahti. Potilaiden mielestä nämä tekijät eivät vaikuttaneet hoidon tasoon. Jotkut potilaat kertoivat lukeneensa lehdistä negatiivisia kokemuksia sairaalahoidosta ja se aiheutti ennakkoluuloja ennen leikkausta. Nyt kun he itse olivat olleet potilaina, arvostus hoitotyötä kohtaan lisääntyi ja yksi haastateltava aikoi laittaa julkisen kiitoksen erinomaisesti sujuneesta leikkauksesta ja sen korkeatasoisesta hoidosta. 6.2.2 Tyytyväisyys henkilökuntaan Tyytyväisyys henkilökuntaan muodostui seuraavista asioista: hyvä kohtelu, joustavuus ja ystävällisyys sekä henkilökemioiden vaikutus. Hyvä kohtelu henkilökunnan taholta koettiin tärkeänä. Haastateltavat kokivat, että hoitajia oli helppo lähestyä, ja että he olivat aidosti kiinnostuneita kivusta kysymällä siitä usein potilailta. Joustavuus ja ystävällisyys saivat arvostusta osakseen. Havaittu hoitajien kiire ja resurssien vähyys ei heidän mielestään vaikuttanut henkilökunnan käyttäytymiseen potilaita kohtaan. Hoitajia kuvattiin mukaviksi ja kilteiksi. Kyllä tää henkilökunta on minusta ollu hurjan joustava ja hurjan ystävällisiä

22 Kyllä hoito on ollu iha hyvää ja ei tää porukka varmaan parempaan pysty tolla henkilömäärällä ei voi moittia yhtään pitkää päivää tekevät Yksi haastateltava piti kivunhoidon onnistumisen kannalta merkittävänä tekijänä henkilökemioiden toimivuutta potilaan ja hoitajan välillä. Hänen mielestään sen merkitys kipua lievittävänä tekijänä on jopa enemmän kuin kipulääkityksen vaikutus. Ihmissuhteet on kaikkein tärkeintä vaikuttaaha ne tietysti nuo lääkkeetkii mut kun ihmissuhteet pelas hyvin ni sillon kaikki pelas. 6.3 Hoito ja huolenpito Hoito ja huolenpito vaikuttivat potilaan kivun kokemuksiin. Hoito pitää sisällään sekä hoitotyön että lääketieteen menetelmiä. Huolenpitona koettiin psyykkisen tuen saaminen. 6.3.1 Hoitotyön toiminnot Hoitotyön toiminnot muodostuivat seuraavista asioista: lääkehoito, lääkehoidon ohjaus, kivunlievityksen tarpeen arviointi, hengitysharjoitukset, asentohoito ja lepääminen. Lääkehoito oli keskeisessä asemassa kivun kokemukseen vaikuttaneista tekijöistä. Lääkkeet veivät kivun pois ja sen helpottava vaikutus oli merkittävä. Lisähappi vaikutti yhden potilaan mielestä kivun kokemukseen. Kun sai happiviikset nenälle tai happimaskin kasvoille, oli sillä kipua lievittävä vaikutus. Kokonaisuudessaan lääkehoito arvioitiin erittäin korkealle. Kyllä tää kipulääkitys mikä tulee täältä, joka on ihan fantastinen, niin kyllä pitää kivun pois ja jopa siihenkin pisteeseen asti, että alkaa aliarvioida sitä tilannetta Lääkehoito, kipulääkitys sehän on ihan mahtavaa meillä on isot kouralliset lääkkeitä

23 Lääkehoidon ohjauksessa koettiin eroja teho-osaston ja vuodeosaston välillä. Teho-osastolla kipulääkettä tarjottiin ja kivusta kysyttiin usein. Vuodeosastolla kipulääkkeitä kannustettiin ensisijaisesti pyytämään. Jotkut haastateltavat kokivat ikävänä sen, että itse joutui olemaan aktiivinen tarvitessaan lisää kivun lievitystä. Toisten mielestä oma aktiivisuus oli hyvä asia, koska itse parhaiten tietää, milloin lisälääkkeen tarve on. Oikeestaan teholla mua ei koskenu missään vaiheessa, siellä sai koko ajan niitä lääkkeitä täällä (vuodeosasto) on niinku enemmänkin täällä joutuu aina pyytämään Täällä (vuodeosasto) se on vähä toisenlaista sellasta rytmillistä tää olotila no se kipuaste laskee tohon määrättyyn saakka ja sitte se alkaa pikkuhiljaa tulla tuohon Kivunlievityksen tarpeen arviointi oli joillekin potilaille vaikeaa ja sen vuoksi he arvostivat sitä, että hoitaja tulee kysymään kivusta ja sen lievityksen tarpeesta. Toiset kokivat kaikista parhaimpana sen, että itse sai arvioida milloin tarvitsee lisää kipulääkettä. Jos tekee sen mikä käsketää, että pyytää ajoissa noita lääkkeitä itsehän sen parhaiten tietää milloin ne (kivut) tulee Missään vaiheessa ne ei niinku tyrkyttänt niitä (lääkkeitä) ite piti olla aktiivinen se sais olla ehkä toisinpäin Jokainen haastateltava kuitenkin koki saaneensa riittävästi kipulääkettä. Lisäksi lääkettä annettiin pyydettäessä aina lisää. Kun mä pyysin saada lisää lääkettä niin ne joko ruuvas hanaa tai anto pillereitä tai sitten piikin koko ajan kun tarvitsi niin kyllä sieltä heti tuli Hengitysharjoitusten (pulloon puhallukset) koettiin vaikuttaneen myönteisesti kivun kokemukseen. Toisaalta oli myös epävarmuutta olisivatko hengitysharjoitukset olleet edes mahdollisia ilman vahvaa kipulääkitystä, mutta ne koettiin kuitenkin helpottavina.

24 Kun lähdettiin puhaltamaan niin se autto, mutta sitähän mä en osaa sanoa, että ilman sitä vahvaa kipulääkitystä olisko se auttanut Nää hengitysharjoitukset huomasin ainakin eilen, että niistä oli suurta apua Osa haastateltavista toi esille asentohoidon merkityksen kivunhoidossa. Ylösnousemiset koettiin tärkeinä toipumisen kannalta, mutta kivuliaina, jos ei ollut saanut kivunlievitystä tai kipulääke ei ollut ehtinyt vaikuttaa. Tukityynyt koettiin kipua helpottavina tekijöinä silloin, kun piti maata vuoteessa eikä itse pystynyt vaihtamaan asentoa. Se oli kaikkein pahin se kun nous ylös nouseminen - - Teholla auttoi kun laittoivat niitä tyynyjä nyt pystyn jo itse menemään vähän kyljelleen Lepääminen vaikutti kivun kokemukseen ja potilaat kokivat hyvänä sen, että toipumisvaiheessa sai rauhassa levätä ja kerätä voimia. Varsinkin toipumisen alkuvaiheessa ylösnousut ja hengitysharjoitukset veivät paljon sekä fyysisiä että psyykkisiä voimia, joten lepo näiden välissä oli arvokasta. 6.3.2 Psyykkinen tuki Psyykkinen tuki muodostui seuraavista asioista: kivun ymmärtämisen taidot, läsnäolo, vertaistuki ja myötätunto. Kivun ymmärtämisen taidoilla koettiin olevan parantava vaikutus. Potilaat pitivät tärkeänä, että hoitajat osallistuivat heidän kipuunsa ja heistä syntyi vaikutelma, että he lievittävät sitä parhaansa mukaan. Kun näki, että toinen osallistuu siihen kipuun niin se on hyvin määräävä tekijä Hoitajan läsnäololla oli potilaan turvallisuuden tunnetta lisäävä vaikutus. Varsinkin teho-osastolla nukutuksesta herätessä hoitajan näkeminen loi turvallisen

25 olotilan. Turvallinen olo vaikutti kivun kokemukseen lievittämällä jännittämistä. Jännityksen lieveneminen helpotti kipua. No tietysti oli turvallinen olo kun koko ajan oli kaveri vieressä. Vertaistuki potilastovereiden kesken antoi voimia ja uskoa tulevaan. Potilaat kokivat kokemusten jakamisen toisen saman kokemuksen omaavan kanssa huomattavana kivun kokemukseen vaikuttaneena tekijänä. Puheenaiheet päiväsalissa ja potilashuoneissa liittyivät useimmiten juuri kivun kokemukseen. Lisäksi oman hoidon alkuvaiheessa oli helpottavaa tavata kotiutusta lähellä olevia potilastovereita. Siinä näki konkreettisesti sen, että leikkauksesta toipuu. Ku toine anto tukee sil on parantava vaikutus. Myötätunnolla oli merkitystä kivun kokemisen kannalta. Ilman myötätuntoa kipua olisi potilaiden mielestä tuntunut paljon enemmän. Haastateltavat kokivat saaneensa myötätuntoa sekä hoitajien että omaisten taholta. Lisäksi potilaat arvostivat sitä, että omaisten sallittiin soittaa ja vierailla heidän luonaan varsin vapaasti. Jos ei olis myötätuntoo saanu ni olis kipua ollu paljon enemmän.

26 7 POHDINTA 7.1 Opinnäytetyön luotettavuus Laadullisen tutkimuksen luotettavuuden arvioinnista ei ole olemassa yksiselitteisiä ohjeita (Tuomi & Sarajärvi 2002, 135). Yleisesti hyväksyttyjen arviointikriteerien puuttumisesta huolimatta, voidaan laadullisen tutkimuksen luotettavuuden arviointi kohdistaa aineiston keräämiseen, aineiston analysointiin ja tutkimuksen raportointiin (Nieminen 1997, 216). Tämän opinnäytetyön aineisto kerättiin ohitusleikatuilta miespotilailta sairaalan vuodeosastolla leikkauksen jälkeen. Aineisto kerättiin yksilöhaastatteluna etukäteen laaditun teemahaastattelurungon mukaisesti. Haastatteluteema oli riittävän väljä, jotta haastateltavan oma näkemys kivunhoidon kokemuksista tulisi esille. Luotettavuutta lisäsi haastattelujen nauhoittaminen. Tekniikka testattiin ennen haastattelua. Kokemattomuuteni teemahaastattelusta on voinut vaikuttaa siihen, että en ole osannut esittää oikeanlaisia kysymyksiä haastattelutilanteessa. Siitä johtuen, kysymykset ovat voineet olla myös johdattelevia. Nauhoituksia kuunnellessani havaitsin, että ensimmäisten haastatteluiden aikana en juuri jättänyt hiljaisina hetkinä tilaa haastateltaville, vaan täytin ne kysymyksillä tai toteamuksilla. Viimeisimpien haastatteluiden aikana olin enemmän taustalla antaen haastateltavan itse täyttää hiljaiset hetket. Opinnäytetyön luotettavuuteen saattoi vaikuttaa samanaikainen käytännön harjoitteluni saman sairaalan teho-osastolla, eli siellä, minne ohitusleikatut potilaat tuotiin leikkaussalista. Harjoittelun vuoksi olin haastatteluiden aikana pukeutuneena teho-osaston vihreään työasuun ja tämä on voinut vaikuttaa haastateltaviin siten, että he eivät halunneet tuoda negatiivisia asioita esille. Toisaalta koen, että parempaa aikaa kuin harjoittelujaksoni, ei haastatteluiden suorittamiselle olisi voinut olla. Teho-osastolla harjoitteleminen vei minut erittäin lähelle poti-

27 laita, jotka olivat käyneet läpi sydämen ohitusleikkauksen. Kahdeksan viikon ajan hoidin sydänleikattuja potilaita ja samaan aikaan luin teoriaa sydänkirurgisen potilaan hoitotyöstä. Nämä tekijät auttoivat minua ymmärtämään haastateltavia parhaalla mahdollisella tavalla. Koen, että tämän syvemmälle en olisi voinut aihetta käytännössä päästä kokemaan. Lisäksi opinnäytetyön tuloksiin on voinut vaikuttaa se, että haastattelut suoritettiin varsin lähellä onnistunutta leikkausta. Tuolloin potilaat olivat vielä erittäin kiitollisia siitä, että olivat ylipäätään selvinneet leikkauksesta. Silloin ei välttämättä huomaa negatiivisia asioita ympärillään taikka vähättelee niitä. Varsinkin kipujen koetaan jossakin määrin kuuluvan asiaan. Aineiston analysointi vaatii tutkijalta kykyä käsitteelliseen ajatteluun, luovuuteen ja valmiuteen tarkastella asioita eri näkökulmista. Tämän opinnäytetyön analysointi tapahtui vaiheittain konkreettisista havainnoista alaluokitusten kautta käsitteelliselle tasolle. Opinnäytetyö analysoitiin sisällönanalyysillä ja aineiston pelkistämisen, ryhmittelyn ja abstrahoinnin jälkeen muodostunut kategoria on käytettävissä ohitusleikattujen potilaiden kivunhoidon kehittämiseksi yksilöllisemmäksi. (Nieminen 1997, 219 220.) Aineiston litterointi oli tarkkuutta vaativaa ja raskasta nauhoitusten purkamista, mutta mielestäni se sujui helposti ja hyvin. Pelkistämisvaiheessa koin aluksi hankaluuksia löytää olennaisia sananparsia ja tarvitsin siinä ohjaajani tukea. Ohjauksen avulla onnistuin mielestäni löytämään aineistosta kaikista tärkeimmät asiat, mutta kokemattomuuteni on voinut vaikuttaa siten, että jotain olennaista on jäänyt myös huomaamatta. Haasteellisinta oli ryhmitellä aineisto alaja yläkategorioihin. Lisäksi koin itseluottamuksen puutetta sen suhteen, että minun piti itse tulkita ja määritellä sopivat käsitteet yhdistäviksi kategorioiksi. Tämä on myös voinut vaikuttaa aineiston analysoinnin luotettavuuteen. Tutkimuksen raportoinnista tulisi välittyä tuoreus, uudet näkökulmat sekä selkeä kirjoitustyyli. Opinnäytetyön raportti kirjoitettiin siten, että lukijan on mahdollista seurata tekijän päättelyä ja arvioida sitä. Opinnäytetyön eteneminen, aineiston keruu ja analyysi pyrittiin raportoimaan mahdollisimman yksityiskohtaisesti, jotta

28 lukija vakuuttuu opinnäytetyön kulun luotettavuudesta. Alkuperäislainauksia käytettiin harkitusti ja perustellusti tarkoituksena lisätä lukijan mahdollisuuksia seurata tekijän päättelyä sekä arvioida opinnäytetyön luokittelun onnistuneisuutta. (Nieminen 1997, 219 220; Tuominen, Halme & Åstedt-Kurki 2007, 219.) Opinnäytetyön kirjallisen raportin kirjoittaminen on ollut haasteellista ja tarkkuutta vaativaa. Kirjoitusprosessi on kestänyt yli kaksi vuotta ja raportti on muotoutunut alkuvaiheen alustavasta suunnitelmasta opinnäytetyöksi. Aineistoa on kertynyt matkan varrella paperimuotoisena lähes puoli metriä ja sähköisessä muodossa myös erittäin runsaasti. Näistä materiaaleista kirjoittaminen on vaatinut tiukkaa lähdekritiikkiä siitä, mitä lopulliseen raporttiin olen kirjoittanut. Kirjoittaessani olen ollut tarkka ja uskoisin, että olen onnistunut tarjoamaan lukijalle selkeän käsityksen opinnäytetyön prosessin vaiheista. Toisaalta kokemattomuuttani olen saattanut jättää joitakin lukijaa kiinnostavia asioita raportissa niukemmalle palstatilalle ja jotkin epäolennaisemmat asiat ovat saaneet liikaa tilaa. 7.2 Opinnäytetyön tulosten pohdintaa Lahtinen ym. (2001) toteavat eri tutkimuksiin viitaten, että sydänleikkaukseen tulevien potilaiden odotukset leikkauksen jälkeisestä kivunhoidosta ovat jokseenkin epärealistisia ja ristiriitaisia. Ennen leikkausta potilaita huolestuttaa eniten kipu. He myös odottavat kokevansa kovempaa kipua kuin sitten todellisuudessa kokevatkaan. Tämän opinnäytetyön tuloksien luotettavuuteen on voinut vaikuttaa haastateltavien ennakko-odotukset leikkausta odotellessaan. He ovat voineet olla helpottuneita siitä, että kipu ei ollutkaan niin kovaa mihin he olivat etukäteen varautuneet. Tuolloin lievempi kipu ei tunnu siltä, että siitä kannattaisi erityisesti valittaa. Lisäksi jäin pohtimaan voisivatko opinnäytetyön erittäin positiiviset tulokset johtua siitä, että haastateltavat eivät ole ehkä osanneet erottaa haavakipua siitä rintakivusta, mistä he olivat kärsineet ennen leikkausta. Kokeneempi haastattelija olisi kenties osannut kysyä riittävästi tarkentavia kysymyksiä nimenomaan haavakivusta. Mielestäni tämä tekijä on voinut vaikuttaa opinnäytetyön tulosten luotettavuuteen heikentävästi.

29 Sairaanhoitajan ja potilaan välisen hoitosuhteen tulee perustua avoimeen vuorovaikutukseen ja luottamukseen. Sairaanhoitaja kohtelee potilasta lähimmäisenä, kuuntelee potilasta ja osaa eläytyä hänen tilanteeseensa. (Suomen sairaanhoitajaliitto 1996.) Tornivuori ja Viitanen (2001) painottavat, että leikkauksen jälkeisen kivunhoidon tulisi olla joustavaa. Lisäksi he korostavat potilaan omaa kokemusta siitä, että hän on tullut ymmärretyksi sekä siitä, että hän voi luottaa saavansa hyvää hoitoa. Opinnäytetyöntulosten perusteella Onnistunut kivunhoito ilmeni tyytyväisyytenä hoitoon ja henkilökuntaan. Henkilökunnan ystävällisyys ja joustavuus kiireestä huolimatta viestitti potilaalle, että hän on hyvissä käsissä. Hoitajan läsnäolo ja kiinnostus potilaan mahdollisesta kivuliaisuudesta toi turvallisuuden tunnetta, joka myös osaltaan helpotti kipua. Tätä tukee myös Lahtisen ym. (2001) artikkeli, jossa kirjoittajat pitävät kivunhoidon onnistumisen suhteen erittäin merkittävänä hoitohenkilökunnan ajan riittävyyttä. Kivunhoidon perustana tulee olla potilaan oma arvio kivun voimakkuudesta ja hoitotyössä tämä merkitsee sitä, että kivusta tulee kysyä potilaalta riittävän useasti (Ruuskanen 2005, 16). Opinnäytetyön tulosten mukaan potilaat kokivat, että hoitajat olivat kiinnostuneita heidän kivustaan ja kiinnostus ilmeni siitä kysymällä. Ruuskasen (2005) mukaan potilaan oman arvion lisäksi hoitajalla on tärkeä rooli potilaan kivun arvioimisessa. Hoitaja on potilaan kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja hänen asenteensa, tietonsa ja taitonsa vaikuttavat siihen minkälaista kivunhoitoa potilas saa. Lisäksi hoitajan ammatillinen kokemus vaikuttaa kivunhoitoon joko heikentävästi tai parantavasti. Edellisen perusteella haastateltuja potilaita oli hoitamassa varsin kokenut, taitava ja asenteeltaan palvelualtis henkilökunta. Haastateltavien mukaan tyytyväisyys hoitoon ilmeni kivuttomana olona, mikä on myös Keski-Suomen sairaanhoitopiirin yhtenäisten kivunhoidon suositusten tavoitteena. Suosituksissa mainitaan myös, että potilaan kivunhoidon tulee olla laadukasta ja korkeatasoista. Tähän opinnäytetyöhön haastatellut potilaat kokivat saaneensa korkeatasoista hoitoa. Tästä voi päätellä, että kivunhoidon suosituksia noudattamalla päästään toivottuihin tavoitteisiin. (Ruuskanen 2005, 27.)

30 Kivun kokeminen ja siihen vaikuttavat tekijät ovat keskeisiä asioita kipukäsityksen ymmärtämisessä. Kivun kokemista vähentää hoitajien ymmärtäväisyys, sympaattisuus, ystävällisyys ja potilaan kokemus huolenpidosta. Jos hoitaja on välinpitämätön, ei potilas tuo esille kipujaan. Kiputuntemuksista kysyminen ja kipulääkkeen tarjoaminen helpottavat potilasta kivun ilmaisussa. (Ruuskanen 2005, 14.) Opinnäytetyön tuloksien mukaan osa haastateltavista koki hyvänä, että hoitaja aktiivisesti kysyi kivusta ja tarjosi lääkettä. Osa potilaista taas arvosti sitä, että he saivat itse arvioida kivunlievityksen tarpeen. Hoitotyön kannalta tämä merkitsee sitä, että hoitajan käyttämä intuitio johdattelee yksilölliseen kivunhoidon tarpeen arviointiin. Lisäksi sairaanhoitajan eettiset ohjeet (1996) ohjaavat sairaanhoitajaa ottamaan huomioon potilaiden yksilölliset tavat, kunnioittamaan potilaan itsemääräämisoikeutta ja antamaan potilaille mahdollisuuksia osallistua omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon (Suomen sairaanhoitajaliitto). Hoito ja huolenpito olivat tekijöitä, jotka vaikuttivat potilaiden kivun kokemukseen. Hoito ja huolenpito koettiin hoitotyön toimintojen ja psyykkisen tuen kautta. Niemi-Murolan ym. (2007) leikkauksen jälkeisen kivunhoidon laatua mittaavassa tutkimuksessa tärkeimmäksi tekijäksi nousi potilaan kokemus hyvästä kokonaishoidosta. Potilastyytyväisyys oli suorassa suhteessa hyvään hoitoon. Myös sairaanhoitajan eettiset ohjeet (1996) ohjaavat sairaanhoitajaa vastaamaan siitä, että hoitotyön laatu on mahdollisimman hyvä (Suomen sairaanhoitajaliitto). Tätä opinnäytetyötä varten haastatellut potilaat kokivat saaneensa hyvää hoitoa ja he tunsivat olleensa hyvissä käsissä sekä leikkauksen että sen jälkeisen hoidon ajan. Toisaalta voisi ajatella, että kiireen ja suuren työtaakan aistiminen voi vaikuttaa potilaiden käyttäytymiseen osastolla. He eivät ehkä uskalla valittaa mielestään turhanpäiväisistä asioista, koska tekevät omia arvioitaan siitä, että osastolla on kipeämpiä ja tarvitsevampia potilaita kuin mitä he ovat. Tällaisessa tilanteessa potilaat voivat antaa itsestään pärjäävämmän kuvan kuin mitä heidän tilanteensa todellisuudessa ovatkaan.