Yhteistyöstä voimaa? Sosiaali- ja terveyspalveluyritysten yhteistyö ja verkottuminen

Yhteistyöstä voimaa? Sosiaali- ja terveyspalveluyritysten yhteistyö ja verkottuminen Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Työ ja yrittäjyys 32/2010

satu aaltonen jarna heinonen jaana hildén anne kovalainen Yhteistyöstä voimaa? Sosiaali- ja terveyspalveluyritysten yhteistyö ja verkottuminen Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Työ ja yrittäjyys 32/2010

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Työ ja yrittäjyys 32/2010 Arbets- och näringsministeriets publikationer Arbete och företagsamhet 32/2010 MEE Publications Employment and entrepreneurship 32/2010 Tekijät Författare Authors Satu Aaltonen, Jarna Heinonen, Jaana Hildén, Anne Kovalainen Julkaisuaika Publiceringstid Date Kesäkuu 2010 Toimeksiantaja(t) Uppdragsgivare Commissioned by Työ- ja elinkeinoministeriö Arbets- och näringsministeriet Ministry of Employment and the Economy Toimielimen asettamispäivä Organets tillsättningsdatum Date of appointment Julkaisun nimi Titel Title Yhteistyöstä voimaa? Sosiaali- ja terveyspalveluyritysten yhteistyö ja verkottuminen Tiivistelmä Referat Abstract Sosiaali- ja terveyspalveluyritysten yhteistyö ja verkottuminen -raportissa luodaan kokonaisvaltainen kuva sosiaali- ja terveysalan yritysten välisestä yhteistyöstä ja sitä tukevista julkisista yrityspalveluista. Selvityksen fokuksessa on, missä määrin ja kuinka yritykset hyödyntävät yhteistyötä toisten yritysten ja/tai järjestöjen kanssa palvelukokonaisuuksia tuottaessaan tai toimintaansa kehittäessään. Selvityksessä käytetään kolmea aineistoa: yrityksille suunnattua kyselyä (n=279), kunnissa tehtyjä haastatteluja sekä yritysten välistä yhteistyötä kuvaavia tapausesimerkkejä. Tulostemme perusteella sosiaali- ja terveysalan yritysten yhteistyö on monimuotoista ja monipuolista. Toimialasta riippumatta yritysten yhteistyö konkretisoituu yleisimmin yhteisenä koulutuksena tai tiedon jakona. Sosiaalialan yritykset tekevät yhteistyötä useampien yritysten, ja laajemmin oman toimialansa ulkopuolella toimivien yritysten kanssa terveysalan yrityksiin verrattuna. Sosiaalialalla asiakkaalle (tyypillisesti kunnalle) tarjottavan palvelukokonaisuuden tuottaminen edellyttää erilaisten palojen yhteen kokoamista ja sovittamista. Sosiaalialalla on kuitenkin terveysalaa enemmän myös sellaisia yrityksiä, jotka eivät tee yhteistyötä lainkaan. Terveysalan yrityksistä suuremmalla osalla on sisällöltään enemmän monimuotoista yhteistyötä muiden yritysten kanssa kuin sosiaalialan yrityksillä. Terveysalan yritykset konkreettisesti markkinoivat palveluitaan yhdessä, peräti yhteisissä toimitiloissa, kun taas sosiaalialan yritykset eivät samassa määrin hyödynnä tämäntyyppisiä yhteistyön mahdollisuuksia. Yhteistyön erilainen rooli yritystoiminnassa ilmentää sosiaali- ja terveysalan yritysten erilaisia toiminta- ja ansaintalogiikkoja sekä osaksi myös erilaista asiakaskuntaa. Terveysalan yrityksille kuntasektori asiakkaana ei ole yhtä merkittävä kuin sosiaalialan yrityksille. Julkisten yritystukien ja -palvelujen käyttö on selkeästi yleisempää sosiaalialalla kuin terveysalalla. Tulos selittyy sekä yritystoiminnan luonteen ja yritystoiminnassa tarvittavien investointien määrillä. Osaselitys voi löytyä myös yritystoiminnan organisoitumisesta, kuten onko mukana osuustoiminnallisia elementtejä, investointitukien hakemista tai starttirahayrittäjyyttä. Suoranaisesti yhteistyötä ja verkottumista edistäviä palveluja on tarjolla niukasti, ja sosiaali- ja terveysalan yritykset tuntevat olemassa olevat palvelut huonosti. Vaikka yritykset suhtautuvat yhteistyöhön myönteisesti, epäselväksi jää, missä määrin yritykset ovat valmiita panostamaan nimenomaan yhteistyön kehittämiseen. Yritysten yhteistyön ja verkottumiseen ei tule suhtautua kritiikittömästi, vaan arvioida sitä osana yrityksen perusliiketoimintaa ja sen kehittämistä vallitsevassa markkina- ja kilpailutilanteessa. Yhteistyö ei ole yrityksille itseisarvo, vaan yksi keino asiakashyödyn ja kannattavan liiketoiminnan aikaansaamiseksi. Työ- ja elinkeinoministeriön yhdyshenkilö: Strategia- ja ennakointiyksikkö/ulla-maija Laiho, puh. 010 606 4907 Asiasanat Nyckelord Key words yritykset, yrittäjyys, sosiaaliala, terveydenhuoltoala, elinkeinopolitiikka, kasvu, yhteistyö ISSN 1797-3554 ISBN 978-952-227-390-1 Kokonaissivumäärä Sidoantal Pages 88 Kieli Språk Language Suomi, finska, finnish Hinta Pris Price 17 Julkaisija Utgivare Published by Työ- ja elinkeinoministeriö Arbets- och näringsministeriet Ministry of Employment and the Economy Kustantaja Förläggare Sold by Edita Publishing Oy / Ab / Ltd

Lukijalle Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) käynnisti helmikuussa 2009 hallinnonalaansa koskevan, helmikuun 2011 loppuun saakka ulottuvan strategisen hankkeen hyvinvointialan työ- ja elinkeinopoliittiseksi kehittämiseksi (HYVÄ). Hankkeen ensivaiheessa selvitettiin perusteellisesti eri toimijoiden, niin julkisen kuin yksityisen sektorin, työmarkkina-, toimiala- ja työntekijäjärjestöjen näkemyksiä keskeisimmistä alan kehittämistarpeista ja -tavoitteista. Tämän monitoimijaisen prosessin myötä asetettiin TEM:n kehittämistavoitteet ja määriteltiin niitä toteuttavat toimenpidekokonaisuudet. Edellä kuvatussa kehittämistarpeiden kartoitusprosessissa nousi esiin muutamia ydinasioita, joista valitsi eri toimijoiden kesken vahva yksituumaisuus. Yksi niistä oli huoli sosiaali- ja terveyspalvelualan (SOTE -ala) rakenteesta: pienten sosiaali- ja terveysalan yritysten todettiin kohtaavan suuria vaikeuksia pienuutensa vuoksi toimitusvarmuudessa, toimintansa kehittämisessä, markkinoinnissa ja erityisesti julkisten hankkijoiden tarjouspyyntöihin vastaamisessa kilpailutusten koskiessa yhä suurempia palvelukokonaisuuksia. Tavoitteiden asetannassa todettiin kuitenkin, että kasvu ei ole itsetarkoitus eikä yritystä voi pakottaa kasvuun tarvitaan vaihtoehtoinen toimintamalli pienten yritysten kohtaamien ongelmien ratkaisuun. TEM:n hyvinvointialaa koskevissa tavoitteissa tällainen toimintamalli on yritysten yhteistyön ja verkottuminen. Sosiaali- ja terveyspalvelualan yritysten yhteistyötä ja verkottumista voidaan edistää mm. TEM:n hallinnonalan vastuulla olevin toimin; yritysneuvonnassa, -palveluissa, -rahoituksessa sekä kehittämis- ja ohjelmatoiminnassa voidaan panoksia kohdentaa yhteistyön vahvistamiseen. Toimivien mallien kehittämisessä tarvitaan kuitenkin olemassa olevaa tilannetta kuvaavaa tietoa ja tietoon pohjautuvia arvioita kehittämismahdollisuuksista. Käsillä oleva Turun kauppakorkeakoulun tutkimusraportti on laadittu HYVÄ -hankkeen toimeksiannosta täydentämään SOTE -alan tilaa koskevaa tietoa. Raportin havaintoja, johtopäätöksiä ja ehdotuksia hyödynnetään TEM:n jatkotyössä kehitettäessä alan yritystoiminnan edellytyksiä ja sen myötä entistä asiakaslähtöisempiä, toimivimpia ja vaikuttavia hyvinvointipalveluja.

Hankkeelle taustalla toimi ministeriön nimittämä ohjausryhmä, jonka tehtävänä oli hankkeen sisällön täsmentäminen sekä toteuttamisen ohjaus ja valvonta. Haluan lämpimästi kiittää puheenjohtaja työmarkkinaneuvos Matti Sihtoa (TEM) ja muita ohjausryhmän jäseniä raportin valmisteluun osallistumisesta. Helsingissä 9. kesäkuuta 2010 Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja Hyvinvointihanke-HYVÄ Työ- ja elinkeinoministeriö

Sisältö Lukijalle... 5 1 Johdanto... 11 1.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet... 12 1.2 Tutkimusasetelma... 13 2 Sosiaali- ja terveysalan kehitys ja markkinat... 15 2.1 Yritysrakenne sosiaali- ja terveysalalla... 16 2.2 Markkinamekanismit sosiaali- ja terveysalalla... 17 3 Tutkimusaineistot... 21 3.1 Kyselyn toteutus... 21 3.2 Kuntien sosiaali- ja terveysalan viranhaltijoiden haastattelut... 25 3.3 Sosiaali- ja terveyspalveluyritysten yhteistyöesimerkit... 26 4 Yhteistyö ja verkostomainen toiminta... 28 4.1 Markkinat ja kasvu... 28 4.2 Monenlaista yhteistyötä... 34 5 Yritys-, järjestö- ja kuntayhteistyö... 42 5.1 Yhteistä kehittämistä yritysten kesken... 42 5.2 Osaamista järjestöiltä... 53 5.3 Asiakassuhde kuntiin... 55 6 Julkiset yritys- ja rahoituspalvelut... 66 6.1 Yrityspalvelujen käyttö ja tunnettuus... 68 6.2 Yrityspalveluihin kohdistetut odotukset ja tarpeet... 71 7 Johtopäätökset ja keskustelua... 76 7.1 Yhteenveto... 76 7.2 Johtopäätökset... 79 Lähteet... 84

Taulukkoluettelo Taulukko 1. Yritysten sijainti toimialan mukaan (%, n=272)... 24 Taulukko 2. Yritysten koko toimialan mukaan (%, n=272)... 24 Taulukko 3. Yritysten kasvuhalukkuus yrityksen koon, sijainnin ja toimialan mukaan (%)... 31 Taulukko 4. Kasvamaan pyrkivien yritysten kasvustrategia yrityksen koon, sijainnin ja toimialan mukaan (%)... 32 Taulukko 5. Yhteistyöalojen lukumäärä yrityksen koon, sijainnin ja toimialan mukaan (%)... 43 Taulukko 6. Yhteistyöyritysten lukumäärä yrityksen koon, sijainnin ja toimialan mukaan (%)... 45 Taulukko 7. Yhteistyömuotojen erot toimialoittain (%, n=278)... 50 Taulukko 8. Yhteistyömuotojen lukumäärä yrityksen koon, sijainnin ja toimialan mukaan (%)... 51 Taulukko 9. Yritysten välisen yhteistyön tärkeys vastaajalle yrityksen koon, sijainnin ja toimialan mukaan (%)... 52 Taulukko 10. Kunnan kanssa tehtävän yhteistyön eri muotojen lukumäärä yrityksen koon, sijainnin ja toimialan mukaan (%)... 58 Kuvioluettelo Kuvio 1. Tutkimusasetelma... 14 Kuvio 2. Kyselyaineiston sekä sosiaali- ja terveysalan yritysten alueellinen jakauma (%, n=278)... 23 Kuvio 3. Kuntasektorin osuus yritysten liikevaihdosta toimialan mukaan (%, n=232)... 29 Kuvio 4. Alan kilpailutilanne vastaajien arvioimana toimialan mukaan (%, n=266)... 30 Kuvio 5. Yrityksen kuuluminen sellaiseen verkostoon, jolla on juridista toimivaltaa (%, n=275)... 37 Kuvio 6. Yhteistyöltä odotetut hyödyt (%, n=215 239)... 39 Kuvio 7. Yritysten yhteistyötahot niiden palvelutarjonnan mukaan luokiteltuna (%, n=278)... 44 Kuvio 8. Yritysten välisen yhteistyön sisällöt (%, n=278)... 47 Kuvio 9. Yritysyhteistyön sujuminen toimialoittain (%, n=240)... 52 Kuvio 10. Järjestöyhteistyön sisällöt (%, n=278)... 54 Kuvio 11. Kuntayhteistyön sisällöt (%, n=278)... 56 Kuvio 12. Kuntayhteistyön syntyyn vaikuttaneet tekijät (%, n=278). 57 Kuvio 13. Yritysten käsityksiä kuntatoimijoista (%, n=231 260)... 59

Kuvio 14. Yrityspalvelujen käyttö ja tunnettuus (%, n=278)... 69 Kuvio 15. Julkisten yrityspalvelujen hyödyllisyys (%, n=10 122)... 70 Kuvio 16. Yritysten mielenkiinto erilaisia verkostoitumispalveluja kohtaan (%, n=278)... 72 Kuvio 17. Mielikuvat yrityspalveluista (%, n=219 229)... 73 Kuvio 18. Yrityspalveluja käyttäneiden ja niitä käyttämättömien arviot julkisesta yrityspalveluvalikoimasta ja palveluiden saatavuudesta (%, n=219 228)... 74 Kuvio 19. Yhteistyön sisällöt yritys-, järjestö- ja kuntasektorilla (%, n=278)... 78

1 Johdanto Sosiaali- ja terveysalan palvelujen kysyntä on kasvanut ja kirjavoitunut 1990-luvun jälkeen valtionosuusuudistuksen ja tilaaja-tuottaja -mallin yleistymisen myötä. Palvelujen kysynnän ja määrän yleinen kasvu on osaksi johtunut yleisestä elintason noususta, osaksi väestön ikääntymisestä ja erikoissairaanhoidon kasvusta, mutta myös palvelujen kulutustottumusten muuttumisesta. Sosiaali- ja terveyspalvelut työllistävät sekä julkisella että yksityisellä sektorilla merkittävän osan työssäkäyvästä väestöstä (määrittelyistä riippuen 15 18 prosenttia työllisestä työvoimasta), ja yksityisen sektorin yritysten arvonluonti ja tuottavuus ovat kasvussa. On siis tärkeää tutkia, miten yksityisten yritysten luoma palvelurakenne ja -verkosto toimivat, mitä mahdollista tehostettavaa niissä on, ja miten toiminta on verkostoitunut. Tämän lisäksi ne mahdolliset yksityiskohtaisetkin julkiset tukipalvelut, joita jo toimivat yritykset käyttävät tai mahdollisesti tarvitsevat, on tärkeä tutkimuksen kohde, koska uudet ja kasvavat yritykset tarvitsevat ydinliiketoimintansa tueksi monenlaisia palveluja. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta ja palvelujen laadusta käytävä keskustelu liittyy siihen, miten vastata parhaalla mahdollisella tavalla tulevaisuuden haasteisiin sosiaali- ja terveydenhoitoalalla. Yksityisen palvelutuotannon osuus sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisessa on kasvussa ja sen rooli kunnan oman palvelutuotannon täydentäjänä ja joustavoittajana on kunnissa vahvistunut. (Kovalainen Österberg 2008.) Sosiaali- ja terveyspalvelujen kysyntä kasvaa voimakkaasti (Pentikäinen ym. 2009). Kunnat hyödyntävät ja kilpailuttavat yksityisiä palvelun tuottajia tarjotessaan lakisääteisiä hoivapalveluja kuntalaisille. Lainsäädäntö edellyttää, että kunnan on kilpailutettava julkisen sektorin ulkopuoliset hankinnat. Kilpailutuksen on oltava avointa, läpinäkyvää, tasapuolista ja ennalta ilmoitettujen valintaperusteiden mukaista, jolloin valituksi tulee joko kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin tarjous. (Kähkönen Volk 2008.) Sosiaali- ja terveysalan yritysten kehitys on osittain riippuvaista kuntien palvelutuotannon omista ratkaisuista, vaikka laajassa mittakaavassa siihen vaikuttavat suuresti lainsäädännölliset ratkaisut. Kunnilla on tällä hetkellä vapaus päättää siitä, missä määrin se itse tuottaa palvelut vai ostaako se ne muilta palveluntarjoajilta. Yksityiset sosiaali- ja terveysalan palvelutuottajat voivat tarjota yhteiskunnan varoin järjestettyjä palveluja eli kunnallisia ostopalveluja. Tämä tarkoittaa, että julkinen ja yksityinen sektori yhdistävät voimavaransa, jotta jatkossa voitaisiin tuottaa monipuolisesti laadukkaampia palveluja entistä tehokkaammin. Julkinen sektori vastaa palvelutuotannon rahoituksesta ja valvonnasta, ja siten myös palvelujen kattavuudesta ja laadusta. Tällä hetkellä ostopalveluiden osuus kunnissa on sosiaalialalla huomattavasti merkittävämpää kuin terveysalalla. Palvelun tuottajasta riippumatta on kuntatoimijan oleellista kiinnittää huomiota palveluiden hintaan, laatuun ja saatavuuteen. (Karvonen-Kälkäjä ym. 2009.) 11

Sosiaali- ja terveyspalveluyritysten kenttä on varsin pienyritysvaltainen. Yritysten pienen koon uskotaan osaltaan vaikuttavan siihen, että kunnat eivät välttämättä ole halukkaita ostamaan sosiaali- ja terveyspalveluja yrityksiltä. Pienten yritysten uskottavuusongelmien nähdään liittyvän mahdollisesti palvelujen toimitusvarmuuteen ja heikkoon neuvotteluvoimaan niiden kilpaillessa kuntien hankinnoista. (Yrittäjyyskatsaus 2009.) Aiempien selvitysten perusteella sosiaali- ja terveyspalveluyritykset eivät tehokkaasti hyödynnä julkisia yrityspalveluita ja/tai rahoitusinstrumentteja (Pentikäinen ym. 2009), vaikka laajaksi ja laadultaan hyväksi todetun julkisen yrityspalvelujärjestelmän (Suomalaisten yrityspalvelujen kehityspolku 2005; Suomalaiset yrityspalvelujärjestelmät 2004) voisi ajatella tarjoavan hyvät lähtökohdat myös hoiva-alan yritysten kehittämiseen. Hoiva-alan yritysten erityishaasteina ovat kuitenkin työvoimavaltaisuus, väestöpohjan (=palvelujen kysynnän) pienuus ja riippuvuus julkisesta ostojärjestelmästä (Kovalainen & Österberg 2008). Nämä seikat yhdessä estävät yritysten voimakkaan ja kestävän kasvun. Vaikka yritysten kasvu ei hoiva-alalla voikaan olla tavoite sinänsä, voi yrityskasvu mahdollistaa kuitenkin palveluliiketoiminnan monipuolisen kehittämisen ja esimerkiksi laatustandardien saamisen, joka puolestaan lisää luottamusta palvelun laatuun. Hyvinvointialan pienyritystoiminnan kehittämiseksi on esitetty mm. yrityspalvelujen saatavuuden parantamista yhden luukun periaatteella, uusien palvelukonseptien innovointia ja niihin perustuvaa uudenlaista yritystoimintaa, kasvua tukevien yrityspalvelujen kehittämistä sekä mm. Tekesin innovaatiopalvelujen rahoituksen huomattavasti parempaa hyödyntämistä. Lisäksi on ehdotettu jo toteutetuista ja käynnissä olevista hoiva-alan yritysten kehittämishankkeista oppimista. (Pentikäinen ym. 2009.) Lisäksi pienten yritysten yhteistyöllä ja verkostoilla uskotaan saavutettavan merkittäviä hyötyjä esimerkiksi tarjouspyyntöihin vastaamisessa, markkinoinnissa, palveluvalikoiman laajentamisessa, tuotteistamisessa, innovoinnissa ja toimintavarmuudessa. Yritykset yhdessä voivat muodostaa uskottavan ja luotettavan kokonaisuuden, johon kunnan viranhaltijoiden on mahdollista sitoutua. Tämän selvityksen fokuksessa ovat pienten sosiaali- ja terveyspalveluyritysten yhteistyö ja verkottuminen sekä yritysten yhteistyötä ja verkottumista tukevat julkiset yrityspalvelut ja rahoitusinstrumentit. Selvitys on osa TEM:n hyvinvointihanketta (HYVÄ), jonka yhtenä tavoitteena on kehittää yrittäjyyden ja yritystoiminnan edellytyksiä hyvinvointipalveluissa. Yritysten yhteistyön ja verkottumisen selvitys on erityisen tärkeää siksi, että näitä tukevien palvelujen kehittäminen on luonnollisesti riippuvaista siitä, miten paljon yhteistyötä ja verkottumista on, miten haluttavana se nähdään, sekä miten tärkeänä yhteistyötä ja verkottumista pidetään tulevaisuudessa. 1.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajia ovat julkinen sektori eli kunnat, yksityiset yritykset sekä voittoa tavoittelemattomat palvelutuottajat kuten järjestöt ja 12

yhdistykset. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa sosiaali- ja terveyspalveluyritysten yhteistyöstä ja verkottumisesta, mahdollisista esteistä sekä kehittämistarpeista ja -mahdollisuuksista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan yksityisten sosiaali- ja terveysalan yritysten yhteistyön muotoja toisten yritysten, kuntien ja järjestöjen kanssa. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään julkisten yrityspalvelujen ja -rahoituksen tarjontaa ja tunnettuutta sosiaali- ja terveysalan yritysten keskuudessa. Tutkimuksen tavoitteena on antaa vastauksia seuraaviin teema-alueisiin ja niiden alle sijoittuviin tutkimuskysymyksiin: Sosiaali- ja terveyspalveluyritysten yhteistyö ja verkostoituminen Minkälaista yhteistyötä ja kenen kanssa alan pienet yritykset tekevät? Millaisia yhteistyökokemuksia alan pienillä yrityksillä on? Millaisia kokemuksia kunnilla/kuntayhtymillä on alan pienten yritysten yhteistyöstä (esim. yhteistyön vaikutukset toimintavarmuuteen, palvelujen kehittämiseen/tuotteistamiseen, sosiaalisten innovaatioiden syntyyn)? Millaisia käytäntöjä alan yritysten yhteistyössä voidaan tunnistaa? Verkottumista tukevien yrityspalvelujen ja -rahoituksen tarjonta ja tunnettuus Millaisia yhteistyötä edistäviä palveluita ja rahoitusta TEM:n hallinnonalalla on tarjolla sosiaali- ja terveysalan yrityksille ja yrittäjäksi aikoville? Missä määrin jo toimivat sosiaali- ja terveyspalveluyritykset tuntevat ja käyttävät ko. palveluita tai ovat käyttäneet ko. palveluita omaa toimintaansa aloittaessaan/ laajentaessaan/ muuttaessaan? Verkottumispalveluiden ja -rahoituksen kysyntä sosiaali- ja terveyspalveluyritysten keskuudessa Minkälaisia odotuksia ja tarpeita alan pienillä yrityksillä on yhteistyötä edistävien palvelujen ja rahoituksen suhteen? Selvityksessä tuotetaan uutta tietoa sosiaali- ja terveysalan yritysten välisestä yhteistyön muodoista ja yhteistyötä edistävistä tekijöistä. Lisäksi tutkimuksessa arvioidaan, miten yhteistyötä voidaan edistää ja missä määrin yritysten yhteistyö edellyttää sitä tukevia yrityspalveluja ja -rahoitusta. Tutkimuksen pohjalta tehdään toimenpidesuosituksia työ- ja elinkeinoministeriön toimialaan kuuluvien sosiaali- ja terveysalan yrityksille suunnattujen yrityspalvelujen ja -rahoituksen kehittämiseksi. 1.2 Tutkimusasetelma Tässä selvityksessä sosiaali- ja terveyspalveluyritysten yhteistyön ja verkottumisen analyysi perustuu seuraavaan tutkimusasetelmaan (kuvio 1). 13 12

Kuvio 1. Tutkimusasetelma Yrityspalvelujen ja -rahoituksen tarjonta ja tunnettuus SOTEyritysten keskuudessa SOTE-yritysten yhteistyö - Yritysten yhteistyö ja kokemukset - Kuntien näkemykset SOTEyritysten yhteistyöstä - Lupaavat yhteistyökäytänteet - Kokemukset SOTE-yritysten palveluvientihankkeesta SYNTEESI JA POLITIIKKA- TOIMENPITEET: - TEM:n yrityspalvelujen ja -rahoituksen kehittämiseksi SOTEyrityksille Yrityspalvelujen ja -rahoituksen kysyntä - SOTE-yritysten odotukset ja tarpeet Raportissa luomme kokonaisvaltaisen kuvan sosiaali- ja terveysalan yhteistyöstä ja sitä tukevista palveluista kolmen aineistokokonaisuuden avulla. Ensimmäinen aineisto muodostuu yrityksille suunnatusta kyselystä. Kyselyn avulla selvitimme ensinnäkin pienten sosiaali- ja terveysalan yritysten yhteistyön muotoja ja yritysten kokemuksia sen sujuvuudesta. Kysely antaa tietoa yritysten toiminnasta muiden yritysten, järjestöjen ja kuntien kanssa. Kyselyn avulla selvitimme myös, miten hyvin yritykset tuntevat julkisia yrityspalveluja sekä millaisia palvelutarpeita sosiaali- ja terveysalan yrityksillä on. Toinen aineisto muodostuu kunnissa tehdyistä haastatteluista. Kunnat ovat sosiaalialan yrityksille tärkeä asiakassegmentti ja kunnat muodostavat molempien alojen yritysten toimintakontekstin. Kunnilta haluttiin laajempaa näkemystä sosiaali- ja terveysalan yritysten yhteistyöhön. Tutkimukseen haastateltiin kolmen eri kunnan edustajia, joilla on kokemusta ja näkemystä yhteistyöstä yritysten kanssa ja kunnan palvelujen hankintamenettelyistä. Yritysten välistä yhteistyötä kuvaavat tapausesimerkit muodostavat kolmannen aineiston. Raportissa esitämme kolme erilaista esimerkkiä yritysten välisestä yhteistyöstä. Tapausten yhteistyömuodot ovat organisoitumistavaltaan, laajuudeltaan ja intensiteetiltään erilaisia. Ne ovat myös syntyneet vastaamaan erilaisiin tarpeisiin. 14

2 Sosiaali- ja terveysalan kehitys ja markkinat Sosiaali- ja terveysalan palveluiden tuottaminen on Suomessa pääosin kuntien vastuulla. Laki ei kuitenkaan määrittele tuotettavan palvelun sisältöä ja laajuutta yksityiskohtaisesti. Suomen palvelujärjestelmälle on tyypillistä yhtäläiset oikeudet sekä samantasoiset etuudet kaikille kansalaisille. Valtionosuusjärjestelmän uudistuminen 1990-luvulla avasi markkinat, jotka ovat 1990-luvulla muuttuneet ja kasvaneet eri tavoin sosiaali- ja terveyspalveluissa, osaksi toimintojen erilaisen pääomarakenteen ja -valtaisuuden vuoksi, osaksi kysyntään liittyvien seikkojen vuoksi. (Kovalainen ym. 1996; Simonen & Kovalainen 1998; Rissanen & Sinkkonen 2004.) Palvelujen alueellisen tasavertaisuuden turvaaminen on noussut 2000-luvulla julkisen sektorin haasteeksi (Kautto 2005). Yksityisten palvelujen on arveltu tarjoavan ratkaisuja julkisen sektorin ongelmiin (Karvonen-Kälkäjä ym. 2009). Kunnilla on palvelujen järjestämisvelvollisuus, mutta niillä on vapaus valita näiden palvelujen tuottajat. Niinpä ne voivat erilaisten tarpeidensa mukaan ostaa palveluja esimerkiksi yksityisiltä yrityksiltä. Yksityisen yrityksen näkökulmasta palvelujen tasainen kysyntä on usein kuitenkin parempi ratkaisu sekä laadun että tuotannon pysyvyyden näkökulmasta, kuin toimiminen ruuhkahuippujen tasoittajana. Niinpä sekä kunnan että yritysten toimintamallissa yhteistyö ja verkottuminen asettuvat uudella tavalla tärkeiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tasavertaisessa ja laadukkaassa tuottamisessa. Kunta ja yksityiset yritykset ovat siis alkaneet tehdä enemmän yhteistyötä, ainakin muodollisesti pääosin ostopalveluiden muodossa. Aiemmin 1980-luvulla kunnat hankkivat suurimman osan ostopalveluista kolmannelta sektorilta. Seuraavalle vuosikymmenelle tultaessa yritysten osuus palvelujen tuottajana kasvoi, kun palvelujen järjestämistä pyrittiin tehostamaan ja uskottiin sosiaali- ja terveysalan yritysten välisen kilpailun laskevan kunnan omia kustannuksia. Vaikka kunnat tuottavat itse vielä suurimman osan lakisääteisistä sosiaali- ja terveysalan palveluista, on ostopalveluiden määrä lisääntynyt tasaisesti ja on palveluja, joissa yritysten tuottama palvelujen osuus on erityisen suuri. (Rissanen & Sinkkonen 2004; Sinkkonen & Komulainen 2004; Kainlauri 2007; Kovalainen & Österberg 2008.) Sosiaalipalvelujen tuottajien määrä on nelinkertaistunut runsaan kymmenen vuoden aikana ja edelleen sosiaalipalveluala on yksi nopeimmin kasvavista toimialoista, vaikkakin selitys johtuu osittain lähtötilanteen alhaisuudesta (Karvonen-Kälkäjä ym. 2009). Lisäksi sosiaalialalla aloittaneista yrityksistä kasvuyrityksiä on suhteessa enemmän kuin terveyspalveluissa: kasvuyrityksiä sosiaalialalla oli 2,5 prosenttia kaikista toimintansa aloittaneista ja terveyspalveluissa vastaavasti 0,5 prosenttia1. Sosiaalialan yritysten määrää on kasvattanut esimerkiksi kotitalousvähennyksen 1 Kasvuyritykseksi on määritelty ne esimerkkivuosina 2000 2002 aloittaneet ja vuonna 2007 vähintään kymmenen henkilöä työllistäneet yritykset, joiden palkkasumman keskimääräinen kasvuvauhti ylitti 20 prosenttia kolmen vuoden aikana vuosina 2005 2007 (Yrittäjyyskatsaus 2009). 15 14

ja lasten kotihoidontuen käyttöönotto, mitkä ovat lisänneet yksityisten henkilöiden mahdollisuuksia valita palveluntuottaja myös yksityiseltä sektorilta. (Yrittäjyyskatsaus 2009.) Myös sosiaalipalvelujen ulkoistaminen ja kilpailuedellytysten parantuminen ovat edesauttaneet kasvuyritysten syntyä 2000-luvulla (Lith 2006). Terveysalalla yritysten määrällinen kehitys on ollut hitaampaa kuin sosiaalialalla, mutta mm. hoitotakuun voimaantulo vuonna 2005 on lisännyt kuntien ostopalveluiden käyttöä (Lith 2006). Hoitotakuulla pyritään järjestämään jokaiselle potilaalle hoito tietyn määräajan puitteissa, mikä on nostanut julkisen sektorin panostuksia terveydenhoitoon. Tämän vuoksi myös yksityiset palvelunostot ovat lisääntyneet, jotta hoitotakuun vaatimuksiin voidaan vastata. (Yrittäjyyskatsaus 2009.) Kuitenkin terveysalalla on vähän kasvuyrityksiä suhteessa koko yrityskenttään. Yhtenä syynä terveydenhoitoalan kasvuyritysten pieneen määrään on markkinoiden kapea-alaisuus. (Okko ym. 2007.) Pidemmällä aikavälillä kuitenkin ikääntyvän väestön määrä sekä laadukkaiden ja yksilöllisten palvelujen tarpeen kasvun on arvioitu kasvattavan yksityisten terveyspalvelujen kysyntää (Lith 2006; Kovalainen & Österberg 2006). 2.1 Yritysrakenne sosiaali- ja terveysalalla Yksityisten sosiaali- ja terveyspalveluyritysten toimiala on hyvin pienyritysvaltaista, suureksi osaksi palvelujen työvoimaintensiivisyydestä ja kysyntää luovan väestöpohjan pienuudesta johtuen. Sosiaali- ja terveysalan yrityksiä toimii Suomessa yli 17 000, joista yli 99 prosenttia työllistää alle 50 henkilöä ja alle 10 hengen yrityksiä on noin 96 prosenttia (Tilastokeskus 2010). Sosiaalialan yrityksiä näistä on 3 279 (laitospalvelut 1 132 ja avopalvelut 2 147) ja terveyspalveluyrityksiä 13 808 vuoden 2008 tietojen mukaan. Sairaalapalveluissa ja ympärivuorokautisissa palvelulaitoksissa toimivat yritykset ovat pääosin isoja. Yksityiset palveluntuottajat eli yritykset ja järjestöt tuottavat noin neljäsosan sosiaalialan palveluista ja noin 17 prosenttia terveyspalveluista. (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2010.) Toimialaluokitus jaottelee terveysalan yritykset sairaala-, lääkäri- ja hammaslääkäripalveluihin, kuntoutuslaitoksiin sekä muuhun terveydenhuoltoon, kuten laboratorio- ja kuvantamispalveluihin, fysioterapiaan ja sairaankuljetuspalveluihin. Sosiaalipalvelut jaetaan tyypillisesti kahteen osaan: asumisen sisältäviin sosiaalipalveluihin ja avohuollon palveluihin. Asumisen sisältyviin palveluihin kuuluvat lasten ja nuorten laitokset, ikääntyneille, vammaisille ja päihdeongelmaisille suunnatut asumispalvelut ja laitokset sekä ensi- ja turvakodit. Avopalveluja ovat puolestaan lasten päiväkodit, kotipalvelut ja päivätoiminta ikääntyneille ja vammaisille sekä kuntoutuspalvelut. Tässä tutkimuksessa toteutettu kysely noudattelee edellä mainittuja palvelujaotteluja. Yksityisistä terveysalan yrityksistä suurimman ryhmän muodostavat fysioterapiapalveluita tarjoavat yritykset. Seuraavaksi yleisimpiä toimintamuotoja ovat lääkärin vastaanotto, työterveyshuolto sekä laboratoriotoiminta. Yksityisistä sosiaalialan yrityksistä yleisimpiä toimintayksiköiden määrällä mitattuna ovat palvelutalot ja 16

ryhmäkodit. Seuraavaksi eniten sosiaalialan palvelujentarjoajia on lasten päivähoidossa, kotipalveluissa sekä lasten- ja nuorten laitos- ja perhehoidossa. (Stakes 2008.) Yksityisten sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakaskunnat eroavat toisistaan. Kunnat ovat merkittävin sosiaalipalvelujen ostaja, jopa 80 100 prosenttia sosiaalialan yritysten liikevaihdosta tulee julkisen sektorin palvelujen kautta. Näin ollen sosiaalialan yritysten toiminta ja sen kehittäminen - on suureksi osaksi sidoksissa kunnan päätöksiin ja ostopalveluihin. (Karvonen-Kälkäjä ym. 2009.) Kotitalouksien suoraan yrityksiltä ostamat sosiaalipalvelut ovat pääosin kotipalvelua ja lasten päivähoitoa, mutta näitäkin palveluja ostetaan suhteellisen vähän. Terveyspalveluja puolestaan ostavat tyypillisesti kotitaloudet, työnantajat ja Kansaneläkelaitos. Myös kunnat ovat alkaneet hyödyntää yksityisiä terveyspalveluja yhä enemmän ja ostavat yksityiseltä sektorilta isompia palvelukokonaisuuksia, kuten esimerkiksi kokonaisen terveysaseman palvelujen tuottamisen. (Kainlauri 2007.) Sosiaalialan yrittäjyys on lisääntynyt voimakkaasti 1990-luvulla laman jälkeen. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne monipuolistui, kun kunnille tuli vapaammat mahdollisuudet päättää kuntalaisille tarjoamiensa palvelujen tuotantotapa vuoden 1993 valtionosuusuudistuksen myötä. Myös yksityisen terveyssektorin markkinat lisääntyivät uudistuksen myötä. (Mattila 2006; Kettunen 2008.) Näiden alojen yrittäjyys on pääosin paikallista ja alueellista, työvoima- ja naisvaltaista yrittäjyyttä (Myllys ym. 2005). Erityisesti sosiaalialan palveluja tuotetaan pääosin omalla paikkakunnalla ja sen asukkaiden tarpeisiin. Yritysten rooli on vahvistunut 2000-luvulla ja nykyään niitä toimii jo sosiaalipalvelun kaikilla aloilla (Kettunen 2008). Terveysalan palvelut ovat levittäytyneet enemmän yli paikkakuntarajojen mm. maakuntakeskuksiin ympäri Suomea. Terveysalan palvelut ovat osaksi myös ketjuuntuneet ja monialainen palvelutuotanto on lisääntynyt. (Kainlauri 2007.) Sosiaali- ja terveyspalveluyritysten pienyritysvaltaisuus heijastuu mm. siinä, että yritysmuoto on tyypillisesti toiminimi. Toiminimien ja henkilöyritysten perustaminen on lisääntynyt, kun puolestaan osakeyhtiöiden määrä on vähentynyt. Kuitenkin asumisen sisältävissä palveluissa ja suuremman alkupääoman vaativissa palveluissa yleisin yritysmuoto on osakeyhtiö. (Lith 2006.) Yritysten pieni koko on yksi merkittävä haaste sosiaali- ja terveysalalla, sillä se saattaa merkitä yrittäjälle vähäistä neuvotteluvoimaa, heikkoa toimitusvarmuutta sekä puutteita uskottavuudessa. Yrityskasvu on hyvin tärkeä haaste alalla, jo edellä mainituista mm. laadun standardisoimiseen liittyvistä syistä. Yrityskasvua voidaan tavoitella tuottamalla uusia palveluja, yhteistyöllä tai kansainvälistymisellä. (Karvonen-Kälkäjä ym. 2009.) 2.2 Markkinamekanismit sosiaali- ja terveysalalla Sosiaali- ja terveysalan yritysten markkinoilla on monia erityispiirteitä, joita ei muiden toimialojen markkinoilla ole. Pääosin tämä omaleimaisuus johtuu kuntien merkittävästä roolista palvelujen ostajana ja osittain myös kunnille valtion taholta 16 17

tulevista vastuista ja velvoitteista sekä näiden toteuttamista ohjaavista laeista ja määräyksistä. Suomessa vastuu hyvinvointipalveluiden järjestämisestä on julkisella sektorilla. Viime aikoina keskustelua on herättänyt, missä määrin julkinen sektori kykenee huolehtimaan sosiaali- ja terveysalan perusedellytyksistä totutulla tai odotetulla tavalla. Julkinen sektori kohtaa jatkuvia haasteita riittävän rahoituksen järjestämisessä. (vrt. Vihriälä 2005.) Seuraavaksi kuvaamme sosiaali- ja terveysalan markkinoiden piirteistä erityisesti toiminnan luvanvaraisuutta, tilaaja-tuottaja -mallia, kilpailutuskäytäntöjä ja palvelusetelien käyttöä. Toiminnan luvanvaraisuus Laki asettaa puitteet sosiaali- ja terveysalan palvelujen tuottamiselle. Lainsäädännössä säännellään yritysten perustamisedellytykset ja rekisteröintivelvollisuudet sekä toiminnan valvontavastuut. Yksityisellä terveyspalvelun tuottajalla on oltava aluehallintoviraston (ent. lääninhallituksen) lupa terveyspalveluiden antamiseen. Luvan tarvitsevat henkilöt, yritykset ja järjestöt. Luvanvaraisuus ei koske ammatinharjoittajia, mutta heidän on tehtävä toiminnastaan ilmoitus ja vuosittainen toimintakertomus aluehallintovirastolle. Myös pääosa yksityisten sosiaalipalveluiden tuottamisesta on luvanvaraista ja ilmoitusvelvollista toimintaa ja ilmoitus tulee tehdä kuntaan, jossa palveluja tuotetaan. Ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja tuottavien yritysten on saatava aluehallintovirastolta lupa ennen toiminnan aloittamista. Aluehallintovirastot ja kunnat valvovat yksityisiä sosiaalipalveluja. (Kainlauri 2007; Karvonen-Kälkäjä ym. 2009; Yrittäjyyskatsaus 2009.) Tilaaja-tuottaja -malli Tilaaja-tuottaja -mallin taustalla on tavoite kunnan tehokkaammasta ja tuottavammasta toiminnasta. Kunnan toimintaan tulee tällöin markkinatalouden piirteitä. Mallissa erotetaan kaksi toimintaryhmää, tilaajat ja tuottajat. (Kallio ym. 2006.) Tilaaja-tuottaja -malli voidaan jakaa sekä ulkoiseen että sisäiseen malliin. Ulkoisessa tilaaja-tuottaja -mallissa julkinen sektori ostaa palveluita markkinoilla toimivilta yksityisiltä yrityksiltä tai kolmannelta sektorilta. Sisäisessä tilaaja-tuottaja -mallissa kunta itsessään voi olla tilaajan roolissa ja tuottajana ovat kunnan omat palveluyksiköt. (Kähkönen 2007.) Palvelun tilaajana mallissa toimii siis julkinen sektori eli kunta ja tuottajina voivat toimia yksityiset yritykset, kolmannen sektorin toimijat tai julkinen sektori (kunta, kuntayhtymät, sairaanhoitopiirit jne.). Palvelujen kilpailutus Yksityiset yritykset voivat kilpailla julkisen sektorin kanssa sosiaali- ja terveysalan palvelujen tuotannossa. Hankintalaki vuodelta 2007 velvoittaa kilpailuttamaan kaikki yli 50 000 euron sosiaali- ja terveysalan hankinnat Hilma-tietokannassa. (Karvonen-Kälkäjä ym. 2009) Toukokuussa 2010 tuli voimaan laki, joka nosti kilpailutettavien hankintojen alarajan 100 000 euroon. Palvelujen kilpailutus ja kilpailu ylipäätään ovat lisääntyneet sosiaali- ja terveysalalla viime vuosina voimakkaasti (Mikkola 18