KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.4.2018 Taltionumero 1705 Diaarinumero 1397/1/17 1 (42) Asia Valittajat Osayleiskaavaa koskeva valitus Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry Hailuodon luonnonsuojeluyhdistys ry Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely Hallinto-oikeuden ratkaisu Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 2.3.2017 nro 17/0062/1 Hailuodon kunnanvaltuusto on 18.12.2014 ( 57) tekemällään päätöksellä hyväksynyt Hailuodon kunnan alueen osalta Hailuodon liikenneyhteyden kehittämistä koskevan Merialueen osayleiskaavan. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, siltä osin kuin asiasta on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys, hylännyt Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry:n ja sen asiakumppaneiden valituksen. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään tältä osin seuraavasti: 1. Kaavasuunnittelun lähtökohdat Kaavasuunnittelun lähtökohtana on ollut Hailuodon liikenneyhteyden kehittäminen ja tuulivoimapuiston toteuttaminen merelle. Suunnittelun kuluessa on luovuttu tuulivoimapuistohankkeesta, ja osayleiskaavan tarkoitukseksi on jäänyt Oulunsalon ja Hailuodon välisen kiinteän tieyhteyden toteuttamisen mahdollistaminen sekä tähän liittyvä rantojen maankäytön osoittaminen. Osayleiskaava on laadittu samanaikaisesti sekä Hailuodon kunnassa että Oulun kaupungissa.
2 (42) Osayleiskaava-alueen pinta-ala on 1 756 hehtaaria, mistä 2/3 kuuluu Oulun kaupunkiin. Alue on pääosin merialuetta, jota hallinnoi Metsähallitus Laatumaa. Alueella on vilkasta vesiliikennettä. Rannoilla suunnittelualueen lähiympäristössä on runsaasti loma-asutusta ja jonkin verran vakituista asutusta. Suunnittelualueen läheisyydessä sijaitsee useita Natura-alueita. Suunnittelualueen koillispuolella sijaitsevat Jussinmatalan ja Löplötinkarin luodot sisältyvät Perämeren saaret -nimiseen Natura-alueeseen. Kauempana pohjoisessa on muitakin Natura-alueeseen kuuluvia saaria ja luotoja. Suunnittelualueen eteläpuolella sijaitsee Liminganlahden Natura-alue. Muita Natura-alueita ovat Akionlahden, Säärenperän ja Karinkannanmatalan, Isomatala-Maasyvänlahden, Ojakylänlahden ja Kengänkarin sekä Hailuodon pohjoisrannan Natura-alueet. Kaikki Natura-alueet sisältyvät Natura-verkostoon sekä lintudirektiivin että luontodirektiivin mukaisina alueina. Hailuoto on kokonaisuudessaan valtakunnallisesti arvokasta maisemaaluetta (Ympäristöministeriö, ympäristönsuojeluosasto, mietintö 66/1992) sekä valtakunnallisesti merkittävä rakennetun kulttuuriympäristön kohde (RKY 2009). Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa suunnittelualue kuuluu Perämerenkaaren kansainväliseen kehittämisvyöhykkeeseen ja Liminganlahden- Hailuodon-Oulun matkailun vetovoima-alueeseen/matkailun ja virkistyksen kehittämisen kohdealueeseen (mv-4). Maakuntakaavaan on merkitty Hailuotoon johtava tieliikenteen yhteystarve. Tällä merkinnällä osoitetaan uusia tieyhteyksiä, joiden sijainnin tai toteuttamistavan määrittely edellyttää lisäselvityksiä. Merkintää koskevan suunnittelumääräyksen mukaan Hailuodon ja mantereen välistä liikenneyhteyttä tulee parantaa luomalla edellytyksiä olemassa olevan lauttayhteyden kehittämiselle sekä selvittämällä yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa kiinteän tieyhteyden toteuttamismahdollisuudet. Mantereen ja Hailuodon välille on maakuntakaavassa merkitty myös viheryhteystarve. Tällä merkinnällä osoitetaan muun ohella kaupunkiseutujen sisäisiä ja niitä yhdistäviä tavoitteellisia ulkoilun runkoreitistöjä viheralueineen. Suunnittelumääräyksen mukaan yksityiskohtaisemmalla suunnittelulla tulee turvata virkistysalueiden ja -reittien seudullinen jatkuvuus ja kehittäminen sekä liittyminen virkistyskeskuksiin, suojelualueisiin ja kulttuuriympäristöihin.
3 (42) Maakuntakaavassa Natura-alueet on osoitettu luonnonsuojelualueina (SL) sekä Natura 2000 -aluetta koskevalla merkinnällä. Hailuoto lähivesineen on merkitty kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta valtakunnallisesti tärkeänä alueena. Oulunsalon puoleinen ranta on osoitettu seudullisesti merkittävänä retkeily-, ulkoilu-, urheilu- ja virkistysalueena (V). Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuuston 2.12.2013 hyväksymässä, päätöksentekohetkellä lainvoimaa vailla olleessa 1. vaihemaakuntakaavassa on Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavaa vastaavalla tavalla esitetty Hailuotoon johtava tieliikenteen yhteystarve. Tieliikenteen yhteystarve Hailuodon ja mantereen välille on esitetty myös Oulun seudun yleiskaavassa 2020. Merialueen osayleiskaavan Hailuodon kunnan puolella olevaa kaava-aluetta koskee vuonna 2001 vahvistettu Hailuodon rantayleiskaava. 2. Merialueen osayleiskaavan kuvaus Osayleiskaavassa on osoitettu Oulun Riutunkarista Hailuodon Huikkuun nykyisen lauttaväylän pohjoispuolelle kiinteä liikenneyhteys (pengertie) viivamerkinnöillä seututie/pääkatu (st/pk) ja kevyen liikenteen reitti. Kaavaan on merkitty kaksi siltaa, jotka sijoittuvat merenpohjan syvännekohtiin. Kiinteän yhteyden puoliväliin tekosaarelle on merkitty paikka matkailupalvelulle (rm), yleinen pysäköintialue (LP) ja virkistysalue (V). Hailuodon Huikkuun ja Oulun Riutunkariin on osayleiskaavassa osoitettu matkailupalvelujen alueita (RM, RM-1) ja satama-alueita (LS, LS-1). Oulun Riutunkariin merkityn matkailupalvelujen alueen (RM-1) läheisyydessä ja Hailuodon Huikkuun merkityllä satama-alueella (LS-1) esiintyy luontodirektiivin liitteen IV (b) lajeja. Sekä RM-1- että LS-1- aluetta koskevien kaavamääräysten mukaan alueen käytön vaikutukset uhanalaisiin lajeihin tulee arvioida. Luonnonsuojelulain mukaisista rauhoitussäännöksistä on tarvittaessa haettava ELY-keskuksen poikkeuslupa. Satama-alueille on esitetty kohdemerkinnällä (rm) matkailupalvelua. Osayleiskaavassa on osoitettu kaava-alueen rantametsiä luonnonmukaisena säilytettävänä virkistysalueena (V/s). Kaavamääräyksen mukaan alue varataan yleiseen virkistys- ja ulkoilukäyttöön. Alueella on arvokkaita luontotyyppejä ja/tai luontodirektiivin IV (a) ja (b) lajeja, jotka tulee säilyttää. Alueen käyttö vaatii tarkempaa suunnittelua, jonka pohjalta vaikutukset uhanalaisiin lajeihin tulee arvioida. Luontoarvoja, maisemaa tai virkistyskäyttömahdollisuuksia mahdollisesti vaarantavaan toimintaan on saatava maankäyttö- ja rakennuslain 128 :n mukainen maisematyölupa.
4 (42) Oulunsalon puolella osa ranta-alueesta on osoitettu virkistysalueena (V) sekä maa- ja metsätalousvaltaisena alueena, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta (MU). Olemassa olevien asuntojen alue on osoitettu pientalovaltaisena asuntoalueena (AP). Oulunsalon puoleiselle ranta-alueelle on merkitty luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue (luo-1) ja tärkeä alue (luo-2), joiden olosuhteet tulee turvata. Luo-1-merkinnällä on osoitettu Oulunsalon Riutunkainalossa oleva luonnonsuojelulain 29 :n mukainen rantaluontotyyppi, jonka olosuhteet ja arvokas lajisto tulee turvata sekä luonnonsuojelun että maisema-arvojen kannalta. Alueelle sijoittuu luontodirektiivin liitteiden II ja IV (b) uhanalaisten ja erityisesti suojeltavien (luonnonsuojelulaki 47 ) kasvilajien esiintymiä. Luo-2-merkinnällä on osoitettu Riutunkarin pohjoisrannan arvokas rantaluontotyyppi sekä siihen liittyvät luontodirektiivin liitteiden II ja IV (b) sekä uhanalaisen kasvilajin esiintymät. Kaava-alueen ranta-alueille on myös kohdemerkinnällä esitetty uhanalaisten kasvien alueita. Merkinnän mukaan alueella esiintyy valtakunnallisesti uhanalaisia kasvilajeja, joista osa on luontodirektiivin liitteissä II ja IV mainittuja kasvilajeja. Hailuodon puoleista ranta-aluetta lähivesineen koskee osayleiskaavan merkintä kulttuuriympäristön vaalimisen kannalta valtakunnallisesti tärkeästä kohteesta tai alueesta. Merkinnällä on osoitettu valtakunnallisesti merkittävät rakennetun kulttuuriympäristön kohteet (RKY 2009) ja valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet. Kaavamääräyksen mukaan alueen suunnittelussa ja käytössä tulee edistää kulttuuriperintö- ja maisema-arvojen turvaamista siten, että rakennustaiteellisesti tai kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennuskanta säilytetään. Suunniteltaessa alueelle muutoksia on turvattava alueen ominaisluonteen ja erityispiirteiden säilyminen. Rakennettuun kulttuuriympäristöön vaikuttavista hankkeista on pyydettävä lausunto museoviranomaiselta. Osayleiskaavassa on osoitettu nykyisten tuulivoimaloiden alueet (tv). Kaavamääräyksen mukaan tuulivoimaloiden uudistaminen on ratkaistava maankäyttö- ja rakennuslain 77 a :n mukaisella yleiskaavalla. Osayleiskaavan yleisten kaavamääräysten mukaan alueella ei saa suorittaa maisemaa muuttavaa rakennustyötä, puiden kaatamista, virkistyskäyttömahdollisuuksia mahdollisesti vaarantavaa toimintaa tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä ilman maankäyttö- ja rakennuslain 128 :n mukaista maisematyölupaa. Pengertien ja siltojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee kiinnittää erityistä huomiota ratkaisun toimivuuteen ja turvallisuuteen sekä maisemallisesti korkeatasoiseen rakentamiseen.
5 (42) Osayleiskaava-alueen ulkopuolella, sen läheisyydessä sijaitsevat Natura 2000 -verkostoon kuuluvat alueet on merkitty kaavakarttaan rajausmerkinnällä (nat). 3. Vaikutusten selvittämiseen ja kaavan sisällölliseen lainmukaisuuteen liittyvät keskeiset sovellettavat oikeusohjeet 3.1. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maankäyttö- ja rakennuslain 24 :n 2 momentin mukaan maakunnan suunnittelussa ja muussa alueiden käytön suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioon ottamisesta siten, että edistetään niiden toteuttamista. Valtioneuvoston 30.11.2000 hyväksymien ja päätöksellään 13.11.2008 tarkistamien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden kohdan 4.4. (kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat) erityistavoitteiden mukaan alueidenkäytössä on muun ohella varmistettava, että valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöjen ja luonnonperinnön arvot säilyvät. Viranomaisten laatimat valtakunnalliset inventoinnit otetaan huomioon alueidenkäytön suunnittelun lähtökohtina. Alueidenkäyttötavoitteiden kohdan 4.5. (toimivat yhteysverkot ja energiahuolto) yleistavoitteiden mukaan liikennejärjestelmiä suunnitellaan ja kehitetään kokonaisuuksina, jotka käsittävät eri liikennemuodot ja palvelevat sekä asutusta että elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Erityistavoitteiden mukaan yhteys- ja energiaverkostoja koskevassa alueidenkäytössä ja alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon sään ääri-ilmiöiden ja tulvien riskit, ympäröivä maankäyttö ja sen kehittämistarpeet sekä lähiympäristö, erityisesti asutus, arvokkaat luonto- ja kulttuurikohteet ja -alueet sekä maiseman erityispiirteet. Alueidenkäyttötavoitteiden kohdan 4.7. (luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet) yleistavoitteiden mukaan maankohoamisrannikolla otetaan huomioon maankohoamisen taloudelliset ja ympäristölliset vaikutukset olemassa olevaa rakennetta uudistettaessa ja uutta suunniteltaessa. Rakentamisen sijoittelussa turvataan maankohoamisrannikolle ominaisten luonnon kehityskulkujen alueellinen edustavuus. 3.2. Vaikutusten selvittäminen Maankäyttö- ja rakennuslain 9 :n (8.4.2005/202) mukaan kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia.
6 (42) Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 1 :n 1 momentin (10.9.1999/895) mukaan edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitettuja kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus, aikaisemmin tehdyt selvitykset sekä muut selvitysten tarpeellisuuteen vaikuttavat seikat. Selvitysten on annettava riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset: 1) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön; 2) maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon; 3) kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin; 4) alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen; 5) kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. 3.3. Yleiskaava Maankäyttö- ja rakennuslain 35 :n 1 momentin mukaan yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Yleiskaava voidaan laatia myös maankäytön ja rakentamisen ohjaamiseksi määrätyllä alueella. Yleiskaavan sisältövaatimuksia koskevan maankäyttö- ja rakennuslain 39 :n 1 momentin mukaan yleiskaavaa laadittaessa on maakuntakaava otettava huomioon siten kuin siitä mainitussa laissa säädetään. Saman lain 32 :n 1 momentin mukaan maakuntakaava on ohjeena muun ohella laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa. Maankäyttö- ja rakennuslain 39 :n 2 momentin mukaan yleiskaavaa laadittaessa on otettava huomioon: 1) yhdyskuntarakenteen toimivuus, taloudellisuus ja ekologinen kestävyys; 2) olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttö; 3) asumisen tarpeet ja palveluiden saatavuus; 4) mahdollisuudet liikenteen, erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen, sekä energia-, vesi- ja jätehuollon tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen ympäristön, luonnonvarojen ja talouden kannalta kestävällä tavalla; 5) mahdollisuudet turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen elinympäristöön; 6) kunnan elinkeinoelämän toimintaedellytykset; 7) ympäristöhaittojen vähentäminen; 8) rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaaliminen; sekä 9) virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys.
7 (42) Mainitun pykälän 3 momentin mukaan edellä 2 momentissa tarkoitetut seikat on selvitettävä ja otettava huomioon siinä määrin kuin laadittavan yleiskaavan ohjaustavoite ja tarkkuus sitä edellyttävät. Maankäyttö- ja rakennuslain 197 :n 1 momentin mukaan kaavaa hyväksyttäessä on sen lisäksi, mitä tässä laissa säädetään, noudatettava, mitä luonnonsuojelulain 10 luvussa säädetään. Lupa-asiaa ratkaistaessa ja muuta viranomaispäätöstä tehtäessä on lisäksi noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään. Luonnonsuojelulain 66 :n 1 momentin mukaan viranomainen ei saa myöntää lupaa hankkeen toteuttamiseen taikka hyväksyä tai vahvistaa suunnitelmaa, jos luonnonsuojelulain 65 :n 1 ja 2 momentissa tarkoitettu arviointi- ja lausuntomenettely osoittaa hankkeen tai suunnitelman merkittävästi heikentävän niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 -verkostoon. 4. Tehdyt selvitykset ja vaikutusarvioinnit 4.1. Rantojen ja luotojen eroosioselvitys 2009 Suomen Luontotieto Oy:n (39/2009) Oulunsalon ja Hailuodon välille suunnitellun kiinteän yhteyden ja tuulipuiston rantojen ja luotojen eroosioselvitys on perustunut maastotutkimuksiin, joissa on etsitty merkkejä sekä veden (aallokon) että jään aiheuttamasta eroosiosta ja liettymisalueista. Selvitysten tulokset on esitetty muun ohella liitekartoissa, joihin on merkitty havainnot jääeroosion esiintymisestä ranta-alueilla sekä saarissa ja luodoissa. Erityisesti alueen luodot pysyvät matalakasvuisina jään vaikutuksesta. Puuttomat luodot ovat myös merkittäviä lintujen pesimäyhdyskuntia. Lauttaväylän pohjoispuolisten saarten ja luotojen osalta on todettu, että Äijänkumpeleen, Jussinmatalan ja Kolmenkoivunkarin luodot ovat puuttomia ja jäät liikkuvat saarten yli säännöllisesti. Keväällä 2009 kaikkien näiden luotojen päälle oli kasaantunut jääröykkiöitä. Selvityksen mukaan suurempien saarten etelä- ja länsirannat olivat jäiden kuluttamia ja osa niistä oli lähes kasvittomia. Esimerkiksi Laitakarin rannat olivat lähes kasvittomia. Hailuodon ja Oulunsalon ranta-alueilla jääeroosion on todettu olevan paikoin merkittävä rantojen kasvillisuuteen vaikuttava tekijä. Yhteenvetona selvityksessä on todettu, että vesi ja jääeroosio vaikuttavat alueen rantoihin ja niiden kasvillisuuteen merkittävästi. 4.2. Lähialueen kasvillisuusselvitys 2009 Suomen Luontotieto Oy:n (36/2009) Oulunsalon-Hailuodon kiinteän yhteyden ja tuulipuiston lähialueen kasvillisuusselvityksessä on selvitetty inventointialueen rantojen ja saarten sekä luotojen putkilokasvillisuuden
8 (42) lajisto ja kasvillisuudeltaan arvokkaat/merkittävät kohteet. Selvitys on perustunut ajalla 6.6. 18.9.2009 tehtyihin maastotöihin. Inventoituihin alueisiin ovat kuuluneet lauttaväylän pohjoispuoleisella alueella sijaitsevat saaret ja luodot, joita ovat Korkiakari, Äijänkumpele, Saapaskari, Laitakari, Jussinmatala ja Kolmenkoivunkarin luoto, sekä Hailuodon Huikun ranta-alue, Oulunsalon Riutunkarin ranta-alue ja Riutunkainalon-Nenännokan rantavyöhyke. Kasvillisuusselvityksessä on erikseen todettu alueella esiintyvät uhanalaiset putkilokasvilajit sekä lajit, joiden suojelussa Suomella on erityisvastuu. Näistä pieni ruijanesikon esiintymä on havaittu Riutunkainalossa. Elinvoimaisia upossarpion esiintymiä on löydetty Huikun rantaalueelta ja Riutunkainalon-Nenännokan alueelta. Riutunkainalon Naturaalueelta on löydetty pieni nelilehtivesikuusen esiintymä. Lajia ei ole löydetty lajin vanhalta esiintymispaikalta Hailuodon puolelta. 4.3. Osayleiskaavan luonto- ja maisemaselvitys FCG Planeko Oy:n luonto- ja maisemaselvitys (24.9.2009) on laadittu Hailuodon liikenneyhteyden ja tuulivoiman kehittämisen yhteydessä laadittavan osayleiskaavatyön pohjaksi ja ympäristövaikutusten arvioinnissa tehtävien kasvillisuusselvitysten tueksi. Selvityksen tavoitteena on ollut luonnonolojen ja maiseman yleispiirteiden selvittäminen ja arvokkaiden luontokohteiden paikantaminen sekä kohteiden edustavuuden arviointi. Selvityksessä on inventoitu Hailuodon Huikun ja Oulunsalon Riutun ranta-alueet, ja työ on pohjautunut 15.6. 14.7.2009 tehtyihin maastoinventointeihin ja alueelta aiemmin tehtyihin selvityksiin, kuten ympäristöhallinnon UHEX-rekisterin tietoihin. Selvityksen tulokset on esitetty muun ohella kasvillisuusvyöhykkeitä, maisemakuvaa ja maankäyttösuosituksia selvitysalueilla koskevilla kartoilla. 4.4. Pengertien ja tuulivoimalapuistohankkeen suunnittelualueen pesimälinnustoselvitys 2009 Suomen Luontotieto Oy:n (32/2009) Oulunsalon-Hailuodon pengertien ja tuulivoimalapuiston ympäristöselvityksiin kuuluvan pesimälinnustoselvityksen selvitysalueeseen ovat kuuluneet Hailuodon Huikun rantaalue, Oulunsalon Riutunkarin ranta-alue ja Riutunkainalon ja Nenännokan välinen ranta-alue sekä kuusi luotoa ja saarta. Hailuodon ja Oulunsalon puoleiset ranta-alueet sekä saarien ja luotojen varpuslintujen reviirit on selvitetty kartoituslaskentamenetelmän avulla. Saarten ja luotojen vesi- ja rantalinnusto on selvitetty käyttäen pesälaskentamenetelmää. Kolmantena laskentamuotona on käytetty vesilintujen poikuelaskentamenetelmää. Hailuodon Huikun alueen sekä Riutunkarin ja Nenännokan välisen alueen pesimälinnusto on selvitetty kolmella laskentakerralla ja Riutunkarin ja Hailuodon lauttasatamien pesimälinnusto kahdeksalla käynti-
9 (42) kerralla. Luotojen pesimälinnusto on selvitetty kahdella tai kolmella käyntikerralla. Pesimälinnustoselvityksessä on esitetty inventoiduilla alueilla havaitut pesimälinnustot parimäärineen sekä erikseen alueella pesivät lintudirektiivin liitteen I lintulajit. Tutkimuksessa on lisäksi selvitetty alueella sulkivien ja sen läpi kesäisin liikkuvien lintujen määriä ajalla 2.6. 12.8.2009. Havainnointi on tapahtunut pääasiassa Huikun ja Riutunkarin lauttasatamista sekä kolmena päivänä veneestä käsin. Havainnointia on ollut yhteensä 16 päivänä, ja se on tapahtunut pääsääntöisesti aamuyöllä ja aamulla sekä iltaisin. Selvityksessä on esitetty eräiden alueella havaittujen lintujen maksimimäärät ja havaintopäivät (mukana ei muuttajia). Pesimälinnustoselvityksessä on pengertien toteutumisen vaikutusten osalta todettu, että mahdolliset linnustovaikutukset kohdistuvat käytännössä vain alueen pesimälinnustoon. Välittömiä alueen läpi muuttavaan linnustoon kohdistuvia vaikutuksia ei aiheudu, koska pengertien toteutuminen ei vaikuta lintujen muuttoreitteihin tai merkittäviin ruokailualueisiin. Selvityksen mukaan pengertie hävittäisi Riutunkarin lauttasataman aallonmurtajassa pesivän naurulokkiyhdyskunnan. Tielinjaus ei kulje lokkiluotojen ylitse, eikä tielinjauksen alueella ole merkittäviä vesilintujen ruokailu- tai sulkasatokerääntymäalueita. Pengertien epäsuoria alueen pesimälinnustoon kohdistuvia vaikutuksia ovat liikennetörmäykset. Selvityksessä on tältä osin todettu, että törmäyksiä tapahtuisi todennäköisesti eniten sekä Riutunkarin puoleisessa että Hailuodon puoleisessa päässä, jossa linnut liikkuvat eniten. Merialueella törmäysten todennäköisyys on pieni. Pengertien aiheuttaman jääeroosion mahdollisen heikentymisen vaikutusten osalta on todettu, että jos rantoihin ja luotoihin kohdistuva eroosiovaikutus heikkenee tai loppuu kokonaan, se lintujen elinympäristöön kohdistuessaan vaikuttaa pidemmällä aikavälillä osaan alueen pesimälinnuista. 4.5. Ojakylänlahden, Hailuodon pohjoisrannan ja Akionlahden pesimälinnustoselvitys 2009 Suomen Luontotieto Oy:n (38/2009) Ojankylänlahden, Hailuodon pohjoisrannan (Pökönnokan) ja Akionlahden pesimälinnustoselvityksen tarkoituksena on ollut selvittää näiden Natura-alueiden uhanalaista pesimälinnustoa ja erityisesti lintudirektiivin liitteen I lajien esiintymistä. Selvitys kuuluu pengertien ja tuulivoimapuiston ympäristöselvityksiin. Peruslinnustoa ei ole inventoitu. Selvityksessä on todettu, että koska selvitys oli tilattu vasta kesäkuun loppupuolella, kohteiden pesimälinnustoselvitys on jäänyt selkeästi puutteelliseksi. Tämän vuoksi kartoituslaskenta-
10 (42) menetelmään perustuva selvitys on tehty vain yhden käyntikerran menetelmällä. Kaikki löydetyt poikueet on tulkittu alueella pesineiksi. Maastoselvitykset on tehty 16.6. 24.7.2009. Selvityksessä on esitetty Naturaalueilla havaitut ja mahdollisesti pesivät lintudirektiivin liitteen I lajit ja muiden huomionarvoisten lajien esiintyminen. Inventoinnin myöhäisestä aloitusajankohdasta johtuen osa pesimälinnustosta ei ollut enää inventoitavissa, mutta tästä huolimatta selvityksessä on katsottu, että se antaa riittävää taustatietoa pengerhankkeen Naturavaikutusten arviointia varten. Selvityksen mukaan Ojakylänlahti ja Akionlahti ovat hyvin merkittäviä lintujen pesimä- ja kerääntymisalueita. Alueella pesii ja levähtää suuri joukko lintudirektiivin liitteen I pesimälajeja ja muita huomionarvoisia lajeja. Myös Hailuodon pohjoiskärki ja Natura-alueeseen kuulumaton Potinlahti ovat selvityksen mukaan merkittäviä lintujen pesimä- ja ruokailualueita. 4.6. Lintujen kevätmuuton selvitys 2009 Suomen Luontotieto Oy:n (33/2009) Oulunsalon ja Hailuodon välisen kiinteän yhteyden ja tuulipuiston ympäristöselvityksiin kuuluvassa lintujen kevätmuuton selvityksessä läpimuuttavien lintujen määrää on selvitetty ajalla 2.4. 7.6.2009 yhteensä 27 päivänä. Havainnointia on tehty pääasiassa Oulunsalon Riutunkarilta, Hailuodon puoleisesta lauttasatamasta ja Hailuodon pohjoiskärjestä. Lisäksi havainnointeja on tehty Siikajoen Varjakan satamasta, Nenännokasta ja Haukiputaan eteläosan uimarannalta. Muutonseurannan lisäksi on laskettu paikalliset vesilinnut ja selvitetty alueen merkitystä itämerennorpan lisääntymis- ja levähdysalueena. Selvityksessä on esitetty muutontarkkailussa havaitut muuttolinnut ja yksilömäärät. Kevätmuuttoa on tarkasteltu linturyhmäkohtaisesti ja myös esitetty päämuuttosuunnat liitekartoissa. Selvityksen mukaan selkeä vesi- ja rantalintujen muuttolinja sijaitsee Oulunsalon ja Hailuodon välisessä salmessa. 4.7. Lintujen syysmuuton selvitys 2009 Suomen Luontotieto Oy:n (46/2009) Oulunsalon ja Hailuodon välisen kiinteän yhteyden ja tuulipuiston ympäristöselvityksiin kuuluvassa syysmuuton selvityksessä syksyllä muuttavien lintujen määrää on selvitetty ajalla 14.6. 27.11.2009 yhteensä 30 päivänä. Havainnointia on tehty pääasiassa Oulunsalon Riutunkarilta, Hailuodon puoleisesta lauttasatamasta ja Hailuodon pohjoiskärjestä. Lisäksi havainnointeja on tehty Oulunsalon Nenännokasta ja Haukiputaan eteläosan uimarannalta. Muutonseurannan lisäksi on laskettu paikalliset vesilinnut ja samalla on havainnoitu vesialueen harmaahylkeitä ja itämerennorppia.
11 (42) Selvityksessä on esitetty muutontarkkailussa havaitut muuttolinnut ja yksilömäärät. Alueen läpi kulkevaa syysmuuttoa on kuvattu linturyhmäkohtaisesti. Selvityksen mukaan Oulunsalon-Hailuodon välisessä salmessa sijaitsee usean lintulajin syysmuuttoreitti. Syysmuuttava lajisto poikkeaa kuitenkin melkoisesti keväällä alueen läpi muuttavasta lajistosta. 4.8. Hyljeselvitys Suomen Luontotieto Oy:n (37/2009) Oulun ja Hailuodon välille suunnitellun kiinteän yhteyden ja tuulipuiston ympäristöselvityksiin kuuluvan hyljeselvityksen tarkoituksena on ollut erityisesti selvittää alueen merkitys itämerennorpan mahdollisena lisääntymisalueena ja antaa vertailuaineistoa mahdollisiin seurantatutkimuksiin. Selvitysalue on käsittänyt lauttaväylän etelä- ja pohjoispuoliset merialueet. Alueen hylkeitä on seurattu ajalla 4.4. 14.11.2009 kaukoputkella ja kiikareilla sekä maalta että veneestä. Kaikki nämä hyljehavainnot on kirjattu ylös. Hylkeitä on seurattu systemaattisesti lintujen kevätmuuton ja syysmuuton seurannan yhteydessä jääaikana ja jäiden lähdön jälkeen. Jäiden lähdön jälkeen suunnittelualueen luodot ja kivikot on tarkastettu systemaattisesti lepäilevien hylkeiden selvittämiseksi. Selvityksessä on katsottu, että jääaikainen havainnointitarkkuus on todennäköisesti ollut riittävää. Heinä-elokuun aikana havainnointia on kuitenkin ollut vain muutamina öinä, koska hylkeet liikkuvat tällöin pääasiassa öiseen aikaan. Hyljehavainnoinneista on haastateltu Riutunkarin kalasatamaa käyttäviä kalastajia ja Hailuodon asukkaita, joilta on saatu merkittävää taustatietoa erityisesti itämerennorppien keväisestä liikkumisesta. Selvitysraportissa on kuvattu itämerennorpan ja harmaahylkeen ekologiaa. Perämeren alueen norppapopulaation osalta on todettu, että se on elinvoimainen ja myös kasvaa nopeasti. Lajin suojelun kannalta Perämeren alue on ensisijaisessa asemassa, sillä käytännössä lajin kanta kasvaa vain siellä. Perämeren alueen harmaahyljekannan osalta on todettu, että se on elinvoimainen, mutta lajin kanta alueella on huomattavasti pienempi kuin lounaissaaristossa. Talveksi ilmeisesti suurin osa Perämeren harmaahylkeistä vetäytyy etelämmäksi Merenkurkun saaristoon. Perämeren harmaahyljekanta on tällä hetkellä noin 1 000 yksilöä. Selvitysraportissa on esitetty karttaliitteinä alueella tehdyt norppa- ja kuuttihavainnot keväällä 2009 ja harmaahylkeiden merkittävimmät lepäilypaikat kesällä 2009. Kesäkuun alusta lähtien harmaahylkeitä on nähty lähes jokaisella havainnointikerralla, ja yksilömäärät ovat suurentuneet syksyä kohden. Heinäkuussa ja elokuun alussa hylkeitä on nähty vain satunnaisesti ilmeisesti siksi, että hylkeet liikkuvat siihen aikaan
12 (42) öisin. Harmaahylkeiden huippumäärä on laskettu 24.9., jolloin Polkankarilla on havaittu 34 harmaahylkeen lauma. Toukokuun alussa Riutunkarilta ja Hailuodosta on havaittu enimmillään 7 aikuista itämerennorppaa. Selvityksessä on todettu merkittävimmän havainnon olevan se, että itämerennorppa lisääntyy myös suunnittelualueella. Norpat vetäytyvät alueelta ulkomerelle viimeistään kesäkuun alkupuolella, eikä lajia ole havaittu alueella tämän jälkeen. Harmaahyljehavaintoja alueelta on tehty kesäkuun puolesta välistä lähtien, ja elokuun alusta loppusyksyyn harmaahylje on alueella hyvin yleinen. Laji viihtyy erityisesti lauttaväylän pohjoispuolisella merialueella sijaitsevien karien ympäristössä. 4.9. Vesistövaikutusten mallinnus Pöyry Oyj:n Oulunsalo-Hailuoto tuulipuistohankkeen ja pengertien vesistövaikutusten mallinnuksessa (loppuraportti 27.11.2009) on selvitetty merialueen virtauksia ja vedenlaatua. Pengertien osalta selvitys on pohjautunut ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioituun vaihtoehtoon VE 1 (kiinteä yhteys, pengertie ja sillat), jossa Oulunsalon puoleinen Riutunkarin silta ja Hailuodon puoleinen Huikun silta ylittävät kaksi virtausten kannalta keskeistä syvännettä. Selvityksessä vaikutukset on laskettu maksimivaihtoehdolla, jossa kaikki noin 70 80 tuulivoimalaa ja tiepenkere toteutettaisiin yhtä aikaa. Tarkastelu on tehty kahdessa eri laskentatilanteessa, joita olivat syystilanne ja kesätilanne. Selvityksessä on tarkasteltu muun ohella vedenvaihtoa mantereen ja Hailuodon välillä ja virtauseroosiota suunnitellun pengertien silta-aukoissa ja niiden lähiympäristössä. Raportissa ei ole mainittu tarkastelussa käytettyjen silta-aukkojen pituuksia, mutta siitä käy ilmi, että mallinnuksessa silta-aukot sijoittuvat merenpohjan syvännekohtiin Oulunsalon ja Hailuodon puoleisissa päissä ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidussa vaihtoehdossa VE 1 esitetyllä tavalla. Selvityksessä on lisäksi haittoja lieventävänä toimenpiteenä tarkasteltu kolmannen sillan sijoittamista Polkankarin läheisyydessä olevan syvänteen kohdalle. Raportissa on johtopäätöksinä todettu muun ohella, että maksimivaihtoehto pienentää virtaamia/vedenvaihtoa Hailuodon ja mantereen välillä kohtuullisen vähän, noin 10 20 prosenttia. Tämä johtuu alueen morfomeriasta, missä penger syvänteiden kohdalla olevine silta-aukkoineen pienentää kohtuullisen vähän virtauspoikkialaa. Pengerrys ei käytännössä vaikuta vedenkorkeuteen, sillä erot ovat vain muutaman senttimetrin luokkaa. Hankkeen aiheuttamat vaikutukset on katsottu jäävän yleisesti ottaen kohtuullisen pieniksi. Selvimmät muutokset on arvioitu tapahtuvan penkereen etelä-pohjoisakselilla penkereen tuulen suojaisilla rantaja matalikkoalueilla, missä aallon korkeudet ja voimat pienenevät jossain määrin.
13 (42) 4.10. Muut erillisselvitykset Edellä mainittujen selvitysten lisäksi ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn liittyen on tehty eräitä muita erillisselvityksiä. Näitä selvityksiä ovat Suomen Luontotieto Oy:n (30/2009) karisiian kutualueselvitys pengertien selvitysalueella, Suomen Luontotieto Oy:n (35/2009) suunnitellun kiinteän yhteyden linjauksen ja lähialueen pohjaeläinselvitys, Suomen Luontotieto Oy:n (40/2009) kiinteän yhteyden ja tuulipuiston vedenalaisten luontotyyppien selvitys ja Destia Oy:n sedimentti-vesitutkimukset 17.2.2010. Lisäksi on tehty Hailuodon lautan ja kiinteän yhteyden meluselvitykset. 4.11. Ympäristövaikutusten arviointiselostus Hailuodon liikenneyhteyttä koskevassa ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä on arvioitu kolmea vaihtoehtoa, joita ovat lauttayhteys, nykyinen palvelutaso (VE 0), lauttayhteys, palvelutason kehittäminen (VE 0+) ja kiinteä yhteys, pengertie ja sillat (VE 1). Keväällä 2010 laaditussa ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa on arvioitu hankevaihtoehtojen vaikutuksia liikenteeseen, maisemaan ja kulttuuriperintöön, maaja kallioperään ja pohjaveteen, merialueeseen, kasvillisuuteen, eläimistöön ja luonnon monimuotoisuuteen sekä yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön. Lisäksi on arvioitu melu- ja tärinävaikutukset, päästöt ilmaan ja vaikutukset ilmastoon sekä hankkeen sosiaaliset vaikutukset. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn yhteysviranomainen Pohjois- Pohjanmaan ELY-keskus on 9.8.2010 antanut lausunnon arviointiselostuksesta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidussa pengertievaihtoehdossa siltojen paikkojen valintaan ja pituuksiin ovat vaikuttaneet merenpohjan muodot, jotka on selvitetty luotauksilla. Sillat on sijoitettu merenpohjan syvännekohtiin ja tiepenger matalikolle. Oulunsalon puoleisen sillan pituutena on käytetty 730 metriä ja alikulkukorkeutena 5 metriä ja Hailuodon puoleisen sillan pituutena 765 metriä ja alikulkukorkeutena 15 metriä. 4.11.1. Vaikutukset liikenteeseen Vaikutukset liikenteeseen on arvioitu käyttäen laskentaohjelmia ja asiantuntija-arvioita. Liikenteellisiä vaikutuksia on tarkasteltu maantieliikenteen, meriliikenteen ja ilmaliikenteen osalta. Liikenteellisten vaikutusten tarkastelut ovat kohdistuneet sujuvuuteen, turvallisuuteen, palvelutasoon, saavutettavuuteen ja teknisiin muutoksiin. Vaikutusten tarkastelujaksona on käytetty 30 vuoden ajanjaksoa 2008 2038.
14 (42) Arviointiselostuksessa kiinteän yhteyden on katsottu parantavan Hailuodon valtakunnallista ja seudullista saavutettavuutta, mahdollistavan entistä sujuvammat yhteydet Hailuotoon suuntautuvalle henkilö- ja tavaraliikenteelle sekä paikalliselle elinkeinotoiminnalle ja laajentavan Hailuodon työssäkäyntialuetta. Kiinteä yhteys muuttaa Hailuodon saavutettavuuden samankaltaiseksi muiden seuturakenteessa vastaavasti sijaitsevien alueiden kanssa. Kiinteän yhteyden nopeus, helppous ja varmuus synnyttävät matkoja, jotka jäisivät lauttayhteyden varassa tekemättä. Kiinteän yhteyden kapasiteetti riittää myös huomattavasti ennustettua suuremmalle liikenteen kasvulle. Arviointiselostuksessa on katsottu, että pengertiellä voi autolla ajettavan matkan lisääntyessä sattua liikenneonnettomuuksia. Onnettomuuksien määrä on kuitenkin arvioitu vähäisemmäksi kuin muutoin maantiellä 816, koska pengertiellä ei ole maankäyttöä eikä risteävää liikennettä ja koska kevyen liikenteen osuus on pieni. Talvella sääolosuhteet voivat aiheuttaa liikenteeseen poikkeustilanteita, mikä voi lisätä riskiä joutua liikenneonnettomuuteen. Pengertien vaikutus maantien 816 liikenteeseen on tasaava, koska lautta ei enää rytmitä liikennettä. Julkisen liikenteen palvelujen ja palo- ja pelastustoimien toimintamahdollisuudet paranevat. Kevyen liikenteen kulkeminen mahdollistetaan 1,25 metriä leveillä pientareilla molemmin puolin tietä. Tältä osin on arvioitu, että yhteyttä tullaan käyttämään melko vähän päivittäisenä kevyen liikenteen yhteytenä, koska etäisyydet Hailuodon keskustasta Oulunsaloon ja sieltä edelleen Ouluun ovat hyvin suuret. Kevyen liikenteen käyttö on lähinnä vapaa-aikaan ja lomamatkailuun liittyvää. Tämä matkailu tulee mahdollisesti kasvamaan. Lauttayhteyden on katsottu tukevan kevyen liikenteen reittiä vähemmän maakuntakaavaan merkittyä viheryhteystarvetta. 4.11.2. Päästöt ilmaan Arviointiselostuksesta ilmenee, että päästöjä arvioitaessa arviointi on kohdennettu lauttaliikenteen ja ajoneuvoliikenteen päästömääriin sekä hankkeen aikana että rakentamisvaiheessa. Ajoneuvoliikenteen osalta päästömäärät on laskettu tarkasteluajankohdan tiedossa olevilla tai ennustetuilla liikennemäärätiedoilla käyttäen IVAR-ohjelmistoa. Lauttaliikenteen osalta päästömäärät on laskettu käyttäen vuosittaista polttoaineenkulutusmäärää ja polttoaineen (vähärikkinen kevyt polttoöljy) valmistajan ilmoittamia päästötietoja. Arvioitaessa lauttayhteyden palvelutason kehittämistä koskevaa vaihtoehtoa (VE 0+) CO2-päästöjen kannalta on arviointiselostuksessa todettu, että lauttaliikenteen päästöt (kevyt polttoöljy) nousisivat 7 100 tonniin
15 (42) vuodessa. Mikäli lautan polttoaine vaihdettaisiin maakaasuun, se vähentäisi korvaavalta osin näitä päästöjä noin neljänneksen ja muita päästölajeja lähes nollaan polttoöljyyn verrattuna. Arviointiselostuksen mukaan autotekniikan kehittyminen vähentää autoliikenteen kasvihuonepäästöjä. Liikennemäärien kasvaessa hiilidioksidipäästöjen kokonaismäärä kuitenkin kasvaa. Rakentamisen aikaisia päästöjä voidaan minimoida minimoimalla kuljetusmatkat, optimoimalla käytettävä kuljetustapa ja minimoimalla kiviainestarve. Lisäksi on huolehdittava, että kalusto on kunnossa. Lauttaliikenteen osalta kehitys tapahtuu hitaasti lauttakaluston pitkän käyttöiän vuoksi. Päästöjen vähentämiseksi on mahdollista vaihtaa lautan polttoaine vaiheittain ympäristöystävällisempään (maakaasu) ja kalustoa uusittaessa ottaa huomioon lauttojen energiaystävällisyys ja soveltuvuus vaativiin talviolosuhteisiin. Päästöjen ja ilmastovaikutusten osalta on yhteenvetona todettu, että kiinteä yhteys tuottaa 40 prosenttia vähemmän päästöjä kuin lauttayhteys, kun suuren energiatarpeen vaatima lauttayhteys korvataan autoliikenteellä. 4.11.3. Vaikutukset maisemaan ja kulttuuriperintöön Ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa on todettu, että maisemallisten vaikutusten arviointialue käsittää Hailuodon ja mantereen välisen Luodonselän merialueen rantavyöhykkeineen ulottuen Siikajoen edustalta Oulun edustan merialueelle sekä Haukiputaan edustan saarille. Arviointiselostuksen mukaan tiehanke vaikuttaa kulttuuriympäristön arvoon muuttamalla niitä lähtökohtia, joiden perusteella Hailuoto on luokiteltu kokonaisuudessaan valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Hailuodon kulttuuriperinnön erityisarvoja ovat muun muassa saarimaisuus, talonpoikaiskylät ja kalastuskulttuuri. Arvioinnin kohdistuminen yksittäiseen kohteeseen on vaikeammin arvioitavissa. Vaikutusarvioinnin menetelminä ovat olleet maastossa eri suunnista tehtävä havainnointi, karttatarkastelut sekä muutosten havainnollistaminen kartoilla ja havainnekuvilla. Arvioinnilla on selvitetty muutoksen luonne, laajuus ja merkitys nykyisiin maisema- ja ympäristöarvoihin. Arviointiselostuksessa on kuvattu sanallisesti ja valokuvin Hailuodon nykytilanteen maisemarakennetta ja maisemakuvaa, perinnemaisemia, kulttuuriympäristöä ja muinaisjäännöksiä. Kiinteän yhteyden vaikutuksia maisemaan ja virkistysarvoon sekä kulttuuriperintöön on tarkasteltu erikseen.
16 (42) Kulttuuriperinnön osalta arviointiselostuksessa on muun ohella todettu, että Hailuodon kulttuuriympäristön perustana on saari, jonne ei ole kiinteää yhteyttä. Tämä perusta muuttuu tiehankkeen toteutuessa, ja samalla saaren ominaisluonne muuttuu pysyvästi. Kiinteän yhteyden näkyvät vaikutukset Hailuodon kulttuuriympäristön arvoon jäävät todennäköisesti vähäisiksi. Tiepenger siltoineen näkyy hyvin vain saaren itäkärjestä lauttarannan lähialueelta. Katseluetäisyyden kasvaessa pengertie häviää horisonttiin. Arviointiselostuksen mukaan tiehankkeella ei todennäköisesti ole tai sillä on vain lieviä haitallisia vaikutuksia alueen kulttuuriperintökokonaisuuksiin, kuten Marjaniemen majakka- ja luotsiyhteisöön ja saaren talonpoikaisasutukseen sekä saaren sisäosissa sijaitsevien yksittäisten kulttuuriympäristökohteiden arvoon. Kulttuuriperintöön kohdistuvien välillisten vaikutusten suuruutta on vaikea arvioida. Tältä osin arvioinnissa on todettu, että välillisiksi vaikutuksiksi voidaan katsoa saavutettavuuden parantuessa kasvavat käyttäjämäärät ja asutuksen lisääntyminen. Vaikutukset voivat olla kielteisiä tai myönteisiä. Turvaamalla saaren elinvoimaisuus, erityisesti pysyvä asutus, voidaan osaltaan edesauttaa arvokkaan rakennuskannan säilymistä. Arviointiselostuksessa on lopuksi käsitelty arvioinnin epävarmuustekijöitä ja haittojen vähentämistä. Epävarmuustekijänä on mainittu Hailuodon tuleva maankäyttö, matkailu ja virkistyskäyttö. Haitallisia vaikutuksia voidaan lieventää hallitulla maankäytön ohjaamisella ja arvotekijät huomioon ottamalla. Yhteysviranomaisen arviointiselostuksesta antamassa lausunnossa on maisemakuvaa ja kulttuuriympäristöä koskevien vaikutusten osalta todettu muun ohella, että kiinteä yhteys voi mahdollisesti heikentää Hailuodon valtakunnallisesti arvokkaan rakennetun kulttuuriympäristön arvoja, mikäli Hailuodon ominaispiirteet myöhemmin olennaisesti muuttuvat tieyhteyden vaikutusten seurauksena. Yhteysviranomainen on pitänyt panostamista maankäytön ohjaukseen erityisen tärkeänä, mikäli kiinteä tieyhteys valitaan liikenneyhteysratkaisuksi. 4.11.4.Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön sekä sosiaaliset vaikutukset Arviointiselostuksen mukaan alan asiantuntijat ovat tehneet maankäyttöja yhdyskuntavaikutusten arvioinnin käyttäen lähtökohtana suunnittelualueelta koottuja tilasto-, kaava-, kartta- ja suunnitelmatietoja. Näiden lisäksi vaikutusten arviointi on perustunut hankeryhmässä ja alueen kuntien edustajien kanssa erikseen käytyihin keskusteluihin. Sidosryhmien
17 (42) mielipiteitä on koottu erillisellä kysely- ja haastattelututkimuksella (WSP Environmental Oy 15.9.2009; Oulunsalo-Hailuoto kiinteän tieyhteyden ja tuulipuistohankkeen sosiaalisten vaikutusten selvittäminen haastatteluin). Sosiaalisten vaikutusten arvioinnissa on hyödynnetty yleisötilaisuuksissa esitettyjä mielipiteitä, arviointiohjelmasta annettuja lausuntoja, kunnan viranhaltijoilta saatuja tietoja, mökkiläistoimikunnan kokoamia kehittämistarpeita sekä aiemmista selvityksistä kerättyjä tietoja. Lisäksi Raippaluodon sillan vaikutusten seurantatutkimusta on käytetty suuntaa antavana lähtökohtana vaikutusten suunnan ja suuruuden arvioinnissa ja tuloksia on verrattu Raippaluodon siltahankkeesta saatuihin kokemuksiin. Kiinteän yhteyden rakentamisen vaikutuksia on tarkasteltu Hailuodon ja Oulunsalon kannalta. Tarkastelu on kohdistunut seudulliseen liikkumiseen, väestöön ja asumiseen sekä työpaikkoihin, palveluihin ja elinkeinoelämään kohdistuviin vaikutuksiin sekä muihin vaikutuksiin. 4.11.5. Linnustovaikutukset Arviointiselostuksessa on kiinteän yhteyden linnustovaikutusten osalta todettu muun ohella, että kiinteän yhteyden suorat vaikutukset pesimälinnustoon rajoittuvat Riutunkarin alueelle. Hankkeen mahdollisia välillisiä vaikutuksia alueen pesimälinnustoon ovat muun muassa meluvaikutukset ja lintujen törmääminen ajoneuvoihin. Tien meluvaikutukset eivät arviointiselostuksen mukaan ulotu esimerkiksi Riutunkainalon Natura-alueelle eivätkä myöskään tielinjauksen pohjoispuolisille lintuluodoille. Riutunkarin ja Huikun alueen pesimälinnut ovat tottuneet liikennemeluun, joten tilanne ei muutu nykytilasta huonompaan suuntaan. Arviointiselostuksessa on todettu, että autoliikenne lisää jonkin verran lintukuolemia törmäysten muodossa, mutta törmäysriski ei todennäköisesti merkittävästi eroa keskimääräisestä liikenteen törmäyskuolemariskistä. Sekä Riutunkarin että Huikun alueella lintujen liikennekuolemia saattaa tulla hieman keskimääräistä enemmän johtuen nuorten lokkilintujen ja erityisesti naurulokin poikasten taipumuksesta hakeutua teille. Liikennekuolemat ajoittuvat heinäkuun alkupuolelle, jolloin nuoret kokemattomat linnut lähtevät pesimäluodoiltaan. Oulunsalon ja Hailuodon välinen salmi on lintujen muuttoväylä, ja erityisesti sumuisella säällä muuttavia, matalalla lentäviä lintuja saattaa törmätä vähäisiä määriä autoihin. Arviointiselostuksessa on katsottu, että tästä ei kuitenkaan ole merkittävää haittaa muuttolinnustolle ja että törmäykset rajoittunevat vain poikkeukselliseen säätyyppiin.
18 (42) 4.11.6. Vaikutukset muuhun eläimistöön Arviointiselostuksessa on arvioitu kiinteän yhteyden vaikutuksia myös muuhun eläimistöön kuin linnustoon. Tältä osin on todettu, että vesialueen nisäkäslajistoon kuuluvat itämerennorppa ja harmaahylje. Kummankin lajin kannat ovat alueella vakaat ja kasvussa. Harmaahylje viihtyy pääasiassa tielinjan pohjoispuolella Oulunselän alueella, mutta itämerennorppaa tavataan kaikkialla suunnittelualueella. Arviointiselostuksen mukaan tiepenger estää joiltakin kohdin hylkeiden liikkumisen mutta todennäköisesti kumpikin laji pystyy käyttämään leveitä silta-aukkoja kulkemiseen. Arviointiselostuksessa on todettu, että tielinjan rakentaminen ei lisää metsästyspainetta Hailuodon saarella. Vieraslupien saanti saarelle on rajoitettua, ja metsästystä kyetään säätelemään muun muassa metsästysseurojen tai riistanhoitopiirin asettamilla pyyntikiintiöillä. Kaikki halukkaat metsästysharrastajat tulevat jo nyt saarelle kulkuyhteydestä riippumatta. Arviointiselostuksessa on katsottu, että kiinteällä yhteydellä ei ole vaikutusta Hailuodon riistakantaan. 4.12. Natura-arviointi 2010 Osana Hailuodon liikenneyhteyden ympäristövaikutusten arviointimenettelyä on tehty luonnonsuojelulain 65 :n mukainen Hailuodon liikenneyhteyttä koskeva Natura-arviointi. Natura-arviointi on kohdennettu seitsemään hankkeen vaikutusalueella sijaitsevaan Natura-alueeseen, joita ovat Perämeren saaret (FI1300302), Akionlahti (FI1103200), Liminganlahti (FI1102200), Isomatala-Maasyvänlahti (FI1100203), Ojakylänlahti ja Kengänkari (FI1100204), Hailuodon pohjoisranta (FI1100201) sekä Säärenperä ja Karinkannanmatala (FI1105201). Perämeren saaret -Natura-alueesta arviointi on kohdistunut Ulkolaidanmatalaan, Pikku- Hoikkaan, Hoikanriisiin, Martinriisiin, Äijänkumpeleeseen, Laitakariin, Suuloseen, Jussinmatalaan, Löplötinkariin, Kraaseliin, Parmiineihin ja Pöllönkariin. Hailuodon pohjoisrannan alueesta on tarkasteltu Pökönnokkaa. Kaikki kohteet sisältyvät Natura 2000 -verkostoon sekä lintuettä luontodirektiivin mukaisina alueina. Natura-arviointi on perustunut alueelta tehtyihin luonto- ja ympäristöselvityksiin ja Natura 2000 -tietolomakkeiden tietoihin luontotyyppien ja direktiivilajien esiintymisestä alueella. Arvioinnissa on kuvattu Naturaalueiden luonnonolot ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä tarkastellut hankevaihtoehdot. Kiinteän yhteyden suorien vaikutusten osalta arvioinnissa on katsottu, ettei hankkeella ole suoria Natura-alueen maa-
19 (42) tai merenpohjaan vaikuttavia ympäristövaikutuksia. Mahdollisina välillisinä vaikutuksina on tunnistettu meluvaikutukset ja pengertien padottava vaikutus. Arvioinnissa merkittävimpänä ja vaikeimmin ennustettavana vaikutuksena on pidetty jää-, vesi- ja aaltoeroosiomuutoksia. Natura-arvioinnissa on tarkasteltu erikseen hankkeen vaikutuksia kullekin kysymyksessä olevalle Natura-alueelle. Vaikutustarkastelu on kohdistunut vaikutuksiin luontodirektiivin liitteen I luontotyyppeihin, vaikutuksiin luontodirektiivin liitteen II lajeihin, vaikutuksiin lintudirektiivin liitteen I lajeihin, häiriövaikutuksiin, vaikutuksiin muihin suojeluperusteina mainittuihin eliölajeihin sekä kiinteän yhteyden ja tuulipuistohankkeen Natura-alueen suojeluperusteena olevaan linnustoon ja muihin eliölajeihin kohdistuviin yhteisvaikutuksiin. Natura-arvioinnissa on yhteenvetona todettu muun ohella, että meluvaikutukset ja rantoihin kohdistuvien eroosiovoimien heikentyminen ovat merkittävimpiä Natura-alueille kohdistuvia haitallisia ympäristövaikutuksia. Kiinteän tieyhteyden rakentaminen saattaa vaikuttaa alueen rantoihin kohdistuvaan jääeroosioon heikentävästi. Jääeroosion heikentyminen vaikuttaa rantojen Natura-luontotyyppeihin ja niiden kasvillisuuteen sekä erityisesti vaateliaaseen maannousemarannikon putkilokasvilajistoon. Vaikutukset kohdistuvat merkittävimmin Liminganlahden sekä Ojankylänlahden-Kengänkarin Natura-alueisiin. Heikentäviä vaikutuksia ei kuitenkaan ole arvioinnissa pidetty merkittävinä luontotyyppi- ja direktiivitasolla. Ympäristöministeriö on 31.1.2011 antanut lausunnon Natura-arvioinnista. Lausunnossa arviointia on pidetty riittämättömänä siltä osin kuin siinä on arvioitu jääeroosion mahdollisesta muuttumisesta seuraavia vaikutuksia lintujen ja kasvien (erityisesti nelilehtivesikuusi, upossarpio ja ruijanesikko) elinympäristöihin. Ministeriö on katsonut, ettei Natura-arvioinnin perusteella voida varmistua lainsäädännön ja sitä koskevan oikeuskäytännön edellyttämällä tavalla hankkeen vaikutusten haitattomuudesta. 4.13. Jääeroosioselvityksen täydennys 2011 Destia Oy:n jääeroosioselvityksen täydennyksessä (Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2011) on täydennetty jääeroosiovaikutuksia saatujen viranomaislausuntojen määrittelemällä tavalla. Selvityksessä arvio jääeroosion vaikutuksista alueen kasvillisuuteen ja eliöstöön on perustunut jäiden liikkeiden muutoksista tehtyyn mallinnukseen. Selvityksen pohjana ovat olleet hailuotolaisten kokemusperäinen sekä tieteellisesti dokumentoitu historiatieto jääolo-
20 (42) suhteista ja eroosiovaikutuksista ennen lauttaväylän avaamista ja sen avaamisen jälkeen. Selvityksessä on tarkasteltu jäävoimien vaikutusmekanismeja ja jäiden liikkumista sekä jääeroosion vaikutuksia hankkeen vaikutuspiirissä sijaitseville Natura-alueille ja direktiivilajistolle. Jääeroosioselvityksen täydennyksessä on esitetty muun ohella kiinteän maayhteyden vaikutukset jääeroosioon eri alueilla. Selvityksen mukaan jääeroosio lievenee Huikun eteläisellä ranta-alueella ja Riutunkarin-Nenännokan välisellä ranta-alueella, koska jäiden maalle työntymisessä siirtymät lyhenevät. Isomatalan-Maasyvänlahden sekä Säärenperän ja Karinkannanmatalan Natura-alueiden osalta on todettu, että jääeroosio voi lieventyä, koska jään liikenopeus pienenee. Kiinteän yhteyden pohjoispuolella olevilla luodoilla lounaasta tuleva jääeroosio poistuu, mutta länsi- ja luoteistuulien eroosiovaikutus ei muutu. Avoimeksi kysymykseksi on jäänyt, kuinka kriittinen on lounaasta tuleva jääeroosio. Selvityksessä on katsottu, että kiinteän maayhteyden ja tuulipuiston rakentaminen vaikuttavat luotoihin lauttaväylän pohjoispuolella vähäisemmässä määrin kuin Huikun ja Oulunsalon ranta-alueisiin. Kolmen selvitystyöhön osallistuneen asiantuntijan mukaan vaikutuksen suuruus tältä osin riippuu aika lailla länsi-luodesuunnan merkittävyydestä. Heidän mukaansa oikeampi ilmaisu olisi ollut, että hanke vaikuttaa jossain määrin luotoihin lauttaväylän pohjoispuolella. Selvityksessä on vielä todettu, että myös penkereen päiden pohjoisella puolella, 2 3 kilometrin matkalla, jääeroosio etelän-lounaan suunnista jää pois. Avoimeksi kysymykseksi on jäänyt, kuinka kriittinen noista suunnista tuleva jääeroosio on. Selvityksen mukaan vaikutukset muualla kuin edellä esitetyillä alueilla ovat vähäisiä. Jääeroosioselvityksen täydennyksessä on arvioitu jääeroosion vaikutuksia Perämeren saaret-, Liminganlahden, Isomatalan-Maasyvänlahden, Ojakylänlahden ja Kengänkarin sekä Säärenperän ja Karinkannanmatalan Natura-alueiden niille luontotyypeille, joihin jääeroosio vaikuttaa. Tarkastelussa, joka koskee alueella esiintyviä uhanalaisia putkilokasvilajeja sekä lajeja, joiden suojelussa Suomella on erityisvastuu, arviointi on kohdistunut jäävoimille alttiiseen rantavyöhykkeen lajistoon sekä laajemmin avointa rantaniittyä elinympäristönään käyttäviin eliölajeihin. Selvityksessä on linnuston osalta esitetty lintudirektiivin liitteen I pesimälajit ja kansallisessa uhanalaisluokituksessa mainitut pesimälajit sekä hankkeen vaikutukset näihin lajeihin. Isomatalan-Maasyvänlahden Natura-alueen osalta jääeroosioselvityksen täydennyksessä on esitetty aluetta koskevat tiedot sekä Natura-alueen suojeluperusteina olevat luontodirektiivin liitteen I luontotyypit, joita ovat vedenalaiset hiekkasärkät, rannikon laguunit, ulkosaariston luodot ja saaret, merenrantaniityt ja maankohoamisrannikon primäärisukkessio-