Sisällys. Johdanto...12. Osa 1. Opetuksen ja kouluyhteisön osapuolet sekä yhteistyötahot ketkä vastuuta kantavat?...15



Samankaltaiset tiedostot
Kiusaaminen koulun arjessa Merja Rasinkangas Oulun poliisilaitos ylikonstaapeli, koulupoliisi

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

Lukuvuonna luokkalaisten uimaopettajana toimii Pia Salonen, p ja sähköposti

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Nopolan koulun koulukuljetusopas

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

Ankkuri-työ koulun arjessa

PERUSOPETUKSEN KOULUJEN JA ELISENVAARAN LUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain

Sisällys. Huoltajan valitsema koulu eli toissijainen koulu Painotettuun opetukseen hakeutuminen...81

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa Ikaalinen

Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kuka huolehtii rehtorista?

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset ja Opetus- ja varhaiskasvatusltk

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Tuen kolmiportaisuus

Pihkoon koulun opetussuunnitelman täydennysosa perusteiden mukaan

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

Koulut tilaavat itse tarvitsemansa kuljetukset.

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Haaga-Helia Lauri Liusvaara, Law Point avoin yhtiö, www. lawpoint.fi

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

Terveydenedistämisaktiivisuus kouluissa/oppilaitoksissa

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa

Oppilashuolto Koulussa

Koululautakunta , liite 2. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo

Jotta kaikki menisi hyvin. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA

SITOUTUMINEN. Kirjaaminen opetussuunnitelmaan. Kirjaaminen vuosikertomukseen. Teemapäivien/ viikkojen järjestäminen

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI

ESIOPETUKSEN, PERUSOPETUKSEN KOULUJEN JA ELISENVAARAN LUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

9 KOULUTUKSEN ARVIOINTI JÄRJESTELMÄ 330

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa

Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä lausuntonaan hallituksen esitysluonnoksesta

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Vatialan koulun järjestyssäännöt

Opiskeluhuoltosuunnitelmat

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat

1. Järjestyssäännöt. Veittijärven koulun järjestyssäännöt, päivitetty Ylöjärven kaupunki. Veittijärven koulu

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Eija Paukkuri, kehittämispäällikkö Kasvatus- ja opetuskeskus, Nokia

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

III Valtakunnalliset käsityönopetuksen. koulutuspäivät Tampere

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015

Työturvallisuussäännösten tuki hyvälle käsityönopetukselle

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Opettajan vastuu ja velvollisuudet Markku Pyysiäinen Helsingin normaalilyseo Helsingin yliopisto

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

IMATRAN YHTEISLUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Koulu haastavuuden kesyttäjänä Marja-Liisa Autio Auroran koulu

Oppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

LUHANGAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. (Laadittu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 mukaisesti.

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

Itsearviointimateriaali

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

Opiskeluhuolto ja erityisopetus Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu

Perusopetuslain muutos

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Transkriptio:

Sisällys Johdanto...12 Osa 1. Opetuksen ja kouluyhteisön osapuolet sekä yhteistyötahot ketkä vastuuta kantavat?...15 Perusopetus ja lukio-opetus mitä niillä tarkoitetaan?...16 Opetuksen järjestäjä...19 Opetuksen järjestäjän vastuu opetuksesta...19 Kunta ja kuntayhtymä opetuksen järjestäjänä...22 Yksityinen ja valtio opetuksen järjestäjänä...24 Johtavat virkamiehet kunnan hallinnossa...25 Toimintaa ja toimivaltaa määrittelevät opetuksen järjestäjän asiakirjat ja päätökset...26 Muut päätökset ja esimiesmääräykset...27 Rehtorin ja muun koulun johdon esimiesmääräykset...28 Opettaja...32 Esimerkki opettajan vastuun määrästä...33 Kuka on opettaja?...33 Mitä opettajasta on kirjoitettu lainsäädännössä?...36 Muut koulussa toimivat, jotka ovat palvelussuhteessa työnantajaan...38 Entä kun rehtori ei olekaan koulun työntekijän esimies?...38 Oppilashuollon ja oppilasterveydenhuollon henkilöstö...40

Oppilaat...44 Oppilaan käytös ja ojentamiskeinot...45 Oppilaan oma vastuu esimerkki teknisen työn tapaturmasta...46 Toinen teknisen työn tapaturma rehtorin, opettajan ja oppilaan vastuu...47 Teknisen työn tapaturma opettajan moitteeton toiminta...49 Onnettomuus uimaopetuksen yhteydessä opettajan vastuu.. 52 Koulun yhteistyökumppanit...55 Vanhemmat tai muut huoltajat...55 Mikä on kotien vastuu lapsen koulunkäynnistä?...56 Vanhemmat vapaaehtoisina koulutyössä...59 Oppilaskunta koulun toiminnassa...63 Vanhempainyhdistys...64 Muut vapaaehtoistyöntekijät...65 Muut yhteistyökumppanit...67 Mitä lainsäädäntö säätelee eri yhteistyötahojen asemasta?...70 Mitä käytännön kokemukset kertovat?...71 Osa 2. Kouluympäristön turvallisuudesta huolehtiminen missä suurimmat vaarat piilevät ja kuka vastaa?...75 Ulkoinen turvallisuus...76 Koulun kiinteistö ja piha-alue...80 Työturvallisuusvastuu...83 Työturvallisuusvaatimusten ja niukkojen resurssien ristiriita...84 Tiedottaminen ja opastaminen...88 Työturvallisuusohjeet ja opettajan toiminta...89 Koneiden ja laitteiden kunto...90 Valvonta...91

Teknisen työn riskit...93 Naapurikoulun opettajan loukkaantuminen ja ohjauksen puute...93 Rehtorin ja opettajan vastuu koneiden määräysten mukaisesta kunnosta...95 Oikohöylätapaus ja rehtorin vastuun laajuus...96 Pylväsporakoneonnettomuus ja opettajan toiminta...99 Vannesahaonnettomuus ja opettajan poistuminen työtilasta...100 Vannesahaonnettomuus rehtorin ja opettajan virheellinen käsitys työturvallisuusvastuustaan...102 Huonokuntoinen nitomakone vastuun jakautuminen ammattiopistossa...105 Vastuuseen vaikuttavia ja vaikuttamattomia asioita teknisessä työssä...107 Liikunnanopetuksen erityisongelmia...110 Uimaopetus...111 Kuolemantapaus uintiretkellä...113 Hukkuminen opintoretkellä kylpylässä keväällä 1991...114 Hukkumisonnettomuus Päijänteellä vuonna 1996...115 Läheltä piti -tilanne uimaopetuksessa...116 Uimaopetus turvallisemmaksi -muistio...119 Liikuntapaikkojen turvallisuus ja matkat liikuntapaikoille...121 Varusteet ja pukeutuminen liikunnanopetuksessa...123 Oppilaan terveydentilaan liittyvät vaarat...123 Kiistatilanteet ja niiden vaarat...124 Kriittisiä pisteitä liikunnanopetuksessa...125 Kajaanin kauppaoppilaitoksen tapaus...126

Osa 3. Virkavelvollisuuden täyttämistä vai esimiesaseman väärinkäyttöä mihin opettajalla on oikeus?...129 Opettajan voimankäyttö...130 Yhteenotto valvontatilanteessa...130 Toimintaohjeita konfliktitilanteessa ja sen jälkeen...134 Erityisopettajaan kohdistettu pahoinpitelysyyte, jonka hovioikeus hylkäsi...135 Oppilaan taluttaminen takaisin palaveriin ja holding-otteen käyttäminen...139 Oppilaan huomion kiinnittäminen ja katsekontaktin saaminen...140 Oppilaan paon estäminen selvittelytilanteessa...141 Opettajalle sovelias käytös...143 Oppilaaseen koskeminen...145 Tuomioistuinratkaisu, jossa käsiteltiin rehtorin tapaa kohdella oppilaita...147 Toinen tuomioistuinratkaisu opettajan käyttäytymisestä oppilaita kohtaan...150 Opettajan kielenkäyttö opetuksen yhteydessä...153 Kunnian loukkaaminen...155 Kunnianloukkaus rikoksena...156 Esimerkkejä koulun henkilökuntaan kohdistuneista kunnianloukkauksista...157 Oppilaiden levittämä herjakirjoitus opettaja-avioparista. 158 Lehden yleisönosastokirjoitus ja perätön huhu...159 Kunnianloukkaus Internetissä ja lehtikirjoituksissa...160 Oppilaan päivänavauksessa tekemä kunnianloukkaus...161 YouTube-video opettajasta...161

Opettajaan kohdistunut väkivalta ja väkivallalla uhkaaminen...164 Laiton uhkaus...165 Opettajan murha...166 Osa 4. Vastuu, valvonta ja näiden rajat mistä kaikesta koulun kuuluu huolehtia?...169 Vastuut mitä niihin luetaan?...170 Kunnan vastuu opetussuunnitelman toteutumisesta...172 Kiusaaminen ja sen estäminen...174 Kaksi oikeudenkäyntiin johtanutta kiusaamistapausta...175 Mikä avuksi, kun mikään ei riitä?...177 Kun laiminlyönnistä syytetään määräaikaista opettajaa, ura on vaarassa...181 Kokonaisvastuun porrastuminen ja jakautuminen...183 Oppilaiden valvonta...185 Välituntileikeissä puhjennut silmä esimerkki valvonnan pettämisestä...185 Virheet ja puutteet on korjattava viipymättä!...187 Valvontoihin on suhtauduttava vakavasti...188 Mikä sitten on riittävä valvojien määrä ja milloin valvoja hoitaa tehtävänsä moitteettomasti?...190 Valvonta luokassa ja muussa opetustilassa...194 Tupakointikiellon valvonta...195 Valvonnan järjestäminen oppilaalle, joka on poistettu luokasta tai jonka opiskeluoikeus on evätty...197 Oppilaan diabetes tai muu pitkäaikaissairaus...198 Mikä on koulun toimintaa, mikä ei?...201 Oppilas on koulun vastuulla kouluaikana ja koulun toiminnassa...201 Mikä ei kuulu koulun valvontavastuuseen?...202

Kyyditysoppilaiden valvonta...205 Koulun työskentelyn ja taukojen rytmitys...209 Koulun toimivallan rajat...210 Koulun ja opettajan vastuun kannalta harmaita alueita...212 Oppilaan osallistuminen koulun kerhon toimintaan...212 Aamu- ja iltapäivätoiminta...214 Koulun tilojen luovuttaminen aamuja iltapäivätoimintaan tai muuhun harrastetoimintaan...216 Kenelle rikosoikeudelliset seuraamukset lankeavat?...216 Kyyditystä odottavan oppilaan osallistuminen ohjattuun toimintaan...216 Hammashoito koulupäivän aikana...217 Opiskelu oppilaan itse valitsemassa paikassa...218 Järjestyssääntöjen asema, rajoitukset ja soveltamisala...221 Järjestyssääntömääräys kuvaamiskiellosta...222 Järjestyssäännön määräys kieltää lävistyskorujen käyttö...224 Mitä järjestyssäännöissä voi kirjoittaa loukkaamatta perusoikeuksia tai yhdenvertaisuutta?...225 Opettajan poisotto-oikeus...226 Henkilöön kohdistuva etsintä...227 Laiminlyöntien ja rikkomusten seuraamukset...229 Rikosoikeudellinen vastuu...229 Varoitus ja palvelussuhteen päättäminen...231 Vahingonoikeudellinen vastuu...232

Osa 5. Vapaus sanoa, velvollisuus vaieta koulun henkilökunta ja tiedonkulku...235 Koulun suhde mediaan...236 Opetuksen julkisuuden rajoittaminen ja sananvapaus...236 Muita sanan- ja kirjoittamisen vapauden ongelmakohtia...239 Rehtorin ja opettajan sananvapaus...242 Tietojen antaminen ja salassapitovelvollisuus moniammatillisessa yhteistyössä...244 Koulun henkilökunnan salassapito- ja vaitiolovelvollisuus...244 Opettajalle uskotun tiedon vuotaminen vanhemmille...246 Arkaluontoisen tiedon paljastaminen oppilaan luokkatovereille...246 Tiedonkulku koulun ja terveydenhuollon välillä...247 Lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuus...248 Uusi säännös tietojensaantioikeudesta...249 Yhteistyövelvollisuus...251 Tekijänoikeudet...252 Lopuksi...254 Lähteitä...257 Linkkejä...258