Asian valmistelijat: kunnanjohtaja Jaana Karrimaa, ta lous suun nit te lija Jonna Susi

Samankaltaiset tiedostot
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11)

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus

Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

Kaupunginvaltuusto

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/ SISÄLLYSLUETTELO

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone

VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Vuoden 2016 aikana on jatkettu valtuuston vuonna 2014 hyväksymän ta louden tasapainottamisohjelman toteuttamista, jonka avulla menojen kas vu ke-

EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/ (9)

PÖYTÄKIRJA. Perjantai klo Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie TERVO. Perjantai

Ruoveden kunta Pöytäkirja 3/2018 1

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Tilinpäätös vuodelta 2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Kunnanhallitus salainen Kunnanhallitus Tilintarkastuskertomus 2012

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs)

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/ SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus sekä vastuuvapauden myöntäminen tilivuodelta 2017

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Mäntsälän vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

TILINPÄÄTÖS-/TOIMINTAKERTOMUKSEN JATKOKÄSITTELY/TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2007

Torstai klo

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto Vuoden 2016 tilinpäätös asiakirjat ovat valmistuneet.

Paikka Kouvolan kaupungintalo, hallituksen kokoushuone 2. krs, Torikatu 10

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen euron osake kau pan ja euron tonttikaupan tekemiseen, ja

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/ (9)

Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1

Transkriptio:

Kunnanhallitus 62 26.03.2018 Kunnanvaltuusto 46 04.06.2018 Kunnanvaltuusto 68 25.06.2018 Tilinpäätös vuodelta 2017 236/02.06.01/2017 KHALL 26.03.2018 62 Asian valmistelijat: kunnanjohtaja Jaana Karrimaa, ta lous suun nit te lija Jonna Susi Kunnan tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan kuntalain sekä sovel tu vin osin kirjanpitolain ja -asetuksen säännöksiä. Kuntalain 113 :ssä määritellään kunnan tilinpäätöksen sisältö. Ti lin pää tök seen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liit tee nä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toi min ta ker tomus. Kuntalain 114 :n mukaan kunnan, jolla on kirjanpitolaissa tarkoi te tul la tavalla määräämisvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Ti linpää tös tulee Kuntalain 113 :n mukaan laatia tilikautta seuraavan maa lis kuun loppuun mennessä. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnan hal li tuk sen jäsenet sekä kunnanjohtaja. Tämän jälkeen ti lin päätös ai neis to luovutetaan tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnalle tarkas tet ta vak si. Toimintakertomuksessa on kuntalain 115 :n mukaan esitettävä selvi tys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten ta voit teiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa sekä annettava tie to ja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennai sis ta asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonserni tasees ta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Lisäksi kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys ti li kau den tuloksen käsittelystä (Kuntalain 115 ). Nousiaisten kunnan tilinpäätös vuodelta 2017 on valmistunut. Nousiaisten kunnan yhteistoimintaryhmä on käsitellyt Nousiaisten kun nan tilinpäätöksen 2017 kokouksessaan 20.3.2018. Oheismateriaali: Nousiaisten kunnan tilinpäätös 2017 Ehdotus Päätös Kunnanhallitus päättää allekirjoittaa vuoden 2017 tilinpäätöksen ja an taa sen tilintarkastajan ja tarkastuslautakunnan käsiteltäväksi. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen.

Tekninen johtaja Timo Oja poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 18:20. Lisätietoja päätöksestä antaa: kunnanjohtaja Jaana Karrimaa, p. 044 4355 555 KVALT 04.06.2018 46 Asian valmistelija: kunnanjohtaja Jaana Karrimaa --------------------------------------- TARKA 3.5.2018 48 Vuoden 2017 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vas tuu va pau den myöntäminen Kuntalain 113 mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka on saa tet ta va valtuuston käsiteltäväksi tilikautta seuraavan vuoden kesä kuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, tase, rahoituslakselma ja niiden liitetiedot sekä talusarvion toteutumisvertailu ja toi min ta ker tomus. Kuntalain 125 :n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kul ta kin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Ker to muk ses sa on esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaan ko toimielinten jäsenelle ja asianomaisen toimielimen teh tä väalu een johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vas tuu vapaus. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta ti li vel vol li sil le. Ehdotus: Tarkastuslautakunta - saattaa tilintarkastuskertomuksen tilivuodelta 2017 valtuustolle tiedok si ja - esittää valtuustolle, että vuoden 2017 tilinpäätös hyväksytään, ja että - kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja teh tävä aluei den johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus ti likau del ta 1.1.-31.12.2017, mikäli valtuusto hyväksyy ti lin tar kas tus kerto muk ses sa tarkastuksen tuloksissa esitetyt olennaiset ta lous ar viopoik kea mat. Liite 1: tilintarkastuskertomus 2017

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. ----------------------------------------- Johtoryhmän jäsenet ovat kokouksessa läsnä vastaamassa tar vittaes sa esitettyihin kysymyksiin. Oheismateriaali: Vuoden 2017 tilinpäätöskirja sisältäen muut ta se kirjan tiedot Ehdotus Tarkastuslautakunta - saattaa tilintarkastuskertomuksen tilivuodelta 2017 valtuustolle tiedok si ja - esittää valtuustolle, että vuoden 2017 tilinpäätös hyväksytään, ja että - kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja teh tävä aluei den johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus ti likau del ta 1.1.-31.12.2017, mikäli valtuusto hyväksyy ti lin tar kas tus kerto muk ses sa tarkastuksen tuloksissa esitetyt olennaiset ta lous ar viopoik kea mat. Esteellisyys Käsittely Valtuutettu Petteri Paananen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui ko kouk ses ta päätöksenteon ajaksi. Päätettyään asiasta käydyn keskustelun, valtuuston puheenjohtaja to te si, että valtuutettu Jussi Kulmala oli tehnyt valtuutettu Satu An tilan sitä kannattamana pohjaehdotuksesta poikkeavan muu tos eh dotuk sen, jonka mukaan valtuusto merkitsee tilintarkastuskertomuksen ti li vuo del ta 2017 valtuustolle tiedoksi. Valtuusto päättää, että vuoden 2017 tilinpäätös hyväksytään ja valtuusto päättää myöntää kunnan hal lin toa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja teh tä vä alueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.-31.12.2017, mikäli valtuusto hyväksyy ti lin tar kas tus ker to mukses sa tarkastuksen tuloksissa esitetyt olennaiset ta lous ar vio poik keamat. Myöhemmin valtuutettu Kulmala perui em. poh ja eh do tuk ses ta poikkeavan muu tos eh do tuk sen sa ja teki pohjaehdotuksesta poik keavan uuden muu tos eh do tuk sen, jonka mukaan valtuusto päät tää hyväksyä tar kas tus lau ta kun nan ehdotuksen, mitä ei kan na tet tu, joten se raukesi kan nat ta mat to ma na. Lisäksi valtuuston puheenjohtaja totesi, että valtuutettu Päivi Ran tanen oli tehnyt valtuutettu Lauri Iivanaisen sitä kannattamana poh jaeh do tuk ses ta poikkeavan muutosehdotuksen, jonka mukaan: "Nousiaisten kunnan tilinpäätöksestä sivulta 7 puuttuu tieto ai em malla valtuustokaudella toimineista valtuutetuista ja kun nan hal li tuk sen

jäsenistä. Koska mahdollinen vastuuvapausarviointi kohdistuu myös heihin, tulisi heidät mainita erikseen. Teen muutosehdotuksen, et tä nämä korjataan tilinpäätökseen. Nousiaisten kunnan tilinpäätöksestä sivulta 8 puuttuu tieto siitä, että hal lin to- ja sivistysjohtaja ei vastannut koko vuotta sivistysosaston joh ta mi ses ta, vaan tämä kuului osin erilliselle si vis tys toi men joh ta jalle. Lisäksi johtuen teknisen johtajan virassa tapahtuneista muu toksis ta osan vuotta teknisen toimen johtajana toimi toinen viranhaltija. Vas tuu va paus ar vioin nin vuoksi myös heidät tulisi mainita erikseen. Teen muutosehdotuksen, että nämä korjataan tilinpäätökseen. Teen muutosehdotuksen, joka kuuluu näin: Nousiaisten kunnan ti linpää tök sen sivuilla 9 ja 10 on esitetty selonteko sisäisen valvonnan jär jes tä mi ses tä, jonka johdosta kunnanhallitus on esittänyt kan tanaan, että kunnan hallinto on toiminut kuntalain, hallintosäännön sekä kunnanhallituksen hyväksymien sisäisen valvonnan ohjeiden mukaan ja että sisäinen valvonta on toimivaa ja asianmukaisesti jär jestet tyä. Tämä ei pidä kaikilta osin paikkansa. Tilikauden päättymisen jäl keen on käynyt ilmi, että muun muassa Nousiaisten Vesi Ou on lai min lyö nyt velvollisuutensa väliraportteihin talousarvion kuluessa, jon ka lisäksi yhtiö ei käytännössä ole toiminut ollenkaan tilikauden ai ka na. Kunnanhallitus on käsitellessään Nousiaisten Vesi Oy:n hallin toa jättänyt täytäntöönpanematta päätöksiä, joka on johtanut ti lantee seen, jossa yhtiön hallinto ei ole ollut lainmukaisessa tilassa. Kunnan joh ta ja on osallistunut yhtiön hallituksen kokoukseen, jossa käytän nös sä on tehty päätöksiä lainvastaisella kokoonpanolla. Val von ta ei ole ollut asianmukaista. Yhtiötä on myös ter vey den suo je lu vi ranomais ten toimesta huomautettu vesihygieenisen osaamisen puuttees ta, riskiarviointien puutteesta sekä desinfiointivalmiuden jär jes tämi sen tarpeesta. Tilikauden päättymisen jälkeen yhtiölle ja kun nal le on syntynyt satojen tuhansien eurojen taloudellisia vahinkoja, joi den käsittely on edelleen kesken, jonka vuoksi kunta ei voi tässä vaihees sa omaehtoisesti päättää luopuvansa vahingonkorvauksien hake mis oi keu des ta kunnan puolella vastuullisilta henkilöiltä. Kunnan oman hallinnon puolella päätöksiä on tehty siten, että esteelliset tai ti la päi ses ti vaalikelpoisuuden menettäneet henkilöt ovat osal lis tu neet päätöksentekoon. Lisäksi oikeudellisesti sitovaa talousarviota on erityisesti teknisen toimen käyttötaloudessa ja investoinneissa ri kottu. Muun muassa näillä perusteilla esitämme, että kunnan ylim mäl le viranhaltijajohdolle (kunnanjohtaja, hallinto- ja sivistysjohtaja ja tek ninen johtaja sekä kunnanhallitus) ei voida myöntää vas tuu va paut ta uuden valtuustokauden ajalta. Tässä yhteydessä huo mau tam me, että kyseiset henkilöt ovat esteellisiä käsittelemään tätä asiaa, jonka lisäksi mahdollinen lainvastainen päätös voi johtaa myös valtuutettujen korvausvelvollisuuksiin kunnalle." Koska oli tehty pohjaehdotuksesta poikkeava, kannatettu ehdotus,

to te si valtuuston puheenjohtaja tarpeen äänestää asiassa. Pu heenjoh ta ja ehdotti nimenhuutoäänestystä, jonka valtuusto hyväksyi äänes tys ta vak si. JAA merkitsi pohjaehdotuksen kannattamista ja EI val tuu tet tu Päivi Rantasen muutosehdotuksen kannattamista. JAA äänesti 24 valtuutettua ja EI äänesti 2 valtuutettua, joten valtuus to hyväksyi pohjaehdotuksen äänin 24-2. Päätös Valtuusto merkitsi tilintarkastuskertomuksen tilivuodelta 2017 tie doksi. Valtuusto päätti, että vuoden 2017 tilinpäätös hyväksytään. Valtuusto myönsi kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jä se nil le ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden ti li kau del ta 1.1.-31.12.2017. Lisätietoja päätöksestä antaa: kunnanjohtaja Jaana Karrimaa, p. 044 4355 555 KVALT 25.06.2018 68 Asian valmistelija: kunnanjohtaja Jaana Karrimaa Kunnanhallitus on käsitellyt valtuuston 4.6.2018 päätösten täy täntöön pa noa kokouksessaan 18.6.2018 161 ja päättänyt, että valtuus ton kokouksen 4.6.2018 46 (tilinpäätös vuodelta 2017) pää töstä kunnanhallitus ei pane täytäntöön siinä tapahtuneen me net te ly virheen vuoksi. Valtuusto on käsitellyt kokouksessaan 4.6.2018 45 teknisen toimen ylitykset vuodelta 2017. Oheismateriaali: Vuoden 2017 tilinpäätöskirja sisältäen muut ta se kirjan tiedot Ehdotus Tarkastuslautakunta - saattaa tilintarkastuskertomuksen tilivuodelta 2017 valtuustolle tiedok si ja - esittää valtuustolle, että vuoden 2017 tilinpäätös hyväksytään, ja että - kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja teh tävä aluei den johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus ti likau del ta 1.1.-31.12.2017, mikäli valtuusto hyväksyy ti lin tar kas tus kerto muk ses sa tarkastuksen tuloksissa esitetyt olennaiset ta lous ar viopoik kea mat. Käsittely Päätettyään asiasta käydyn keskustelun, valtuuston puheenjohtaja

to te si, että valtuutettu Lauri Iivanainen oli tehnyt pohjaehdotuksesta poik kea van muutosehdotuksen, jonka mukaan vastuuvapautta ei myön ne tä kenellekään olemassaolevien epäselvyyksien ja kes keneräis ten asioiden vuoksi. Valtuuston puheenjohtaja tiedusteli puheen vuo roa pyytäneiltä valtuutetuilta kannatetaanko ko. pyydetyissä pu heen vuo rois sa valtuutettu Iivanaisen muutosehdotusta. Val tuu tettu Iivanaisen muutosehdotusta ei kan na tet tu, joten se raukesi kannat ta mat to ma na. Valtuuston puheenjohtaja päätti asian käsittelyn. Valtuuston puheenjohtaja tiedusteli vielä päätöksen jälkeen ha luavat ko puheenvuoroa pyytäneet käyttää ko. puheenvuoronsa. Päätös Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen. Lisätietoja päätöksestä antaa: kunnanjohtaja Jaana Karrimaa, p. 044 4355 555