KIVINIEMI, ANNUKKA KOIVUMAA, ELISA. RAKKAUS NELJÄN KESKEN Äiti- ja isämielikuvien yhteys tutkittavan parisuhteeseen

KIVINIEMI, ANNUKKA KOIVUMAA, ELISA RAKKAUS NELJÄN KESKEN Äiti- ja isämielikuvien yhteys tutkittavan parisuhteeseen Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta, Lasten klinikka, Oulun yliopisto Ohjaajat: Oulun yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta Hannu Soini, professori, Kasvatuspsykologian laitos Oulun yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta Hanna Ebeling, dosentti, Lastenklinikka, Lastenpsykiatria 2008

Kasvatustieteiden tiedekunta Tiivistelmä opinnäytetyöstä Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö Kasvatuspsykologian koulutus Tekijä Kiviniemi, Annukka, Koivumaa, Elisa Työn nimi RAKKAUS NELJÄN KESKEN Äiti- ja isämielikuvien yhteys tutkittavan parisuhteeseen Pääaine Kasvatuspsykologia Työn laji Pro gradu-tutkielma Aika Maaliskuu 2008 Sivumäärä 92 Tiivistelmä Otsikko Rakkaus neljän kesken viittaa sekä kauaskantoiseen vanhemmuuteen että parisuhteiden taustalla vaikuttaviin tekijöihin. Lähestymme aihetta kasvatuspsykologisesta näkökulmasta kysymällä, onko niillä mielikuvilla, jotka tutkittavilla on lapsuutensa kasvuvuosien vanhemmista, yhteyttä tutkittavien omaan parisuhteeseen. Tutkimuksemme tavoite on tuottaa uutta tietoa siitä, millä tavalla lapsuuden kokemukset ja niiden kautta sisäistetyt mielikuvat määrittävät aikuisen kokemusta parisuhteesta sekä löytää uusia näkökulmia ja ymmärrystä toimia vanhempana entistä määrätietoisemmin. Tutkimuskysymyksemme ovat: 1) onko äitimielikuvalla yhteyttä tutkittavan omaan parisuhteeseen, ja 2) onko isämielikuvalla yhteyttä tutkittavan omaan parisuhteeseen. Tutkimuksemme teoreettisena viitekehyksenä on kiintymyssuhdeteoria, joka pureutuu niin vanhempi-lapsi-suhteen tarkasteluun kuin aikuisten välisiin suhteisiin ja erityisesti parisuhteeseen. Tutkimusaineistomme on osa Oulun yliopiston ja Oulun yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrian klinikan pitkittäistutkimusta aiheesta Äidin psyykkiset ja fyysiset reaktiot lapsen itkuun, Mother s psychological and physiological raections to the crying an infant. A 28 years follow-up study. Tutkimuksen ensivaihe oli vuosina 1971-1972, ensimmäinen seurantatutkimus vuosina 1978-1979 ja toinen v.2000. Tämä tutkimuksemme koskee toista seurantavaihetta (v.2000), jossa tutkittavina olivat, nyt jo aikuisiksi varttuneet, vuosina 1971-1972 syntyneet lapset. Kyselyyn vastanneiden määrä oli 337 henkilöä, joista miehiä 145 ja naisia 192. Tutkimustulostemme lähtökohtana on tilastolliseen muotoon saatettu laaja empiirinen tutkimus, joka sisältää kvantitatiivisen aineistoanalyysin. Tilastollisina menetelminä käytämme pääkomponentti- (PCA) ja Principal Axis Factoring (PAF) analyysia sekä järjestyslukujen keskiarvoja vertailevaa Mann-Whitneyn U-testiä. Tutkimushypoteesimme on, että varhaislapsuuden kokemuksilla ja mielikuvilla omista vanhemmista on yhteys myöhempiin ihmissuhteisiin, erityisesti parisuhteeseen. Tutkimusotettamme kuvaa mm. Heideggerin näkemys olemassaolosta. Se pitää sisällään lapsen kokonaisvaltaisen eksistentiaalisen kokemusmaailman. Siinä lapsi elää voimakkaasti suhteessa ympäristöön ja eritoten vanhempiinsa, jolloin aikuisuuteen säilyvät mielikuvat syntyvät. Toisaalta myös sosiokulttuurisen lähestymistavan mukaan kulttuuri vaikuttaa ihmisen psyykkiseen kehitykseen ja identiteettiin. Lisäksi tutkimuksemme pohjautuu psykodynaamisen näkemykseen, jonka mukaan ihmisen mieli on suurelta osin tiedostamatonta. Tämä tiedostamaton vaikuttaa ratkaisevasti kaikkeen ihmisen toimintaan. Tutkimustuloksemme osoittavat, että lapsuuden kasvuvuosien vanhemmista sisäistetyt mielikuvat ovat yhteydessä aikuisena olemiseen, erityisesti parisuhteeseen. Äidin saatavilla olo on vauvan ja pienen lapsen tasapainoisen kehittymisen edellytys, aivan kuten Bowlby siitä kirjoittaa jo vuonna 1957. Meidän tuloksemme korostavat myös isän merkitystä. Isämielikuvien yhteyksiä nousee määrällisesti enemmän kuin äitimielikuvien yhteyksiä ja ne liittyvät tasaisemmin niin positiivisiin kuin negatiivisiin parisuhdefaktoreihin. Lähes kaikki parisuhteeseen assosioituvat äitimielikuvat ovat positiivisia. Äidin merkitys korostuu vakaan ja rakastavan parisuhteen taustalla. Tutkimustuloksemme antavat välineitä parisuhteiden ja sitä kautta perheiden hyvinvoinnin tukemiseen sekä vahvempaan vanhemmuuteen. Ehyt perhe, toimiva parisuhde ja määrätietoinen, vastuullinen vanhemmuus koituvat aina lasten eduksi. Turvallisesta äiti-isä-lapsi-kolmiosta on hyvä ponnistaa kohti neljättä. Näin rakkaus neljän kesken saa toteutua. Asiasanat Rakkaus, kiintymystyylit, attachment, parisuhde, perhe, varhainen vuorovaikutus, vanhemmuus, kasvatuspsykologia, kiintymyssuhdeteoria, vanhempi-lapsi- suhde, isämielikuva, äitimielikuva

Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Kirjallisuuskatsaus... 2 2.1 Perheen määrittelyä... 2 2.2 Katsaus perhetutkimukseen 1950-luvulta alkaen... 3 2.3.2 Yksinhuoltajaperheet... 9 2.3.3 Isän merkitys perheessä isä perheen hyvinvoinnin edistäjänä... 10 2.4 Tutkimuksen filosofinen viitekehys... 13 2.4.1 Tutkimuksen ontologinen viitekehys... 13 2.4.2 Tutkimuksen epistemologiset ja teleologiset lähtökohdat... 15 2.5 Teoreettiset lähtökohdat... 17 2.5.1 Käsitteiden määrittelyä... 17 2.5.1.1 Kiintyä/kiinnittyä... 17 2.5.1.2 Kiintymyssuoja... 18 2.5.1.3 Dyadi... 19 5.2.1.4 Leimautuminen... 20 2.5.2 Kiintymyssuhdeteoria... 21 2.5.2.1 Kiintymyssuhdeteorian syntyvaiheita... 21 2.5.2.2 Kiintymystyylit varhaislapsuudessa... 24 2.5.2.3 Riskitekijät varhaislapsuuden kiintymyssuhteissa... 26 2.5.2.4 Aikuisten kiintymissuhteiden tutkiminen Adult Attachment Interview (AAI).... 29 2.5.2.5 Aikuisten kiintymystyylien malli Bartholomewin mukaan... 31 2.5.2.6 Kiintymystyylit aikuisuudessa... 33 2.5.3 Kiintymyssuhde aikuisuuden ihmissuhteissa... 35 2.5.3.1 Parisuhteen mahdollisuudet ja haasteet... 37 2.5.3.2 Kiintymyssuhdetutkimuksen kritiikkiä ja kehittämisen haasteita... 41 2.5.4 Mielikuvien rakentuminen... 43

2.5.4.1 Mielikuvien syntymekanismi objektisuhdeteorian näkökulmasta... 43 2.5.4.2 Objektirepresentaatioiden merkitys myöhemmissä ihmissuhteissa... 45 2.5.5 Yhteenveto teoreettisista lähtökohdista... 46 3. Tutkimuksen tavoite ja tutkimusongelmat... 47 4. Tutkimusaineisto ja menetelmät... 48 4.1 Tutkimusaineisto... 48 4.1.1 Tutkimusalueen rajaus... 49 4.1.2 Tutkimusaineiston kuvailu... 51 4.1.2.1 Äidin ja isän ominaisuuksia kuvaavat muuttujat... 51 4.1.2.2 Parisuhdetta kuvaavat muuttujat... 52 4.2 Tutkimuksen tilastolliset menetelmät... 54 4.2.1 Analyysimenetelmät rajoitukset ja oletukset... 54 4.2.1.1 Pääkomponentti- ja faktorianalyysi... 54 4.2.1.2 Mann-Whitney U-testi... 58 5. Tutkimustulokset... 59 5.1 Parisuhdefaktorit... 59 5.1.1 Pääkomponentti- ja faktorianalyysin vertailu... 59 5.1.2 Parisuhdefaktorien nimeäminen... 61 5.2 Onko äiti-/isämielikuvilla yhteyttä parisuhteeseen?... 62 5.2.1 Äitimielikuvien tarkastelu... 62 5.2.2 Isämielikuvien tarkastelu... 64 6. Pohdinta... 66 6.1 Tulosten tarkastelu... 66 6.1.1 Isämielikuvien yhteys tutkittavan parisuhteeseen... 66 6.1.2 Äiti-mielikuvien yhteys tutkittavan omaan parisuhteeseen... 69 6.1.3 Yhteenveto tulosten tarkastelusta... 70

6.2 Luotettavuuden tarkastelu... 73 6.3 Johtopäätökset... 74 6.4 Jatkotutkimuksen aiheet... 76 6.5 Loppusanat ja kiitokset... 77 Lähteet... 79

1 Lapsuus ei ole osa Elämää; se on syvyys kaiken sen alla, mitä sitten tapahtuu. (Agren 1989, 62) 1. Johdanto Jo luomistyön alusta ihmiskunnan jatkuvuuden ydin on ollut perhe. Tässä tutkimuksessamme lähestymme perhettä ja perheenjäsenten välisiä vuorovaikutussuhteita kasvatuspsykologisesta näkökulmasta kysymällä, onko niillä mielikuvilla, jotka tutkittavilla on lapsuutensa kasvuvuosien vanhemmista, yhteyttä tutkittavien omaan parisuhteeseen. Tutkimuksemme teoreettisena viitekehyksenä on kiintymyssuhdeteoria, joka pureutuu niin vanhempi-lapsi- suhteen tarkasteluun kuin aikuisten välisiin suhteisiin ja erityisesti parisuhteeseen. Tutkimustulostemme lähtökohtana on tilastolliseen muotoon saatettu laaja empiirinen tutkimus, joka sisältää kvantitatiivisen aineistoanalyysin. Tilastollisina menetelminä käytämme pääkomponentti- (PCA) ja Principal Axis Factoring (PAF) analyysia sekä järjestyslukujen keskiarvoja vertailevaa Mann-Whitneyn U-testiä. Tutkimushypoteesimme on, että varhaislapsuuden kokemuksilla ja mielikuvilla omista vanhemmista on yhteys myöhempiin ihmissuhteisiin, erityisesti parisuhteeseen. Kirjallisuuskatsauksessa tutustumme perhetutkimuksen eri vaiheisiin aina 1950- luvulta alkaen. Viemme lukijamme perhetutkimuksen näkökulmasta siihen yhteiskunnalliseen kontekstiin, jossa sekä tutkittavat että tutkittavien vanhemmat elivät omaa lapsuuttaan ja varttuivat aikuisuuteen. Uskomme tämän katsauksen antavan perspektiiviä tutkimuksemme kokonaisuuden ymmärtämiseen ja siihen, miten yhteiskunnalliset ilmiöt ovat aina näkyneet myös perheissä. Oletamme, että vanhemmat siirtävät omista kodeistaan opittuja malleja ja kasvatuskäytäntöjä, joten on relevanttia tarkastella perhettä yhteiskunnallisessa kontekstissa koko tältä ajanjaksolta.

2 2. Kirjallisuuskatsaus 2.1 Perheen määrittelyä Perhe on yhteiskunnan pienoismalli. Siihen vaikuttavat yhteiskunnan arvosuhteet, normit ja rakenne. Perhe on myös yhteiskunnan historiallisen kehityksen tuote, johon heijastuvat yhteiskunnalliset prosessit, kirjoittaa Tolkki-Nikkonen (1978, 15; 1990, 8) ja jatkaa, että perheellä on pienryhmien joukossa erityisasema. Huolimatta perheen rakenteen ja funktioiden vaihtelusta eri aikoina ja eri paikoissa, perhettä on pidetty ihmisyhteisön perusryhmänä ja sosiaalisten ryhmien perusmuotona, jossa ihmisen materiaaliseen ja henkiseen elämään vaikuttavat sosiaaliset, biologiset ja psykologiset tekijät liittyvät monella tavoin yhteen. Perhettä määriteltäessä on otettava huomioon senhetkinen yhteiskuntamuodostuma ja tuotantosuhteet. Tolkki-Nikkonen lainaa Klausin ja Buhrin (1972, 362) määritelmää: Perhe on sukulaisuuteen, avioliittoon, yhteisiin jälkeläisiin jne. perustuva ihmisten yhdyselämä, jonka kulloisenkin erikoisuuden leimaa historiallisesti määräytyneet omistussuhteet ja avioliittomuodot. Perhe on yhteyksissä yhteiskuntamme instituutioihin, erityisesti sillä on läheiset yhteydet sitä tukevaan avioliittoinstituutioon, joka formalisoi ja sääntelee perheenjäsenten välisiä suhteita. Vielä 1970-luvulla avioliitto ja perhe olivat lähes erottamattomia ja niitä oli vaikea analysoida erikseen, vaikka tarkasti ottaen avioliitto on perheen sisällä oleva instituutio (Tolkki-Nikkonen 1978, 15; 1990, 8.) Blinnikkaan (1982) viitaten Tolkki-Nikkonen (1985, 31) kirjoittaa, että perhe on suomalaisten keskeisin tulevaisuuden, nykyisyyden ja menneisyyden osa-alue. Tavallisimmin perhe on määritelty yksiköksi tai ydinperheeksi, johon kuuluvat äidin ja isän lisäksi myös lapset. Perheenjäsenten väliset tiiviit tunnesiteet sekä sosiaaliset ja juridiset sitoumukset erottavat sen muista sosiaalisista ryhmistä. Perhettä voidaan kuvata myös ryhmäksi, jonka jäsenet haluavat määritellä itse itsensä samaan perheeseen kuuluviksi ja jossa on pelkästään aikuisia tai aikuisia ja heihin jonkinlaisessa huol-

3 tajuus- tai tunnesuhteessa olevia lapsia. Perhe-käsite on hyvin moniulotteinen. Ydinperheen rinnalle on muodostunut erilaisia perhetyyppejä kuten uusperheet (Mesiäislehto-Soukka 2005, 18-20; ks. myös Lahikainen & Strandell 1988, 91-92.) 2.2 Katsaus perhetutkimukseen 1950-luvulta alkaen Vuonna 1948 YK:n toimesta haluttiin selvittää, millä tavoin voitaisiin varmistaa hädänalaisten kodittomien lasten asema ja kasvuolosuhteet sekä turvata heille mielenterveyden tasapainoinen kehitys. Vuonna 1950 Maailman terveysjärjestö (WHO) kutsui väliaikaiseen tutkijan virkaan brittiläisen psykiatrin ja psykoanalyytikon John Bowlbyn (1907-1990). Hänestä tuli sittemmin merkittävä perhetutkimuksen edistäjä ja kiintymyssuhdeteorian kehittäjä. Hänet lähetettiin useisiin Euroopan maihin sekä Yhdysvaltoihin tapaamaan huoltotyöntekijöitä, joiden tehtävänä oli lasten hoito ja vanhempain neuvonta. Hädänalaisilla lapsilla tarkoitettiin omassa kotimaassaan kodittomaksi ja/tai orvoiksi jääneitä lapsia, jotka tarvitsivat kasvatuskodin suojaa, laitos- tai jotakin muuta joukkohuoltoa (Bowlby 1957, 5-6.) Bowlbyn tutkimus on osoittautunut keskeiseksi lähtökohdaksi perheen sisäisten suhteiden, erityisesti lapsen ja äidin/primaarihoitajan välisen suhteen, tutkimuksissa. Suomalaisessa perhetutkimuksessa Tolkki-Nikkosen (1990, 24-27) tekemän kirjallisuuskatsauksen mukaan 1950-lukua voidaan pitää perheellisyyden kultaaikana. Tuolloin perhetutkimuksen teema oli perhe elää, siitä voidaan myös hänen mukaansa käyttää nimitystä kotiäiti-ajanjakso. Hän toteaa katsauksessaan, että perhettä kyseenalaistavia tekstejä ei tuolloin juuri löytynyt ja perheyhteisyyden näkökulma hallitsi tutkimuksia. 1960-luvulta lähtien suomessa tehty perhetutkimus alkoi keskittyä yhä enemmän perheen sisäisten roolien tutkimiseen. Tolkki-Nikkosen (1990, 20-25) mukaan tutkimus keskittyi nais- ja roolitutkimukseen, jolloin keskeinen tutkimusalue oli naisten valinnat kodin ja palkkatyön välillä. Naisten ansiotyössä käynnin seurauksena lastenhoito-ongelmat nousivat keskeiseksi tutkimuskysymykseksi. Cabrera, Tamis-

4 LeMonda, Bradley, Hofferth ja Lamb (2000, 127-129) tuovat esiin, että perheelämän muuttumista tarkasteltaessa mikään muu ei ole muuttanut perhe-elämää niin dramaattisesti kuin äitien osallistuminen työhön kodin ulkopuolella. He viittaavat amerikkalaiseen lähteeseen U.S. Department of Labor, Bureau of Labor Statistics (1986, 1997) ja huomauttavat, ettei naisten ja äitien työssäkäynti ole kuitenkaan niin uusi ilmiö kuin yleisesti luullaan. Esimerkiksi amerikkalaiset naiset olivat jo vuosina 1830-1940 ensisijaisesti perheen hyvinvoinnin tekijöitä tai työskentelivät tehtaissa, kunnes menivät naimisiin. 1950-luvulla 12 % naimisissa olevista naisista oli työelämässä. Tolkki-Nikkonen (1978, 20-25) kirjoittaa perherooleista, että vaikka 1960-luvulla Suomessa naisten vastuuta perheestä pidettiin luonnollisena, myös isän rooli lasten kasvattajana alkoi saada lisää huomiota. Ydinperheen malli perinteisine työnjakoineen ei enää toiminut. Naisten ansiotyössäkäynnin lisääntyessä syntyi kolmea roolia toteuttava aviosuhde, jossa miehellä oli edelleen työrooli ja naisella sekä koti- että työrooli. Alettiin kiinnittää huomio tasa-arvoisuuteen ja perhedemokratiaan. Sen seurauksena muodostui ns. symmetrinen perhe, jossa kaksi roolia olikin muuttunut neljäksi, sekä miehellä että naisella tuli olemaan kaksi roolia toinen kotona ja toinen ammatissa. Bowlbyn kehittämä kiintymyssuhdeteoria alkoi saada yhä enemmän huomiota 1970-luvulle tultaessa. Mm. Sroufe ja Waters (1977) kirjoittivat tieteellisen artikkelin aiheesta: Kiintyminen organisoituneena rakenteena (Attachment as an Organizational Construct), jossa lapsi-aikuinen-sidettä selitettiin epäsuorasti riippuvuustutkimuksen kautta. Heidän pyrkimyksenään oli käsitteellistää kiintymisen yksilöllisiä eroja käyttäen termejä: kosketus, katse, hymy, lähestyminen, tarrautuminen ja itkeminen. He olettivat näiden käyttäytymismuotojen kuvaavan luotettavasti kiintymisen tunnusmerkkejä. Kuitenkin kriitikot olivat tuolloin sitä mieltä, ettei tätä oletusta voida puolustaa empiirisesti. Perheen sisäisten suhteiden tutkimus sai 1970-luvulla merkittävää jatkoa Mary Ainsworthin ja hänen tutkijaryhmänsä (1978) kehittämän ns. Infant Strange Situation Test, vierastilannemenetelmän, ansiosta. He tutkivat yksivuotiaiden lasten yksilöllisiä eroja kiintymyssuhteessaan äitiin. Ainsworthin tutkimus kehittyi Bowlbyn

5 tutkimuksen pohjalta. Lisäksi on syytä mainita Suomessa vuonna 1978 valmistunut Tolkki-Nikkosen väitöstyö, joka käsitteli perhettä avioliiton ensimmäisen vuoden perspektiivistä ja pureutui avioliittoon aikovien motiiveihin, käsityksiin ja odotuksiin avioliitosta sekä näiden odotusten toteutumiseen ensimmäisen avioliittovuoden aikana. Tolkki-Nikkosen (1990, 24-27) mukaan 1970-lukua voidaan luonnehtia arkielämän muutosten aikakaudeksi. Perhetutkimuksen keskeisiksi kysymyksiksi nousivat vaihtoehtoiset elämäntyylit, syntyvyys ja avioerot. Rakkauden kuvaaminen tapahtui pikemminkin ongelmien kuin edellytysten kautta. Keskityttiin kuvaamaan miehen ja naisen erilaista todellisuutta yhtäläisyyksien sijaan. Tutkimuksen kohteena olivat perheen perustaminen, mitä perheelle tapahtuu ensimmäisen lapsen synnyttyä sekä avioerot, jotka alkoivat yleistyä. Tolkki-Nikkonen (1978, 5) myös kritisoi 1970-luvun perhetutkimusta. Se oli liian empiiristä ja siksi sitä ei voitu pitää teoreettisesti riittävän pätevänä. Hän viittaa Cernyn ym. selvitykseen, jossa oli perehdytty perhettä ja avioliittoa käsitteleviin artikkeleihin vuosilta 1962-1970: englantilaiset ja amerikkalaiset tutkimukset olivat empiirisiä, ranskalaiset, saksalaiset ja japanilaiset empiiris-teoreettisia ja venäläiset (tuolloin neuvostoliittolaiset) keskustelevia. Tolkki-Nikkonen (1990, 27) korostaa kuitenkin perhetutkimuksen tärkeyttä ja perustelee, että perhe tarjoaa pienoiskuvan niistä ristiriidoista, joita yhteiskunnassa laajemminkin ilmenee. Hän tuo esille kansainvälisen vertailevan tutkimuksen eurooppalaisten perheiden elintapojen muutoksesta, joka käynnistettiin vuonna 1979 Pohjoismaiden aloitteesta. Tolkki-Nikkonen (1990, 27) kuvaa 1980-lukua individualismin esiinmarssin vuosikymmeneksi. Alkoi uudenlaisten pysyvien suhteiden etsintä. Oli kiinnostuttu tutkimaan avioliitto-odotuksia, rakkautta, vanhemmuutta ja vanhempien työssäkäyntiä. Rakkautta alettiin eritellä aikaisempaa analyyttisemmin. Myös lapsuus ja lapsuuden aikaiset vuorovaikutussuhteet kiinnostivat yhä useampia tutkijoita. Tosin jo 1700-luvulla sveitsiläis-ranskalainen valistusfilosofi, valistuksen kriitikko, kirjailija ja yhteiskuntateoreetikko Jean-Jacques Rousseau (1712 1778) oli teoksessaan Émile eli kasvatuksesta (1762) tuonut esille, miten meidän tulisi nähdä lapsuus aikuismielen rakenteena kuten Bardy (1997) asian ilmaisee (Bardy 1997; http://fi.wikipedia.org/wiki/jean-jacques_rousseau).

6 Ainsworthin tekemä tutkimustyö sai 1980-luvulla seuraajikseen mm. Smithin ja Pedersonin (1988), jotka tarkastelevat äidin sensitiivisyyttä ja äiti-vauvakiintymyssuhteen mallia. Heidän tutkimustuloksensa tukevat Ainsworthin ym. saamia tuloksia: äidin sensitiivisyyden ja kiintymyssuhteen laadun välillä on läheinen riippuvuus. Myös Crowell ja Feldman (1988) jatkoivat Ainsworthin kehittämästä vierastilannemenetelmästä omaa tutkimustaan. He kiinnittivät huomion äidin subjektiivisten sisäistettyjen mallien ja lapsen käyttäytymiskehityksen väliseen yhteyteen. He käyttivät kolmiluokkaista kiintymystyyliluokitusta: välinpitämättömät kylmät äidit, jumiutuneet äidit ja turvalliset äidit. Heidän tutkimustuloksensa osoittavat, miten äidin sisäistämät mielikuvat siirtyvät lapseen dyadisen (kahdenvälisen) vuoropuhelun kautta. Lapsen käytös alkaa noudatella äidin käyttäytymismalleja ja sisäisiä mielikuvia. 1980-luvulta löytyy myös äiti-lapsi-vuorovaikutuksen riskitekijöiden tutkimusta. Mm. Bettes (1988, 1089-1096) tutki, miten masentuneiden vanhempien lapsilla oli riski masentua tai saada muita kehityksellisiä ongelmia. Hän kiinnitti huomion face to face vuorovaikutukseen, eli siihen, miten masentunut äiti katsoo vauvaansa ja millaisilla äänen intonaatioilla hän vastaa lapsen jokelteluun. Bettes havaitsi, että masentuneet äidit olivat hitaampia vastaamaan vauvan jokelteluun, heidän puhetapansa oli ailahtelevampaa ja he pitivät puhuessaan enemmän taukoja. Masentuneet äidit epäonnistuivat muuttamaan käyttäytymistään vauvan käytöksen mukaan ja heille oli vähemmän luonteenomaista käyttää äideille tyypillistä eläytyvää intonaatiota. Useat tutkijat alkoivat kiinnostua 1980-luvulla myös parisuhteen tutkimisesta. Esimerkiksi Pistole (1989, 505-510) tutki aikuisten kiintymyssuhteita rakkaussuhteen näkökulmasta. Hän pyrki selvittämään, korreloiko kyky ratkaista konflikteja parisuhdetyytyväisyyden kanssa eli oliko eri kiintymystyyleillä yhteyttä ristiriitatilanteiden erilaisiin ratkaisumalleihin. Hänen tutkimuksensa perustui kolmen eri kiintymystyylin tarkasteluun: (secure) turvallinen, (anxious/ ambivalent) huolestunut/ristiriitainen ja (avoidant) välttelevä.

7 Aikuisiän kiintymystyylien tutkiminen nousi keskeiseksi teemaksi 1990-luvulla. Bowlbyn ja Ainsworthin tekemä työ sai merkittävää jatkoa, kun Mary Main kollegoineen (1991) kehitti diskurssianalyysin Adult Attachment Interview (AAI). Sillä pyrittiin sisäisten kiintymistä koskevien työhypoteesien erittelyyn. AAI on haastattelumenetelmä, jossa viritetään haastateltavan huomio lapsuuteen, lapsuudenaikaisiin ja nykyisiin kiintymyssuhteisiin sekä niihin liittyviin mielikuviin ja tunteisiin. Menetelmä auttaa pohtimaan, mitä nämä mielikuvat ja tunteet ovat merkinneet omalle kehitykselle ja itselle vanhempana. AAI -menetelmä on kiinnostanut monia tutkijoita. Mm. van IJzendoorn, Kranenburg, Zwart-Woudstra, van Busschbach ja Lambermon (1991, 375-376) ovat käyttäneet AAI -menetelmää ja verranneet vanhempien kiintymyssuhteita ja lasten sosio-emotionaalista kehitystä. He havaitsivat, että turvallisesti kiintyneet äidit olivat sensitiivisempiä tyttäriään kohtaan kuin turvattomasti kiintyneet äidit, mutta poikien kohdalla tämä ei pitänyt paikkaansa. AAI -menetelmää käytettiin aluksi naisten/äitien kiintymyssuhteiden tutkimiseen, kuten edellä tulee esille, mutta myös miesten kiintymyssuhteiden tutkimus AAImenetelmällä alkoi saada jalansijaa. Mm. Radojevic (1994) raportoi Australiassa tehdystä ensimmäisestä miesten kiintymyssuhdeluokituksesta, jossa oli tutkittu 62 miestä. Hänen tutkimuksessaan 35.4 % miehistä oli turvallisesti kiintyneitä. Tulos on samansuuntainen muiden tutkijoiden saamien tulosten kanssa. Van IJzendoorn ja De Wolff (1997) tekivät meta-analyysin, jonka aineistona olivat aikaisemmin tehdyt tutkimukset isä-lapsi-suhteesta. He selvittivät, onko isän sensitiivisyydellä ja isä-vauva-kiintymyssuhteen kehittymisellä yhteyttä. Meta-analyysin tuloksena oli, ettei isän sensitiivisyydelle ja isä-vauva-kiintymyssuhteen kehittymiselle löytynyt merkittävää yhteyttä, mutta isien on todettu voivan vaikuttaa epäsuorasti äitilapsikiintymyssuhteen kehittymiseen. Tukiessaan äitiä myönteiseen ja sensitiiviseen äitiyteen isä vaikuttaa äiti-lapsi-kiintymyssuhteeseen (van IJzendoorn & De Wolff 1997, 604-607.) Perhetutkimuksen vaiheita tarkasteltaessa on hyvä huomata, että kliinisen psykologian piirissä kiintymyssuhdeteoria sai vasta 1990-luvulla yleisen hyväksynnän niin psykopatologialle kuin psykoterapialle merkittävänä teoriana (Broberg, Almqvist & Tjus 2005, 118).

8 2.3 Vanhemmuuden tarkastelua Vaikka vanhemmuus on vaativaa, yhteiskunta ei arvosta ja tue vanhemmuutta riittävästi, kirjoittaa Luumi (2003, 14) ja jatkaa, että se arvostaa tulosta, hyötyä ja tuottavuutta. Tästä johtuen ihmisryhmät, jotka eivät tuota, kuten lapset ja vanhukset, saatetaan kokea taakoiksi. Lapsi ja lapsuus eivät saa sitä itseisarvoa, minkä ne ansaitsisivat ja tämä asenne tekee vanhemmuudesta uuvuttavampaa. Ilolla odotettu ja vastaanotettu lapsi saattaakin tuntua vaivalta ja vastukselta. Hän painottaa, että meidän tulisi pitää kaikin tavoin kiinni siitä näkemyksestä, että lapsi on lahja. Veenkivi (1998, 17) puolestaan muistuttaa, miten kasvatus on parhaimmillaan myös vanhemman oma prosessi, jonka kuluessa kasvattaja voi nähdä selkeämmin oman elämänsä tarkoituksen. Main, Kaplan ja Cassidy (1985, 109) nostavat esille, miten vanhemman omat lapsuuden kokemukset siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Kiintymyssuhdemallit tulevat osaksi persoonallisuuden rakennetta ja vaikuttavat myöhempiin ihmissuhteisiin. Mikäli siirtyvät kokemukset ovat hyviä, ne ovat mielenterveydelle hyvä perusta, mutta mieltä järkyttävät ja huonot kokemukset voivat rikkoa tämän perustan täysin (ks. myös van IJzendoorn, Kranenburg, Zwart-Woudstra, van Busschbach & Lambermon 1991, 375-376.) 2.3.1 Vanhempina yhdessä Vanhemmuudesta puhuminen on kuin kävelisi miinakentässä, kirjoittaa Sinkkonen (2003, 291) viitatessaan vanhempana olemisen haasteisiin sekä riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteisiin, joita varmasti jokainen isä ja äiti kokevat kasvatustyössään. Asiantuntijoiden tukea kaivataan ja sen toivotaan olevan kannustavaa ja tukea antavaa syyttelyn sijaan. Bowlbyn (1973, 204) mukaan lapset sisäistävät kaiken aikaa hoitokokemuksiaan siten, että varhaiset kiintymyssuhteet tulevat muovaamaan myöhempiä perheen ulkopuolisia suhteita. Bowlby on identifioinut kaksi kiintymyskohteelle välttämätöntä piirrettä. Kiintymyskohteen tulisi olla

9 tyypiltään sellainen aikuinen ihminen, joka tukee ja suojelee lasta ja toiseksi hänen tulisi olla auttavainen (Bowlby 1973, 204; Bartholomew & Horowitz 1991, 226.) Lapsi elää kolmoissuhteessa. Vaikka isyys ja äitiys syntyvät osin omalakisesti, ne toteutuvat myös toistensa kautta. Jokainen lapsi on ikään kuin yksi kolmion kärjistä ja kaksi muuta ovat hänen äitinsä ja isänsä. Sinkkonen korostaa, miten tärkeää olisi, että tässä tuulisessa maailmassa lapsella olisi kaksi juurta, jolla hän voisi kiinnittyä maaperään. Hän tuo myös esille, miten vanhempansa menettäneet, sijoitetut tai adoptoidut lapset haluavat yleensä tietää kaiken mahdollisen biologisista vanhemmistaan. Isättömien poikien psykoterapiassa Sinkkonen sanoo nähneensä, miten epätoivoisesti pojat yrittävät täyttää tietämyksessään ja kokemuksessaan olevia aukkoja (Sinkkonen 2003, 292.) Vanhemmuudesta puhuttaessa parisuhteen merkitystä tuskin korostetaan liikaa. Naisen ja miehen välisen liiton varaan koti aikanaan perustettiin, ja siihen suhteeseen lapsetkin syntyivät, toteaa Sinkkonen (2003, 293). Hän näkee parisuhteen hoitamisessa edelleen paljon positiivista ja arvokasta, sillä toisiaan rakastavat vanhemmat auttavat luomaan perheeseen sukupolvien välisen rajan, joka helpottaa monin tavoin lasten kehitystä. Lapsen kannalta niin naisen kuin miehen rakkauden kohteena oleminen on tavattoman arvokasta ja se tukee lapsen seksuaalisen identiteettinsä kehitystä. 2.3.2 Yksinhuoltajaperheet Yksinhuoltajaperheiksi katsotaan ne perheet, joissa on vain yksi vanhempi sekä yksi tai useampi alle 18-vuotias lapsi. Yksinhuoltajista valtaosa on naisia, joiden harteille jää kohtuuttoman suuri työtaakka, sillä huolia ja vastuuta ei voi jakaa toisen aikuisen kanssa. Näiden perheiden taloudellinen tilanne on usein heikompi kuin kahden aikuisen perheessä. Avioerojen lisääntymisen myötä yhä useampi lapsi joutuu elämään kodissa, josta toinen vanhempi puuttuu Kun perheen roolijako muuttuu siten, ettei ole isän- tai äidin mallia, lapsella on vaikeuksia samaistua omaan sukupuoleen. Erityisesti pojille isän malli on tärkeä maskuliinisen roolin

10 kehittymisessä ja tytöille suhteen luomisessa vastakkaiseen sukupuoleen. (Paananen 1990, 63-64.) Nyky-yhteiskunnassa naisilta vaaditaan lähes mahdottomia, kirjoittaa Heikkilä (2003, 141-142): on oltava loistava ura, on oltava kaunis, hoidettava kotia ja lapsia, lisäksi vielä ystävyyssuhteet, parisuhde, suku ja harrastuksetkin vaativat osansa. Hyvätuloiset ja koulutetut pystyvät sovittamaan työn ja perhe-elämän ristiriitaiset vaatimukset paremmin kuin vähätuloiset ja alemman koulutuksen saaneet. Hyvillä tiedoilla ja paremmilla tuloilla on mahdollisuus korvata puuttuvaa vapaaaikaa, hankkia kotiin tarvittavaa apua tai selviytyä perheen hajoamisesta. Yksinhuoltajuus ei ole kuitenkaan vain tämän päivän ilmiö. Suomen sotien 1939 1945 aikana kymmenettuhannet naiset (27 000 30 000) jäivät monilapsisten perheidensä yksinhuoltajiksi, sotaleskiksi (Malmi 2001, 7). Tuolloin kymmenettuhannet suomalaisnaiset puolustivat isänmaataan omilla paikoillaan vastaten siitä, että yhteiskuntamme kotirintaman kaikki arkirattaat pyörivät. He kestivät puutteen, epätietoisuuden ja ahdistuksen keskellä ankarat fyysiset rasitukset niin pelloilla, metsissä kuin teollisuudessa. Samanaikaisesti nämä naiset huolehtivat esimerkillisesti luontaisesta osastaan äitinä lastensa kasvatuksesta ja perheensä hyvinvoinnista (Oja-Kaukola, 2000, 5.) 2.3.3 Isän merkitys perheessä isä perheen hyvinvoinnin edistäjänä Tämän tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetty kiintymyssuhdeteoria käsittelee pääasiassa äiti-lapsi-suhdetta ja sen merkitystä lapsen tasapainoisen kehityksen perustana, mutta tässä yhteydessä on tarpeen tuoda esille myös isän merkitys perheessä ja lasten hyvinvointiin vaikuttajana. Vaikka Bowlbyn (1957, 11) näkemys on, että isällä on pikkulapsen elämässä toisarvoinen asema, hän tähdentää, miten isän osuus tulee esille myöhemmin lapsen varttuessa. Mesiäislehto-Soukka (2005) nostaa esille isyyden näkökulmaa perheen lisäyksestä isien kokemana. Hänen tutkimuksensa lähtökohta oli tutkia biolo-

11 gista isyyttä ja hän toteaa, että vaikka isiä on valmennettu synnytykseen 1970- luvulta saakka, heidän kanssaan ei ole keskusteltu riittävästi isyydestä ja isyyden tuomista muutoksista. Isäksi tuleminen on Rönkän ja Rönkän (1994, 78) mukaan miehen henkisen kehityksen kannalta uusi mahdollisuus. Miehen on paljon helpompi jäädä sivuun lapsen odotus- ja hoitoprosessista ja näin isyys voi jäädä hyvin kapea-alaiseksi. Vanhemmuus pakottaa miehen sekä intimiteetin että identiteetin uudelleen arviointiin. Intimiteetillä he tarkoittavat vastavuoroista läheisyyttä, kykyä molemminpuoliseen ihmissuhteeseen niin isä-lapsi-suhteessa kuin miehen suhteessa kumppaniinsa. Vastavuoroinen läheisyys on lapsen koko aikuiseksi kehittymisen ja ihmiseksi kasvamisen kulmakiviä. Se on myös koko aikuisuuden kehittymisen inhimillinen ydin. Isän merkitys korostuu suhteessa lapseen silloin, kun hän puuttuu lapsen elämästä. Isän rooli näyttäytyy tärkeänä, kun puhutaan perherakenteesta ja äidin yksinhuoltajuudesta (Alasuutari 2003, 161.) Suomessa myönnettiin avioeroja vuoden 2003 aikana 13 200 (Tilastokeskus 2005, 12). Mesiäislehto-Soukka (2005, 19) kirjoittaa Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 1999 asettamasta toimikunnasta, jonka tehtävänä oli etsiä ratkaisuja isän aseman parantamiseksi. Lasten pahoinvointi ja lisääntyneet mielenterveyden häiriöt ovat olleet hätähuuto, joka on kohdentunut vanhemmuuteen, erityisesti isiin. Ongelmaksi on muodostunut, että monelta lapselta on puuttunut isän auktoriteetti. Kysymys on rajoista, joita perheessä kaivataan ja joiden asettamisessa isillä on tärkeä tehtävä (Sinkkonen 2003, 293; Mesiäislehto-Soukka 2005, 19.) Hetheringtonia ja Stanley-Hagania (1986) lainaten Cabrera, Tamis-LeMonda, Bradley, Hofferth ja Lamb (2000, 128) kirjoittavat, miten isien puuttumisesta perheessä tiedetään olevan suuri merkitys poikien sukupuoliidentiteettiin, koulumenestykseen, psykososiaaliseen hienosäätöön ja itsekontrolliin. Myös Bowlby (1957, 11) painottaa, että aviottomat lapset tietävät isän merkityksen. Isä ei ainoastaan huolehdi vaimonsa hyvinvoinnista, vaan antaa myös henkistä tukea ja toveruutta, jotta äiti pystyisi luomaan harmonisen ilmapiirin, jossa lapsi viihtyy. Tähän samaan päätelmään tulivat myös van IJzendoorn ja De Wolff (1997, 604-607) meta-analyyttisessa tutkimuksessaan.