Palveluverkkosuunnitelman liitteet 1. Investointisuunnitelma 2. Varhaiskasvatuksen kustannusvertailu eri kokoisista päiväkodeista 3.



Samankaltaiset tiedostot
Palveluverkkotyö. Tilannekatsaus

Yleisötilaisuudet ja Koulu- ja päiväkotiverkon suunnittelun tilanne

Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Anjariitta Carlson

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

REITTI 1 MA-PE. Lisäajo ei sisälly reitin hintaan. SUURKEITTIÖ KUOPPANUMMI Loiskaajantie 3 Purku ja PK aamupuurot mukaan 7:30

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa alkaen.

Strategia Koululautakunta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin seuraavasti:

Sivistyspalvelut. Tarkastuslautakunta / / 2013

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Kajaanin varhaiskasvatus SK

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt tulevaksi voimaan Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista.

Sivistyslautakunta Liite 80 Tark. /

Yksityiset palvelut varhaiskasvatuksessa

Ruokolahden kunta Kh / 38 1 Kv / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

Palveluverkkoselvitys

Hiukkavaara Oulun kaupungin keskeinen kasvusuunta. Laadittu yhteistyössä Kopa, YYP, SiKu ja Oulun Tilakeskus 18/06/2013

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Joroisten kunta kiinteistöstrategia. Vuosille

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari

Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

Julkisen talouden sopeuttamistoimenpiteenä kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin sisältyvään varhaiskasvatukseen tehdään muutoksia.

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue

Päiväkoti- ja Kouluverkko. Toinen luonnos

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE

Palveluverkkotoimikunnan esitys Nurmijärven palveluverkon tiivistämiseksi. Palveluverkkotoimikunnan raportin tiivistelmä

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) Ruokolahti Voimaan (kv / 59) muutos (kv

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila)

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

Sivistystoimiala opetus

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö.

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Ko u l u l a i s t e n LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI Kunnanhallitus Jari Lämsä, tekninen johtaja

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.

Pertunmaan kunnan strategia

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

Tilakustannukset osana palvelun kustannusrakennetta

Havaintoja Vihdin 2014 palveluverkkoselvityksestä. Antti Peisa, Vanjärvi

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Esikoulun tilaratkaisu. Valtuuston iltakoulu Lukion auditorio

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

Lohjan OPS2016- prosessi

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/ Lukuvuosi _ R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432.

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:

Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille Oheismateriaali/koultk

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020

SÄÄD Ö SK O K O E L M A

Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko kuntalaisilta

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä

B) Hiekkakentät: kk hiekkakenttä, Väinämöisentien hiekkakenttä, Lankilan hiekkakenttä, Hiidenrannan hiekkakenttä

Kouvolan kaupungin perusopetuksen kehittäminen valtuustokaudella

Osa-alueelle sijoittuu Kolmenkulman yritysalue, joka kehittyy jo lähivuosina merkittäväksi työpaikka-alueeksi.

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA

OPETUSLAUTAKUNTA Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen

VALKEAKOSKI-OPISTO VUONNA 2014

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

Transkriptio:

Palveluverkkosuunnitelman liitteet 1. Investointisuunnitelma 2. Varhaiskasvatuksen kustannusvertailu eri kokoisista päiväkodeista 3. Nummelanharjun koulukeskus 4. Vihdin kunnan koulutoimen painopisteet ja kehittämiskohteet 5. Liikuntapaikkasuunnitelma vuosille 2010-2025, liikuntalautakunnan päätös 15.4.2010 6. Tilojen ulosvuokraus 7. Palveluverkkoselvitys 2010

Liite1. Investointisuunnitelma Investointisuunnitelma vuosille 2010 2025 2010 miljoonaa Päiväkodit Perhekeskus 2,8 Koulut Nuhako 1.vaihe 5,3 Karviainen Terveyskeskus muutostyöt Vesilaitos 1,865 Kunnallistekniikka 2,5 Maanhankinta 1,0 Liikunta 0,027 Paloasema 3,2 Yhteensä 16,692 2011 miljoonaa Päiväkodit Ojakkala 1,4 Koulut 0 Karviainen Terveyskeskus muutostyöt Vesilaitos 1,595 Kunnallistekniikka 4,0 Maanhankinta 1,0 Liikunta 0,460 Yhteensä 8,455 KH:ssa 7.6.2010 oma pykälä Karviaisesta KH:ssa 7.6.2010 oma pykälä Karviaisesta 2012 miljoonaa Päiväkodit Ojakkala 1,4 Koulut 0 Karviainen 0 Vesilaitos 2,0 Kunnallistekniikka 5,5 Maanhankinta 1,0 Liikunta 0,04 Yhteensä 9,94 Yhteensä valtuuskausi 2010-2012 35,087 keskiarvo/v =11,696

2013 miljoonaa Päiväkodit Lankilan 1,9 laajennus Koulut 0 Karviainen 0 Vesilaitos 2,0 Kunnallistekniikka 4,4 Maanhankinta 1,0 Liikunta 0,77 Yhteensä 10,07 2014 miljoonaa Päiväkodit Perhekeskuksen 4,6 laajennus+huhmarnummen laajennus Koulut Nuhakon 2.vaihe 5,1 (haetaan valtionavustus) Karviainen 0 Vesilaitos 2,0 Kunnallistekniikk 3,1 a Maanhankinta 1,0 Liikunta 0,4 Yhteensä 16,2 2015 miljoonaa Päiväkodit Otalammen laajennus 1,4 Koulut Kuoppanummen laaj.(3,6 5,0 milj.)/huhmarnummen laaj.(3,6 milj.)/hiidenrannan rakentaminen (6,6 milj.) Karviainen 0 Vesilaitos 6,0 Kunnallistekniik 3,2 ka Maanhankinta 1,0 Liikunta 1,3 Yhteensä 17,9 2016 miljoonaa Päiväkodit 0 Koulut 0 Karviainen 0 Vesilaitos 6,0 Kunnallistekniikka 3,1 Maanhankinta 1,0 Liikunta 0 Yhteensä 10,1 Yhteensä valtuuskausi 2013-2016 54,27 keskiarvo/v =13,5675

2017 miljoonaa Päiväkodit 0 Koulut 0 Karviainen 0 Vesilaitos 6,0 Kunnallistekniikka 3,1 Maanhankinta 1,0 Liikunta 0 Yhteensä 10,1 2018 miljoonaa Päiväkodit 0 Koulut 0 Karviainen 0 Vesilaitos 6,0 Kunnallistekniikka 3,1 Maanhankinta 1,0 Liikunta 0 Yhteensä 10,1 2019 miljoonaa Päiväkodit 0 Koulut 0 Karviainen 0 Vesilaitos 6,0 Kunnallistekniikka 0 Maanhankinta 1,0 Liikunta 0 Yhteensä 7,0 2020 miljoonaa Päiväkodit Etelä-Nummela 9,1 + Otalammen laaj. + Kirkonkylä Koulut Etelä-Nummela 12,0 Karviainen 0 Vesilaitos 2,0 Kunnallistekniikka 3,1 Maanhankinta 1,0 Liikunta 1,5 Yhteensä 28,7 Yhteensä valtuuskausi 2017-2020 55,9 keskiarvo/v =13,975

2021 miljoonaa Päiväkodit 0 Koulut 0 Karviainen Terveyskeskus 10,0 perusparannus Vesilaitos 2,0 Kunnallistekniikka 0 Maanhankinta 1,0 Liikunta 0 Yhteensä 13,0 2022 miljoonaa Päiväkodit 0 Koulut 0 Karviainen 0 Vesilaitos 2,0 Kunnallistekniikka 3,1 Maanhankinta 1,0 Liikunta 15,0 Yhteensä 21,1 2023 miljoonaa Päiväkodit 0 Koulut 0 Karviainen 0 Vesilaitos 2,0 Kunnallistekniikka 3,1 Maanhankinta 1,0 Liikunta 0,85 Yhteensä 6,95 2024 miljoonaa Päiväkodit 0 Koulut 0 Karviainen 0 Vesilaitos 2,0 Kunnallistekniikka 0 Maanhankinta 1,0 Liikunta 0 Yhteensä 3,0 Yhteensä valtuuskausi 2017-2020 44,05 keskiarvo/v =11,0125

2025 miljoonaa Päiväkodit Etelä-Nummela 2,8 laaj. Koulut Etelä-Nummela 3,6 laaj. Karviainen 0 Vesilaitos 2,0 Kunnallistekniikka 3,1 Maanhankinta 1,0 Liikunta 3,8 Yhteensä 16,3 Yhteensä 2010- miljoonaa keskiarvo/v 2025 Päiväkodit 25,4 1,5875 Koulut 31,0 1,9375 Karviainen 10,0 0,714286 Vesilaitos 51,46 3,21625 Kunnallistekniikka 44,4 2,775 Maanhankinta 16,0 1,0 Liikunta 24,147 1,509187 Yhteensä 205,607 12,850437

Liite 2. Varhaiskasvatuksen kustannusvertailu eri kokoisista päiväkodeista Lapsikohtaiset henkilöstökulut eri kokoisissa päiväkodeissa, jos kaikki yli 3v (r=21 lasta) 8 500,00 8 000,00 7 500,00 7 000,00 6 500,00 6 000,00 5 500,00 5 000,00 8 085,00 7 233,00 6 027,00 5 920,00 5 706,00 5 783,00 5 700,00 5 618,00 5 728,00 5 702,00 3r 4r 6r 7r 8r 9r 10r 11r Ojakkala, 2r, 39 lasta Tervalampi, 1r, 16 lasta

Liite 3. Nummelanharjun koulukeskus Nummelanharju I-vaihe Nummelanharjun koulukiinteistöä koskeva hankesuunnitelma on hyväksytty kunnanvaltuustossa 5.10.2009. Hankesuunnitelmaan sisältyvät seuraavat asiat: - koulun tilat - liikuntasali - keittiö Nummelanharjun ensimmäinen vaihe on valmiina joulukuussa 2010 ja opetustoiminta on mahdollista aloittaa uusissa tiloissa tammikuussa 2011. Koulun tilat - Nummelanharjun I-vaiheessa valmistuu ns sileitä luokkia - osa opetuksesta on edelleen sisäilmaongelmaisessa, ylipaineistetussa koulurakennuksessa - kevään 2010 aika osa kotitalousopetuksesta opetuksesta on siirretty Vykin tiloihin, kuljetus Vykiin maksaa noin 1000 euroa/ viikko. - koulurakennuksen tilannetta seurataan - tavoitteena on välttyä tilaelementtien käytöltä Liikuntasali - 5.10.2009 kunnanvaltuuston päätökseen on sisältynyt 800 000 euron määräraha liikuntasalin perusparannukseen - 12.4.2010 asia etenee opetusministeriössä - koulut eivät käytä liikuntasalia, järjestöt käyttävät - tavoite: liikuntasali kunnostetaan koulukäyttöön soveltuvaksi Keittiö - keittiön siirtäminen Nummelanharjun II-vaiheeseen harkittava Nummelanharju II-vaihe Nummelanharjun II vaiheen hankesuunnitelma on työstettävä syksyn 2010 aikana. Nummelanharjun koulu vuodet 2010, 2011, 2012, 2013 - koulu toimii nykyisissä ylipaineistetuissa tiloissa sekä uudisrakennuksessa, tarvittaessa käytetään tilaelementtiratkaisuja tai korvaavia tiloja kunnan muista kiinteistöissä, kuten kevään 2010 aikana on toteutettu kotitalousopetus - on 450 oppilaan koulu - alakoulupaikat riittävät hyvällä sijoittelusuunnittelulla vuodet 2014, 2015 - Nummelanharjun II-vaihe on valmis - Nummelan alueella 100 alakoulupaikan tarve, tavoite: ei investointeja hyödynnetään Ojakkalan, Huhmarnummen, Kuoppanummen ja Nummelan koulujen tiloja, tarvittaessa myös koulukuljetuksia oppilaspaikkojen saatavuuden niin vaatiessa vuodet 2015, 2016, 2017, 2018, 2019 - Nummelan alueella 100 alakoulupaikan tarve jatkuu vuosittain, tavoite: ei investointeja hyödynnetään Ojakkalan, Huhmarnummen, Kuoppanummen ja Nummelan koulujen tiloja sekä tarvittaessa käytetään tilaelementtiratkaisuja, tarvittaessa myös koulukuljetuksia oppilaspaikkojen riittävyyden niin vaatiessa Koulukeskus Etelä-Nummelan alueelle - vuonna 2020 - päiväkotitilat koulun yhteyteen - yhtenäiskoulu, noin 600 oppilasta, vuosiluokat 1-9

Liite 4. Vihdin kunnan koulutoimen painopisteet ja kehittämiskohteet 2006-07 - Perusopetuksen opetussuunnitelmauudistuksen käyttöönotto - lukioiden yhdistysmisprosessi 2007-08 - Primus- oppilashallinto-ohjelman käyttöönotto - Oppilashuoltotyöryhmien säännöllinen toiminta - Otalammen koulukeskuksen valmistelutyöt - Vihdin lukio aloitti toiminnan 2008-09 - Hankkeiden käynnistys - Otalammen koulukeskus aloitti toiminnan 2009-10 - Hankkeisiin liittyvät koulutukset 2010-11 - Perusopetuksen laatukriteerit kesäkuu 9.6.2010 kh, ltk ja rehtorit seminaari laatukriteereistä elokuu 2010 esittely laatukriteereistä syyskuu 2010 laatukriteerit sivistyskeskuksen kouluja koskevissa tuloskorteissa lokakuu 2010 lukuvuosisuunnitelmissa laatukriteerit otettu huomioon - Osaava-hankkeen koulutukset - Kelpo-hankkeen koulutukset ja vaikutukset erityisopetuksen suunnittelluun - Oppilashuoltotoiminnan rakenne ja yhteistyö Karviaisen kanssa - Kestävän kehityksen suunnitelmat Oph:n ohjeiden mukaan - Monikulttuurisuushanke: maahanmuuttajaoppilaat, S2-kielen, oman äidinkielen ja eri uskontojen opetuksen järjestäminen - Valtioneuvoston tuntijako keväällä 2011 - koulujen kuntokartoitus vuonna 2011 2011-12 - Tuntijako - Erityisopetusstrategian käyttöönotto - valmistelutyö opetussuunnitelmauudistukseen: opetussuunnitelmatyöryhmän määritys 2012-13 - kunta- ja koulukohtainen opetussuunnitelmatyö 2013-14 - siirtyminen uuteen opetussuunnitelmaan

Liite 5. Liikuntapaikkasuunnitelma vuosille 2010-2025 Liikuntapaikkasuunnitelma perus- uudis- muu uudis korjaus rakentam rakentam 2010 Nummelanharjun liikuntapuisto maankäytön esisuunnitelma 27 000 liikuntalautakunnan linjaus Nummelanharjun koulun sali I-vaihe: akuutit terve tila-kunnostukset 800 000 Uimahalli Vuosikorjaus käyttötalouspuol. 2011 Nummelanharjun liikuntapuisto jatkosuunnittelu 50 000 Uimahalli Kuntoarvion edellyttämät perusk. 100 000 B-vaihtoehto nykyinen halli laaja peruskorjaus 2012-2022 Nummelanharjun kuntorata 30 000 autopaikkojen lisääminen asfaltointi Ratapuiston huoltorakennus 200 000 Nummelan jääkiekkokaukalo 80 000 ja valaistus A-vaihtoehto Nummelanharju B-vaihtoehto muu paikka 2012 Vihdin kk:n urheilukentän suunnittelu 40 000 2013 Vihdin kk urheilukenttä lähiliikuntapaikan rakentaminen 260 000 I-vaihe Nummelan kuntoradan huoltorakennus/hiihtomaja 300 000 Nummelan urheilukenttä B-vaihtoehto kenttä nyk.paikalla sadevesikourut 50 000 suorituspaikkojenpinnoit.uusiminen 110 000 Valaistu 30 000 Katsomon uusiminen 20 000

Kunnostus jatkuu 2023 2014 Vihdin kk:n urheilukenttä II-vaihe 400 000 2015 Nummelan jalkapallokenttä B-vaihtiehto nyk.paikalla uusi keinonurmikenttä 1 000 000 Nummelan jalkapallokenttä A-vaihtiehto Nummelanharju 1 000 000 uusi keinonurmikenttä Huhmarin lähiliikuntapaikka II vaih 150 000 nyk.paik/ratahanke ei toteud Olkkalan urheilukenttä muuttaminen lähiliikuntapaikaksi 150 000 2017-2020 Ulkoilureitit 2020 Nummelan urheilukenttä A-vaihtiehto Nummelanharjulle Uusi urheilukenttä 1 500 000 Vanhan kentän maapohjan vapautuminen kun vanha kenttä käyttöikänsä lopussa, nykyistä huoltorakennusta ei korjata 2022 Uimahalli A-vaihtiehto Nummelanharju Vanha maapohja vapautuu 15 000 000 2023 Nummelan urheilukenttä B-vaihtoehto nyk.paikalla 850 000 Suorituspaikkojen peruskorjaus Huoltorakennuksen peruskorjaus 2025 Liikuntahalli A-vaihtoehto Nummelanharjulle 3 500 000 B-vaihtiehto nykyisen Nummelanharjun koulun salin laajennus II-vaihe Huhmarin lähiliikuntapaikka II-vaih Uusi paikka/ratahanke toteutuu 300 000

Liite 6. Tilojen ulosvuokraus KUNNAN ULOSVUOKRATUT JA TYHJÄT KIINTEISTÖT JA HUONEISTOT Kiint Kiinteistö / huoneisto Vuokralainen Pintaala Vuokra kk Vuositulo Vuosimeno Huomautukset nro m2 /m2/kk Myynnin esisopimus 101 Käpykylä Juha Siivonen 1 363 83,33 0,06 51 435 66 920 2006, (ent kunnan virastotalo) kauppa vireillä, vuokra perustuu esisop., Öljy ja sähkö laskutetaan erikseen 111 Kunnanvirasto* 88 789 23 832 (ent. Vihdin Sähkö/Fortum) Karviainen 500 4 550,00 9,10 54 600 Toimistotilat ja perheneuvola Puhti 266 2 420,00 9,10 29 040 Toimistotilat Lohjan kaupunki 40 429,10 10,73 5 149 (Länsi-Uudenmaan Terveystarkastajien toimitilat ympäristöterveys) Palman tietotaito-keskus 118 129 956 154 456 Innofocus/Länsi- Uudenmaan akk 246 3 623,32 14,73 43 480 Länsi-Uudenmaan yrityshautomo Vuokrasopimuksen mukaan vuokraa peritään vain kulloinkin käytössä olevista toimisto 42 263,72 6,28 3 165 hautomotiloista hautomotilat käytössä 434 2 725,09 6,28 32 701 tyhjät hautomotilat 85 0,00 0,00 0 Nuorisopalvelu Yöjalka 85 598,36 7,04 7 180 toimisto SPR Vihdin osasto 170 409,84 2,41 4 918 kirpputori ja toimisto Karviainen

Psykologit 100 902,00 9,02 10 824 Perhetupa 80 745,60 9,32 8 947 Vihdin kunta 110 841,00 7,65 10 092 Sisävuokra (sivistyskeskuksen kalustekorjaajan tilat) Linjaportti 128 (Nummelan 33 742 33 398 linja-autoasema) T:mi Jupitus / Junani 75 502,42 6,70 6 029 Määttä Averea Oy 134 775,59 5,79 9 307 Avara Isännöinti Oy 142 1 025,61 7,22 12 307 Nummelan matkahuolto (sähkö laskutetaan erikseen) (yhteiskäyttötilojen osuus 30 m2) Ent. matkahuollon kahvila ja odotustila (sähkö laskutetaan erikseen) (yhteiskäyttötilojen osuus 30 m2) Vuokratalojen isännöintitoimisto (ent. kunnan ja Kiinteistö- Vihdin asuntotoimisto) Nummelan taksi- 30 319,59 10,65 3 835 Nummelan taksiasema autoilijat Entinen Olkkalan 130 koulu Tyhjä 934 0 14 411 Pinta-alassa ei ole mukana ulkorakennusta Kylätoimikunta käyttää tilapäisesti, jatkotoimet vireillä. 148 Hiidenranta Vihdin Rintamamies- 120 0,00 0 531 Kesähuvila ja sauna veteraanit ry kiinteistönhoito vuokralaisella Herrakunnan 151 monitoimitalo Tyhjä 691 2 344 26 164 Talosta luopuminen vireillä Tulot 2008:yksi asunto ja varastotila olleet vuokralla, muuten tyhjä

Kylätoimikunta käyttää tilapäisesti Pinta-alassa ei ole mukana ulkorakennusta 155 Sampola Tervalammen kylä- 220 0 1 450 Kylätalo toimikunta 167 Vihdin Pirtti 636 35 686 40 294 Lyhytaikainen vuokraus Kokous-, majoitu- ja saunatilat Yksityinen vuokral. Talonmiehen asunto Pajuniityn 206 perhekeskus* Karviainen 190 2 857,60 15,04 34 291 2 076 Neuvola Terhelä (ent. 215 Ojakkalan Tyhjä 673 7 220 päiväkoti) Nummelan 231 terveysasema (päärakennus ja työterveys- 515 093 251 933 rakennus) Karviainen 4 644 36 408,96 7,84 436 908 Karviainen 204 2 772,36 13,59 33 268 Ojakkalan väliaikaistiloissa oleva päiväkoti käyttää kiinteistön piha-alueita, kun vuokratiloissa ei ole ko. pihatiloja Varsinainen terveysasema Lisärakennus (työterveys) HUS kuntayhtymä 85 1 014,00 11,93 12 168 Laboratorio HUS kuntayhtymä 85 907,09 10,67 10 885 Röntgen Vihdin kunta 128 1 822,00 14,23 21 864 Keittiö sisävuokralla Kirkonkylän 232 terveysasema (päärakennus ja ent. os 2) 303 033 124 646 Karviainen 2 042 20 767,14 10,17 249 206 Karviainen 220 2 173,60 9,88 26 083 Lohjan kaupunki 110 708,02 6,44 8 496 (Länsi-Uudenmaan Terveyskeskussairaala ym. Kodinhoitajien tilat, ent osasto 2 Eläinlääkärin tilat, ent. osasto 2

ympäristöterveys) Vihdin kunta 113 1 604,00 14,26 19 248 Keittiö sisävuokralla 235 As. Oy Jäkärä Karviainen 93 594,27 6,39 7 131 7 145 Palveluasuntola Jokikunnantie 60 301 Otalampi-talo* Karviainen 150 2 256,00 15,04 27 072 3 016 Neuvola Entinen Härkälän 307 koulu 3 628 25 183 Tyhjä Tilapäivuokraus Kylätoimikunta Yksityinen vuokral. 302,36 3 628 Asunto Pappilanpellon 337 koulu* Karviainen 245 3 109,05 12,69 37 309 4 199 Hammashoitola Nummelanharjun 366 koulu- Karviainen 149 2 072,59 13,91 24 871 6 727 Hammashoitola keskus* Väliaikaisesti 374 Kotila Vihdin seurakunta 691 1 639,34 2,37 11 475 5 609 vuokrattu, päättyy Entinen 403 Annantien Daghemmet 335 2 940,00 8,78 35 280 14 796 Yksityinen päiväkoti päiväkoti Aleksandra Kultasepän 404 päiväkoti Mainio Vire Oy 290 2 037,00 7,02 24 444 24 212 Yksityinen päiväkoti (ent. Huhdanpellon pk) Nummelan 409 paloasema Espoon kaupunki 1 195 8 801,52 7,37 105 618 42 650 (Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos) Paloasema, vuokra tarkistetaan, kun laajennus valmistuu, 338 m2 ollut parakkia nykyisessä vuokrasopimuksessa, ent.

Lankilan korttelikoulun viipale ollut parakkia korvaavana tilana. Kirkonkylän 410 paloasema Espoon kaupunki 157 2 098,98 13,37 25 188 11 547 Oviremontista peritään 167,55 /kk 10 v. (Länsi-Uudenmaan vuokran lisäksi. pelastuslaitos) Entinen 438 Pääkslahden Mainio Vire Oy 2 500 2 976,97 1,19 35 724 31 308 Yksityinen hoitolaitos vanhainkoti Vesi ja jätevesi laskutetaan erikseen Omakotitalo asemakaavan 604 Huhdanpaju Yksityinen vuokral. 163 352,12 2,16 4 225 1 569 mukaisella Kaarleintie 23, Nummela puistoalueella, jossa voi sijaita leikkipuiston tukirakennus Omakotitalo asemakaavan 605 Kulmala Yksityinen vuokral. 240 190,00 0,79 2 280 867 mukaisella Loiskaajantie 18, Nummela kerrostaloalueella, myydän kun kaavamuutos on tehty Omakotitalo asemakaavan 615 Riittala Yksityinen vuokral. 110 264,42 2,40 3 173 0 mukaisella Loiskaajantie 16, Nummela kerrostaloalueella, myydän kun kaavamuutos on tehty Parakkitasoinen 607 Kumpula Yksityinen vuokral. 26 159,28 6,13 1 911 112 mökki, vuokrattu Tapolantie, Olkkala 611 Entinen perhekoti 19 410 7 670 Ilmarisentie 13 Yksityinen vuokral. 150 423,96 2,83 5 088 HUS kuntayhtymä 200 1 088,90 5,44 13 067 sosiaalisin perustein, puretaan nykyisen asukkaan jälkeen Asunto, vuokran lisäksi vesimaksu Päivätoimintakeskus, päättyy 1.5.2010, jatkokäyttö tutkittavana

Museotalo, vuokralainen hoitaa, 616 Ristimäki Yksityinen vuokral. 80 0,00 0 0 vain Nurmijärventie 529 peruskorjaus kunnalla Talon 4 asuntoa 635 Tienhaara Yksityisiä 212 13 715 7 111 vuokrattu sosiaalisin Myyrintie 10, Vihti kk vuokralaisia perustein Entinen Nummelan 637 vanhus- Yksityisiä 989 68 327 Talon 33 asuntoa 90 680 vuokrattu pääasiassa tentalo 1 Myntintie, Nummela vuokralaisia ja Karviainen sosiaalisin perustein, Karviainen vuokrann. 3 tukiasuntoa. Aravatalo, jatkorajoitteinen, rajoitukset päättyvät 2010. 638 Palman asunto Yksityinen vuokral. 320,47 3 846 Palman tieto-taitokeskuksen 2 228 talonmiehen asunto, kunnan omistama osakehuoneisto Mökki vuokrattu 656 Mäkelä Yksityinen vuokral. 50 166,84 3,34 2 002 0 väliaikaisesti, puretaan Mäkelänpolku 11 B Huhmari kun alue kaavoitettu Omakotitalo asemakaavan 662 Ent. K-Betonian Yksityinen vuokral. 70 349,23 4,99 4 191 921 mukaisella asuinrakennus puistoalueella Veikkoinkorpi Asuntoosakehuoneistoja Yksityisiä 670 1 671 14 543,35 8,70 174 520 97 769 - eri taloyhtiöissä vuokralaisia Vihti kk ja 691 Nummela

Niuhalan vanha 731 koulu* Yksityinen vuokral. 70 206,00 2,94 2 472 1 180 Ateljee 779 Keinälä Tyhjä 610 Kauppakirjan mukaan olisi pitänyt purkaa 2009, mutta saatu lisäaikaa, musiikki- ja teatteritoiminnot muuttaneet Lankilaan Ent Sateenkaaren 804 päivä- Vihdin vapaaseura- 130 1,00 0,01 12 Vuokrattu sosiaaliseen 0 toimintaan koti Keskikuja 2, Nummela kunta Ilmaisruoanjakelupiste ja kirpputori, puretaan, osa kerrostalotonttia Kuoppamäki, 863 Vihreä huvila Slaavilaisen taiteen 60 105,00 1,75 1 260 0 Mökki vuokrattu väliaikaisesti varastoksi Pisteenkaari 8, Nummela seura ry Kauppa vireillä Vuokrattu maanvuokralain Harjula Harjulanmäki- 465 135,73 0,29 1 629 0 mukaisella yhteisö Kiinteistönumero: Kunnan kirjanpidossa oleva kiinteistönumero, menot ja tulot saa kirjanpidosta kiinteistönumeroittain, kiinteistönumerolla voi olla useamoia rakennuksia, jos ne ovat samalla tontilla Pinta-ala: Huoneistoala, voi olla jokin muukin, esim bruttopinta-ala Vuokra kk: Kaikki nykyiset kuukausivuokrat ilman arvonlisäveroa sopimuksella 31.12.2024 asti Kehitysvammaiskoti ja työpaja Vuositulo: 12 kk vuokra, jos muita tuloja (sähkö yms.), ne ovat tässä mukana. Silloin tulot ovat vuoden 2009 kirjanpidosta (alv 0%) Vuosimeno: Kiinteistönumerolle kirjanpidossa kertyneet menot vuonna 2009, ei sisälly poistoja. Sellaisissa taloissa, jotka ovat pääasiassa kunnan käytössä, ja merkitty*, on arvioitu pinta-alojen suhteessa ulos vuokratun huoneiston osuus Vuosimenoissa ei ole investointiluonteisia korjausmenoja, mutta muut korjausmenot ovat, mitkä voivat aiheuttaa vuosivaihteluita (vrt esim. ent. Annantien päiväkoti ja Kultasepän päiväkoti) Taulukosta puuttuu liikuntatoimen rakennukset, joita vuokrattu ulos (Nummelan urheilukentän huoltorakennus ja Delipap) ja muutamat kunnan käytössä olevien rakennusten asunnot, jotka on vuokrattu.

Liite 7. Palveluverkkoselvitys 2010 Palveluverkkoselvitys 2010 Vihdin kunta

Sisällysluettelo 1. Johdanto sivu 4 2. Laajuus ja määrittely sivu 5 2.1 Nykytilanne sivu 5 2.2 Väestöennusteet sivu 6 2.3 Laskentaperusteet sivu 9 2.4 Tavoitetila sivu 10 3. Kouluverkko, oppilaaksiottoalueet sivu 10 3.1 Perusopetus sivu 10 3.1.1 Vaihtoehtoiset mallit alueellisesti (liitteenä tarkemmat tiedot) 3.1.1.1 Kirkonkylä 3.1.1.2 Otalampi 3.1.1.3 Nummela 3.2 Lukio sivu 12 3.3 Ip-toiminta sivu 12 3.4 Hiiden opisto sivu 12 3.5 Musiikkiopisto sivu 12 3.6 Yksityiset koulut sivu 13 4. Päivähoitoverkko sivu 13 4.1 Päivähoito sivu 13 4.2 Päiväkotihoito sivu 13 4.3 Perhepäivähoito sivu 13 4.4 Yksityinen päivähoito sivu 13 4.5 Ajankohtaista 2010 sivu 14 5. Liikuntapalvelu sivu 14 6. Nuorisopalvelu sivu 14 7. Kirjasto-, kulttuuri- ja museopalvelut sivu 15 8. Muut kunnan palvelut sivu 16 8.1 Ruoka- ja siivouspalvelu sivu 16

8.2 Tilapalvelut sivu 16 8.3 Joukkoliikennepalvelut sivu 16 8.4 Muut palvelut sivu 16 9. Yhteys Karviaiseen sivu 17 10. Yhteys Puhtiin sivu 17 11. Vihdin kunnan strategia sivu 17

1. Johdanto Vihdin kunnan ensimmäinen palveluverkkosuunnitelma on laadittu investointien ennakoinnin näkökulmasta vuosille 2007-2025 ja sen on kunnanvaltuusto hyväksynyt 4.6.2007 ( 28 ). Vuonna 2007 laaditussa suunnitelmassa on esitetty alustavat arviot kunnan investointitarpeista aina vuoteen 2025 saakka sekä kunnan henkilöstötarve toimialoittain vuoteen 2025 asti. Palveluverkkosuunnitelman avulla kuntapalvelujen tarvitsemat investoinnit voidaan ennakoida ja sovittaa yhteen asiakastarpeen sekä kunnan tavoitteiden, nykykapasiteetin ja taloudellisten resurssien mukaisesti. Tavoitteena on, että suunnitelma päivitetään vuosittain talousarviovalmistelun tueksi ja ohjeellisesti noudatettavaksi. Keväällä 2009 on aloitettu palveluverkkosuunnitelman päivitystyö, jonka tarkoituksena on ollut kartoittaa nykyinen palveluverkko, selvittää nykyisten toimipisteiden kulurakenne sekä esittää vaihtoehtomalleja Vihdin kunnan palveluverkolle. Kunnanhallituksen 1.6.2009 tekemän päätöksen mukaisesti on syksyllä 2009 jatkettu palveluverkkosuunnitelman päivitystyötä. Palveluverkkosuunnitelma on esitelty kasvatus- ja koulutuslautakunnalle 8.9.2009, kunnanhallitukselle 14.9.2009 ja kunnanvaltuustolle valtuustoinfossa 17.9.2009. Palveluverkkosuunnitelmassa tarkastellaan koulu- ja päiväkotipalveluiden sekä iltapäivätoiminnan sijoittumista kunnan alueelle, tarvittavia investointeja sekä mahdollisia koulu- ja päiväkotiverkon muutoksia, joilla voidaan säädellä investointeja lähivuosina. Kunnan alueella olevien liikuntapaikkojen sijainti, tarvittavat investoinnit sekä suunnitelmat kootaan palveluverkkosuunnitelmaan. Nuorisotilojen sijainti ja lähivuosien tarpeet investointien suhteen liitetään myös palveluverkkosuunnitelmaan kuten myös kirjasto-, kulttuuri- ja museopalvelut. Palveluverkkosuunnitelman tavoitteena on olla valmis keväällä 2010, jolloin sen tuloksia voidaan hyödyntää vuoden 2011 talousarvion laadinnassa. Kunnanhallitus on kokouksessaan 4.1.2010 (14 ) nimennyt palveluverkkosuunnitelmatyöryhmän, johon kuuluvat Tiina Noro (pj), Kari Viherkanto(vpj), Anu Rajajärvi ja Sari Virta sekä kunnanjohtaja Kimmo Jarva, tekninen ja ympäristöjohtaja Rauno Kujanpää, talousjohtaja Ilari Soosalu, sivistysjohtaja Marjo Ojajärvi, maankäyttöinsinööri Tiina Hartman, varhaiskasvatuspäällikkö Kirsti Lehikoinen ja projektityöntekijä Timo Tuomi. Työryhmä on perehtynyt tehtyihin selvityksiin ja linjannut tarvittavia lisäselvityksiä sekä päättänyt kevään aikataulusta. Kunnanhallitus saa tietoa kokouksiinsa palveluverkkosuunnitelmatyön etenemisestä. Kunnanvaltuutetuille sekä lautakuntien jäsenille järjestetään tiedotustilaisuus palveluverkkosuunnitelmasta 11.3.2010. Palveluverkkosuunnitelman yleisötilaisuudet järjestetään viikolla 11. Palveluverkkosuunnitelma tulee kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi 3.5.2010. Tämän selvityksen tarkoitus on esitellä palveluverkon nykytilannetta sekä esittää tulevaisuuden näkymiä eri palvelujen osalta.

2. Laajuus ja määrittely 2.1 Nykytilanne Palveluverkkoa tarkastellaan kolmella eri alueella, joita ovat Kirkonkylän alue, Otalammen alue ja Nummelan alue. Koulun ja varhaiskasvatuksen nykyiset palvelut näkyvät seuraavissa alueellisissa kartoissa. (A= alakoulu, Y= yläkoulu, P= päivähoito, yp= yksityinen päivähoito, ip= iltapäivähoito, Es=esiopetus, Er= erityisopetus ja L=lukio) Kirkonkylän alue: Otalammen alue: Nummelan alue:

2.2 Väestöennusteet Koulujen ja päiväkotien kasvuennusteet alueittain näkyvät alla olevassa tarkastelussa. Ennustelukujen perusteella kouluverkon suurimmat kasvupaineet kohdistuvat Nummelan alueelle. Muiden alueiden koulujen nykyinen kapasiteetti riittää kattamaan väestönkasvun tuomat kasvupaineet. Päiväkotiverkossa se sijaan tulee investointipaineita jokaisella kolmella eri alueella. Kirkonkylän alue Luokat 1-6: 2009-10 2010-11 2011-12 2012-13 2013-14 2014-15 2015-16 2016-17 2017-18 2020-21 2025-26 2030-31 Jokikunta 56 60 60 59 58 58 54 52 50 50 51 50 Oinasjoki 38 39 35 36 40 39 39 40 42 44 45 47 Pappilanpelto 439 462 469 467 487 522 530 521 526 528 536 555 Vanjärvi 47 46 43 39 37 37 33 32 32 30 30 31 Yhteensä 580 607 607 601 622 656 656 645 650 652 662 683 muutos v.2009 verrattuna 27 27 21 42 76 76 65 70 72 82 103 Luokat 7-9: 2009-10 2010-11 2011-12 2012-13 2013-14 2014-15 2015-16 2016-17 2017-18 2020-21 2025-26 2030-31 Vihdin 330 337 365 398 416 398 384 396 410 408 414 428 yhteiskoulu Yhteensä 330 337 365 398 416 398 384 396 410 408 414 428 muutos v.2009 verrattuna 7 35 68 86 68 54 66 80 78 84 98 Peruskoulut yht. muutos v.2009 verrattuna 2009-10 2010-11 2011-12 2012-13 2013-14 2014-15 2015-16 2016-17 2017-18 2020-21 2025-26 2030-31 910 944 972 999 1038 1054 1040 1041 1060 1060 1076 1111 34 62 89 128 144 130 131 150 150 166 201 Kirkonkylän päiväkotikapasiteetti/tarve (2010 Kirkonlylän perhekeskus, 2014 Kirkonkylän uusi päiväkoti johon Vanjärvi) 460 440 420 400 380 360 340 320 300 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 kapasiteetti tarve

Otalammen alue Luokat 1-6: 2009-10 2010-11 2011-12 2012-13 2013-14 2014-15 2015-16 2016-17 2017-18 2020-21 2025-26 2030-31 Haimoo 91 85 105 107 110 111 114 116 116 117 118 119 Otalampi 239 245 259 260 269 258 259 252 239 274 283 292 Vihtijärvi 41 38 11 10 13 13 9 9 6 7 7 6 Yhteensä 371 368 375 377 392 382 382 377 361 398 408 417 muutos v.2009 verrattuna -3 4 6 21 11 11 6-10 27 37 46 Luokat 7-9: 2009-10 2010-11 2011-12 2012-13 2013-14 2014-15 2015-16 2016-17 2017-18 2020-21 2025-26 2030-31 Otalampi 207 213 218 204 202 211 218 227 228 233 241 250 Yhteensä 207 213 218 204 202 211 218 227 228 233 241 250 muutos v.2009 verrattuna 6 11-3 -5 4 11 20 21 26 34 43 Otalampi yht 2009-10 2010-11 2011-12 2012-13 2013-14 2014-15 2015-16 2016-17 2017-18 2020-21 2025-26 2030-31 578 581 593 581 594 593 600 604 589 631 649 667 muutos v.2009 verrattuna 3 15 3 16 15 22 26 11 53 71 89 Otalammen alueen paivähoitokapasiteetti/tarve (2011 Otalammen laajennus johon Haimoo ja Siippoo) 270 260 250 240 230 220 210 200 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 kapasiteetti tarve

Nummelan alue Luokat 1-6: 2009-10 2010-11 2011-12 2012-13 2013-14 2014-15 2015-16 2016-17 2017-18 2020-21 2025-26 2030-31 Huhmarnummi 90 92 96 103 98 102 112 118 125 161 330 573 Kuoppanummi 422 415 468 461 509 573 640 726 785 774 874 960 Nummela 519 538 549 549 559 565 576 576 576 576 576 576 Nummela skola 34 31 29 26 24 24 23 25 25 27 28 30 Ojakkala 229 238 228 221 229 236 249 248 249 254 257 264 Tervalampi 56 62 61 55 53 51 54 48 50 80 85 95 Yhteensä 1350 1376 1431 1415 1472 1551 1654 1741 1810 1872 2150 2498 muutos v.2009 verrattuna 26 81 65 122 201 304 391 460 522 800 1148 Luokat 7-9: 2009-10 2010-11 2011-12 2012-13 2013-14 2014-15 2015-16 2016-17 2017-18 2020-21 2025-26 2030-31 Kuoppanummi 192 204 221 218 233 220 240 222 255 369 418 459 Nummelanharj 426 361 341 350 366 367 346 350 357 375 456 573 u Yhteensä 618 565 562 568 599 587 586 572 612 744 874 1032 muutos v.2009 verrattuna -53-56 -50-19 -31-32 -46-6 126 256 414 Nummelan alue yht. muutos v.2009 verrattuna 2009-10 2010-11 2011-12 2012-13 2013-14 2014-15 2015-16 2016-17 2017-18 2020-21 2025-26 2030-31 3456 3466 3558 3563 3703 3785 3880 3958 4071 4307 4749 5308 10 102 107 247 329 424 502 615 851 1293 1852 Nummelan päivähoitokapasiteetti/tarve (2012 Ojakkalan päiväkodin laajennus johon Tervalampi, 2013 uusi päiväkoti Nummelaan, 2015 uusi päiväkoti2 Nummelaan) 1400 1300 1200 1100 1000 900 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 kapasiteetti tarve

2.3 Laskentaperusteet Koulu- ja päiväkotiverkon osalta on tehty selvityksiä. Keväällä 2009 suoritettiin näiden "hintalaputus" eli laskettiin kussakin toimipisteessä annettavan palvelun hinta lasta kohti. Laskenta suoritettiin jakamalla kokonaiskulut seuraaviin osa-alueisiin: opetus-/hoitokulut, kiinteistökulut, ruoka- ja siivouskulut sekä kuljetuskulut. Alla laskentaperusteiden tarkempi selvitys. Opetus/hoitokulut v. 2008 Koulut Henkilökuluihin(opettajat, sijaiset, avustajat) käytetty yhteissumma laskettu ensin koko kunnassa koulutyyppikohtaisesti (=alakoulut, yläkoulut, erityisopetus) Jakamalla yhteissumma kaikilla tunneilla saatu oppituntikohtainen hinta. Käsitelty edelleen erikseen yläkoulut, alakoulut ja erityisopetus Oppituntien keskimääräiset hinnat Vihdissä v.2008: alakoulut 2197,20 /h, yläkoulut 2536,65 /h ja erityisopetus 2930,3 /h Koulukohtaiset opetuskulut saatu kertomalla em. keskimääräinen tuntihinta koulun opettamalla tuntimäärällä Lisäksi kouluilla on käyttöbudjetit tarvikehankintoja jne. varten. Näiden osalta toimintatapa täysin sama opetuksen kanssa. Koulukohtaisten budjettien hinnat /h : alakoulut 165,48 /h, yläkoulut 177,67 /h ja erityisopetus 145,36 /h Opetukseen kaikkiaan käytetyt rahat saadaan kun opetustunnit ja käyttöbudjetit lasketaan yhteen. Edelleen kun koulukohtaiset tuntikehykseen sidotut rahat on laskettu saadaan oppilaskohtainen hinta jakamalla koulukohtainen kokonaissumma oppilasmäärällä Vaihtoehtolaskelmissa opetusryhmän vuosittaisiksi kuluiksi arvioitu 52 728. Tämä luku on saatu kertomalla alakoulujen tuntikohtainen kulu 2197 opettajien opetusvelvollisuudella eli 24:llä Päiväkodit Laskentatapa samantapainen kuin koulupuolella. Laskettu kaikki päivähoidon henkilöstömenot (eritelty perhepäivähoito erikseen) ensin yhteen. Jaettu kokonaispotti kaikkien työntekijöiden määrällä ja saatu työntekijän keskimääräisiksi kuluiksi päivähoito 32 360,79 /hlö ja perhepäivähoidossa 10 823,81 /hoitolapsi Päivähoitokohtainen henkilöstökulu saatu kertomalla päivähoitopaikan henkilökunnan määrä keskimääräisellä hinnalla. Käyttöbudjettien osalta kokonaispotti jaettu hoidossa olevien lapsien määrällä ja saatu lasta kohti oleva käyttöbudjetti: päivähoito 214,05 /lapsi ja perhepäivähoito 85,67 /lapsi Hoitoon kaikkiaan käytetyt rahat saadaan kun henkilöstökulut ja käyttöbudjetit lasketaan yhteen. Lapsikohtaiset hoitoon käytetyt rahat saatu yksikkökohtaisesti jakamalla koko budjetti lasten määrällä. Kiinteistökulut (=sisäiset vuokrat) v. 2009 Kiinteistökulut perustuvat Trellum Consulting Oy:n tekemään Hiidenkuntien sisäisten vuokrien yhtenäistämistyöhön syksyllä 2008. Tuloksena saadut sisäiset vuokrat verrannollisia kaikissa Hiidenkunnan kunnissa Vihdissä otettu käyttöön vasta v.2010 alusta. Laskelmissa käytetty näitä Trellumin määrittelemiä sisäisiä vuokria.

Ruokakulut v.2009 Muodostuvat henkilöstö-, kuljetus-,raaka-aine- ja muut kuluista. Siivouskulut v.2009 Muodostuvat henkilöstö-, tarvikkeet ja muista kuluista. Kokonaiskustannukset sidoksissa siivottaviin neliöihin. Kuljetuskulut v.2008 Selvitetty kaikki kuljetuskustannukset v. 2008 koko kunnassa, jotka olivat 1 805 756,15 Laskettu yhteen kaikki kuljetusmatkat, joita yksittäisiä oppilaita kuljetaan. Vuonna 2008 kuljetuskilometrejä oli kaikkiaan 4 209 097 km. Laskettu keskimääräinen kuljetuskilometrin hinta jakamalla edelliset keskenään. Vuonna 2008 tämä oli 0,43 /km Koulukohtaiset kuljetusoppilaat ja kuljetuskilometrit tiedossa, jolloin koulukohtainen kokonaishinta saatu kertomalla kilometrit luvulla Vaihtoehtoselvityksissä arvioitu kuljetuskustannusten lisäykset seuraavasti :mitattu koulujen välinen etäisyys Kerrottu oppilaiden määrä koulujen välisellä etäisyydellä= saatu lisättävät kuljetuskilometrit Vuosittaiset kustannusten lisäys laskettu 0,43 /kilometri Edelleen laskettu keskimäärin kuljetusmatkojen lisäykseksi matka koululta koululle. Joidenkin osalta todellisuus pienempi, joillakin suurempi. Näin saatu kuljetuskustannusten lisäys entisten kuljetuskustannusten päälle. Kuljetusten suunnittelulla voidaan päällekkäistä kulua ehkäistä huomattavasti. 2.4 Tavoitetila Palveluverkkotyön tavoitteena on tehokkaan ja taloudellisen verkon luominen, jossa kuntalaisten saaman palvelun taso on korkea. 3. Kouluverkko 3.1 Perusopetus Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta. (POL 4 ) Valtioneuvosto päättää perusopetuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista sekä perusopetukseen käytettävän ajan jakamisesta eri oppiaineiden ja aineryhmien opetukseen sekä oppilaanohjaukseen (tuntijako). Vihdin kunnassa on 11 suomenkielistä ja yksi ruotsinkielinen 1-6 luokkien koulu, kaksi 7 9 luokkien koulua sekä kaksi 1 9 luokkien yhtenäiskoulua. Lisäksi kunnassa toimii steiner-pedagogiikkaan pohjautuva Martin koulu sekä Kopun koulu. Nummelan alueella on vuodesta 2013 alkaen noin 100 oppilaspaikan lisäämisen tarve vuosittain. Nummelanharjun koulun ensimmäinen vaihe valmistuu joulukuussa 2010 ja toisen vaiheen hankesuunnitelmasta on päätettävä kuluvan vuoden aikana. Tämän hetkisten väestöennusteiden mukaan Nummelan alueella tarvitaan uusi koulukeskus vuonna 2020. Valtioneuvosto päättää perusopetuksen uudesta tuntijaosta keväällä 2011. Tuntijako määrää sen, kuinka monta tuntia kutakin oppiainetta opetetaan kullakin vuosiluokalla. Valtioneuvoston määräämään tuntijaon pohjalta lasketaan Vihdin kunnan perusopetuksen tuntikehys eli resurssi, joka varataan henkilöstön palkkamenoihin. Perusopetuksen opetussuunnitelman uudistustyö alkaa välittömästi sen jälkeen, kun valtioneuvosto on päättänyt uudesta tuntijaosta. Opetussuunnitelmassa määritellään kunkin oppiaineen sisältö ja