(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt tulevaksi voimaan Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä."

Transkriptio

1 PORIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt tulevaksi voimaan Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU SOVELTAMISALA 1 Toimiala Sivistyslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä noudatetaan laeissa ja asetuksissa säädetyn tai muulla tavalla määrätyn lisäksi tämän johtosäännön määräyksiä. 2 Sivistystoimen toiminta-ajatus Sivistyslautakunnan toimialaan kuuluu varhaiskasvatus, esiopetus, koululaisten iltapäivätoiminta, perusopetus, lukiokoulutus, musiikinalan perusopetus ja vapaa sivistystyö. Porin sivistystoimen tehtävänä on osaltaan luoda jokaiselle lapselle ja nuorelle turvalliset ja hyvät kasvamisen ja jatkuvan oppimisen sekä hyvän elämän edellytykset sekä kannustaa kaupunkilaisia elinikäiseen oppimiseen ja aktiiviseen kansalaisuuteen. II LUKU SIVISTYSLAUTAKUNTA 3 Sivistyslautakunnan kokoonpano 4 Sivistyslautakunnan tehtävä 5 Sivistyslautakunnan ratkaisuvalta Sivistyslautakunnassa on 11 kaupunginvaltuuston toimikaudekseen valitsemaa jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Vuosina jäseniä ja varajäseniä on kuitenkin 12. Kaupunginvaltuusto nimeää jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan (KV , voimaan ). Sivistyslautakunnan sihteerinä toimii lautakunnan määräämä henkilö. Sivistyslautakunta vastaa määrällisesti riittävien ja laadullisesti korkeatasoisten varhaiskasvatus- ja koulutuspalvelujen tuottamisesta. Lautakunnan toimialaan kuuluvat varhaiskasvatus, esiopetus, perusopetus, iltapäivätoiminta, lukiokoulutus, kansalaisopisto- ja kesäyliopistotoiminta ja Palmgren-konservatorion toiminta sekä osaltaan taiteen perusopetuksen järjestäminen. Sen lisäksi, mitä laeissa ja asetuksissa on säädetty tai muulla tavalla määrätty sivistyslautakunnan päätettäväksi, sivistyslautakunta ratkaisee seuraavat asiat: 1. kehittää toimialaansa valtuuston asettamien tavoitteiden

2 2. päättää sivistyslautakunnan alaisten tulosalueiden talousarvioehdotuksista, toimialansa palveluista, suoritteista perittävistä maksuista lakien ja valtuuston asettamien yleisten perusteiden 3. päättää talousarvion käyttösuunnitelmasta ja vastaa sen noudattamisesta 4. huolehtii toimintakertomusten antamisesta 5. päättää esiopetuksen, koulujen ja tarvittaessa Palmgrenkonservatorion, Porin seudun kansalaisopiston ja Porin kesäyliopiston työ- ja loma-ajoista 6. päättää varhaiskasvatus- ja esiopetuspaikoista toimikausittain sekä oppilaiden lähikoulusta 7. päättää viranhaltijoiden hankintavaltuuksista ja rajoista sekä laskujen hyväksyjistä 8. päättää vahingonkorvauksista erikseen annettujen ohjeiden 9. hyväksyy varhaiskasvatus-, esiopetus- ja opetussuunnitelmat ja niihin perustuvat vuosittaiset työsuunnitelmat 10. päättää erityisopetukseen ottamisesta ja siirtämisestä 11. hyväksyy kuljetussäännön 12. valitsee vakinaiset viranhaltijat, sivistysjohtajaa lukuun ottamatta. Muun henkilöstön valinnan valmistelee valittavan henkilön esimies. Päätöksen valinnasta tekee valmistelijan esimies. 13. päättää voimassa olevien virkojen nimikemuutoksista sekä kunnan toimivaltaan kuuluvista viranhaltijan siirroista toiseen virkaan 14. päättää aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä ja maksuista sekä hyväksyy aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintaja arviointisuunnitelman 15. päättää toimintasäännössä lautakunnan päätäntävallan siirtämisestä viranhaltijalle 16. asettaa Porin seudun kansalaisopiston hallintojaoston 17. valitsee Porin seudun kansalaisopiston hallintojaostoon kolme edustajaa ja kolme varaedustajaa Porin sivistyslautakunnasta, joista yksi valitaan jaoston puheenjohtajaksi 18. päättää sivistyslautakunnan käytössä olevien tilojen ulkopuolisen käytön hinnoista ja ehdoista 19. vastaa, että sivistystoimen sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet tulevat täytetyiksi. 2

3 3 6 Kokoukset Lautakunta kokoontuu päättäminään aikoina. Lautakunnan kokouksista on ilmoitettava jäsenille vähintään neljä päivää ennen kokousta. Kokouskutsuun on liitettävä esityslista, johon sisältyy selvitys käsiteltävistä asioista ja päätösesitys. Pöytäkirjat tarkastetaan lautakunnan päättämällä tavalla. 7 Asiakirjojen allekirjoittaminen Lautakunnan päätösten perusteella tehtävät sopimukset, sitoumukset ja muut asiakirjat allekirjoittaa sivistysjohtaja ja varmentaa asian valmistelija, ellei lautakunta toisin päätä. Muut asiakirjat, lausunnot ja kirjelmät sekä sopimukset allekirjoittaa päätöksentekijä. 8 Esittely Sivistystoimen talousarvion sekä muut taloudellisesti ja strategisesti tärkeät asiat esittelee kokouksessa palvelutoimen toimialajohtaja. Hän voi ottaa esiteltäväkseen muunkin haluamansa asian. Muutoin sivistystoimen asiat esittelee kokouksessa sivistysjohtaja tai hänen määräämänsä asiaa valmistellut viranhaltija, ellei lautakunta jonkin asian osalta toisin päätä. III LUKU ORGANISAATIO 9 Sivistyskeskus Sivistyskeskuksen tehtävänä on toimia sivistystoimen asiantuntijaelimenä sekä sivistystoimen asioiden valmistelijana ja päätösten täytäntöön panijana. Sivistyskeskuksen toiminnalliset vastuualueet: 1. Sivistyskeskuksen johtajana toimii kaupunginvaltuuston valitsema sivistysjohtaja. Sivistyskeskuksen johtajan tehtävänä on vastata sivistystoimesta, sen yleisjohdosta, strategia- ja suunnitelmatyöstä, kehittämisestä ja tuloksellisuudesta sekä resurssien jakamisesta. 2. Hallintopäällikön tehtävänä on vastata hallinto- ja henkilöstöpalveluiden, tieto-, viestintä- ja palvelintekniikan, koululaisten iltapäivätoiminnan sekä turvallisuuden suunnittelusta, toteutuksesta, seurannasta ja arvioinnista sekä niiden kehittämisestä. Hallintopäällikkö toimii sivistyskeskuksen esimiehenä ja sivistyskeskuksen johtajan sijaisena sekä hallintotiimin esimiehenä. 3. Talouspäällikön tehtävänä on vastata toimialan talouden, tilaaja- ja logistiikkapalveluiden sekä isännöinti- ja huoltopalveluiden suunnittelusta, toteutuksesta, seurannasta ja arvioinnista sekä niiden kehittämisestä. Talouspäällikkö toimii taloustiimin esimiehenä.

4 4 10 Varhaiskasvatuksen tulosalue 11 Perus- ja lukiokoulutuksen tulosalue 12 Sivistävän koulutuksen tulosalue 13 Porin seudun kansalaisopiston hallintojaosto Varhaiskasvatuspäällikkö toimii varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tulosalueen esimiehenä. Varhaiskasvatuspäällikön tehtävänä on vastata varhaiskasvatuksen, esiopetuksen strategia- ja suunnitelmatyöstä, kehittämisestä, arvioinnista ja tuloksellisuudesta sekä resurssien jakamisesta. Vastuualueen tehtävänä on tuottaa ja kehittää päivähoitolain mukaisia varhaiskasvatuspalveluita sekä perusopetuslain mukaisia esiopetuspalveluita. Sivistysjohtaja toimii perus- ja lukio-opetuksen sekä oppilas- ja opiskelijahuollon esimiehenä. Sivistysjohtajan tehtävänä on vastata perus- ja lukiokoulutuksen strategia- ja suunnitelmatyöstä, kehittämisestä, arvioinnista ja tuloksellisuudesta sekä resurssien jakamisesta. Vastuualueen tehtävänä on tuottaa ja kehittää perusopetus- ja lukiolain mukaisia palveluita. Sivistävän koulutuksen tulosalueeseen kuuluvat Porin seudun kansalaisopisto, Portin kesäyliopisto ja Palmgren-konservatorio. Porin seudun kansalaisopiston ja Porin kesäyliopiston johtajana toimii kansalaisopiston rehtori. Palmgren-konservatorion johtajana toimii rehtori. Rehtoreiden tehtävänä on johtaa ja valvoa opistojen toimintaa sekä vastata strategia- ja suunnitelmatyöstä, kehittämisestä, arvioinnista ja tuloksellisuudesta sekä resurssien jakamisesta. Porin seudun kansalaisopiston jäsenkuntien (Pori ja Ulvila) yhteistyöelimenä toimii Porin kaupungin sivistyslautakunnan alaisuudessa toimiva Porin seudun kansalaisopiston hallintojaosto (myöh. jaosto), joka koostuu kuudesta jäsenestä ja on kuntalain 77 mukainen yhteinen toimielin. Jaostossa on kolme jäsentä Porin kaupungin sivistyslautakunnasta, joista yksi toimii jaoston puheenjohtajana ja kolme jäsentä Ulvilan koulutuslautakunnasta. Jaoston asettaa Porin kaupungin sivistyslautakunta, joka valitsee jaostolle puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenille varajäsenet. Jaoston esittelijänä toimii opiston rehtori ja sihteerinä toimii hallintojaoston nimeämä henkilö. Jaoston päätöksenteossa noudatetaan Porin sivistyslautakunnan johtosääntöä ja Porin kaupungin hallintosääntöä. Jaosto: 1. päättää lautakunnan vahvistaman opiston vuosittaisen tuntimäärän jakautumisesta eri oppiaineisiin 2. päättää lautakunnan vahvistaman opiston vuosittaisen tuntimäärän jakautumisesta eri opetuspaikkoihin 3. päättää erillisellä sopimuksella määritellyn Ulvilan kaupungin suorittamaan vuosimaksuun tehtävistä yleisen palkkatason noususta aiheutuvista korotuksista.

5 5 IV LUKU ERINÄISET MÄÄRÄYKSET 14 Otto-oikeus Otto-oikeudesta säädetään Kuntalaissa (KuntaL 51 ). 15 Voimaantulo Tämä johtosääntö tulee voimaan

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 3.12.2012 tulevaksi voimaan 1.1.2013. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 3.12.2012 tulevaksi voimaan 1.1.2013. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. PORIN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 3.12.2012 tulevaksi voimaan 1.1.2013. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.)

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.) PORIN KAUPUNGIN KOULUTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuuston hyväksymä 31.1.2011, voimassa 1.2.2011 alkaen.) I LUKU SOVELTAMISALA 1 Toimiala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014.

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014. SUONENJOEN KAUPUNKI 1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27 Voimaantulo: 1.8.2014 1 Soveltamisala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä noudatetaan

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) KULTTUURITOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KULTTUURILAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Toimiala

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8)

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8) johtosääntö 1(8) SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JA JAOSTON SEKÄ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 103 ja tulee voimaan 1.1.2013 Muutos KV 10.12.2012

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA SISÄLTÖ Sivu I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA 1 Tehtävä 1 2 Toimiala 1 3 Toimivalta 1 4 Toimivallan siirtäminen 3 5 Lautakunnan kokoonpano 3 6 Esittely lautakunnassa 3 II PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN

Lisätiedot

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 ja tulee voimaan 1.1.2013. Muutoksia KV 25.2.2013, 49 6, 7 Muutoksia

Lisätiedot

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 x.xx.2013 xx ja tulee voimaan 1.1.2013 1.1.2014 Muutos KV 10.12.2012 134

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 14 LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.6.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Lautakunnan erityisenä tehtävänä

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUJEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSPALVELUJEN JOHTOSÄÄNTÖ SIVISTYSPALVELUJEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.2.200 (muutos KV 24.4.2002 7 muutos KV 25.9.2002 34 muutos KV 5.6.2004 3) Voimaantulopäivä 0.0.2002 Sivistyspalvelujen toiminta-ajatus Sivistyspalvelujen

Lisätiedot

KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 08.02.2016 6 I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012 Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Opetustoimen toiminta-ajatuksena on tukea lapsen ja nuoren kehittymistä ja kasvua yhteistyökykyiseksi,

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 2013 MIKKELIN KAUPUNKI Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 3.12.2012 41 Voimaantulo: 01.01.2013

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 1.8.2011 SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU SIVISTYSLAUTAKUNTA 1 Sivistyslautakunta ja jaostot Sivistystoimen toimialalla on sivistyslautakunta. Sivistyslautakunnalla

Lisätiedot

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 VIRTAIN KAUPUNKI PERUSTURVALAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 2 I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 II luku PERUSTURVALAUTAKUNTA 3 3 Tehtäväalueet... 3 4 Perusturvalautakunnan

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja.

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja. 1 SIMON KUNTA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Simon kunnanvaltuusto 15.6.2015 36 Voimaantulo 1.8.2015 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on varhaiskasvatuksen, koulutuksen

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009. I YLEISET PERUSTEET 1 Tehtävä Pelastuslaitoksen tehtävänä on tarjota Kainuun pelastuslaitoksen alueen kunnille pelastuslaissa

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo: johtosääntö muilta osin tulee voimaan 1.4.2012, mutta luottamushenkilöorganisaatiota koskevat muutokset

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 14.12.2015 Voimaan 1.1.2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1042/00.01.01/12 1 LOHJA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 13.12.2012 37 Voimassa 1.1.2013 12.6.2013 Kaupunginvaltuusto 12.6.2012 105, muutos :ään 9 Voimassa 13.6.2013 alkaen Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa.

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. PORIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖHALLINNON J O H T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 22.11.2010 tulevaksi voimaan 1.1.2011, jolloin ympäristöhallinnon 27.10.2008 hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. Myöhemmin

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 9. Kotkan kaupungin. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014)

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 9. Kotkan kaupungin. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014) Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2014 Nro 9 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan yleinen tehtävä

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kasvo LTK 7.3.2012/23 Voimaantulo: 1.4.2012

KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kasvo LTK 7.3.2012/23 Voimaantulo: 1.4.2012 KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: Kasvo LTK 7.3.2012/23 Voimaantulo: 1.4.2012 Hyväksytty: Kasvo LTK 13.6.2012/68 Voimaantulo: 1.8.2012 Hyväksytty: Kasvo LTK 19.12.2012/136

Lisätiedot

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN OPETUS- JA KASVATUSLAUTAKUNNAN

ULVILAN KAUPUNGIN OPETUS- JA KASVATUSLAUTAKUNNAN ULVILAN KAUPUNGIN OPETUS- JA KASVATUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2010 alkaen Hyväksytty: Koulutuslautakunta 17.11.2009 Kaupunginhallitus Valtuusto 2 ULVILAN KAUPUNKI Opetus-ja kasvatuslautakunta JOHTOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät.

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät. SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on luoda edellytykset tietojen, taitojen ja myönteisten asenteiden avulla kuntalaisten henkiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen ja kasvuun.

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Sivistystoimen toimialan toiminta-ajatus... 1 2. Toimielimien

Lisätiedot

1043/00.01.01/12 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

1043/00.01.01/12 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1043/00.01.01/12 Kaupunginvaltuusto 13.12.2012 38 Voimassa 1.1.2013 alkaen Kaupunginvaltuusto 12.6.2013 102, muutoksia :iin 5 ja 8 Voimassa 13.6.2013 alkaen TOIMIALA

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin sivistyskeskuksen johtosääntö

Seinäjoen kaupungin sivistyskeskuksen johtosääntö 1 Seinäjoen kaupungin sivistyskeskuksen johtosääntö I LUKU SIVISTYSKESKUKSEN LAUTAKUNNAT 1 Lautakunnat Valtuusto nimeää sivistyskeskuksen toiminta-alueelle seuraavat lautakunnat: Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta

Lisätiedot

132/103/2008 KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

132/103/2008 KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 132/103/2008 KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNNAN SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET...1 1 Toimialan toiminta-ajatus...1 2. LUKU: SOSIAALILAUTAKUNTA...1

Lisätiedot

Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin seuraavasti:

Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin seuraavasti: JOHTOSÄÄNTÖ / SIVISTYSPALVELUT Hyväksytty Kv 28.3.2013 6 Voimaantulo 1.1.2013 1 Luku SIVISTYSPALVELUIDEN PALVELUALUE 1 Organisaatio Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t. 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t. 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1 1 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA J u l k a i s s u t 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1 Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.11.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2016 MERI-LAPIN YMPÄRISTÖPALVELUJEN

Lisätiedot

SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 9.11.2004 77 12.11.2004 Toiminta-ajatus ja tulosalueet 1 Sivistyskeskus huolehtii

Lisätiedot

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 (8) Ylöjärven kaupunki Hallintosääntö Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Hallintosäännössä

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt 1. LUKU TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄT 2. LUKU ORGANISAATIO 1 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. luku YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Soveltamisala... 2 2. luku KUNNAN SIVISTYSTOIMEN YKSIKÖT...

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu:8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu: 12.3.2012

Lisätiedot

5 Luku. Hyvinvoinnin toimiala

5 Luku. Hyvinvoinnin toimiala 5 Luku. Hyvinvoinnin toimiala 12 Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta ja sen jaosto Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnassa on kaupunginvaltuuston toimikaudekseen valitsemat yksitoista (11) jäsentä

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 1. Luku... 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET... 1 1 Soveltamisala... 1 2 Perusturvatoimen tehtävät... 1 2. Luku... 1 PERUSTURVATOIMEN

Lisätiedot

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen 76 Asianro 1144/00.01.01/2014 Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen Vs. henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

Peruspalvelulautakunta määrää toimintasäännössä sille hallintosäännön perusteella kuuluvan ratkaisuvallan siirtämisestä

Peruspalvelulautakunta määrää toimintasäännössä sille hallintosäännön perusteella kuuluvan ratkaisuvallan siirtämisestä 1 SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN TOIMINTA-/ DELEGOINTISÄÄNTÖ Voimaan 1.8.2012 (Peruspalvelulautakunta 6.6.2012 38) Muutos 1.1.2014 (Peruspalvelulautakunta 3.12.2013 77) Muutos 1.4.2018 (Peruspalvelulautakunta

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN LASTEN, NUORTEN JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN LASTEN, NUORTEN JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN LASTEN, NUORTEN JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ Lanula 20.1.2009 Elala 27.1.2009 Lanula 22.2.2011 21, Elala 7.3.2011 16

Lisätiedot

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN 1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.6.2000 tulevaksi voimaan 1.7.2000. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.6.2000 tulevaksi voimaan 1.7.2000. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. KAUPUNGINHALLITUKSEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.6.2000 tulevaksi voimaan 1.7.2000. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KAUPUNGINHALLITUKSEN

Lisätiedot

Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta.

Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta. Hyvinvoinnin toimiala kahden lautakunnan malli (muutokset luonnoksen pykäliin 12 16 ja 40). 5 Luku. Hyvinvoinnin toimiala 12 Kasvatus- ja opetuslautakunta ja sen jaosto Kasvatus- ja opetuslautakunnassa

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 187 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 1.9.2003 145 Voimaan 7.10.2003 Valtuusto 15.10.2007 127 Voimaan 16.10.2007 Valtuusto 21.3.2011

Lisätiedot

Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö

Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö VIRTAIN KAUPUNKI Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 Kaupunginkanslia VIRTAIN KAUPUNKI 1 Sisällysluettelo 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Johtosäännön soveltaminen...

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU... 2 SIVISTYSTOIMEN YLEISET TOIMINTAPERUSTEET... 2 1 Toiminta-ajatus... 2 2 LUKU... 2 ORGANISAATIO... 2 2 Lautakunnat... 2 3 Lautakuntien

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan johtosääntö

Sivistyslautakunnan johtosääntö 1 (7) Sivistyslautakunnan johtosääntö Kaupunginvaltuuston 20.6.2011 hyväksymä Voimaantulo 1.7.2011 Toiminta-ajatus 1 Sivistyslautakunta huolehtii kunnan varhaiskasvatus-, koulutus- ja kirjastopalvelujen

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä: MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN KH 30.062016 vs. 13.06.2016 6 Kaupunginhallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Espoon kaupungin suomenkielisen 3.2.2 1 (12) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2015 Voimaan 1.1.2016 1 Toiminta-ajatus Espoon suomenkielinen

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintaa koordinoi johtoryhmä, jonka nimeää apulaiskaupunginjohtaja.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintaa koordinoi johtoryhmä, jonka nimeää apulaiskaupunginjohtaja. Vanhus- ja vammaispalvelujen vastuualue vastaa - seuraavien sosiaalihuoltolain 17. :ssä tarkoitettujen palvelujen järjestämisestä vanhuksille ja vammaisille: omaishoidon tuki, kotipalvelut, sosiaalityö,

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 11.11.2013 Voimaan 1.1.2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Nuoriso- ja liikuntatoimen tehtävänä on nuoriso- ja liikuntalautakunnan alaisena edistää toimialallaan nuorison ja koko

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 8.11.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTA-AJATUS... 2 2 TEKNINEN LAUTAKUNTA, SEN TEHTÄVÄALUE SEKÄ JÄSENMÄÄRÄ JA ESITTELY...

Lisätiedot

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5)

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNNÖT YLEISEN MAARÄYKSET 1 Soveltamisala Sivistystoimen luottamuselimiin, viranhaltijoihin ja työntekijöihin sovelletaan tämän johtosäännön määräyksiä.

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö.

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö. Heinolan kaupunki Kunnallinen johtosääntö III/SIV Sivistystoimi Kaupunginvaltuuston 11.11.2013 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 17.2.2014 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 hyväksymä Sivistystoimen johtosääntö

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen esikunnan 2.2.1 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 20.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Perusturvajohtaja 24.2.2014 Voimaan

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa.

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa. Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 26.1.2015 Voimaantulo 1.4.2015 1. LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 Toimiala Sosiaali- ja terveystoimialan

Lisätiedot

1 Kaupungin sivistystoimen hallinnon järjestämisessä noudatetaan muualla säädetyn tai määrätyn lisäksi tämän johtosäännön määräyksiä.

1 Kaupungin sivistystoimen hallinnon järjestämisessä noudatetaan muualla säädetyn tai määrätyn lisäksi tämän johtosäännön määräyksiä. 1 RAISION KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 4 01 06 Kaupunginvaltuuston 21.3.2005 hyväksymä, voimaantulo 1.4.2005, valtuuston 20.10.2008 142 muuttama, muutos voimaan 1.1.2009, valtuuston 20.10.2008

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Kaupunginhallituksen johtosääntö

Oulun kaupunki. Kaupunginhallituksen johtosääntö Oulun kaupunki Kaupunginhallituksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 113 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 7 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö

Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö 1.1.2013 IMATRAN KAUPUNKI IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRANOMAISEN JOHTOSÄÄNTÖ Toimielin: Imatran kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.12.2012 Voimaantulo: 1.1.2013

Lisätiedot

Tässä johtosäännössä säädetään hallintokeskuksen organisaatiosta ja tehtävistä.

Tässä johtosäännössä säädetään hallintokeskuksen organisaatiosta ja tehtävistä. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa 2.12.1993 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 9.9.2004 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 25.1.2007 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 10.12.2012 HALLINTOKESKUKSEN

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toimialan toiminta-ajatus...

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ NASTOLAN KUNTA SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 6.2.2006 5 Voimaantulo 7.2.2006 Muutos Valtuusto 18.12.2006 53 Valtuusto 15.11.2010 42 Voimaantulo 1.1.2011 Valtuusto 5.11.2012 44 Voimaantulo 1.1.2013

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Nimi ja tehtävät Vakka-Suomen Vesi LIIKELAITOS on KUNTALAIN MUKAINEN Uudenkaupungin

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 26

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 26 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 26 TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN VASTUUALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 13.12.2011) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Teknisen lautakunnan alaisten

Lisätiedot

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 9.12.2008 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 18.5.2009 1999/nro 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN KESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sivistystoimen lautakunnan alaisen sivistystoimen keskuksen toimintaan

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN SIVISTYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN SIVISTYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN SIVISTYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 9.11.2015 48 1. LUKU TOIMIALA Kajaanin kaupungin sivistystoimiala vastaa varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta ja nuorisopalveluista

Lisätiedot

SÄÄD Ö SK O K O E L M A

SÄÄD Ö SK O K O E L M A 1 (5) Kotkan kaupungin SÄÄD Ö SK O K O E L M A 2019 Nro 11 VARHAISKASVATUKSEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 5.3.2019) YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Hyvinvointilautakunnan

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

TEKNISEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ

TEKNISEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ TEKNISEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ 1. TOIMINTASÄÄNNÖN PERUSTA JA TARKOITUS Tämä toimintaohje perustuu Mäntsälän kunnan hallintosäännön 1 :ään. Tällä toimintasäännöllä määritellään teknisen lautakunnan alaisen

Lisätiedot

Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista,

Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista, Opetuspäällikön tehtäväkokonaisuudesta Savonlinnan kaupungin hallintosääntö 53 viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu-

Lisätiedot

LOHJA (958/01/003/01) 828/01/003/05 HALLINTOSÄÄNTÖ

LOHJA (958/01/003/01) 828/01/003/05 HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LOHJA (958/01/003/01) 828/01/003/05 HALLINTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 24.9.2003 ' 83 Voimassa 1.1.2004 alkaen Muutettu kaupunginvaltuusto 8.11.2006 81: lisäys 15 kohta 16 ja muutettu 38 Voimassa 9.11.2006

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET

Lisätiedot

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö KOKEMÄEN KAUPUNKI Hyväksytty KV 19.4.2010 14 Voimaantulo 1.5.2010 P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Valinta ja kokoonpano 2 Perusturvalautakunnan tehtävä

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen

Lisätiedot

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija.

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija. 1 KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutos: 1.1.2007 Muutos: 8.12.2008 Voimaantulo: 1.1.2009 Muutos: 15.11.2010 Voimaantulo: 1.1.2011

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNTA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ Voimassa 12.10.2009 alkaen A KIRKKONUMMEN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU: SIVISTYSTOIMEN TOIMIALA... 1 1. Toimialan toiminta-ajatus...1

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot... 2 5 Sihteerin ja esittelijän palkkiot... 2 6 Katselmus,

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen toimintasääntö Stlk 10.4.2013, 62

Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen toimintasääntö Stlk 10.4.2013, 62 Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen toimintasääntö Stlk 10.4.2013, 62 1 Toimintasäännön perusteet Valtuusto on hyväksynyt sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosäännön, jonka mukaan tarkempia

Lisätiedot

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori. 1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta KRISTIINANKAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto / 2009 1 Sisältö Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu.

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1.

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1. Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 6 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, voimaan 1.1.2012) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan

Lisätiedot