I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: Kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus

Jussi Onnismaa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: Kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus Ympäri Australian mannerta risteilee polkuja, joista eurooppalaiset nimittävät unipoluiksi ja laulureiteiksi, alkuperäiset kansat esi-isien jalanjäljiksi. Australian alkuperäiskansojen luomistaruissa kerrotaan toteemiolennoista, jotka ovat uniaikana vaeltaneet mantereen poikki ja laulaneet julki nimen kaikelle vastaan tulleelle linnuille, kasveille, lammikoille, kiville ja siten laulaneet maailman eloon. Ei voi olla polkua ilman laulua, ja polkuja on kaikkialla. Laulu ja maa ovat yhtä. Jos laulut unohtuvat, maa kuolee. 1 Polut yhdistävät eri puolille hajaantuneet kansat. Niin kauan kuin kansan jäsen pysyy laulureitillään, hän löytää kaltaisiaan, joilla on sama uni, mutta laulureitiltä eksyessään hän eksyy esi-isiensä jalanjäljiltä ja astuu toisten maille. Näyttää siltä, että laulun melodinen hahmo kuvaa sanoista riippumatta seutua, jonka halki laulu kulkee. Tiettyjen fraasien ja nuottiyhdistelmien uskotaan kuvaavan esi-isän jalkojen liikettä. Mantereen muita kieltä puhuva kuuntelija voi sanoja ymmärtämättä kuulla laulusta, monestiko laulaja ylitti joen tai tasangon tai kiipesi harjanteen yli, jolloin on myös mahdollista arvioida laulureitin pituus. Laulu on muistipankki, jonka avulla maailmassa voi kulkea. Laulajien muisti hämmästyttää eurooppalaisia, tarkoin toistettu laulu saattaa kestää viisikin vuorokautta. 2 Laulun muistaminen on ohjannut myös Luoteis- Amerikan alkuperäiskansojen matkantekoa. Haidat ja alueen muut kansat asettuivat aloilleen ja rakensivat jykeviä hirsitaloja, mutta heidän muistissaan säilyivät kanoottimatkat meren yli. Kanoottien ohjaajat olivat papittaria. Vanhan naisen tarinan uskotaan kertovan 15 000 vuoden ikäisestä kulttuurista. Kaiken minkä meren liikkeistä tiesimme, me talletimme laulun säkeisiin. Tuhansia vuosia me menimme minne halusimme ja pääsimme turvallisesti kotiin laulun ansiosta. Kirkkaina öinä meitä opastivat tähdet ja sumussa meren virrat [--] Papittaren tarvitsi vain tietää laulu ja hän tiesi missä hän oli. Takaisin päästäkseen hän vain lauloi laulun takaperin 3 Muistaminen ja muistuttaminen Platonin Menon-dialogissa Sokrates toteaa, että kaikki oppiminen on muistamista ja esiin kutsumista. Kasvatus- ja muissa yhteiskuntatieteissä mielekkyys ei tule vain uuden faktatiedon keräämisestä, vaan myös muistaminen ja muistuttaminen voivat olla merkityksellisiä tutkimustehtäviä. Esimerkiksi kulttuurisesti suuntautuvassa tutkimuksessa kerrotaan eteenpäin sitä, minkä joku jo tietää. Yhteiskuntatieteiden yhtenä tavoitteena on suunnata huomio alueille, jotka eivät ole saaneet riittävästi huomiota. Tutkimus voi osoittaa jo tunnettujen asioiden välisiä suhteita ja osoittaa, että asiat ovat edelleen siten kuin ne ovat jo pitkään olleet. Voi olla tärkeää muistuttaa esimerkiksi eriarvoisuudesta ja haluttomuudesta tai kyvyttömyydestä sen vähentämiseen. Kiistanalaisista asioista muistutettaessa vaihtoehtoinen ajattelu ja argumentointi tulevat mahdollisiksi. Parhaimmillaan muistaminen ja muistuttaminen käynnistävät dialogia ja auttavat ihmisiä tunnistamaan itsensä osana muuttuvaa historiaa. 4 Uuden oppimista ja vanhan poisoppimista sekä jatkuvaa innovointia ja nopeutta korostettaessa muistamisesta puhuminen voi vaikuttaa takaperoiselta. Tarkastelen artikkelissa enemmän tai vähemmän artikuloitavissa olevan tiedon kerrostumista, poimuttumista tai uppoutumista sosiaalisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin ja prosesseihin. Tarkastelen kulttuurin hiljaista tietoa muistina, ja muistamista sosiaalisena ilmiönä, jolloin hiljainen tieto on uppoutunut diskursiivisiin ja eidiskursiivisiin sosiaalisiin käytäntöihin. Näin nähdylle kollektiiviselle hiljaiselle tiedolle on hankala esittää erillistä määritelmää, mutta tämän teoksen artikkelissa Hiljainen tieto organisaatioiden rakenteissa tarkastelen tiedon tyyppejä tai tietämisen ja muistamisen tapoja, jotka ovat organisaation virallisesti oikeutetun 1 Onnismaa, J. 2008. Osa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus.

tiedon varjona, ja joiden yhdeksi muodoksi hiljainen tieto voidaan nähdä. 5 Kollektiivinen muisti on tavanomainen arkikielen ilmaisu, mutta aihepiiriä on maassamme tutkittu vähän, vaikka useissa maissa sillä on vankat tutkimusperinteet. Onpa esitetty, että viime vuosina olisi käynnistynyt tieteidenvälinen muistibuumi. 6 Myös poliittinen ulottuvuus on sillä, mikä muistetaan ja mikä unohdetaan milloin tietty tieto tai tulkinta muuttuu julkilausutuksi ja ehkä hyvinkin äänekkääksi ja milloin taas painuu äänettömäksi. Äänen metafora onkin muistamisessa keskeinen: kun joku puhuu, miten hän muistaa juuri tuon asian, mikä tai kuka puhuu, mitkä äänet puheessa kuuluvat? Kun yksittäiset muistot ovat tulkinnallisia, muisti itsessään ei ole enempää eikä vähempää kuin orientaatiota: olemassaololla on ajallinen ulottuvuus. Muistaminen ei ole menneeseen takertumista, vaan suuntautuu myös tulevaisuuteen. Kun jotakin painaa mieleensä, se merkitsee kokemusten tallettamista tulevien toimintojen suunnittelua varten. Muistaminen on menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden kutsumista tähän hetkeen. Mistään näistä ei ole saatavilla objektiivisia faktoja, vain tulkintoja. Muistaessamme ja kertoessamme itsestämme tarinaa määrittelemme millaisia henkilöitä ja ryhmiä haluamme olla paitsi menneessä, myös tulevassa. 7 Nykyinen keskustelu kollektiivisesta tai sosiaalisesta muistista 8 voidaan johtaa 1920 1930-luvuille, Buchenwaldissa menehtyneen ranskalaissosiologin Maurice Halbwachsin, saksalaissosiologi Karl Mannheimin sekä kulttuurihistoriallisen psykologian perustajan L.S. Vygotskin teorioihin. Omista lähtökohdistaan he kyseenalaistivat muistin rajaamisen vain yksilön ominaisuudeksi. Keskusteluun sosiaalisesta ja kollektiivisesta muistamisesta vaikuttivat myös Frederic Bartlett (1886 1969) ja Frances Yates (1899 1981). Halbwachs ja Vygotski jakoivat käsityksen, että käyttäytymisen, uskomusten ja muistamisen puitteet ja tavat ovat yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia. Halbwachsin mukaan muisti on sosiaalista koska muistamisemme sisältönä on sosiaalinen maailma, jossa toiset elävät. Käytännöllisesti katsoen kaikki havainnot ja muistot muodostuvat ja organisoituvat vuorovaikutuksessa. Vygotski korosti kielen ja muiden kulttuuristen välineiden merkitystä yksilön muistamisen ohjaajana. Mannheim loi teoriaa sukupolvien muistista, jota Matti Virtanen on soveltanut suomalaiseen historiaan ja sukupolvikokemukseen. 9 1800-luvun lopun tieteellinen muistitutkimus loi muutoin vaikeasti saavutettavasta ihmissielusta tutkimuskohteen. Sitkeä tapa yhä puhua muistista vain erillisten yksilöiden ominaisuutena on hämmentävä, koska muistimme syntyy yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisesti. Ihmiset muistavat asioita jakaessaan niitä toisten kanssa. Kun vastaamme muiden kysymyksiin ja muistamme, asetumme samalla muiden asemaan ja katsomme asioita ryhmän näkökulmasta. Sijoitamme esimerkiksi perhettä koskevat muistomme laajemman ryhmän muistojen kehykseen. Vaikka jokaisella yksilöllä on kyky ainutkertaiseen henkilökohtaiseen muistin varantoon, voimme ymmärtää mieleen tulevan henkilökohtaisen muiston osana ryhmän muistia. Kollektiivinen muisti liittää henkilökohtaiset muistimme kehykseensä, jolloin ryhmän ei tarvitse tietää eikä tuntea kenenkään henkilökohtaista muistia. 10 Kollektiivisen muistin vahvan tulkinnan mukaan oletetaan jonkinlaisen kollektiivisen tietoisuuden olemassaolo yksilöiden tietoisuuksien ylä- ja ulkopuolella. Tällöin oletetaan usein myös yksilön ja kollektiivisten prosessien välisiä yhdenmukaisuuksia, ja heijastetaan metaforisin ilmaisuin yksilön ominaisuuksia yhteisöön. Tällaista yhdenmukaisuusoletusta Bartlett kritisoi jo 1930-luvulla. 11 Tavallisempi käsitys kollektiivisesta muistista on se, että yhteisöissä vallitsee enemmän tai vähemmän yhteisesti hyväksytty menneisyyden tulkinta. Muistin kollektiiviset puitteet ovat muistin väline, ei yksilöiden muistien summa. Kyse on muistista ryhmässä, ei ryhmän muistista. Yhteinen muisti voidaan tällöin olettaa joko homogeeniseksi, jolloin yhteisön jäsenten muistissa ei oleteta olevan suuria eroja, tai komplementaariseksi, jolloin yksilöiden muistit ja näkökulmat eroavat, mutta muistaminen voidaan nähdä yhteisessä kehikossa. Päällekkäisyyttä voidaan havaita suhteellisen paljon varsinkin pienissä yhteisöissä, joissa on paljon keskinäistä vuorovaikutusta ja vähäinen liikkuvuus. Kolmas tapa on nähdä kollektiivinen muistaminen kilpailevina versioina yhteisön identiteetistä. Joskus kertomus rakennetaan tieten tahtoen kumoamaan tietty vallalla oleva tulkinta. Muistaminen on tällöin pikemmin kamppailun näyttämö kuin tiedon varasto. 12 Tähän liittyvää muistamisen ja unohtamisen politiikkaa käsittelen artikkelin lopussa. Tieteellinen historiantutkimus ja kollektiivinen muisti on nähty vastakkaisina, mutta historiantutkimuskaan 2 Onnismaa, J. 2008. Osa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus.

tuskin voi vailla tulkintoja kertoa, miten asiat todella tapahtuivat. Portellin mukaan tiedon alkuperä ja sisältö eivät riitä erottamaan suullisia lähteitä sosiaalihistorian muista lähteistä, ja monet muistitietotutkimuksen teoriat ovat myös teorioita sosiaalihistoriasta yleensä. Muistitietotutkimuksen merkitys historiantutkimukselle on siinä, että kertojasta tulee osa kertomusta. 13 Voidaan erottaa muistaminen historiallisena kokemuksena (tunnemuistona) ja historiallisena tietoisuutena (hankittuna muistona). Vastakkaisinakin ne edellyttävät toisiaan muodostuessaan sosiaalisissa ja kulttuurisissa konteksteissa. 14 Pitkäaikaisessa muistissa on erilaista tietoa, ja muisti on tavallisesti jaettu episodiseen (elämäkerrallinen kokemustieto, usein vaikea ilmaista selkeästi), semanttiseen (sanat, numerot ja faktatieto) sekä proseduraaliseen (taidot, kuten polkupyörällä ajo). Yksimielisiä ei olla siitä, missä määrin esimerkiksi terapiassa esiin nousevat muistot ja uudet tarinat liittyvät episodisen ja missä määrin semanttisen muistin alueelle, mutta näyttäisi siltä, että juuri semanttinen pitkäaikainen muisti sallii tutkia yksilöllisen ja sosiaalisen limittymistä. 15 Mikä muistetaan? Tutkimuksissa on havaittu säännönmukaisuuksia siinä, milloin yhteiskunnalliset tapahtumat todennäköisimmin muistetaan. Muistoja syntyy, kun ihmiset aktiivisesti ajattelevat asioita ja puhuvat niistä. Sosiaalinen jakaminen muuttaa havaintoja tapahtumista ja auttaa yhdenmukaisen kertomuksen syntymistä. Puhumattomuus tunnelatautuneista asioista lisää niiden yksinäistä pohdiskelua. Monet sinänsä suuret mullistukset, jotka eivät jätä pysyviä institutionaalisia vaikutuksia, eivät jätä myöskään pysyviä merkkejä sosiaaliseen muistiin. Jollei tapahtuma muuta historian kulkua, ihmiset vähitellen sulattavat asian kokemusvarastoonsa ja lopuksi unohtavat sen. Monissa maissa sananvapauden rajoittaminen kääntyy viime kädessä tarkoitustaan vastaan vahvistaessaan yhtenäisyyttä ja kollektiivista muistia. Tapahtumat, joilla on kollektiivinen psykologinen vaikutus, vaikuttavat myös yksilöiden sosiaaliseen käytökseen, ja muutoksia rikos-, terveys-, itsemurha- ym. tilastoihin on odotettavissa. 16 Kaikki eivät muista samalla tavoin, ja yksi merkittävimpiä eron tekijöitä on sukupolvi. Peräkkäiset sukupolvet ovat usein toisilleen vieraita, eivätkä kokemusmaailmat helposti kohtaa. Karl Mannheimin mukaan maailmankuva ja se mitä yksilö pitää luonnollisena, vakiintuu noin 25 vuoden iässä, ja elämäkerrallinen tutkimus on myöhemmin antanut tukea tälle käsitykselle. Tutkimusten mukaan suuret kansalliset tapahtumat vaikuttavat eri tavoin eri sukupolvien muistiin ja käsityksiin itsestään, voimakkaimmin tapahtumahetkellä 12 25-vuotiaisiin. 17 Mannheimin sukupolviteorian mukaan nuoren ikäpolven kokiessa yhteiskunnallisen murroksen siitä voi muodostua loppuelämään vaikuttava avainkokemus. Jos murros saa aikaan laajamittaista tradition muutosta, siitä tulee avaintapahtuma. Mikäli yhteiskunnallinen murros on koettu maailmankatsomuksen kannalta herkässä iässä, n. 16 18-vuotiaana, osalle ikäpolvea eli kokemukselliselle sukupolvelle kokemus on voinut jättää mieliin ristiriidan, joka pyritään muutamaa vuotta myöhemmin ratkaisemaan yhteiskunnallisella liikehdinnällä. Kokemussukupolveen voi kuulua monia keskenään erimielisiä ja vastakkaisia fraktioita, joilla on erimielisyyksistä huolimatta paljon yhteistä ja aiemmista sukupolvista poikkeavaa muistia. Mannheim ei kuitenkaan olettanut mitään mekaanisia ja kausaalisia suhteita yhteiskunnallisten liikkeiden synnyssä. 18 Ikäkaudet ovat kulttuurisidonnaisia. Japanilaisilta ja amerikkalaisilta kerättiin kymmenen heidän elämänsä tärkeintä ja elävimpänä säilynyttä muistoa. Amerikkalaisilla tärkeimmät muistot ajoittuivat ikävuosille 11 20, japanilaisilla puolestaan vasta ikävuosiin 21 30, mikä voi johtua teini-iän suuremmasta merkityksestä ja arvostuksesta USA:ssa ja länsimaissa yleensä. Perinteisesti Japanissa nuorta voi pitää täysivaltaisena vasta kolmissakymmenissä. 19 Kulttuuriset välineet ja menneisyyden tulkinnat Miten kollektiivisen muistin välittyminen on mahdollista? Yksinkertaisimmassa tapauksessa kaikki yhteisön jäsenet ovat olleet henkilökohtaisesti läsnä muistiin jääneessä tapahtumassa ja kantavat siitä yksilölliseen kokemukseen perustuvaa muistoa. Yleensä kuitenkin muisti siirtyy välittyneenä. Vaikka ryhmän jäsenet olisivat olleet tapahtumassa läsnä, he tulkitsevat sitä eri tavoin. James Wertschin mukaan on tarpeen ylittää kapeat ja dikotomiset yksilöllisen ja kollektiivisen määritelmät ja tarkastella välittyneeseen toimintaan ja tekstuaalisiin resursseihin perustuvaa muistia. Ihmisillä voi olla jaettuja homogeenisia, toisiaan täydentäviä tai kilpailevia käsityksiä menneisyydestä, koska heillä on jaettuja tekstuaalisia resursseja. 20 3 Onnismaa, J. 2008. Osa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus.

Suullinen tai kirjallinen teksti on Wertschin mukaan ihmistieteissä ensisijainen analyysin yksikkö, joka rakenteistaa merkityksen, kommunikaation ja ajatuksen. Jokainen teksti kuuluu jollekulle, ei ole tekstiä ilman ääntä. Tekstuaalisten resurssien haltuunotossa sisäistäminen-termi on pulmallinen korostaessaan sisäisen ja ulkoisen maailman erillisyyttä ja vastakkaisuutta. Tekstuaalisten resurssien hallinta merkitsee tietoa siitä, kuinka niitä palautetaan tahdonalaisesti mieleen ja käytetään puhetilanteissa. Taito ulottuu myös esimerkiksi siihen, että historiallisten narratiivien yhteydessä voidaan pohtia toimijoiden motiiveja. Tekstuaalisten resurssien omaksuminen puolestaan on omaksi tekemistä ja liittyy henkilökohtaisen mielekkyyden rakentamiseen, erotuksena yleisen tason kulttuurisista merkityksistä. 21 Muistaminen voidaan siten nähdä kulttuurisesti välittyneenä toimintana jossa tarvitaan aktiivista toimijaa ja kulttuurisia välineitä. Australian kansat eivät jätä vaellustaan ulkomuistin varaan, vaan heillä on karttana ja paluulippuna esi-isien matkan partituuri, kivinen tai puinen soikea levy, tjuringa. Tjuringansa hukannut ei enää tiedä kuka hän on. Perimiämme ja edelleen kehittämiämme fyysisiä tai mentaalisia kulttuurisia välineitä ovat Vygotskin mukaan muun muassa puhekieli, kirjoitusjärjestelmät, muistitekniikat, taideteokset, eri laskutavat ja algebran symbolijärjestelmät, kaaviot, diagrammit tai kartat. Beethoven pystyi säveltämään tärkeimmät teoksensa vailla kuuloaistia, koska hän yksilöllisestä kuuroudestaan huolimatta pystyi yhä tavoittamaan kulttuurinsa musiikillisen kielen. 22 Mikään julki sanotusta ei sijaitse yksin puhujan sielussa vaan ihmisten välillä ja suhteissa. Tietämys ja oppiminen sekä merkitysten rakentuminen opitulle ja muistetulle eivät ole pään sisäistä vaan toisten ja ympäristön kanssa yhteydessä tapahtuvaa toimintaa. Ihmiset käyttävät sanoja, ja jotta ne olisivat ymmärrettäviä, niillä on oltava yhteisiä merkityksiä. Dikotomia objektiivisen ja subjektiivisen maailman välillä purkautuu kuin huomaamatta. 23 Kieli ja siihen liittyneet tottumukset sallivat meidän joka hetki rakentaa menneisyyttämme. Menneisyyttä ei ole olemassa sinänsä, vaan jokainen nykyisyys luo menneisyyden omista lähtökohdistaan. Historioitsijat ovat antiikin Kreikan ajoista alkaen nähneet menneisyyden käsityksemme tämän päivän mentaalisina kuvina, joilla pyrimme ratkaisemaan tämän hetken ongelmia. Maurice Halbwachs oli yhteiskuntatieteilijöistä ensimmäinen, joka painotti nykyhetken rakentamaa ja muovaamaa menneisyyttä. Menneisyyttä ei säilötä mielessä, vaan konstruoidaan uudelleen nykyhetken pohjalta. Yhteisellä muistolla on merkitystä nykyhetken kannalta sikäli kuin sen avulla rakennetaan yhteisön jatkuvuutta. Menneisyyden ja nykyisyyden suhde ei rakennu vain peräkkäisistä tapahtumista, eikä menneisyyttä tarvitse rakentaa nykyhetken kopioksi, jotta menneisyys voisi toimia nykyhetken ymmärrettävänä edeltäjänä. 24 Kertomukset ovat yhteisen muistamisen keskeinen kulttuurinen väline. Kertomukset kertovat jostakin ja tuovat tietoa, mutta samalla kertomusten kertominen pitää yllä dialogia. Muovaamme elämästämme kertomuksia, mutta yhtä lailla kertomuksemme muovaavat meitä. Oman elämän tarina on upotettu niiden yhteisöjen tarinoihin, joista oma identiteetti johdetaan. Yksilöllä on menneisyys jo syntyessään, ja jos hän yrittää individualistisesti leikata itsensä siitä irti, hänen suhteensa vääristyvät. Alasdair McIntyren mukaan kysymykseen mitä minun tulisi tehdä voi vastata vasta, kun on ensin vastannut kysymykseen millaiseen kertomukseen tai millaisiin kertomuksiin kuulun. 25 Tietyn kollektiivisen kertomuksen rakentumiseen johtavia syitä ei voi yleensä osoittaa, vaan yhteinen kertomus menneisyydestä voi nykyhetken muutosten myötä rakentua ja muuttua monin tavoin. Kun henkilö kertoo muistamansa asian, voimme kysyä, mistä hän sai juuri tuollaisen kertomuksen. Kyse on tällöin puhuvasta tietoisuudesta, jonka Mihail Bahtin määritteli ääneksi. Ihmisten kertomukset ovat moniäänisiä, eivät yksittäisen puhujan tai toimijan tuotoksia. Yhteisöillä on kertomusmallien varasto, jota puhuja hyödyntää, ja jonkun kertoessa tarinaa voimme intuitiivisesti odottaakin henkilön puhuvan tietyllä tavalla yhteisönsä jäsenenä ja sosiokulttuurisessa kontekstissaan. Samalla jokainen ilmaisu on kuitenkin myös ainutkertainen ja ennakoimaton, kun yksilö ottaa sen omakseen. Yksilö ei omaksu yhteisiä kertomuksia valmiina, vaan yksilön voi ajatella kantavan kokemuksessaan yleistä ja yhteiskunnallisesti merkittävää, ehkä vasta syntymässä olevaa ja nimeämätöntä. 26 Muistamisen tarkkuuskriteeriä, miten oikein asiat muistetaan, ja toisaalta pyrkimystä käyttökelpoisen menneisyyden rakentamiseen ei välttämättä tarvitse nähdä tyystin erillisinä. Tarkkuuskriteeri liitetään yleensä yksilöllisen muistin tutkimukseen ja käyttökelpoisen menneisyyden rakentaminen kollektiivisen 4 Onnismaa, J. 2008. Osa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus.

muistin tutkimukseen. Näiden asettaminen vastakkain merkitsee yksilön ja yhteisön samoin kuin niitä tutkivien eri tieteenalojen tarpeettoman jyrkkää erottamista. Muistin vääristymistä on tutkittu runsaasti, mutta pulmallista on olettaa ei-tulkinnallinen ja objektiivinen todellisuus sinänsä, jota enemmän tai vähemmän tarkat muistikuvat heijastaisivat. Muistin sosiaalisen ja kertomuksellisen puolen korostaminen ei merkitse muistin tarkkuuden vähättelyä, vaan se antaa mahdollisuuden kysyä, miksi kulttuurissamme ylipäänsä pidetään muistin tarkkuutta tärkeänä. Yleensä kysytään miksi unohdetaan, mutta kulttuurintutkimuksen kannalta on kiinnostavampaa, miksi jokin asia muistetaan. 27 Kansalliset ja eurooppalaiset kertomukset Yhteiset kertomukset voivat syntyä joko spontaanisti tai tarkoitushakuisesti, mutta käytännössä syntytapoja voi olla vaikea erottaa toisistaan. Monien ihmisten kertomat tärkeät kokemukset voivat laajeta meiksi ja kansallisiksi kertomuksiksi. Irlannin suuresta nälänhädästä on rakentunut kansallinen standardikertomus, joka on korvannut ihmisten kirjeenvaihdossa ja keskusteluissa kertomat henkilökohtaiset muistikuvat. Venäjällä, sekä neuvostoaikana että ennen sitä ja sen jälkeen, historian tapahtumia tulkitaan usein mytologisena sankari- ja uhrikertomuksena. Historian eri vaiheita ylittävää kertomustapojen jatkuvuutta voidaan tunnistaa, vaikkakaan mikään ei ole niin ennakoimaton kuin Venäjän menneisyys. Suomalainen tarina kertoo selviytymisestä karuissa oloissa lähes yliinhimillisen sitkeyden avulla, toisiin tukeutumatta, minkä ansiosta pieni maa on voinut säilyttää itsenäisyytensä idän ja lännen rajalla. Oma kieli, koulutus ja sivistys ovat rakentaneet kansakuntaa. Vuoden 1918 aiheuttama vamma parani, kun myös sisällissodan hävinnyt osapuoli kutsuttiin talvisodan yhteiseen ponnistukseen. Väinö Linnan kaksi pääteosta ovat lähes dokumentteinakin luettuja kansallisia selviytymistarinoita. 28 Eri maiden kansalliseen historiaan liittyvät kertomukset ovat Klaus Ederin mukaan paljolti liittyneet kansallisia riskejä koskevaan keskusteluun. Vallitsevaksi tulee tietyn yhteiskunnan uskomuksiin parhaiten sopiva riskikulttuuri. Yhteiskunnan pyhä tulee tematisoiduksi tai mobilisoiduksi riskidiskursseissa. Esimerkiksi kertomukset Tshernobylistä ketkä ovat hyviä, ketkä pahoja ja ketkä uhreja ovat maittain vaihdelleet kulttuurisen kaikupohjan mukaisesti. Euroopan kansalliset mallit ovat kuitenkin muuttuneet ja tehneet tilaa muodostumassa olevalle pan-eurooppalaiselle mallille, jonka koodit ja kehykset ovat saaneet vaikutteita uudelleenkeksityn Euroopan historian kanssa hyvin resonoivista uusliberalistisista ja messiaanisista kehyksistä. 29 Liittokansleri Angela Merkelin mukaan meidän ei tarvitse luoda Euroopan sielua sillä on jo sielunsa. Historioitsija Laura Kolbe on kuitenkin huolissaan siitä, kuuluuko puhe Euroopan sielusta, identiteetistä Suomessa. Kaikissa kansallisissa kulttuurilinjauksissa tulee hänen mukaansa olla eurooppalainen ulottuvuus, jonka sisältö tosin jää täsmentämättä. Kansalaisjärjestöillä ja säätiöillä on velvollisuus olla mukana edistämässä eurooppalaista keskustelua ja puhumassa eurooppalaisista arvoista. 30 Näyttää siltä, että EU:n piirissä on toden teolla ryhdytty rakentamaan suurta eurooppalaista kertomusta, johon sisältyy yhteinen perintö, jaettu nykyisyys ja odotettavissa oleva suuri tulevaisuus. Saksa on puheenjohtajakaudellaan ehdottanut ja muun muassa Ranska voimakkaasti tukenut eurooppalaisen historian oppikirjan kirjoittamista ja yhteistä käyttöön ottoa. Niinpä esimerkiksi maamme opettajankoulutuksen opetussuunnitelmissa tulisi yhdistyä vaikea kulttuurinen mosaiikki, joka rakentuu itsenäisyyden jälkeisen yhtenäiskulttuurin vaalimisesta, Euroopan ulkopuolisen monikulttuurisuuden haasteista ja uudesta eurooppalaisesta kertomuksesta. Vaikka ajatusta EU:n yhteisestä historian oppikirjasta vielä vieroksutaan, uusi eurooppalainen yhtenäiskertomus on jo sanattomasti edennyt korkeakoulutuksen rakenteisiin, joilla tulevaisuutta muokataan. 31 Muistin paikat Mutta kaupunki ei kerro menneisyyttään, se sisällyttää sen itseensä kuin käden viivat, piirrettynä kadun kulmiin, ikkunaristikoihin, portaiden käsipuihin, ukkosenjohdattimiin, lipputankoihin; jokainen osa puolestaan on merkitty koukeroin, sahauksin, leikkauksin, kolhuin. Italo Calvino 32 Muistaminen on paitsi ajallinen myös tilallinen tapahtuma. Antiikin ja keskiajan puhujat sitoivat muistettavan aineksen tilaan. He ripustivat puheen tai saarnan yksityiskohdat esimerkiksi linnunradan eri osiin tai kuvitteellisiin rakennuksen yksityiskohtiin ja pystyivät siten painamaan mieleensä pitkiä puheita. Yksityis- 5 Onnismaa, J. 2008. Osa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus.

kohdista käytettiin nimeä loci eli paikat. Australian alkuperäiskansoilla loci eivät sitä vastoin ole henkinen rakennelma, vaan paikat ovat olleet aina olemassa uniajan tapahtumina. 33 Kollektiivinen muistaminen tulee mahdolliseksi kun on olemassa fyysinen paikka tai ryhmän jakama symboli, johon muisti voi tiivistyä kun ryhmällä on rakennettuja tai luonnonmaiseman paikkoja, joihin muisto sitoutuu. Osa ryhmästä voi muuttaa etäälle ja kantaa kuvaa muistin paikasta mukanaan, jolloin kuva voi myös muuttua. Ranskalaishistorioitsija Pierre Nora erottaa toisistaan alkuperäiset tapahtumapaikat eli muistin miljööt (milieux de mémoire), ja toisaalta tiivistyneet muistin paikat (lieux de mémoire). Erityisesti toisen maailmansodan jälkeen on tuhoutunut runsaasti historiallisia miljöitä, jotka muistuttavat niissä eletystä elämästä. Muistamista voidaan kuitenkin ylläpitää virallisin tai epävirallisin muistomerkein, jotka ovat tihentyneitä muistin paikkoja. Maisemaa tai paikkaa ei voi ymmärtää ilman siihen liittyvien merkitysten, mielikuvien, uskomusten ja asenteiden ymmärrystä. Paikka ja maisema ovat kommunikointia, erilaisia kulttuurisia viestejä säilyttävä, välittävä ja muuntava konstruktio. Tavat tuntea paikka ovat kokemuksellisia, epäkirjallisia ja tiedostamattomia, mutta täydentävästi tai vastakkaisesti myös opittuja, kirjallisia ja tietoisia. 34 Palestiinan maantiedettä muokkasivat ja rakensivat pyhiinvaeltajat, ristiretkeläiset ja raamatuntutkijat, ja pyhyys tiivistyi paikkoihin ja paikannimiin. Kun maassamme vuoden 1918 sodan hävinnyt osapuoli ei voinut julkisesti muistaa kadonneita läheisiään eikä pystyttää heille monumentteja, muisto sitoutui paikkoihin ja tilaan. Maisema ikään kuin jakautui kahtia sen mukaan kuka sen koki. Kolmas esimerkki paikan merkityksestä muistamiselle on uudempaa perua. Monet amerikkalaiset syyttivät hiljaisesti Dallasia kaupunkina presidentti Kennedyn murhasta vuonna 1963. Dallasista kehittyi tulevaisuuden kaupunki ja samalla kaupunki vailla historiaa, kun 1964 1968 nähtiin ainutlaatuinen kasvu- ja kehitysbuumi hienoine pilvenpiirtäjineen. Asukkaat omaksuivat uudenlaisen imagon suhteellisen nopeasti. Samaan aikaan sydäntauti-, stressi- ja väkivaltatilastot kuitenkin kehittyivät huonoon suuntaan. Epätavallisen paljon julkisia varoja käytettiin kaupungin siistimiseen, kunnes Martin Luther Kingin ja Robert Kennedyn murhien seurauksena huomio kääntyi pois Dallasista. 35 Hiroshimassa saattoi tunnistaa katujen ja korttelien sijainteja 6.8.1945 jälkeen, mutta I maailmansodan taistelut Flanderissa hävittivät jäljettömiin paitsi rakennukset, myös muut maiseman tunnusmerkit kuten ikivanhat maantiet, metsät ja peltojen rajat. Flaamit kuitenkin rakensivat monet kylät ja kaupungit täsmälleen entisenlaisiksi. Kun Tampereen Amurin työläiskaupunginosa hävitettiin 1960-luvun edistysuskon innoittamana, talojen lisäksi katosivat korttelien ääriviivat ja siten kiinnekohdat alueen historiaan. Auschwitz ja Hiroshima: ei kuvien vaan kivien kielellä Nainen toteaa Hiroshima, rakastettuni -elokuvan alussa: On mahdollista puhua vain siitä, miten mahdotonta on puhua Hiroshimasta. Joukkotuhoa voidaan kuvata vain kielellä, joka on lähellä hiljaisuuden rajaa. Muiston ylläpitäminen on ainoa lahja, jonka elossa olevat voivat uhreille antaa. Voimallisinta muistaminen on silloin, kun se on sidoksissa nykyhetkeen, sillä ilman tätä sidosta menneisyys sulkeutuu erilliseksi saarekkeeksi. 36 Ihmiset haluavat myös sanoa ääneen sen, mitä ei voi sanoa, muistaa sen, mitä ei voida muistaa, integroida elämäänsä sen mitä ei voi integroida. Yhteiset rituaalit tai taiteen keinot tuovat mahdollisuuden käsittämättömän työstämiseen. Ihminen on paitsi sosiaalinen myös rituaalinen eläin. Länsimainen perinne vastustaa rituaaleja ja arvostaa spontaanisuutta ja yksilöllistä itseilmaisua, mutta jättää ihmiset samalla yksin surun tai käsittämättömien asioiden kanssa. Jollei rituaaleja yhdessä muodossa sallita, ne putkahtavat esiin toisissa, sitä voimakkaampina mitä kiinteämpää sosiaalinen vuorovaikutus on. Rituaalit tekevät sosiaaliset suhteet näkyviksi, jolloin ihmisten on mahdollista tuntea oma yhteisönsä. Samalla rituaalit auttavat keskittämään huomiota ajattelun kehysten avulla, elävöittävät muistia ja liittävät menneen nykyiseen. Rituaalit muuttavat havaintoja, koska ne muuttavat havaintojen valitsemisen periaatteita. Rituaalit eivät ainoastaan auta kokemaan elävämmin sitä, mikä olisi muutenkin koettu, vaan ne voivat tehdä mahdolliseksi tiedon, joka muulla tavoin ei olisi tullut tiettäväksi. Tällöin on myös vaarana, että rituaali kääntyy traumaattista kokemusta vahvistavaksi. Rituaalit voivat luonnollisesti jäsentää yhtä lailla myös myönteisiä kokemuksia. 37 Tunteet ovat sosiaalisia rituaaleista riippumattakin, ja voimakkaita emootioita aiheuttaneita tapahtumia käsitellään jakamalla niitä läheisten kanssa. Näin tekee tutkimuksen mukaan 90 96 prosenttia länsieu- 6 Onnismaa, J. 2008. Osa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus.

rooppalaisista, riippumatta maasta, iästä, sukupuolesta tai tunteen laadusta. 38 Kärsimyksestä muistuttaminen on paitsi historiankirjoituksen myös taiteen eettinen tehtävä, mutta vaarana on määrittelemättömän muuttuminen tapahtumien mystifioinniksi. Taiteellisen tai historiallisen kuvauksen seurauksena menneisyys voi sulkeutua ja esineellistyä sen sijaan että se muuttuisi osaksi nykyisyyttä. Hyvästä tarkoituksesta huolimatta kärsimyksen kuvaus voi muuttua kärsimyskitschiksi tai epätodelliseksi simulaatioksi. Sentimentaalinen esitys voi saada samastumaan yksittäiseen uhriin, jolloin kokonaisuus unohtuu: Ainakin Anne Frankin olisi pitänyt pelastua. Taiteellinen esittäminen saattaa puhua voimakkaimmin poissaolevasta, kun kärsimystä ei kuviteta. Suoran esittämisen sijaan kärsimystä voi kuvata Theodor Adornon mukaan kivien kielellä pikemminkin kuin kuvien kielellä. Hänen mukaansa kasvatuksen tärkein tehtävä on taata, ettei Auschwitz enää toistuisi eikä barbariaan enää sorruttaisi. 39 Kollektiivinen unohtaminen ja muistamisen politiikka Eettisenä olentona ihmisellä on muisti, joka ylläpitää hänessä tyytymättömyyden tunnetta. Muisti tekee meistä haavoittuvia ja kärsimykselle alttiita. Andrei Tarkovski 40 Nietzschen mukaan unohtaminen tai historiattomuus on niin pienen kuin suurenkin onnen edellytys, mutta menneisyys palaa aaveen tavoin häiritsemään nykyhetken rauhaa. Kuitenkaan ilman unohtamista ei ole muistia sen paremmin kuin kirjallisuutta tai historiaakaan. Unohtaminen ja muistaminen eivät ole vastakohtia, vaan unohtaminen on muistamisen yksi tapa, ja muistamisen tavoin sosiaalinen ja institutionaalinen ilmiö. 41 Sudanin alueella asuva Nuer-kansa muistaa tarkoin esi-isiensä 11 edeltävää sukupolvea, mutta unohtaa tämän luvun yli menevät, koska juuri tämä määrä edeltäviä sukupolvia rakentaa heidän yhteisöään ja säätelee heidän elinkeinojaan. Francis Bacon havaitsi lähes 400 vuotta sitten, että tutkijat usein unohtavat omaksi uskomansa keksinnön syntyneen jo ennen heitä. 42 Muistamisten tavoin unohtamista on monenlaista: satunnaista, tarkoitushakuista, pyrkimystä käsitellä traumaattisia muistoja, kollektiivisen kertomuksen ylläpitämistä tai uudelleen rakentamista ja juoneen soveltumattomien yksityiskohtien karsimista. Sanonta en muista voi olla tapa pitää keskustelun mahdollisuuksia avoinna. Kun tapahtuma ei sovi kertomuksen juoneen tai ryhmän kuvaan itsestään, on mahdollista muuttaa joko ryhmäidentiteettiä tai tapahtuman merkitystä. Niin yksilöllinen kuin kollektiivinenkin unohtaminen on tapa käsitellä vaikeita asioita, ja tekee mahdolliseksi menneisyyden uudelleen rakentamisen ja eteenpäin jatkamisen. Tosin pakonomainen torjuminen usein vain lisää pakonomaista muistamista. Traumaattiset muistijäljet voivat aktivoitua Marcel Proustin kuvaamina ruumiillisina tuntemuksina tai unissa. Michel Foucault kuvaa ruumista ilmaisulla tapahtumien kaivertama pinta. Kun unohdettu tulee esiin ruumiin kautta, sen sanattomia merkkejä voi lukea muistin kielenä. 43 Paradoksaalista muistamisen ja unohtamisen rajankäyntiä havaitaan yhteisten traumaattisten kokemusten työstämisessä. Vain 30 prosenttia USA:ssa asuvista keskitysleirivangeista kertoi jakaneensa kokemuksiaan muiden kanssa. Muuan vanki totesi: Haluamme muiden muistavan, mutta omassa piirissämme haluamme unohtaa. Italiassa asuva henkiin jäänyt puolestaan sanoi: Tiesin, mutta en ollut nähnyt mitään. En kuullut kenenkään kertovan tapahtumista, en ollut koskaan käynyt siellä. Muistamista voidaan pyrkiä rajoittamaan eri tavoin. Suoranainen kielto eli sensuuri estää keskustelun tietyistä aiheista, tietyin sanoin tai tietyissä tilanteissa. Toinen keino on erottaa toisistaan järkevä ja järjetön puhe. Kolmas tapa piilottaa historiallista kokemusta on normatiivinen toden ja epätoden määrittely. Tieteellisessä keskustelussa on sovittu tiettyjen peruskäsitteiden sisällöstä ja totena pidetyistä asioista. Tieto ei ole vain havaintoja jostain ulkopuolisesta kohteesta, vaan tiedon hankkiminen ja käyttäminen ovat jo itsessään valtaa toteuttavia käytäntöjä. Tieto ja valta ovat kehämäisessä suhteessa ja oikeuttavat toisensa. 44 Perusteellisesta muistin puhdistusoperaatiosta kertoi noin vuonna 100 eaa. kiinalainen historioitsija Sima Qin. Pääministerinsä kehotuksesta keisari määräsi vuonna 213 eaa. maassaan kirjarovioiden pystyttämisen ja muun muistitiedon hävittämisen. Ensimmäinen keisari keräsi ja poisti laulut, dokumentit ja sadan koulun sananparret tehdäkseen ihmiset tyhmiksi ja 7 Onnismaa, J. 2008. Osa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus.

varmistaakseen, ettei kukaan taivaan alla hylkäisi nykyhetkeä menneisyyden avulla. 45 Theodor Adorno arvosteli sodanjälkeistä Saksaa tahallisen tai tahattoman unohduksen ilmapiiristä. Japanin hibakushat eli Hiroshimasta henkiin jääneet ovat yhä näkymättömiä ja kielettömiä. Sigmund Freudin sanonnan mukaan rikospaikat kuorrutetaan muistomerkeillä, jotka antavat luvan unohtamiseen. 46 Tarkoituksellisesti unohdettu tulee kuitenkin esiin odottamatta. Israelissa taloja ympäröivä kaktuslaji kasvaa aina uudelleen talojen muotoon paikoissa, joissa ei virallisesti koskaan ole ollut palestiinalaisten kyliä. Unohtaminen on samalla esineellistämistä, ja yhteinen muistaminen tai unohtaminen on myös poliittinen tapahtuma. Muistaminen liittyy kamppailuun identiteeteistä ja merkityksistä: kenellä on oikeus muistaa mitäkin ja saada äänensä ja kertomuksensa kuuluviin. Syrjäytetyt äänet kuten erilaiset vähemmistöt voivat kamppailun avulla oikeuttaa asemansa ja nousta unohduksesta tietoisuuteen. Yhteiset rituaalit ovat myös siirtymäriittejä, joissa osanottajat saavat tukea roolista toiseen siirtymisessä, kuten siirtymässä yksinäisestä huolen kantajasta ihmisten joukkoon, joita ei ole tähän asti kuultu tai arvostettu riittävästi. Muistin ja unohduksen politiikka on kamppailua, joissa intiimi elämä ja henkilökohtainen kokemus ovat muuttuneet oikeusjuttuja, kansalaisaktiivisuutta ja ammattikuntakiistoja herättäviksi yhteisiksi asioiksi. Milan Kunderan sanoin taistelu valtaa vastaan on samalla taistelua unohdusta vastaan. 47 8 Onnismaa, J. 2008. Osa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus.

II Hiljainen tieto organisaatioiden rakenteissa: Vauhtisokeutta, muistikatkoksia ja uudelleen muistamista Organisaation tietämys on organisaation osa, joka voidaan ainakin käsitteellisesti erottaa organisaation yksittäisten jäsenten tietämyksestä. Organisaation ja yksilön analogian pulmallisuudesta huolimatta voitaneen yleisellä tasolla sanoa, että organisaation muistilla on samankaltainen tehtävä kuin yksilön muistilla, suunnata toimintaa. Organisaation muisti ei ole tarkkarajainen käsite, koska se ymmärretään milloin organisaatioon kuuluvien yksilöiden muistin summaksi, milloin organisaation itsensä ominaisuudeksi. Samoin kuin puhuttaessa kollektiivisesta ja sosiaalisesta muistista yleensä, pelkkä tosi epätosi-ulottuvuus eli se, miten oikein asiat muistetaan, ei kuvaa riittävästi organisaation muistia. 48 Alan Kransdorffin mukaan organisaation muisti liittyy vain etäisesti työntekijöiden spesifeihin ammatillisiin taitoihin, pikemminkin se on Polanyin määrittämän hiljaisen tiedon tavoin sidoksissa rutiineihin, silloin kun rutiinit ymmärretään laaja-alaisina toimintatapoina. Rutiinitkin ovat muuttuvia, eikä niitä voi kuvata pelkästään kehitystä jarruttavina käytäntöinä. On vaikea kuvitella mielekästä työtä tai organisaation toimintaa, joka koostuisi vain lyhytjännitteisestä toiminnasta tai kroonisesta innovoinnista vailla kestäviä rutiineja, tapoja ja tottumuksia. 49 Sosiaaliset verkostot ja sen tietäminen, kuka tietää mitä, avaa virallisen ja epävirallisen tai systemaattisen ja ei-systemaattisen tiedon lähteet. Organisaation muisti sijaitsee paitsi johdon ja työntekijöiden toiminnassa, myös tietoteknisissä järjestelmissä. Tietotekniikka tai muut ulkoiset apuvälineet eivät kuitenkaan toimi sosiaalisessa tyhjiössä, eivätkä tekniikan suomat mahdollisuudet vielä selitä sen käyttötapoja organisaatiossa. 50 Tarkastelen aluksi organisaatiokulttuuria organisaation muistin ja hiljaisen tiedon kantajana. Äkillisten muutosten tai fuusioiden yhteydessä organisaatio voi myös unohtaa tärkeää tietoa, josta aiheutuu tehottomuutta tehokkuuden nimissä. Lopuksi tarkastelen niin sanottua toista tietoa eli erilaisia tiedon tyyppejä tai tietämisen ja muistamisen tapoja, joiden yhdeksi muodoksi hiljainen tieto voidaan nähdä, ja jotka ovat organisaatiossa virallisesti oikeutetun tiedon vasta painona. 51 Toisen tiedon esiin kutsuminen voi tukea organisaatioiden muistamista. Organisaatiokulttuuri hiljaisen tiedon kantajana Organisaation muistin voidaan ajatella tiivistyvän ja muuttuvan joko näkyväksi tai näkymättömäksi organisaation kulttuurissa. Tavaroita tai palveluita tuottaessaan organisaation jäsenet tuottavat ja ylläpitävät myös organisaation kulttuuria. Organisaatiokulttuurin katsotaan muodostuvan suhteellisen pysyvistä ja yhdenmukaisista arvoista, uskomuksista, tavoista, traditioista ja käytännöistä, jotka jokainen organisaation jäsen on organisaatioon tullessaan oppinut ja jotka välittyvät eteenpäin yritykseen tuleville uusille työntekijöille. Organisaatiolla kuten kaikilla sosiaalisilla instituutioilla on tietty retorinen rakenne, kaava jonka mukaan kieltä käytetään, ja josta tulee osa siitä, minkä kaikki tietävät. Organisaatiokulttuurin muita helposti tai hitaasti avautuvia ilmentymiä ovat esimerkiksi sankaritarinat, myytit, vallitsevat normit, palkitsemisja rankaisujärjestelmät, seremoniat ja toimitilat. Suurissa organisaatioissa voi olla useita alakulttuureja, jotka joko tukevat vallitsevaa kulttuuria tai ovat sen kanssa ristiriidassa. 52 Edgar Scheinin mukaan organisaatiokulttuuri on perusoletusten malli, jonka jokin ryhmä on keksinyt, löytänyt tai kehittänyt oppiessaan käsittelemään ulkoiseen sopeutumiseen tai sisäiseen yhdentymiseen liittyviä ongelmia. 53 Malli on ainakin aiemmin toiminut kyllin hyvin, jotta sitä voidaan pitää perusteltuna ja siksi se opetetaan ryhmän uusille jäsenille ongelmia koskevana tapana havaita, ajatella ja tuntea. Organisaatiokulttuurin piirteitä on jäljitetty esimerkiksi organisaatiometaforien avulla. 54 Kun yrityksen perustaja on vielä johdossa, kulttuurin katkoksia ei synny yhtä helposti kuin johdon ja työntekijöiden vaihtuessa. Kahdella tai useammalla yrityksellä voi olla pitkä yhteinen historia, muisti ja kulttuuri. Esimerkki 1: Alvar Aallon huonekaluja myyvän Artekin ja huonekaluvalmistaja Korhosen välinen yhteistyö on 1920-luvulta lähtien ollut tiivistä. Otto Korhonen perusti perheyrityksensä kahden ammattilaisen kanssa 9 Onnismaa, J. 2008. Osa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus.

vuonna 1910, ja yhtiössä kehitettiin monia tuotannollisia uudistuksia. Artekin ideologiana oli alun perin modernin elämäntavan edistäminen hyvän ja käytännöllisen suunnittelun avulla. Otto Korhonen ja Alvar Aalto jakoivat saman ajatusmaailman, ja ensimmäinen suuri yhteinen hanke oli Paimion parantola 1929 1933. Monet tuolloin yhteisesti kehitetyistä tuoleista ovat yhä tuotannossa. 55 Luottamus ja yhteinen organisaatiomuisti vaikuttavat toisiinsa niin myönteisissä kuin kielteisissä tapauksissa. Molemmissa yrityksissä on pidetty keskinäistä luottamusta muodollisia sopimuksia tärkeämpänä, ja työsuhteet ovat olleet pitkäkestoisia. Organisaatiomuisti joutuu erityiselle koetukselle, kun huonekalu otetaan vuosikymmenien jälkeen uudelleen tuotantoon. Tällöin pyydetään neuvoja eläkkeellä olevilta työntekijöiltä ja etsitään varastosta vanhat työkalut ja piirustukset. 1990-luvulla Artek ajautui lähes konkurssiin, ja ruotsalainen sijoitusyhtiö osti sen. Tällä hetkellä yhtiö on hyvin kasvuhakuinen uusilla markkinoilla. 1990-luvulla Korhosella on ryhdytty valmistamaan myös halpatuotteita eri tilaajille, ja ammattiylpeiden työntekijöiden on ollut vaikeaa sopeutua tekemään vaatimattomampaa laatua kuin mihin he ovat tottuneet. 56 Kulttuurien kohtaamiseksi voi nimittää johtamisen ja organisoinnin tapaa, jossa kulttuurisia piirteitä on otettu huomioon, päinvastaisessa tapauksessa voidaan puhua organisaatiokulttuurien törmäyksestä. Yhteisesti sovituista pelisäännöistä voidaan käyttää nimitystä luottamussopimus. Luottamus yksinkertaistaa monimutkaista sosiaalista järjestelmää, ja vailla luottamusta vain hyvin yksinkertainen ja paikallinen yhteistoiminta olisi mahdollista. Anthony Giddensin mukaan luottamuksen vastakohta ei ole epäluottamus vaan kauhu. 57 Huonosti johdettu fuusio, kuten organisaatioiden arvaamaton johtamistapa ylipäänsä, voi aiheuttaa paitsi epäluottamusta myös pelkoa tiedonkulun ja vaikutusmahdollisuuksien puuttuessa. Esimerkki 2: Fortum muodostettiin yhdistämällä Imatran Voima IVO ja Neste 1990-luvun lopulla. Lisäksi Fortumiin yhdistettiin 2000-luvun alussa ruotsalainen Birka Energi. Jokaisella fuusioiduista yrityksistä oli omaleimainen historiansa, ja fuusioissa joko kohtasivat tai törmäsivät erilaiset kulttuurit. IVO:n ja Nesteen suurimmat erot olivat markkinoihin, kilpailuun ja asiakkaaseen suhtautumisessa. IVO oli hajautettu asiantuntijaorganisaatio, Neste keskitetty tulosyksikköorganisaatio. IVO:ssa käyttäytyminen oli epämuodollista, Nesteellä virallista. Edellisessä suhtautuminen kontrolliin oli suurpiirteistä, jälkimmäisessä asiat hoidettiin täsmällisesti. Toiminnan koordinointi ja henkilöstön motivointi näyttäytyi erilaisena, samoin päätöksenteko oli paikoin hajautettua ja paikoin keskitettyä. Kun pelisääntöjä ei ollut fuusiovaiheessa sovittu, logiikka vaihtui tilanteen mukaan. Kulttuurien törmätessä keskinäinen kunnioituksen puute ilmeni joko passiivisuutena tai ylemmyyden tunteena. 58 Tarinan jatko on valoisampi. Organisaatioissa voidaan myös oppia kokemuksista. IVO:n ja Nesteen yhdistyessä Fortumiksi haastateltavat kuvasivat tiedon, ohjauksen ja näkemyksen puutetta sekä organisoinnin hitautta ja rönsyilyä. Sitä vastoin Birka Energin fuusioituessa Fortumiin 2002 2003 haastateltavat näkivät selkeän prosessin, strategian, päämäärän ja pelisäännöt sekä toimivan ohjauksen. Eri toimintayksiköissä käydyt yhteiset keskustelut tukivat yhteisymmärryksen syntymistä ja lisäsivät turvallisuuden tunnetta. 59 Yritysjohdon kannattaisi kuunnella, mitä työntekijät työstään kertovat. Työntekijöiden kertomuksilla ja kertomuksellisella näkökulmalla yleensäkin on merkitystä myös organisaation henkilöstöstrategian kannalta. Jollei organisaatiolla ole muutokseen rakennettua henkilöstöstrategiaa, työntekijät alkavat muodostaa sitä itse, ja negatiiviset mielikuvat ja ahdistuneisuuden kehikot alkavat ihmisten kertomuksissa elää omaa elämäänsä. 60 Tämäntyyppinen kokemus saatiin ainakin seuraavassa esimerkkitapauksessa. Esimerkki 3: Vuonna 2001 energiayhtiö Vattenfall myi 229 työntekijän verkkourakointitoimintansa Suomen Voimatekniikalle. Yrityskaupan myötä yhtiöstä tuli 459 työntekijän urakointiyhtiö ja samalla Empowerin tytäryhtiö. Aluksi omistajien vaihtuminen ja uusi omistajapolitiikka loivat tulevaisuudenuskoa, mutta ajan myötä työntekijöiden hyvinvointi väheni muutoksessa. Pahoinvointi aiheutui huonosta muutosjohtamisesta, menetetystä kulttuurista ja oman työn hallinnasta sekä talouden epävarmuudesta. Lopulta kaikki näytti kulminoituvan rahan tekemiseen itselle ja uusille omistajille. Väitöstutkimuksen mukaan henkilöstöstrategian täytyy tukea organisaation johtoa muutoksen läpi viemisessä, pystyä tukemaan työntekijöitten työllisyyttä, työn jatkumista ja näihin liittyviä odotuksia. Henkilöstöstrategian tulisi luoda henkilöstölle myös vaikuttamisen edellytyksiä ja mahdollistaa sosiaalisten yhteyksien rakentaminen. 61 10 Onnismaa, J. 2008. Osa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus.

Organisaatio on kerroksinen kokonaisuus, jossa historia, nykyhetki ja tulevaisuus ovat eri tulkinnoissa samanaikaisesti läsnä. Organisaatio elää siten monenlaisina mielikuvina, ja voi näyttäytyä myös yksipuolisen hyvänä tai pahana, hoivaavana tai rankaisevana vanhempana. Oman organisaation idealisointi fuusiotilanteessa tai muulloin voi Hirschhornin mukaan johtaa splittaukseen ihmisten jyrkkään jakamiseen hyvän organisaation tavoitteita tukeviin meihin ja niitä vastustaviin vihollisiin. 62 Organisaatiokulttuurin piirteiden tulkinta on erilainen sen mukaan, havainnoivatko niitä johtajat vai työntekijät. Keskuskauppakamarin selvityksessä kävi ilmi, että suomalaisyritysten johto ja työntekijät elävät usein tyystin eri maailmoissa. 63 Mikäli johtajat ovat tottuneet toimimaan virallisten rakenteiden eivätkä kulttuurien mukaan, he tuskin saavat toivottuja uusia toimintatapoja juurrutetuiksi. Tiukka pitäytyminen asioiden johtamiseen (management) ja mitattavien tulosten kontrolliin näyttäisi synnyttävän vahvan mutta ylimielisen kulttuurin, jossa aloitteellisuus helposti tukahtuu. 64 Kymmenvuotisen pitkittäistutkimuksen mukaan pelkkä rationaalinen tavoitteellisuus ei organisaation taloudellisen tehokkuuden kannalta riitä, vaan tueksi tarvitaan vahvaa klaanikulttuuria, jolloin henkilöstö kokee, että sillä on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. Klaanikulttuuri, jossa henkilöstö on sitoutunutta, mutta ei voi osallistua päätöksentekoon, johtaa tavoitteiden eriytymiseen ja siihen, että eri henkilöstöryhmät ajavat omia intressejään. Sitoutuminen ei tällöin enää liity organisaation perustehtävään. 65 Ihmisten johtaminen (leadership) on paljolti merkitysten johtamista ja tilan antamista työryhmän perusoletusten kautta syntyvään, vuoropuhelua ja ihmisten arvokkuutta korostavaan kulttuuriin. Kaiken kaikkiaan johtajuuden merkitys on keskeinen organisaatiokulttuurin rakentumisessa, mutta johtajuus on jo lähtökohtaisesti ristiriitaista. Johtajuuden tulisi sijaita organisaation rajalla, katsoa Januskasvoin samanaikaisesti organisaation sisä- ja ulkopuolelle. Johtamistyössä tulisi lisäksi voida yhdistää kaksi vastakkaista asiaa määrittely ja vapaus jotta organisaatio pysyisi perustehtävässään ja siten turvaisi olemassaolonsa ja jatkuvuutensa. Sen sijaan että perustehtävä määriteltäisiin lopullisesti, määrittelyn tulisi Harri Hyypän mukaan olla jatkuvaa sisäistä dialo gia ja uudelleentulkintaa, jota johtajuuden pitäisi tukea. 66 Organisaatiokulttuurista saatava tieto on vain tulkinnallista. Perinteisesti esitetään, että tieteellisen kuvauksen olisi mentävä toimijoiden omien sosiaalisten konstruktioiden taakse. Vaatimus pohjautuu oletukseen, jonka mukaan havainnoija voisi olla havainnon kohteen ulkopuolella eikä hänen tutkimuksensa mitenkään vaikuttaisi havainnoitaviin. Tietyn kulttuurin sisä- ja ulkopuolelta saadaan kuitenkin erilaista tietoa, joista kumpaakaan ei voi Klaus Ederin mukaan pitää a priori oikeampana tai tarkempana. 67 Muistamattomuus ja puhumattomuus organisaatioissa Organisaatiot unohtavat, poisoppivat tai kadottavat tietoa monin tavoin ja monissa olosuhteissa. Organisaatiounohdusta voi kuvata organisaation tietämyksen tahalliseksi tai tahattomaksi kadottamiseksi, joka johtaa organisaation toimintatavan muutoksiin. Unohduksella voi olla joko hyvä tai huono vaikutus organisaation tehokkuuteen. 68 Organisaatiounohdus voi ilmetä ainakin kolmessa kontekstissa. Ensinnäkään pelkkä valmius uuden tiedon luomiseen tai sen jakamiseen ei takaa organisaation menestystä pitkällä aikavälillä. Monet tutkimukset kertovat tärkeän uuden tiedon hukkaamisesta ennen sen dokumentointia ja saatavuuden varmistusta. Toiseksi, monet tutkimukset kertovat myös organisaation muistin vähittäisestä rapautumisesta ellei tietämystä pidetä riittävästi yllä. Engeström ym. tutkivat urologian klinikkaa, jossa tieto ja jatkuvuus olivat henkilöityneet johtajaan, eikä dokumentoinnista riittävästi huolehdittu. Johtajan eläkkeelle jääminen aiheutti tiedon katkoksen ja toiminnallisen kriisin. 69 Kolmanneksi, unohtaminen on toisinaan myös välttämätöntä organisaation uuden toimintatavan ja logiikan omaksumiseksi tai päivittäisestä työtaakasta selviytymiseksi. Unohtaminen tulkitaan tällöin positiiviseksi ilmiöksi, ja unohtamisen vaikeuden nähdään haittaavan organisaation toimintaa. Tarkoituksellisesti organisaatiot unohtavat periaatteessa kahdella tavalla: puhdistamalla muisti tai pyyhkimällä muistia. Edellinen merkitsee kertakaikkista rajan asettamista menneisyyden ja nykyhetken välille. Jälkimmäinen unohdus merkitsee tämänhetkistä ja jatkuvaa muistamisen arvoisten tapahtumien ja asioiden valikointia. Esimer- 11 Onnismaa, J. 2008. Osa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus.

kiksi tilastointimenetelmät tähtäävät runsaan tiedon suodattamiseen ja karsimiseen. Kaiken mahdollisen tiedon arkistointi on hankalaa, ja uudelleen keksiminen voi joskus olla muistamista helpompaa. 70 Muistin puhdistus ja alusta aloittaminen näyttävät monesti olevan yksityisten ja julkisten organisaatioiden uskottavuuden takeina. On rynnättävä eteenpäin muita nopeammin ja unohdettava historia. Ulkopuolinen työnohjaaja tai prosessikonsultti voi huomata olevansa organisaation puutteellisen muistin ja johtajuuden paikkaajana. Laajassa kansainvälisessä tutkimuksessa lähes yhdeksän kymmenestä yrityksestä piti innovaatioita tärkeimpinä kasvun ja kannattavuuden takeina, ja keskittyminen ydinosaamiseen nähtiin vähemmän tärkeänä. 71 Pidäkkeetön innovaatiopuhe ja ydinosaamisen unohtaminen pitävät kuitenkin sisällään vauhtisokeuden riskin. Arvostettu talouslehti Fortune julisti Enronin vuonna 2000 jo viidennen kerran peräkkäin vuoden innovatiivisimmaksi yritykseksi, mutta seuraavana vuonna yhtiö oli saanut toisenlaista kuuluisuutta USA:n yrityshistorian suurimmasta korruptioskandaalista. 72 Harvoissa länsimaisissa organisaatioissa on jäljellä monia työntekijöitä, jotka muistaisivat edes 5 6 vuoden takaisia tapahtumia. Tällöin tulee hankalaksi suuntautua tulevaisuuteen. Työntekijät katoavat Milan Kunderan sanoin näkymättömiin kuin sumussa etenevä kulkue, ja heidät unohdetaan. 73 Lyhytjännitteisyys voi olla haitaksi, koska vasta työntekijän pitkäaikainen kokemus näyttäisi tekevän mahdollisiksi teorian ja käytännön yhdistämisen sekä ennakoinnin, mielikuvituksen ja kokonaisuuden tajun. 74 USA:ssa ja Britanniassa on havaittu yritysten toistavan samoja virheitä ja myös keksivän samat ratkaisut uudelleen. Britanniassa työntekijöiden irtisanomiset ja nopea vaihtuvuus ovat aiheuttaneet merkittäviä taloudellisia tappioita lentokoneteollisuudessa, kaasuntuotanto-, pankki- ja rahoitusalalla, yksityisessä terveydenhuollossa sekä lentoyhtiöissä. Menetyksiä samasta syystä ovat kärsineet myös muun muassa Ford, IBM ja BBC. USA:ssa tehokkuuden lisäämiseksi toimeenpannut irtisanomiset ovat 1990-luvulla monesti johtaneet tuottavuuden laskuun, voittojen kaventumiseen ja pahimmillaan konkursseihin. 75 Suomalaisyritykset ovat Pohjoismaiden innokkaimpia ulkoistajia. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan on kuitenkin epäselvää, missä määrin toimintojen ulkoistaminen ja tuotannon siirrot maasta toiseen ovat parantaneet kannattavuutta ja tuottavuutta. 76 Monien tutkimusten mukaan puolet yrityskaupoista epäonnistuu, kun yhdistymisen hyödyt jäävät kuviteltua vähäisemmiksi tai kulttuurit liian erilaisiksi. 77 Suomessa irtisanomisten jälkeen työpaikalle jääneiden sydänkuolemien osoitettiin viisinkertaistuvan, minkä tutkijat selittävät työstressillä. 78 Tutkimustulos jättää kysymyksen, voisiko stressin aiheuttajana olla myös työntekijöiden yhteisen osaamisen ja yhteisen historian kadottaminen, vaikka oma työsuhde säilyisikin. Vaihtuvuudesta ja irtisanomisista seuraa helposti laskettavia kustannuksia, muun muassa uuden asiantuntijan palkkaamisen ja perehtymisen kulut on arvioitu noin 75 prosentiksi hänen vuosiansiostaan. Vaikeammin laskettaviin kuluihin kuuluu paikkansa säilyttäneiden työmoraalin ja uudistumiskyvyn romahtaminen. Organisaation tieto- ja luottamuspääoman kannalta dominovaikutukset voivat olla arvaamattomia. Kuitenkin luottamuksen merkitys organisaatioissa kasvaa lisääntyvän yhteistoiminnallisuuden vuoksi. Joitakin luottamuksen menetyksen haittoja on jo pystytty tunnistamaan. 79 Käsitys kaiken vaihdettavuudesta ja eläminen heilahtelevassa markkinatilanteessa saavat aikaan kokemuksen pirstoutumisen ja lyhyen irrallisen episodisen aikakäsityksen, joka ei tue historiallisen jatkuvuuden tunnetta. Joustavan organisaation ihannetyöntekijä tulee toimeen kenen kanssa tahansa lyhytaikaisissa tiimeissä ja unohtaa historian. Useille työntekijöille tällainen kuluttajamainen asenne ja kokemuksen arvon kiistäminen aiheuttavat kuitenkin riittämättömyyden tunteita sekä vähentävät työntekijöiden keskinäistä luottamusta ja lojaalisuutta työnantajaa kohtaan. 80 Työkulttuurissamme voidaan juuri muistamattomuuden vuoksi tunnistaa infantiileja piirteitä, mutta latinan infans-sanan alkuperäinen merkitys on puhumaton. Organisaatioissa ei uskalleta puhua ääneen, koska sitä voidaan pitää yhteisesti hyväksyttyjen arvojen vastaisena. Puhumattomuus voi seurata myös kielen kadottamisesta. Päivittäinen työn ja kasvatuksen kieli on täynnä ontoiksi kovertuneita käsitteitä, jotka eivät tarkoita mitään tai sitten tarkoittavat päinvastaista kuin niiden ilmoitetaan tarkoittavan. Organisaatioiden kieli näyttää monesti muuttuneen sisällöistä irrallisiksi, tyhjiksi ja loitsumaisiksi merkeiksi. Kielen ja kokemuksen välisen yhteyden murtuminen johtaa kielen muuntumiseen signaaleiksi, joita ei tietoisesti oteta vastaan. 12 Onnismaa, J. 2008. Osa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus.

Julkisen kielen loitsumaisuus voi ulottua ihmisten väliseen kommunikaatioon ja yksityiseen kokemukseen, joka muuttuu kylmäksi sopeutumiseksi. 81 Kyseenalaistamalla vallan ja diskurssien kätkettyjä itsestäänselvyyksiä työntekijät voivat muistaa uudelleen ja pohtia yhdessä työnsä tarkoitusta. Muistaminen ja muistuttaminen on helppo mieltää kollektiivisen tarinan kirjoittamiseksi, käsitykseksi meitä yhdistävistä asioista, vähintäänkin yhteisistä kiistoista. Muistaminen voi suuntautua yhdistämisen lisäksi myös hajottamiseen, itsestään selvyyksien purkamiseen. Vastamuisti hajottaa nykyisyyttä yhteen liittämisen sijasta ja alleviivaa perustelujen epävakautta ja pohjattomuutta. Toisaalta muistaminen voi olla myös jokapäiväisen arjen osa, joka auttaa tekemään tyhjäksi hallinnan pyrkimyksiä. Kielen ja tehtävän kollektiivisessa uudelleen muistamisessa on kaksi puolta: Muistamme, jotta tulisimme toisiksi ja muistaessamme olemme jo toisia. 82 Hiljainen tieto toisena tietona Organisaatioiden toiminta näyttää usein perustuvan suoraviivaiseen ja tehokkaan tuntuiseen ongelmanratkaisumalliin: annetaan tietyt lähtökohdat, työ jaetaan osiin ja aikataulutetaan, ja lopputulos tiedetään ennakolta. Kuitenkin käytännön tilanteet ovat usein monimutkaisella tavalla monimutkaisia, eikä kehittämisen tulosta voi tietää ennalta. Uusi syntyy ihmisen toiminnassa ja vuorovaikutuksessa. Alussa uudella ei ole edes sanoja. Ongelman voi usein ymmärtää vasta kun se on jo ratkaistu 83 tai se on muuttunut toiseksi. Martin Heidegger kuvaa kahta ajattelutapaa, laskelmoivaa tai laskevaa ajattelua (rechnende Denken) ja sen vastakohdaksi näkemäänsä mietiskelevää ajattelua (besinnliche Nachdenken). Molempia tarvitaan, mutta näennäistehokkuuden oloissa edellinen on syrjäyttänyt jälkimmäisen. Valitaan halvin ja nopein tie tietoon, ja yhtä nopeasti tieto unohdetaan. Tehdessään maailmasta kalkyloitavan tilan ja objektin, jonka kimppuun ihminen tekniikkoineen hyökkää, tekninen ja hallitsemaan pyrkivä asennoituminen synnyttää jalansijattomuutta ja kodittomuutta. Luonnosta tulee vain säiliö ja energialähde. Mietiskelevälle ajattelulle ei sitä vastoin riitä asioiden katsominen kaukaa. Tie kaikkein lähimpänä olevaan on pisin ja vaikein. Tärkeät asiat ovat usein näkymättömissä, koska ne ovat jokapäiväisiä ja aina silmiemme edessä. Mietiskelevä ajattelu vaatii kykyä kärsivälliseen odottamiseen. Tämä ei ole toimettomuutta, vaan herkkyyttä ja avoimuutta, joka tekee mahdolliseksi maailman kohtaamisen ja asuttamisen. 84 Organisaatioiden julkinen ja virallinen tieto on yleiskatsauksellista pikemmin kuin yksityiskohtaista, muodostettua pikemmin kuin kokemuksellista, poikkileikkauksellista pikemmin kuin pitkittäistä, ilmeistä pikemmin kuin ihmettelevää. Historia ei voi kuitenkaan avautua ilman mietiskelevää ajattelua. Usein kollektiivista historiaa kantaa organisaatioissa epävirallinen, sanallinen tai sanaton intuitiivinen tieto. Virallisesti oikeutetun ja julkisen tiedon vastinparia voidaan nimittää toiseksi tiedoksi. Toinen tieto on mahdollisimman yksityiskohtaista, kokemuksellista, paikantunutta, ihmettelevää, paljastavaa ja pohdiskelevaa, ja siten sukua Heideggerin mietiskelevälle ajattelulle. 85 Toisen tiedon muodoista täsmätieto, esimerkiksi kokemuspohjainen silminnäkijätieto, pyrkii kuvaamaan ilmiötä mahdollisimman läheltä sulkematta yksityiskohtia pois, koska monesti juuri ne voivat olla ratkaisevia. Hiljainen tieto viittaa vaikeasti käsitteellistettävään luonnolliseen tietoon, kokemukseen ja osaamiseen, johon ihmiset käytännöissään ja toiminnassaan nojaavat. Vastatieto haastaa vakiintuneiden käsitysten taustalla olevia otaksumia ja niiden asettamia tiedonmuodostuksen ehtoja, ja raivaa siten tietä syrjään työnnetyille näkemyksille. Heikko tieto voi ilmetä omakohtaisissa kertomuksissa ja muiden kokemusten kuuntelussa, jolloin hiljentyminen ja kuuntelemisen taito on välttämätöntä. Heikko tieto on tietoinen tietämisen rajoista eikä sulje silmiään historian arvoituksellisuudelta, vaan pohtii vakavasti, kantaa huolta ja miettii uudelleen inhimillistä olemista. 86 Lähteet Abrahamson, E. (2003). Change without pain. How managers can overcome iniative overload, organizational chaos, and employee burnout. Harvard, MA: Harvard Business School Press. Adler, P. & Hecksher, C. (2006). Towards collaborative community. In: P. Adler & C. Hecksher (Eds.). The firm and a collaborative community. Reconstructing trust in the knowledge economy. Oxford: Oxford University Press, 11 105. Adorno, T. & Horkheimer, M. (1944/1979). Dialectic of enlightenment. London: Verso. 13 Onnismaa, J. 2008. Osa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus.

Adorno, T. (1995). Kasvatus Auschwitzin jälkeen. Teoksessa J. Koivisto, M. Mäki & T. Uusitupa (toim.): Mitä on valistus? Tampere: Vastapaino, 227 247. Ali-Yrkkö, J. (2007). Ulkoistus ja toimintojen siirrot Suomesta ulkomaille. Katsaus 2000-luvun alun tilanteesta. Keskusteluaiheita Discussion papers No. 1059. Helsinki: Elinkeinoelämän tutkimuslaitos. Armstrong, K. (2000). Ambiguity and remembrance: individual and collective memory in Finland. American Ethnologist. 27(3), 591 608. Aronowitz, S. & Giroux, H. (1991). Postmodern education. Politics, culture and social criticism. Oxford, MN: University of Minnesota Press. Bakhtin, M. (1963/1986). Speech genres and other late essays. Transl. by Vern W. McGee. Austin, TX: University of Texas Press. Bakhtin, M. (1975/1981). The dialogic imagination. Four essays by M. M. Bakhtin. Ed. by Michael Holquist. Austin TX: University of Texas Press. Barthes, R. (1957/1994). Mytologioita. Suom. Panu Minkkinen. Helsinki: Gaudeamus. Burrell, G. & Morgan G. (1987). Sociological paradigms and organisational analysis. Elements of the sociology of corporate life. Hants: Gower Publishing. Calvino, I. (1972/1976). Näkymättömät kaupungit. Suom. Jorma Kapari. Helsinki: Tammi. Chatwin, B. (1987/1988). Näkymättömät polut. Suom. Leena Tamminen. Jyväskylä: Gummerus. Conway, M. (1997). The inventory of experience: memory and identity. In: J. Pennebaker, D. Paez, & B. Rimé (Eds.). Collective memory of political events: social psychological perspectives. Marwah, NJ: Lawrence Erlbaum Associates, 21 45. De Certeau, M. (1984). The practice of everyday life. Berkeley: University of California Press. Delich, F. (2004). The social construction of memory and forgetting. Diogenes 51(1), 65 75. Douglas, M. (1986). How institutions think. Syracuse, NY: Syracuse University Press. Douglas, M. (2000). Puhtaus ja vaara. Ritualistisen rajanvedon analyysi. Tampere: Vastapaino. Bartlett, F. (1932/1995). Remembering: a study in experimental and social psychology. Cambridge: Cambridge University Press. Bateson, G. (1973). Steps toward an ecology of the mind. Collected essays in anthropology, psychiatry, evolution, and epistemology. London: Granada Publishing. Baudrillard J. (1994). La pensée radicale. Paris: Sens et Tonka. Baudrillard, J. (1988). Menetetty menneisyys. Suomi-lehti 3/88. Benjamin, W. (1939/1986). Silmä väkijoukossa. Huomioita eräistä motiiveista Baudelairen tuotannossa. Helsinki: Odessa. Bloch, M. (1996). Internal and external memory. Different ways of being in history. In: M. Lambek & P. Antze (Eds.). Tense past. Cultural essays in trauma and memory. New York: Routledge, 215 233. Bowker, G. (1997). Lest we remember: organizational forgetting and the production of knowledge. Accounting, Management and Information Technologies 7(3), 113 138. Buchanan, D. & Huczynski, A. (2004). Organisational behaviour: an introductory text, instructor s manual. Harlow, Essex: Financial Times/Prentice Hall. Duras, M. (1958/1991). Hiroshima, rakastettuni. Helsinki: Like. (Elokuvakäsikirjoitus). Eder, K. (1998). Onko todellisuus todella? Tiede ja edistys 26(2), 96 109. Engeström, Y., Brown, K., Engeström, R. & Koistinen, K. (1990). Organizational forgetting: an activity-theoretical perspective. In: D. Middleton & D. Edwards (Eds.). Collective Remembering. London: Sage, 139 168. Foucault, M. (1971/1993). Diskursens ordning. Installationsföreläsning vid Collège de France den 2 december 1970. Övers. Mats Rosengren. Stockholm: Brutus Östlings bokförlag Symposion. Foucault, M. (1971/2003). Nietzsche, genealogia, historia. Teoksessa M. Foucault, Foucault/Nietzsche. Suom. Jussi Vähämäki. Helsinki: Tutkijaliitto, 63 107. Foucault, M. (1980). Power/knowledge. Selected interviews & other writings 1972 1977. Ed. by C. Gordon. New York: Pantheon Books. Frijda, N. (1997). Commemorating. In: J. Pennebaker, D. Páez, & B. Rimé (Eds.). Collective memory of political events: social psychological perspectives. Marwah, NJ: Lawrence Erlbaum Associates, 103 127. 14 Onnismaa, J. 2008. Osa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus.

George, G. (1996). Contested meanings and controversial memories. Narratives of sexual abuse in Western Newfoundland. In: M. Lambek & P. Antze (Eds.). Tense past. Cultural essays in trauma and memory. New York: Routledge, 45 66. Giddens, A. (1991). Modernity and self-identity. Self and society in the late modern age. Cambridge: Polity Press. Hacking, I. (1995). Rewriting the soul. Multiple personality and the sciences of memory. Princeton, NJ: Princeton University Press. Hacking, I. (1996). Memory sciences, memory politics. In: M. Lambek & P. Antze (Eds.). Tense past. Cultural essays in trauma and memory. New York: Routledge, 67 87. Hakala, J. (2006). Informaatiohyöky. Tiedon ja osaamisen hallinta työelämässä. Helsinki: Gaudeamus. Halbwachs, M. (1925/1992). On collective memory. Transl. by Lewis A. Coser. Chicago: The University of Chicago Press. Hänninen, S, (2005). Huono-osaisuuden mieli. Teoksessa S. Hänninen, J. Karjalainen & T. Lahti (toim.) Toinen tieto. Kirjoituksia huono-osaisuuden tunnistamisesta. Helsinki: Stakes, 94 117. Hänninen, S., Karjalainen J. & Lahti T. (2005). Lukijalle. Teoksessa S. Hänninen, J. Karjalainen & T. Lahti (toim.) Toinen tieto. Kirjoituksia huono-osaisuuden tunnistamisesta. Helsinki: Stakes, 3 9. Heidegger, M. (1959/1991). Silleen jättäminen. Suom. Reijo Kupiainen. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta Vol XIX. Tampereen yliopiston jäljennepalvelu. Helén, I. (2004). Unohdetun politiikka. Ian Hacking ja intiimit totuudet. Tiede & edistys 29(2), 89 111. Hirschhorn, L. (1988). The workplace within. Psychodynamics of organizational life. Cambridge, MA: The MIT Press. Hyyppä, H. (2000). Tehtävä mielessä. Teoksessa Hyyppä, H. & Miettinen, A. (toim.): Johtajuus ja organisaatiodynamiikka. Oulu: Metanoia-instituutti, 126 143. Hyyppä, H. (2007). Kellosta pilviin. Perusajattelumme muuttumisesta työnohjauksessa. Teoksessa Y. Ketonen & M. Korhonen (toim.). Työnohjaus. Suomen työnohjaajat ry:n 25-vuotisjuhlakirja. Helsinki: Suomen työnohjaajat ry, 131 137. Keraudren, P. (1996) In search of culture: lessons from the past to find a role for the study of administrative culture. Governance 9 (1), 71 98. Helsinki. King D., Dalton D., Daily C. & Covin J. (2004). Meta-analyses of post-acquisition performance: indications of unidentified moderators. Strategic Management Journal 25(2), 187 200. Kirmayer, L. (1996). Landscapes of memory: trauma, narrative and dissociation. In: M. Lambek & P. Antze (Eds.). Tense past. Cultural essays in trauma and memory. New York, NY: Routledge, 173 198. Koistinen, P. (2003). Development and use of organizational memory in close and long-term cooperation between organizations. Acta Universitatis Lappeenrantaensis 172. Lappeenranta University of Technology. Kolbe, L. (2007). Suomen kulttuuripolitiikan luovuttava egoismista. Helsingin sanomat / vieraskynä 10.5. Kransdorff, A. (1998). Corporate amnesia: keeping knowhow in the company. Oxford: Butterworth-Heinemann. Kundera, M. (1978/1983). Naurun ja unohduksen kirja. Suom. Kirsti Siraste. Porvoo: WSOY. Lambek, M. (1996). The past imperfect. Remembering as moral practice. In: M. Lambek & P. Antze (Eds.). Tense past. Cultural essays in trauma and memory. New York, NY: Routledge, 235 254. Lehtonen, T.-K. (2005). Muistaminen, muistuttaminen ja vastamuisti. Tiede & edistys 30(1), 46 59. Loima, J. (2007). Suo, kuokka ja Bolognan sopimus. Helsingin sanomat / vieraskynä 1.5. Lowe, D. (1982). History of bourgeois perception. Chicago: University of Chicago Press. Luhmann, N. (2005/1968). Förtroende: en mekanism för reduktion av social komplexitet. Övers. Eva Backelin. Göteborg: Bokförlaget. Mannheim, K. (1928/1952). The problem of generations. In: K. Mannheim: Essays on the sociology of knowledge. London: Routledge, 276 320. Marques, J., Páez, D. & Sierra, A. (1997). Social sharing, emotional climate, and the transgenerational transmission of memories: the Portuguese colonial war. In: J. Pennebaker, D. Páez, & B. Rimé, (Eds.), Collective memory of political events: social psychological perspectives. Marwah, NJ: Lawrence Erlbaum Associates, 253 275. Keskuskauppakamari (2006). Yrityskulttuuri 2006. Selvitys. 15 Onnismaa, J. 2008. Osa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus.

Martín de Holan, P. & Phillips, N. (2002). Remembrance of things past? The dynamics of organizational forgetting. Management. Science 50(11), 1603 1613. McIntyre, A. (2004). Hyveiden jäljillä. Moraalifilosofinen tutkimus. Suom. Niko Noponen. Helsinki: Gaudeamus. Middleton, D. & Brown, S. (2005). The social psychology of experience. Studies in remembering and forgetting. London: Sage. Middleton, D. & Edwards, D. (1990). Introduction. In: D. Middleton & D. Edwards (Eds.). Collective remembering. London: Sage, 1 22. Miettinen, T. (2007). EU-keskustelijoilla erilaiset näkemykset Euroopan sielusta. Helsingin sanomat / vieraskynä 21.6. Nietzsche, F. (1874/1980). On the advantage and disadvantage of history for life. Transl. by Peter Preuss. Indianapolis, IN: Hackett. Nora, P. (1989). Between memory and history: Les lieux de mémoire. Representations 26, 7 25. Obholzer, A. (1994). Authority, power and leadership. Contributions from group relations training. In: A. Obholzer & V. Roberts (Eds.). The unconscious at work. Individual and human stress in the human services. London and New York: Routledge, 39 50. Onnismaa, J. (2007). Apprende en enterprise: les connaisances tacites et la traversée des interfaces. Sous la direction de T. Seppälä: Le contrat d apprentissage des adultes comme vecteur de développement de la compétitivité et des compétences dans le monde du travail. Helsinki: Université de Helsinki, Palmenia, Centre de formation et le développement, 90 105. Onnismaa, J. (2008). Age, experience, and learning on the job: crossing the boundaries between training and workplace. Journal of Employment Counseling 45 (2), 79 90. Ozga, J. (2000). Policy research in educational settings. Contested terrain. Buckingham Philadelphia: Open University Press. Pasanen, H. (2007). Ohjaava koulutus merkitysten kenttänä. Identiteetin muutos ja moniulotteisuus ammatillisessa rehabilitaatiossa. Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja 121. Peltonen, M. (1999). Mikrohistoriasta. Helsinki: Gaudeamus. Peltonen, U.-M. (2003). Muistin paikat. Vuoden 1918 sisällissodan muistamisesta ja unohtamisesta. Helsinki: SKS. Pennebaker, J & Banasik, B. (1997). On the creation and maintenance of collective memories: history and social psychology. In: J. Pennebaker, D. Páez, & B. Rimé (Eds.). Collective memory of political events: social psychological perspectives. Marwah, NJ: Lawrence Erlbaum Associates, 3 20. Pitkänen, J. (2007). Jännitteet kulttuurien törmätessä yrityskulttuurin vaikutus muutosprosessissa. Työelämän tutkimus 5(2), 144 152. Platon (1984). Menon. Skrifter II i svensk tolkning av Claes Lindskog. Lund: Doxa, 193 241. Polanyi, M. (1966/1983). The tacit dimension. Gloucester, MA: Doubleday. Portelli, A. (2006). Mikä tekee muistitietotutkimuksesta erityisen? Teoksessa O. Fingerroos, R. Haanpää, A. Heimo & U.-M. Peltonen (toim.). Muistitietotutkimus. Metodologisia kysymyksiä. Helsinki: SKS, 49 64. Radley, A. (1990). Artefacts, memory and a sense of the past. In: D. Middleton & D. Edwards (Eds.). Collective remembering. London: Sage, 46 59. Ramadanovic, P. (2001). Forgetting futures. On memory, trauma, and identity. Lanham: Lexington Books. Reiman, T. (2007). Assessing organizational culture in complex sociotechnical systems. Methodological evidence from studies in nuclear power plant maintenance organizations. VTT Publications 627. Espoo: VTT. Reiners, I. (2001). Taiteen muisti. Tutkielmia Adornosta ja Shoahista. Helsinki: Tutkijaliitto. Reunanen, J. (2000). Tieto, tahto ja valta. Helsinki: Yliopistopaino. Richards, B. (1984). Schizoid states and the market. In: B. Richards (Ed.). Capitalism and infancy. Essays on psychoanalysis and politics. London: Free Association Books, 122 166. Rimé, B. & Christophe, V. (1997). How individual emotional episodes fed collective memory. In: J. Pennebaker, D. Páez, & B. Rimé (Eds.). Collective memory of political events: social psychological perspectives. Marwah, NJ: Lawrence Erlbaum Associates, 131 146. Schein, E. (1987). Organisaatiokulttuuri ja johtaminen. Suom. Ritva Liljamo ja Asko Miettinen. Espoo: Weilin+Göös. Schudson, M. (1990). Ronald Reagan misremembered. In: D. Middleton & D. Edwards (Eds.). Collective remembering. London: Sage, 108 119. 16 Onnismaa, J. 2008. Osa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus.

Schuman, H. & Scott, J. (1989). Generations and collective memories. American Sociological Review 54, 359 381. Schwartz, B. (1990). The reconstruction of Abraham Lincoln. In: D. Middleton & D. Edwards (Eds.). Collective remembering. London: Sage, 81 107. Sennett, R. (1999/2002). Työn uusi järjestys. Miten kapitalismi kuluttaa ihmisen luonnetta. Suom. Eine ja David Kivinen. Tampere: Vastapaino. Sennett, R. (2006). The culture of the new capitalism. New Haven: Yale University Press. Shotter, J. (2006). Organizing multi-voiced organizations: action guiding anticipations and the continuous creation of novelty. Draft of a paper given at the conference Polyphony and dialogism as ways of organizing. University of Essex, April 29 th 30 th. Sosiaalipsykologian peruskurssi (2002). Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus (eri kirjoittajia). http://www.uta.fi/tyt/avoin/verkkoopinnot/sosiaalipsykologia/index.html Luettu 4/02. Vygotsky, L. (1981). The instrumental method in psychology. In: J. Wertsch (Ed.). The concept of activity in Soviet psychology. Armonk, NY: M.E. Sharpe, 134 144. Vygotsky, L. (alunp. 1930). The memory of primitive man. Works of Lev Vygotsky. http://www.marxists.org/archive/vygotsky/works/1930/ man/ch04.htm. Luettu 6/07. Wertsch, J. (2002). Voices of collective remembering. Cambridge: Cambridge University Press. Winter, J. (2000). The generation of memory: reflections on the "Memory boom" in contemporary historical studies. GHI Bulletin 27. http://www.ghidc.org/publications/bu/027/fall00bulletin_index.html Luettu 6/07. Yates, F. (1966). The art of memory. Chicago: University of Chicago Press. Young, J. (1999). The exclusive society. London: Sage. Suokas, J. (2006). Suomi voi luoda osaamisesta uuden talouskasvun moottorin. Helsingin sanomat / vieraskynä 25.11. Swidler, A. (2001). What anchors cultural practices. In: T. Schatzki, K. Knorr-Cetina & E. von Savigny (Eds.). The practice turn in contemporary theory. London: Routledge, 74 92. Syrjälä, J. (2006). Valoon piirrettyjä kuvia. Tarinoita ja tulkintoja sähköalan murroksesta hyvinvoinnin ja henkilöstöstrategian näkökulmasta. Jyväskylä Studies in Business and Economics 47. Jyväskylän yliopisto. Tarkovski, A. (1989). Vangittu aika. Toim. R. Mäenpää, V. Makkonen ja A. Alanen. Helsinki: Love kirjat. Vahtera, J., Kivimäki, M., Pentti, J., Linna, A., Virtanen, M., Virtanen, P. & Ferrie, J. (2004). Organisational downsizing, sickness absence, and mortality: 10-town prospective cohort study. British Medical Journal 328, 555 560. Vesikansa, J. (2007). Kun kauppa ei kannata. Suomen kuvalehti 40/07 (5.10), 22 24. Viinisalo, K. (2006). Organisaation arvot ja liiketoiminnan tulos. Joustava kyvykkyys talotekniikka-alalla. Julkaisu 584. Tampere: Tampereen teknillinen yliopisto. Virtanen, M. (2001). Fennomanian perilliset. Poliittiset traditiot ja sukupolvien dynamiikka. Helsinki: SKS/Stakes. Vygotsky, L. (1978). Mind in society. Cambridge, MA: Harvard University Press. VIITTEET 1 Chatwin 1988, 6, 32, 55 2 mt., 17, 62, 110; Vygotsky 1930 3 Lain. Chatwin 1988, 282 4 Platon 1984, 212 213; Lehtonen 2005, 47; Bloch 1996, 218; Peltonen 2003, 214 223 5 Artikkelissa ei pyritä eikä pystytä määrittelemään, mitä kulttuuri on tai mitä se ei ole, mutta yhtä puolta valaisee kulttuurin näkeminen paitsi muistin kerrostumina myös erojen tekemisen järjestelmänä: meillä oleva järjestys vastakohtanaan ulkopuolella vallitseva kaaos. Identiteetit identifioivat ja kiinnittävät yhteisöön vain, jos ne kykenevät sulkemaan pois ja torjumaan itselleen ulkoisen (ks. Douglas 2000, 161; Young 1999, 164 sekä Mirja-Tytti Talibin artikkeli tässä teoksessa). Kulttuuria voidaan tarkastella myös jaettuina käytäntöinä (ks. tämän teoksen Lukijalle-jakso sekä Swidler 2001). 6 Winter 2000 7 Ramadanovic 2001, 17; Bloch 1996, 230; Reunanen 2000; Middleton & Brown 2005, 207 8 Kollektiivinen ja sosiaalinen muisti ymmärretään tässä rinnasteisiksi käsitteiksi, vaikka jälkimmäinen korostaa ehkä selkeämmin muistamisen funktiota tietyn ryhmän sisällä. 9 Halbwachs 1925/1992; Vygotski 1930; 1978; 1981; Mannheim 1928/1955; Virtanen 2001 10 Hacking 1995, 197, 208 209; Helén 2004, 96 100; Halbwachs 1992, 52 53 11 Wertsch 2002, 22; Bartlett 1995, 293, 298 12 Wertsch 2002, 24 13 Halbwachs 1992; Wertsch 2002, 40 46; Portelli 2006, 51, 63 14 Peltonen 2003, 20 21 15 Conway 1997, 21 22; Kirmayer 1996, 176 177; Bloch 1996, 215 17 Onnismaa, J. 2008. Osa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus.

16 Pennebaker & Banasik 1997, 17; Wertsch 2002, 38 17 Mannheim 1925/1952; Schuman & Scott 1989; Schwartz 1990, 104 105; Wertsch 2002, 38; Conway 1997, 28 30; Pennebaker & Banasik 1997, 17 18 Mannheim 1952, 304 307; Conway 1997, 28 30; Virtanen 2001, 30 35 19 Conway 1997, 33 20 Wertsch 2002, 25 26, 172 21 Wertsch 2002, 14; 117 118; Bakhtin 1981, 293 294; 1986, 103, 121; Shotter 2006, 5 22 Chatwin 1989, 286 287; Vygotsky 1981, 137; 1978, 51; Delich 2004, 74 23 Halbwachs 1992, 38, 172 173; Bakhtin 1986, 103, 121 24 Lowe 1982, 39; Halbwachs 1992; Schwartz 1990, 82; Armstrong 2000, 604 605 25 Wertsch 2002, 6 7; McIntyre 2004, 251 26 Bakhtin 1986, 105; 1981, 293 294; Wertsch 2002, 6 7; 172; Portelli 2006, 55 59; Hyyppä 2007, 134 27 Wertsch 2002, 31 32; Pennebaker & Banasik 1997, 6; Lambek 1996, 239; Douglas 1986, 69, 71 28 Winter 2000, 3; Middleton & Brown 2005, 206 207; Armstrong 2000, 593, 598 599 29 Eder 1998, 105, 107 30 Miettinen 2007; Kolbe 2007 31 Loima 2007 32 Calvino 1976, 16 33 Yates 1966; Hacking 1996, 79 80; Peltonen 1999, 99; Chatwin 1989, 286 287 34 Halbwachs 1992, 204; Nora 1989, 7; Peltonen 2003, 187 190; Kirmayer 1996, 189 190 35 Peltonen 2003, 187 190; Halbwachs 1992, 201; Pennebaker & Banasik 1997, 9 10; Radley 1990, 53 36 Duras 1991, 10; Reiners 2001, 258 37 Douglas 2000, 117 120, 199; Middleton & Edwards 1990, 8; Frijda 1997, 118 120. Yhteisöllisiä rituaaleja on luonnehdittu kulttuurisiksi kommenteiksi todellisuuden luonteesta ja asioiden järjestyksestä. Rituaalien on toisaalta ajateltu myös olevan puhtaasti ekspressiivisiä, ilmaisevia, suorituksia, jotka eivät pyri selittämään maailmaa, vaan ne ilmaisevat symbolisesti yhteisön tärkeitä arvoja (Sosiaalipsykologian 2002). 38 Rimé & Christophe 1997, 133 39 Reiners 2001, 254; Baudrillard 1988, 24; Adorno 1995, 227 40 Tarkovski 1989, 85, suomennosta korjattu 41 Nietzsche 1980, 61 62; Ramadanovic 2001, 27; Marques ym. 1997, 255 42 Douglas 1986, 70 80 43 Marques ym. 1997, 255; Middleton & Brown 2005, 90; Benjamin 1986, 18 20, Reiners 2001, 246 247; Foucault 2003, 78; Pasanen 2007, 116; Adorno & Horkheimer 1979, 232 44 Foucault 1993, 7 14; 1980, 81, 133 45 Sima Qin n. 100 eaa., lain. Bowker 1997, 119 46 Marques ym. 1997, 255 256; Reiners 2001, 185, 258 47 Hacking 1996, 69; 1995; Helén 2004, 94 96; ks. Adorno 1995; Adorno & Horkheimer 1979; Lambek & Antze 1996, xxv; Ramadanovic 2001, 28; George 1996, 59 60; Frijda 1997, 118 120; Wertsch 2002, 31 32; Kundera 1983 48 Kransdorff 1998, 3; Martín de Holan & Phillips 2004; Koistinen 2003, 46 49 Kransdorff 1998, 3; Sennett 2002, 43; Polanyi 1983; Bloch 1996, 217 50 Koistinen 2003, 18; Engeström ym. 1990, 143 144 51 Hänninen ym., 2005, 5 52 Hirschhorn 1988, 237; Schudson 1990, 118; Schein 1987, 25 Buchanan & Huczynski 2004; Reiman 2000; Burrell & Morgan 1987, 50, 100 101, 193; Keraudren 1996. Myytti ei Roland Barthesin mukaan ole objekti, käsite tai idea, vaan myytti on puhetta, viestintäjärjestelmä ja viesti, merkityksenannon tapa ja muoto. Myyttiä ei voida määritellä viestinsä kohteesta käsin, vaan oleellinen on tapa, jolla myytti lausuu sen julki. Myytillä on siten muodollisia, mutta ei sisällöllisiä rajoituksia, ja mistä tahansa keskustelun alaisesta asiasta voi rakentua myytti. (Barthes 1957/1994, 173.) 53 Mt., 27; vrt. Burrell & Morgan 1987, 50, 100 101, 193; Keraudren 1996 54 Organisaatiometaforista ks. Tua Haldin-Herrgårdin ja Petri Salon artikkeli tässä teoksessa. 55 Koistinen 2003, 77 80, 132 56 mt., 86, 92, 146 57 Pitkänen 2007; Luhmann 2005, 9, 158; Giddens 1991, 37 58 Pitkänen 2007, 146 147 59 Mt., 148 60 Syrjälä 2006 61 Mt. 62 Hirschhorn 1988, 181 63 Keskuskauppakamari 2006 64 Pitkänen 2007, 147 65 Viinisalo 2006, 128 66 Pitkänen 2007, 147; Obholzer 1994, 45; Hyyppä 2000, 129 130 67 Eder 1998, 101, 103 68 Martín de Holan & Phillips 2004, 1603 69 Martín de Holan & Phillips 2004, 1604; Middleton & Brown 2005, 167; Engeström ym. 1990, 145 150 70 Mt.; Bowker 1997, 114. Puhdistus/pyyhkiminen: clearance/erasure 71 Suokas 2006 72 Hakala 2006 73 Kundera 1983, 37 74 Näin esittivät haastattelemani Huurre Finlandin työntekijät (Onnismaa, tulossa; 2007 95, 98;). 75 Kransdorff 1998, 20 23, 29, 50; Abrahamson 2003; Sennett 2002 76 Ali-Yrkkö 2007 77 Näin esittää HKKK:n professori Sami Torstila (Vesikansa 2007, 24). Ks myös King & al. 2004. Michel Crozier puhuu yritysten paniikkijohtamisesta: monimutkaisissa tilanteissa, joissa harkinta olisi paikallaan, pyritään nopeisiin ja tehokkaan näköisiin ratkaisuihin. 78 Vahtera ym. 2004, 555-560 79 Kransdorff 1998, 29, 50; Adler & Heckscher 2006 80 Sennett 2006; 2002 81 Ozga 2000, 6 7; Richards, 1984, 158 159; Adorno & Horkheimer 1979, 164 166 82 Foucault 2003, 9; Aronowitz & Giroux 1991, 93; Lehtonen 2005, 49 83 Bateson 1973, 242 84 Heidegger 1991, 25 27, 32, 40; Hänninen 2005 85 Hänninen ym. 2005, 4. Michel de Certeau (1984, 70) puhuu jokapäiväisyyden ( murmurings of the everyday ) läheltä katsomisesta ja vallankäytön taktisesta vastustamisesta, Jean Baudrillard (1994, 29) puolestaan latteuden kielioppia vastustavasta radikaalista ajattelusta. 86 Hänninen ym. 2005,4 5 18 Onnismaa, J. 2008. Osa I Hiljainen tieto kulttuurien rakenteissa: kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus.