Tekesin rahoitus Kuntien kehityshankkeisiin Teknologia-asiantuntija Sini Uuttu Etelä-Suomen EAKR-ohjelman teemahankkeiden ideahaun verkostoitumistilaisuus 18.2.2010
Sisältö 1. Tekesin esittely 2. Tekesin tavoitteet julkisen sektorin rahoittajana 3. Tekesin ohjelmat ja rahoitus 4. Innovaatiot julkisissa hankinnoissa - rahoitus 5. Esimerkki innovaatiot julkisissa hankinnoissa rahoitetusta projektista
Tekesin toiminta-ajatus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian ja innovaatioiden keinoin. Tämä uudistaa elinkeinoja, kasvattaa jalostusarvoa, tuottavuutta ja vientiä ja siten luo työllisyyttä ja hyvinvointia.
Tekesin rahoituspäätökset 2008 Yhteensä 516 miljoonaa euroa 1 983 projektiin Avustukset yritysten tutkimus-, kehitysja innovaatiotoimintaan 208 milj. euroa Tutkimusrahoitus yliopistoille, korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille 223 milj. euroa Lainat yritysten tutkimusja innovaatiotoimintaan 85 milj. euroa Luvut sisältävät 31 miljoonaa euroa EU:n rakennerahastojen rahoitusta.
Tekesin tavoitteet julkisen sektorin kehitystoiminnan rahoittajana 1. Markkinoiden synnyttäminen 2. Kansallisen innovaatiostrategian toteuttaminen 3. Julkisten toimijoiden tuottavuuden parantaminen
Markkinoiden synnyttäminen Julkisten hankintojen käyttäminen uusien teknologioiden edelläkävijämarkkinoiden luomiseen: tulosten monistettavuus Julkisen hankkijan asemaa asiantuntevana asiakkaana on vahvistettava Palvelujen saatavuuden parantamiseksi ja varmistamiseksi on oltava selkeä näkemys julkisen ja yksityisen sektorin palveluntarjoajien muodostamasta kokonaisuudesta ja työnjaosta Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön ja aktiivisen vuoropuhelun lisääminen: tulosten julkisuus
Kansallinen innovaatiostrategia Myös julkisilla hankinnoilla voidaan luoda kysyntää innovatiivisille ratkaisuille. Edistämällä laajamittaisten kokeilualustojen ja -hankkeiden sekä avointa innovaatiota tukevien innovaatioyhteisöjen syntyä luodaan edellytyksiä näihin liittyvien edistyksellisten markkinoiden syntymiselle. Julkiset hankinnat n. 22,5 miljardia euroa vuodessa Julkisten hankintojen periaatteita ja käytäntöjä kehitetään innovatiivisten ratkaisujen kysyntää lisäävään suuntaan Julkisen sektorin innovaatiotoiminnan tietopohjan laajentaminen ja parantaminen
Tuottavuus Tuottavuuden myönteinen kehitys on välttämätöntä niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla palvelujen saatavuuden turvaaminen työvoiman saatavuus Teknologian kehittäminen ja innovaatiot yhdistettynä uusiin toimintatapoihin ovat tuottavuuden keskeisiä tekijöitä systeemiset innovaatiot palveluinnovaatiot uusin teknologia > tuottavin teknologia
Tekesin toimenpiteet Ohjelmat Rakennettu ympäristö Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Kestävä yhdyskunta Ym. Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö, hankintamenettelyt, demonstraatiorahoitus, ICT:n hyödyntäminen Rahoitustuotteet Innovaatiot julkisissa hankinnoissa T&K-rahoitus Tutkimusrahoitus
Tekes-ohjelmia Kiinteistöt ja rakentaminen / Rakennettu ympäristö teeman alueella Vesi, Turvallisuus, Verso, Serve ym. Energia- ja ekotehokkuus Kestävä yhdyskunta 2007-2012, noin 100 M Rakennukset: energiatehokkuus Energia ja Ympäristö: energiatuotanto Yhdyskuntarakenne Hyvinvointi ja terveellisyys Tuottavuus - miten Rakennettu ympäristö 2009-2014, noin 90 M Korjaus- ja perusparantaminen Infrastruktuuri Hyvinvointirakentaminen Prosessit ja palvelut, hankintatavat, kokonaisratkaisut Tarve - mitä Tila, 2008-2012, noin 80M Asuminen, työnteko, shoppailu, oppiminen Tilan käyttäjätarpeet ja tila palvelualustana, kokemuksellisuus Virtuaalinen, sosiaalinen ja fyysinen tila ICT ja uudet palvelut
Tekes mukana kehittämässä TUTKIMUKSELLISESSA OS IOSSA T&K:SSA TUOTTEIS- TUKSESSA PALVELUJE N KEHITÄM ISESSÄ LIIKETOIMINNAN KEHITTÄM ISESSÄ Lähtökohtana kokonaisuuksien huomioon ottaminen kerralla Hankkeen sisältö asiakkaan tarpeiden mukaan Rahoitus räätälöidään asiakkaan tarpeiden ja sisällön mukaan Rahoitusta tutkimukseen, yrityksille ja kunnille
Projektin haastavuus, uutuusarvo ja markkinaetäisyys vaikuttavat rahoitukseen Haastavuus ja uutuusarvo kasvavat Kansainvälinen huipputaso Vaativa kansainvälinen taso Kansallinen huipputaso Avustus tai yhdistelmärahoitus Avustus Vaativa kansallinen taso Laina Tuotekehitys Tutkimus Markkinaetäisyys kasvaa
Innovaatiot julkisissa hankinnoissa - rahoitus Copyright Tekes
Miksi tarvitaan rahoitusta hankintojen valmisteluun? Julkisten hankintojen lainsäädäntö mahdollistaa, mutta ei riitä rohkaisemaan innovaatioiden hankintoja Asenneilmapiiri julkisella sektorilla riskiä karttava Julkisten hankintojen organisointitapa ja vähäinen suunnitelmallisuus eivät kannusta uusien ratkaisujen hankintaan Hankinnat koetaan työläiksi ja hankintalaki hankalaksi Tarjouksien hinnat ovat korkeita ja tarjottujen tuotteiden ja palveluiden laatu huono Tarjoukset eivät sisällä uusia ideoita Tuotteiden ja palveluiden laatu ei vastaa käyttäjien tarpeita Määrärahat eivät riitä kaikkien haluttujen palveluiden toteuttamiseen Kilpailu on vähäistä, tarjouksia saadaan vähän Toimiala ei kehity Julkisten hankintojen määrä 22,5 mrd, niillä on suuri vaikutus markkinoihin
Rahoituksen tavoitteet Parantaa palveluiden laatua ja tuottavuutta Kehittää markkinoiden toimintaa Edistää tarjoajien innovatiivisuutta Edistää elinkaariajattelua ja innovatiivisten ratkaisujen syntymistä kilpailuttamalla LOPPUKÄYTTÄJÄ Innovaatiot TILAAJA TARJOAJA Copyright Tekes 10/2009
Rahoitusta hankintojen valmisteluun Kohderyhmä Kaupungit, kunnat, liikelaitokset, julkiset hankintayksiköt Yhteydenotto Tekesiin hyvissä ajoin ennen hankintaa Tekes avustuksen kohdistuminen Julkisen hankinnan tarveselvitykseen Hankinnan sisällön määrittely pitkän aikavälin kautta Tekninen vuoropuhelu teknologia- ja palvelutuottajayritysten kanssa Vaihtoehtojen vertailu ja valinta, elinkaarivertailut Palvelukonseptien luominen toiminnallisten ja laadullisten kriteerien kautta Määritellä toimivuuspohjaiset mittarit ja pelisäännöt tarjousten vertailuun Hankinnalla on pystyttävä vaikuttamaan markkinoihin Riittävän suuri hankinta Toistettavuus -> yhteistyö muiden hankintayksiköiden kanssa Copyright Tekes 10/2009
Hankintarahoituksen edut Kannustaa tarjoavia yrityksiä kehittämään omaa toimintaansa sekä tuotteitaan ja palveluitaan tilaajan tarpeiden mukaan Osaavat yritykset pärjäävät Enemmän lisäarvoa julkiseen palveluun Innovatiiviset tarjoukset tuovat uusia tapoja toteuttaa julkinen palvelu Voidaan panostaa kunnolla hankinnan valmisteluun Hankintayksikkö voi ostaa osaamista, jota sillä ei itsellään ole Hankintayksikkö voi panostaa hankintaan enemmän Riskit pienenevät Todelliset hankinnat muuttavat markkinoiden toimintaa Tarjonta ei muutu, jos kysyntä ei muutu Tarvemäärittely käyttäjälle, tuotekehitys palvelun tuottajalle Hankintayksikön riski pieni Projektit tyypillisesti 10-100 k, josta Tekesin tuki 35-75% Tekes voi olla jakamassa myös riskiä toteutusvaiheessa Copyright Tekes 10/2009
Projektiesimerkki: Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy Energiatehokas asumisoikeuspientaloalue: kehittämismalli tuotantoa ja käyttöä varten Hankinnan tavoitteita: Rakennuttamisprosessi: ARA-rahoituksella passivitalo-luokkaan kuuluva pientalotyyppinen kiinteistö Kaavoituksesta alkaen maksimoidaan energiatehokkuus. Minimoidaan kiinteistön elinkaaren aikaiset haitalliset ympäristöpäästöt Käyttäjälähtöisyys: Vaso-asumisen kehittämisryhmä osallistuu suunnitteluvaiheeseen, opastetaan tulevat kiinteistön asukkaat asuntonsa energiatehokkaaseen käyttöön Seurantajärjestelmä: verrataan energiatehokuutta ja ympäristöpäästöjä samaan aikaan toteutettuun normitaloon sekä kerätään asukkaiden käyttäjäkokemusta asumisesta Toteutetaan ARA-hintaisena (laatu- ja hintasääntely) Luodaan malli, jolla vastaavanlaiset toteutusprojektit voidaan viedä läpi: ARA tuotannossa tai muissa rahoitusmuodoissa
Projektiesimerkki: Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy Energiatehokas asumisoikeuspientaloalue: kehittämismalli tuotantoa ja käyttöä varten Toteutus 1. Asiantuntijan valinta: energia-asiantuntija, pääsuunnittelija ja rakennuttajakonsultti joiden osaamiseen perustuen saadaan lähtötiedot: tontin asemakaavaa varten rakennusmassojen tyypit, koot ja sijoittelu on elinkaaritalouden kannalta optimaalinen, vaihtoehtoisista energiamuodoista rakennusteknisistä ratkaisuista toteutuskustannusten seurantaan (ARA-hintaan) 2. Määrittely, suunnittelu, hankinnan sisältö: Käytetään Raklin hankintaklinikkaa
Energiatehokas pientaloalue - hankintaklinikan vaiheistus Suunnitteluklinikka Asemakaavan kehittäminen energiatehokkaaksi Rakennusten suunnitteluperiaatteiden selvittäminen viitesuunnitelmat Suunnitteluvaiheen asukasyhteistyö Toteutuksen hankintaprosessin ja urakkamuodon selvittäminen Toteutusklinikka Toteuttajien näkemykset asemakaavaan Rakennusten suunnitteluratkaisut ja teknologiavalinnat Urakkamuodon ja ehtojen päättäminen kilpailullinen neuvottelumenettely Tarjousten vertailuperusteet Käytön aikaisen asukasyhteistyön ja energiaseurannan suunnittelu Tarjoukset ja sopimus Kaupalliset tarjoukset klinikkavaiheen jälkeen Tarjousten arviointi ja pisteytys Hankinta-arvo- ja käyttökustannusvertailut, käsittely ARA:ssa Toteuttajan valinta urakkasopimus
Yhteyshenkilöt sektoreittain: Sähköposti: etunimi.sukunimi@tekes.fi Rakentaminen Sini Uuttu 050-5577 934 Kari Hiltunen 050-5577 836 Energia ja ympäristö Angelica Roschier 050-5577 933 Terveys ja hyvinvointi Pia Harju-Autti 050-5577 823 Vesihuolto, ympäristö- Piia Moilanen 050-5577 748 mittaus ja seuranta Copyright Tekes 10/2009
Tulevat tapahtumat Innovaatiot julkisissa hankinnoissa rahoitus Palautteenantotilaisuus, hankeapu Kohderyhmä: kaupungit ja kunnat, liikelaitokset, sairaanhoitopiirit Aika: 12.3 klo.12-16 Paikka: Tekes, Kyllikinportti 2, Pasila Ilmoittautuminen: sini.uuttu@tekes.fi