Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus
|
|
- Mika Hänninen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Kasva uusille markkinoille Kehitä tuotteistasi kansainvälisesti kilpailukykyisiä Hanki liiketoimintaosaamista ja kontakteja DM Copyright Tekes
2 Palveluja kansainvälistymisen kaikkiin vaiheisiin >> Ideoi Selvitä Suunnittele Ennakoi hanki tietoa, valmistaudu kansainvälistymään >> Hae kontakteja ja osaamista seminaareista, koulutuksista, verkottumismatkoilta, kansainvälisistä verkostoista >> Rakenna menestyvää globaalia liiketoimintaa rahoitusta kansainvälisten liiketoimintamallien ja palvelukonseptien suunnitteluun >> Kansainvälisty tutkimus- ja kehitystoiminnalla rahoitusta projektin valmisteluun ja toteutukseen
3 >> Ideoi Selvitä Suunnittele Ennakoi Tekes voi rahoittaa kansainvälisten liiketoimintamahdollisuuksien arviointia strategian kehittämistä johtamisjärjestelmien ja kansainvälistymisprosessien kehitystä selvityksiä markkinoista, IPR-oikeuksista, standardeista jne. kumppaneiden kartoitusta Avustusta Tekes tarjoaa kansainvälisiä markkina-analyyseja ohjelmissa, ryhmähankkeissa, ennakointityössä
4 >> Hae kontakteja ja osaamista Verkostoja Tekesin kautta kansainvälisistä seminaareista koulutuksista verkottumismatkoilta ohjelmiin osallistumalla Finnode verkosto Tietoa Piilaakso, Washington DC, Tokio, Peking, Shanghai, Pietari eurooppalaisista ohjelmista ja t&k-verkostoista globaaleista mahdollisuuksista
5 >> Rakenna menestyvää globaalia liiketoimintaa Tekes rahoittaa kansainvälisten liiketoimintamallien suunnittelua teknologian ja palvelukonseptien kehittämistä ja soveltamista kansainvälisille markkinoille strategian ja liiketoimintamallin kehittämistä johtamisen vahvistamista Avustusta tai Lainaa
6 Kehitysprojektin tunnusmerkkejä Kohdistuu esikaupalliseen kehittämiseen Kehittämisen tavoitteet ovat yrityksen näkökulmasta riskipitoisia ja sisältävät huomattavaa uutuusarvoa Kehitys on kokonaisvaltaista valmiuksien ja osaamisen kehittämistä, ei yksittäisiä ja pienimuotoisia parannuksia Kehittäminen on pitkäjänteistä ja haasteellista Projekti edistää esim. yrityksen kansainvälisen kilpailukykyä ja kannattavuutta
7 Tyypillinen rahoitus kansainvälisen liiketoiminnan kehittämisessä Haastavuus ja uutuusarvo kasvavat Kansainvälinen huippu Vaativa kansainvälinen taso Kansallinen huipputaso Vaativa kansallinen taso Tuotekehityslaina Avustus Avustus tai yhdistelmärahoitus T&K hanke ja Kansainvälinen liiketoimintamalli A25% + L25% tai A35% Kansainvälinen liiketoimintamalli L70% (L50%) Markkina- tai muu esiselvitysrahoitus A 50% Tuotekehitys Tutkimus Tutkimuksellisuus lisääntyy DM Copyright Tekes
8 Tekes Lainan ehdot pähkinän kuoressa Korkoprosentti on alhainen 3% alle VM peruskoron, kuitenkin vähintään 1% Tällä hetkellä 4,75% - 3% = 1,75% Laina-aika: myöntöhetkellä 7v tai 10 v (voidaan pidentää jopa 20 v.) Vapaavuodet myöntöhetkellä 3v tai 5 v (voidaan pidentää jopa 10 v.) Pidennystä voidaan myöntää 3 vuotta kerrallaan, jos hyödyntäminen viivästyy Ei vakuuksia tai kiinnityksiä Yritys voi käyttää vakuudet muiden rahoittajien lainoihin Päätöksen yhteydessä arvioidaan etukäteen se, kuinka suurelle osalle lainasta voidaan myöntää vapautus takaisinmaksusta jos projekti epäonnistuu Jos lainamyöntö on 50 % tai kyse on yhdistelmärahoituksesta (A25% + L25%), valtaosassa pk-yrityksistä koko lainalle voidaan myöntää takaisinmaksuvapautus 70% lainasta n % osalle voidaan myöntää takaisinmaksuvapautus Rahoitus etupainotteisena Lainasummasta 30 % ennakkoon, loput kustannusten kertymän suhteessa Hyväksytyt kokonaiskustannukset voivat olla laajemmat laina- tai yhdistelmärahoitushankkeessa kuin avustushankkeessa Useimmiten Tekesin laina on edullisempi rahoitusvaihtoehto kuin Tekesin avustuksen ja pankkilainan yhdistelmä
9 >> Kansainvälisty tutkimus- ja kehitystoiminnalla Vahvista tutkimus- ja kehitystyötäsi yhteistyössä kansainvälisen t&k-kumppanin kanssa lisäämällä tiedonvaihtoa ja verkottumista Tuo asiantuntija Suomeen tai lähde asiantuntijana maailmalle Tekes rahoittaa tutkija- ja asiantuntijaliikkuvuutta
10 >> Yhteenveto Esiselvitykset pk-yrityksille Budjetti alle eur, tuki A 50% Asiantuntijapalvelujen ostaminen, tuki A 75% TE-keskuksista alle selvitykset Liiketoiminnan ja/tai teknologia kehittämisprojektit Yrityksen tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan Rahoitus yrityksen tarpeen ja hankkeen luonteen mukaan A 25% - A 50%, tai lainaa 50-70% Yleiset Tekesin tai muun selvitysprojektit Venäjä yhteistyö 2009: Ilkka Jussila Tekes Finpro 2009: Housing market opportunities Tutkimusyhteistyö Verkostojen rakentaminen
11 Rahoitusvaihtoehdot yrityksen toiminnan eri vaiheissa Liiketoimintaedellytysten kartoitus Esiselvitysrahoitus vain pk-yrityksille suuret yritykset voivat saada vain laajalle jaettavan yleisesti kiinnostavan tiedon hankkimisen perusteella t&k-esiselvitys on tyypillisesti 50 % rahoitusta, jolle ei ole kiinteää kattoa, mutta tyypillisesti alle kustannukset samoja kuin t&k-hankkeessa de minimis -rahoitus 50 % ja korkeintaan Väljempi kustannusten hyväksyntä
12 Rahoitusvaihtoehdot yrityksen toiminnan eri vaiheissa Tutkimus- ja kehitystoiminta Valtaosa Tekesin yritysrahoituksesta kohdistuu t&ktoimintaan Voi kohdistua yrityksen elinkaarella moniin eri vaiheisiin ja moniin myös ei-teknologisiin kohteisiin: palvelut, prosessit, menetelmät, konseptit ja muu osaamisen kasvattaminen Rahoitustasot vaihtelevat projektin luonteen ja asiakkaan tyypin mukaan 25 % ja 70 % välillä Käytetty rahoitus on avustusta, lainaa tai niiden yhdistelmä Rahoitus ei voi kohdistua operatiiviseen liiketoimintaan Rahoitusta voidaan myöntää myös de-minimispohjaisena, jolloin kustannusten hyväksyntä on väljempää de minimispohjainen rahoitusta voidaan myöntää korkeintaan ja 50 % kustannuksista
13 Rahoitusvaihtoehdot yrityksen toiminnan eri vaiheissa Kansainvälistyminen Tärkein rahoitusmuoto on avustus asiantuntijapalveluiden hankintaan kohteena erityisesti paikallisten ulkomaisten asiantuntijoiden käyttö selvittämään yrityksen tuotteiden tai palveluiden onnistumisedellytyksiä paikallisessa kilpailutilanteessa paikallisten teknisten määräysten selvitykset ja niistä seuraavien muutostarpeiden kartoitus 75 % avustus innovatiivisiin hankintoihin jopa saakka kolmen vuoden jaksolla T&K-rahoitusta voidaan käyttää erityisesti pk-yrityksille, mikäli kehittäminen ja operatiivinen toiminta kyetään erottamaan kehittämiskohteena ovat erityisesti liiketoiminta- ja verkostokonseptit de minimis säännön mukainen rahoitus ja 50 % saakka on myös mahdollista, jolloin kustannusten hyväksyntä väljempää suoraa markkinointia ja myyntiverkoston luontia ei voida koskaan tukea
14 Yhteystiedot Rakentamisen ja kiinteistöliiketoiminnan Venäjä -asioissa: Teknologia-asiantuntija Ilkka Jussila Teknologiajohtaja Mika Lautanala Toimialajohtaja Reijo Kangas
Ideasta Liiketoimintaan
Ideasta Liiketoimintaan Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Metsäalan ennakointiyksikön järjestämä aamukahvitilaisuus 17.2.2009 Kalevi Pölönen DM 375387 04-2008 Copyright Tekes DM 125809 01-2005 Copyright
Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin
Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin Tekesin Vapaa-ajan palvelut -ohjelma 2006-2009 (2012) Ihmisten vapaa-aika lisääntyy ja sitä myötä myös vapaa-ajan palvelujen kulutus kasvaa. Suomen vapaa-ajan
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova
Tekesin rahoitus startup-yrityksille
Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen
Kansainvälistymistä ja rahoitusta Kiinaan kohdentaen Kari Koskela, asiantuntija
Kurki-hankkeen aloitusseminaari Kouvola 3.6.2010 Kansainvälistymistä ja rahoitusta Kiinaan kohdentaen Kari Koskela, asiantuntija Kaakkois- Suomen elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus Innovaatiot ja kansainvälistyvä
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. 23.10.2014 Hämeenlinna Markku Mäkelä Hämeen ELY/TEKES
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille 23.10.2014 Hämeenlinna Markku Mäkelä Hämeen ELY/TEKES 1 2 3 4 Uudistu, kokeile, kasva, kansainvälisty Mihin Tekesin rahoitusta voi käyttää Vaihtoehtoja
Tekesin rahoitus yrityksille
DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja
Tekesin palvelut teollisuudelle
DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani
Tekes rahoituksen hakeminen, INFO KOSEKilla 9.9.2005
Tekes rahoituksen hakeminen, INFO KOSEKilla 9.9.2005 Teknologia-asiantuntija Jarkko Piirto, Pohjanmaan TE-keskus/Teknologiayksikkö Puhelin 044-0296443 31.9.2005 saakka Huom. Puhelinnumerot muuttuneet TEKESiin
Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle
Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle KIVi Kajaani 29.11.2011 Mikko Kiiskinen Tekesin palveluja yrityksen kansainvälistymispolulla Rahoitus Tekesin T&K&I rahoitus kv. strategia (innovaatiopalveluiden
Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin
Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin Martti Korkiakoski 24.5.2010 10/2009 Copyright Tekes Sähköisiin ajoneuvoihin liittyviä selvityksiä 10/2009 Copyright Tekes Sähköisiin ajoneuvoihin
EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes
EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 20.5.2015 Tekesin innovaatiorahoitus uutta liiketoimintaa ja kasvua kansainvälisille markkinoille KKS, NIY,
Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015
Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret
Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen
Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan
Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa
Kansainvälisen kasvun suunnittelu
Kansainvälisen kasvun suunnittelu PSu 05-2013 Mitä rahoitetaan ja millä kriteereillä? Rahoitus kohdistuu projekteihin (alku, loppu, suunnitelma, budjetti, tulosten systemaattinen hyödyntäminen), arvioinnin
Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä
DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta
Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015
Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja
Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva
Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.
Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014
Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Kasvua uudistumisesta Viestintätoimialan strategiset tavoitteet Asiakasrajapinta- ja jakeluratkaisut
Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen
Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava
Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes
Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekes Tekes Innovaatiorahoituskeskus Tekes Merkittävin julkinen R&D&I rahoittaja
Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille. Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info
Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info Mikä on median innovaatiotuki? Mahdollisuus => Media-alalle korvamerkittyä lisärahoitusta Rahoitushakemusten
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 10.5.2016 Yrityksen elinkaari ja Tekesin palvelut - projektikeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen kasvuvisio Tuotteen elinkaari kasvuvisio Alkuvaihe Kasvun
Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa
Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Polina Kiviniemi Vapaa-ajan palvelut ohjelma / FCG Finnish Consulting Group Oy Etelä-Karjalan matkailun kehittämispäivä 12.10.2010 Imatra
Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua
HÄIRIÖTÖNTÄ JA EKOTEHOKASTA TOIMINTAA DIGITALISOITUNEESSA TUOTANTOVERKOSTOSSA Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua Alihankinta 2017 Harri Kivelä Tekes Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta
Tekesin yritysrahoituspalvelut
Tekesin yritysrahoituspalvelut Kasvuun tähtäävän startup- ja pk-yrityksen talousasiat Tapio Järvensivu/ 30.8.2017 Innovaatioseteli 2017 Yrityksellä on vakiintunutta liiketoimintaa (eli yrityksellä on liikevaihtoa
Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska
Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville
Tekes on innovaatiorahoittaja
Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-
Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset
Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Sisältö - Kasvu & kansainvälistyminen - Rahoituspalvelut - Verkostopalvelut - Ajankohtaista 10-2015
Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä
Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi
Mitä kehittämistoimintaa Tekes voi rahoittaa? Hankevalmistelukoulutus 26.3.2013
Mitä kehittämistoimintaa Tekes voi rahoittaa? Hankevalmistelukoulutus 26.3.2013 DM 1083525 03-2013 Esityksen sisältö Mitä ja ketä rahoitamme ja miksi? Mitä ja miten arvioimme? Rahoitus yrityksille Tutkimus-
Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu
Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu 14.09.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut
Vapaa-ajan palvelut -ohjelma 2006-2009. Rahoitusta matkailun ja vapaa-ajan innovaatisten konseptien kehittämiseen
Vapaa-ajan palvelut -ohjelma 2006-2009 Rahoitusta matkailun ja vapaa-ajan innovaatisten konseptien kehittämiseen Tekesin rooli matkailussa Tekes ei rahoita matkailun ja vapaa-ajan kehittämistä Tekes rahoittaa
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu 12.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut ELY-keskus
Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa
Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista ikk i t Elint. alan tuottavuustalkoot 1.10.200910 Teknologia-asiantuntija Jussi Toivonen jussi.toivonen@tekes.fi 050 5577 826 DM 492975 06-2009 Copyright
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille. HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen UUDISTU KOKEILE KASVA KANSAINVÄLISTY Tekes jakaa riskiä DM 1272687 01-2015 Innovaatioprosessi
2010-2013 DM 682825. Copyright Tekes 08-2010
Puuska Puutuotealan t aktivointihanke i tih k 2010-2013 DM 682825 08-2010 Puutuotealaa palvelevat ohjelmat 100 M Käyttäjän tarpeet, korjaus, infra Tuote, tuotanto, liiketoiminta Puu veneessä, puuvene Energiatehokkaat
Tekesin rahoitus ja palvelut 2015
Tekesin rahoitus ja palvelut 2015 Suomen Kalankasvattajaliiton koulutuspäivät 6.11.2015 Heikki Aro Tekes Innovaatiorahoitukeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja palvelut
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani 13.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut
Tekes on innovaatiorahoittaja
DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille 1 Uudistu, kasva, kansainvälisty Tekes jakaa riskiä 2 3 Yrityksille Innovaatiorahoitus Palvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Projektin suunnittelu
Tekes riskirahoittajana -
Tekes riskirahoittajana - rahoitusmahdollisuudet Oulu 26.2.2010 Tekes mukana kehittämässä TUTKIMUKSELLISESSA OSIOSSA T&K:SSA TUOTTEIS- TUKSESSA PALVELUJEN KEHITÄMISESSÄ LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ Lähtökohtana
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 IPR-SEMINAARI TAMPERE JARI PELTONIEMI 11.10.2018 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille
Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari
Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen Minna Suutari 28.3.2017 Team Finland auttaa yritystäsi, kun olet 1. Kiinnostunut kansainvälisen liiketoiminnan aloittamisesta 2. Laajentamassa
Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä!
Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä! Vaasan Yliopisto 14.2.2012 Katsaus kansainvälistymispalveluiden tarjontaan Esko Ala-Myllymäki, teknologia-asiantuntija Tekes / Pohjanmaan ELY-keskus Kansainvälistyminen
Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin
Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin 2017 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
Team Finland. Aki Parviainen
Team Finland Aki Parviainen 15.11.2016 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja, rahoitusta ja verkostoja suomalaisten
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. Risto Mäkikyrö teknologia-asiantuntija Lapin ELY-keskus
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille Risto Mäkikyrö teknologia-asiantuntija Lapin ELY-keskus Videot Tekes https://www.youtube.com/watch?v=mahcxpn6o_s DM 1272687 1 2 3 4 Uudistu, kokeile,
Tekesin innovaatiorahoitus
Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-
Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014
Tekes innovaatiorahoittajana Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Rahoitamme sellaisten innovaatioiden kehittämistä, jotka tähtäävät kasvun ja uuden liiketoiminnan luomiseen Yritysten kehitysprojektit Tutkimusorganisaatioiden
Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille
Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä
Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa
Miten julkiset hankinnat voivat tukea rakentamisen cleantechratkaisuja? Motiva / Tekes seminaari 10.2.2015 Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Tekesin Rakennettu ympäristö ja Huippuostajat
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti
Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille
Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille DM 1506263 10-2015 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja,
Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen
Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat
INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009
INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 TAUSTAA Lähivuosina länsimaissa on merkittävä haaste kehittää julkisia palveluja ja
Kehittämisestä liiketoimintaan minustako Tekesin asiakas? Anne Turula Palvelupäällikkö, Tekes 18.4.2013
Kehittämisestä liiketoimintaan minustako Tekesin asiakas? Anne Turula Palvelupäällikkö, Tekes 18.4.2013 DM 1083525 03-2013 Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta DM 1036318 11-2012 Copyright Tekes Kaupallisesti
EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan. Martti Korkiakoski Tekes
EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 30.9.2015 Tekesin ohjelman lisäarvopalvelu Teemana
Tekes Muotoilun rahoittaja. Risto Lustila Oulu,
Tekes Muotoilun rahoittaja Risto Lustila Oulu, 14.9.2017 Milloin Tekesin asiakkaaksi? Näkemys kilpailuedusta, jonka avulla menestytään kv. markkinoilla Kasvuhaluinen ja osaava tiimi Omaa rahaa ja / tai
Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana
Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Tom Warras, Tekes Kuntainfran kehittäminen Kansallissali 26.9.2011 Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Tom Warras,
KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE. Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus
KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus Yritystukirahoitus Pohjois-Savossa ohjelmakaudella 2007-2013 EAKR-rahoitus 21.6.2007-24.6.2014 yhteensä 100 497 720 euroa,
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista
Tekesin yritysrahoituspalvelut v Jari Peltoniemi / syksy 2017
Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Jari Peltoniemi / syksy 2017 palvelut yrityksille v. 2017 ta yrityksen kansainväliseen kasvuun Yritys voi aloittaa tarpeisiinsa sopivalta portaalta TAVOITE: T&K-rahoitus;
Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017
Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Anna Alasmaa / 18.1.2017 palvelut yrityksille v. 2017 paketti pk- ja midcap-yritysten kansainväliseen kasvuun vuonna 2017 Team Finland Explorer, Digiboosti ja Innovaatioseteli
Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen
Tekesin rahoitus nuorille yrityksille Jaana Rantanen 20.4.2017 Tekesin rahoitus nuorille kasvuyrityksille Tempo Asiakastarve Kohdemarkkina Konseptin testaus Tiimi T&K Tuotteen, palvelun, liiketoimintamallin
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi
Tekesin linjauksia SHOKtoimintaan
Tekesin linjauksia SHOKtoimintaan Jussi Kivikoski 9.4.2010 Taustaa Keskittymissä on tehtävä valintoja Kaikkea tekemistä ei ole ollut tarkoitus siirtää keskittymiin. Rahoituksen vaikuttavuus on parempi
Tekesin innovaatiorahoitus pk-yrityksille
Tekesin innovaatiorahoitus pk-yrityksille Tiesitkö? Valtaosa Tekesin yritysrahoituksesta kohdistuu pk-yritysten kehittämisprojekteihin. Tekesin innovaatiorahoitus pk-yrityksille Haluatko yrityksesi uudistuvan,
Suomen innovaatiorahoitus cleantechin kannalta. Mika Lautanala 13.12.2012
Suomen innovaatiorahoitus cleantechin kannalta Mika Lautanala 13.12.2012 Finnvera: Rahoitusta investointeihin ja käyttöpääomaan Rahoitus Lainat yrityksen investointiin tai käyttöpääomaan (vain pk yrityksille)
Yritysrahoituksen iltapäivä. 21.1.2015 Leppävirta Jari Vitikainen
Yritysrahoituksen iltapäivä 21.1.2015 Leppävirta Jari Vitikainen Esityksen sisältö 1. Yrityksen kehittämisavustus (ELY-keskus) 2. Tekesin rahoitus 3. Yrityksen kehittämispalvelut Avustuksia pk-yritysten
Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita
Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus
Alkavan teknologiayrityksen rahoitusmahdollisuudet. Tekesin toiminta-ajatus
Alkavan teknologiayrityksen rahoitusmahdollisuudet OHJELMISTOLIIKETOIMINTAPROJEKTI 2004 Helsingin yliopisto - Tietojenkäsittelytieteen laitos Henri Grundstén, Tekes 12.2.2004 Tekesin toiminta-ajatus Tekesin
Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa
Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten
Team Finland. Carita Vastinesluoma
Team Finland Carita Vastinesluoma Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Satakunnan ELY-keskus carita.vastinesluoma@ely-keskus.fi 050-396 0805 Historiaa - Valtiorahoitteinen kv-toimintoja
CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069
INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069 INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA Cleantech-innovaatioiden kaupallistaminen Antti Herlevi Loppuseminaari
Business Finland s Funding Instruments. Lämpöklinikka Tampere,
Business Finland s Funding Instruments Lämpöklinikka Tampere, 7.5.2019 BF:N RAHOITUS YRITYKSILLE Yrityskoko TEMPO T&K avustus Laina Start up Rahoituksen määrä on enintään 50 000 euroa. BF:n rahoitus 75%,
Tekesin rahoitus yrityksille. Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani Puh ,
Tekesin rahoitus yrityksille Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani 16.5.2017 Puh. 0295 055 284, tuula.vaisanen@tekes.fi Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Yrityksille, joilla on kasvuhalua ja
Rucola Plus -rahoitusselvitys. Matkailuyrityksille ja matkailuorganisaatioille, jotka hakevat aktiivisesti kasvua Venäjän markkinoilla
Rucola Plus -rahoitusselvitys Matkailuyrityksille ja matkailuorganisaatioille, jotka hakevat aktiivisesti kasvua Venäjän markkinoilla Rucola Plus -rahoitusselvitys Yrityksille Joilla Venäjäperusasiat kunnossa
KONEPAJATEOLLISUUDEN YRITYSTEN KEHITYSOHJELMATYÖPAJA
KONEPAJATEOLLISUUDEN YRITYSTEN KEHITYSOHJELMATYÖPAJA 21.1.2010 Juha Suuronen DM 626036 Kehittämisen suunta Toimintatavat Toiminnan kannattavuuden parantaminen Liiketoimintamallien uudelleenmäärittely Toimintaprosessien
Hyvät eväät ETEENPÄIN
Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat
Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus
Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Hollola 13.2.2015 Kari Sartamo 18.2.2015 JULKISET RAHASTOT EU kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Kestävää
KANSAINVÄLISYYTTÄ ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUUN
KANSAINVÄLISYYTTÄ ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUUN Mistä apua ja rahoitusta kansainvälisyyteen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Yritysrahoitusryhmä Jarmo Kallio 13.12.2010 1 ELY-keskuksen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä
Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus
Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Innovaatiotoiminnan edistämisen edelläkävijä Turku Science Park 18.1.2010 DM 450969 11-2009 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiopolitiikan suunnittelun
TEAM FINLAND PALVELUT KANSAINVÄLISTYVILLE YRITYKSILLE
HYVÄ kehittäjäristeily 1.10.2014 TEAM FINLAND PALVELUT KANSAINVÄLISTYVILLE YRITYKSILLE Marko Laiho, TEM Team Finland ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Team Finlandin perusteesit 2. Ajankohtaista Team Finland toiminnassa
Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille
Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten
Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin
Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen
Rahoitusta cleantech- ja digiliiketoiminnan pilotteihin ja demoihin. Juha Suuronen, Tekes
Rahoitusta cleantech- ja digiliiketoiminnan pilotteihin ja demoihin Juha Suuronen, Tekes 5.10.2016 Mitä? Bio-, clean- ja digiliiketoiminnan pilottien ja demojen rahoitus uuden teknologian ja toimintamallien
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. Reijo Kangas Johtaja, Kasvuyritykset 27.5.2015, Jyväskylä
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille Reijo Kangas Johtaja, Kasvuyritykset 27.5.2015, Jyväskylä UUDISTU KOKEILE KASVA KANSAINVÄLISTY Tekes jakaa riskiä DM 1272687 01-2015 Kansainvälisen
ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pkyrityksen. kansainvälistymiseen
ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pkyrityksen kasvuun ja kansainvälistymiseen Kansainvälisen kasvun ja rahoituksen aamu 12.3.2014 Varsinais-Suomen ELY-keskus/Timo Mäkelä 13.3.2014 1 Yrityksen kehittämisavustus
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu
Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan!
Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! 3.11.2015 Pauli Berg Team Finland koordinaattori Sisältö Mikä Team Finland? Miksi koottu? Miten toimii? DM 1272687 Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen
ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009
ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 Ritva Heikkinen Asiantuntija, Energia ja ympäristö Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ClimBus Climbus Business Breakfast
Sosiaali- ja terveyspalvelut. Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari
Sosiaali- ja terveyspalvelut Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009 INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen HANKI PAREMMIN Julkiset