Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi
|
|
- Hanna Korhonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi
2 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä olevia. Referenssien puute Liiketoimintaa edistävät kumppanuudet arvoverkoston eri toimijoiden kanssa Yhteistyö laajemmissa kokonaispaketeissa Panostusta osaamisen ja innovaatioiden kehittämiseen sekä kansainväliseen yhteistyöhön tarvitaan edelleen Haasteet saada yksityistä pääomaa kasvun tueksi -> suomalaisen vesiliiketoiminnan kansainvälinen menestys DM
3 julkiset hankinnat palvelemaan suomalaisia yrityksiä. Ohjataan 10 prosenttia (3,5 miljardia euroa) kaikista julkisista hankinnoista innovatiivisiin yrityksiin ja määritellään julkisten hankintojen tarjouspyynnöt siten, että ne tukevat innovatiivisuutta DM
4 Innovaatiot julkisissa hankinnoissa rahoitus > Tekes voi rahoittaa julkisten hankintojen suunnittelua, kun tähtäimessä on palvelun ja toiminnan merkittävä uudistaminen. Vaikutetaan markkinoiden kehittymiseen Rahoitus on tyypillisesti 50% Rahoitus voi kohdistua hankinnan valmistelun ja kehitystyön lisätehtäviin kuten tarpeen määrittämiseen, kriteeristön laadintaan, markkinavuoropuheluun Rahoituksen tavoitteet Parantaa palveluiden laatua ja tuottavuutta Edistää tarjoajien innovatiivisuutta Edistää elinkaariajattelua ja innovatiivisten ratkaisujen syntymistä
5 Miksi Tekes rahoittaa Älykäs vesi - hanketta? Yleisesti tavoitteena on välillisesti ja kilpailutuksen kautta tukea kaupallisten referenssien syntymistä yritysten innovatiivisille ratkaisuille Edistää julkisen vesihuoltoalan uudistumista innovatiivisten julkisten hankintojen kautta Lisätään yritysten uusien ratkaisujen käyttöön ottoja resurssitehokkaassa veden- ja jätevedenkäsittelyssä Referenssien ja kotimarkkinoiden kehittyminen vauhdittaa toimittajayritysten kansainvälistymistä Vedenhallintaan liittyvät kokonaiskonseptit (esim. Smart water ) on yksi osa cleantech- sektorin vientipotentiaalia
6 Miten hankinnoissa tuetaan innovaatioita Strateginen ote hankintojen johtamiseen Asetetaan selkeät innovaatiotavoitteet = halutaan haastaa yrityksiä Hankinnan todellisen tarpeen määrittely ja markkinakartoitus hankintamenettelyn ja toteutuksen valinta Tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden hankinta, painottaminen kriteereissä mahdollistetaan uudet ratkaisut Riskien ja hyötyjen jakaminen sopimusmalleilla ja kannusteilla Kilpailullisen neuvottelumenettelyn hyödyntäminen Markkinavuoropuhelu tai yhteistyö potentiaalisten tarjoajien kanssa ajoissa, avoimesti ja laajasti Loppukäyttäjät ja sidosryhmät mukaan tarpeen määrittämiseen Innovatiivisen hankinnan suunnitteluun tulee varata aikaa ja resursseja, ajoitus tärkeätä Oppiminen ja mallien levittäminen seuraaviin kohteisiin ja muualle
7 HSY:n toimintamalli innovatiiviseen julkiseen hankintaan
8 Tekesin pilotointirahoitus Nopeuta kaupallistamista Vauhdita markkinoille pääsyä Asiakkaat mukaan tuotekehitykseen
9 Miten yritys hyötyy piloteista ja demonstraatioista? Tutkimus- ja kehitystyön tulosten toimivuus on osoitettavissa tarpeeksi suuressa mittakaavassa Yritys voi testata uuden ratkaisun toimintaa käytännössä yhdessä asiakkaiden kanssa ja saa tärkeää asiakaspalautetta ennen kaupalliseen tuotantoon siirtymistä Yrityksellä on mahdollisuus testata uuden laitteen, palvelun, ratkaisun, prosessin tai teknologian hyödyt verrattuna riskeihin Yritys saa uskottavuutta potentiaalisten asiakkaiden silmissä Markkinoille pääsy nopeutuu
10 Rahoitus on lainaa Pk-yritykset voivat saada lainaa % projektin kokonaiskustannuksista, suuret yritykset tyypillisesti % Lainasta voi saada 30 % ennakkona, loput toteutuneiden kustannusten perusteella jälkikäteen Lainasta ei vaadita vakuuksia Korko on matala, nyt 1 % Laina-aikaa enimmillään 10 vuotta, joista 5 lyhennysvapaita. Myös laina-ajan pidennykset mahdollisia. Jos projekti epäonnistuu, on osa lainasta mahdollista muuttaa jälkikäteen avustukseksi ja jättää perimättä Mahdollisuus jakaa riskiä hyvin lähellä kaupallistamisvaihetta, ei ainoastaan tutkimuksen ja tuotekehityksen aikana
11 DM
Tekesin demo- ja pilotointirahoitus. Nopeuta kaupallistamista Vauhdita markkinoille pääsyä Asiakkaat mukaan tuotekehitykseen
Tekesin demo- ja pilotointirahoitus Nopeuta kaupallistamista Vauhdita markkinoille pääsyä Asiakkaat mukaan tuotekehitykseen Miksi? Pilottien ja demonstraatioiden hyödyt Tutkimus- ja kehitystyön tulosten
EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes
EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 20.5.2015 Tekesin innovaatiorahoitus uutta liiketoimintaa ja kasvua kansainvälisille markkinoille KKS, NIY,
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille. HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen UUDISTU KOKEILE KASVA KANSAINVÄLISTY Tekes jakaa riskiä DM 1272687 01-2015 Innovaatioprosessi
Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari
Rakennettu ympäristö ohjelman tulosseminaari Finlandiatalo Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari 27.1.2015 Tekesin Rakennettu ympäristö ohjelma 2009-2014 Tekes Innovaatiorahoituskeskus Ohjelmapäällikkö
Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa
Miten julkiset hankinnat voivat tukea rakentamisen cleantechratkaisuja? Motiva / Tekes seminaari 10.2.2015 Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Tekesin Rakennettu ympäristö ja Huippuostajat
Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta
Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta Tekes, Innovaatiorahoituskeskus Huippuostajat aktivaattori Mia Toivanen www.tekes.fi/huippuostajat SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. 23.10.2014 Hämeenlinna Markku Mäkelä Hämeen ELY/TEKES
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille 23.10.2014 Hämeenlinna Markku Mäkelä Hämeen ELY/TEKES 1 2 3 4 Uudistu, kokeile, kasva, kansainvälisty Mihin Tekesin rahoitusta voi käyttää Vaihtoehtoja
Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014
Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Kasvua uudistumisesta Viestintätoimialan strategiset tavoitteet Asiakasrajapinta- ja jakeluratkaisut
Biotalouteen liittyvän innovaatiotoiminnan edistäminen. Heikki Aro 22.10.2015 Joensuu
Biotalouteen liittyvän innovaatiotoiminnan edistäminen Heikki Aro 22.10.2015 Joensuu Innovaatiorahoitukeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja palvelut tutkimusorganisaatioille
Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014
Tekes innovaatiorahoittajana Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Rahoitamme sellaisten innovaatioiden kehittämistä, jotka tähtäävät kasvun ja uuden liiketoiminnan luomiseen Yritysten kehitysprojektit Tutkimusorganisaatioiden
Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.
RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia
Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana
Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Tom Warras, Tekes Kuntainfran kehittäminen Kansallissali 26.9.2011 Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Tom Warras,
Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012
Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012 9.00 9.30 Aamukahvi ja sämpylä 9.30 9.45 Avaussanat, Mikko Utriainen, Tekes 9.45 10.15 Alustukset, Case: Tupaturva
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat
Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen
Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat
Tekesin rahoitus ja palvelut 2015
Tekesin rahoitus ja palvelut 2015 Suomen Kalankasvattajaliiton koulutuspäivät 6.11.2015 Heikki Aro Tekes Innovaatiorahoitukeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja palvelut
INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009
INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 TAUSTAA Lähivuosina länsimaissa on merkittävä haaste kehittää julkisia palveluja ja
Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä
Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Ilona Lundström 27.10.2010 Julkinen hankinta Hankinnan määritelmä hankinta = hankintasopimus ja sitä edeltävä
Tekesin rahoitus yrityksille
DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja
Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin
Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen
Huippuostajia ympäristöpalveluihin
Huippuostajia ympäristöpalveluihin Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille Tekes Piia Moilanen 28.8.2013 www.tekes.fi/huippuostajat Agenda o ELY:jen ympäristöpalveluhankinnat Ylijohtaja
Tekes Innovaatiorahoituskeskus
Kerrostalojen korjaaminen hankintaklinikan aloitustilaisuus ja 1. työpaja 27.5. Uusia ratkaisuja ja toimintamalleja alueiden uudistamiseen Tekes Innovaatiorahoituskeskus Huippuostajat ohjelmapäällikkö
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. Risto Mäkikyrö teknologia-asiantuntija Lapin ELY-keskus
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille Risto Mäkikyrö teknologia-asiantuntija Lapin ELY-keskus Videot Tekes https://www.youtube.com/watch?v=mahcxpn6o_s DM 1272687 1 2 3 4 Uudistu, kokeile,
Sosiaali- ja terveyspalvelut. Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari
Sosiaali- ja terveyspalvelut Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009 INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen HANKI PAREMMIN Julkiset
Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015
Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä
Huippuostajat Fiksu kysyntä Suomen kasvun moottoriksi
Huippuostajat Fiksu kysyntä Suomen kasvun moottoriksi Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille Kesto 2013-2016 Arvioitu kokonaislaajuus 60 miljoonaa Tekesin rahoitus 30 miljoonaa Tekes
Huippuostajat. 11:20 Lounas
Huippuostajat 8:00 Rekisteröityminen ja aamukahvi 8:30 Tekes ja kysynnän edistäminen, Pekka Soini, Tekesin pääjohtaja Huippuostajat ohjelma - mitä, kenelle ja miksi Sampsa Nissinen, Ohjelmapäällikkö Key
Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille. Tekes
Tutkimushaun verkottumistilaisuus 14.1.2014 Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille 2013-2016 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Fiksu
#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström
#innovaativat julkiset hankinnat Ilona Lundström Innovaatio on kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnetty tieto ja osaaminen Tuoteinnovaatiot, prosessi-innovaatiot, palveluinnovaatiot,
Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä. Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta
Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta 2 Milloin julkisilla hankinnoilla kannattaa tavoitella innovaatioita?
Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta. Tekes
YM Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman seminaari Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta 27.9.2013 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen Huippuostajat ja Rakennettu ympäristö
Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus
Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Kasva uusille markkinoille Kehitä tuotteistasi kansainvälisesti
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 10.5.2016 Yrityksen elinkaari ja Tekesin palvelut - projektikeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen kasvuvisio Tuotteen elinkaari kasvuvisio Alkuvaihe Kasvun
Tekesin rahoitus startup-yrityksille
Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen
Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen
Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden
Tekesin Huippuostajat -ohjelman tarjoamat mahdollisuudet ja esimerkkejä innovatiivisista julkisista hankinnoista
KUNTIEN INNOVATIIVISET HANKINNAT JA TALOUS Oulu 2.2.2015 Tekesin Huippuostajat -ohjelman tarjoamat mahdollisuudet ja esimerkkejä innovatiivisista julkisista hankinnoista Tekes Innovaatiorahoituskeskus
Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa
Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista ikk i t Elint. alan tuottavuustalkoot 1.10.200910 Teknologia-asiantuntija Jussi Toivonen jussi.toivonen@tekes.fi 050 5577 826 DM 492975 06-2009 Copyright
KOKEMUKSIA INNOVAATIOIDEN HANKINNASTA KANSALLISESTI 3.3.2014
KOKEMUKSIA INNOVAATIOIDEN HANKINNASTA KANSALLISESTI 3.3.2014 1. Tekesin Huippuostajat-ohjelman tarjoama tuki ja esimerkkejä 2. Pirkanmaan liiton tarjoama tuki ja esimerkkejä Hankintojen kehittämisen lähtökohta
Kestävien hankintojen vuosiseminaari 2013. Huippuostajat. Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille
Kestävien hankintojen vuosiseminaari 2013 Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Visio Suomi tunnetaan
Vihreät hankinnat haltuun - seminaari
Vihreät hankinnat haltuun - seminaari Kehitä innovatiivinen hankintaratkaisu! Sini Uuttu 18.1.2011 Julkinen hankinta Hankinnan määritelmä hankinta = hankintasopimus ja sitä edeltävä kilpailuttamismenettely
Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita
Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä
Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan
Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa
Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet
Fiksu kaupunki 2013-2017 Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Energiatehokas ja kestävä Uusien ratkaisujen testaus Käyttäjät mukaan Rakentuu paikallisille vahvuuksille Elinvoimainen elinkeinoelämä
Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle
Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle KIVi Kajaani 29.11.2011 Mikko Kiiskinen Tekesin palveluja yrityksen kansainvälistymispolulla Rahoitus Tekesin T&K&I rahoitus kv. strategia (innovaatiopalveluiden
Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille
Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus HINKU yritystilaisuus Uudessakaupungissa 11.11.2014 Mikä yritys hyötyy cleantechhankinnoista? Yritykset, jotka osaavat
Tekesin innovaatiorahoitus
Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja
Suomen innovaatiorahoitus cleantechin kannalta. Mika Lautanala 13.12.2012
Suomen innovaatiorahoitus cleantechin kannalta Mika Lautanala 13.12.2012 Finnvera: Rahoitusta investointeihin ja käyttöpääomaan Rahoitus Lainat yrityksen investointiin tai käyttöpääomaan (vain pk yrityksille)
Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa. INKA-ohjelman kevätseminaari 17.3.2015 Vaasa Ville Valovirta
Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa INKA-ohjelman kevätseminaari 17.3.2015 Vaasa Ville Valovirta Innovaatio, käyttöönotto ja leviäminen 25.3.2015 2 Seuranta- ja arviointimalli Panokset Toiminta
Kansainvälisen kasvun suunnittelu
Kansainvälisen kasvun suunnittelu PSu 05-2013 Mitä rahoitetaan ja millä kriteereillä? Rahoitus kohdistuu projekteihin (alku, loppu, suunnitelma, budjetti, tulosten systemaattinen hyödyntäminen), arvioinnin
Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin
Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin Martti Korkiakoski 24.5.2010 10/2009 Copyright Tekes Sähköisiin ajoneuvoihin liittyviä selvityksiä 10/2009 Copyright Tekes Sähköisiin ajoneuvoihin
Tekes on innovaatiorahoittaja
Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-
Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva
Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.
Tekesin palvelut teollisuudelle
DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani
Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille
Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille DM 1506263 10-2015 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja,
WORLD IDEAS. 3D-karttatieto hyötykäyttöön ja
WORLD IDEAS 3D-karttatieto hyötykäyttöön ja hankintayhteistyö @MoilanenPiia Ohjelma 13:00 Tervetuloa, ohjelma ja tavoite Piia Moilanen, Business Finland ja KEINO Esittely naapurin kanssa kuka olet ja mitä
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan
FINLAND BUSINESS. Hankintoja & yhteiskehittämistä
BUSINESS FINLAND Hankintoja & yhteiskehittämistä BF: Julkisten innovatiivisten hankintojen tuki, fokus digitalisaatoissa BF: Rahoitettavien julkisten innovatiivisten hankintojen kriteerit ja 4 esimerkkiä
Harri Kemppi One1. Energiaratkaisun hankinta kokonaispakettina
Harri Kemppi One1 Energiaratkaisun hankinta kokonaispakettina Sisältö One1 Oy Hankinnan haasteet Lainsäädääntö Hankintamenettelyt Hankinnan mahdollisuudet Lähienergian kokonaisratkaisuja One 1 Oy perustettu
Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes
Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä
Biotaloudesta bisnestä kasvuohjelmat, kasvu- ja pilotointirahoitus yritysten apuna
Biotaloudesta bisnestä kasvuohjelmat, kasvu- ja pilotointirahoitus yritysten apuna Pia Qvintus, Finpro Joensuu 5.4.2016 Team Finland Kasvuohjelmat Team Finland kasvuohjelmat - volyymi 2015-2017 51,3 Milj.
Älykäs erikoistuminen ja Tekes. Reijo Munther/Tekes
Älykäs erikoistuminen ja Tekes Reijo Munther/Tekes UUDISTU KOKEILE KASVA KANSAINVÄLISTY Tekes jakaa riskiä DM 1272687 Rahoitusta parhaille ideoille ja yrityksille Halu ja kyky kasvaa Kansainvälinen kilpailuetu
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret
Tekes cleantech- ja energia-alan yritystoiminnan vauhdittajana
Tekes cleantech- ja energia-alan yritystoiminnan vauhdittajana Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Uusikaupunki 11.11.2014 Tekes cleantech- ja energia-alan vauhdittajana DM 1365406 DM 1365406 Cleantechin kaupallistaminen
Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille. Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info
Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info Mikä on median innovaatiotuki? Mahdollisuus => Media-alalle korvamerkittyä lisärahoitusta Rahoitushakemusten
Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille
Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä
Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko?
Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko? Ville Valovirta Miten liiketoimintaa sosiaalisista innovaatioista? -seminaari 23.1.2013 2 1. Miten
Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu
Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu 14.09.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu 12.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut ELY-keskus
Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa
Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa Global-seminaari 9.12.2010, Hämeenlinna Asiantuntija Jukka Lehtonen,
Tekes on innovaatiorahoittaja
DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen
Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin
Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Ilona Lundström 26.10.2010 Julkinen hankinta Hankinnan määritelmä hankinta = hankintasopimus ja sitä edeltävä kilpailuttamismenettely
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani 13.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut
2010-2013 DM 682825. Copyright Tekes 08-2010
Puuska Puutuotealan t aktivointihanke i tih k 2010-2013 DM 682825 08-2010 Puutuotealaa palvelevat ohjelmat 100 M Käyttäjän tarpeet, korjaus, infra Tuote, tuotanto, liiketoiminta Puu veneessä, puuvene Energiatehokkaat
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. Reijo Kangas Johtaja, Kasvuyritykset 27.5.2015, Jyväskylä
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille Reijo Kangas Johtaja, Kasvuyritykset 27.5.2015, Jyväskylä UUDISTU KOKEILE KASVA KANSAINVÄLISTY Tekes jakaa riskiä DM 1272687 01-2015 Kansainvälisen
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä
Innovatiivisten hankintojen työkalupakki
Kehittämistyö ja keskeiset onnistumiset..08 Avustukset 6, Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0, Tavaroiden ja palveluiden ostot yhteensä 7, Palvelujen ostot 6,8 Tampereen hankintojen volyymit Toimintakulut
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus
KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS. KEINO KETS-yhdyshenkilöpäivät
KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS KEINO KETS-yhdyshenkilöpäivät 8.11.2018 1 MIKÄ OSAAMISKESKUS? o Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
Haun tausta ja tavoitteet,tekesin rahoitusmahdollisuudet. 4.4.2016 Marko Heikkinen
Haun tausta ja tavoitteet,tekesin rahoitusmahdollisuudet 4.4.2016 Marko Heikkinen INKA ja 6Aika -yhteishaku Tekes avaa suomalaisille yrityksille suunnatun rahoitushaun INKA- ja 6Aika-teemojen kehittämiseen
Liikkuminen palveluna - Mobility as a service Tekes unelmia mahdollistamassa - Tekesin rahoitus ja palvelut
Liikkuminen palveluna - Mobility as a service Tekes unelmia mahdollistamassa - Tekesin rahoitus ja palvelut Tekes Reijo Kangas Johtaja 3/2014 Miltä maailma näyttää vuonna 2040? Suomisen perhe Yläkerrassa
Teollisen internetin merkitys pkyrityksille. +Tekesin rahoituspalveluista. asiantuntija Kari Penttinen, Tekes
Teollisen internetin merkitys pkyrityksille ja verkostoitumiseen +Tekesin rahoituspalveluista asiantuntija Kari Penttinen, Tekes Mitä teollinen internet on? Lähde: http://www.ge.com/docs/chapters/industrial_internet.pdf
Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana
Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti
KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE. Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus
KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus Yritystukirahoitus Pohjois-Savossa ohjelmakaudella 2007-2013 EAKR-rahoitus 21.6.2007-24.6.2014 yhteensä 100 497 720 euroa,
Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä
Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi
Fiksumpia hankintoja. Angelica Roschier. Eli miten teen onnistuneen hankinnan Tekesin tuella ja avustuksella? Copyright Tekes 27/3/12
Fiksumpia hankintoja Eli miten teen onnistuneen hankinnan Tekesin tuella ja avustuksella? Angelica Roschier ILU SMART CITY WELLBEING SAFETY & SECURITY INFORMATION TECHNOLOGY & APPLICATIONS SERVICES USER
Ideasta Liiketoimintaan
Ideasta Liiketoimintaan Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Metsäalan ennakointiyksikön järjestämä aamukahvitilaisuus 17.2.2009 Kalevi Pölönen DM 375387 04-2008 Copyright Tekes DM 125809 01-2005 Copyright
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
Teollinen puurakentaminen nopeus, laatu ja asiakastarve
Luosto Classic Business Forum Teollinen puurakentaminen nopeus, laatu ja asiakastarve Reijo Kangas Johtaja Tekes Sisältöä Kokonaisratkaisut Toimialarajat ja teknologiamurros Kehittämispolku Tekesin palvelut
Älyliikenteen palvelujen kehittäminen Matti Roine, johtava tutkija VTT
Pastori-Suntio-infotilaisuus: Älyliikenteen palvelujen kehittäminen Matti Roine, johtava tutkija 28.1.2011 VTT 2 Lähtökohtia Älyliikenteen palvelumarkkinoiden kehitys on ollut hidasta Taustalla on monia
Tekes rahoituksen hakeminen, INFO KOSEKilla 9.9.2005
Tekes rahoituksen hakeminen, INFO KOSEKilla 9.9.2005 Teknologia-asiantuntija Jarkko Piirto, Pohjanmaan TE-keskus/Teknologiayksikkö Puhelin 044-0296443 31.9.2005 saakka Huom. Puhelinnumerot muuttuneet TEKESiin
Kehittäminen ja pilotointi -rahoitus. Asiakkaat mukaan tuotekehitykseen Todenna ratkaisun toimivuus Nopeuta kaupallistamista
Kehittäminen ja pilotointi -rahoitus Asiakkaat mukaan tuotekehitykseen Todenna ratkaisun toimivuus Nopeuta kaupallistamista UUDISTU KOKEILE KASVA KANSAINVÄLISTY Tekes jakaa riskiä DM 1272687 01-2015 Markkinaläheinen
WORLD IDEAS. Otsikko. SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT, MASSADATA ja AI HANKINNOISSA
WORLD IDEAS Otsikko SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT, MASSADATA ja AI HANKINNOISSA 22.5.2018 AGENDA 8:30 Ilmoittautuminen ja kahvi 9:00 Tervetuloa ja esittelykierros Piia Moilanen, Business Finland & Antti
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan
Onnistuneen valaistushankinnan ABC. Suvi Salmela, Motiva Oy
Onnistuneen valaistushankinnan ABC Suvi Salmela, Motiva Oy Hankintojen strateginen ymmärrys Valaistushankinnan tarvekartoitus Minkälaista valoa tarvitaan? Onko energia/ympäristötavoitteita, joita valaistushankinnalla
Tekes puurakentamisen edistäjänä
Puupäivä Wanha Satama 28.11.2013 Tekes puurakentamisen edistäjänä Sampsa Nissinen Huippuostajat ohjelmapäällikkö Tekes Agenda Yrityksen liiketoiminnan kehittäminen Hankinnat Teollinen puurakentaminen Puurakentaminen