Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa"

Transkriptio

1 Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

2 Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten osaamista ja liiketoiminnan kehitystä sekä parantaa julkisten palveluiden laatua tutkimus- ja kehitystyön avulla. Tekes rahoittaa yritysten, tutkimusorganisaatioiden sekä muiden yhteisöjen haasteellisia kehitysprojekteja vuosittain yhteensä noin 600 miljoonalla eurolla. Rahoitus tulee valtion budjetista. Tekesin avulla yritykset ja tutkimusorganisaatiot voivat kehittää parempia tuotteita ja palveluja uusia tuotantomenetelmiä ja prosesseja liiketoimintamalleja ja strategiaa osaamista ja toimintatapoja työpaikoilla Innovaatioista hyvinvointia Tutkimus- ja kehitystyön avulla syntyvät innovaatiot uudistavat Suomen taloutta ja parantavat yritysten kilpailukykyä. Innovaatiot luovat ratkaisuja esimerkiksi terveydenhuoltoon, energiaan ja ympäristöön liittyviin kysymyksiin.

3

4 Rahoitusta Tekes rahoittaa edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja. Tekes haluaa edistää erityisesti kasvuyritysten ja kansainvälistä liiketoimintaa tavoittelevien yritysten kehitysprojekteja. Yrityksille tarkoitettu rahoitus voi olla avustusta tai lainaa tai niiden yhdistelmä. Tutkimusorganisaatiot kuten yliopistot, korkeakoulut ja tutkimuslaitokset voivat toteuttaa Tekesin rahoituksella korkeatasoista tutkimusta, josta on hyötyä elinkeinoelämälle. Tekes rahoittaa myös julkisen ja kolmannen sektorin kehitysprojekteja, joilla tavoitellaan merkittävää parannusta palveluiden tuottamisessa. Tekesin rahoitus on tarkoitettu Suomessa rekisteröidyille yrityksille ja yhteisöille. Asiantuntemusta Tekesin asiantuntijat ovat apuna jo kehitystyön alkuvaiheessa. He auttavat idean arvioinnissa ja kehitysprojektin jalostamisessa. Tekesistä saa tietoa myös kansainvälisistä mahdollisuuksista. Verkostoja Tekes edistää suomalaisten yritysten ja tutkimusryhmien verkottumista keskenään sekä parhaiden kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Tekesin ohjelmat luovat yhteistyötä eri alojen osaajien kesken. Rahoituksen lisäksi ohjelmat järjestävät asiantuntijaseminaareja, kansainvälisiä tutustumismatkoja ja tarjoavat tietoa eri alojen kehityssuunnista. Tekes edistää strategisen huippuosaamisen keskittymien (SHOK) toimintaa ja rahoittaa niiden tutkimusohjelmia.

5 Tekesin ohjelmat ovat asiantuntijoiden verkottumisen foorumeita. Ohjelmat edistävät Suomen tulevaisuudelle tärkeitä aloja. Tekesin asiakkaina on vuosittain noin yritystä ja 50 yliopistoa, korkeakoulua ja tutkimuslaitosta. Vuodessa Tekes myöntää noin 600 miljoonaa euroa haastaviin tutkimus- ja kehitysprojekteihin. Rahoituspäätökset 2010 Yhteensä 633 miljoonaa euroa projektiin Avustukset yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan ja julkisille organisaatioille 186 milj. euroa Rahoitus SHOKien tutkimusohjelmiin 99 milj. euroa Asiakkaiden tuloksia ratkaisuja energia-alan tiedon hallintaan kansainvälinen toimintapelikonsepti psykologinen trilleri terveyttä edistävät luomusmoothiet jätteet etanoliksi uutta muotokieltä koruihin kaukolämpötekniikkaa maailmalle hienosäädettyä ilmanvaihtoa liikuntaa virtuaalimaailmaan kierrätettävä hybridikartonkipakkaus pyörivä lämmönsiirrin pientaloihin laktoosittomat maitojuomat kantasoluhoitojen edelläkävijä turvaliesituuletin terästä kovaan kulutukseen korkealaatuisia betonielementtejä aktiivikaiuttimia ammattilaisille hybridibussi tarkkaa kosteusmittausta kertakäyttöinen bioparisto älytuotteisiin ympäristöystävällinen biojalostamo edistyksellinen tiehöylä vuorovaikutteista pienryhmätyöskentelyä kasvuyritykseen tuuliturbiinien kehitystä liikenneturvallisuutta kommunikoivilla autoilla Tutkimusrahoitus yliopistoille, korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille 193 milj. euroa Lainat yritysten kehitysja innovaatiotoimintaan 155 milj. euroa Tutkimusrahoitus sisältää 29 miljoonaa euroa EU:n rakennerahastojen rahoitusta. Strategisen huippuosaamisen keskittymien (SHOK) ohjelmat ovat tutkimusorganisaatioiden ja yritysten yhteishankkeita. Lisää Tekesin asiakkaiden tuloksia verkossa:

6 Tekes Suomessa ja maailmalla Tekesin 400 asiantuntijaa ovat palveluksessasi Helsingissä ja ELY-keskuksissa ympäri Suomea. Tekesin ulkomaanyksiköt luovat verkostoja Yhdysvalloissa, Kiinassa, Japanissa ja Brysselissä. Ajankohtaista Tekes julkaisee monipuolisia katsauksia eri toimialojen kehityksestä. Tekesin lehti Näköalat valottaa ajankohtaisia teemoja. Sähköinen uutiskirje tiivistää uutisten ydinasiat. Lisäksi Tekesin ohjelmilla on omat uutiskirjeensä. Kaikki julkaisut ovat maksuttomia. Tilaa julkaisuja: Tilaa uutiskirje: Haluatko tietää enemmän Tekesin palveluista? Kysymyksesi voit lähettää osoitteeseen Yrittäjä, onko sinulla kehitysidea? Selvitä mahdollisuuksiasi hyödyntää Tekesin rahoitusta: Yhteystiedot Tekes Kyllikinportti 2, Länsi-Pasila PL Helsinki Vaihde: Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: Kesäkuu 2011 Painatus: MarkPrint Oy Graafinen suunnittelu: Mainostoimisto KPL Oy Kuvat: Tekes, istockphoto

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten

Lisätiedot

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT

Lisätiedot

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Innovaatiotoiminnan edistämisen edelläkävijä Turku Science Park 18.1.2010 DM 450969 11-2009 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiopolitiikan suunnittelun

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Polina Kiviniemi Vapaa-ajan palvelut ohjelma / FCG Finnish Consulting Group Oy Etelä-Karjalan matkailun kehittämispäivä 12.10.2010 Imatra

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen?

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen? Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Mitä ohjelman jälkeen? Tekesin ohjelma 2009 2012 Sapuska loppuu, elämä jatkuu! Tekesin Sapuska-ohjelmasta on muodostunut koko elintarvikealan tuntema

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Innovaatiotoiminnan edistämisen edelläkävijä Strategia pähkinänkuoressa Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Tekes rahoittaa edelläkävijöiden tutkimus-,

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

Tekesin tunnusluvut DM

Tekesin tunnusluvut DM Tekesin tunnusluvut 2015 2015 DM 1572568 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M 2 400 rahoitustunnustelua 3 080 rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54

Lisätiedot

Tekesin tutkimushaut 2012

Tekesin tutkimushaut 2012 Tekesin tutkimushaut 2012 Marko Heikkinen, Tekes 01-2012 Sisältö Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Tutkimusrahoituksen projektityypit 2012 lukien Rahoituksen hakeminen 2012 Linkit lisätietoihin Julkisen

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä

Lisätiedot

Tekesin Green Growth ohjelma kansainväliset toimenpiteet

Tekesin Green Growth ohjelma kansainväliset toimenpiteet Tekesin Green Growth ohjelma kansainväliset toimenpiteet Tuomo Suortti 29.9.2011 DM Green Growth Tie kestävään talouteen Ohjelman kesto: 2011 2015 Ohjelman arvioitu volyymi noin 79 miljoonaa euroa Lisätietoja:

Lisätiedot

Fiksu kaupunki ohjelma

Fiksu kaupunki ohjelma Fiksu kaupunki ohjelma Tekesin ohjelmat ja Team Finland -ohjelmat Biotalous ja cleantech Digitalisaatio Hyvinvointi ja terveys Uudet liiketoimintaekosysteemit ja markkinoille vienti Arktiset meret 2013-2017

Lisätiedot

Tekes ja strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK)

Tekes ja strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK) Tekes ja strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK) Tekes on sitoutunut keskittymiin Tekes on auttanut keskittymien syntymistä kehittää niiden toiminnan edellytyksiä tukee niitä toiminnan kehittämisessä

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 Ritva Heikkinen Asiantuntija, Energia ja ympäristö Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ClimBus Climbus Business Breakfast

Lisätiedot

Tekesin strategia. Innovaatiotoiminnasta eväitä ihmisten, yritysten, ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvointiin

Tekesin strategia. Innovaatiotoiminnasta eväitä ihmisten, yritysten, ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvointiin Tekesin strategia Innovaatiotoiminnasta eväitä ihmisten, yritysten, ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvointiin Toiminta-ajatus Tekes edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian ja innovaatioiden

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus

Tekesin innovaatiorahoitus Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-

Lisätiedot

Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua

Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua HÄIRIÖTÖNTÄ JA EKOTEHOKASTA TOIMINTAA DIGITALISOITUNEESSA TUOTANTOVERKOSTOSSA Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua Alihankinta 2017 Harri Kivelä Tekes Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta

Lisätiedot

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä

Lisätiedot

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.

Lisätiedot

Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes

Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi 25.1.2017 Sisko Sipilä, Tekes Julkisten innovaatiorahoittajien ja -toimijoiden roolit Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin

Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin Tekesin Vapaa-ajan palvelut -ohjelma 2006-2009 (2012) Ihmisten vapaa-aika lisääntyy ja sitä myötä myös vapaa-ajan palvelujen kulutus kasvaa. Suomen vapaa-ajan

Lisätiedot

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi RAKENNETTU YMPÄRISTÖ LUO HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ Kuva: Vastavalo Rakennetulla ympäristöllä

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus

Lisätiedot

Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa

Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa DM 1127464 2013 Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa 21.8.2013 Minna Hendolin DM 1127464 2013 1950 1980 2000 2013 Konepaja Palvelu Konekauppa Kemppi Oy konserni - Liikevaihto 120 miljoonaa euroa,

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,

Lisätiedot

Ideasta Liiketoimintaan

Ideasta Liiketoimintaan Ideasta Liiketoimintaan Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Metsäalan ennakointiyksikön järjestämä aamukahvitilaisuus 17.2.2009 Kalevi Pölönen DM 375387 04-2008 Copyright Tekes DM 125809 01-2005 Copyright

Lisätiedot

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus

Lisätiedot

Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille. Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info

Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille. Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info Mikä on median innovaatiotuki? Mahdollisuus => Media-alalle korvamerkittyä lisärahoitusta Rahoitushakemusten

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu, Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS

Lisätiedot

Mitä Tekesin Pharmaohjelman

Mitä Tekesin Pharmaohjelman Mitä Tekesin Pharmaohjelman jälkeen HealthBIO terveyden bioklusteri Vuosiseminaari 13.9.2011 Minna Hendolin Pharma Kilpailuetua uusista toimintatavoista Ohjelman kesto: 2008-2011 Ohjelman laajuus: 58 miljoonaa

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille

Tekesin rahoitus yrityksille DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 # Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle KIVi Kajaani 29.11.2011 Mikko Kiiskinen Tekesin palveluja yrityksen kansainvälistymispolulla Rahoitus Tekesin T&K&I rahoitus kv. strategia (innovaatiopalveluiden

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Copyright Tekes

Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Copyright Tekes Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu 2012 Tekesin rahoittama julkinen tutkimus Tekes rahoittaa tutkimusorganisaatioiden teknologian, palveluiden, liiketoiminnan ja työelämän tutkimusta, jolla on merkittävää

Lisätiedot

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 16.4.2013 Tekniikka&Talous 5.4.2013 ManufacturingNet 4/17/201 Tekes uudistamassa digitaalista liiketoimintaa Käynnissä olevia ohjelmia:

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi

Lisätiedot

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 # Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes. Tutkimushaku 2013 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes DM 1098753 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tutkimushaku 2013

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus pk-yrityksille

Tekesin innovaatiorahoitus pk-yrityksille Tekesin innovaatiorahoitus pk-yrityksille Tiesitkö? Valtaosa Tekesin yritysrahoituksesta kohdistuu pk-yritysten kehittämisprojekteihin. Tekesin innovaatiorahoitus pk-yrityksille Haluatko yrityksesi uudistuvan,

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekes Tekes Innovaatiorahoituskeskus Tekes Merkittävin julkinen R&D&I rahoittaja

Lisätiedot

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus DM 450969 02-2009 Cpyright Tekes Tekes teknlgian ja innvaatiiden kehittämiskeskus Innvaatitiminnan edistämisen edelläkävijä Tekes verkstja innvaatiille Palvelut Asiakkaat Resurssit rahitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

Näkökulmia kansallisen yhteistyön tärkeydestä Tekesin Green Growth ohjelman kokemuksia

Näkökulmia kansallisen yhteistyön tärkeydestä Tekesin Green Growth ohjelman kokemuksia Näkökulmia kansallisen yhteistyön tärkeydestä Tekesin Green Growth ohjelman kokemuksia Suomen kestävän kehityksen toimikunta 6.6.2012 Kimmo Kanto yksikön johtaja ympäristötieto ja avaruussovellukset Tekes

Lisätiedot

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti ohjelmassa?

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti ohjelmassa? Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti 2020 -ohjelmassa? Mikä Horisontti? EU:n uusi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma Horisontti 2020 vuosille 2014-2020 tarjoaa rahoituksen lisäksi paljon muutakin

Lisätiedot

Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on. kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti.

Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on. kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti. Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti. H A A S T E E N A K A S V U Suomessa syntyy kansainvälisesti katsoen

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö

Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö Tekesin innovaatiorahoitus Anne Turula Palvelupäällikkö Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot

Lisätiedot

Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Tutkimushaun infotilaisuus Helsingin Messukeskus

Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Tutkimushaun infotilaisuus Helsingin Messukeskus Uusi arvonluonti Julkisen tutkimuksen haku 22.5.-16.9.2014 Tutkimushaun infotilaisuus 13.8.2014 Helsingin Messukeskus Uusi arvonluonti tutkimushaun kuvaus Uusi arvonluonti-haussa Tekes hakee 1) Yritysten

Lisätiedot

Osaamisella ja johtamisella uutta kilpailukykyistä liiketoimintaa. Julkisen tutkimuksen haku Nuppu Rouhiainen 2.6.

Osaamisella ja johtamisella uutta kilpailukykyistä liiketoimintaa. Julkisen tutkimuksen haku Nuppu Rouhiainen 2.6. Osaamisella ja johtamisella uutta kilpailukykyistä liiketoimintaa Julkisen tutkimuksen haku 1.9.2014-28.11.2014 Nuppu Rouhiainen 2.6.2014 DM1291371 Haun kuvaus Tekesin useiden ohjelmien yhteinen tutkimushaku,

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu 2012. Copyright Tekes

Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu 2012. Copyright Tekes Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu 2012 Tekesin rahoittama julkinen tutkimus Tekes rahoittaa tutkimusorganisaatioiden teknologian, palveluiden, liiketoiminnan ja työelämän tutkimusta, jolla on merkittävää

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi

Lisätiedot

Miten hakemus ja projektisuunnitelma laaditaan?

Miten hakemus ja projektisuunnitelma laaditaan? Miten hakemus ja projektisuunnitelma laaditaan? Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Risto Mäkikyrö Teknologia-asiantuntija 1/18 Esityksen sisältö Hakemuksen kokonaisuus (kalvot 2-5) NABC (kalvot 7-11) Projektin

Lisätiedot

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat

Lisätiedot

Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Tutkimushaun infotilaisuus Sokos Hotel Pasila

Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Tutkimushaun infotilaisuus Sokos Hotel Pasila Uusi arvonluonti Julkisen tutkimuksen haku 22.5.-16.9.2014 Tutkimushaun infotilaisuus 13.6.2014 Sokos Hotel Pasila Haun kuvaus Tekesin useiden ohjelmien yhteinen tutkimushaku, jossa haetaan 1) Yritysten

Lisätiedot

Green Growth - Tie kestävään talouteen

Green Growth - Tie kestävään talouteen Green Growth - Tie kestävään talouteen 2011-2015 Ohjelman päällikkö Tuomo Suortti 7.6.2011, HTC Ruoholahti Ohjelman kesto: 2011 2015 Ohjelman laajuus: 79 miljoonaa euroa Lisätietoja: www.tekes.fi/ohjelmat/kestavatalous

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA

KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA Tekesin toiminta-ajatus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian

Lisätiedot

Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille. Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen

Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille. Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen Valtiontuki on lähtökohtaisesti kielletty Laiton valtiontuki Takaisinperintä Perussopimus Tuki

Lisätiedot

Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes

Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes Tekesin rahoitus Iisalmi 18.3.2014 klo 9.00-14.30, Kulttuurikeskus, Karl Collan sali Varkaus 19.3.2014 klo 9.00-14.30, Scandic Oscar Varkaus Kuopio 27.3.2014 klo 9.00-14.30, Hotelli Iso-Valkeinen Helena

Lisätiedot

Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Kasva uusille markkinoille Kehitä tuotteistasi kansainvälisesti

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Innovaatiot Poikimaan Rahaa IPR:t Tekesin rahoituksessa. Maija Lönnqvist 23.9./4.10./

Innovaatiot Poikimaan Rahaa IPR:t Tekesin rahoituksessa. Maija Lönnqvist 23.9./4.10./ Innovaatiot Poikimaan Rahaa IPR:t Tekesin rahoituksessa Maija Lönnqvist 23.9./4.10./6.10.2016 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Tekesin rahoituspäätökset

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Teija Lahti-Nuuttila, Jarmo Heinonen Tekes Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma

Lisätiedot

Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu

Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu 14.09.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut

Lisätiedot

Rucola Plus -rahoitusselvitys. Matkailuyrityksille ja matkailuorganisaatioille, jotka hakevat aktiivisesti kasvua Venäjän markkinoilla

Rucola Plus -rahoitusselvitys. Matkailuyrityksille ja matkailuorganisaatioille, jotka hakevat aktiivisesti kasvua Venäjän markkinoilla Rucola Plus -rahoitusselvitys Matkailuyrityksille ja matkailuorganisaatioille, jotka hakevat aktiivisesti kasvua Venäjän markkinoilla Rucola Plus -rahoitusselvitys Yrityksille Joilla Venäjäperusasiat kunnossa

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Team Finland. Aki Parviainen

Team Finland. Aki Parviainen Team Finland Aki Parviainen 15.11.2016 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja, rahoitusta ja verkostoja suomalaisten

Lisätiedot

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) Satakunnan rahoitusinfo EU:n ohjelmakausi 2014-2020 5.6.2014 EAKR TL 2 Uuden

Lisätiedot

Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari

Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen Minna Suutari 28.3.2017 Team Finland auttaa yritystäsi, kun olet 1. Kiinnostunut kansainvälisen liiketoiminnan aloittamisesta 2. Laajentamassa

Lisätiedot

Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa

Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista ikk i t Elint. alan tuottavuustalkoot 1.10.200910 Teknologia-asiantuntija Jussi Toivonen jussi.toivonen@tekes.fi 050 5577 826 DM 492975 06-2009 Copyright

Lisätiedot

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Riitta Maijala 28.8.2017 1 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaprofessori Tutkijatohtori Huippuyksikkö

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Ruotsi-klinikka Lahti 22.1.2016 Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Team Finland vie Suomea

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja myös luovilla aloilla. Lasse Paananen, aktivaattori Fiiliksestä Fyrkkaa ohjelma

Tekes on innovaatiorahoittaja myös luovilla aloilla. Lasse Paananen, aktivaattori Fiiliksestä Fyrkkaa ohjelma 04-2014 Tekes on innovaatiorahoittaja myös luovilla aloilla Lasse Paananen, aktivaattori Fiiliksestä Fyrkkaa ohjelma 040-7205088 lasse.paananen@ideone.fi 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja,

Lisätiedot

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari Rakennettu ympäristö ohjelman tulosseminaari Finlandiatalo Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari 27.1.2015 Tekesin Rakennettu ympäristö ohjelma 2009-2014 Tekes Innovaatiorahoituskeskus Ohjelmapäällikkö

Lisätiedot

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen Tekesin rahoitus nuorille yrityksille Jaana Rantanen 20.4.2017 Tekesin rahoitus nuorille kasvuyrityksille Tempo Asiakastarve Kohdemarkkina Konseptin testaus Tiimi T&K Tuotteen, palvelun, liiketoimintamallin

Lisätiedot

Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014

Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Kasvua uudistumisesta Viestintätoimialan strategiset tavoitteet Asiakasrajapinta- ja jakeluratkaisut

Lisätiedot

Innovation Scout -rahoituksen haku julkisille tutkimusorganisaatioille. Kimmo Kanto / Markku Lämsä , Helsinki

Innovation Scout -rahoituksen haku julkisille tutkimusorganisaatioille. Kimmo Kanto / Markku Lämsä , Helsinki Innovation Scout -rahoituksen haku julkisille tutkimusorganisaatioille Kimmo Kanto / Markku Lämsä 21.9.2016, Helsinki Hallituksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä

Lisätiedot

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Tekesin rahoitus startup-yrityksille Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen

Lisätiedot

CREMA- rahoitushaku 2018 ( ) Kaupunkien palvelut ja vetovoimaisuus luovan yritystoiminnan alustana

CREMA- rahoitushaku 2018 ( ) Kaupunkien palvelut ja vetovoimaisuus luovan yritystoiminnan alustana CreMA on joustava määräraha, joka on tarkoitettu luovien alojen ja muiden toimialojen osaamisen yhdistämiseen sekä yhteistyön ja liiketoimintamallien kehittämiseen. AVEK jakaa CreMA-avustuksia opetus-

Lisätiedot

1 Hakuaika Haku aukeaa ja päättyy

1 Hakuaika Haku aukeaa ja päättyy Tekesin Innovation Scout rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille kansainvälisen innovaatio-osaamisen kehittämiseksi korkeakouluissa ja tutkimusorganisaatioissa (ent. KINO) 1 Hakuaika Haku aukeaa 15.8.2016

Lisätiedot