MIKKELIN JA JYVÄSKYLÄN SAIRAALOIDEN YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN Esiselvitys 21.3.2019 LGR-Consulting Oy/ Jouko Luukkonen
TOIMEKSIANTO Selvityksessä tarkastellaan: Millaista osaamista ja palvelutarjontaa kahden sairaanhoitopiirin keskussairaaloissa on. Millaisia syvenevän yhteistyön mahdollisuuksia voidaan tunnistaa sairaaloiden henkilöstön liikkuvuudessa ja potilasohjauksessa. Käydään läpi kyseisten sairaaloiden palvelujen ostot kokonaisuudessaan myös muilta palvelujen tuottajilta. Tavoitteena on selvitystyön avulla: Varmistaa sairaaloiden ammattilaisten korkeatasoinen osaaminen alueen asukkaiden parhaaksi myös tulevaisuudessa. Luoda osaltaan edellytyksiä KYS-erva-alueen yhteisen järjestämissopimuksen hyväksymiselle ja toimeenpanolle. Esiselvitysraportti luovutetaan 21.3.2019. 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 2
SELVITYSTYÖN TOTEUTUS Esiselvitystyö toteutetaan seuraavasti: Analysoidaan sairaaloiden toimintaa ja erikoissairaanhoidon ostopalveluja kuvaavia mittareita. Käydään syventäviä keskusteluja sairaaloiden johtavien viranhaltijoiden kanssa pyrkien erityisesti löytämään toiminnot/erikoisalat, joissa sairaaloilla on nähtävissä tulevaisuudessa ongelmia työnjakoasetuksen ja/tai henkilöstön saatavuuden näkökulmista. Tehdään ehdotuksia toiminnoista, joissa syventyvälle yhteistyölle olisi tarvetta ja mahdollisuuksia. Kartoitetaan keskustelun pohjaksi erilaisia malleja yhteistyön käytännön organisoimiseksi. Tämän lisäksi: Käydään tunnustelevia keskusteluja esiselvitykseen liittyen KYS-erva-alueen muiden sairaanhoitopiirien johdon kanssa. Käydään keskustelu STM:n kanssa esiselvitykseen liittyen. Kartoitetaan muita maassa vireillä olevia sairaaloiden yhteistyöhön liittyviä hankkeita. 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 3
TAPAAMISET Ke 13.2. Ti 19.2. Ke 20.2. To 21.2. Pe 22.2. Ma 25.2. Ti 26.2. Ke 6.3. Ma 11.3. Tuija Kumpulainen, STM Vesa Kataja ja Tuula Metsä, KSSHP Essoten johto KYS johto Sosteri johto Johanna Tuukkanen, Heljä Lundgrén-Laine ja Jouni Ranua, KSSHP Siun soten johto Jyrki Jalkanen, KSSHP Ilkka Luoma, PPSHP johtaja Heikki Laine, Hannu Paajanen, Santeri Seppälä & Antti Mäkelä ja Minna Mutanen, Essote Vesa Vestala ym, Essote 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 4
ERIKOISSAIRAANHOITOON LIITTYVIÄ TRENDEJÄ Väestön ikääntymisen ja elämäntapojen aiheuttama paine palveluille Terveydenhuollon uudet innovaatiot (mm. digitalisaatio) ja hoitomuodot Paine asiakkaan valinnanvapauden lisääntymiseen Kiristyvä kilpailu korkeasti koulutetusta henkilöstöstä Paine keskittää erikoissairaanhoitoon liittyviä palveluja 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 5
LAINSÄÄDÄNTÖPOHJA Sipilän hallituksen maakunta- ja sote-uudistus kaatui 8.3.2019 Yhteistyörakenteita pohditaan kuntalain pohjalta Kuntalain 49 : Kuntayhtymien julkisoikeudellisen yhteistoiminnan muotoja ovat yhteinen virka, sopimus viranomaistehtävän hoitamisesta sekä liikelaitoskuntayhtymä. Lisäksi voidaan käyttää yksityisoikeudellisen yhteistoiminnan muotoja: osakeyhtiö, osuuskunta ym. Jos toiminta yhtiöitetään, on huomioitava hankintalain sidosyksikkörajat (inhouse): yhtiö voi kilpailuttamatta myydä kuntayhtymille palveluja ja käyttää niiden tukipalveluja, jos myynti muille kuin omistajille on enintään 5 % ja enintään 500 000 euroa (eli jos toinen täyttyy, in house asema menetetään) 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 6
Lisäksi taustalla: Terveydenhuoltolaki (1326/2010) Valtioneuvoston asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä (päivystysasetus, 583/2017) Valtioneuvoston asetus erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä (työnjako- ja keskittämisasetus, 582/2017) 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 7
21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 8
SAIRAALOIDEN ETÄISYYDET Lähde: STM raportteja ja muistioita 2019:3 (Manninen&Raskin mukaan) 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 9
AIKAISEMPIA YHTEISTYÖSELVITYKSIÄ 2009 2012 ISER-hanke: Itä-Suomen sairaanhoitopiirin muodostaminen Ei johtanut päätöksiin 2017 Järvi-Suomen sairaala esiselvitys; vaihtoehdot: Pelkistetty yhteistyösopimus: yhteiset virat tai liikelaitos Tuki- ja oheispalvelut: yhteiset virat, vastuumaakunnan liikelaitos tai yhteinen osakeyhtiö Erityispalvelut: yhteiset virat, vastuumaakunnan liikelaitos tai yhteinen osakeyhtiö Yhteistyökeskus: vastuumaakunnan liikelaitos tai yhteinen osakeyhtiö Yhteisjärjestelmä: vastuumaakunnan liikelaitos tai yhteinen osakeyhtiö Ei johtanut päätöksiin 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 10
KYS-ERVA-ALUEEN JÄRJESTÄMISSOPIMUKSEN TILANNE Ehdotus järjestämissopimukseksi keväällä 2018 Ei hyväksytty kaikissa kuntayhtymissä STM raportti 2019:3 Alueella ei ole voimassa olevaa päivitettyä järjestämissopimusta Työnjako- ja keskittämisasetuksen 6 mukaiset neuvottelut ovat olleet vaikeita ja yksimielisyyttä ei ole saavutettu lähinnä muutamista harvinaisista syöpäleikkauksista. Myös asetuksen 7 koskevat neuvottelut ovat olleet vaikeita ja yksimielisyyttä ei ole saavutettu Johtajaylilääkäreiden ehdotus syksyllä 2018: kiertävät tiimit STM ei hyväksynyt, toimenpiteet tapahduttava tietyssä osoitteessa 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 11
PÄIVYSTYSASETUKSEN (583/2017) MUKAINEN TILANNE KYS-ERVA-ALUEELLA ERVA KYS 5 Laajat 247-yksiköt 6 PTH ja Akuutti 15, 16 Medisiininen 17 Leikkaustoim 18 Synn ja lastent 19 Psykiatria 20 Suun TH 50a Sosiaalipäiv SHP 10 / 2018 4 / 2019 10 / 2019 10 / 2018 4 / 2019 10 / 2019 10 / 2018 4 / 2019 10 / 2019 10 / 2018 4 / 2019 10 / 2019 10 / 2018 4 / 2019 10 / 2019 10 / 2018 4 / 2019 10 / 2019 10 / 2018 4 / 2019 10 / 2019 10 / 2018 4 / 2019 10 / 2019 PSSHP Kunnossa 0 0 Kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 meneillään 0 0 Kunnossa 0 0 Kunnossa 0 0 Essote kunnossa 0 0 0 0 0 Kunnossa 0 0 Kunnossa 0 0 Meneillään 0 0 Meneillään 0 0 Kunnossa 0 0 Kunnossa 0 0 KSSHP kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 Siunsote meneillään 0 0 kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 meneillään 0 0 meneillään 0 0 Sosteri kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 kunnossa 0 0 0 0 0 KSSHP osalta tilanne kunnossa Lähde: STM Raportteja ja muistioita 2019:3 Essote osalta muutoin kunnossa, mutta synnytykset määräaikaisella poikkeusluvalla. Psykiatrian päivystys ja akuuttisairaanhoito erillään kantasairaalasta. 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 12
TYÖNJAKOASETUKSEN (582/2017) MUKAINEN TILANNE KYS-ERVA-ALUEELLA Lähde: STM Raportteja ja muistioita 2019:3 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 13
6 mukaisista yo-sairaalaan tai muuhun vastaavan tasoiseen sairaalaan keskitettävistä tehtävistä meneillään seuraavat 2) Maksakirurgia 5) Haima-, maha-, gynekologisen syövän lukuun ottamatta matalan riskin endometriumsyöpiä, periytyvän paksusuoli-, peräsuoli-, ruokatorvi-, invasiivisen rakkosyövän, sarkooman sekä keuhkojen, keuhkopussin, henkitorven ja välikarsinan syövän leikkaushoito sekä robottiavusteinen radikaali prostatektomia eturauhassyövässä hoitamatta seuraavat: 4) Tulehduksellisten suolistosairauksien leikkaushoito 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 14
Lonkan ja polven tekonivelen leikkaus (primääri) Olkapään tekonivelen leikkaus (primääri) Kiireetön lonkan, polven ja olkapään tekonivelen uusintaleikkaus TYÖNJAKOASETUKSEN (582/2017) 7 MUKAISET TOIMENPITEET RAJA ESSOTE 1.1. - 18.3. KSSHP 1.1. - 28.2. KYS SIUN SOTE SOSTERI kpl/v 2017 2018 2019 2017 2018 2019 2017 2018 2017 2018 2017 2018 600 428 526 136 (598) 1233 1154 253 (1391) 1143 1316 698 816 262 270 40 37 20 5 (22) 80 85 19 (104) 39 39 32 23 9 6 100 24 16 0 170 185 30 (165) 228 203 71 57 21 9 Selkäkirurgia 150 135 120 36 (158) 429 408 107 (588) 1663 1574 (487) 272 316 74 81 Rintasyöpäleikkaus (primääri) 150 148 125 25 (110) 250 235 53 (291) 293 277 157 130 48 46 Paksusuolisyöpä 70 43 47 13 (57) 96 93 24 (132) 94 99 58 50 18 21 Munuaissyöpä 70 20 21 1 45 56 13 (71) 23 34 25 29 9 6 Papillaarinen ja fokullaarinen kilpirauhassyöpä Matalan riskin endometriumsyöpä Eturauhassyövän radikaaliprostatektomian leikkaus 70 0 0 0 21 13 3 (16) 13 13 10 5 0 0 70 0 0 0 40 33 1 (5) 32 3 4 0 1 70 34 2 0 56 85 17 (93) 56 65 17 14 6 0 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 15
YHTEINEN ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄ Hankkeessa mukana: KSSHP (vastuuky), Essote, Siun sote, Sosteri ja Vaasan shp Tavoitteena hankkia yhteinen uusi asiakas- ja potilastietojärjestelmä N. 255 milj hanke (investointi n. 150 milj. + integroidun soten suunnittelu ja toteutus n. 105 milj. ) Hankintapäätös syksyllä 2019 Käyttöönotto vaiheittain 2021-2022 Tarkoittaa myös toimintaprosessien laajaa yhtenäistämistä N. 1000 htv työpanos käyttöönotto- ja ylläpitovaiheessa (4 v) Jos voitaisiin päästä yhteen rekisterinpitäjään (= yksi organisaatio), hankinta- ja käyttövaiheessa säästö voisi olla jopa 2 4 milj /v (Essote + KSSHP) 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 16
YHTEISTYÖMALLEJA MUUALLA SUOMESSA 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 17
OYS-ERVA OSUUSKUNTA 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 18
OYS-ERVA OSUUSKUNTA Tavoitteena mm. tukea tarkoituksenmukaisen työnjaon toteutumista OYS-Erva-alueella tukea järjestämissopimuksen toteutusta turvata sairaaloiden päivystysvalmiutta turvata riittävän osaamisen säilymistä OYS-Erva-alueen sairaaloissa mahdollistaa potilaiden nopeamman hoitoon pääsy vahvistaa Pohjois-Suomen julkista erikoissairaanhoitoa ja sen kilpailullista asemaa sairaanhoidon järjestämiskentässä Ernst&Young tehnyt selvityksen (julistettu ei-julkiseksi) Toteutus osuuskuntamuotoisesti rajattu ja yhteisesti sovittu osa erikoissairaanhoidon palvelutuotannosta siirrettäisiin yhteisen osuuskunnan ja sen alaisten tytäryhtiöiden hoidettavaksi. 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 19
Osuuskunta muodostaa tiettyihin erikoissairaanhoidon toimintoihin keskittyvän osaamiskeskuksen, jolla Tarjotaan osaajille lisäansiomahdollisuuksia virkatyön ohella Edistetään osaajien yhteisesti koordinoitua, vapaaehtoisuuteen perustuvaa liikkuvuutta Voidaan turvata hoitoon pääsy ja reagoida palvelukysynnän kausivaihteluun Voidaan hyödyntää OYS-ERVAn sairaaloiden tiloja ja laitteita mahdollisimman tehokkaasti Osuuskunnan alaisuuteen voidaan perustaa tytäryhtiöitä toiminnoittain Kukin shp ratkaisee, mihin lähtee mukaan Alkuvaiheessa: työnjakoyhtiö ja osaamisen jakaminen/erikoislääkäripooli Myöhemmin esim. silmäkeskus, vatsakeskus ym. OYS-erva osuuskunta ja sen mahdolliset yhtiöt tulisivat olemaan alueen sairaanhoitopiireistä erillinen työnantaja Tavoitteena päättää osuuskunnan perustamisesta maaliskuussa 2019 PPSHP osuus 55/100 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 20
Osuuskonserni havainnekuvana LPSHP PPSHP LSHP Kainuu Soite Osuuskunta In house yhtiö In house yhtiö In house yhtiö In house yhtiö In house yhtiö Markkinoilla Markkinoilla oleva oleva yhtiö yhtiö
OSUUSKUNTA ohjaa potilasvirtoja Lähtökohtaisesti oman shp:n potilas hoidetaan omassa shp:ssä (Sininen nuoli) sairaalan oman hinnaston mukaisesti ja laskutetaan omaa jäsenkuntaa. OSK:n kautta ei kulje laskutusta. OSK:n ohjatessa potilaan toiseen sairaanhoitopiiriin hoidettavaksi (Punainen nuoli) OSK laskuttaa potilaan siirtymisestä ja hoidosta potilaan hoitanutta shp:tä. Potilaan hoitanut shp laskuttaa potilaan hoidosta oman hinnastonsa mukaisesti potilaan kotishp:tä. Osuus kunta Työnjako 7
Esimerkki osaajapoolista Urologit Onkologit OSAAJA- POOLI Hematologit Jne. jne. Osaajat toimivat virkasuhteessa omaan sairaanhoitopiiriin ja heillä on mahdollisuus samanaikaisesti tehdä työtä osuuskunnan kautta toiseen OYS-Erva-sairaanhoitopiiriin.
Mitä toimintoja osuuskuntaan Sovittavan työnjaon mukaisesti (potilaan ohjattu valinnanvapaus) osa keskittämis- ja työnjakoasetuksen 7 :ssä mainituista leikkauksista Pohjois-Suomen osaajapooli: syväosaamisen laajentaminen ja koulutusmahdollisuuksien turvaaminen Tarkentavia kysymyksiä Miten ja missä osuuskuntaan siirrettävät toiminnot rajataan Kukin shp päättää itse, mihin osuuteen lähtee mukaan Millaista palkkapolitiikkaa osuuskunnassa noudatetaan Kannustavaa ja kilpailukykyistä (liikesalaisuus) Miten potilasohjaus käytännössä tapahtuu Yhteinen virtuaalinen lähetelaatikko, johon kaikki sovitut lähetteet tulevat Nimetty vastuulääkäri ohjaa lähetteet sovitulla tavalla Millaista omaa henkilöstöä osuuskunnalle tulee Alkuvaiheessa vain muutama hoidon varaaja ja lähetteiden käsittelijä Rahaliikenne Osuuskunta laskuttaa työpanoksesta ao. shp:iä, joka laskuttaa jäsenkuntia (tai muita shp:ejä) oman hinnastonsa mukaisesti 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 24
PIRKANMAAN JA KANTA-HÄMEEN KAHDEKSAN TÄHDEN SAIRAALA 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 25
Lähde: Ernst&Young, Yhteistyöselvityksen tiivistys 8 tähden palveleva yliopistosairaala (PPSHP) 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 26
Lähde: Ernst&Young, Yhteistyöselvityksen tiivistys 8 tähden palveleva yliopistosairaala (PPSHP) 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 27
Lähde: Ernst&Young, Yhteistyöselvityksen tiivistys 8 tähden palveleva yliopistosairaala (PPSHP) 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 28
TAYS ALUSTAYHTIÖ OY Tays Alustayhtiö Oy:n tehtävänä on valmistella Taysin erityisvastuualueen erikoissairaanhoidon palveluita tuottavan yhtiön toiminta. Tehtäviin kuuluu lopullisen yhteistyömuodon ja juridisen muodon (osakeyhtiö/osuuskunta) määrittely osakassopimuksen valmistelu liiketoiminta-suunnitelman laatiminen rahoituksen suunnittelu mahdollisen maakunnan ja liikelaitoksen suhteiden arviointi erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon integraation suunnittelu omaisuus- ja liiketoimintojen siirron suunnittelu. Yhtiön tehtävänä on myös huolehtia henkilöstön ja muiden keskeisten sidosryhmien, muun muassa yliopiston osallistumisesta suunnittelutehtäviin. Alustayhtiöllä ei tässä vaiheessa omaa henkilöstöä, shp:n henkilöstö vastaa projektitehtävistä 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 29
Pirkanmaan shp valtuusto hyväksyi alustayhtiön perustamisen 10.12.2018; varsinaisen toiminnan aloittaminen ja sen oikeudellinen muoto (osakeyhtiö/osuuskunta) tuodaan valtuuston päätettäväksi 27.5.2019. Kanta-Hämeen shp valtuusto on 12.6.2018 antanut hallitukselle valtuudet perustaa alustayhtiö ja hallitus on hyväksynyt yhtiön perustamisen 11.12.2018. Myös Etelä-Pohjanmaan shp harkitsee mukaan lähtöä 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 30
Kysymyksiä Alustayhtiö on vasta suunnitteluyhtiö; toteutuuko lopullinen 8 tähden sairaala Missä muodossa lopullinen ratkaisu toteutetaan Kuinka suuri osa sairaanhoitopiirien toiminnasta siirretään uudelle, yhteiselle toimijalle 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 31
MUUT 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 32
LÄNSIRANNIKON YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA V 2017 esiselvitys (professori Teemu Malmi/Aalto-yliopisto) Potilashoidolliset, opetus ja tutkimus sekä taloudelliset seikat huomioiden Länsi-rannikon yliopistollisen sairaalan perustaminen vaikuttaa tarkoituksenmukaiselta Sairaaloiden yhdistäminen Haasteet liittyvät hallintoon ja maakuntien päätöksentekovaltaan Esiselvitys ei ole johtanut päätöksiin Tästä erillisenä VSSHP on toteuttanut Yksi sairaala -hankkeen, jossa erikoissairaanhoidon palveluja tuotetaan maakunnalli-sesti yhdenvertaisesti Aluesairaalat on liitetty Tyks:n organisaatioon 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 33
MEHILÄINEN LÄNSI-POHJA OY -YHTEISYRITYS Omistus Meri-Lapin kunnat ja Kemin sekä Tornion kaupungit: 19 % Mehiläinen Terveyspalvelut Oy: 81 % Yhtiö otti vastuulleen osan Meri-Lapin alueen sosiaali- ja terveyspalveluista 18.6.2018 alkaen 15 vuodeksi Erikoissairaanhoidon keskeiset osat Pth:n kiire- ja ajanvarausvastaanotot ja muut lääkäripalvelut 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 34
POHJATIETOJA 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 35
VOLYYMIT ESSOTE KSSHP Jäsenkuntia 9 21 Asukasluku (31.12.2017) 101539 252936 * Toimintatuotot yht (2017) 365 milj 381 milj ESH laskutus (2017) 170 milj 341 milj Henkilöstö (2017) 3771 hlöä ** 2729 htv ** Sote-nettomenot /as (2017) 3606 3092 Tarvevakioidut sotenettomenot, indeksi (2017) 97 96 Tarvekerroin (2017) 1,20 1,04 * Jos Jämsä on mukana, n. 275.000 as ** Henkilöstömäärät laskettu eri tavoilla. 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 36
Keski-Suomen sairaala Nova (Jyväskylä) Kokonaiskustannusarvio on n. 411 milj.. Valmistuu vuonna 2020 Tutkimus- ja vastaanottohuoneita 360 Vuodeosastojen sairaansijoja 368 Leikkaussaleja 24 Synnytyssaleja 10 Esper-hanke (Mikkeli) Kokonaiskustannusarvio n. 121 milj.. Toteutus vaiheittain vuosina 2015 2022 Vastaanottoalue Perhetalo Kuuma sairaala Mielentalo 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 37
SAIRAALOIDEN PÄIVYSTYKSET ERIKOISALA KSSHP ESSOTE Sisätaudit Aktiivipäivystys sairaalassa + 30 min takapäivystys Aktiivipäivystys sairaalassa + 30 min takapäivystys Kirurgia AKP (2)+ 30 min TP (2) AKP + os.päivystys (klo 8-22) + 30 min TP (2) Anestesia AKP (2) AKP Naistentaudit ja synnytykset AKP + 30 min TP AKP Lastentaudit AKP + 30 min TP AKP Korva-, nenä- ja kurkkutaudit Syöpätaudit Erikoisalojen yht. etupäivystys (2) + 30 min takapäivystys EYP (2) + 60 min TP (pe-su) 30 min TP (ma-to) Neurologia EYP (2) + 30 min TP 30 min TP (pe-su) Keuhkosairaudet EYP (2) Radiologia 30 min TP 30 min TP Psykiatria 30 min takapäivystys (2) AKP (ma-to) + 60 min TP (pe-su) Hammas-, suu- ja leuka EYP + Kyllön päiv (ark 8-20 + vkl-tunteja) 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 38
ERIKOISLÄÄKÄRITILANNE ESSOTE 21.2.2019 KSSHP 3.10.2018 Erikoislääkärien virkoja 114,2 233,1 Täytettyjä virkoja 81 198,9 Hoidettu ostopalveluilla 18,6 10,8 Hoitamatta 16 14,9 Resurssivajaus 14,0 % 6,4 % Erikoistuvia lääkäreitä 33 107,5 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 39
SAIRAALOIDEN TUOTTAVUUS THL, Sairaaloiden tuottavuus 2016 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 40
DRG- PISTEEN KESKIHINTA THL, Sairaaloiden tuottavuus 2016 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 41
KSSHP OSTOPALVELUT 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 42
ESSOTEN ESH OSTOT 2018 Pohjois-Savo shp 19 574 146 HUS 3 932 121 Varkaus 1 928 236 Keski-Suomen shp 1 444 596 Niuvanniemi 1 054 842 Vaalijala 602 071 Itä-Suomen shp 524 627 Pirkanmaan shp 424 868 Päijät-Hämeen ky 322 134 Suomen Terveystalo Oy 228 018 Etelä-Karjalan ky 192 878 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 43
ESSOTEN OSTOT KYS:STÄ Tuotepäätöksiä Sydänkeskus 982 4 012 786 Neurokeskus 1 855 2 979 326 Kuvantamiskeskus Ortopedia, traumatologia ja käsikirurgia 647 994 377 Kuntoutus 467 204 130 Naistentaudit ja synnytykset 1 763 1 602 314 Kirurgia 812 1 417 417 Aistinelinsairaudet 2 228 1 508 812 Anestesiologia ja tehohoito 104 16 170 Syöpäkeskus 2 456 1 485 806 Medisiininen keskus 1 509 1 581 805 Lasten ja nuorten klinikka 1 868 2 645 695 Lääkehuolto Psykiatria 356 239 409 Päivystys 830 594 415 Ensihoito 32 28 992 Hallinto Laskutus yhteensä 15 909 19 311 454 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 44
ESSOTEN OSTOT KSSHP:LTÄ 2017 2018 +/- % Konservatiivinen palvelualue 1 022 867 838 800-184 067-18,0% Operatiivinen palvelualue 326 003 503 170 177 167 54,3% Psykiatrinen palvelualue 73 942 63 782-10 160-13,7% Päivystyksen ja ensihoidon palvelualue 43 731 38 986-4 745-10,9% Sairaalapalveluiden palvelualue 770 391-379 -49,2% Liikelaitos Seututerveyskeskus 43 0-43 -100,0% Yhteensä 1 467 356 1 445 129-22 227-1,5% 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 45
VAIHTOEHTOISIA YHTEISTYÖMALLEJA 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 46
NYKYINEN YHTEISTYÖ Hematologia hematologian erikoislääkärin konsultaatiokäynnit ~ 3 päivää kuukaudessa Urologia Essoten urologian erikoislääkäri työskentelee ~ 1 päivän viikossa eturauhassyövän totaalipoisto- ja munuaissyöpäleikkaustiimissä Keski- Suomen keskussairaalassa K-S shp:sta ohjataan potilaita eturauhastoimenpiteisiin Mikkelin keskussairaalaan Ortopedia ja traumatologia K-S Shp:n kaksi ortopedian erikoislääkäriä työskentelee 1 päivänä kuukaudessa tekonivelvastaanotolla ESSOTEn hyvinvointikeskuksissa ja tekevät tekonivelleikkauksia Mikkelin keskussairaalassa Patologia Patologityöpanos K-S shp:n patologia erikoislääkäreiden tuottamana Mikkelissä Lääkehuolto Antibioottilaimennusrobotilla valmistetaan antibioottiannoksia K-S shp:stä Mikkelin keskussairaalaan Gastrokirurginen kouluttautumien Kardiologia K-S shp:n kardiologian erikoislääkäreitä on ajoittain tehnyt Mikkelin keskussairaalassa sepelvaltimoangiotoimenpiteitä ja sydänpotilaiden vastaanottotoimintaa APTJ Onkologia sädehoito Essoten syöpäpotilaille K-S shp:ssä (ja KYS:ssä, Eksotessa, ) Muu (erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksessa) sovittava yhteistyö,
YHTEISTYÖN VISIO Potilasohjaus Yhteinen APTJ Sairaaloiden toiminnan vahvistaminen Tarkoituksenmukainen työnjako Erikoislääkäreiden saatavuus 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 48
SYVENEVÄN YHTEISTYÖN 10 VAIHTOEHTOA Tapauskohtainen sopiminen Yhteiset virat tai sopimus viranomaistehtävistä OSA-ALUERATKAISU Osa-alueen yhteisyritys yksityisen toimijan kanssa ESH-TASON RATKAISU Yhteistyön puitesopimus Osaalueen liikelaitoskuntayhtymä Osaalueen osakeyhtiö tai osuuskunta Erikoissairaanhoidon liikelaitoskuntayhtymä Erikoissairaanhoidon osakeyhtiö tai osuuskunta Yhteisyritys yksityisen toimijan kanssa Kuntayhtymien fuusio TÄYSI FUUSIO SOPIMUSYHTEISTYÖ 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 49
VE 1: TAPAUSKOHTAINEN SOPIMINEN Nykyinen tapa tehdä yhteistyötä Sovitaan työpanoksen siirrosta tapauskohtaisesti Ehdot sovitaan tapauskohtaisesti ja usein suoraan ao. henkilöiden kanssa Toimintaan ei liity isompaa visiota tai strategista otetta 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 50
VE 2: YHTEISET VIRAT TAI SOPIMUS VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ Kuntalain 53 : Kunnat ja kuntayhtymät voivat yhtäpitävillä päätöksillä perustaa yhteisiä virkoja. Viranhaltija on virkasuhteessa kaikkiin kyseisiin kuntiin ja kuntayhtymiin. Järjestelyssä mukana olevien kuntien ja kuntayhtymien on sovittava ainakin työnantajan velvoitteiden hoitamisesta vastaavasta kunnasta tai kuntayhtymästä sekä kustannusten perusteista ja jakautumisesta. Käytännössä tulee sopia: Mitkä virat ovat niiden yhteisiä Kumpi vastaa työnantajavelvoitteista Miten työaika ja kulut jaetaan Toiminta edelleen tapauskohtaista; ei visiota tai strategista otetta 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 51
Kuntalain 51 : Kunta voi hoitaa tehtävää yhden tai useamman kunnan puolesta siten, että kunnilla on yhteinen toimielin, joka vastaa tehtävän hoitamisesta. Tehtävää hoitavaa kuntaa kutsutaan vastuukunnaksi. Kunnat voivat sopia, että muut kunnat valitsevat osan yhteisen toimielimen jäsenistä. Lakisääteisessä yhteistoiminnassa jokaisella kunnalla on toimielimessä vähintään yksi kunnan valitsema jäsen. Ei koske kuntayhtymää, joten ei tule kysymykseen tässä tapauksessa Kuntalain 54 : Kunnalle, kuntayhtymälle tai sen viranomaiselle laissa säädetty tehtävä, jossa toimivaltaa voidaan siirtää viranhaltijalle, voidaan sopimuksella antaa virkavastuulla toisen kunnan tai kuntayhtymän viranhaltijan hoidettavaksi. Sopimukseen on otettava tarpeelliset määräykset ainakin tehtävän sisällöstä, tehtävän hoidon seurannasta, kustannusten perusteista ja jakautumisesta sekä sopimuksen voimassaolosta ja irtisanomisesta. Soveltuu parhaiten pienen viranomaistehtävän hoitamiseen yhdessä. 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 52
VE 3: YHTEISTYÖN PUITESOPIMUS Sovitaan laajemmin yhteistyön periaatteista, joiden mukaisesti esim. perustetaan yhteisiä virkoja tai muutoin vaihdetaan keskenään työpanosta tai potilaita Puitesopimuksessa voidaan sopia mm. Yhteistyön määrällisistä ja laadullisista tavoitteista Työpanoksen vaihtamiseen liittyvistä pelisäännöistä ja henkilöstön korvauksista Muista yhteistyöhön liittyvistä asioista, esim. potilaiden ohjaamisesta Yhteistyön toteuttamiseen liittyvästä neuvottelu- ja seurantamenettelystä Yhteistyössä mukana yhteinen visio ja strategia, mutta sen rooli on edelleen heikko Toimenpiteiden toteuttaminen edelleen yksittäistapauksittain 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 53
OSA-ALUEKOHTAINEN RATKAISU Yhteiseen organisaatioon ja yhden johdon alle yhteisesti sovittavan ja keskeisesti yhteistyöstä hyötyvän osa-alueen osalta Mikä olisi osa-alue, jolla yhteistyöstä voitaisiin molemmin puolin hyötyä? Työnjako- ja keskittämisasetuksen 7 mukaiset toimenpiteet Koko kirurgia Koko operatiivinen palvelualue Sairaaloiden tukipalvelut Rajaus edellyttää jatkotarkastelua Tuleeko eriytettäviin toimintoihin liittyvät päivystykset kuitenkin tuottaa kuntayhtymien omana toimintana? 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 54
VE 4: OSA-ALUEEN LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Erotetaan toiminnasta yhteisesti sovittava osa, jota varten perustetaan yhteinen liikelaitos, josta muodostuu liikelaitoskuntayhtymä Itsenäinen oikeushenkilö Ko. toiminnon henkilöstö siirtyy liikelaitoskuntayhtymän palvelukseen Perussopimuksessa sovitaan muista pelisäännöistä Liikelaitoksella oma johtokunta ja johtaja Voi vastata myös viranomaistoiminnasta Yhteistyöllä tiivis strateginen ote; osa-alueen osalta myös yhteinen visio 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 55
VE 5: OSA-ALUEEN OSAKEYHTIÖ TAI OSUUSKUNTA Erotetaan toiminnasta yhteisesti sovittava osa, jota varten perustetaan yhteinen osakeyhtiö tai osuuskunta (VE 6a) Ko. toiminnon henkilöstö siirtyy osakeyhtiön tai osuuskunnan palvelukseen Osakassopimuksessa ja yhtiöjärjestyksessä sovitaan muista pelisäännöistä Viranomaistoiminta jää kuntayhtymiin Yhteistyöllä tiivis strateginen ote; osa-alueen osalta myös yhteinen visio Kuntayhtymien yhdessä omistama osakeyhtiö- ja osuuskunta voi käyttää kuntayhtymien tukipalveluja, mikäli yhtiö säilyttää in-house-aseman eli sen myynti muille kuin omistajille on enintään 5 % ja enintään 500 000 euroa (sosiaali- ja terveyspalveluissa vuoden 2021 loppuun saakka 10 %). Uuden yhtiön perustamisen vaihtoehtona (VE 5b) voisi olla Lääkärikeskus Ikioma Oy. Essoten osaomistaa yhtiötä Etelä-Savon Työterveys Oy:n kautta. 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 56
VE 6: OSA-ALUEEN YHTEISYRITYS YKSITYISEN TOIMIJAN KANSSA Muodostetaan yhteisesti sovittavasta osasta erikoissairaanhoitoa yhteinen osakeyhtiö jonkin yksityisen toimihan kanssa yhteisyrityksenä Henkilöstö siirtyy yhteisyrityksen palvelukseen Nykyisten kuntayhtymien rooli: Järjestäjän tehtävät ja omistajapolitiikka Rahoitus kulkee niiden kautta Viranomaistehtävät jäävät kuntayhtymille Päivystykset? Essoten osalta jää hoitamaan muita tehtäviä Osa-alueelle yhteinen strategia ja visio Yksityisen toimijan tuotto-odotukset? Mahdollisuudet yksityisen toimijan asiakkaiden ohjaamiseen? Yhteisyritys voi käyttää kuntayhtymien tukipalveluja, mikäli yhtiö säilyttää in-house-aseman eli sen myynti muille kuin omistajille on enintään 5 % ja enintään 500 000 euroa (sosiaali- ja terveyspalveluissa vuoden 2021 loppuun saakka 10 %). Huomioitava: Vaihtoehtoisten kumppaneiden kilpailuttaminen Sote-rajoituslaki 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 57
ERIKOISSAIRAANHOITOTASON RATKAISU Koko erikoissairaanhoito tai merkittävä osa erikoissairaanhoitoa yhteisen, uuden organisaation toiminnaksi Rajaukset: Viranomaistoiminta jäätävä julkiseen organisaatioon Päivystykset? Essoten muu toiminta ja niihin integroitu erikoissairaanhoito? 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 58
VE 7: ERIKOISSAIRAANHOIDON LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Muodostetaan koko erikoissairaanhoidosta yhteinen liikelaitoskuntayhtymä Henkilöstö siirtyy liikelaitoskuntayhtymän palvelukseen Liikelaitoskuntayhtymälle voidaan siirtää myös viranomaistehtävät ja päivystykset Nykyisten kuntayhtymien rooli: Järjestäjän tehtävät Rahoitus kulkee niiden kautta Essoten osalta jää hoitamaan muita tehtäviä Yhteinen strategia ja visio 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 59
VE 8: ERIKOISSAIRAANHOIDON OSAKEYHTIÖ TAI OSUUSKUNTA Muodostetaan koko erikoissairaanhoidosta yhteinen osakeyhtiö tai osuuskunta Henkilöstö siirtyy osakeyhtiön/osuuskunnan palvelukseen Nykyisten kuntayhtymien rooli: Järjestäjän tehtävät ja omistajaohjaus Rahoitus kulkee niiden kautta Viranomaistehtävät jäävät kuntayhtymille Päivystykset? Essoten osalta jää hoitamaan muita tehtäviä Kuntayhtymien yhdessä omistama osakeyhtiö- ja osuuskunta voi käyttää kuntayhtymien tukipalveluja, mikäli yhtiö säilyttää in-house-aseman eli sen myynti muille kuin omistajille on enintään 5 % ja enintään 500 000 euroa (sosiaali- ja terveyspalveluissa vuoden 2021 loppuun saakka 10 %). Yhteinen strategia ja visio 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 60
VE 9: YHTEISYRITYS YKSITYISEN TOIMIJAN KANSSA Muodostetaan koko erikoissairaanhoidosta yhteinen osakeyhtiö jonkin yksityisen toimihan kanssa yhteisyrityksenä Henkilöstö siirtyy yhteisyrityksen palvelukseen Nykyisten kuntayhtymien rooli: Järjestäjän tehtävät ja omistajapolitiikka Rahoitus kulkee niiden kautta Viranomaistehtävät jäävät kuntayhtymille Päivystykset? Essoten osalta jää hoitamaan muita tehtäviä Yhteinen strategia ja visio Yksityisen toimijan tuotto-odotukset? Mahdollisuudet yksityisen toimijan asiakkaiden ohjaamiseen? Yhteisyritys voi käyttää kuntayhtymien tukipalveluja, mikäli yhtiö säilyttää in-house-aseman eli sen myynti muille kuin omistajille on enintään 5 % ja enintään 500 000 euroa (sosiaali- ja terveyspalveluissa vuoden 2021 loppuun saakka 10 %). Huomioitava: Vaihtoehtoisten kumppaneiden kilpailuttaminen Sote-rajoituslaki 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 61
VE 10: KUNTAYHTYMIEN FUUSIO Muodostetaan kokonaan uusi, yhteinen kuntayhtymä, johon kaikki toiminnot siirretään Yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hyödyt (jopa 2-4 milj. /v) parhaiten saavutettavissa Perussopimuksessa sovitaan yhteiset pelisäännöt mm. Päätösvalta Rahoitus Yhteinen strategia ja visio Essoten toimialana koko sote; miten ratkaistaan? Löytyykö poliittista kannatusta? 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 62
VAIHTOEHTO Johtaminen Talous Henkilöstö Vaikuttaminen Verotus Kilpailulainsäädäntö Suhde ervanaapureihin 1 Tapauskohtainen sopiminen Ei synny kokonaisvaltaista johtamisotetta Ei kokonaisotetta. Yksittäisratkaisut kalliita Ei ongelmia Ollaan ajopuuna Ei ongelmia Ei ongelmia Ei ongelmia 2 Yhteiset virat ja sopimus viranomaistehtävistä Kahdensuuntaisen johtamisen ongelma Ei kokonaisotetta. Ei ongelmia Neuvottelu tapauskohtaisesti Ei ongelmia Ei ongelmia Ei ongelmia 3 Puitesopimus Ei anna juridisesti työnjohtooikeutta Vahvempi kokonaisote. Talous paremmin mukana Työnjohto-oikeus osin epäselvä Osapuolilla tasavahvat vaikutt.mahdollisuudet Ei ongelmia Ei ongelmia Ei ongelmia 4 Osa-alueen liikelaitoskuntayhtymä Osa-alueella selkeä johto. Hajottaa integraatiota Osa-alueen talous hallussa. Synergiahyötyjä Osalle uusi julkinen työnantaja Päätösvalta sovittava perussopimuksessa Ei ongelmia Ei ongelmia Ei ongelmia 5 Osa-alueen osakeyhtiö tai osuuskunta Osa-alueella selkeä johto. Hajottaa integraatiota. Julkisen vallan käyttö (päivystys?) eriytettävä Osa-alueen talous hallussa. Synergiahyötyjä Yhtiössä oma henkilöstöpolitiikka Päätösvalta sovittava osakassopimuksessa. Omaisuussiirroista mahd varainsiirtovero ja alv. Voitosta tulovero. Myynti alv:tonta, ostojen alv jää yhtiön kuluksi; kuntayhtymä saa 5 % palautuksen ostoista yhtiöltä Viekö myynti muille in house aseman? Ei ongelmia 6 Osa-alueen yhteisyritys yksityisen toimijan kanssa Osa-alueella selkeä johto. Hajottaa integraatiota. Julkisen vallan käyttö (päivystys?) eriytettävä. Omistajapolitiikka vaikeaa? Osa-alueen talous hallussa. Synergiahyötyjä. Kumppanuudesta uusia asiakkaita? Tuotto-odotus? Henkilöstöpolitiikkaan yksityisen toiminnan piirteitä Päätösvalta sovittava osakassopimuksessa. Ks. Edellä kohta 5. Viekö myynti muille in house aseman? Ei ongelmia 7 Erikoissairaanhoidon liikelaitoskuntayhtymä Esh:lla selkeä johto. Hajottaa integraatiota Esh:sta merkittäviä synergiahyötyjä Osalle uusi julkinen työnantaja Päätösvalta sovittava perussopimuksessa Ei ongelmia Ei ongelmia Erva-alueelle uusi, suuri esh-toimija 8 Erikoissairaanhoidon osakeyhtiö tai osuuskunta Esh:lla selkeä johto. Hajottaa integraatiota. Julkisen vallan käyttö (päivystys?) eriytettävä Esh:sta merkittäviä synergiahyötyjä Yhtiössä oma henkilöstöpolitiikka Päätösvalta sovittava osakassopimuksessa. Ks. Edellä kohta 5. Viekö myynti muille in house aseman? Erva-alueelle uusi, suuri esh-toimija 9 Yhteisyritys yksityisen toimijan kanssa Esh:lla selkeä johto. Hajottaa integraatiota. Julkisen vallan käyttö (päivystys?) eriytettävä. Omistajapolitiikka vaikeaa? Esh:sta merkittäviä synergiahyötyjä. Kumppanuudesta uusia asiakkaita? Tuotto-odotus? Henkilöstöpolitiikkaan yksityisen toiminnan piirteitä Päätösvalta sovittava osakassopimuksessa. Ks. Edellä kohta 5. Viekö myynti muille in house aseman? Muuttaa voimakkasti alueen dynamiikkaa 10 Kuntayhtymien fuusio Selkeä johtamisjärjestelmä Kokonaistalous parhaiten hallussa. Isoja synergiahyötyjä, mm. tietojärjestelmien avulla Fuusion jälkeinen palkkojen harmonisointi Aiheuttaa pelkoja Etelä-Savon päässä Ei ongelmia Ei ongelmia 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 63 Erva-alueelle uusi, suuri toimija
JATKOTOIMENPITEET Onko ehdotettu visio yhteistyöstä kannatettava ja toteuttamiskelpoinen? Kuinka pitkälle yhteistyössä on valmiutta edetä? Hahmottuuko vaihtoehdoista joku/jotkut, joiden pohjalta voitaisiin edetä jatkovalmisteluun? Edetäänkö jatkovalmistelussa Essoten ja KSSHP:n kesken vai tuleeko siihen mukaan muita osapuolia? 21.3.2019 LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 64