LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE LUONNOS. Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE LUONNOS. Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1"

Transkriptio

1 LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1

2 HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta ja yhtiöittämisvelvollisuudesta säädetään erikseen. HE Maakuntalaki 52 Maakunta perustaa yhden tai useamman liikelaitoksen, jonka tehtävänä on tuottaa maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, muita sille erikseen säädettyjä palveluja ja maakunnan sille järjestämisvastuunsa perusteella osoittamia tehtäviä. Liikelaitos vastaa tuottamisvastuullaan olevien palvelujen edellyttämästä julkisen vallan käyttämisestä. Liikelaitoksen tehtävänä on myös antaa maakunnalle asiantuntija-apua maakunnalle kuuluvien tehtävien hoitamisessa. Maakunnan liikelaitoksen tehtävistä määrätään tarkemmin hallintosäännössä. Maakunnan liikelaitos toimii maakunnan osana LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 2

3 Hallintovaliokunnan lausunto Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä selvyyden vuoksi huomiota maakuntalain maakunnan järjestämisvastuuta koskevan 7 :n palvelu-käsitteeseen. Maakunnan tehtävissä ei ole kysymys välttämättä kaikilta osin samalla tavalla palvelujen järjestämisestä ja siihen liittyvästä palvelutuotannosta kuin esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon perusterveydenhuollossa. Maakunnan tehtävä voi koskea myös yksinomaan hallinnollisen viranomaispäätöksen tekemistä, johon ei liity erillistä nimenomaista palvelutuotantoa (esimerkiksi viranomaislupa). Maakunnan viranomaistehtävään kuuluvia julkisia hallintotehtäviä voidaan valiokunnan käsityksen mukaan hoitaa myös esimerkiksi maakunnan päättämässä virastorakenteessa. Maakuntavaltuusto päättää kuitenkin aina itsenäisesti tehtäviensä organisoinnista hallintosäännössä sekä myös siitä, miten palvelujen tuottamista ja viranomaispäätöksiä koskevan toimivallan käyttö järjestetään maakunnassa ja liikelaitoksessa LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 3

4 HE Sote-järjestämislaki 22 Maakunnan on omassa toiminnassaan erotettava sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen ja palvelujen tuottaminen. Maakunnan omasta palvelujen tuottamisesta vastaa maakuntalain 52 :ssä tarkoitettu maakunnan liikelaitos. Kaikki maakunnan omat sosiaali- ja terveyspalvelut on annettava yhden liikelaitoksen tuotettavaksi. HE Valinnanvapauslaki 16 Sosiaali- ja terveyskeskukset ja suunhoidon yksiköt voivat toimia osana järjestämislain 22 :ssä tarkoitettua liikelaitosta tai maakunta voi perustaa niitä varten erillisen liikelaitoksen tai liikelaitoksia. Liikelaitoksen tuottamien suoran valinnan palvelujen kirjanpito on eriytettävä muusta liikelaitoksen toiminnasta siten kuin 57 :ssä säädetään LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 4

5 HE Laki pelastustoimen järjestämisestä 4 Pelastustoimen palvelujen tuottaminen Maakunnan on omassa toiminnassaan erotettava toisistaan pelastustoimen järjestäminen ja palvelujen tuottaminen. Maakunnan omasta palvelujen tuotannosta vastaa maakuntalain 52 :ssä tarkoitettu maakunnan liikelaitos. Pelastustoimen palvelujen tuottamisessa voidaan käyttää apuna vapaaehtoista palokuntaa, laitospalokuntaa, teollisuuspalokuntaa, sotilaspalokuntaa tai muuta pelastusalalla toimivaa yhteisöä sen mukaan kuin niiden kanssa sovitaan LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 5

6 HE Kasvupalvelulaiksi 23 Maakunta kasvupalvelujen tuottajana Maakunnan on omassa toiminnassaan eriytettävä kasvupalvelujen järjestäminen ja tuottaminen. Tuottaessaan kasvupalveluja kilpailutilanteessa markkinoilla maakunnan on annettava tehtävä osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi siten kuin maakuntalain :ssä säädetään. Maakunnan tulee maakuntalain 114 :n lisäksi aina tuottaessaan kasvupalveluja eriyttää kirjanpidossaan kasvupalvelut muusta toiminnastaan. Toiminnan tulot ja menot sekä varat ja pääomat on pidettävä erillään maakunnan muusta toiminnasta ja taloudesta siten, että tiedoista voidaan osoittaa kasvupalvelujen kohdentuminen. Kasvupalveluista on tilikausittain laadittava tase, tuloslaskelma ja rahoituslaskelma sekä esitettävä niitä koskevat liitetiedot. Tase ja tuloslaskelma on laadittava noudattaen, mitä maakuntalaissa ja kirjanpitolaissa (1336/1997) säädetään taseen ja kirjanpidon laatimisesta. HE Kasvupalvelulaiksi, perustelut, s. 157 Kasvupalvelujen tuotannon kirjanpidollinen eriyttäminen voidaan käytännössä toteuttaa esimerkiksi osakeyhtiössä, erillisessä liikelaitoksessa, maakunnan tai liikelaitoksen sisällä kirjanpidollisessa taseyksikössä LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 6

7 HE terveydensuojelulain muuttamisesta Ei pakottavaa sääntelyä liikelaitokseen siirtämisestä tai yhtiöittämisestä HE Eläinlääkäripalveluista Ei pakottavaa sääntelyä liikelaitokseen siirtämisestä Maakunnan tarjotessa palvelua (muut kuin hyötyeläimet) kilpailutilanteessa markkinoilla se voi maakuntalaissa säädetyn yhtiöittämisvelvollisuuden estämättä hoitaa tehtävää omana toimintanaan (kun peritään maksut eikä tueta toimintaa) LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 7

8 Lomitus (ei vielä hallituksen esitystä) Ei näyttäisi olevan tulossa pakottavaa sääntelyä liikelaitokseen siirtämisestä tai yhtiöittämisestä? HE Maksajavirastotehtävien hoitamisesta maakunnissa 3 Sopimus tehtävien hoitamisesta, 2 mom Maakunta ei saa siirtää maksajavirastotehtävien hoitoa koskevassa sopimuksessa määriteltyjen tehtävien hoitamista kolmannen osapuolen taikka maakunnan liikelaitoksen hoidettavaksi LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 8

9 MALLI 1 PÄÄPERIAATE Asiakas asioi liikelaitoksessa VIRASTOON LIIKELAITOKSEEN/IIN Järjestämistoiminnot Strateginen kehittäminen Rahastot (mm. maaseutuhallinto) Omistajaohjaus Sote-tuotanto Kasvupalvelujen tuotanto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto Lomitus LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 9

10 MALLI 2 PÄÄPERIAATE Liikelaitoksiin vain ne tehtävät, jotka on pakko sinne siirtää VIRASTOON Järjestämistoiminnot Strateginen kehittäminen Rahastot (mm. maaseutuhallinto) Omistajaohjaus Kasvupalvelujen tuotanto Ympäristöterveydenhuolto Lomitus LIIKELAITOKSEEN/IIN Sote-tuotanto Pelastustoimi LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 10

11 LIIKELAITOSRAKENNE (MALLI 1) LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 11

12 LIIKELAITOKSEEN TULEVAT TOIMINNOT PELASTUSLAITOS 155 htv 235 htv KUNTIEN SOTET 4700 htv LAPIN SHP 1905 htv 71 htv TE-TOIMISTO (pääosin) 105 htv KOLPENE (ei Poske) 250 htv LÄNSI-POHJAN SHP 829 htv AVI Alkoholihallinto, Ympäristöth, poronhoitotark 4 htv LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 12

13 LIIKELAITOKSEEN TULEVAT TOIMINNOT TIIVISTETTYNÄ 75 htv n htv SOTE KASVU- PALVELUT 105 htv PELASTUS- TOIMI 155 htv 235 htv LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 13

14 ASIAKKUUSNÄKÖKULMA Asiakkaat pääosin yksityishenkilöitä Asiakkaat yksityishenkilöitä ja yrityksiä Asiakkaat pääosin yrityksiä TOIMI SOTE PELASTUS- KASVU- PALVELUT LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 14

15 VISIO TULEVASTA -NÄKÖKULMA Säilyy pääosin viranomaistoimintana Kehittyy kohti monituottajuutta, kohtaa markkinakilpailun TOIMI SOTE PELASTUS- KASVU- PALVELUT LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 15

16 RAHOITUSNÄKÖKULMA Toimii lähes täysin maakunnan budjettirahoituksella Asiakasmaksujen osuus pieni Asiakasmaksujen osuus merkittävä PELASTUS- TOIMI SOTE KASVU- PALVELUT LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 16

17 ANSAINTALOGIIKKA-NÄKÖKULMA Tuotot suoraan maakunnan budjetista Tuotot ainakin osin valinnanvapaus-markkinoilta PELASTUS- TOIMI SOTE KASVU- PALVELUT LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 17

18 HENKILÖSTÖNÄKÖKULMA Henkilöstön yhteiskäyttö mahdollista Henkilöstön yhteiskäyttö hyvin rajallista SOTE PELASTUS- TOIMI KASVU- PALVELUT LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 18

19 KESKINÄISET YHTEYDET PELASTUS- TOIMI SOTE KASVU- PALVELUT LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 19

20 VAIHTOEHDOT LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 20

21 YHDEN LIIKELAITOKSEN MALLI (1) PELASTUS- TOIMI SOTE KASVU- PALVELUT LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 21

22 KAHDEN LIIKELAITOKSEN MALLI (2A) SOTE KASVU- PALVELUT PELASTUS- TOIMI LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 22

23 KAHDEN LIIKELAITOKSEN MALLI (2B) SOTE PELASTUS- TOIMI KASVU- PALVELUT LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 23

24 KAHDEN LIIKELAITOKSEN MALLI (2C) SOTE PELASTUS- TOIMI KASVU- PALVELUT LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 24

25 KAHDEN LIIKELAITOKSEN MALLI (2D) PELASTUS- TOIMI SOTE KASVU- PALVELUT LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 25

26 KAHDEN LIIKELAITOKSEN MALLI (2E) SOTE PELASTUS- TOIMI KASVU- PALVELUT LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 26

27 KOLMEN LIIKELAITOKSEN MALLI (3A) SOTE KASVU- PALVELUT PELASTUS- TOIMI LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 27

28 KOLMEN LIIKELAITOKSEN MALLI (3B) SOTE KASVU- PALVELUT PELASTUS- TOIMI LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 28

29 KOLMEN LIIKELAITOKSEN MALLI (3C) SOTE KASVU- PALVELUT PELASTUS- TOIMI LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 29

30 JATKOVALMISTELUUN Lisäksi erillinen tarkastelu sote-keskusten ja suun hoidon yksiköiden osalta LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 30

31 PLUSSAT Tarvitaan vain yksi johtokunta Mahdollistaa voimavarojen ja henkilöstön yhteiskäytön laajasti liikelaitoksen sisällä MIINUKSET Mahdollistaa soten ja muiden toimialojen tiiviin integraation Löytyykö johtokunnasta osaamista kaikille toimialoille? Tuleeko liikelaitoksen sisäisestä rakenteesta liian raskas? Jäävätkö muut toiminnot soten varjoon? Kaikkien toimintojen olo samassa liikelaitoksessa parantaa mahdollisuuksia muodostaa vahvoja paikallisia toimipisteitä Siirtyykö resurssien kohdentamiseen liittyvä päätösvalta järjestäjältä liikelaitokselle? Liikelaitoksen toimialojen keskinäinen yhteys osin heikko LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 31

32 PLUSSAT Pärjätään kahdella johtokunnalla MIINUKSET Löytyykö johtokunnasta osaamista kaikille toimialoille? Henkilöstö- ja muiden resurssien yhteiskäyttö laajasti mahdollista Mahdollistaa ensihoidon ja pelastustoimen tiiviin integraation Liikelaitosrakenne vastaa pääosin lautakuntarakennetta Jääkö pelastustoimi soten varjoon (liikelaitos 1)? Toimintojen keskinäinen yhteys aika heikko (liikelaitos 2) Toimintojen yleinen hallittavuus parempi LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 32

33 SOTE-KESKUSTEN ERILLISYYS PLUSSAT MIINUKSET Eriyttää vahvimmin kilpailuun joutuvan osan muusta toiminnasta Mahdollistaa sote-keskusten ja suunhoidon yksiköiden joustavan johtamisen ja uuden kulttuurin kehittämisen Antaa valmiuksia ylimaakunnalliseen yhteistyöhön ja brändäykseen Heikentää integraatiota Vähentää mahdollisuuksia henkilöstön yhteiskäyttöön LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 33

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE Jouko Luukkonen 24.5.2018 24.5.2018 KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE Jouko Luukkonen 6.6.2018 6.6.2018 KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta

Lisätiedot

Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta ja yhtiöittämisvelvollisuudesta säädetään erikseen.

Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta ja yhtiöittämisvelvollisuudesta säädetään erikseen. HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta ja yhtiöittämisvelvollisuudesta säädetään erikseen. HE Maakuntalaki 52 Maakunta perustaa yhden tai useamman

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE

LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE LAPIN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE Jouko Luukkonen 8.6.2018 8.6.2018 LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT. 25. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

KÄSITELTÄVÄT ASIAT. 25. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja. 6.9.2018 Turvallisuus ja varautuminen (TUR-VA) valmisteluryhmän kokous 3 / 2018 Aika: 29.5.2018 Klo 10:00 11:48 Paikka: Rovaniemen kaupungintalo, Hallituskatu, 2krs neuvotteluhuone nro 8 Neusterlitz puheenjohtaja:

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018

Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo 11.9.2018 10.9.2018 Jaana Korhonen, valmistelujohtaja 11.9.2018 Kainuun maakuntauudistus / Jaana Korhonen Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulusuunnitelma 11-12/2018

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 Riitta-Maija Jouttimäki/STM 1 Sote-lainsäädäntö Vuodesta 2020-2022 alkaen sote -palvelujen tuottamisen

Lisätiedot

HE 15/2017 Maakunnan palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, palvelukeskukset, toiminta markkinoilla

HE 15/2017 Maakunnan palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, palvelukeskukset, toiminta markkinoilla HE 15/2017 Maakunnan palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, palvelukeskukset, toiminta markkinoilla Hallintovaliokunta 20.4.2017 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 19.4.2017 Järjestämisen ja tuottamisen

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen

Lisätiedot

Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen

Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen Kasvupalvelujen valmistelutilanne Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 24.1.2018 Työryhmien yhteiskokoontuminen Aluekehitys- ja kasvupalvelulain luonnos 3.10.2017 Lain viimeistely on alkanut,

Lisätiedot

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 9.5.2017 1 16.5.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Tuomas Pöysti 09/2016 Miksi sote-uudistus mitä tavoitellaan? Miten uudistus toteutetaan?

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Muutosjohtaja Seppo Huldén Suomen julkinen hallinto Julkinen hallinto Suomessa koostuu kolmesta eri tasosta, joita ovat valtio, maakunta ja kunta Tehtäviä 1.1.2020

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI. Jouko Luukkonen KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen

KAINUUN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI. Jouko Luukkonen KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen KAINUUN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI Jouko Luukkonen 6.6.2018 6.6.2018 KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 Kommentit: - Ei ltk:ia? - Yksi ltk? - Valiokunnat? TARKASTUSLTK 7 jäsentä

Lisätiedot

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Sote ja valinnanvapaus katsaus Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä 10.10.2017 Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki)

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntavalmistelusta MMM. Uudenmaan maakuntavalmistelu, ympäristöterveydenhuollon henkilöstöinfo

Ajankohtaista maakuntavalmistelusta MMM. Uudenmaan maakuntavalmistelu, ympäristöterveydenhuollon henkilöstöinfo Ajankohtaista maakuntavalmistelusta MMM Uudenmaan maakuntavalmistelu, ympäristöterveydenhuollon henkilöstöinfo 17.5.2018 Eduskuntakäsittely, ns. Maku I-paketti HE 15/2017 vp, annettu eduskunnalle 2.3.2017

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 14.6.2017 1 14.6.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 7.6.2017 1 6.6.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Alustus työpajassa vesa.voutilainen@jkl.fi Taustaksi yhtiöittämiselle Maakuntalain mukaan maakuntavaltuusto päättää konsernirakenteesta

Lisätiedot

SOTEUTTAMO. Maakunta- ja sote-uudistus palveluntuottajien näkökulmasta Muutosjohtaja Jussi Lehtinen

SOTEUTTAMO. Maakunta- ja sote-uudistus palveluntuottajien näkökulmasta Muutosjohtaja Jussi Lehtinen SOTEUTTAMO Maakunta- ja sote-uudistus palveluntuottajien näkökulmasta 7.11.2018 Muutosjohtaja Jussi Lehtinen Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajat julkisesti rahoitettuja sosiaali- ja terveyspalveluja

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ.

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. Aija Tuimala, Etelä-Karjala 1 Sote/maku esitys valtioneuvostoon 2/2017 Valinnanvapaus

Lisätiedot

Varautuminen sotelainsäädännössä

Varautuminen sotelainsäädännössä Varautuminen sotelainsäädännössä STM:n valmiusseminaari 24.5.2018, Tuusula 1 23.5.2018 Anne Koskela Valmiuslaki Varautumisvelvollisuus Valtioneuvoston, valtion hallintoviranomaisten, valtion itsenäisten

Lisätiedot

Mitä uusi sote tarjoaa palvelutuottajille maakunnassa? Soteuttamo Antti Parpo muutosjohtaja

Mitä uusi sote tarjoaa palvelutuottajille maakunnassa? Soteuttamo Antti Parpo muutosjohtaja Mitä uusi sote tarjoaa palvelutuottajille maakunnassa? Soteuttamo 28.1.2019 Antti Parpo muutosjohtaja Sote-uudistuksen lähtökohdat tuottajien näkökulmasta Mitä tavoittelemme? Asiakas ennen organisaatiota

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen

LAPIN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI 8.10.2018 8.10.2018 LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 MAAKUNTAVALTUUSTO 59 jäsentä, pj + X vpj TARKASTUSLTK 11 jäsentä MAAKUNTAVAALILTK 5 jäsentä

Lisätiedot

Konsernirakenne. POPmaakunta

Konsernirakenne. POPmaakunta Konsernirakenne Pohjois-Pohjanmaan maakunnan konsernirakenne LOPULLINEN päätös rakenteesta on saatava maakuntavaltuustossa alkuvuodesta 2019 JOTTA muu valmistelu pystytään toteuttamaan hallitusti ja tehokkaasti

Lisätiedot

Talouden ja hallinnon valmistelu maakunnassa Kustannuskasvun hillintä. Tuula Kuvaja Talouden ja hallinnon valmistelija

Talouden ja hallinnon valmistelu maakunnassa Kustannuskasvun hillintä. Tuula Kuvaja Talouden ja hallinnon valmistelija Talouden ja hallinnon valmistelu maakunnassa Kustannuskasvun hillintä Tuula Kuvaja Talouden ja hallinnon valmistelija Lapin maakuntavalmistelussa Koetalousarvio Maakunnan rahoitus ja rahavirrat Kokonaisarkkitehtuuri

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT Laura Saurama

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT Laura Saurama VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT 11.4.2018 Laura Saurama VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTA LUONNOS 11.4.2018 LAUTAKUNNAT VALTUUSTO HALLITUS MUU TOIMIELIN?

Lisätiedot

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN?

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? Kuntamarkkinat tietoisku 14.9.2016 SOTE-UUDISTUKSEN TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Sote-uudistuksen tavoitteet,

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Maakunnan hallintosääntö Kuntaliiton ja Kainuun liiton maakuntatilaisuus 24.4.2018 Kirsi Mononen, johtava lakimies Maakunnan hallintosääntö

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulu 2017 2018 2019 2020 7-11.2017: Uuden valinnanvapauslain valmistelu: pykälät

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 296 07.12.2015 Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 576/14.142/2015 Khall 296 Juuan kunnan vesihuoltolaitos on ollut kirjanpidossa laskennallisesti

Lisätiedot

Luonnos kokonaisorganisaatioksi

Luonnos kokonaisorganisaatioksi Valtuusto voi nimetä myöhemmin valiokuntia MAAKUNTAVALTUUSTO 59 jäsentä, pj + X vpj TARKASTUS 7 jäsentä MAAKUNTAVAALI 5 jäsentä YLIMAA- KUNNALLINEN YHTEIS- TOIMINTA Mahdolliset jaostot MAAKUNTAHALLITUS

Lisätiedot

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Alustus työpajassa vesa.voutilainen@jkl.fi Taustaksi yhtiöittämiselle Maakuntalain mukaan maakuntavaltuusto päättää konsernirakenteesta

Lisätiedot

MAAKUNTAVIRASTON ORGANISAATIO

MAAKUNTAVIRASTON ORGANISAATIO MAAKUNTAVIRASTON ORGANISAATIO Vaihtoehtoja maakuntaviraston organisoitumisesta MAAKUNTAVALTUUSTO JA -HALLITUS Maakuntajohtaja HYVINVOINTI- LTK Järjestäjäohjaus ELINVOIMA- LTK YMPÄRISTÖ- JA LIIKENNELTK

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI. Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen

LAPIN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI. Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI Jouko Luukkonen 8.6.2018 8.6.2018 LAPIN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 MAAKUNTAVALTUUSTO 59 jäsentä, pj + X vpj TARKASTUSLTK 11 jäsentä MAAKUNTAVAALILTK

Lisätiedot

Maakunnan hallinto, toimielimet ja johtaminen. Hallintovaliokunta Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM

Maakunnan hallinto, toimielimet ja johtaminen. Hallintovaliokunta Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM Maakunnan hallinto, toimielimet ja johtaminen Hallintovaliokunta 24.3.2017 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 23.3.2017 Maakuntavaltuusto Asema maakunnassa vastaa pääosin valtuuston asemaa kunnassa Vastaa

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017

Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017 Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017 Maa ja metsätalousvaliokunta 5.4.2017 Valtiovarainministeriö Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen 1 Maakuntien tehtäväalat ja niiden hoitaminen

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus

Pelastustoimen uudistus Pelastustoimen uudistus Maakuntauudistuksen organisointi 26.9.2016 2 SOTE-uudistuksen organisointi 26.9.2016 3 26.9.2016 4 Maakuntauudistuksen laajuus 26.9.2016 5 26.9.2016 6 Hankkeen organisointi 26.9.2016

Lisätiedot

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Projektiryhmän liite 3 Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Maakuntauudistuksen projektiryhmä 4.10.2016 29.9.2016 1 Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen VALTUUSTO Maakuntastrategia

Lisätiedot

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 hallitusneuvos Pekka Järvinen, STM 1 Uudistuksen lähtökohdat Pääministeri Sipilän hallitusohjelma Sosiaali- ja terveyspalveluiden (SOTE)

Lisätiedot

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin Sida 1 av 9 Lausuntopyyntökysely 3110/00.04.00/2016 Vastausaika 10:28:29 FIN Lausuntopyyntökysely sote syksy 2016 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen

Lisätiedot

KUNTALAIN MUUTOSESITYKSEN HE 32/2013 VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄÄN

KUNTALAIN MUUTOSESITYKSEN HE 32/2013 VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄÄN Kuninkaantien työterveyden Kuninkaantien työterveyden Kuninkaantien työterveyden 29 23.05.2013 19 10.04.2014 25 26.05.2016 KUNTALAIN MUUTOSESITYKSEN HE 32/2013 VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄÄN

Lisätiedot

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA - NÄKÖKULMANA JOHTAMINEN Aija Tuimala Muutosjohtaja, Etelä-Karjala Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 2 3 DIGI- TALI- SAATIO 4 MAAKUNTAUUDISTUS

Lisätiedot

Kuntoutuspäivät Kimmo Kääriä

Kuntoutuspäivät Kimmo Kääriä Kuntoutuspäivät 2018 8.6.2018 Kimmo Kääriä salivirta.fi Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannon rakenne Julkiset palvelut Yksityiset palvelut Maakunta toimii SOTE-palvelujen järjestäjänä Itse maksavat

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 174 14.09.2015 Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 235/02.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.09.2015 174 Valmistelija: kunnansihteeri Asian tausta: Sonkajärven kunnan

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTA KONSERNIRAKENTEEN VALMISTELU. Lapin liiton hallitus Jouko Luukkonen

LAPIN MAAKUNTA KONSERNIRAKENTEEN VALMISTELU. Lapin liiton hallitus Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTA KONSERNIRAKENTEEN VALMISTELU Lapin liiton hallitus 16.4.2018 Jouko Luukkonen PERUSPERIAATTEET Lähtöoletuksena, että lainsäädäntö tulee hyväksytyksi eduskunnassa Korjausliikkeet, jos muutoksia

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU PELASTUSTOIMEN ASEMOINTI JA ORGANISOINTI MAAKUNNASSA

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU PELASTUSTOIMEN ASEMOINTI JA ORGANISOINTI MAAKUNNASSA POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU PELASTUSTOIMEN ASEMOINTI JA ORGANISOINTI MAAKUNNASSA VALMISTELUTYÖRYHMÄN (TR3) KOKOUS 20.6.2017 Pelastusjohtaja Petteri

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen 20.6.2017 Hallintovaliokunnalle Hallintovaliokunta on pyytänyt sosiaali- ja terveysministeriöltä täydentävän vastineen jossa kuvattaisiin ehdotettu sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus (HE 15/2017 vp.)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote. Kirsi Varhila Virpi Kölhi

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote. Kirsi Varhila Virpi Kölhi Sosiaali ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote Kirsi Varhila Virpi Kölhi 1 26.5.2017 Mahdollisuuksien ikkuna on auki Toimintaympäristön muutos Digitalisaatio Virastouudistus 2 26.5.2017 Sotekeskustuottajat

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

StV Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit

StV Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit StV 20.4.2018 Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit 14.5.2018 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Toimeenpanokelpoisuus Uudenmaan maakuntavalmistelun keskeinen tavoite on mahdollistaa

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus

Maakunta- ja sote-uudistus Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Maakunnat perustetaan voimaanpanolain voimaantullessa (viimeistään joulukuu 2018). Maakunnan

Lisätiedot

Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö. Hallituksen esitysten mukaisesti Mikko Huovila / STM OHO DITI

Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö. Hallituksen esitysten mukaisesti Mikko Huovila / STM OHO DITI Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö Hallituksen esitysten mukaisesti / STM OHO DITI Keskeisimmät tiedolla johtamiseen, ohjaukseen ja valvontaan liittyvät tehtävät ja velvoitteet hallitusten

Lisätiedot

TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä. Johtopäätökset

TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä. Johtopäätökset TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä Johtopäätökset 25.4.2017 Linjaukset TE-palvelujen (kasvupalvelut) järjestämiseen ja tuottamiseen maakunnassa ELY-keskuksen yrityspalvelut ja TE-palvelut yhdistetään

Lisätiedot

Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi

Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Erityisasiantuntija Lasse Ilkka, STM, sosiaali- ja terveyspalveluosasto ja valmiusyksikkö 1 17.5.2017 - Uusi sote-rakenne 1.1.2019 2 17.5.2017 - - Uuden

Lisätiedot

Sote-maku-info. #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta

Sote-maku-info. #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Sote-maku-info #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi 60 80 % julkisista

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 Muutoksia perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella Muun muassa: Maakunnan ei ole pakko yhtiöittää

Lisätiedot

Poimintoja Maakuntalaista (luonnos ) - lähetekeskustelu hallintosääntötyötä varten

Poimintoja Maakuntalaista (luonnos ) - lähetekeskustelu hallintosääntötyötä varten Poimintoja Maakuntalaista (luonnos 22.12.2016) - lähetekeskustelu hallintosääntötyötä varten 24.1.2017 klo 08.30- Vuokko Ylinen Hallintojohtaja 24.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Hallintosäännön merkitys

Lisätiedot

Luottamushenkilöhallinnon rakenteet

Luottamushenkilöhallinnon rakenteet Luottamushenkilöhallinnon rakenteet Selvitysprosessin kulku - LUONNOS Lauri Tanner Kuntajohtajat/virkamiesjohtoryhmä 28.2.2018 Taustaa Itsehallinnollisissa hallintoyksiköissä (kunnat, kuntayhtymät, maakunnat)

Lisätiedot

PoSoTe Tuotantotyöryhmä. Loppuraportti

PoSoTe Tuotantotyöryhmä. Loppuraportti PoSoTe Tuotantotyöryhmä Loppuraportti Loppuraportti 1 (6) Sisällys 1 Johdanto 2 1.1 Työryhmän tehtävä 4 1.2 Työryhmä 5 2 Ehdotukset ja tulokset 6 3 Huomiot jatkovalmistelusta 6 Loppuraportti 2 (6) Johdanto

Lisätiedot

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Alustus työpajassa 16.3.2017 vesa.voutilainen@jkl.fi Täydennykset Juha Kinnunen, Liikelaitoksen asiantuntijaryhmä 17.3. 2017 Maakunnallinen

Lisätiedot

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin Juha Kinnunen, shp johtaja Viimeinen sopimusohjauksen kehysseminaari? Vuoden 2018 talousarvion suunnittelu viimeinen tässä

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus

Maakunta- ja soteuudistus Maakunta ja soteuudistus Maakuntakiertue Uusimaa 1.6.2017 Muutosjohtaja 1 2.6.2017 Valmisteluvaiheet 2 2.6.2017 3 2.6.2017 Aluekehittäminen ja kasvupalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto

Lisätiedot

MAAKUNNAN ROOLIT JÄRJESTÄJÄNÄ JA TUOTTAJANA

MAAKUNNAN ROOLIT JÄRJESTÄJÄNÄ JA TUOTTAJANA MAAKUNNAN ROOLIT JÄRJESTÄJÄNÄ JA TUOTTAJANA Järjestöjen sote- ja maakuntapäivä 7.12.2017 Järjestäjän ja tuottajan roolit ja tehtävät Tarpeiden selvittäminen Tavoitteiden asettaminen Rahojen kohdentaminen

Lisätiedot

Lausunto valinnanvapaus- sekä maakunta- ja järjestämislaeista. Esperi Care Oy

Lausunto valinnanvapaus- sekä maakunta- ja järjestämislaeista. Esperi Care Oy Lausunto valinnanvapaus- sekä maakunta- ja järjestämislaeista Esperi Care Oy 23.5.2017 Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kodinomaisia asumispalveluja asiakkaiden muuttuviin elämäntilanteisiin.

Lisätiedot

Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos

Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos 31.1.2017 SOSAALI JA TERVEYSMINISTERIÖ Suun terveydenhuoltoa terveyskeskuksissa ja SVkorvattuna saaneet ikäryhmittäin vuonna

Lisätiedot

Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa. Tero Suursalmi

Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa. Tero Suursalmi Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa Tero Suursalmi 7.6.2018 Valmistelun keskeinen sisältö 1(2) Uudenmaan maakunnan varautumistoiminnan valmistelu aloitettu 4/2018, ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

LAUSUNNOT LAPIN KONSERNIRAKENNELUONNOKSESTA

LAUSUNNOT LAPIN KONSERNIRAKENNELUONNOKSESTA LAUSUNNOT LAPIN KONSERNIRAKENNELUONNOKSESTA 8.10.2018 8.10.2018 Lapin maakuntavalmistelu/ LGR-Consulting Oy 1 LAUTAKUNTIEN MÄÄRÄ Kaksi on hyvä - SDP - ELY (tässä vaiheessa) - E&E-ryhmä (tässä vaiheessa)

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 19.10.2017 - Muutoksia perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella Muun muassa: Maakunnan ei

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz

Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz Kasvupalveluuudistuksesta Nuori2017 tapahtuma 27.3.2017, Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimistojen nykyiset tehtävät ja palvelut Laki elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksista

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esityksestä laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lausunto hallituksen esityksestä laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 1 (5) 2.4.2018 Perustuslakivaliokunnalle HE 16/2018 Lausunto hallituksen esityksestä laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Perustuslakivaliokunta

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen,

Lisätiedot

vastineen mukainen ehdotus Tarkistettu ehdotus Tarkistettu ehdotus Asiakassuunnitelma

vastineen mukainen ehdotus Tarkistettu ehdotus Tarkistettu ehdotus Asiakassuunnitelma LIITE 1: Valinnanvapauslakiin ehdotetut pykälämuutokset 31.8.2018 1(11) 18.6.2018 vastineen mukainen ehdotus Tarkistettu ehdotus 27.6.2018 Tarkistettu ehdotus 29.8.2018 5 Asiakassuunnitelma Maakunnan on

Lisätiedot

Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu

Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu Sote-yrittäjyyden asialla Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu 26.1.2017 Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa Yritysrakenne Suomessa 2014 0,2% Keskisuuret yritykset 0,2% Suuryritykset (250

Lisätiedot

Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus

Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus 16.5.2017 Lasse Ilkka STM 1 17.5.2017 Aikataulu HE 15/2017 eduskunnassa: maakuntalaki, sotejärjestämislaki, voimaanpanolaki, jne Ensihoitoa koskevat

Lisätiedot

VALINNANVAPAUS KUNTALAISEN OIKEUS

VALINNANVAPAUS KUNTALAISEN OIKEUS VALINNANVAPAUS KUNTALAISEN OIKEUS Toteutuuko valinnanvapaus soteuudistuksessa? Lääkäripalveluyritykset ry www.lpy.fi Toiminnanjohtaja Ismo Partanen ; ismo.partanen@lpy.fi SOTE UUDISTUS HALLITUKSEN ESITYS

Lisätiedot

Kokeiluhankkeiden laajentaminen - Kick Off. Asiakkaan valinnanvapaus. Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti. Tampere Maria Porko 5.2.

Kokeiluhankkeiden laajentaminen - Kick Off. Asiakkaan valinnanvapaus. Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti. Tampere Maria Porko 5.2. Kokeiluhankkeiden laajentaminen - Kick Off Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti Tampere 5.2.2018 1 5.2.2018 2 5.2.2018 3 5.2.2018 Keskeisiä muutoksia lausuntokierroksen jälkeen

Lisätiedot

SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN. Professori Teemu Malmi

SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN. Professori Teemu Malmi SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN KYSYMYS Mahdollistaako esitetty järjestelmä tavoitteellisen johtamisen ja ohjauksen - toisaalta valtio/maakunta ja toisaalta maakunta/palveluntuottajat akselilla sekä siitä,

Lisätiedot

SOTE -valinnanvapaudesta hallituksen luonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Luonnos 24.1.

SOTE -valinnanvapaudesta hallituksen luonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Luonnos 24.1. SOTE -valinnanvapaudesta - 21.12.2016 hallituksen luonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa Luonnos 24.1.2017 Asiakkaan valinnanvapaus Suora valinta ja maksuseteli Maakunnan

Lisätiedot

Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola

Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu Valtuustoseminaari 26.4.2018 Tuula Antola Kasvupalvelu-uudistus ja sen tavoitteet Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) sekä työvoima- ja elinkeinotoimistojen

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli ja tehtävät

Maakunnan järjestäjän rooli ja tehtävät Maakunnan järjestäjän rooli ja tehtävät Vaikuttajaforum Terveydenhuolto 27.9.2017 Vanajanlinna Kari Hakari Muutosjohtaja Sote -muutoksessa olennaista (T.Pöysti) 15.12.201 7 Palveluiden integraatio käyttäjän

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 1 2.3.2017 - Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio Kaikki julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kootaan yhden johdon eli maakunnan alaisuuteen. Maakunta vastaa palvelujen yhteensovittamisesta asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa. Ympäristöterveydenhuollon valmisteluryhmän esitys

Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa. Ympäristöterveydenhuollon valmisteluryhmän esitys Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa Ympäristöterveydenhuollon valmisteluryhmän esitys Lähtökohdat Ympäristöterveydenhuollon tehtävien keskinäiset synergiat ovat voimakkaat niin asiakkuuksien kuin perustehtävän/vaikuttavuuden

Lisätiedot

Lakiesitys asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Raija Volk, STM

Lakiesitys asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Raija Volk, STM Lakiesitys asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali ja terveydenhuollossa Raija Volk, STM 18.5.2017 Uuden soten kulmakivet 1. Vahva järjestäjä 18 maakuntaa, jotka hoitavat myös rahoituksen 2. Palvelujen integraatio

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus,

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, HB #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Tarve muutokselle - Ikääntyminen Mahdollisuus muutokseen

Lisätiedot

SOTE -valinnanvapaudesta hallituksen luonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa

SOTE -valinnanvapaudesta hallituksen luonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa SOTE -valinnanvapaudesta - 21.12.2016 hallituksen luonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa Tero Suursalmi 9.1.2017 Asiakkaan valinnanvapaus Suora valinta ja maksuseteli

Lisätiedot