Hankintaneuvontaa paikallisella tasolla Kauhava 7.3.2019 Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät Anne Niemi
Lakiuudistus pk-yrityksen näkökulmasta pähkinänkuoressa
Hankinnat on kilpailutettava Kilpailumekanismit tuovat tehoa Julkiset varat sääntely lailla Korruption ehkäisy Tieto hankinnasta laajasti Tehostaa varojen käyttöä Edistää kilpailua ja avoimuutta Uusi tavoite Pk-yritykset kokeneet, etteivät pääse mukaan Auttaa pkyrityksiä pääsemään markkinoille Mahdollistaa tiettyjen politiikkojen toteuttamisen hankinnoilla Esim. innovaatiot, työllisyys, laatu esim työllistämisehto 3
Perusperiaatteet ennallaan Avoimuus Syrjimättömyys Suhteellisuus Tasapuolisuus Hyvät hankinnat 4
Perusperiaatteet - lisää hintakilpailua ja kilpailua - markkinoilla parempi tieto halutuista palveluista ja hinnoista - avoimuus lisää luottamusta hankintojen hoitoon - eri paikkakunnilla olevia ehdokkaita tai tarjoajia kohdellaan samalla tavoin kuin oman kunnan yrityksiä - hankinnalle asetetut tavoitteet eivät saa olla paikallisia, tiettyä aluetta suosivia tai syrjiviä 5 3.2.2017
Perusperiaatteet - hankintamenettelyn vaatimukset oikeassa suhteessa tavoiteltavaan päämäärään - kelpoisuusehtojen asettelussa huomioitava hankinnan luonne ja arvo - tarjouspyyntö laadittava siten ettei hankinnan kohteen määrittely aseta tarjoajia epätasa-arvoiseen asemaan - markkinavuoropuhelu ei saa johtaa siihen, että tarjouspyyntö räätälöidään 6
MITÄ MITEN Hankintalaki ei edellytä MITÄ Ostaja ostaa Hankintalaki ohjaa MITEN Ostajan tulee ostaa MEDIASTA POIMITTUA Hankintalaki vei perunat lasten lautasilta Porvoossa Hankinnat on toteutettava tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina Hankinnat on pyrittävä järjestämään siten, että pienet ja keskisuuret yritykset ja muut yhteisöt pääsevät tasapuolisesti muiden tarjoajien kanssa osallistumaan tarjouskilpailuihin
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien hankintaneuvonta Yhteydenpitoa hankintayksiköihin Yritysten aktivointia ja rohkaisua Yrittäjien auttamista tarjouspyyntöihin vastaamisessa Tiedottamista Hankintailtoja & vastaavia tilaisuuksia yrittäjille, kuntapäättäjille & hankintayksiköiden edustajille Kuntien hankintastrategioiden (kuntastrategioiden) sparraus (esim. innovaatiot) Perinteistä puhelinneuvontaa Markkinavuoropuheluissa tarvittaessa apuna
9 3.2.2017
10 3.2.2017
Helpottaisivatko seuraavat toimet pk-yrityksen osallistumista? Osatarjousten hyväksyminen 404 450 400 375 Puitejärjestelyiden käyttäminen 350 300 250 215 282 Tarjousten antaminen ryhmittymänä / usean yrityksen yhteistarjouksena 200 150 157 Tilaajavastuulain mukaisten ja muiden selvitysten vaatiminen ainoastaan tarjouskilpailun voittajalta 100 50 Hankintayksikön mahdollisuuksia asettaa kohtuuttoman korkeita vaatimuksia yritykseltä rajoitettaisiin selkeämmin laissa 0 11 Lähde: Pk-yritysten osallistuminen, kokemukset ja näkemykset julkisissa hankinnoisa, TEM selvitys 54/2014
Kotimaiset kynnysarvot Kotimaiset kynnysarvot (25 ) 60 000 tavara- ja palveluhankinnoissa 150 000 rakennusurakoissa (ei muutosta) 100 000 työvoimahallinnon yhteishankinnoissa (ei muutosta) 300 000 eräät palvelut (mm yhteiskunnalliset ja hlökoht., ateriapalv, oikeudelliset tai turvallisuuteen liittyvät palveluissa 400 000 SOTE-hankinnoissa 500 000 käyttöoikeussopimuksissa 12
13 3.2.2017
Kolme askelta fiksuun hankintaan 1. Valmistelu Panosta siihen Selvitä hankintatarve Selvittele markkinoita Keskustele potentiaalisten tarjoajien kanssa (tarjoajien osaaminen käyttöösi) 14 3.2.2017
Kolme askelta fiksuun hankintaan 2. Jaa hankinta osiin Ellei niin - rajataan pieniä ja keskisuuria tarjoajia ulos - erityisosaaminen jätetään käyttämättä - Piristysruiske alueen elinvoimalle - Osa hankintaan käytetyistä varoista lähialueen hyödyksi uudet innovaatiot, työpaikat, taloudellinen hyvinvointi ja verotulot 15 3.2.2017
16 3.2.2017
Kolme askelta fiksuun hankintaan 3. Käy vuoropuhelua Tilaajan ja toimittajan yhteistyötä yhteisten päämäärien saavuttamiseksi yrityksiltä saatava ajantasainen tieto auttaa hankinnan suunnittelussa yrittäjät saavat tietoa miten tuotteita ja palveluita kannattaa kehittää vuoropuhelu ei pääty hankinnan toteuttamiseen vaan jatkuu kohti seuraavaa hankintaa
Markkinavuoropuhelu Toimittajien kanssa saa ja pitää keskustella ennen hankinnan käynnistämistä Se on osa hankinnan valmistelutyötä Ei ole olemassa sääntöjä siitä, että kaikki potentiaaliset toimittajat tulee kutsua. Arvioitava se kuinka saa tarvittavan markkinatiedon. Toimittajan saa tavata myös kahden kesken ( liikesalaisuudet ) kunhan ei anna kenellekkään enemmän tieto hankinnasta kuin toiselle Vuoropuhelu käydään ennen hankintailmoituksen julkaisemista Useimmat toimittajat toivovat enemmän vuoropuhelua, koska ovat kiinnostuneita tietojen ja kokemusten vaihdosta julkisen sektorin kanssa Pienemmät yritykset voivat tarvita resursseja vuoropuhelua varten 18 3.2.2017
Pienhankinnat
Pienhankinnat Kansallisen kynnysarvon (tällä hetkellä 60.000 ) alittaviin hankintoihin eli pienhankintoihin ei sovelleta hankintalakia muutoin kuin hankintaoikaisua koskevan muutoksenhakusäännöksen osalta (HankL 132-135 ) Pienhankinnat kilpailutetaan avointa tai rajoitettua menettelyä käyttäen tai suorahankintana tietyin edellytyksin Hankintailmoitus on mahdollista julkaista myös HILMA ilmoituskanavalla Myös pienhankintoja koskevat tarjouspyynnöt olisi hyvä julkaista. Pienhankintaohjeet hyvä tehdä
Miksi on tyhmää pitää pienhankintojen kilpailuttamisraja korkealla? Otetaan riski hankintalain periaatteiden vastaisuudesta Jos sähköinen pienhankintajärjestelmä on hankittu, se on hukkainvestointi, jos ei käytetä Kunnan voitava vastata kuntalaisten kysymyksiin veroeurojensa käytöstä. On vaikea perustella miksi johonkin toimittajaan on päädytty, jos sitä ei ole kisassa todettu parhaaksi Viranhaltijan työnantajan on vaikea käyttää työnjohto-oikeuttaan, jos ohjeilla sallitaan vapaat kädet (korruptioepäilyt) maineriski kunnalle Kuntalain oikaisu- ja valitusmenettelyn alaiset päätökset tulee antaa tiedoksi yleisessä tietoverkossa (kuntalaki 140 ). valitusoikeus kunnan jäsenillä Koskee myös hankintalain soveltamisalan ulkopuolella olevia pienhankintoja koskevia päätöksiä Sähköinen pienhankintajärjestelmä hyvä tiedonantotapa
Tarjoajien ja tarjousten valinta
Tarjouksen valintaperuste Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen valinta (93 ) Tarjouksista valittava: hinnaltaan halvin, kustannuksiltaan edullisin tai hinta-laatusuhteeltaan paras Jos muissa kuin tavarahankinnoissa käytetään kriteerinä ainoastaan halvinta hintaa, on perusteltava päätös Hinta-laatusuhteen vertailuperusteet voivat liittyä laadullisiin, yhteiskunnallisiin, ympäristö- tai sosiaalisiin näkökohtiin tai innovatiivisiin ominaisuuksiin 23
Poikkeuksellisen alhainen hinta Poikkeuksellisen alhaiset tarjoukset (96 ) Hankintayksikön vaadittava selvitys, jos hinta vaikuttaa poikkeuksellisen alhaiselta Tarjous voidaan hylätä, jos selvitys ei tyydytä. Se on hylättävä, jos hinta johtuu työehtosopimusten tai työ- tai ympäristöoikeudellisten velvoitteiden laiminlyömisestä Myös laittomasta valtiontuesta johtuva poikkeuksellisen alhainen hinta oikeuttaa hylkäyksen 24
Mitä hankintayksikkö voi vaatia?
Soveltuvuutta koskevat vaatimukset Soveltuvuutta koskevat vaatimukset (83 ) Hankintayksikkö voi esittää vaatimuksia jotka koskevat rekisteröitymistä, taloudellista ja rahoituksellista tilannetta sekä teknistä ja ammatillista pätevyyttä Vaatimusten on liityttävä hankinnan kohteeseen ja ne on suhteutettava hankinnan luonteeseen, käyttötarkoitukseen ja laajuuteen Ne jotka eivät täytä minimivaatimuksia, on suljettava pois kilpailusta 26
Taloudellinen tilanne Taloudellista ja rahoituksellista tilannetta koskevat vaatimukset (85 ) Hankintayksikkö voi varmistaa että taloudelliset ja rahoitukselliset resurssit ovat riittävät Vaatimukset voivat koskea vähimmäisliikevaihtoa tai varojen ja velkojen välistä suhdetta Vastuuvakuutusta voi vaatia Vähimmäisliikevaihto voi olla normaalisti enintään kaksi kertaa sopimuksen arvo Kun sopimus jaetaan osiin, käytetään kunkin osan arvoa 27
Ammatillinen pätevyys Teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä koskevat vaatimukset (86 ) Hankintayksikkö voi esittää vaatimuksia, jotka koskevat henkilöstö- ja teknisiä voimavaroja ja kokemusta (ns. Työllistämisehto=voidaan edellyttää työntarjoamista ) Riittävän kokemuksen voi vaatia osoitettavaksi viittaamalla aiempiin sopimuksiin Kokoonpanoa ja asennusta edellyttävissä hankinnoissa ammatillinen pätevyys voidaan arvioida ammattitaidon, kokemuksen ja luotettavuuden perusteella (Liite D) Referenssit pääsääntöisesti viim. 3 vuodelta, mutta riittävän kilpailun varmistamiseksi voi olla pidempi 28
Poissulkemisperusteista Harkinnanvaraiset (ilmoitettava hankintailmoituksessa) konkurssi; saneeraus; vakava virhe ammattitoiminnassa; verojen tai maksujen laiminlyönti (vaikkei lainvoimaista tuomiota); syyllistyminen kilpailua vääristävään toimintaan; aiempiin hankintasopimuksiin tai käsillä olevaan menettelyyn kohdistuva epäasiallinen menettely jne. Pakolliset (80 ) lahjukset; järjestäytynyt rikollisuus; ihmiskauppa; veropetos; rahanpesu; terrorismirikos; Työturvallisuusrikos; työaikasuojelurikos; kiskonnantapainen työsyrjintä; järjestämisvapauden loukkaus, luvaton ulkom. työvoiman käyttö 29
Korjaavat toimenpiteet Tarjoajan korjaavat toimenpiteet (82 ) Tarjoaja voi esittää näyttöä siitä että se on tehnyt toimenpiteitä, joilla korjataan niin pakollisia kuin harkinnanvaraisiakin poissulkemisperusteita Jos hankintayksikkö katsoo näytön luotettavuudesta riittäväksi, se ei saa sulkea ehdokasta tai tarjoajaa pois kilpailusta Näyttönä käy mm. osoitus tuomittujen korvausten maksamisesta, selvitys uusien virheiden mahdollisuuden eliminoimisesta jne. 30
Top 5 vaaranpaikkaa 1. Markkinatiedon ja osaamisen puute 2. Toimintakulttuurissa parannettavaa 3. Turha kiire 4. Kirjavat ilmoituskäytännöt 5. Pienhankinnat 31
Top 5 onnistumisen avainta 1. Yhteistyö hankintayksiköiden ja yrittäjien kanssa 2. Sähköinen kilpailutustyökalu 3. Koulutus ja konsultointi 4. Ryhmittymien muodostaminen 5. Avoimuus, yksinkertaisuus ja osatarjoukset 32