Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti Helmikuu 2019
Yleistä Yhtymä raportoi 2019 talousarvion toteumasta ja toimialojen toiminnallisista tavoitteista tämän raportin sisällön mukaisessa muodossa kuukausittain. Helmikuun toteumalukujen perusteella ei voi vetää johtopäätöksiä koko vuoden toteumasta. Htv-luvuissa (henkilötyövuosi) on huomioitu mahdollisuuksien mukaan tapahtuneet muutokset organisaatiossa, jotta luvut ovat vertailukelpoisia. Henkilötyövuosi on laskettu kaavalla = kalenteripäivät, joilla työsuhde voimassa / vuoden kalenteripäivät * osa-aikaprosentti palkattomat poissaolot.
Yleistä Huomaa lukujen osalta, että: Toimintatuotot eivät ole vertailukelpoisia edelliseen vuoteen verrattuna johtuen vuoden 2018 laskutuksen viiveistä. Toimintakulut ovat vertailukelpoisia edelliseen vuoteen vasta maaliskuun raportoinnissa lähtien johtuen 2018 helmikuussa tapahtuneesta haittaohjelmahyökkäyksestä ja tammikuussa tapahtuneesta taloushallintojärjestelmän vaihdoksesta. Nämä viivästyttivät ostolaskujen käsittelyä merkittävästi alkuvuonna 2018. Poistot kirjataan vasta vuoden 2018 tilinpäätöksen hyväksymisen jälkeen. Jäsenkuntien maksuosuudet kirjataan yhtymän johtoon. Toimialojen toimintatuotoissa näkyvät muut toimintatuotot, kuten asiakasmaksut, ulkokuntamyynnin tulot, avustukset, vuokratuotot jne. Toimialojen laskelmissa näkyvät sisäiset erät tarkoittavat muun muassa yhtymän johdon ja strategia- ja tukipalveluiden sisäisiä veloituksia toimialoilta ja muuta toimialojen sisäistä kauppaa. Nämä erät eliminoituvat yhtymätason luvuissa.
Yhtymän tuloslaskelma Tammi-helmikuu 2018 ja 2019 eivät ole vertailukelpoisia; vuonna 2018 laskutuksessa oli viiveitä, mikä vaikutti koko vuoden 2018 toimintatuottojen kertymään. Toimintakulujen vertailtavuutta haittaa vuoden 2018 alussa tapahtunut järjestelmämuutos sekä helmikuussa tapahtunut haittaohjelmahyökkäys, josta johtuen ostolaskujen käsittely viivästyi. Toimintakulut ovat vertailukelpoisia vasta kaudesta 1-3 eteenpäin. Poistot kirjataan tilinpäätöksen 2018 valmistuttua. Laskennallinen TA toteuma % 16,7. Tuloslaskelma 1000 Tilinpäätös 2018 Tot 01-02 2018 Voimassa oleva talousarvio 2019 Tot 01-02 2019 Tot-% Edell. vuod. muutos % Toimintatuotot 732 525 105 506 727 100 119 759 16,5 % 13,5 % Myyntituotot 655 579 101 441 650 021 107 044 16,5 % 5,5 % Maksutuotot 59 316 2 117 61 087 10 516 17,2 % *** Tuet ja avustukset 6 476 317 4 630 461 10,0 % 45,5 % Vuokratuotot 10 612 1 607 11 308 1 721 15,2 % 7,1 % Muut toimintatuotot 543 23 55 16 29,6 % -30,3 % Toimintakulut -726 408-103 583-720 622-116 555 16,2 % 12,5 % Henkilöstökulut -324 401-46 713-327 518-48 413 14,8 % 3,6 % Palvelujen ostot -272 980-35 999-240 709-43 228 18,0 % 20,1 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat -61 922-10 270-58 145-11 323 19,5 % 10,3 % Avustukset -25 168-3 503-49 733-6 640 13,4 % 89,6 % Muut toimintakulut -41 935-7 098-44 516-6 951 15,6 % -2,1 % Toimintakate 6 117 1 923 6 478 3 204 49,5 % 66,6 % Rahoitustuotot ja -kulut -288-13 -699-100 14,3 % *** Vuosikate 5 829 1 910 5 779 3 104 53,7 % 62,5 % Poistot ja arvonalentumiset -11 763-1 972-13 659 0 0,0 % *** Satunnaiset erät 5 934 0 0 0 Tilikauden tulos 0-63 -7 880 3 104-39,4 % *** Poistoeron muutos 0 0 170 0 0,0 % 0,0 % Tilikauden ylijäämä/alijäämä 0-63 -7 710 3 104-40,3 % ***
Toimintatuottojen kehitys 800 000 000 700 000 000 600 000 000 500 000 000 400 000 000 300 000 000 200 000 000 100 000 000 0 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Toimintatuotot, TA Toimintatuotot, TOT helmi 2019 Toimintatuotot, TA 727 100 069 Toimintatuotot, kum. TOT 119 759 067 Toteuma-% 16,5 %
Toimintakulujen kehitys 750 000 000 740 000 000 730 000 000 720 000 000 710 000 000 700 000 000 690 000 000 680 000 000 670 000 000 Toimintakulut rullaava 12 kk joulu tammi helmi 800 000 000 600 000 000 400 000 000 200 000 000 0 Toimintakulut TA-vertailu tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 2018 2019 Vuoden 2018 toimintakulut ovat vertailukelpoisia vuoden 2019 lukuihin vasta kaudesta 1-3/19 eteenpäin. Tammikuussa 2018 otettiin SAP-järjestelmä yhtymän laajuisesti käyttöön. Käyttöönottokuukautena ostolaskujen käsittely viivästyi. Helmikuussa tietoverkkoon päässyt haittaohjelma pysäytti laskujen käsittelyn noin 1,5 viikon ajaksi. Ruuhka saatiin purettua vasta maaliskuun 2018 raportointiin mennessä. Toimintakulut, TA Toimintakulut, TOT helmi 2019 Toimintakulut, TA 720 622 257 Toimintakulut, kum. TOT 116 555 317 Toteuma-% 16,2 %
Palkat ja palkkiot 300,0 Palkat ja palkkiot kumulatiivinen toteuma 2018-2019 (M ) 250,0 200,0 150,0 100,0 50,0 0,0 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Kum.tot.2018 18,2 38,0 59,3 80,0 102,4 131,3 154,9 175,3 177,5 217,3 237,1 264,2 Kum.tot.2019 18,6 39,6 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Muutos% 2,2 % 4,2 % 1000 TA2019 1-2/2019 Tot% Palkat ja palkkiot -267 586-39 589 14,8 % Työvoiman vuokraus -6 635-1 564 23,6 % Yhteensä -274 221-41 152 15,0 % * Työvoimanvuokraus ei sisälly henkilötyövuosiin.
Henkilötyövuodet Kumulatiivisten henkilötyövuosien muutos 2018-2019 40,0 30,0 20,0 10,0 0,0 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Kum. 18,0 31,8 2018 1-2/2018 1-2/2019 Htv muutos Henkilötyövuodet 6 389,9 992,3 1 024,1 31,8 * Henkilötyövuosi: teoreettisestä htv:stä vähennetty palkattomat poissaolot. 6 430,0 6 420,0 6 410,0 6 400,0 6 390,0 6 380,0 6 370,0 12 kk rullaavat henkilötyövuodet
Terveys- ja sairaanhoitopalvelut Tuloslaskelma 1000 TP2018 TA2019 1-2/2019 Tot% Toimintatuotot 40 988 44 958 7 021 15,6 % Toimintakulut -271 063-271 948-44 805 16,5 % Sisäiset erät -43 313-46 763-7 780 16,6 % Toimintakate -273 389-273 753-45 563 16,6 % Suunnitelman mukaiset poistot -3 574-4 406 0 0,0 % Tilikauden yli-/alijäämä -276 962-278 159-45 563 16,4 % Poistoeron lisäys tai vähennys 0 170 0 *** Tilikauden tulos -276 962-277 989-45 563 16,4 % 1000 TA2019 1-2/2019 Tot% Palkat ja palkkiot -109 763-16 402 14,9 % Työvoiman vuokraus -2 682-730 27,2 % Yhteensä -112 445-17 132 15,2 % 1-2/2018 1-2/2019 Htv muutos Henkilötyövuodet 331,4 349,2 17,8 *Akuutti24 Kotisairaala näkyy 2018 htv toteumassa 10/2018 alkaen. ** Laboratorio liikelaitokselta siirtyneiden henkilöiden htv:t on huomioita 2018 htv-toteumassa 20,0 10,0 0,0 2 160,0 2 150,0 2 140,0 2 130,0 2 120,0 Kumulatiivisten henkilötyövuosien muutos 2018-2019 12 kk rullaavat henkilötyövuodet
Terveys- ja sairaanhoitopalvelut toimialajohtajan katsaus PHKS:n drg-tuotteet ja polikliiniset kuntatuotteet kokonaisuutena ovat toteutuneet TA19:n mukaisesti. Verrattuna vuoteen 2018 ovat drg-tuotteet nousseet 3,5 %, valtaosa tästä johtuu lisääntyneestä leikkausten määrästä. Polikliiniset kuntatuotteet ovat edellisvuoden tasolla. Päivystyskeskuksen toiminta on TA19:n mukaista. Vuodelle 2019 suunnitellut säästö- ja sopeuttamistoimet on aloitettu. Avosairaanhoidon ja suun terveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsy on toteutunut tammihelmikuussa hoitotakuulainsäädännön sallimissa rajoissa. Avosairaanhoidossa palvelusetelikokeilu jatkuu lokakuun loppuun. Helmikuun loppuun mennessä listautuneita asiakkaita oli yhteensä 4096. Palveluverkon optimointi on aloitettu vastaamaan paremmin niukkeneviin resursseihin ja lisääntyneeseen väestön tarpeeseen. Kehittämisen ja terveyden edistämisen tulosalueella laadunhallintajärjestelmän menetelmäkoulutukset ovat jatkuneet aikataulun mukaisesti.
Terveys- ja sairaanhoitopalvelut oman tuotannon volyymit laskennallinen TA:n toteumaprosentti 16,7 % Terveys- ja sairaanhoitopalveluiden toiminta TA2019 Kumulatiivinen toteuma 2019 toteuma- % Avovastaanottotoiminta Lääkäri- ja hammaslääkärikäynnit 298 570 52 548 17,6 % Hoitajakäynnit 268 950 43 677 16,2 % PHKS operatiivinen ja konservatiivinen DRG-tuotteet 32 512 5 360 16,5 % Poliklinikoiden kuntatuotteet 285 743 48 103 16,8 % Laskutusperusteiset hoitopäivät / muut kuntatuotteet 600 133 22,2 % PHKS päivystyskeskus Päivystyskäynnit 95 751 16 048 16,8 % Hammaspäivystyskäynnit 9 192 1 876 20,4 % Päivystysosaston hoitopäivät 14 466 2 241 15,5 % Kotisairaalan käynnit 24 501 3 493 14,3 %
Ikääntyneiden palvelut ja kuntoutus Kumulatiivisten henkilötyövuosien muutos 2018-2019 Tuloslaskelma 1000 TP2018 TA2019 1-2/2019 Tot% Toimintatuotot 38 608 37 439 6 120 16,3 % Toimintakulut -189 073-187 025-29 160 15,6 % Sisäiset erät -14 859-15 329-2 544 16,6 % Toimintakate -165 324-164 915-25 584 15,5 % Suunnitelman mukaiset poistot -307-188 -1 *** Tilikauden tulos -165 631-165 103-25 584 15,5 % 1000 TA2019 1-2/2019 Tot% Palkat ja palkkiot -75 635-11 005 14,6 % Työvoiman vuokraus -2 028-480 23,6 % Yhteensä -77 663-11 485 14,8 % 1-2/2018 1-2/2019 Htv muutos Henkilötyövuodet 333,3 334,1 0,8 *2018 htv:sta poistettu vertaitailtavuuden vuoksi ulkoistetut yksiköt 1,5 1,0 0,5 0,0 2 150,0 2 149,0 2 148,0 2 147,0 12 kk rullaavat henkilötyövuodet
Ikääntyneiden palvelut ja kuntoutus toimialajohtajan katsaus Yli 75-vuotiaiden kotona asuminen on edelleen alkuvuodesta kasvanut ja tehostetun palveluasumisen määrä on laskenut vuoden takaiseen. Tehostetun palveluasumisen ostopalvelut on tuotettu vuoden alusta alkaen palvelusetelillä koko yhtymän alueella. Asumisyksiköiden arviointi- ja kuntoutusjaksojen määrä on laskenut ja tavoitteena on tuottaa palveluja enemmän kotona. Koko viime vuoden jatkunut kotihoidon asiakkuuksien kasvu on taittunut tammi-helmikuussa. Kaikilla tulosalueilla on toteutettu kehittämis- ja tehostamistoimenpiteitä joilla pyritään pysymään talousarviossa.
Ikääntyneiden palvelut ja kuntoutus tuotannon volyymit Ikääntyneiden palveluiden ja kuntoutuksen toiminta Tuotannon volyymit laskennallinen TA:n toteumaprosentti 16,7 % TA2019 Kumulatiivinen toteuma 2019 toteuma- % Asiakasohjauksen ja gerontologisen sosiaalityön käynnit 7 950 1 578 19,8 % Kotihoidon käynnit yhtymän oma tuotanto 1 150 000 186 572 16,2 % muut palveluntuottajat 619 200 101 885 16,5 % Tehostetun palveluasumisen asumispäivät yhtymän oma tuotanto 313 170 52 536 16,8 % muut palveluntuottajat 300 370 38 323 12,8 % Asumisyksiköiden arviointi- ja kuntoutustoimintapäivät 14 235 2 114 14,9 % Perusterveydenhuollon vuodeosastojen hoitopäivät 114 130 18 330 16,1 % Geriatrisen osaamiskeskuksen kontaktit (esh ja pth) 25 800 3 998 15,5 % Kuntoutuksen kontaktit (esh ja pth) 179 300 30 829 17,2 % Muut tunnusluvut Kotona asuvien yli 75-vuotiaiden osuus 92,50 % 92,22 % Tehostetun palveluasumispaikan saaneiden odotusaika alle 40 vrk 36,9 Asumispalveluyksiköiden käyttöaste-% 98 % 96,2 % Vuodeosastojen keskimääräinen hoitoaika (päättyneet osastojaksot) alle 18 vrk 18,1 Vuodeosastojen kuormitus-% 97 % 95,9 % Kotihoidon käynnit / nettotyöpanos 2 090 1 990 Geriatrisen keskuksen kontaktit / nettotyöpanos 660 486 Kuntoutuksen kontaktit / nettotyöpanos 815 827
Perhe- ja sosiaalipalvelut Tuloslaskelma 1000 TP2018 TA2019 1-2/2019 Tot% Toimintatuotot 15 935 16 181 1 705 10,5 % Toimintakulut -183 877-183 509-28 667 15,6 % Sisäiset erät -17 468-17 003-2 858 16,8 % Toimintakate -185 410-184 331-29 821 16,2 % Suunnitelman mukaiset poistot -78-138 0 *** Tilikauden tulos -185 488-184 469-29 821 16,2 % 10,0 5,0 0,0 Kumulatiivisten henkilötyövuosien muutos 2018-2019 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 1000 TA2019 1-2/2019 Tot% Palkat ja palkkiot -60 825-8 900 14,6 % Työvoiman vuokraus -1 855-354 19,1 % Yhteensä -62 680-9 254 14,8 % 1-2/2018 1-2/2019 Htv muutos Henkilötyövuodet 238,0 246,7 8,7 *2018 htv:sta poistettu vertaitailtavuuden vuoksi ulkoistettu yksikkö 1 540,0 1 535,0 1 530,0 1 525,0 1 520,0 12 kk rullaavat henkilötyövuodet
Perhe- ja sosiaalipalvelut toimialajohtajan katsaus Perhe- ja sosiaalipalvelujen kehittämistyö on toteutunut alkuvuoden aikana talousarvioon kirjattujen tavoitteiden mukaisesti. Toiminnallisilla muutoksilla, resurssien uudelleenkohdentamisella sekä palvelu- ja hoitoprosessien kehittämisellä tavoitellaan paremman laadun ja vaikuttavuuden lisäksi myös taloudellisia säästöjä. Palvelusetelien käyttöönotolla lisätään asiakkaan valinnanvapautta. Asiakasohjauksen kehittämistyö on jatkunut yhtymän asiakasohjaus-projektissa. LAPE-johtamis- ja koordinaatiorakenteen mukainen toiminta käynnistettiin tammikuussa. Psykososiaalisissa palveluissa on jatkettu prosessien ja hoitomuotojen kehittämistä. Kehittämistyön myötä otetaan käyttöön strukturoituja ja näyttöön perustuvia yksilö- ja ryhmämuotoisia hoitomuotoja. Asunnottomien palvelujen uudelleenjärjestelyjen myötä lyhytaikaisen tilapäisasumisen paikat ja päivystyspaikat lisääntyivät Apilakadun asumisyksikössä 1.2.2019 alkaen. Kuntouttavan työtoiminnan asiakasmäärä on kasvanut merkittävästi viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Sosiaalihuollon Kanta-projekti (I-vaihe) käynnistyi 1.1.2019 alkaen.
Perhe- ja sosiaalipalvelut tuotannon volyymit laskennallinen toteumaprosentti 16,7 % Perhe- ja sosiaalipalvelut TA2019 Kumulatiivinen toteuma 2019 Toteuma- % Oman tuotannon volyymit Perhe- ja sosiaalipalveluiden käynnit 326 070 40 456 12,4 % Perhe- ja sosiaalipalveluiden asumispäivät 164 960 25 228 15,3 % Psykiatrian (esh) käynnit 85 340 13 371 15,7 % Psykiatrian (esh) hoitopäivät 27 390 4 511 16,5 % Oman- ja ostopalvelutuotannon volyymit* Mielenterveys- ja päihdepalveluiden ympärivuorokautisen asumisen asumispäivät Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten (0-20 v.) hoitopäivät lastensuojelussa Oman- ja ostopalvelutuotannon muut tunnusluvut 71 450 11 032 15,4 % 145 000 21 083 14,5 % Kuntouttavan työtoiminnan asiakkaat 1 775 969 *ostopalvelutuotannon lukumäärissä laskutusperiodista johtuva raportointiviive
Strategia- ja tukipalvelut Tuloslaskelma 1000 TP2018 TA2019 1-2/2019 Tot% Toimintatuotot 11 699 6 384 1 186 18,6 % Toimintakulut -72 322-68 503-12 299 18,0 % Sisäiset erät 68 425 71 045 11 841 16,7 % Toimintakate 7 802 8 926 727 8,2 % Suunnitelman mukaiset poistot -7 802-8 926 0 *** Tilikauden tulos 0 0 727 *** * Talous -tulosalueen TP2018 luvut on vertailukelpoisuuden vuoksi siirretty Strategiaja tukipalveluista Yhtymän johdon alle. 1000 TA2019 1-2/2019 Tot% Palkat ja palkkiot -17 162-2 664 15,5 % Työvoiman vuokraus -70 0 *** Yhteensä -17 232-2 664 15,5 % 1-2/2018 1-2/2019 Htv muutos Henkilötyövuodet 76,6 81,0 4,4 * Talous -tulosalueen 2018 htv:t on vertailukelpoisuuden vuoksi siirretty Strategia- ja tukipalveluista Yhtymän johdon alle. Kumulatiivisten henkilötyövuosien muutos 2018-2019 6,0 4,0 2,0 0,0 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 12 kk rullaavat henkilötyövuodet 502,0 500,0 498,0 496,0 494,0
Strategia- ja tukipalvelut toimialajohtajan katsaus Hankintayksikön Fimlabille välittämät tarvikkeet ovat nyt ulkoista kauppaa ja sen vaikutus sekä tuottoihin että kuluihin n. 2 M vuositasolla, mutta tulosvaikutus Stratulle ja kuntayhtymälle on nolla. Henkilöstö-tulosalueella eläkemenoperusteisia maksuja on budjetoitu liikaa 1,5M, mutta se siirretään muutostalousarviossa pois Stratusta. Ict-palveluissa on Stratun toimeksiannosta käynnistetty riippumattomien asiantuntijoiden selvitys ict-teknologiaan ja ict-talouteen liittyen sekä ict-kumppaneiden kanssa selvitys ict-kulujen säästömahdollisuuksista. Toimialan taloudellisista sopeuttamismahdollisuuksista on tehty suunnitelma, jonka sisältöä parhaillaan täsmennetään ja konkretisoidaan. Merkittävänä riskinä nähdään voimakas kulujen säästötarve ja paine tuottaa uusia digipalveluja tuottavuuden sekä säästöjen lisäämiseksi. Henkilöstön työpaine on kova ja työhyvinvoinnin ja sisäisen palvelukyvyn heikkenemiseen liittyy riskejä. Ict- ja digipalvelujen kehittämisessä on edetty hyvin, kun edellisen vuoden ict-ongelmat on pääosin saatu ratkaistua. Toukokuulle 2019 on valmistelussa laaja sidosryhmäinfo ictyhteistyökumppaneiden kanssa ict-palvelujen nykytilasta ja niiden kehittämisen tiekartasta.
Yhtymän johto Tuloslaskelma 1000 TP2018 TA2019 1-2/2019 Tot% Toimintatuotot 624 735 621 585 103 591 16,7 % Toimintakulut -8 075-7 534-1 313 17,4 % Sisäiset erät 7 396 8 189 1 365 16,7 % Toimintakate 624 056 622 240 103 643 16,7 % Rahoitustuotot ja -kulut -284-699 -99 14,1 % Vuosikate 623 772 621 541 103 544 16,7 % Suunnitelman mukaiset poistot -5-1 0 *** Satunnaiset erät 5 934 0 0 *** Tilikauden tulos 629 701 621 540 103 544 16,7 % * Talous -tulosalueen TP2018 luvut on vertailukelpoisuuden vuoksi siirretty Strategia- ja tukipalveluista Yhtymän johdon alle. 1000 TA2019 1-2/2019 Tot% Palkat ja palkkiot -2 938-432 14,7 % 1-2/2018 1-2/2019 Htv muutos Henkilötyövuodet 9,0 8,9 0,0 * Talous -tulosalueen 2018 htv:t on vertailukelpoisuuden vuoksi siirretty Strategia- ja tukipalveluista Yhtymän johdon alle. 55,5 55,0 54,5 12 kk rullaavat henkilötyövuodet
Toimitusjohtajan katsaus Yhtymän johdossa tapahtui helmikuussa merkittävä muutos, kun yhtymän toimitusjohtaja Eetu Salunen erosi tehtävästään. Yhtymän toimitusjohtajan tehtävää hoitaa hallintojohtaja Veli Penttilä. Yhtymän johtoon on valittu muutosjohtajaksi Asko Saari, jonka määräaikainen tehtävä ajoittuu välille 8.4. 31.10.2019. Yhtymän johtoon on myös siirretty 1.1.2019 alkaen talous- tulosalue.
Ympäristöterveyskeskus Tuloslaskelma 1000 TP2018 TA2019 1-2/2019 Tot% Toimintatuotot 560 552 135 24,5 % Toimintakulut -1 998-2 103-311 14,8 % Sisäiset erät -182-138 -23 16,7 % Toimintakate -1 619-1 689-199 11,8 % Suunnitelman mukaiset poistot -2 0 0 *** Tilikauden tulos -1 621-1 689-199 11,8 % 0,2 0,1 0,0 Kumulatiivisten henkilötyövuosien muutos 2018-2019 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 1000 TA2019 1-2/2019 Tot% Palkat ja palkkiot -1 262-185 14,6 % 1-2/2018 1-2/2019 Htv muutos Henkilötyövuodet 4,0 4,2 0,2 Ympäristöterveyskeskus toiminta TA2019 Kumulatiiv. toteuma 2019 Toteuma-% Tarkastukset 1 014 49 4,8 % Päätökset 160 12 7,5 % Konsultaatio 3 310 522 15,8 % Näytteenotto 810 70 8,6 % Tilakäynnit 3 355 531 15,8 % Vastaanottokäynnit 11 695 1 741 14,9 % 26,1 26,0 25,9 25,8 12 kk rullaavat henkilötyövuodet
Ympäristöterveydenhuolto toimialajohtajan katsaus Terveydensuojelun tulosalueella toimintaa on vaikeuttanut merkittävästi valtakunnallisen toiminnanohjaus ja tiedonhallintajärjestelmä VATI:n toimimattomuus. Ohjelman käyttöönotto oli suunniteltu tammikuulle, mutta siinä ilmenneitä vikoja ei saatu korjattua vielä helmikuun loppuun mennessä. Koska suoritteita ei ole pystytty raportoimaan, on tarkastuksia tehty selvästi vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona edellisinä vuosina. Tämän seurauksena myös asiakkailta perittäviä valvontamaksuja on kertynyt selvästi edellisvuosia vähemmän. Muilta osin ympäristöterveyskeskuksen toiminta ja talous on toteutunut varsin odotetusti.
Verso-liikelaitos Tuloslaskelma 1000 TP2018 TA2019 1-2/2019 Tot% Toimintatuotot 1 673 780 56 7,2 % Toimintakulut -1 501-780 -140 18,0 % Toimintakate 172-0 -84 ** Tilikauden tulos 172-0 -84 *** 0,0-0,5-1,0 Kumulatiivisten henkilötyövuosien muutos 2018-2019 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 1000 TA2019 1-2/2019 Tot% Palkat ja palkkiot -502-92 18,3 % Työvoiman vuokraus 0-1 *** Yhteensä -502-93 18,5 % 1-2/2018 1-2/2019 Htv muutos Henkilötyövuodet 2,7 1,9-0,8 18,0 17,5 17,0 16,5 12 kk rullaavat henkilötyövuodet
Verso liikelaitoksen johtajan katsaus Verso sai vuodenvaihteessa myönteisen rahoituspäätöksen kahdesta haetusta hankkeesta. Nuorten Huumeiden käytön ehkäisyyn tähtäävä HuuMa- hanke sai noin 300 000 euron rahoituksen ajalle 1.1. 2019-31.10.2021, josta siis 100 000 euroa vuodelle 2019. Osatyökykyisten työllistymismahdollisuuksia ja osallisuutta kehittävä Pähee 2.0 sai Hämeen Ely keskukselta /ESR rahoituspäätöksen ajalle 1.1.2019-31.12.2020. Vuoden 2019 rahoitus on noin 210 000 euroa. Nämä hankkeet puuttuvat Verson v. 2019 budjetista, koska budjettiin ei ole sisällytetty epävarmoja tuloja. Alkuvuoden tuloina näkyy valtionavustusta sekä johtajan ja ehkäisevä seutukoordinaattorin maakuntavalmistelusta laskutettavaa työpanosta tammikuun osalta. Asukasmäärän mukaiset kuntaosuudet perus- ja sosiaali- ja potilasasiamiestoiminnasta (potilasasiamiestoimintaa vain itäisellä Uudellamaalla) sekä ehkäisevän työn seutukoordinaatiosta (vain Päijät-Häme), laskutetaan huhtikuussa.