JÄSENTIEDOTE 6 2015 PÄÄKIRJOITUS Vala tunnelin päässä Valtakunnan uusi hallitus lupaa kansalaisille kipeitä leikkauksia. Kuitenkin näyttää siltä, että tämä hallitus n ymmärtänyt yritystiminnan edellytysten merkityksen kansakunnan menestymiselle. On asetettu hyviä tavitteita, jtka knkretisituvat tulevassa lainsäädännössä. Mnia näistä asiista n Sumen Yrittäjät ajanut ja saanut strategiseen hallitushjelmaan. Tässä jitakin pimintja: Muille yritysmudille kuin sakeyhtiöille aitaan tteuttaa viiden prsentin yrittäjävähennys ja mahdllisuus maksaa arvnlisäver vasta, kun raha n tullut kassaan. Hallitushjelmaan n kirjattu paikallisen spimisen lisääminen työlainsäädännössä. Hallitus asettaa selvitysmiehen, jka laatii ehdtuksen 15.10.2015 mennessä. Hallitus aik pidentää uuden työntekijän keaikaa, mahdllistaa alle vuden määräaikaisen työsuhteen ilman eri perustetta ja väljentää takaisinttvelvitetta irtisanmistilanteessa. Työelämän rakenteiden uudistaminen ja työllistämisen kynnyksen alentaminen helpttavat yksinyrittäjän kynnystä palkata ensimmäinen työntekijä. Hallitushjelmassa luvataan uudistaa ppispimuskulutusta niin, että työnantajan hallinnllista ja taludellista taakkaa kevennetään. Työntekijän sairauspissaljen vaikutuksia työnantajalle vähennetään sisällyttämällä viiden viikn ja sitä pidempiin vusilmiin kuuden päivän mavastuu vusilmalla sairastumisesta.
Hallitus situtuu perkaamaan säädöksiä ja purkamaan nrmeja sekä arviimaan säädösten ja nrmien vaikutukset. Knkreettinen lupaus n, että julkinen hallint situtuu kysymään samaa tieta kansalaisilta ja yrityksiltä vain kerran. Tavite investinteja edistävästä varausjärjestelmästä n kirjattu hallitushjelmaan. Tappin vähennysikeuden laajentaminen n niin ikään hyvä asia. Uusi hallitus alittaa palvelusetelijärjestelmän laajentamiseen tähtäävän kkeilun kuntien ja kuntayhtymien kanssa. Tavitteena n, että kkeiluun sallistuvat tarjavat palveluissaan kuntalaisille laajasti mahdllisuutta palvelusetelin käyttöön. Tämä lu merkittäviä liiketimintamahdllisuuksia kk timialalle ja erityisesti pk-yrittäjille. Sukuplvenvaihdksena tehtäviä yrityksen mistajanvaihdksia n tarkitus edistää keventämällä perintövertusta. Hallitus aik vahvistaa yritysten vientiä edistävää Team Finland-verksta tiivistämällä yhteistyötä ja tukemalla j käynnistettyjä kasvuhankkeita. Vientirahituksen panstukset luvataan asettaa vähintään keskeisten kilpailijamaiden taslle. Aikaminen lista hyviä asiita. Ljus skymtas i tunneln Rikets nya regering lvar svåra nedskärningar. Det ser ändå ut sm att denna regering har förstått näringslivets betydelse för natinens framgång. Man har satt bra mål, sm knkretiseras i den kmmande lagstiftningen. Många av dessa ärenden har Företagarna i Finland drivit ch lyckats få med i det strategiska regeringsprgrammet. För företag, förutm aktieblag, ska man förverkliga ett företagaravdrag på fem prcent. För små företag möjliggörs redvisning av intäkter från mervärdesskatten enligt betalningsprincipen Man har skrivit i regeringsprgrammet att öka de lkala avtalen. Regeringen utnämner en utredningsman sm ger sitt förslag före den 15.10.2015. Regeringen skall förlänga prövtiden för en ny arbetstagare, möjliggöra tidsbegränsade anställningar sm är krtare än ett år utan att några särskilda skäl behöver anges ch göra återanställningsskyldigheten flexiblare vid uppsägningar ch utveckla mställningsskyddet. Läravtalsutbildningen refrmeras genm att arbetsgivarnas administrativa ch eknmiska börda görs mindre Knsekvenserna av sjukfrånvar ch sjukdmsrisker för arbetsgivaren minskas genm att i fråga m semestrar sm är fem veckr eller längre införa en självrisktid på sex dagar, m en anställd insjuknar under semestern. Den nya regeringen påbörjar ett försök att utvidga systemet med servicesedlar sm ska genmföras i samarbete med kmmuner ch samkmmuner.detta skall skapa nya affärsmöjligheter för hela näringslivet ch speciellt för små ch medelstra företag. Generatinsväxlingar främjas genm en lindring av arvsskatten ch övriga utvecklingsbehv utvärderas. Nätverket Team Finland stärks genm intensifierat samarbete mellan aktörerna ch genm att pågående tillväxtprjekt sm syftar till att främja investeringar stöds. Det är en gedigen ch bra lista, ch detta är bara plck. Pntus Palmqvist puheenjhtaja rdförande
Tulevia tapahtumia tervetula mukaan! Kesä n edessä, mutta yrittäjäyhdistyksessä tapahtuu kivja asiita. Smmaren är här, men i företagarföreningen händer det trevliga saker. ONNISTUMISEN AAMIAINEN 10.6.2015 kl 08-09.30 Prvn Yrittäjät ry järjestää yhdessä Aktian kanssa tapahtuman, jssa saamme kuulla muutaman yrityksen menestystarinita aamiaisen lmassa. Menestyksestään kertvat mm. Matka-Agentit Oy, jka ui vastavirtaan ja lisää liikevaihtaan matkailualan taantumassa sekä Eläinklinikka Avec, jka n tehnyt valtavan harppauksen eläinlääkinnällisten palveluiden lisäämisessä. Lämpimästi tervetula aamiaiselle ja kuuntelemaan/keskustelemaan Keskiviikkna 10.6. kl 08.00-09.39 Cafe Cabrile, Piispankatu 30, 2 krs Ei ennakkilmittautumista, ei sallistumismaksua. PORVOO POP FEST 30.7 Prvn Yrittäjät järjestää kivaa yhdessäla Prv POP Fest tapahtuman yhteydessä trstaina 30.7. Esiintyjinä JVG, Jenni Vartiainen sekä Hal Helsinki! Olemme varanneet rajitetun määrän VIP paikkja ja yhteisen yrittäjäpöytätilan.
Festaripaikkana Näsin S-marketin viereinen kenttä. Prtit avataan kl 17, sitt alkaa kell 18. Ikäraja K18. VIP paketin hinta n 89 /kpl ja hintaan kuuluu sisäänpääsy VIP-alueeseen ja laadukas buffet (alustavat tiedt: ylikypsää entrecte, pippurikermakastike, kermaperuna; Kanaa; Kasvissyöjille erikisrukia, salaatteja, leipää). Tee varauksesi tästä Trstai 30.7 Näsin S-marketin viereinen kenttä. Ilmittautuminen pakllinen. KESÄRETKI PELLINKIIN keskiviikkna 19.8.2015 Lähdemme tutustumaan entiseen Pellingin leirikeskukseen, jta nyt hidetaan yksityisten yrittäjien timesta Havsö -nimisenä yrityksenä. Katstaan miten tal n uudistunut, tutustutaan timintaan, syödään hyvin ja nautitaan saaristmaisemista. Ohjelma: Lähtö kl 18.20 Rauhankatu 20:n turistibussipysäkiltä. Tutustuminen Havsö-yritykseen. Pieni metsäkävely yllätyksineen. Pellinkiläinen päivällinen grillaten rannan tuntumassa. Paluu Prvseen ennen kl 23 Tämä ilta n jäsenille ilmainen (avec) (kuljetus, ruka, hjelma, jumat)! Peruuttamatta jätetyistä ilmittautumisista velitamme 30,-. Kats lisää sekä ilmittaudu tästä. Paikkja rajitetusti, krkeintaan kaksi henkilöä/jäsenyritys SOMMARUTFÄRD TILL PELLINGE nsdagen den 19.8.2015 Vi åker för att bekanta ss med f.d Pellinge Lägergård, sm nu är nyrenverad ch drivs av företaget Havsö Ab. Vi bekantar ss med verksamheten, äter bra ch umgås i skärimiljö. Prgram:Start kl 18.20 från Fredsgatan 20:s turistbusshållplats. I Pellinge bekantar vi ss med Havsö Ab, vi gör även en liten skgsprmenad inkl.överraskning. Vi äter en gd Pellinge-grill-strand-middag. Hemma i Brgå igen senast kl. 23. Denna kväll är gratis för medlemmar (avec) (Transprt,måltid, prgram, dryck). Anmälningen är bindande. Avbkningar bör ske senast den 3.8 per e-pst. Inte avbkade anmälningar faktureras 40,-! Till detta evenemang kan två persner per medlemsföretag delta. Anmäl dej här Keskiviikk 19.8 lähtö kl 18.20 Lähtöpaikka Rauhankadun turistibussipysäkki, Rauhankatu 20. Ilmittautuminen pakllinen. Lisää tapahtumia sitteessa www.yrittajat.fi/prv Mera evenemang på vår hemsida www.yrittajat/prv
POINT COLLEGELLÄ PROJEKTIRAHAA TYÖLLISTÄMISEEN! Phditk rekrytintia? Nyt mahdllisuus työnantajan krtettuun kulutuskrvaukseen yhdistettynä palkkatukeen kun palkkaat nuren ppispimuksella! Pint Cllegen ppispimustimistlla n tarjlla prjektirahaa nyt 9. tai 10. lukan päättävien nurten työllistämiseen ppispimuksella. Krtettu kulutuskrvaus: Työnantajille vidaan maksaa krtettua kulutuskrvausta samana vunna peruspetuksen tai peruspetuksen lisäpetuksen päättäneiden piskelijiden ppispimuksena tteuttavaan ammatilliseen perus- ja lisäkulutukseen. Kulutuskrvaus n tarkitettu työnantajille nuren ppispimuspiskelijan hjaukseen ja tukeen. Krvaus n ensimmäisenä ppispimusvunna 800 eura/kk, tisena vunna 500 eura/kk ja klmantena vunna 300 eura/kk. Palkkatuki: Työnantaja vi saada palkkatukea vaikeasti työllistyvän työttömän työnhakijan, myös ppispimuspiskelijan palkkaamiseen. Krtettu kulutuskrvaus n mahdllista yhdistää palkkatukeen. Tuki n 30 % palkkakustannuksista ja tukijaks enintään 10 kuukautta. Krtettu kulutuskrvaus kskee vunna 2015 peruspetuksen tai 10. lukan päättäneiden piskelijiden palkkaamista ppispimuksella vunna 2015. Yhdessä krtetun kulutuskrvauksen ja palkkatuen kanssa vidaan päästä n. 1200 eurn tukeen kuukaudessa/yritys, jten tämä mahdllisuus kannattaa hyödyntää ja palkata nuri ppispimuksella. Kysy lisää: Jari Wetterstrand, Pint Cllege, puh. 044 737 2429, jari.wetterstrand@pintcllege.fi UUSIA JÄSENIÄ NYA MEDLEMMAR Yhdistyksessämme n n. 820 jäsentä! Tervetula mukaan timintaamme ja ttakaa jäsenverkstmme käyttöönne ja hyödyksenne! Tilaisuuksiimme vitte ttaa mukaan kumppanin, pulisn tai työkaverin. Vår förening har ca 820 medlemmar! Välkmna med i vår verksamhet, besök våra evenemang ch tag i bruk nätverket! Ni kan gärna ta med er kmpanjn, er maka/make eller er arbetskamrat på våra tillställningar. Seuraavat yritykset vat liittyneet yhdistykseemme: Följande företag har gått med sm medlemmar: Kulutettu hierja Hyypiä Minna Minna Hyypiä Hiernta Mediina Hivapalvelut Sanna Grönhlm Ktipalvelut Sltrp Hyvinvinti ja majitus Marika Björklund Htellit Sp Pint Oy Sami Phjiskski Liikkeenjhdn knsultinti Wynnelis Agentur Linda Stlt Agentuuriliike Tervetula mukaan timintaamme! Välkmmen med i vår verksamhet! ONNITTELUT Prvn Yrittäjät ry julkaisee tasavusia juhlivien yritysten syntymäpäiviä. Tiedt perustuvat SY:n jäsenrekisteriin (kaikista jäsenistä ei le tieta yrityksen tarkasta perustamisajankhdasta). Onnittelemme seuraavia kesäkuussa ja heinäkuussa merkkipäiviään viettäviä: Kellgren Hans Fma/ HansKellgren 20 år 2.6 Wixi-Harjat Oy/Jhan Wikchlm 10 vutta 21.6. Kuljetus Bström Oy/Peter Bström 10 vutta 7.7. Företagarföreningen gratulerar sina jubilerande medlemmar!
Tiedtus Olemme siirtyneet ensisijaisesti sähköiseen jäsenkirjeeseen. Js yrityksellänne ei le vimassa levaa sähköpstisitetta, n mahdllisuus saada jäsentiedte edelleen pstitettuna. Js nyt saat paperikirjeen ja sinulla n sähköpstisite, laita tiet meille! ILMOITATTEHAN MEILLE js tarvitsette kirjeen pstitettuna, sittamalla yhdistyksen numern 050 9173304 tai sähköpstilla prvn@yrittajat.fi MAINOSLIITE JÄSENTIEDOTTEESEEN Käytä hyväksesi jäsentiedtteen edullinen mainspaikka. Jäsentiedtteen mukana jaettavalla mainsliitteellä tavitat lähes 1000 kntaktia, yrittäjäkllegaa sekä kunnallisia päättäjiä ja sidsryhmiä. Hinta: jäsenille 250 / tiedte, ei jäsenille 350 /tiedte Seuraavan tiedtteen aikataulu elkuu aineistn deadline 27.7 ilmestyy 3.8. syyskuu aineistn deadline 26.8 ilmestyy 1.9 Prvn Yrittäjät ry Brgå Företagare rf Hyvää ja rentuttavaa kesää Prvn Yrittäjät ry:n jäsenille, perheille, kumppaneille ja sidsryhmille! T. Hallitus En trevlig ch avslappnande smmar till Brgå Företagare rf:s medlemmar ch deras familjer samt till partners ch intressegrupper! ö. Styrelsen Hallitus/Birgitta Palmqvist Sihteeri Sekreterare prvn@yrittajat.fi puh 050 917 3304