KOTI TUHANNEN METSÄN TAKANA KOGNITIIVISEN PSYKOTERAPIAN TYÖTAVAT PSYKOLOGISESTI ORIENTOITUNEESSA RATSASTUSTERAPIASSA

YPÄJÄN HEVOSOPISTO RATSASTUSTERAPIAKOULUTUS LOPPUTYÖ 11.1. 2009 KOTI TUHANNEN METSÄN TAKANA KOGNITIIVISEN PSYKOTERAPIAN TYÖTAVAT PSYKOLOGISESTI ORIENTOITUNEESSA RATSASTUSTERAPIASSA Minna Wasenius Psykologi Järvisalontie 18 96900 Saarenkylä Puh. 0500-995484

2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kognitiivisen psykoterapian määritelmä 3 2. Skeeman määritelmä 3 3. Skeematyöskentely kognitiivisessa psykoterapiassa 4 4. Psykologisesti orientoitunut ratsastusterapia 5 5. Kognitiivinen psykoterapiaote psykologisesti orientoituneessa ratsastusterapiassa 6 6. Kognitiivisen psykoterapian työskentelytavat ratsastusterapiassa 8 7. Skeematyöskentely psykologisesti orientoituneessa ratsastusterapiassa 12 8. Esimerkkitapauksia 16 9. Pohdinta 20 9.1. Miksi hevonen terapiassa? 20 9.2. Miksi kognitiivinen psykoterapiakoulutus? 21 Lähteet 23

3 1. Kognitiivisen psykoterapian määritelmä Kognitiivinen psykoterapia on psykoterapeuttinen hoitomuoto, jossa keskitytään tutkimaan asiakkaan hyvinvointia rajoittavia ajattelutapoja ja niiden yhteyttä asiakkaan kokemuksiin, tunteisiin ja toimintatapoihin. Kognitiivisen psykoterapian työtapa perustuu asiakkaan aktiiviseen metakognitiiviseen työskentelyyn eli mielen sisäisten prosessien tarkasteluun (Young, Klosko & Weishaar, 2003). Kärsimystä aiheuttavien ajattelutapojen tunnistamisen ja muuttamisen lisäksi kognitiivisessa psykoterapiassa pyritään opettelemaan uusia taitoja kuten toimivampia selviytymiskeinoja ja ongelmanratkaisutaitoja (Kognitiivisen psykoterapiayhdistyksen internetsivu). Kognitiivinen psykoterapiatyöskentely on aktiivista ja käytännönläheistä. Asiakasta ohjataan kokeilemaan uusia ajattelu- ja toimintatapoja jokapäiväisessä elämässään terapiakäyntien välillä esimerkiksi erilaisten kotitehtävien tai toiminnallisten harjoitteiden avulla (Laakso, 2008). 2. Skeeman määritelmä Psykologiassa skeemalla tarkoitetaan mielensisäistä kognitiivista (tiedollista) mallia, joka ohjaa informaation tulkintaa ja ongelmanratkaisua. Skeema eli tietorakenne esimerkiksi ravintolassa käymisestä ohjaa yksilön toimintaa, käyttäytymistä ja havainnointia tilanteessa. Skeemaan on tallennettuna tarpeellista tietoa toimintatavoista, toiminnan etenemisestä, päätöksenteosta ja vuorovaikutustavoista. Tallennettu tieto auttaa yksilöä toimimaan tarkoituksen mukaisesti sellaisessakin ravintolassa, jossa yksilö ei ole aikaisemmin käynyt. Skeeman aktivoituessa aktivoituvat myös skeemaan liittyvät fysiologiset reaktiot, tunteet, kognitiot, käyttäytyminen ja motivaatio (Neenan & Dryden, 2004). Psykoterapeuttisessa terminologiassa skeemalla tarkoitetaan elämän ymmärtämistä ohjaavaa periaatetta tai mielensisäistä mallia, jonka mukaisin oletuksin ihminen asettuu toimintaan ja vuorovaikutukseen toisten kanssa (Young, Klosko & Weishaar, 2003). Kognitiivisessa psykoterapiassa varhainen skeema tarkoittaa lapsuuden tai nuoruuden aikana muodostunutta, syvää ja vakaumuksellista uskoa itsestä ja elämästä (Laakso, 2008). Varhainen skeema voi olla toimiva eli adaptiivinen tai haitallinen eli maladaptiivinen. Varhaiset skeemat säätelevät yksilön kokemusmaailmaa aikuisuudessakin, vaikka ne eivät enää auttaisikaan yksilöä sopeutumaan ja toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Haitalliset varhaiset skeemat näyttäytyvät usein ehdottomina uskomuksina (ydinuskomuksina), jotka tuottavat ja ylläpitävät emotionaalista

4 kärsimystä ja sopeutumisongelmia (Laakso, 2008). Haitallisiin varhaisiin skeemoihin liittyviä uskomuksia ei usein arkielämässä ehdi tunnistaa tai tiedostaa. Tähänkin liittyen varhaiset skeemat ohjaavat vahvasti yksilön emootioita, valintoja, vuorovaikutusta ja toimintaa. 3. Skeematyöskentely kognitiivisessa psykoterapiassa Skeematyöskentely on noussut vahvasti esille nykyisessä kognitiivisessa psykoterapiatyössä (Laakso, 2008). Skeematyöskentely on kognitiivisen terapian työtapa, jossa kognitiiviseen psykoterapian perinteisiin työtapoihin ja käsitteistöön yhdistetään kiintymyssuhteisiin ja varhaisiin ihmissuhdekokemuksiin liittyviä näkökulmia. Taitojen opettelu ei ole skeematyöskentelyssä ensisijaista. Olennaista on skeeman kognitiivisten eli tiedollisten ja kokemuksellisten ulottuvuuksien tutkiminen ennen käyttäytymiseen kytkeytyvien taitojen opettelua (Young, Klosko & Weishaar, 2003). Skeematyöskentelyn kohteena on asiakkaan haitallinen varhainen skeema. Haitallisella varhaisella skeemalla tarkoitetaan lapsuuden tai nuoruuden aikana omaksuttua haitallista ajattelutapaa, johon liittyy sopeutumista vaikeuttavia selviytymiskeinoja ja käyttäytymismalleja. Skeematyöskentelyssä skeemasta käytetään myös kansanomaisempaa käsitettä tunnelukko (Young & Klosko, 1993). Asiakkaan, jolla on persoonallisuushäiriö tai sen piirteitä, on usein vaikea työskennellä psykoterapiassa metakognitiivisesti eli tarkastella omia psyykkisiä prosessejaan (Young, Klosko & Weishaar, 2003). Skeematyöskentely ottaa huomioon asiakkaan elämänhistoriallisen tiedon, varhaiset kiintymyssuhteet ja niihin liittyvät selviytymiskeinot. Näin ollen se on vaikeammin ja pitkäkestoisemmin oireileville asiakkaille perinteistä kognitiivista työtapaa paremmin soveltuva työskentelymuoto. Skeematyöskentelyn ensimmäinen päämäärä on asiakkaan lisääntyvä psykologinen tietoisuus haitallisesta skeemastaan. Tavoitteena on, että asiakas kykenee terapeutin myötävaikutuksella tunnistamaan skeemansa, tiedostamaan lapsuuden muistojaan, emootioitaan, kehollisia tuntemuksiaan, kognitioitaan ja niiden pohjalle muodostuneita selviytymiskeinojaan. Asiakkaan vapaan tahdon osuus oman toiminnan ja vuorovaikutuksen säätelijänä lisääntyy, kun hän saavuttaa ymmärrystä skeemoistaan ja selviytymiskeinoistaan ja kykenee vähitellen saavuttamaan hallintaa suhteessa omiin reaktioihinsa (Young, Klosko & Weishaar, 2003). Skeematyöskentelyssä terapeutti yhdistelee erilaisia työmenetelmiä asiakkaan tilanteen edellyttämällä tavalla (Laakso, 2008). Skeematyöskentely sisältää yleensä arviointi- ja käsittelyvaiheen sekä muutosvaiheen. Arviointi- ja käsittelyvaiheessa terapeutti auttaa asiakasta tunnistamaan skeemansa, ymmärtämään niiden alkuperän ja liittämään haitalliset varhaiset skeemansa nykyisiin ongelmiinsa.

5 Muutosvaiheessa käytetään erilaisia työtapoja, menetelmiä, harjoitteita ja tehtäviä, joiden tarkoituksena on auttaa asiakasta korvaamaan heikosti toimivat skeemat ja toimintamallit rakentavammilla ja parempaan sopeutumiseen johtavilla malleilla (Neenan & Dryden, 2004). Työskentelyn myötä skeema ei katoa kokonaan, mutta sen tulee menettää intensiivisyyttään ja emotionaalista uhkaavuuttaan. Myös skeeman aktivoimien kehollisten kokemusten tulisi työskentelyn myötä lievittyä. Skeemojen muokkaantuminen toimivammiksi edellyttää myös käyttäytymisen muutosta. Toisaalta omaa toimintaa muuttamalla voidaan saada aikaan muutoksia skeemoissa. Skeeman muutos tapahtuu akkomodaation tai assimilaation kautta. Jos ulkoinen todellisuus (oma toiminta, omat havainnot tilanteessa) ei vastaa skeemaa, skeema muuttuu ja mukautuu kokemuksia ja havaintoja paremmin vastaavaksi, eli akkommodoituu. Akkomodaation seurauksena syntyy uusi skeema, joka vastaa aikaisempaa paremmin kokemuksia ja havaintoja. Assimilaatio eli sulauttaminen taas on tiedollinen prosessi, jossa uusi havainto tai kokemus liitetään olemassa olevaan skeemaan eli tietorakenteeseen sitä vahvistavana tai täydentävänä tietona, havaintona tai kokemuksena. Terapian myötä asiakkaan tulisi oppia korvaamaan haitallisia käyttäytymismallejaan toimivammilla. Ydinskeeman muuttuminen on kuitenkin työlästä ja aikaa vievää. Skeeman muuttuminen vaatii rohkeutta kohdata oma haitallinen skeema ja taistella sitä vastaan (Young, Klosko & Weishaar, 2003). Skeemasta luopuminen herättää asiakkaassa vastarintaa, koska skeemat ovat keskeinen osa yksilön identiteettiä ja ne ovat koko yksilön elämänkaaren ajan edustaneet yksilölle pyrkimystä turvaan, pysyvyyteen ja sisäiseen eheyteen (Young, Klosko & Weishaar, 2003). Muutostyön tuloksenakaan asiakkaan haitalliset skeemat eivät todennäköisesti katoa kokonaan. Myönteisen muutoksen myötä ne kuitenkin aktivoituvat harvemmin, niihin liittyvät tunnekokemukset ovat siedettävämpiä ja kestävät lyhyemmän aikaa kuin aikaisemmin. Myönteisen muutoksen myötä asiakkaan mahdollisuus vapaaseen valintaan lisääntyy. Hän kykenee reagoimaan haitallisia skeemoja laukaiseviin tilanteisiin aikaisempaa kypsemmin ja joustavammin, valitsemaan itselleen paremmin soveltuvia ihmissuhteita ja näkemään itsensä myönteisemmässä valossa kuin ennen terapeuttista prosessia (Young, Klosko & Weishaar, 2003). 4. Psykologisesti orientoitunut ratsastusterapia Ratsastusterapiakoulutuksen toisen vaiheen harjoitustyössäni määrittelin psykologisesti orientoituneen ratsastusterapian seuraavasti: Psykologisesti orientoituneen ratsastusterapian

6 tavoitteena on poistaa tai lievittää psyykkisiä häiriöitä ja niihin liittyvää kärsimystä, tukea iänmukaista psyykkistä kehitystä sekä lisätä henkilön valmiuksia ratkaista ongelmiaan. Psykologisesti orientoitunut ratsastusterapia on tavoitteellista, psyykkisen häiriön poistamiseen tai lievittämiseen tähtäävää ammatillista toimintaa. Se pohjautuu psykologiseen ymmärrykseen psyykkisistä häiriöistä ja hoidon tavoitteista. Psykologisesti orientoituneessa ratsastusterapiassa olennainen hoitava elementti on tavoitteellinen vuorovaikutuksellinen prosessi asiakkaan, hevosen ja terapeutin välillä. Hevosen voidaan nähdä myös olevan tasaveroinen puskuri ja yhdysside sekä jatkuva yhteinen teema asiakkaan ja terapeutin välillä (Kokkala, Kulola, Pohjalainen, 2000). Ratsastusterapian avulla luodaan mahdollisuuksia uusiin terveisiin tunnesäätely- ja käyttäytymismalleihin. Ratsastusterapiassa on myös mahdollista harjoitella empatiakykyä hevosen tarpeiden ja kokemusten huomioimisen kautta (lainaus, Wasenius, M. Harjoitustyö II. 2007). 5. Kognitiivinen psykoterapiaote psykologisesti orientoituneessa ratsastusterapiassa Ratsastusterapiaopintojeni toisen vaiheen aikana huomasin kaipaavani vahvempaa teoreettista viitekehystä tulevan ratsastusterapiatyöskentelyni tueksi. Aikaisemmat terapeuttiset työtapani eivät tuntuneet sinällään istuvan talliympäristöön ja toimintaan hevosen kanssa. Aloitin kognitiivisen psykoterapian opintoni helmikuussa 2008 samanaikaisesti ratsastusterapiakoulutuksen kolmannen vaiheen kanssa. Psykoterapiaopintojeni kautta halusin oppia ratsastusterapeuttisessa työssä toimivaa käsitteistöä ja työtapoja. Kognitiiviseen psykoterapiasuuntaukseen päädyin sen joustavuuden ja käytännönläheisyyden vuoksi. Nykyinen kognitiivinen psykoterapiakoulutus ottaa vaikutteita useammista eri terapiasuuntauksista, mm. psykoanalyyttisesta psykoterapiasta, behavioraalisesta psykoterapiasta sekä elämyksellisistä ja toiminnallisista terapioista. Joustavuutensa vuoksi kognitiivinen työtapa on mielestäni luontevasti sovellettavissa myös ratsastusterapiatyöskentelyyn. Kognitiivisessa psykoterapiassa painotetaan käytännönläheistä lähestymistapaa, jossa asiakasta haastetaan tarkastelemaan omia psyykkisia prosessejaan arkielämän toiminnoissaan ja vuorovaikutussuhteissaan. Siksi se mielestäni soveltuu hyvin ratsastusterapian kaltaiseen toiminnalliseen ja vuorovaikutteiseen terapiatyöskentelyyn. Kognitiivisen psykoterapian oletuksena on, että ihminen asettuu vuorovaikutukseen ja toimintaan aina omien skeemojensa eli aikaisempiin kokemuksiin pohjautuvien tietorakennelmiensa kautta. Ihmisen skeemat vaikuttavat siihen, kuinka hän tulkitsee ja havainnoi tilanteita. Tehty tulkinta vaikuttaa ihmisen fysiologisiin reaktioihin ja tunteisiin, joita ihmisessä viriää. Tunteet vaikuttavat siihen, kuinka ihminen tilanteessa toimii ja kuinka hän kokee vuorovaikutuksen. Skeemojen,

7 fysiologisten reaktioiden, tunteiden ja toiminnan välillä voi ajatella olevan jatkuva vuorovaikutusprosessi, jossa jokainen osa-alue jatkuvasti vaikuttaa muihin (Neenan & Dryden, 2004). Psykologisesti orientoituneessa ratsastusterapiassa työskentelyn kohteena on asiakkaan suhde hevoseen, terapeuttiin ja toimintaan. Ratsastusterapiassa terapian vuorovaikutuskentässä eli terapiakolmiossa on kolme osapuolta: asiakas, terapeutti ja hevonen. Hevonen ei toimi inhimillisten tulkintojen tai käsitteellisten perusolettamusten varassa. Hevoseen ihminen voi kuitenkin sijoittaa omia tunteitaan ja uskomuksiaan. Kognitiivisen psykoterapiaviitekehyksen mukaisesti voidaan ajatella, että ihminen asettuu vuorovaikutukseen terapiahevosen kanssa aikaisempien skeemojensa mukaisin odotuksin ja oletuksin. Pessimismi, liiallinen vahingoittumisen pelko, ylimielinen halu hallita ja kontrolloida sekä epävakaa ja äkkinäinen reagointi ovat esimerkkejä haitallisista tavoista asettua kontaktiin hevosen kanssa. Ratsastusterapiassa asiakas havainnoi terapeutin tuella omia oletuksiaan, toimintatapojaan, reaktioitaan ja tunteitaan suhteessa hevoseen, toimintaan ja terapeuttiin. Hän opettelee rakentavaa ja toimivaa tapaa olla vuorovaikutuksessa hevosen kanssa. Hän harjoittelee toimintatapoja ja rakentavaa suhteessa olemista ja saa toiminnastaan palautetta paitsi terapeutilta myös hevoselta. Talliympäristö, hevonen vuorovaikutuskumppanina sekä ratsailla liikekokemus ja siihen liittyvät keholliset muistot ja tuntemukset tarjoavat lukuisia mahdollisuuksia tunnistaa ja työstää asiakkaan mielikuvia suhteessa itseensä, vuorovaikutukseen ja toimintaan. Hevonen luo näin aivan uuden ulottuvuuden ja mahdollisuuden asiakkaan hyvinvointia häiritsevien skeemojen terapeuttiseen työstämiseen. Ratsastusterapiassa asiakas joutuu kohtaamaan jakamista (terapeutin huomion jakaminen, hevosen huomion jakaminen), toisen huomioimista ja hoivaamista sekä monimutkaisempaa kolmen välistä vuorovaikutusta. Talliympäristössä toimittaessa asiakas joutuu kohtaamaan realistisesti omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Hän joutuu suunnittelemaan toimintaansa ottaen huomioon ympäristön luomat rajoitteet, terapeutin asettamat reunaehdot toiminnalle sekä hevosen tarpeet ja hyvinvoinnin. Vuorovaikutuksessa hevosen kanssa ja tallitöiden parissa asiakas voi opetella arvioimaan kyvykkyyttään realistisesti, ohjaamaan toimintaansa ja vuorovaikutustaan tarkoituksenmukaisella tavalla, sietämään turhautumista sekä käsittelemään monenlaisia tunnetilojaan, joita toiminta nostaa esiin.

8 6. Kognitiivisen psykoterapian työskentelytavat ratsastusterapiassa Seuraavassa luettelen yleisimpiä kognitiivisen psykoterapian työskentelytapoja ja kommentoin joidenkin käyttömahdollisuuksia ratsastusterapiatyöskentelyssä. 1. Terapeuttinen keskustelu Terapeutti keskustelee asiakkaan elämäntilanteesta aktiivisesti ja myötätuntoisesti, asiakkaan kokemuksia validoiden ja empaattisesti konfrontoiden. Validointi on terapeuttinen työtapa, jonka avulla asiakkaan kokemus todennetaan ja tuodaan esille ymmärrettävänä toiminta- tai ajattelutapana hyväksyvässä terapeuttisessa ilmapiirissä. Empaattinen konfrontointi tarkoittaa sitä, että terapeutti suhtautuu myötätuntoisesti niihin syihin, joiden pohjalta asiakkaan skeemat ovat kehittyneet ja siihen vaikeuteen, joka asiakkaan on kohdattava yrittäessään muuttaa selviytymiskeinojaan. Samanaikaisesti terapeutti kuitenkin kyseenalaistaa uskomuksen todenperäisyyden, haastaa asiakasta tutkimaan skeeman paikkansapitävyyttä, kannustaa muutokseen ja muistuttaa sen tarpeellisuudesta (Young, Klosko & Weishaar, 2003). Psykologisesti orientoituneessa ratsastusterapiassa toiminnan, liikkeen ja sanattoman vuorovaikutuksen osuus työskentelyssä on ainutlaatuinen moneen muuhun terapiamuotoon verrattuna. Terapeuttinen keskustelu on kuitenkin psykologisesti orientoituneessa ratsastusterapiassa oleellinen työtapa, jonka avulla mahdollistuvat tietoiseksi tekeminen ja terapiakäynnin havaintojen liittäminen asiakkaan ajankohtaisiin arjen ongelmiin. 2. Vanhemmointi Terapeutti tarjoaa asiakkaalle ymmärrystä, osoittaa empatiaa, hyväksyntää ja huolehtimista. Vanhemmoinnin perusajatuksena on tuottaa asiakkaalle korostetusti niitä vanhemmuuden puolia, joita vaille hän ensisijaisesti vaikuttaa jääneen. Ratsastusterapiassa vanhemmoinnin voi laajemmin ajatella sisältyvän jo terapiahevosen ja toimintojen valintaan. Terapiahevosen ominaisuuksilla ja ratsastusterapiakäyntien toiminnoilla voidaan pyrkiä tuottamaan asiakkaalle niitä kokemuksia vanhemmoinnista, joita vaille hän vaikuttaa korostuneesti jääneen. Esimerkiksi perhekotiin sijoitettu äiditön lapsi voi saada äidillisesti huolehtivasta terapiahevosesta niitä kokemuksia, joita hän tarvitsee eheytyäkseen ja vahvistuakseen. Huolimatta siitä, että lapsi on jäänyt vaille riittävää äidin huomiota, hoivaa ja turvallisuutta, on

9 hänenkin varhaisiin mielikuviinsa varmasti tallentunut myös tyydyttäviä hoivan ja huolenpidon kokemuksia, joita terapian hyvällä suunnittelulla ja vuorovaikutuksella sopivan terapiahevosen kanssa voidaan aktivoida. Toisaalta ratsastusterapiassa lapselle voidaan tarjota mahdollisuus ns. korjaaviin kokemuksiin eli niihin kokemuksiin, joita vaille hän on varhaiskehityksensä aikana jäänyt. Esimerkiksi rentoutustilanteessa lapsi voi kokea sulautumista itseään suurempaan ja vahvempaan, turvalliseen hevoseen, joka kannattelee, pitää lähellä, eikä muutu epäluotettavaksi. Korjaava kokemus hoivasta, turvasta ja huolenpidosta voi auttaa lasta muodostamaan uusia, toimivampia skeemoja. 3. Kyselylomakkeet Erilaisilla lomakkeilla (esim. voimavaralomake, skeemojen tunnistamis- ja ilmenemislomake, skeemojen syntyperän selvittämislomake jne)) kartoitetaan asiakkaan haitallisia skeemoja, niiden ilmenemismuotoja ja alkuperää. Lomakkeet voidaan antaa asiakkaalle kotona täytettäväksi ratsastusterapian alkuvaiheessa ja niitä voidaan käydä läpi seuraavan terapiakäynnin aikana. Lomakkeiden avulla asiakkaalle tarjoutuu mahdollisuus nähdä vaikeutensa ja ongelmansa uudesta näkökulmasta, asettua uhriasemasta havaitsijan asemaan suhteessa ongelmiinsa (Laakso, 2008). Lomakkeiden perusteella terapeutille muodostuu jonkinlainen alkuoletus asiakkaan voimavaroista ja haitallisista skeemoista, joiden perusteella terapeutti voi lähteä suunnittelemaan terapian toteutusta. 4. Kotitehtävät Lomakkeiden lisäksi kotitehtäviksi voidaan antaa erilaisia harjoituksia, joide avulla asiakas kokeilee ja harjoittelee vaihtoehtoisia ajatuksia ja tulkintoja tai uudenlaisia toimintatapoja. Esimerkiksi terapeutti voi ehdottaa, että asiakas kokeilee ratsastusterapiakäyntien välillä käynneillä oppimaansa uutta taitoa omassa arkielämässään, ihmissuhteessaan tai työtoiminnassaan. 5. Käsitteellistäminen Terapeutti käsitteellistää asiakkaan elämäntilannetta ja kokemuksia, ja esittää ne asiakkaalle esimerkiksi karttana, piirroksena, kirjeenä tai kuvallisena esityksenä. Käsitteellistämisessä esitetään asiakkaan nykyongelmat, niiden taustalla olevat skeemat ja niiden syntyperä yhtenä kokonaisuutena. Lasten kohdalla käsitteellistämisenä voi toimia esimerkiksi kuvitettu esitys, jossa havainnollistetaan ketju ajattelun / tulkinnan viriävän tunteen käyttäytymisen / toiminnan seurausten viriävän tunteen välillä. Terapeutti voi käsitteellistää

10 ratsastusterapiakäynnillä havaitun toimintamallin tai vuorovaikutuskuvion, jonka yhteneväisyyttä arkielämän ongelmatilanteisiin voidaan asiakkaan kanssa pohtia. 6. Mielikuvaharjoitukset Mielikuvaharjoituksissa voidaan työskennellä jossain menneisyyden, nykyisyyden tai tulevaisuuden tilanteessa. Mielikuvaharjoitus tehdään silmät kiinni, terapeutti ohjaa asiakasta harjoituksen aikana. Ratsastusterapiassa mielikuvaharjoitus yhdistyy luontevasti joko hevosen läheisyyteen (esimerkiksi rentoutusharjoituksen aikana tai sen jälkeen) tai liikkeeseen (esimerkiksi ratsailla silmät kiinni). 7. Moodityöskentely Moodit eli minätilat tarkoittavat ihmisen persoonallisuuden eri puolia, tietyn tilanteen esiin tuomia emotionaalisia tiloja, joiden vallitessa ihmisen mielen valtaavat moodille ominaiset ajatukset ja tunteet, jotka johtavat tietynlaiseen käyttäytymiseen ja vuorovaikutukseen (esimerkiksi Rankaiseva, Kritisoiva Vanhempi - Alistuva, Itseään epäilevä Lapsi, Vastuullinen Aikuinen - Tyytyväinen Lapsi). Moodityöskentelyssä eri moodit konkretisoidaan asiakkaalle, käyttäen apuna kaaviota, mielikuva- tai tuolitekniikoita. Ensin tunnistetaan asiakkaan moodit, tutkitaan miten ne kehittyivät, miten ne aiheuttavat ongelmia aikuisuudessa, aktivoidaan eri moodeja ja ohjataan moodien välistä vuoropuhelua. Terapeutti toimii tilanteessa ikään kuin puheenjohtajana eri moodien välisessä keskustelussa (Laakso, 2008). 8. Kirjeet Asiakas voi kirjoittaa terapeuttisia kirjeitä ihmisille, jotka ovat kohdelleet häntä kaltoin. Kirjeitä ei lähetetä vastaanottajalle. Asiakas voi myös kirjoittaa kirjeitä eri minä-tilojen välille. Esim. Toimiva Vastuullinen Aikuinen voi kirjoittaa kirjeen Loukatulle Lapselle. Ratsastusterapiassa voisi ajatella kirjeiden kirjoittamista kotitehtävänä silloin, kun terapiakäynneillä nousee esille vahvoja, ratkaisemattomia ja asiakkaan psyykkistä joustavuutta vähentäviä ristiriitoja tai kokemuksia suhteessa asiakkaalle merkityksellisiin ihmisiin. 9. Muistutuskortit Terapeutti ja asiakas kirjoittavat yhteisesti paperille asioita, jotka saattavat unohtua tunteiden ottaessa vallan. Muistutuskortilla mallinnetaan Toimivan Vastuullisen Aikuisen ajattelua. Lasten kohdalla muistutuskorttiin voi kuvata esimerkiksi ratsastusterapiakäynnillä löydettyjä myönteisiä, itseen liittyviä mielikuvia. Muistutuskorttia lapsi voi käyttää apunaan esimerkiksi

11 silloin, kun itse-epäilyä herättävä ajattelumalli on ottamassa valtaa. Esimerkiksi motoriselta kehitykseltään kömpelö 4,5-vuotias sai mukaansa päiväkodin jumppakisaan muistutuskortin itsestään Inkkariratsastajana. Mielikuva oli lapsella itsellään virinnyt ja se sisälsi vahvan kokemuksen itsestä motorisesti taitavana, uskallusta omaavana hahmona. Muistutuskortin mielikuvan turvin lapsi kykeni säilyttämään mielessään skeeman itsestään aktiivisena ja osaavana toimijana silloinkin, kun päiväkotiryhmän lapset epäilivät hänen kyvykkyyttään. Mielikuvan avulla hän ylsi aikaisempaa parempaan suoritukseen, mikä vahvisti myönteistä mielikuvaa. 10. Rentoutumisharjoitukset Rentoutusharjoituksilla pyritään löytämään levollisempaa olotilaa keholle ja mielelle. Harjoituksissa opetellaan miten itseään ja ajatuksiaan voi rauhoittaa rentoutumalla. Ratsastusterapiassa rentoutusharjoituksiin yhdistyy luontevasti hevosen lämpö ja läheisyys, sen hengityksen rytmi. Ratsastusterapiassa rentoutusharjoituksia ei aina tarvitse ohjata sanallisesti lainkaan, vaan esimerkiksi asiakkaan levätessä hevosen päällä jo hevosen levollinen hengitysrytmi, läheisyys ja lämpö toimivat rentoutunutta tilaa aikaan saavina tekijöinä. 11. Toiminnalliset harjoitteet Toiminnallisissa harjoituksissa harjoitellaan uutta toimintatapaa terapeutin ohjauksella. Esim. jämäkkyysharjoituksissa harjoitellaan toimimaan ja kommunikoimaan jämäkästi terapeutin kanssa. Ratsastusterapiassa jämäkkyysharjoitus voi toteutua suhteessa terapiahevoseen ja terapeutti voi toimia luoden harjoittelulle edellytyksiä ja sanallistaen prosessia yhdessä asiakkaan kanssa. 12. Tietoisuustaitojen harjoittelu Tietoisuustaidoilla tarkoitetaan omien ajatusten, tunteiden ja kokemusten hyväksyvää havainnointia, jonka tavoitteena on erottaa itsensä ja ajatuksensa sekä rohkaistua kohtaamaan tunteet ja ajatukset, joita on vältellyt. Tietoisuustaitoharjoituksissa tarkkaillaan tässä hetkessä olevia kehon tuntemuksia, tunteita ja mielessä liikkuvia ajatuksia. Ratsastusterapiassa voimakkaat aistimukset, äänet, hajut, tuntoaistimukset sekä hevosen koko, lämpö ja liike herättävät jo sinällään vahvoja tuntemuksia, tunteita ja muistikuvia, joita esimerkiksi terapian loppukeskustelussa voidaan pohtia ja sanallistaa.

12 7. Skeematyöskentely psykologisesti orientoituneessa ratsastusterapiassa Skeematyöskentelyyn halusin lopputyössäni perehtyä muita kognitiivisen psykoterapian työtapoja perusteellisemmin, koska se on mielestäni luontevasti sovellettavissa ratsastusterapiatyöskentelyyn. Skeemakäsitteistön kautta pyrin muodostamaan omalle ratsastusterapiatoiminnalleni teoreettisen viitekehyksen, joka on riittävän laaja-alainen ja jonka kautta erilaiset ja eriasteiset psykologiset oireet ja häiriöt ovat ymmärrettävissä. Skeematyöskentelyn päämäärä on muokata asiakkaan haitallisista varhaisista skeemoista paremmin toimivia, sopeutumista edesauttavia skeemoja. Haitallisia varhaisia skeemoja on kaikkiaan 18. Niiden kaikkien taustalla voidaan nähdä tyydyttämättä jääneitä, varhaisia emotionaalisia tarpeita. Haitalliset varhaiset skeemat ovat ryhmiteltävissä viiteen kategoriaan eli sopeutumista haittaavaan skeema-alueeseen, jotka ovat: 1. Irrallisuus ja hylkääminen 2. Heikentynyt autonomia ja alisuoriutuminen 3. Heikentyneet rajat 4. Liiallinen suuntautuminen muihin 5. Ylivarovaisuus / estyneisyys Haitalliset varhaiset skeemat ja sopeutumista haittaavat skeema-alueet ovat ryhmiteltynä Youngin, Kloskon ja Weishaarin (2003) luokittelun mukaisesti taulukossa 1. TAULUKKO 1. IRRALLISUUS JA HYLKÄÄMINEN 1. Hylkääminen / epävakaisuus Kokemus, että ne, jotka ovat saatavilla kontaktiin, havaitaan epäluotettaviksi tai epävakaiksi. Kokemus, että läheisiltä ei saa emotionaalista tukea, he ovat läsnä vain ajoittain, heitä uhkaa kuolema tai he tulevat hylkäämään jonkun paremman tähden. Tuo vuorovaikutukseen epävakautta ja liiallista intensiivisyyttä (mustasukkaisuutta, omistamisenhalua, äkkinäistä reagointia). 2. Epäluottamus / hyväksikäyttö Oletus, että muut käyttävät hyväksi, satuttavat, nöyryyttävät, huijaavat tai manipuloivat. Tuo vuorovaikutukseen epäluuloisuutta ja varautuneisuutta sekä äärimmäistä reagointia kuvitteellisiinkin loukkauksiin muiden taholta. 3. Tunnevaje Oletus, että muut eivät vastaa emotionaalisen tuen tarpeisiin. Sisältää koetun

13 4. Vajavuus / häpeä 5. Sosiaalinen eristäytyminen / vieraantuminen 6. Riippuvuus / kyvyttömyys 7. Suojattomuus / liiallinen pelko vaarasta tai sairaudesta 8. Kietoutuneisuus / minän kehittymättömyys 9.Epäonnistuminen 10. Oikeutus / suuriluuloisuus 11. Riittämätön itsekuri / -kontrolli hoivan, suojelun ja empatian vajeen. Kokemus, että on vajavainen, kelvoton, arvoltaan muita alempi. Voi sisältää ylireagointia kritiikkiin, hylkäämisen pelkoa ja itsehäpeää. Muille avatutuminen voi olla vaikeata, koska oletus on, että avoimmuuden seurauksena muut havaitsevat oman kelvottomuuden. Kokemus, että ei kuulu yhteenkään ryhmään tai yhteisöön, on eristetty, erilainen kuin muut. Tuo vuorovaikutukseen etäisyyttä ja vetäytymistä kontakteista. HEIKENTYNYT AUTONOMIA JA ALISUORIUTUMINEN Uskomus, että on kykenemätön hoitamaan asioita ilman muiden huomattavaa tukea ja apua. Näkyy vuorovaikutuksessa usein avuttomuutena ja liiallisena tarvitsevuutena suhteessa toisiin. Liioiteltu pelko lähestyvästä katastrofista, kohtalokkaasta sairaudesta, onnettomuudesta tai luonnonmullistuksesta tai emotionaalisesta katastrofista (esimerkiksi pelko, että tulee hulluksi ). Tuo vuorovaikutukseen liiallista huolestuneisuutta, ahdistuneisuutta ja paniikkireaktioita Huomattava emotionaalinen osallisuus yhden tai useamman läheisen (esim. vanhemmat, puoliso) kanssa. Kokemus, että toinen tai molemmat kietoutuman osapuolet eivät voi pysyä hengissä tai tasapainossa ilman jatkuvaa toisen tukea. Sisältää usein kokemuksen oman identiteetin riittämättömyydestä, suunnan puutteesta elämässä, tunteen tyhjyydestä, äärimmäisessä tapauksessa oman olemassaolon kyseenalaistamista. Uskomus, että on epäonnistunut tai tulee lopulta epäonnistumaan, koska on huonompi kuin muut. Tuo toimintaan ja vuorovaikutukseen liiallista pessimistisyyttä ja itsekriittisyyttä. HEIKENTYNEET RAJAT Oletus, että on muita ylempi ja oikeutettu etuoikeuksiin. Oletus, että yhteiset säännöt eivät koske itseä eikä ole velvoitettu vastavuoroisuuteen sosiaalisissa suhteissaan. Voi näyttäytyä voimakkaana kilpailuna tai muiden dominointina, ylivertaisuuden tavoitteluna, itsen korostamisena, muiden pakottamisena tai kontrollointina. Vaikeus tuntea empatiaa tai ottaa muiden tarpeita huomioon. Vaikeutta rajoittaa omien halujen ja impulssien voimakasta ilmituloa. Vaikeutta tai haluttomuutta harjoittaa riittävää itsekuria tai sietää

14 turhautumista päämäärien saavuttamiseksi. Tuo vuorovaikutukseen epämieluisien kokemusten välttelyä henkilökohtaisen täyttymyksen, sitoutumisen ja eheyden kustannuksella. LIIALLINEN MUIHIN SUUNTAUTUNEISUUS 12. Alistuminen Liiallinen antautuminen muiden kontrolloimaksi, koska sisältää kokemuksen, että on siihen pakotettu. Alistuminen voi olla tarpeiden tasolla alistumista (tukahduttaa halujaan, myötäilee muiden päätöksiä) tai tunteiden tasolla alistumista (tukahduttaa tunteita, erityisesti vihaisuutta). Tuo vuorovaikutukseen liiallista muiden myötäilyä, joka yhdistyy tunteeseen, että on ansassa. Johtaa usein patoutuneeseen vihaisuuteen, joka näkyy esim. passiivis-aggressiivisena käyttäytymisenä, psykosomaattisina oireina tai huumaavien aineiden käyttönä. 13. Uhrautuminen Keskittyy vapaaehtoisesti vastaamaan liiaksi muiden tarpeista, eikä siksi voi kokea itse tyydytystä. Johtaa joskus kokemukseen, että omia tunteita ei oteta riittävästi huomioon. Tällöin voi viritä katkeruus hoivattavia kohtaan. 14. Hyväksynnän / tunnustuksen etsintä Korostunut pyrkimys saada hyväksyntää, tunnustusta tai huomiota. Kokemus, että omanarvontunto riippuu toisten reaktioista, ei omista taipumuksista. Suurissa valinnoissa voi johtaa epäaitoon ja epätyydyttävään ratkaisuun tai ratkaisut aiheuttavat yliherkkyyttä hylkäämistä kohtaan. YLIVAROVAISUUS / ESTYNEISYYS 15. Kielteisyys / pessimismi Liiallinen keskittyminen elämän ja ihmissuhteiden kielteisiin puoliin. Samalla taipumus jättää huomiotta myönteiset, optimistisuutta tukevat seikat. Tuo vuorovaikutukseen kielteisten lopputulosten mahdollisuuksien liioittelua, kroonista huolestuneisuutta, liiallista varovaisuutta ja päättämättömyyttä. 16.Emotionaalinen estyneisyys Liiallinen estyneisyys suhteessa spontaaniin toimintaan, tunteisiin ja kommunikaatioon.pyrkimys välttää muiden arvostelua ja kontrollia omiin impulsseihin. Voi sisältää estyneisyyttä kiukun ja aggression ilmaisussa, estyneisyyttä myönteisten impulssien ilmaisussa, vaikeutta ilmaista haavoittuvuutta, tunteita tai tarpeita sekä liiallista järjen painotusta tunteiden kustannuksella. 17. Vaativuus / Kokemus, että on pakko saavuttaa korkeat sisäistyneet standardit ylikriittisyys käyttäytymisessä ja toiminnassa ja välttyä kritiikiltä. Ylikriittisyys itseä ja muita kohtaan. Tuo vuorovaikutukseen vaikeutta rentoutua ja kokea

15 mielihyvää, perfektionismia, jäykkiä sääntöjä ja liiallista vaativuutta. 18. Rankaisevuus Uskomus, että muita pitää rankaista ankarasti virheistä. Taipumus olla vihainen ja suvaitsematon, vaikeus antaa anteeksi itselle ja muille. Vaikeus pohtia lieventäviä asianhaaroja, sallia inhimillistä epätäydellisyyttä ja suhtautua empaattisesti itseen ja muihin. Koska skeema on muistojen, tunteiden, kehollisten aistimusten ja kognitioiden yhdistelmä, tulee skeeman muokkaamisen kattaa työskentelyä kaikkien mainittujen osa-alueiden kanssa (Young, Klosko & Weishaar, 2003). Ratsailla hevosen lämpö ja liike tarjoavat mahdollisuuden mielikuvien elävöittämiseen, kehomuistojen herättämiseen ja sitä kautta haitallistenkin skeemojen aktivoimiseen. Skeemojen aktivoitumisen kautta myös skeemoihin liittyvien tunnetilojen tunnistaminen ja työstäminen mahdollistuu. Liikkeen avulla on myös mahdollista työstää konkreettisella, ei-käsitteellisellä tasolla haitallisia skeemoja ja niihin liittyviä käyttäytymismalleja. Esimerkiksi asiakkaalle, jonka haitallinen skeema on liiallinen alistuminen ja hyväksynnän etsiminen, on suureen eläimeen vaikuttaminen, rakentava aggressio ja kontrollin ottaminen varmasti mullistava kokemuksellinen anti ratsastusterapiassa. Uudenlaisessa toiminnan ja vuorovaikutuksen kentässä aktivoituvat vahvasti ne skeemat, joihin asiakas on aikaisemmissa elämänvaiheissaan tottunut turvautumaan. Asiakas, joka kokee helposti tulevansa uhatuksi ja hyväksi käytetyksi ihmissuhteissaan, tulkitsee usein aiheettomasti hevosenkin käyttäytyvän aggressiivisesti ja uhkaavasti itseään kohtaan. Asiakas, joka kokee muiden toistuvasti suhtautuvan itseensä liiallisen vaativasti alkaa varmasti kokea ratsastusterapiassakin itseensä kohdistuvaa liiallista vaativuutta joko hevosen tai terapeutin toiminnassa. Terapiatilanteessa terapeutti voi validoida asiakkaan kokemuksen ja auttaa asiakasta havaitsemaan kokemuksensa yhteys arkielämän ihmissuhteisiinsa ja toimintaansa. Terapeutti voi myös myötätuntoisesti konfrontoida asiakkaan uskomusten paikkansa pitävyyttä ja haastaa asiakasta tekemään todenmukaisempia tulkintoja käsillä olevaan vuorovaikutustilanteeseen liittyen. Asiakkaan halu onnistua yhteistoiminnassa suuren ja monipuoliseen vuorovaikutukseen kykenevän eläimen kanssa toimii vahvana motivaattorina uusia ajattelutapoja ja toimintamalleja harjoiteltaessa. Ratsastusterapia tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tuoda tietoisuuteen asiakkaan haitallisia skeemoja ja samalla auttaa asiakasta saamaan itsesäätelyään, vuorovaikutustaan ja käyttäytymistään paremmin hallintaan. Hevosen tarjoama realistinen palaute epäaidosta vuorovaikutuksesta ja myönteinen palaute aidosta vuorovaikutuksesta vahvistavat asiakkaan kyvykkyyttä tiedostaa, hallita

16 ja muokata skeemojaan ja käyttäytymistään rakentavammaksi ja aidommaksi myös ihmissuhteissaan. 8. Esimerkkitapauksia Esimerkkitapaus 1. Katri, 37 vuotta. Yksin elävä nainen, joka on kasvanut monilapsisen perheen toiseksi vanhimpana lapsena. Perheen isä oli epävakaa ja ajoittain mitätöivä, perheen äidillä oli Katrin lapsuusvuosina useampia masennusjaksoja, joiden aikana Katri pyrki huolehtimaan pienemmistä sisaruksistaan ja tasoittelemaan perheen aikuisten tunnetiloja ja -reaktioita. Aikuisiällä Katri on saattanut loppuun akateemiset opintonsa ja sijoittunut työelämään, mutta ihmissuhteissaan hän on kokenut pettymyksiä. Katri on toistuvasti ajautunut miessuhteisiin, joissa ei ole tullut kuulluksi omana itsenään. Hän kokee joutuvansa aina muiden alistamaksi ja tukahduttamaksi ja lopettaa suhteen tai tulee jätetyksi, ennen kuin kokee edes tuntevansa suhteen toista osapuolta. Oman vihan tai muutostoiveen esittäminen vaikutti olevan Katrille mahdotonta. Ratsastusterapiaan Katri tuli toistuvien masennusjaksojensa myötä omasta aloitteestaan. Hän oli lukenut terapiamahdollisuudesta internetistä ja oli kiinnostunut terapiamuodosta, koska nautti eläinten hoivaamisesta ja oli lapsuudessaan haaveillut ratsastustuntien aloittamisesta. Terapiahevosena toimi 8-vuotias suomentehvostamma Taika, joka on luonteeltaan energinen, aktiivinen ja herkkä, ihmiseen myönteisesti suhtautuva, mutta myös itsepäisyyteen ja omaehtoisuuteen kykenevä hevonen. Alkuhaastattelun ja esitehtäviksi annettujen skeemalomakkeiden perusteella Katrin haitallisina varhaisina skeemoina esille nousivat Liiallisen muihin suuntautumisen alueen skeemat alistuminen, uhrautuminen ja hyväksynnän / tunnustuksen etsintä. Ratsastusterapiassa Katri oli alkuun terapeuttia myötäilevä, korostuneen yhteistyöhaluinen ja yritteliäs. Hän antoi paljon myönteistä palautetta hevosen ja terapeutin toiminnasta ja koki alkuun voimaantuvansa liikunnan ja luontokokemusten seurauksena. Oman toiminnan vaateen kasvaessa terapiakertojen myötä Katri joutui enenevässä määrin kohtaamaan hevosen niskurointia ja itsepäisyyttä huolimatta kaikesta hoivasta, jota Katri sille osoitti. Terapiassa mietittiin, kuinka Katri voisi auttaa hevosta toiminaan toivotulla tavalla. Oma jämäkkyys, hevosen käskeminen ja vaatiminen olivat asioita, jotka tuntuivat Katrista epämiellyttäviltä. Hän suostui kuitenkin kokeilemaan jämäkämpää suhtautumista, koska oli motivoitunut saamaan hevosen toimimaan yhteistyössä kanssaan. Terapiassa lähdettiin liikkeelle maasta käsin tapahtuvista harjoitteista, joissa Katri joutui ohjaamaan hevosta jämäkästi ja tietyssä määrin myös vaatimaan ja pakottamaan sitä toimimaan käskyjensä mukaan. Tehtävinä oli

17 talutus- ja juoksutusharjoituksia sekä hevosen siirtelyä ja käsittelyä hoitotilanteissa. Tehtävien jälkeen Katri koki alkuun epämääräistä syyllisyyttä ja ahdistuneisuutta. Hän saattoi miettiä, kuinka hevonen kokee hänen käskemisensä ja miten se muistelee häntä pahalla terapiakertojen välillä. Katri tunnisti ajatusmallinsa ja tunteensa samankaltaiseksi kuin ajatukset ja tunteet, jotka syntyivät ihmissuhteissa tai työelämän tilanteissa, kun Katri pyrki vähäisessäkään määrin esittämään vaatimuksia tai tuomaan esille omia tarpeitaan. Tehtävätuokioiden jälkeen Katri sai usein ratsastaa lähimaastossa, josta sekä Katri että hevonen nauttivat suuresti. Terapian myötä Katri alkoi huomata, että hevoselle hänen lisääntynyt auktoriteettinsa ja jämäkkyytensä oli itse asiassa miellyttävä ja yhteistoimintaa helpottava seikka. Katrin lisääntyneen jämäkkyyden myötä hevonen kykeni enenevässä määrin varaamaan Katriin ratsastustilanteissa ja oppi kunnioittamaan ja luottamaan Katriin uudella tavalla. Muutoksen myötä kamppailu Katrin ja terapiahevosen välillä väheni ja kommunikaatio muuttui miellyttävämmäksi ja aidommaksi. Katrin alkaessa enenevässä määrin tiedostaa omaa haitallista varhaista skeemaansa ja motivoitua sen muuttamiseen alettiin myös ratsailla kiinnittää huomiota tasapainoon hevosen liikkeen myötäilemisen ja hevoseen vaikuttamisen välillä. Harjoitteita aloiteltaessa Katri yllättyi itsekin siitä, kuinka ahdistavaa ja epämiellyttävää käskyjen antaminen ja vaatimusten esittäminen hänelle oli. Hän kuvasi roolin tuntuvan raskaalta ja Katri saattoi kokea terapeutin pakottavan häntä käskemään vastoin hänen omaa tahtoaan. Vahvojen tunnereaktioidensa myötä Katri alkoi oma-aloitteisesti pohtia rooliaan lapsuuden perheessään, itseensä kohdistuvaa vaativuutta niin omien vanhempien (isän mielivaltaisuus, äidin masentuneisuuteen liittyvä tarvitsevuus) kuin pienempien sisarustenkin taholta. Katrin mieleen palautui tukahdutettuja vihan tunteita, joita hän muisti kokeneensa suhteessa pienempiin sisaruksiinsa näitä hoivatessaan. Katri pohti sanallisesti asemaansa kaikkien tarpeiden ja toiveiden sovittelijana ja kyvyttömyyttään ilmaista omia tarpeitaan, suuttumustaan ja tahtoaan. Hän pohti myös aikaisempia miesuhteitaan ja sitä, kuinka hänen tahdottomuutensa ja miellyttämishalunsa saattoivat itse asiassa olla miessuhteissakin toista etäännyttäviä ja vieraannuttavia piirteitä. Katri sai kotitehtäväksi listata myönteisiä ja kielteisiä seikkoja liittyen siihen, että alistuu muiden tahtoon ja toiveisiin ja siihen, että ilmaisee oman tahtonsa ja tarpeensa ja asettuu vaikuttamaan asioihin jämäkästi. Kotitehtäviä käsiteltiin seuraavan ratsastusterapiaistunnon alussa lähinnä Katrin esille tuomia seikkoja validoiden eli Katrin esille tuomia näkemyksiä tasapuolisesti todentaen ja vahvistaen. Ratsastusterapiassa Katri sai opetella uusia taitoja (jämäkkyys, toiseen vaikuttaminen, oman tahdon esille tuominen, näistä seuraava aidompi ja vuorovaikutteisempi yhteistoiminta).

18 Terapian edetessä Katri alkoi oma-aloitteisesti soveltaa oppimiaan taitoja arkielämän tilanteisiin ja havainnoida toimintansa vaikutuksia. Esimerkkitapaus 2. Arto, 6 vuotta. Arto on epävakaan persoonallisuuden omaavan äidin ja alkoholisti-isän 3. / 3 lapsi, joka otettiin sisaruksineen kiireellisesti huostaan 2-vuotiaana hoivan puutteellisuuden ja seksuaalisen hyväksikäytön epäilyn vuoksi. Arton äiti ja isä olivat tuolloin jo eronneet ja äidillä oli miesystävä, joka oli väkivaltainen äitiä ja lapsia kohtaan. Isäpuolta epäiltiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä Arton vanhinta sisarta kohtaan, pienempien lasten epäiltiin nähneen useampia hyväksikäyttötilanteita. Arto sijoitettiin heti huostaanoton jälkeen perhekotiin, jossa hänen levoton, jopa kaoottiselta vaikuttava käyttäytymisensä alkoikin rauhoittua. Arton suhde perhekodin vanhempiin oli kuitenkin välttelevä ja läheisyyttä arasteleva, rajoitustilanteissa usein ylimielinen ja aggressiivinen. 6-vuotiaana Arto tuli lastenpsykiatrian osastotutkimus- ja hoitojaksoille sopeutumisvaikeuksien, aggressiivisen käyttäytymisen ja levottomuuden vuoksi. Vaikeudet näkyivät erityisesti esikoulun ikätoverisuhteissa sekä Arton suhteissa omiin sisaruksiinsa ja perhekodin vanhempien lapsenlapsiin. Biologisten vanhempien tapaamisten jälkeen Arto oli usein pitkään levoton, ylimielinen ja sanallisesti aggressiivinen perhekodin vanhempia kohtaan. Osastojakso kesti kaikkiaan lähes vuoden. Arto kävi ratsastusterapiassa osastolta käsin omahoitajan tai osaston psykologina toimivan ratsastusterapiaopiskelijan saattamana. Arton haitallisina skeemoina esille nousivat Irrallisuus ja hylkääminen alueeseen kuuluvat skeemat hylkääminen / epävakaisuus ja epäluottamus / hyväksikäyttö. Arton kokemus vaikutti olevan, että hänen tarpeitaan turvaan, hoivaan ja ennustettavuuteen ei tulla täyttämään, koska saatavilla olevat tunnekohteet ovat epäluotettavia ja epävakaita (hylkääminen / epävakaisuus). Siihen liittyen Arto pyrki välttelemään läheisiä kontakteja aikuisten kanssa, pyrki kieltämään omaa tarvitsevuuttaan ja selviytymään asioista itsekseen. Arton tuotoksista kävi ilmi myös vahva uskomus liittyen siihen, että muut vahingoittavat tarkoituksellisesti häntä tai hänen omaisuuttaan, nöyryyttävät, huijaavat ja satuttavat (epäluottamus / hyväksikäyttö). Siihen liittyen Arto oli hyvin herkästi loukkaantuva ja äkkinäisen raivokkaasti reagoiva suhteissaan ikätovereihin, koska hän tulkitsi harmittomankin hulluttelun tai kiusoittelun itseensä kohdistuvana uhkana tai pilkkana. Ratsastusterapiakäynneillä Arton kontakti hevoseen oli alusta alkaen lämmin ja intensiivinen, vaikka Arto oli suhteissaan aikuisiin varautunut ja vaikeasti lähestyttävä. Ensikontakti terapiahevosena toimivan Jami-ponin kanssa oli koskettava. Arto kapsahti luontevasti ja välittömän oloisesti halaamaan hevosta ja suukotti sitä poskelle. Rauhallisena ja paljon kokeneena ikähevosena

19 Jami otti hellyydenosoitukset hätkähtämättä vastaan. Maatilalla kasvaneena Artolle oli selvästikin luontaista hakea lämpöä ja myönteistä vuorovaikutusta eläimiltä, eikä hän pelännyt hevosta sen suuren koon vuoksi. Vuorovaikutuksessa alkoivat kuitenkin nopeasti nousta esille Arton vuorovaikutusvaikeudet: silmitön raivostuminen pettymystilanteissa (esimerkiksi kun hän ei eräällä kerralla päässytkään ratsaille hevosen kengän putoamisen ja liukkaan kelin vuoksi), terapeutin testaaminen (toistuva sanallinen kieltäytyminen tallille lähtemisestä, vaikka lapsi oli osastohavaintojen mukaan odottanut lähtöä koko aamupäivän, rajojen testaaminen pukemistilanteessa) ja helposti heräävä vaille jäämisen kokemus liittyen tulkintaan, että terapiahevonen pitää muista ratsastajistaan enemmän kuin Artosta. Terapiahevonen oli hyvin mieltynyt Artoon, joka oli peloton, suhtautui hevoseen myönteisesti ja toi sille herkkupaloja. Hevonen tervehti Artoa aina hörinällä ja oli myönteinen, sopivasti läheisyyttä tarjoava ja sopivan aktiivinen vuorovaikutuksessa Arton kanssa. Arto saattoi kuitenkin herkistyä kokemaan vaille jäämistä ja sivuutetuksi tulemista jo liittyen siihen, että poni kääntyi katsomaan tallin käytävällä kulkevaa toista lasta. Alkuun Arto saattoikin raivostua silmittömästi toiselle lapselle kykenemättä sanomaan suuttumukselleen selkeää syytä. Käyntien edetessä Arto alkoi kuitenkin enenevässä määrin sanallistaa ajatuksiaan, pelkojaan ja huolenaiheitaan. Näin niitä voitiin yhdessä miettiä ja käytännön tasolla kyseenalaistaa ja jopa osoittaa vääriksi tulkinnoiksi. Arto motivoitui myös opettelemaan sopivampaa ja vähemmän raivokasta tapaa reagoida epämiellyttäviin tunteisiinsa ratsastusterapiatilanteissa. Terapeutin tuella pohdittiin terapiakäynneillä myös sitä, voiko Arton raivostuminen sairaalakoulullakin olla joskus liiallista ja voiko kavereidenkin toiminnassa olla joitain asioita, jotka voisi tulkita eri tavalla kuin aikaisemmin. Ratsailla Arto pääsi liikekokemuksen kautta käsiksi ydinskeemaansa aivan itsenäisesti, ilman terapeutin ajankohtaista myötävaikuttamista. Arto ratsasti käyntiä aikuisen ohjatessa hevosta. Ratsukon edetessä Arto oli täysin levollinen ja rento ja katseli kaukaisuuteen. Äkkiä hän totesi ikään kuin itselleen: Se minun kotini voisi yhtä hyvin olla tuhannen metsän takana ja Jukan ja Leenan (perhekodin vanhemmat) koti kanssa. Arton lausahduksessa ei ollut lainkaan ylimielisyyttä tai uhmakkuutta, ei myöskään vihamielisyyttä. Kommenttia lausuessaan Arton äänessä oli aitoa, oikeutettua ja ikätasoista lapsen surua. Tilanteessa terapeutille tuli vaikutelma, että kehollinen kokemus (kannettavana ja hoivattuna oleminen, mukautuminen itseä isomman turvallisen olennon liikkeeseen ja lämpöön) aktivoi Artossa ydinskeeman, kokemuksen menetetystä hoivasta, turvasta ja huolenpidosta sekä irrallisuuden kokemuksen eli kokemuksen siitä, että on yksin ja voi luottaa vain itseensä. Korjaavan kokemuksen turvin Arto uskaltautui kohtaamaan surun, yksinäisyyden ja pettymyksen tunteitaan. Tilanteessa Arton kommenttia ei pohdittu syvemmin, terapeutti vain validoi

20 sen toistamalla Arton esille tuoman asian ja matka jatkui. Arto kykeni skeemansa aktivoitumisesta huolimatta antautumaan liikevuorovaikutukselle kokematta hevosta tai tilannetta uhkaavana tai epäluotettavana. Sama harmoninen ja luottavainen ilmapiiri vaikutti siirtyvän myös terapeuttiin ja matkalla osastolla Arto jutteli ensimmäistä kertaa hyvin konkreettisella tasolla omista tunteistaan ja kokemuksistaan liittyen omiin vanhempiinsa ja perhekodin vanhempiin. Ratsastusterapiakäyntien edetessä Arto kykeni enenevässä määrin osoittamaan myönteisiä tunteitaan myös suhteessa terapeuttiin, kertomaan omia toiveitaan ja sietämään aikuisen rajoituksia ilman kokemusta tahallisesta vahingoittamisesta ja kiusanteosta. Tunnekokemuksia ja ajattelumalleja käsitteellistettiin Artolle terapiakäyntien jälkeen tunnekorttien avulla. Ajatuksena oli, että käsitteellistämisen ja tiedostamisen kautta Arto saisi enemmän välineitä ydinskeemojensa kanssa selviytymiseen ja saavuttaisi vähitellen joustavuutta ja kasvavaa hallintaa suhteessa skeemoihinsa. Arton haitalliset skeemat ovat kuitenkin luonteeltaan vahvoja ja varhain syntyneitä, joten niiden muuttuminen vaatii paljon työstämistä, harjoittelua ja aikaa. 9. Pohdinta 9.1. Miksi hevonen terapiassa? Ratsastusterapiakoulutuksessa olemme pohtineet paljon hevosen tuomaa lisäarvoa psyykkisten häiriöiden hoidossa. Tässä tarkoituksessa hevosen rooli on moninainen: kiinnostuksen ylläpitäjä ja motivaattori, johdonmukainen palautteen antaja (Gäng, 2004), tasaveroinen puskuri ja yhdysside, jatkuva yhteinen teema asiakkaan ja terapeutin välillä (Kokkala, Kulola, Pohjalainen, 2000) sekä tunteiden herättäjä ja esille tuoja, vain muutamia mainitakseni. Kiinnostukseni herättänyt kognitiivisen psykoterapian työtapa, skeematyöskentely, liittää kognitiivisen psykoterapian viitekehykseen kiintymyssuhdeteorian eli varhaisen vuorovaikutussuhteen näkökulman. Kiintymyssuhdeteorian kehittäjän, John Bowlbyn (1957) määritelmä lapsen turvallisen kiintymyssuhteen elementeistä ilmaisee mielestäni samanaikaisesti myös niitä perustavia ominaisuuksia ja vuorovaikutuksen elementtejä, joita asiakas voi ratsastusterapiassa hevosesta ammentaa. Bowlby määrittelee turvallisen kiintymyssuhteen pohjaksi kannattelemisen (holding), reagoinnin (responding) ja virittäytymisen (attunement). Tehtäväänsä koulutettu terapiahevonen tarjoaa asiakkaalle korjaavia kokemuksia antamalla tälle tunteen kannattelusta ja vakaasta läheisyydestä, reagoimalla tämän todellisiin tunteisiin, joita asiakas kehollisten reaktioidensa kautta viestittää sekä virittäytymällä asiakkaan mielialan ja tunnetilan mukaiseen olemisen tilaan. Näin hevonen tarjoaa mahdollisuuden turvallisuudentunteen sävyttämän vuorovaikutusskeeman

21 opetteluun ja aktivoimiseen sekä vahvemman, joustavamman ja myönteisemmän minäkuvan kehittymiseen. 9.2. Miksi kognitiivinen psykoterapiakoulutus? Kognitiivisen psykoterapiakoulutuksen aloittaminen samanaikaisesti ratsastusterapiakoulutuksen kolmannen vaiheen kanssa tarkoitti minulle työntäyteistä sekä ammatillisesti ja ajankäytöllisesti haastavaa vuotta 2008. Päätös oli kuitenkin kohdallani toimiva ja hedelmällinen ratkaisu. Koen, että pian päättyvän ratsastusterapiakoulutuksen ja psykoterapiakoulutuksen orientoivan osuuden myötä olen saanut ratsastusterapiatoiminnan aloittamiseen soveltuvan ja riittävän vahvan ammatillisen skeeman eli tiedollisen rakenteen, jonka varaan ratsastusterapeuttina kehittyminen voi kohdallani rakentua. Skeemahan on psyykkinen tietorakenne, joka syntyy oppimisen ja kokemuksen myötä. Ratsastusterapiakokemukseni vähäisyyden vuoksi skeemani on koulutuksen päättyessä ikään kuin lähtöoletus tai kehikko, jonka varaan karttuvaa työkokemusta voi alkaa jäsennellä. Skeema on ominaisuuksiltaan joustava ja mukautuva. Kokemuksen ja havaintojen myötä ammatillinen tietorakenne eli skeema muotoutuu toimivammaksi akkomodaation ja assimilaation kautta. Työ tekijäänsä opettaa, sanoo vanha suomalainen sananlasku. Uskon, että vasta ratsastusterapiatyön harjoittamisen kautta työtapojen muotoutuminen ja sisäistyminen on mahdollista. Työhön en kuitenkaan osaisi ryhtyä ilman ratsastusterapiatyöhön liittyvää tiedollista skeemaa, jonka varaan työhön liittyvät havainnot ja kokemukset voivat jäsentyneesti järjestyä. Oppia ikä kaikki, kuuluu toinen suomalainen sananlasku. Kun yksi koulutus saatetaan päätökseen, on toinen jo hyvää vauhtia aluillaan. Uskon kuitenkin, että uuden ammatillisen toiminnan aloittaminen on oppimisprosessi, jossa tiedollinen, teoreettinen ja työnohjauksellinen vahvistus on varmasti ensi alkuun kovastikin tarpeellista. Luotan siihen, että oppimisen ja työkokemuksen myötä löydän oman viitekehykseni ja tapani toimia ratsastusterapian ammattihenkilöiden monipuolisessa joukossa. Päätän työni lausahdukseen, johon mielestäni kiteytyy psykologisesti orientoituneen ratsastusterapian ja kognitiivisen psykoterapian tavoite ytimekkyydessään: asettuminen nykyhetkeen, kehon ja mielen yhteys, läsnäolo hetkessä, sisäinen tyyneys.

22 Hengitän sisään, kehoni on tyyni. Hengitän ulos, hymyilen. Olen läsnä tässä ja nyt tämä hetki on ihmeellinen. Thich Nhat Hanh: Puhtaan maan poluilla (1996).

23 Lähteet Bowlby, J. (1957). Lasten hoivan ja hellyyden tarve [Child care and the growth of love] [Maailman terveysjärjestön mietinnöstä Material care and mental health lyhentänyt Margery Fry] (L. Jokinen, Trans.). Porvoo: WSOY. Greenberg, L.S. & Paivio, S.C. Working with emotions in psychotherapy. Guilford, New York 1997. Gäng, M.(Hg) (2004). Heilpedagogisches Reiten und Voltigieren. Ernst Reinhardt Verlag Munchen Basel. Horowitz, M.J. (ed) Person schemas and maladaptive interpersonal patterns. The University of Chicago Press, Chicago 1991. Kokkala, H., Kulola, T. & Pohjalainen, K. (2000). Hevonen kuljettaa kuntoutumisen tielle. Kehittämisselvitys 2000. Suomen kuntoutusliitto Ry. Neenan, M., Dryden, W. Cognitive Therapy (2004). 100 Key points and techniques. Brunner- Routledge. NY. Kognitiivisen psykoterapiayhdistyksen internet-sivu. http://www.kognitiivinenpsykoterapia.org/kogniterapia.php Skeematerapiayhdityksen internet-sivu. www.schematherapy.com/