Varkauden ja Joroisten sosiaaliasiamiesten selvitys 1.1.2014 31.12.2014 Kristiina Qvintus ja Aini Räisänen 1.9.2015
1. Johdanto Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista sisältää asiakkaan oikeusturvaan, kohteluun ja osallistumiseen liittyvät keskeiset periaatteet. Se kattaa kaiken viranomaisten järjestämän sosiaalihuollon ja yksityisesti tuotetut sosiaalipalvelut. Lain tarkoituksena on turvata asiakkaan oikeus hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa, vahvistaa asiakkaan osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta sekä lisätä asiakassuhteen luottamuksellisuutta. Sosiaalihuollon asiakaslain mukaan jokaisen kunnan on nimettävä sosiaaliasiamies, joka voi olla usean kunnan yhteinen. Sosiaaliasiamiehen tehtävänä on: neuvoa asiakkaita asiakaslain soveltamiseen liittyvissä asioissa neuvoa ja tarvittaessa avustaa asiakasta asiakaslain 23 :ssä tarkoitetun muistutuksen tekemisessä tiedottaa asiakkaan oikeuksista ja toimia muutenkin asiakkaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi seurata asiakkaiden oikeuksien ja aseman kehitystä kunnassa ja tehdä siitä vuosittain selvitys kunnanhallitukselle Varkauden kaupunki on tuottanut sosiaaliasiamiespalvelut omana toimintanaan ajalla 1.1.2014 31.12.2014. Sosiaaliasiamiehinä kyseisenä ajanjaksona ovat toimineet oman päätoimensa ohella VTM Kristiina Qvintus ja YTM Aini Räisänen. Sosiaaliasiamiesten puhelinajat ovat olleet tiistaisin ja torstaisin klo 13:00-16:00 ja asiakastapaamiset ovat toteutuneen ajanvarauksella. Asiakastapaamiset ovat olleet sosiaaliasiamiesten työtiloissa Varkauden sairaalassa, osoitteessa Savontie 55, 78300 Varkaus, asiakkaiden kotona sekä eri yhteistyötahojen tiloissa. Kuntalainen voi saada yhteyden sosiaaliasiamieheen:
1. soittamalla puhelinnumeroon 044-4442402 puhelinaikana tiistaisin ja torstaisin klo 13:00 16:00 2. jättämällä muina aikoina soittopyynnön tähän numeroon 3. ottamalla yhteyttä sähköpostitse; aini.raisanen@varkaus.fi
2. Tilastotietoja Sosiaaliasiamiehille tuli yhteensä 121 yhteydenottoa joista varkautelaisten yhteydenottoja oli 107 ja joroislaisten yhteydenottoja 14. Yhteydenottojen sisällöt koskivat pääasiassa neuvonnan tarvetta, tyytymättömyyttä menettelytapaan ja kohteluun, tyytymättömyyttä päätökseen tai vaikeuteen saada yhteyttä sosiaaliviranomaiseen. Asiakastapauksia oli yhteensä 73, joista joroislaisia 12. Yhteydenottotapoina olivat sähköposti, soitot, käynnit ja kirjeet. Asiakastapaamisia järjestettiin aina asiakkaan niin halutessa. Yhteydenotot tehtäväalueittain ja kunnittain eriteltynä: Tehtäväalue Varkaus Joroinen Toimeentulotuki 49 6 Lastensuojelu 12 5 Lasten huolto- ja 12 tapaamisoikeus Omaishoidontuki 9 Vanhusten asumispalvelut 2 Sosiaalihuollon asumispalvelut 1 Päihdetyö 1 Asiakasmaksut 6 1 Muu sosiaalityö 7 Muut asiat (kela, Tel-vakuutus, 5 2 yms.) Terveydenhuolto 3 Yhteensä 107 14 Toimenpiteet Lukumäärä Neuvonta ja ohjaus 77 Muistutus 3 Neuvottelu 36 Kantelu 5
Sosiaalihuollon asiakkaalla on oikeus olleessaan tyytymätön palvelun laatuun ja asiakkaan kohteluun liittyvissä kysymyksissä ottaa suoraan yhteyttä ko. työntekijään tai hänen esimieheensä. Asiakkaalla on myös oikeus saada muistutuksella asiansa käsittelyyn. Muistutuksia varten on erillinen lomake, mutta sen voi myös tehdä vapaamuotoisesti. Muistutus tehdään kirjallisesti ja se osoitetaan toimintayksikön vastuuhenkilölle tai ko. toiminnan johtavalle viranhaltijalle. Valviran suosituksen mukaan muistutukseen tulisi vastata 1-4 viikon kuluessa. Vuoden 2014 aikana sosiaalihuollon asiakkaat tekivät Varkauden ja Joroisten yhteistoiminta-alueella kolme muistutusta. Kantelussa sosiaalihuollon asiakas tekee ilmoituksen päätöksen, toimenpiteen tai palvelun lainvastaisuudesta, virheellisyydestä, laiminlyönnistä tai muusta moitittavuudesta. Kantelu on vapaamuotoinen ja se osoitetaan valvovalle viranomaiselle tai yleiselle lainvalvojalle, joita ovat eduskunnan oikeusasiamies, oikeuskansleri ja aluehallintovirastot. Kantelussa tulee selvittää mitä toimintaa, päätöstä tai menettelyä kantelija pitää virheellisenä tai epäasianmukaisena. Kantelu ei ole varsinainen muutoksenhakukeino. Kantelun johdosta voidaan antaa huomautus ja hallinnollista ohjausta siitä, miten asiassa olisi tullut menetellä. Sosiaaliasiamiehen avustuksella tehtiin viisi kantelua vuoden 2014 aikana. Toimenpiteissä korostui neuvonta ja ohjaus. Hyvin usein neuvonta puhelimessa oli riittävä toimenpide. Toimeentulotukipäätösten lain mukaisuus sai asiakkaat useimmiten sosiaaliasiamiehen luo. Asiakkaille tuotti vaikeuksia ymmärtää päätöksiä ja niiden perusteluita. Viranhaltijoiden saavutettavuus koettiin myös ongelmana. Vain kaksi kertaa sosiaaliasiamies kiirehti toimeentulotukipäätöstä. Näissäkään tapauksissa toimeentulotukihakemuksen käsittelyaika ei ollut ylittynyt. Valtakunnallisessa toimeentulotukihakemusten käsittelyaikojen seurannassa vuosittain huhtikuussa ja lokakuussa on Varkaudessa ollut ylityksiä. Sosiaaliasiamiehelle ei ole tullut yhteydenottoja käsittelyaikojen ylityksistä. Yhteistyö sosiaalitoimen viranhaltijoiden kanssa sujui hyvin ja tapaamisia järjestettiin, joissa sosiaaliasiamies toimi välittäjän roolissa. 3. Yhteenveto ja huomiot Sosiaaliasiamiehet ovat toimineet linkkinä asiakkaan ja sosiaalitoimen välillä erilaisissa tilanteissa. Toiminnalla on pyritty lisäämään asiakkaiden tyytyväisyyttä ja luottamusta sosiaalitoimea kohtaan. Suurin osa sosiaaliasiamiehille tulleista asiakastapauksista on koskenut toimeentulotukea. Toimeentulotukilaskelmissa ei ole ollut virheitä, mutta tuen määräytymisperusteet eivät ole olleet selviä asiakkaille. Yhteydenotoissa on tullut esille asiakkaiden toive ehkäisevän toimeentulotuen laajemmasta käyttämisestä yhtenä osana asiakkaan tilanteen kokonaisvaltaista tukemista. Kyselyjä on tullut myös toimeentulotuen takaisinperinnästä sekä tulojen jaksottamisesta useammalle kuukaudelle. Riittävä ohjaus ja neuvonta toimeentulotuen määräytymisen perusteista edistäisivät asiakkaan asiaa paremmin kuin oikaisuvaatimukset. Yhteydenottojen perusteella esille nousseita kehittämistarpeita ovat olleet mm. neuvonnan ja ohjannan lisääminen sosiaalitoimessa ja
työntekijöiden tavoitettavuuden parantaminen. Samat kehittämistarpeet nousivat esille molemmissa kunnissa. Varkauden lastensuojelussa työntekijöiden vaihtuvuus ja resurssointi on näkynyt yhteydenotoissa. Lastensuojelussa sijaishuoltoa koskevat kysymykset ovat olleet pääasiallisia sosiaaliasiamiehen asiakkuuteen johtavia tekijöitä. Esille nousi myös yhteistyö sijaisperheen ja biologisen vanhemman kanssa. Joroisten lastensuojelua koskevissa yhteydenotoissa korostui lähinnä yhteistyöhön liittyvät ongelmat vanhemman ja työntekijöiden välillä. Vanhushuoltoa koskevissa yhteydenotoissa omaiset toivovat että heidät otetaan mukaan vanhusten palvelujen suunnitteluun. Tulevaisuuden haasteina sosiaaliasiamiesten näkökulmasta on uuden sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain asettamat vaatimukset kunnalle. Perustoimeentulotukihakemusten käsittely on siirtymässä Kelaan vuonna 2017. Tämä antaa kunnan sosiaalityölle paremmat mahdollisuudet aikuissosiaalityön asiakkaiden kohtaamiselle. Varkauden lastensuojelutyötä on kehitetty kohdentamalla yhden sosiaalityöntekijän virka lisää perhepalveluihin ja perhetyöntekijöiden määrä tulee lisääntymään kahdella vuonna 2015. Sosiaalitoimen asiakaslähtöisyys ja hyvä hallinto, avoin kommunikointi, työntekijöiden tavoitettavuus lisäävät kuntalaisten luottamusta sosiaalitoimeen. Viranomaisen velvollisuuksiin kuuluu hallintolain mukaan neuvonta ja asiakkaan kyselyihin vastaaminen. Näihin haasteisiin pystytään vastaamaan jatkossa paremmin, koska perhepalveluihin on resurssoitu lisää työntekijöitä ja toimeentulotuen käsittelystä vapautuu resursseja kokonaisvaltaiseen aikuissosiaalityöhön.