Kunnan päätöksistä voi valittaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnan päätöksistä voi valittaa"

Transkriptio

1 Kunnan päätöksistä voi valittaa Omaishoidon tuesta tai omaishoitoa tukevista palveluista päättää oma kotikuntasi. Jos olet tyytymätön kunnan päätöksiin, voit tehdä niistä valituksen. Apua valituksen tekoon saat esimerkiksi sosiaaliasiamieheltä, järjestöiltä ja yksityisiltä lakimiehiltä. Voit hakea omaishoidon tukea ja omaishoitoa tukevia palveluita kotikunnastasi. Voit saada tukea ja palveluita monen lain perusteella. Tärkeimpiä lakeja ovat: omaishoitolaki sosiaalihuoltolaki vanhuspalvelulaki vammaispalvelulaki. Kunnan täytyy aina antaa hakemuksestasi päätös. Jos saat kielteisen päätöksen eli palvelua ei myönnetä, voit olla vihainen tai kiukkuinen. Voit ehkä tuntea pelkoa siitä, että jos valitat, leimaudut hankalaksi. Pelko on turhaa. Jokaisella on oikeus hakea muutosta päätökseen eli valittaa, eikä siitä pidä tuntea syyllisyyttä. Viranomainen ei saa toimia epäasiallisesti sellaista henkilöä kohtaan, joka käyttää oikeuttaan muutoksenhakuun. Lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta Julkinen valta jakautuu lainsäädäntövaltaan, toimeenpanovaltaan ja tuomiovaltaan. Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, se säätää lait. Kun laki on säädetty, päätöksistä vastaa toimeenpanovalta. Omaishoitolain osalta toimeenpanovaltaa käyttää kunta, joka tekee päätökset. Kunta ei saa toimia ja tehdä päätöksiä omaishoitolain vastaisesti.

2 Tosin valitettavan usein tapahtuu, että kunnassa keksitään omia sääntöjä omaishoitolain soveltamisessa. Kun kunta on tehnyt päätöksen ja olet siitä eri mieltä, voit hakea apua tuomiovallalta. Tuomiovaltaa käyttävät hallinto-oikeudet ja korkein hallinto-oikeus. Niissä päätetään, kuka on oikeassa, sinä valittajana vai kunta. Päätökset pitää antaa kirjallisina Sosiaalihuollon asiakaslain mukaan kunnan täytyy selvittää omaishoitajalle hänen oikeutensa ja velvollisuutensa. Kysy siis rohkeasti kunnan viranhaltijoilta, mitä palveluja voit saada ja millä ehdoilla. Kunnan pitää antaa selvitykset ja päätökset sinulle kirjallisina. Palvelusuunnitelmat on pidettävä ajan tasalla Kunnan pitää laatia omaishoidon tuesta hoito- ja palvelusuunnitelma yhdessä hoidettavan ja omaishoitajan kanssa. Hoito- ja palvelusuunnitelmat tulee pitää ajan tasalla. Niihin pitää kirjata kaikki oleellinen, kuten palveluiden sisältö ja määrä, palveluiden järjestämistapa sekä se, käykö palvelujen saaja esimerkiksi töissä vai onko hän opiskelija. Palvelusuunnitelma ei ole viranomaisen hallintopäätös. Se ei myöskään ole oikeudellisesti sitova. Sinulla ei ole palvelusuunnitelman perusteella oikeutta vaatia siihen kirjattuja palveluja ja tukitoimia. Kunnan tulee kuitenkin myöntää suunnitelmaan kirjatut palvelut ja tukitoimet, ellei ole perusteltua syytä menetellä toisin. Palvelusuunnitelma on kunnan ja asiakkaan yhteinen näkemys asiakkaan toimintakyvystä ja hänen tarvitsemista palveluista.

3 Jos kunta ja asiakas eivät pääse yhteisymmärrykseen, kirjataan sekä asiakkaan että työntekijän näkemykset. Voit pyytää, että oma kirjallinen selvityksesi liitetään palvelusuunnitelmaan. Hallinto-oikeus katsoo ensimmäisenä palvelusuunnitelmaa, jos valitus päätyy sinne. Jos viranhaltija ei kirjaa näkemystäsi palvelusuunnitelmaan, voit tehdä viranhaltijan esimiehelle muistutuksen. Esimiehen tulee käsitellä asia kohtuullisessa ajassa. Muistutuksen takia päätös ei välttämättä muutu, mutta sillä voi olla vaikutusta viranhaltijan toimintaan. Kielteinen päätös on perusteltava Kun olet hakenut omaishoidon tukea tai omaishoitoa tukevia palveluita, kunnan viranhaltijan pitää tehdä hakemukseen päätös ilman aiheetonta viivytystä. Päätöksen pitää pääsääntöisesti olla toistaiseksi voimassaoleva, ei määräaikainen. Jos päätös on kielteinen tai osittain kielteinen, viranhaltijalla on velvollisuus perustella se. Kielteisestä päätöksestä huolimatta viranhaltijan pitää laatia asiakkaan kanssa hoito- ja palvelusuunnitelma, jos asiakkaalla on tuen tai palveluiden tarve. Jos esimerkiksi omaishoitaja ei saa omaishoidon tukea, mutta tarvitsee apua, kunnan täytyy tarjota jotain muuta tukea. Uusi hakemus tai oikaisuvaatimus Jos kunnan päätös ei tyydytä sinua, voit edetä kahdella tavalla. Usein nopein ja tehokkain tapa on tehdä uusi hakemus. Siinä voit kertoa, mistä asioista olet eri mieltä kuin päätöksen tehnyt viranhaltija. Voit liittää mukaan esimerkiksi uuden lääkärin- tai muun asiantuntijan lausunnon, jossa palveluntarve perustellaan selvemmin kuin aiemmassa hakemuksessa. Uuden hakemuksen voi tehdä heti kielteisen päätöksen jälkeen.

4 Toinen vaihtoehto on muutoksenhaku päätökseen eli oikaisuvaatimus. Se käsitellään kunnan sosiaaliasioiden lautakunnassa. Oikaisuvaatimuksessa kerrot vapaamuotoisesti, mihin haet muutosta ja millä perusteella. Kirjoita oikaisuvaatimukseen hyvin selkeästi, miksi haettua palvelua tarvitaan. Jos lautakunnankaan päätös ei tyydytä sinua, voit valittaa hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Omaishoidon tukiasioissa valitustie päättyy useimmiten hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä 30 päivässä Valitukset lautakuntaan ja hallinto-oikeuteen pitää tehdä 30 päivän kuluessa. Valitusaika lasketaan siitä, kun olet saanut tiedon päätöksestä, ei siitä milloin päätös on tehty. Voit varmistaa valitusajan asiantuntijalta, esimerkiksi järjestöiltä, oikeusaputoimistosta tai tuomioistuimelta. Myöhässä tulleita valituksia ei käsitellä. Käsittelyajat kestävät kuukaudesta yli vuoteen Valitusten käsittelyajat vaihtelevat. Oikaisuvaatimuksen käsittely lautakunnassa kestää noin 1 3 kuukautta. Hallinto-oikeuksissa käsittely kestää puolesta vuodesta vuoteen. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa valitus viipyy yli vuoden. Päätös voidaan muuttaa, palauttaa tai hylätä Tuomioistuin voi muuttaa päätöksen, josta on tehty valitus. Tuomioistuin voi esimerkiksi todeta, että hakijalla on oikeus omaishoidon tukeen. Sen jälkeen kunnan on pakko tehdä päätös, jossa omaishoidon tuki myönnetään. Tuomioistuin voi myös kumota kunnan päätöksen ja palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi. Tällöin kunta hankkii lisäselvityksiä. Niiden jälkeen kunta tekee uuden päätöksen.

5 Jos päätös on edelleen kielteinen, sinulla on uusi mahdollisuus hakea päätökseen muutosta. Tuomioistuin voi myös hylätä valituksen, jolloin kunnan päätös jää pysyväksi. Tällöin keinoksi jää hakea palvelua uudelleen. Kun haet muutosta oikeudessa johonkin sosiaaliasiaa koskevaan päätökseen, sinulta ei peritä oikeudenkäyntimaksua. Et myöskään joudu yleensä maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Muistutus ja kantelu nostavat esiin epäkohtia Varsinaisten valitusten ohella voit tehdä muistutuksia ja kanteluita viranhaltijan toiminnasta. Muistutuksen voit tehdä sosiaalitoimesta vastaavalle viranhaltijalle. Hänen pitää vastata muistutukseen kohtuullisessa ajassa eli noin kuukauden kuluessa. Kantelun voit tehdä joko aluehallintovirastoon, eduskunnan oikeusasiamiehelle tai valtioneuvoston oikeuskanslerille. Muistutuksen tai kantelun takia päätös ei muutu, mutta ne ovat usein hyviä tapoja tuoda asioita keskusteluun. Keneltä saat apua? Saat apua valituksen tekemiseen kunnan sosiaaliasiamieheltä sekä omaishoito- ja vammaisjärjestöistä. Monilla järjestöillä on lakimies, jolta voit kysyä neuvoa. Voit hakea apua myös yksityisiltä lakimiehiltä omalla kustannuksellasi. Jos olet vähävarainen, voit turvautua maksuttomaan oikeusapuun. Sitä antavat julkiset oikeusaputoimistot. Lisätietoja saat verkkosivulta Kun asiasi etenee tuomioistuimeen, voit saada maksutonta oikeusapua myös yksityiseltä luvan saaneelta

6 oikeudenkäyntiavustajalta. Lisätietoja saat verkkosivulta oikeudenkayntiavustajaluettelo. Epäkohdista kannattaa aina kertoa omaishoito- ja vammaisjärjestöille, jotta ne voivat ryhtyä toimeen asioiden parantamiseksi. Jos mikään ei auta Joskus et saa hakemaasi palvelua hakemuksista ja valituksista huolimatta. Tällöin voit hankkia uudet selvitykset palveluntarpeesta, esimerkiksi uuden lääkärinlausunnon. Voit ottaa myös yhteyttä kunnan viranhaltijaan, kertoa tarkan selostuksen tilanteestasi ja hakea palvelua uudestaan. Oikaisuvaatimus tarkoittaa, että päätökseen haetaan muutosta lautakunnalta. Kantelu tarkoittaa, että asia saatetaan arvioitavaksi laillisuusvalvojalle, esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehelle. Tällöin arvioidaan, onko viranomainen toiminut laillisesti. Muistutus tarkoittaa, että viranhaltijan menettely saatetaan ylemmän viranhaltijan arvioitavaksi. Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry on omaishoitajien ja heidän hoidettaviensa edunvalvontaja tukijärjestö. Liitto toimii asiantuntijana omaistaan hoitavien yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi sekä tukee erilaisin tavoin omaishoitotilanteessa eläviä henkilöitä. Omaishoitajat ja läheiset -liitto on Suomen omaishoidon verkoston jäsen. Suomen omaishoidon verkosto kokoaa yhteen järjestöjä ja muita tahoja, jotka ajavat omaishoitajien asiaa. Tässä juttusarjassa verkoston jäsenjärjestöt avaavat näkökulmiaan omaishoitoon.

MUUTOKSENHAUN ABC, Leijonaemot ry Järjestötyöntekijä Erja Perkola

MUUTOKSENHAUN ABC, Leijonaemot ry Järjestötyöntekijä Erja Perkola MUUTOKSENHAUN ABC, Leijonaemot ry Järjestötyöntekijä Erja Perkola Palveluiden hakeminen Palveluita haetaan pääsääntöisesti kirjallisesti Laita hakemukseen kuka hakee ja mitä haetaan ja miksi Hakemukseen

Lisätiedot

Riitta Manninen Jaoston tehtävistä

Riitta Manninen Jaoston tehtävistä Riitta Manninen 3.5.2013 Jaoston tehtävistä Lautakunta ja jaosto sosiaalihuoltolain 6 mukaisesti Sosiaalihuollon toimeenpanoon tämän lain mukaan kuuluvista tehtävistä sekä niistä tehtävistä, jotka muussa

Lisätiedot

Tuen yleiset myöntämisperusteet

Tuen yleiset myöntämisperusteet Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 Asiat 15-20, 24-28, 31-35 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma

Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma Kuntoutussuunnitelma ja palvelusuunnitelma Ideaalitilanne on, että palvelusuunnitelma ja kuntoutussuunnitelma tukevat toisiaan palvelujen järjestämisessä. Niiden

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta. OTM, VT Kaisa Post

Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta. OTM, VT Kaisa Post Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta OTM, VT Kaisa Post 8.2.2016 Hyvä hallinto Perusteet PL 21 :ssä: Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta 31.8.2009 Dnro 3346/4/07 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta

Lisätiedot

KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA

KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA ANONYMISOITU PÄÄTÖS 10.06.2016 Dnro OKV/572/1/2015 1/5 KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA Kirjoituksessaan 10.4.2015 oikeuskanslerille kantelija arvostelee peruspalvelukuntayhtymän (jatkossa kuntayhtymä)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (12) Kaupunginkanslia 38/2015 Oikeuspalvelut 30.06.2015 Kaupunginlakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (12) Kaupunginkanslia 38/2015 Oikeuspalvelut 30.06.2015 Kaupunginlakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (12) 95 Oikeudenkäynti poikkeamispäätöstä koskevassa valitusasiassa HEL 2015-006306 T 03 01 01 Oike PK 20151181 Tuomioistuin Tuomioistuimen diaari Muutoksenhakija Lausunnon

Lisätiedot

TIETOA MUUTOKSENHAUN TUEKSI

TIETOA MUUTOKSENHAUN TUEKSI TIETOA MUUTOKSENHAUN TUEKSI LAKIMIES ELINA NIEMINEN, INVALIDILIITTO ÄLÄ EKSY PALVELUVIIDAKKOON! Kurssipäivä yhdistyksissä neuvontaa antaville henkilöille. Lauantai 28.9.2019, Congress Paasitorni, Paasivuorenkatu

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena

Lisätiedot

Oikeusturvaohje hoitotarvikkeiden saamiseksi

Oikeusturvaohje hoitotarvikkeiden saamiseksi Oikeusturvaohje hoitotarvikkeiden saamiseksi Crohn ja Colitis ry, Finnilco, Diabetesliitto, Colores Suomen Suolistosyöpäyhdistys ja Lakitoimisto Kumpuvuori Oy ovat laatineet hoitotarvikkeita käyttäville

Lisätiedot

Pykälät: 357-362, 366-367, 369-372, 374. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella.

Pykälät: 357-362, 366-367, 369-372, 374. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella. Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

Lapin aluehallintoviraston strateginen tulossopimus ja Kuntakysely kevät 2012

Lapin aluehallintoviraston strateginen tulossopimus ja Kuntakysely kevät 2012 Lapin aluehallintoviraston strateginen tulossopimus 2012 2015 ja Kuntakysely kevät 2012 SOSIAALIHUOLTO 1 Tavoitteen arviointi: Aluehallintovirasto on valvonut seuraavia kuntien toimia: Vammaisen henkilön

Lisätiedot

Mikä muuttuu, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan?

Mikä muuttuu, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan? Mikä muuttuu, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan? Kelan ja Kuntaliiton Kela-siirron alueinfot hankepäällikkö Heli Kauhanen, Kela lakimies Maria Porko, Kuntaliitto Mikä muuttuu ja millainen on uusi

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Oikaraisen sillan rakentamista ja Hanniojan uoman siirtämistä koskevan aluehallintoviraston päätöksen

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha-Pekka Konttinen KULJETUSPALVELUJEN JA LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha-Pekka Konttinen KULJETUSPALVELUJEN JA LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN 17.1.2017 Dnro 202/4/16 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha-Pekka Konttinen KULJETUSPALVELUJEN JA LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.9.2014 Taltionumero 2747 Diaarinumero 1114/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTIN- TÄVERKKOA KOSKEVIEN VERKKOTOIMILUPIEN MUUTTAMISESTA AHVENAN- MAAN MAAKUNNASSA

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTIN- TÄVERKKOA KOSKEVIEN VERKKOTOIMILUPIEN MUUTTAMISESTA AHVENAN- MAAN MAAKUNNASSA VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTIN- TÄVERKKOA KOSKEVIEN VERKKOTOIMILUPIEN MUUTTAMISESTA AHVENAN- MAAN MAAKUNNASSA Päivämäärä 19.5.2016 Diaarinumero LVM/292/07/2016 VERKKOTOIMILUPIEN

Lisätiedot

ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS

ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS Dnro 999/420/2012 JULKINEN 13.11.2012 ASIA Valkeakosken Energia Oy:n jakeluverkkoasiakkaan oikeus omaa sähkönkulutustaan koskevaan tietoon ASIANOSAINEN Valkeakosken Energia

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS JOUTSAN KUNTA Teknisen lautakunnan lupajaosto OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri Etelä-Suomi Päätös Nro 1/2011/4 Dnro ESAVI/494/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston 13.12.2006 antamassa päätöksessä nro 173/2006/3 rakentamistöiden

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola Etelä-Suomi Päätös Nro 118/2010/4 Dnro ESAVI/204/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA HAKIJAT Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle

Lisätiedot

Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Palvelujen ja tukitoimien yksilöllinen järjestäminen palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101 Etelä-Suomi Päätös Nro 163/2012/1 Dnro ESAVI/125/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 11.10.2012 ASIA Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila.

Lisätiedot

SOSIAALIOIKEUS: YLEINEN OSA. Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos sl 2014

SOSIAALIOIKEUS: YLEINEN OSA. Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos sl 2014 SOSIAALIOIKEUS: YLEINEN OSA Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos sl 2014 V Luento: Sosiaaliturvan muutoksenhakujärjestelmä ja muu jälkikäteinen oikeusturva Ryhmätyötehtävä: Minkälainen on sosiaaliturvan

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksien toteutuminen

Sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksien toteutuminen Sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksien toteutuminen Lohjan kaupunginkirjaston Järnefeltinsali 5.5.2011 klo 12.00 16.00 Sosiaaliasiamies Hilkka Kärkkäinen Sosiaalihuollon palvelujen asiakkaalla on: Oikeus

Lisätiedot

Oikeusapua annetaan kaikenlaisissa oikeudellisissa asioissa, joita ovat esimerkiksi:

Oikeusapua annetaan kaikenlaisissa oikeudellisissa asioissa, joita ovat esimerkiksi: Oikeusapu Oikeudenkäynnissä ja muiden oikeudellisten asioiden hoitamisessa tarvitaan usein lainoppinutta avustajaa. Lähtökohta on, että asianosainen kustantaa itse tarvitsemansa oikeudellisen avun. Jollei

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 1 PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 ASIA HAKIJA Lassila & Tikanoja Oyj, jätteiden käsittelykeskuksen ympäristölupa, KHO:n palauttama asia, Haukipudas, Punaisenladonkangas

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014 1 PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014 ASIA HAKIJA Nivalan Padingin ojitusyhteisön sääntöjen vahvistaminen, Nivala Maanmittauslaitos PL 29 84101 Ylivieska 2

Lisätiedot

KUNNAN YLEINEN JÄRJESTÄMISVASTUU JA OMAISHOIDON TUKEEN VARATTAVAT MÄÄRÄRAHAT

KUNNAN YLEINEN JÄRJESTÄMISVASTUU JA OMAISHOIDON TUKEEN VARATTAVAT MÄÄRÄRAHAT . 24.11.2010 Dnro 1863/4/09 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Tapio Räty KUNNAN YLEINEN JÄRJESTÄMISVASTUU JA OMAISHOIDON TUKEEN VARATTAVAT MÄÄRÄRAHAT

Lisätiedot

Lähellä ja tukena 16.4.2015 Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt

Lähellä ja tukena 16.4.2015 Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt Lähellä ja tukena 16.4.2015 Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt Omaishoito? Omaishoito ja vanhuspalvelulaki Omaishoitoa tuetaan pääasiassa omaishoitolain ja sosiaalihuoltolain perusteella

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 11.8.2011 Taltionumero 2130 Diaarinumero 3246/3/10 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus X:n perusturvalautakunta Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muonio Rajander Sauli ja Jaana Kaalamanniementie

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Toppilan sataman toiminnan lopettamista koskevan määräajan jatkaminen, Oulu Oulun kaupunki / Oulun

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua

Lisätiedot

Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41

Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Tavoitteet Päihdehuollon tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä

Lisätiedot

Muutoksenhaku viranomaisen päätöksestä

Muutoksenhaku viranomaisen päätöksestä Muutoksenhaku viranomaisen päätöksestä Kunnallishallinnossa voidaan päätöksenteon jälkeen tutkia päätökseen ja päätöksentekoon liittyviä erimielisyyksiä ja virheellisyyksiä monin tavoin. Yleensä päätökseen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla:

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI MUUTOKSENHAKUOHJEET HUS-KUNTAYHTYMÄN TALOUS- JA KONSERNIJAOSTO Kokouspäivä 3.6.2015 Pykälät 37-41 Sivut 1-11 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011

ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Ampumarataa koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Tervola Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta Huolto-osasto

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen Etelä-Suomi Päätös Nro 44/2010/1 Dnro ESAVI/613/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan

Lisätiedot

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista kutsutaan lyhyesti asiakaslaiksi.

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

l-ttteas I (4) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Päätös

l-ttteas I (4) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Päätös I l-ttteas Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 S ähköpo sti v aasa.hao @o ikeus. fi Päätös KOKKOLAN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTAOSASTO.?lrlQ-zo-!-'t---

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 37, 39, 41-43 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

Ohje vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toteuttamisesta Keski-Karjalan yhteistoiminta-alueella

Ohje vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toteuttamisesta Keski-Karjalan yhteistoiminta-alueella Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 20.9.2011 98 Ohje vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toteuttamisesta Keski-Karjalan yhteistoiminta-alueella 1 Sisällysluettelo 1. Järjestämisvelvollisuus

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2016 15

PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Sivistystoimen suomenkielinen jaosto PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Aika 05.04.2016 kl. 18.30 Paikka Metsäkulman koulu Käsiteltävät asiat 11 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 12 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Juha-Pekka Konttinen Lakimies, assistentti.info 10.3.2009, Kouvola

Juha-Pekka Konttinen Lakimies, assistentti.info 10.3.2009, Kouvola Juha-Pekka Konttinen Lakimies, assistentti.info 10.3.2009, Kouvola Palvelusuunnitelma prosessina (laaja tulkinta) Palvelusuunnitelma lomakkeena tai sähköisenä järjestelmänä (suppea tulkinta) Ajattelutavan

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 143 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Joensuun kaupunki Lausunto 06.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Oikeusministeriö

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS. Hämeenlinnan kaupunki, Liikuntatoimisto, Poltinahontie 9 A, Hämeenlinna

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS. Hämeenlinnan kaupunki, Liikuntatoimisto, Poltinahontie 9 A, Hämeenlinna 2.4.2009 HAM-2009-R-5-531 JOT/10A/2009 Jakelun mukaan Ahveniston moottoriradan ympäristöluvan tarkistaminen, Hämeenlinna YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS 1. HANKETIEDOT

Lisätiedot

Päätös 1 (4) Hakija: AA Sakatti Mining Oy (Y-tunnus: 2436768-3)

Päätös 1 (4) Hakija: AA Sakatti Mining Oy (Y-tunnus: 2436768-3) Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8871, 8875, 9400, ML2013:0018,ML2013:0063, ML2013:0065,ML2012:0190, ML2012:0216,ML2013:0017, ML2014:0118 22.1.2016 AA Sakatti Mining Oy PL38 99600 SODANKYLÄ

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Helsingin oikeusaputoimisto Lausunto 13.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Yleisesti

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet. Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet

Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet. Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2001:1 Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Sosiaali- ja terveysministeriö Helsinki 2001 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-0892-6 Sosiaalihuollon asiakkaan asema

Lisätiedot

LEHTI OMAISHOITAJILLE JA LÄHEISILLE. Uusitalot elävät muistisairauden. s. 10. Omaishoitajalomat 2016. s. 24. TEEMAT Muistisairaus Laki ja omaishoito

LEHTI OMAISHOITAJILLE JA LÄHEISILLE. Uusitalot elävät muistisairauden. s. 10. Omaishoitajalomat 2016. s. 24. TEEMAT Muistisairaus Laki ja omaishoito 4 2015 LEHTI OMAISHOITAJILLE JA LÄHEISILLE Uusitalot elävät muistisairauden kanssa s. 10 Omaishoitajalomat 2016 s. 24 TEEMAT Muistisairaus Laki ja omaishoito 4 2015 KUVA: JUHA TUOMI TÄSSÄ NUMEROSSA Lomat

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Tikkalansalmen raittisillan rakentamisajan jatkaminen, Sotkamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kunnanviraston Yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kunnanviraston Yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 Kokousaika 5.10.2010 klo 18.00-19.05 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanviraston Yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta

Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi hovioikeuslain ja hallinto-oikeuslain 1 ja 2 :n sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä

Lisätiedot

Kanalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Somero.

Kanalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 95/2012/1 Dnro ESAVI/33/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.6.2012 ASIA Kanalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Somero.

Lisätiedot

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola Etelä-Suomi Päätös Nro 83/2010/4 Dnro ESAVI/213/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen

Lisätiedot

Laki. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta

Laki. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 6 :n 3 momentti, sellaisena kuin

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2012 Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2012 Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 2012 875/2012 Laki verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 21 joulukuuta 2012 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10. Kunnanhallitus 11.06.2015. Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05. Kirjasto, kirjaston sali.

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10. Kunnanhallitus 11.06.2015. Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05. Kirjasto, kirjaston sali. Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10 Kunnanhallitus 11.06.2015 Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05 Paikka Kirjasto, kirjaston sali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 166 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 167

Lisätiedot

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2013 Kokousaika 24.4.2013 klo 18.00 21.15 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS JOUTSAN KUNTA OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 Kokousaika 14.10.2010 klo 18.30-19.10 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (2) Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2011 KaivNro 2011079 Coltan Oy Pölsönpolku 6 67700 KOKKOLA VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Työ- ja elinkeinoministeriöön on saapunut 22.6.2011 kaivoslain

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 HAKIJA Pohjois-Karjalan rajavartiosto ASIA Sillan rakentaminen Koitereeseen laskevan Hiienjoen yli, Ilomantsi

Lisätiedot

Psykiatrinen hoitotahto. Tarja Tammentie-Sarén ylihoitaja, Tays, akuuttipsykiatria

Psykiatrinen hoitotahto. Tarja Tammentie-Sarén ylihoitaja, Tays, akuuttipsykiatria Psykiatrinen hoitotahto Tarja Tammentie-Sarén ylihoitaja, Tays, akuuttipsykiatria Taustaa Välittäjä 2013 Pirkanmaan osahanke Asiakkaiden osallisuuden lisääminen Tervein mielin Pohjois-Suomessa Lapin osahanke

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue.

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue. Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 35/2011/1 Dnro ISAVI/14/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.3.2011 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena 1(5) omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena Omaishoidon tuki on kokonaisuus, johon sisältyy omaishoitajan antama hoito ja tarvittavat sosiaali-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunginkanslia 35/2015 Oikeuspalvelut Kaupunginlakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunginkanslia 35/2015 Oikeuspalvelut Kaupunginlakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 86 Oikeudenkäynti asemakaavaa koskevassa valituslupahakemus- ja valitusasiassa HEL 2012-014151 T 03 01 01 Oike pk 20122455 Diaarinumero Valittajat Vs. kaupunginlakimies

Lisätiedot

Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä

Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä PÄÄTÖS 1 (4) Orion Oyj Hanna Nurmi PL 425 20101 TURKU Orion Oyj:n hakemus 10.1.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä muutos

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 PÄÄTÖS Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 ASIA HAKIJA Veljekset Brandt Nahkatehdas Oy:n ympäristöluvan raukeaminen, Kokkola Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdäkuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta perusteet eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma

Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma Palvelutarpeen arvioinnin kriteerit lainsäädännössä Erityisasiantuntija Marja Pajukoski, THL 29.3.2012 1 Yleiset tarpeen arvioinnin kriteerit

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4 Antopäivä 13.4.2018 Diaarinumero 00714/18/2299 ASIA Valittajat Kunnallisasiaa koskeva valitus, tontin vuokraaminen Jari Vuori, Kuopio Veikko Kataja, Kuopio Päätös,

Lisätiedot

Rämepuron koetoimintailmoitusta koskevaan päätökseen nro 57/2013/1 liittyvän kaivannaisjätealueen

Rämepuron koetoimintailmoitusta koskevaan päätökseen nro 57/2013/1 liittyvän kaivannaisjätealueen PÄÄTÖS Nro 77/2014/1 Dnro ISAVI/27/04.08/2014 Itä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 9.10.2014 ASIA Rämepuron koetoimintailmoitusta koskevaan päätökseen nro 57/2013/1 liittyvän kaivannaisjätealueen vakuuden

Lisätiedot

Päätös. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36 00521 Helsinki

Päätös. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36 00521 Helsinki Päätös Etelä-Suomi Nro 27/2012/1 Dnro ESAVI/321/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Altia Oyj:n Rajamäen tehtaiden vanhan

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.8.2012 Taltionumero 2154 Diaarinumero 830/3/11 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Kaupunki Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi

Lisätiedot

Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin toimenpiteisiin/ Seinäke/ Anna-Liisa Välske

Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin toimenpiteisiin/ Seinäke/ Anna-Liisa Välske Ympäristölautakunta 5 20.01.2011 Ympäristölautakunta 14 08.02.2011 Ympäristölautakunta 13 05.02.2013 Ympäristölautakunta 24 12.03.2013 Ympäristölautakunta 15 04.03.2014 Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään

Lisätiedot

5 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen, työavain 45-924-15, Munkkiniemen terveysasema. Päätös

5 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen, työavain 45-924-15, Munkkiniemen terveysasema. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen, työavain 45-924-15, Munkkiniemen terveysasema HEL 2015-011043 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 17.5.2016 Taltionumero 2191 Diaarinumero 3382/3/14 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Kaarinan perusturvalautakunta Päätös, jota valitus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (7) 13 :n (omasta tahdostaan hoidossa olleen määrääminen)

Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (7) 13 :n (omasta tahdostaan hoidossa olleen määrääminen) Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (7) HOITOONMÄÄRÄÄMISPÄÄTÖS Lomake M3 (täytetään lomakkeen kielellä) 1. Tutkitun henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus 2. Tutkimusaika Tarkkailulähetteen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 04.12.2012. Paavo Autere Lakimies Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus

Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 04.12.2012. Paavo Autere Lakimies Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 04.12.2012 Paavo Autere Lakimies Apteekkilupavalituksia koskeva esitys Esityksessä käsittelen Apteekkiluvan myöntämisen perusteita Lupavalitukseen

Lisätiedot

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina Etelä-Suomi Päätös Nro 125/2011/4 Dnro ESAVI/334/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla,

Lisätiedot

2013/00153 1. SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 PÄÄTÖS 13.08.2013 2013/00153

2013/00153 1. SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 PÄÄTÖS 13.08.2013 2013/00153 SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 Jarmo Laaksonen Telkkäkuja 8 23500 UUSIKAUPUNKI PÄÄTÖS Pvm Nro 13.08.2013 2013/00153 2013/00153 1 METSÄSTYSLAIN 10 :N MUKAINEN

Lisätiedot

Metsänomistajia edustavan jäsenen määrääminen Järvi-Suomen Uittoyhdistykseen ja sen hallitukseen, Savonlinna

Metsänomistajia edustavan jäsenen määrääminen Järvi-Suomen Uittoyhdistykseen ja sen hallitukseen, Savonlinna Itä-Suomi Päätös Nro 40/2012/2 Dnro ISAVI/31/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2012 ASIA HAKIJA Metsänomistajia edustavan jäsenen määrääminen Järvi-Suomen Uittoyhdistykseen ja sen hallitukseen,

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Päätös Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu Helsingin käräjäoikeuden toimivaltaan:

Seuraaviin päätöksiin liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu Helsingin käräjäoikeuden toimivaltaan: HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI MUUTOKSENHAKUOHJEET HUS-KUNTAYHTYMÄN HALLITUS Kokouspäivä 21.9.2015 Pykälät 102-108 Sivut 1-21 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi-

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi- Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 256 Lisäkorvausvaatimuksen hyväksyminen, kaatuminen 15.12.2014 Maasalonpolulla Säveltie 5 kohdalla Pukinmäessä HEL 2014-015408 T 03 01 00 Kaatuminen, 15.12.2014,

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 15.5.2018 Taltionumero 2333 Diaarinumero 5817/2/17 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot