Hangon, Inkoon, Kirkkonummen ja Raaseporin kunnanhallituksille
|
|
- Veikko Myllymäki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Perusturvalautakunnan päätös Liite 3 / /05.16/ Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2016 Hangon, Inkoon, Kirkkonummen ja Raaseporin kunnanhallituksille Sosiaaliasiamiehen työ perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000). Tämän asiakaslain tavoitteena on turvata asiakkaan asema ja oikeudet sosiaalihuollon palvelujen käyttäjänä sekä asiakkaan ja sosiaalihuollon henkilöstön hyvä yhteistyö ja vuorovaikutus. Sosiaaliasiamiehen tehtävät on laissa määritelty näin: 1) Neuvoa asiakkaita asiakaslain soveltamiseen liittyvissä asioissa 2) Avustaa asiakasta muistutuksen tekemisessä 3) Tiedottaa asiakkaan oikeuksista 4) Toimia muutenkin asiakkaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi 5) Seurata asiakkaiden oikeuksien ja aseman kehitystä kunnassa ja antaa siitä selvitys vuosittain kunnanhallitukselle Ratkaisevaa asiakkaiden aseman ja oikeuksien turvaamisen suhteen on se, miten hyvin sosiaalihuollon henkilöstö yleensä tuntee asiakkaan oikeudet ja miten paljon niihin kiinnitetään huomiota käytännön työssä. Toivon mukaan se seikka, että muutama asiakaslain keskeisistä periaatteista nykyään sisältyy sosiaalihuoltolakiin, lisää asiakaslain periaatteiden tunnettavuutta ja edesauttaa niiden huomioon ottamista käytännön työssä. Sosiaalihuoltolakiin (1301/2014) sisältyy nyt säädöksiä, jotka koskevat asiakkaan oikeutta - laadultaan hyvään sosiaalihuoltoon ja hyvään kohteluun, - itsemääräämiseen ja osallistumiseen, - saada selvitys toimenpidevaihtoehdoista, - kirjalliseen päätökseen sosiaalipalvelujen järjestämisestä ja - asiakassuunnitelmaan. Asiakkaiden yhteydenotot ja sosiaaliasiamiehen toiminta Asiakkaiden yhteydenotot muodostavat lähtökohdan sosiaaliasiamiehen työlle. Asioiden määrä viime vuonna oli 336, eli jonkin verran vähemmän kuin edellisenä vuonna, jolloin niitä oli 375.
2 2 Kunnittain asiat jakautuivat seuraavalla tavalla (suluissa määrä v. 2015): Hanko 67 (76) Inkoo 27 (19) Kirkkonummi 139 (153) Raasepori 103 (127) Yhteensä 336 (375) Asioiden jakautuminen tehtäväalueittain (suluissa määrä v. 2015): Toimeentulotuki 148 (155) Aikuissosiaalityö 70 (83) Huolto- ja elatusasiat 33 (35) Lastensuojelu 24 (28) Vanhustenhuolto 23 (30) Vammaispalvelu 21 (29) Kotipalvelu 6 (5) Päihdehuolto 5 (3) Omaishoito 4 (3) Erityishuolto 1 (2) Päivähoito 1 (2) Yhteensä 336 (375) Asiakkaiden yhteydenotot tilastoidaan asioina. Yhteen asiaan sisältyy yleensä useita toimenpiteitä: puhelinkeskusteluja, tapaamisia, selvittelyä, neuvottelua ja sovittelua. Yhä harvemmin asia hoituu vain yhdellä puhelinkeskustelulla. Sosiaaliasiamies toimii nykyään myös kaikkien alueen kuntien terveyskeskusten potilasasiamiehenä. Potilasasioita oli viime vuonna yhteensä 173, ja vuotta aikaisemmin 164. Tehtäväkohtaisia huomioita Toimeentulotuki ja aikuissosiaalityö Toimeentulotukeen liittyvät asiat olivat viimekin vuonna ne asiat, joista eniten otettiin yhteyttä, niin kuin jokaisena vuonna aikaisemminkin. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu, muun sosiaaliturvan heikentäminen ja maksujen korotukset ajavat ihmisiä hakemaan toimeentulotukea.
3 3 Toimeentulotuki on kaikista byrokraattisin ja hankalin tukimuoto. Hakemus tiliotteineen ja muine liitteineen pitää periaatteessa, ja yleensä käytännössäkin, jättää kuukausittain. Tuki on tiukasti normitettu tavalla, joka voi asiakkaiden mielestä tuntua olevan elämälle vierasta. Se edellyttää kovaa kuria, suunnitelmallisuutta ja luovuutta, jotta sillä pärjäisi velkaantumatta. Näin ollen ei ole yllättävää, että toimeentulotuella elävillä riittää kysyttävää ja huomautettavaa. Tämän vuoden alusta perustoimeentulotuki hoidetaan Kelassa, joten on turhaa tässä vaiheessa pohtia miten kunnat jatkossa voisivat hoitaa sitä työtä paremmin. Koska Kelalla on ollut huomattavia vaikeuksia selvitä uudesta tehtävästään, kunnissa ei kuitenkaan vielä ole päästy täysillä kehittämään täydentävää ja ehkäisevää toimentulotukea ja siihen liittyvää aikuissosiaalityötä, joka kuntien vastuulle jää, kun edelleen on jouduttu auttamaan asiakkaita saamaan perustoimeentulotukiasiansa hoidettua. Sosiaaliasiamiehen kokemusten perusteella voidaan todeta, että esimerkiksi työttömät, jotka työkyvyttömyyden takia ovat kuntoutuksen tai eläkkeen tarpeessa, ovat esimerkki ryhmästä, joka tarvitsee sosiaalityön palveluja, mutta tänä päivänä harvemmin niitä saa. Menneen vuoden aikana on myös monta kertaa tullut esille, että sosiaalinen luototus todella tarvittaisiin tämänkin alueen kunnissa. Se olisi muistettava Sote-uudistuksen yhteydessä. Huolto-, tapaamis- ja elatusasiat Monella on tänä päivänä tarvetta kysyä ja pohtia mahdollisuuksia järjestää lapsia koskevia asioita ero- ja muissa muutostilanteissa. Näissä asioissa liikutaan aralla alueella, mutta melko usein toivotaan lastenvalvojilta sovittelevampaa otetta. Lastensuojelu Lastensuojeluasioista otetaan sosiaaliasiamieheen yhteyttä hyvin erilaisissa tilanteissa. Jotkut toivovat enemmän apua kotona asuville lapsilleen ja itselleen, jotkut taas kokevat lastensuojelun auttamisyritykset vain rasittavina. Myös siinä tapauksessa että lapsi on otettu huostaan, asetelmia voi olla monenlaisia. Parhaassa tapauksessa on tiheä ja toimiva yhteydenpito lapsen, biologisten vanhempien, sijaisvanhempien ja sosiaalityöntekijän välillä, jolloin voidaan lapsen asioissa edetä yhteistyössä. Näin ei kuitenkaan läheskään aina ole, monesta syystä. Niissä tilanteissa vanhemmilla herää kysymyksiä siitä, kenelle oikein kuuluu oikeus päättää mistäkin asiasta, vaikkapa peruskoulun päättäneen alaikäisen jatkokoulutuksesta.
4 4 Vanhustenhuolto Sosiaaliasiamiehelle on perinteisesti tullut kysymyksiä siitä, minkälaista apua on mahdollista saada kun iäkäs ihminen ei enää pärjää kotona ilman ulkopuolista apua ja mitä se apu oikeastaan maksaa. Näitä kysymyksiä tulee edelleen, mutta nyt on alkanut tulla enemmän kysymyksiä omaisilta siitä, mitä voi tehdä kun palveluasumisessa asuva vanhus ei saa tarvitsemaansa palvelua, joko niin, että hänen yksilöllisiä tarpeita ei oteta huomioon, tai sitten niin että perushuolenpidossa ja hoidossa on puutteita. Omaisilla on kuitenkin usein korkea kynnys tehdä muistutus tai kantelu, koska pelätään, että kohtelu sen jälkeen vain huononee. Kirjalliseen palautteeseen ryhdytään yleensä vasta törkeimmissä laiminlyöntitilanteissa. Vammaispalvelu Kuntatalouden leikkauspaine on vähitellen alkanut näkyä selvemmin yksilöllisissä etuus- ja palvelupäätöksissä. Vaikeavammaisten palvelut voivat joskus olla hintavia, ja on selvää, että asiat pitää hoitaa mahdollisimman taloudellisesti. Se ei kuitenkaan saisi tapahtua asiakkaiden oikeuksien kustannuksella. Enää vammaiset eivät toivottavasti joudu kuuntelemaan miten kalliiksi käyvät kunnalle. Joskus näyttää kuitenkin siltä, että sama viesti on kätketty aikaisempien, monivuotisten, vammaispalveluratkaisujen tarkistamiseen, jossa päädytään uusiin ja halvempiin järjestelyihin, ilman että asiakkaan tilanteessa on tapahtunut vastaavia muutoksia. Näyttää siltä, että kunnissa olisi hyvää näissä yhteyksissä pitää huolta siitä, että luottamuksensuojaperiaate otetaan huomioon, eli että suojataan asiakkaiden oikeutettuja odotuksia. Huomioita kunnittain Hanko Hangosta tuli vähän vähemmän asioita kuin edellisenä vuonna. Nyt niitä oli 67, vuotta aikaisemmin 76. Tehtäväalueittain asiat jakautuivat seuraavasti: toimentulotuki 24, aikuissosiaalityö 13, huolto- ja elatusasiat 7, lastensuojelu 7, vanhustenhuolto 6, vammaispalvelu 3, kotipalvelu 3, päihdehuolto 3 ja omaishoito 1.
5 5 Ongelmallisimmat asiat ovat liittyneet päihdehuoltoon ja sen muuttuneeseen palvelurakenteeseen. Asiakkaat ovat lähteneet muualle päihdekuntoutukseen Hangon päihdetyön passittamina, ja kuntoutuksessa he ovat asuneet omassa asunnossa tai asumisyhteisössä, jossa he itse vastaavat omista ruoka- ja muista elinkustannuksistaan. Kun heillä ei ollut muita tuloja, he joutuivat turvautumaan toimeentulotukeen kuntoutuksen aikana. Hakemus laitettiin kotikuntaan, eli Hankoon, josta kuitenkin vaadittiin, että tukea haetaan kuntoutuspaikkakunnalta. Yhdessä tapauksessa kuntoutuspaikkakunta suostui myöntämään perustoimeentulotukea, mutta ei täydentävää tukea, joka kuitenkin myös oli tarpeen kuntoutusta varten. Hanko ei sittenkään myöntänyt toimeentulotukea, vaan pyysi valittamaan kuntoutuskunnan päätöksestä. Tällainen rumba on rankka kenelle tahansa, ja muodostuu herkästi ylivoimaiseksi nuorelle päihdekuntoutujalle. Inkoo Inkoolaiset ottivat viime vuonna yhteyttä enemmän kuin edellisenä vuonna. Asioita oli 27, edellisenä vuonna 19. Asiat jakautuivat seuraavalla tavalla: toimeentulotuki 13, aikuissosiaalityö 4, lastensuojelu 4, huolto- ja elatusasiat 3, vanhustenhuolto 1, vammaispalvelu 1 ja kotipalvelu 1. Sosiaalitoimistolla ei tuntunut aina olevan tarpeeksi tietoa toimeentulotuesta. Tukikäytännöistä ei tuntunut löytyvän asiakkaiden tilanteiden vaatimaa joustavuutta, eikä siihen vaikuttanut edes Aluehallintoviraston sosiaalihuollon ylitarkastajan lausunto. Toisen asiakkaan kohdalla työmatkakulut käytännössä laskettiin tuloksi, kun työnantajan maksamat korvaukset laskettiin tuloksi, ilman että asiakkaan todelliset työmatkakustannukset laskettiin menoiksi. Kirkkonummi Kirkkonummella asioita oli yhteensä 139. Vuonna 2015 niitä oli 153. Asioiden jakautuminen tehtäväalueittain: toimeentulotuki 67, aikuissosiaalityö 34, huolto- ja elatusasiat 13, vanhustenhuolto 7, lastensuojelu 6, vammaispalvelu 5, omaishoito 2, päihdehuolto 2, kotipalvelu 1, erityishuolto 1 ja päivähoito 1. Toimeentulotuki- ja aikuissosiaalityöasioista moni liittyi asumiseen ja asumiskustannuksiin. Pienistä ja edullisista asunnoista on pulaa, joten monella on toimeentulotuen normivuokraa korkeampi vuokra. Vielä viime vuonna sosiaaliasiamieheen otettiin yhteyttä tilanteista, joissa kaksiossa asuva asiakas ei ollut tietoinen siitä, että mikäli hän sosiaalitoimistoon toimittaa todistuksen siitä, että hän on hakenut edullisempaa asuntoa, hänen todellinen vuokransa olisi voinut ottaa laskelmissa huomioon v päätetyistä tiukemmista vuokranormeista huolimatta.
6 6 Mitä maksusitoumusten käyttöön tulee, eräät kokemukset antavat osviittaa siitä, että olisi hyvää huolehtia siitä, että sekä asiakkaalle että myyjälle löytyy tarpeeksi selkeät käyttöohjeet. Erään omaishoitoasian yhteydessä huomio tuli kiinnitettyä siihen, että kun on kysymys lapsen omaishoidosta, on arvioitava koko perheen tilannetta vielä tarkemmin kuin silloin, kun on kysymys aikuisen omaishoidosta. Vanhusten ja vammaisten asioiden kohdalla ongelmaksi muodostuu usein esteettömien vuokraasuntojen puute. Raasepori Raaseporista tuli 103 asiaa viime vuonna, vuotta aikaisemmin 127. Asiat tehtäväalueittain: toimeentulotuki 44, aikuissosiaalityö 19, vammaispalvelu 12, huolto- ja elatusasiat 10, vanhustenhuolto 9, lastensuojelu 7, omaishoito 1 ja kotipalvelu 1. Lastensuojelun perhetyön suhteen usea asiakas toi esille toivomuksen, että perhetyöntekijöiden antama apu voisi olla konkreettisempi, eikä niin keskustelupainotteinen. Vanhuspalvelujen kriittisiä kohtia tuntuu olevan sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu. Tulorajat ovat melko alhaisia ja matkan enimmäishinta on 30 euroa, mikä ei kata esim. Bromarvin ja Tammisaaren välisen matkan kustannuksia. Lopuksi Kun tämän päivän apujärjestelmät vaativat aika lailla tietotaitoa asiakkailtaan on entistä tärkeämpää kiinnittää huomiota niihin, jotka eivät eri syistä selviydy osaavan asiakkaan roolista. Raaseporissa Sosiaaliasiamies Birgitta Gran
Hangon, Inkoon, Kirkkonummen ja Raaseporin kunnanhallituksille
1 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2014 Hangon, Inkoon, Kirkkonummen ja Raaseporin kunnanhallituksille Sosiaaliasiamiehen työ perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000).
Hangon, Inkoon, Kirkkonummen ja Raaseporin kunnanhallituksille
1 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2015 Hangon, Inkoon, Kirkkonummen ja Raaseporin kunnanhallituksille Sosiaaliasiamiehen työ perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000).
SOSIAALIASIAMIEHEN SELVITYS KUNNANHALLITUKSELLE TOIMINTAVUODESTA Enonkoski Rantasalmi. Savonlinna Sulkava
SOSIAALIASIAMIEHEN SELVITYS KUNNANHALLITUKSELLE TOIMINTAVUODESTA 2016 Enonkoski Rantasalmi Savonlinna Sulkava 18.1.2017 Selvityksen laatija: Sosiaali- ja potilasasiamies Heli Korhonen Sosteri/ Itä-Savon
Kaupungin valtuusto Kati Kallimo Toimialajohtaja
Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2014 Kaupungin valtuusto 28.9.2015 Kati Kallimo Toimialajohtaja Sosiaaliasiamiestoiminta Sosiaaliasiamiehen tehtävänä on neuvoa asiakkaita asiakaslain soveltamiseen
Sosiaaliasiamiehen selvitys. Sipoon vammaisneuvosto 28.4.2016
Sosiaaliasiamiehen selvitys Sipoon vammaisneuvosto 28.4.2016 Sosiaalialan osaamiskeskus Verson Sosiaaliasiamiehet sosiaaliasiamiestoiminta VTM Ritva Liukonen ja YTM Anne Korpelainen Toimipisteet Lahti:
asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli
Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista kutsutaan lyhyesti asiakaslaiksi.
Varkauden ja Joroisten sosiaaliasiamiesten selvitys 1.1.2014 31.12.2014
Varkauden ja Joroisten sosiaaliasiamiesten selvitys 1.1.2014 31.12.2014 Kristiina Qvintus ja Aini Räisänen 1.9.2015 1. Johdanto Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista sisältää asiakkaan
Sosiaaliasiamiehen toiminnan tilastoja vuonna 2015
Sosiaaliasiamiehen toiminnan tilastoja vuonna 215 Palvelun tuottaja 213 214 215 Kunnan palvelu 541 423 452 Kuntayhtymän sosiaalipalvelu 3 3 Yksityinen kunnan ostopalveluna 2 28 22 Yksityinen sosiaalipalvelu
Sosiaaliasiamiehen havaintoja 2010
Sosiaaliasiamiehen havaintoja 2010 Sosiaaliasiamieheen otettiin yhteyttä vuoden 2010 aikana kaikkiaan 357 kertaa (edellisenä vuonna 265) ja asiakkaita oli 221 (190). 4,00 3,50 3,00 2,50 2,00 1,50 1,00
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2015 PAIMION KAUPUNGINHALLITUKSELLE
Sosiaaliasiamies SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2015 PAIMION KAUPUNGINHALLITUKSELLE Viite: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAKI 1.1. Laki
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Heli Sahala heli.sahala@kotka.fi
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus sirkka Myllys sirkka.myllys@hotmail.co
ASIAMIEHEN TEHTÄVÄT VANHUSASIAKKAAN OIKEUKSIEN TOTEUTUMISEN EDISTÄJÄNÄ. Sosiaali- ja potilasasiamies Arja Björnholm, Oulun kaupunki 20.3.
ASIAMIEHEN TEHTÄVÄT VANHUSASIAKKAAN OIKEUKSIEN TOTEUTUMISEN EDISTÄJÄNÄ Sosiaali- ja potilasasiamies Arja Björnholm, Oulun kaupunki 1 Oulun seutukunnan sosiaali- ja potilasasiamiestoiminta * Oulu, Hailuoto,
Kunnan päätöksistä voi valittaa
Kunnan päätöksistä voi valittaa Omaishoidon tuesta tai omaishoitoa tukevista palveluista päättää oma kotikuntasi. Jos olet tyytymätön kunnan päätöksiin, voit tehdä niistä valituksen. Apua valituksen tekoon
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2015 PELKOSENNIEMEN KUNNANHALLITUKSELLE
Sosiaaliasiamies SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2015 PELKOSENNIEMEN KUNNANHALLITUKSELLE Viite: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAKI 1.1. Laki
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2015 JUUPAJOEN KUNNANHALLITUKSELLE
Sosiaaliasiamies SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2015 JUUPAJOEN KUNNANHALLITUKSELLE Viite: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAKI 1.1. Laki sosiaalihuollon
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Päivi Lauri paivi.lauri@ppshp.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Pohjois-Pohjanmaan
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2014 PAIMION KAUPUNGINHALLITUKSELLE
Sosiaaliasiamies SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2014 PAIMION KAUPUNGINHALLITUKSELLE Viite: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAKI 1.1. Laki
Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2009 Rovaniemi ja Ranua
Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2009 Rovaniemi ja Ranua Anne Vierelä Sosiaali ja potilasasiamies 31.3.2010 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. SOSIAALIASIAMIESTOIMINTA ROVANIEMELLÄ JA RANUALLA...
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Satu Syrjälä satu.syrjala@avi.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Itä-Suomen
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2015 MUONION KUNNANHALLITUKSELLE
Sosiaaliasiamies SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2015 MUONION KUNNANHALLITUKSELLE Viite: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAKI 1.1. Laki sosiaalihuollon
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2014 LOIMAAN KAUPUNGINHALLITUKSELLE
Sosiaaliasiamies SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2014 LOIMAAN KAUPUNGINHALLITUKSELLE Viite: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAKI 1.1. Laki
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Eija Koskela eija.koskela@uusikaupunk
Riitta Manninen Jaoston tehtävistä
Riitta Manninen 3.5.2013 Jaoston tehtävistä Lautakunta ja jaosto sosiaalihuoltolain 6 mukaisesti Sosiaalihuollon toimeenpanoon tämän lain mukaan kuuluvista tehtävistä sekä niistä tehtävistä, jotka muussa
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Vastaajien määrä: 1 Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Tanja
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2015 LOIMAAN KAUPUNGINHALLITUKSELLE
Sosiaaliasiamies SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2015 LOIMAAN KAUPUNGINHALLITUKSELLE Viite: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAKI 1.1. Laki
Salon kaupunki 1550/ /2017 SOSIAALIASIAMIEHEN SELVITYS VUODELTA 2016
Salon kaupunki 1550/05.16.00/2017 SOSIAALIASIAMIEHEN SELVITYS VUODELTA 2016 Harri Harberg Sosiaaliasiamies-edunvalvoja 31.5.2017 SOSIAALIHUOLLON ASIAKASLAKI Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Risto Hiekkataipale irma.tolmunen@okv.fi
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Marjut Eskelinen marjut.eskelinen@avi.fi
Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti
Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti 16.2.2017 Miten asumista voidaan tukea Kelasta? Kelasta voi saada rahallista tukea asumiseen eri etuuksien muodossa Yleinen asumistuki
SOSIAALIASIAMIEHEN SELVITYS KUNNANHALLITUKSELLE TOIMINTAVUODESTA Enonkoski Rantasalmi. Savonlinna Sulkava
SOSIAALIASIAMIEHEN SELVITYS KUNNANHALLITUKSELLE TOIMINTAVUODESTA 2015 Enonkoski Rantasalmi Savonlinna Sulkava 23.2.2016 Selvityksen laatija: Sosiaali- ja potilasasiamies Heli Korhonen Sosteri/ Itä-Savon
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Pekka Räsänen pekka.rasanen@kpsaatio.
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2014 PARAISTEN KAUPUNGINHALLITUKSELLE
Sosiaaliasiamies SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2014 PARAISTEN KAUPUNGINHALLITUKSELLE Viite: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAKI 1.1. Laki
Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen
Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Risto Masonen yksityishenkilö
Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito
Liite nro 1 Pela 13.1.2009 1 (9) Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito Perusturvan tilaajaorganisaatio Viranhaltija viranomaistehtävä Tilaajajohtaja -
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.
Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet. Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet
Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2001:1 Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Sosiaali- ja terveysministeriö Helsinki 2001 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-0892-6 Sosiaalihuollon asiakkaan asema
SOSIAALIASIAMIESSELVITYS 2018
SOSIAALIASIAMIESSELVITYS 2018 Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Sosiaali- ja potilasasiamies Anne-Mari Furu 4.2.2019 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Yhteydenottojen määrä ja
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Virpi Paasisalo virpi.paasisalo@suomenki
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Anna Moring anna.moring@monimuoto
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2016 JUUPAJOEN KUNNANHALLITUKSELLE
Sosiaaliasiamies Kunnanhallitus 2.5.2017 Liite n:o 5. SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2016 JUUPAJOEN KUNNANHALLITUKSELLE Viite: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812
SOTE- TIETOSISÄLLÖT Petri Matveinen ja Ari Virtanen, THL 1
SOTE- TIETOSISÄLLÖT 18.5.2018 Petri Matveinen ja Ari Virtanen, THL 1 MAAKUNTIEN JHS-PALVELULUOKAT / SOSIAALIPALVELUT JHS-palveluluokituksessa sosiaalihuollon palveluluokat ovat KANSA-yhteensopivia, mutta
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Tuula Vilenius tuula.vilenius@oikeus.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Pohjois-Suomen
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Ulla Kuittu ulla.kuittu@jkl.fi
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Lea Mäntyniemi lea.mantyniemi@finanssi
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Seija Aaltonen seija.aaltonen@kto-vs.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Varsinais-Suomen
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti RITVA TILTTI ritva@tiltti.net Organisaatio, jota vastaus edustaa Tuusulan vammaispalvelu
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Riitta Jolanki riitta.jolanki@hiy.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Helsingin
Omaishoitajien valmennus. Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely
Omaishoitajien valmennus Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely Toimeentulotuki Toimeentulotuki koostuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä
Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaisuudet
Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaisuudet Sosiaalihuollon valvontapäivä 8.5.3 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Sosiaalihuollon ylitarkastaja Pirjo Mäkeläinen 9.5.3 Sosiaalihuollon kantelut, valitukset
Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille lukien seuraavasti:
LAUKAAN KUNTA Perusturvalautakunta LIITE Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään 27.8.2015 toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille 28.8.2015 lukien seuraavasti: 1. PERUSTURVAJOHTAJA/OSASTOPÄÄLLIKKÖ
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sanna Suomi sanna.suomi@ylasavons
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Aino Närkki aino.narkki@hyvinvointial
Ajankohtaista aluehallintovirastosta
Ajankohtaista aluehallintovirastosta Sosiaalihuollon ylitarkastajat Marja-Leena Alanko ja Jaana Jokiniitty Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Sosiaalihuollon ylitarkastajat
Sosiaaliasiamiesselvitys 2015
Sivu 1/15 Sosiaaliasiamiesselvitys 2015 Kokkola, Kruunupyy ja Peruspalveluliikelaitos JYTA Sosiaali- ja potilasasiamies Helinä Jokitalo Centria- ammattikorkeakoulu Oy Terveystie 1 67200 Kokkola puh. 044
SOSIAALIASIAMIES- TOIMINTA
SOSIAALIASIAMIES- TOIMINTA Elokuu 2014 1. Sosiaaliasiamiehen tehtävät Säädetty laissa: Lain sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000, myöh. asiakaslaki) 24 :ssä sosiaaliasiamiehelle
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä POTILAS- JA SOSIAALIASIMIESTOIMINTA KALAJOELLA 2015 TIIVISTELMÄ 1. POTILASASIAMIEHEN TEHTÄVÄT JA POTILAAN JA ASIAKKAN OIKEUDET 2. YHTEYDENOTTOJEN TILASTOINTI 3. TERVEYSPALVELUT
Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet
Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Riikka Kimpanpää Johtava sosiaalityöntekijä/projektipäällikkö Tampereen kaupunki 1 Toimeentulotuen tarkoitus ja oikeus sosiaaliturvaan Toimeentulotukilaki
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus ja Rosendahl eija.o.rosendahl@oikeus.f
Toimeentulotukiasiakkaiden asumisen turvaaminen. Raija Kostamo
Toimeentulotukiasiakkaiden asumisen turvaaminen Raija Kostamo 28.3.2017 Miten asumista voidaan tukea Kelasta? Kelasta voi saada rahallista tukea asumiseen eri etuuksien muodossa Yleinen asumistuki Opintotuen
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sari Huusko sari.huusko@turku.fi
SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT Palveluhakemus. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet. Kotikunta. Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot
HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Ammatti Osoite Postinumero Puhelinnumero Sähköpostiosoite Kotikunta Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot Hakijan kotitaloudessa asuvien
SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT Palveluhakemus. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet. Kotikunta. Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot
HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Ammatti Osoite Postinumero Puhelinnumero Sähköpostiosoite Kotikunta Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot Hakijan kotitaloudessa asuvien
Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa:
Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Lasten ja nuorten palvelut, peruspalvelut Palveluvastaava sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19. :n mukaisesta lapsiperheiden
Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille toimintakyvyn tukipalveluiden tulosalueella:
Kirkkonummen kunta Perusturva Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille toimintakyvyn tukipalveluiden tulosalueella: Perusturvan toimiala Voimassaolevien delegointipäätösten
Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki. Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen
Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen Henkilökohtainen avustaja järjestelmä (Kynnys ry:n laatima määritelmä) Henkilökohtainen avustaja
VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN
POHJOIS-SATAKUNNAN HANKEKUNNAT HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KANKAANPÄÄ, KARVIA VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN TOIMINTAOHJE Palvelun määritelmä Vaikeavammaisen määritelmä Palveluasumiseen liittyvät palvelut ja
Salon kaupunki 2183/05.24.00/2014 SOSIAALIASIAMIEHEN SELVITYS VUODELTA 2013
Salon kaupunki 2183/05.24.00/2014 SOSIAALIASIAMIEHEN SELVITYS VUODELTA 2013 Harri Harberg Sosiaaliasiamies-edunvalvoja 1.10.2014 SOSIAALIHUOLLON ASIAKASLAKI Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2014 MÄNTTÄ -VILPPULAN KAUPUNGINHALLITUKSELLE
Sosiaaliasiamies SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2014 MÄNTTÄ -VILPPULAN KAUPUNGINHALLITUKSELLE Viite: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAKI
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Raija Hynynen Raija.Hynynen@ym.fi
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2016 PELKOSENNIEMEN KUNNANHALLITUKSELLE
Sosiaaliasiamies SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2016 PELKOSENNIEMEN KUNNANHALLITUKSELLE Viite: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAKI 1.1. Laki
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2016 RANUAN KUNNANHALLITUKSELLE
Sosiaaliasiamies SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2016 RANUAN KUNNANHALLITUKSELLE Viite: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAKI 1.1. Laki sosiaalihuollon
JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto
JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto 31.1.2017 10.1.2017 Toimeentulotuki Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi tueksi auttamaan yli pahimpien talousvaikeuksien.
Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,
Tampere Ote pöytäkirjasta 37/2017 1 (7) Kaupunginhallitus, 179, 20.03.2017 Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta, 20, 15.02.2017 Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta, 17, 16.02.2017
Sosiaaliasiamiesselvitys 2014
Sivu 1/13 Sosiaaliasiamiesselvitys 2014 Kokkola, Kruunupyy ja Peruspalveluliikelaitos JYTA Sosiaali- ja potilasasiamies Helinä Jokitalo Centria- ammattikorkeakoulu Terveystie 1 67200 Kokkola puh. 044 7250544
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Ilari Huhtasalo ilari.huhtasalo@parkinson.fi
SOSIAALI- JA POTILASASIAMIEHEN KERTOMUKSEEN LIITTYVÄT VASTINEET
SOSIAALI- JA POTILASASIAMIEHEN KERTOMUKSEEN LIITTYVÄT VASTINEET Mikkelin palvelutuotantoyksikkö Terveyspalvelut Ilahduttavaa verrattuna vuoteen 2014 on yhteydenottojen määrän väheneminen potilasasiamieheen
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Maria Ekroth maria.ekroth@reumaliitto.
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2015 NAANTALIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2015 NAANTALIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE Viite: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 TURKU RAUMA JYVÄSKYLÄ VANTAA OULU TAMPERE SEINÄJOKI
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Raimo Ojanlatva raimo.ojanlatva@ouka.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Oulun
Sosiaaliasiamiesselvitys 2016
1/14 Sosiaaliasiamiesselvitys 2016 Kokkola, Kruunupyy ja Peruspalveluliikelaitos JYTA Sosiaali- ja potilasasiamies Helinä Jokitalo Centria- ammattikorkeakoulu Oy Terveystie 1 67200 Kokkola puh. 044 7250544
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Vastaajien määrä: 1 Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Toni
VUONNA 2017 KÄSITELLYT SOSIAALIHUOLLON VALVONTA- ASIAT
VUONNA 7 KÄSITELLYT SOSIAALIHUOLLON VALVONTA- ASIAT Sosiaalihuollon käsiteltäväksi tulleet ja ratkaistut valvonta-asiat vuonna 7 8 77 35 46 4 7 Vireille tulleet Ratkaistut 6 4 Valvontaohjelmiin perustuva
SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p
SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta
Aluehallintovirasto omaishoidon tuen toteutumisen valvojana
Aluehallintovirasto omaishoidon tuen toteutumisen valvojana Maija Pelkonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja, YTT PSAVI, Maija Pelkonen, POL 15.4.211 1 Puheenvuoron runko Pohjois-Suomen aluehallintoviraston
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Waltteri Siirala Waltteri.siirala@tyks.fi
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2014 NOUSIAISTEN KUNNANHALLITUKSELLE
Sosiaaliasiamies SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2014 NOUSIAISTEN KUNNANHALLITUKSELLE Viite: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAKI 1.1. Laki
Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2
Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus
Vammaispalvelulaki uudistuu
1 Uusi vammaispalvelulaki Selkokielinen teksti, 27.9.2018 Vammaispalvelulaki uudistuu Vammaispalvelulaki muuttuu. Vanha vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki yhdistetään yhdeksi laiksi, joka koskee kaikkia
Sosiaalipalvelut. Muutosehdotukset: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan:
Kirkkonummen kunta Perusturva Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Muutosehdotukset: Sosiaalipalvelut Sosiaalipalveluiden
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2015 IIN KUNNANHALLITUKSELLE
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2015 IIN KUNNANHALLITUKSELLE Viite: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAKI 1.1. Laki sosiaalihuollon asiakkaan
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Tanja Witick tanja.witick@soite.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Keski-Pohjanmaan
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2013 LOIMAAN KAUPUNGINHALLITUKSELLE
Sosiaaliasiamies SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2013 LOIMAAN KAUPUNGINHALLITUKSELLE Viite: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAKI 1.1. Laki
Sosiaalipalveluiden vaatimusmäärittely Kiilan 2 vaiheessa - tiivistys. Helsinki Antti Mäkelä Kehityspäällikkö Medi-IT
Sosiaalipalveluiden vaatimusmäärittely Kiilan 2 vaiheessa - tiivistys Helsinki 13.4.2015 Antti Mäkelä Kehityspäällikkö Medi-IT Lähtötilanne SOTE -uudistus asettaa vaatimuksia saumattomalle yhteistyölle
Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK
Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Pyry-Matti Niemelä pyry.niemela@iki.fi
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2014 NAANTALIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE
SOSIAALIASIAMIEHEN RAPORTTI VUODESTA 2014 NAANTALIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE Viite: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAKI 1.1. Laki sosiaalihuollon
SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI
SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI Salon kaupunki / Sosiaalityön palvelut Versio 1.1 Tehdaskatu 2 Päivämäärä: 14.8.2018 24100 SALO Laatija: Paula Markula puh. 02 7781/ Keskus Hyväksyjä: