Kaavoituskatsaus Kontiolahden kunta

Samankaltaiset tiedostot
Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

KAAVOITUSKATSAUS 2015

SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

KAAVOITUSKATSAUS 2012

KAAVOITUSKATSAUS 2018

Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen.

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2018

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA

Kaavoituskatsaus 2016

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

KAAVOITUSKATSAUS. Kuhmoinen. Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE Kontiolahden kunta tekninen lautakunta

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

POLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA

Kaavoitus ja pohjavedet. Hydrogeologi Timo Kinnunen Uudenmaan ELY-keskus Luonnon- ja vesiensuojelun yksikkö

KAAVOITUSKATSAUS 2017

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sodankylä, Kakslauttasen asemakaavan muutos k 101

KAAVOITUSKATSAUS 2014

MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY?

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

KAAVOITUSKATSAUS 2016

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KAAVOITUSKATSAUS 2018

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KAAVOITUSKATSAUS

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 SAVITAIPALEEN KUNTA

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

KONTIORANTA Asemakaavan muutos ja laajentaminen entisellä varuskunnan asuntoalueella Kontiorannassa

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58)

KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAAVOITUSKATSAUS 2013

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala)

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA / /

KAAVOITUSKATSAUS 2019 Keuruu. Kaupunginhallitus Keuruun kaupunki Kaavoituspalvelut

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KAAVOITUSKATSAUS 2017

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sodankylä, Kultaojan asemakaavan muutos ja laajennus

Janakkalan kunta Turenki Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Transkriptio:

Kaavoituskatsaus 2018 2019 Kontiolahden kunta

Kaavoituskatsaus 2018 2019 Kontiolahden kunta Sisältö: 1. Miksi kaavoituskatsaus? 2. Kaavoitukseen liittyvät kunnan strategiset ohjelmat 3. Alueidenkäytön suunnittelutasot 4. Yleiskaavoitus 5. Asemakaavoitus 6. Rakennuskiellot 7. Yhteystiedot

Miksi laadimme kaavoituskatsauksen? Annamme kuntalaisille tietoa kunnan alueella vireillä olevista ja tulevista kaavahankkeista. Edistämme kuntalaisten tiedonsaantiedellytyksiä ja mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon. Maankäyttö- ja rakennuslaki 7 : Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Siinä selostettaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä.

Miten sinä voit vaikuttaa kaavoitukseen? Kaavoitukseen voit vaikuttaa seuraamalla tiedotustamme, osallistumalla ja ilmaisemalla mielipiteesi. Kaavoitamme yhteistyössä osallisten, eli niiden kanssa, joiden elämään ja oloihin kaava vaikuttaa. Kaikista kaavoistamme teemme alkuvaiheessa osallistumis- ja arviointisuunnitelman, jossa kerrotaan kaavasta, sen tavoitteista ja miten kaavaan voi vaikuttaa ja kuinka prosessi etenee. Kaavoitustilannettamme voit seurata kunnan kotisivuilta /kaavoitus. Julkaisemme myös lehtikuulutuksia kaavojen vireilletulosta, nähtävilläpidosta, hyväksymisestä ja lainvoimaiseksi tulosta. Järjestämme kaavoista yleisötilaisuuksia ja maanomistajatapaamisia. Voit tulla paikalle ja kertoa mielipiteesi. Kun kaavoja pidetään julkisesti nähtävillä, voit jättää kaavasta mielipiteen tai muistutuksen. Kunnan on annettava vastine asiaasi. Pyrimme huomioimaan toiveesi parhaamme mukaan, mutta aina kehittämistavoitteemme eivät kohtaa yksityishenkilöiden toiveiden kanssa. Tällöin on pakko ajatella asian kokonaisetua ja tehdä kompromisseja. Meihin voit olla myös suoraan yhteydessä missä tahansa kaavoituksen vaiheessa. Yhteystiedot löydät lopusta.

Kontiolahden kunnan kaavoitukseen liittyvät strategiset ohjelmat qkunnan kasvustrategia qmaapoliittinen ohjelma

Kunnan kasvustrategia Kunnan uusi mahdollistava strategia hyväksyttiin kunnanvaltuustossa 12.2.2018. Strategian ajatuksena on olla 1) innostavin kasvun ja oppimisen ympäristö, 2) kehittyvin asumisen ja elämisen ympäristö ja 3) rohkein työnteon ja yrittämisen ympäristö Asu siellä, missä olet onnellinen. Meillä voi valita asumisen keskuskaupungin lähellä, aktiivisissa kylissä ja vesistöjen läheisyydessä. Asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa asuinympäristöönsä.

Maapoliittinen ohjelma Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavoitusyksikössä valmistellun uuden maapoliittisen ohjelman 11.6.2018. Ohjelmassa käymme läpi mm. kunnan maanhankintakeinot, maanluovutuksen periaatteet ja rantarakentamisen periaatelinjaukset. Periaatteena on, että kaavoitamme ensisijaisesti vain omia maitamme.

Alueidenkäytön suunnittelutasot Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmä on hierarkkinen. Ylempi taso ohjaa aina seuraavalla tasolla tehtävää suunnittelua. Alueidenkäyttöä suunnitellaan valtakunnallisella, maakunnallisella, seudullisella ja kunnallisella tasolla.

ALUEIDENKÄYTÖN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet POHJOIS-KARJALAN MAAKUNTAKAAVA JOENSUUN SEUDUN YLEISKAAVA 2020 OSAYLEISKAAVAT ASEMAKAAVAT - Varmistaa valtakunnallisesti merkittävien seikkojen huomioiminen maakuntien ja kuntien kaavoituksessa sekä valtion viranomaisten toiminnassa - Auttaa saavuttamaan MRL:n ja alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet, - Toimia kaavoituksen ennakko-ohjauksen välineenä valtakunnallisesti merkittävissä alueidenkäytön kysymyksissä ja edistää ennakko-ohjauksen johdonmukaisuutta ja yhtenäisyyttä - Edistää kansainvälisten sopimusten täytäntöönpanoa Suomessa - Luoda alueidenkäytöllisiä edellytyksiä valtakunnallisten hankkeiden toteuttamiselle - Antaa maankäytön suuntaviivat - Edistää suunnitelmallista rakentamista - Havainnollistaa ja välittää valtakunnallisia alueidenkäytön tavoitteita ja sovittaa niitä yhteen niin maakunnallisten kuin paikallisten tavoitteiden kanssa - Ohjaa kuntien kaavoitusta - Kaupunkimaisilla alueilla strateginen - Ympäröivillä, vähemmän paineisilla alueilla toimii asemakaavoituksen ja muun maankäytön ohjauksen perustana - Kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteensovittaminen - Ohjaavat kunnan asemakaavoitusta sekä erilaisten lupien myöntämistä - Ohjaa kunnan alueidenkäytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä

MAAKUNTAKAAVOITUS Pohjois-Karjalan maakuntakaavasta on voimassa neljä vaihekaavaa, jotka ohjaavat kunnan omaa kaavoitusta. Pohjois-Karjalan maakuntahallitus on 21.12.2015 käynnistänyt Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040:n laatimisen, joka on luonteeltaan kokonaismaakuntakaavan tarkistus. Tavoitteena on saattaa koko maakuntakaava yksiin kansiin. Kaavaluonnos ei vielä ole ollut nähtävillä.

Joensuun seudun yleiskaava 2020 Joensuun seutuvaltuuston 2.12.2008 hyväksymä oikeusvaikutteinen yleiskaava, joka on laadittu nykyisten Joensuun, Kontiolahden, Liperin, Outokummun ja Polvijärven kuntien koko alueelle. Ohjaa siten myös meidän yleiskaavoitustamme. Voimassa siellä, missä kunnalla ei ole voimassa olevia omia yleiskaavoja. Osin jo vanhentunut (esim. Kontiorannan alueen maankäyttö) Tavoitevuosi 2020

YLEISKAAVOITUS Yleiskaavalla suunnitellaan maankäyttöä yleensä noin 20 vuoden aikajänteellä. Yleiskaava on yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjausväline ja siinä esitellään tavoitellun kehityksen periaatteet sekä alueet yksityiskohtaisen kaavoituksen perustaksi. Yleiskaavan tehtävänä on yhdyskunnan eri toimintojen, kuten asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittamisen yleispiirteinen ohjaaminen ja toimintojen yhteensovittaminen. Voi koskea koko kuntaa tai sen tiettyä osa-aluetta, jolloin sitä kutsutaan osayleiskaavaksi.

Mitä meillä on menossa ja tulossa yleiskaavoituksessa?

Strateginen yleiskaava Käynnistimme 18.9.2017 strategisen yleiskaavan laadinnan koko kunnan alueelle. Strateginen yleiskaava toimii kaavoituksen ja maankäytön kehityskuvana ja ohjaa kunnan tarkempaa kaavoitusta. Osallistimme kuntalaiset kunnan tulevaisuuden suunnitteluun pitämällä pelityöpajan 31.1.2018. Kunnanvaltuustolle järjestimme samanlaisen työpajan 5.2.2018. Työpajojen tulosten perusteella laadimme kolme kehityskuvaa, joita valtuutetut arvioivat 11.6.2018 pidetyssä työpajassa. Saatujen arvioiden perusteella muodostimme kaavaluonnoksen, joka on tulossa nähtäville loppuvuodesta 2018. Pyrimme saamaan kaavan hyväksytyksi vuoden 2019 aikana.

Lehmon osayleiskaava Tavoitteena on Lehmon taajaman tiivistäminen ja kehittäminen ja rakentamisen ohjaaminen taajamassa ja ympäröivillä haja-asutusalueilla. Olemme työstäneet kaavaluonnosta kuluvana vuonna. Pidimme Joensuun kaupungin kanssa yhteistyöneuvottelut Lehmon osayleiskaavan ja Rantakylä-Utra-osayleiskaavan yhteensovittamisesta 12.1.2018 ja 18.10.2018. Työneuvottelu viranomaisten kanssa on tulossa 5.11.2018. Luonnos on tulossa nähtäville vuodenvaihteessa 2018/2019. Vuonna 2019 käsittelemme saadut lausunnot ja mielipiteet kaavaluonnoksesta ja työstämme kaavaehdotuksen.

Mitä meillä on valmistunut yleiskaavoituksessa kuluneen vuoden 2018 aikana?

Kontioniemen osayleiskaava Kunnanvaltuusto hyväksyi 31.10.2016. Kaavasta tehtiin kaksi valitusta, jotka kohdistuivat samalle alueelle. Kaava laitettiin valituksenalaisia alueita lukuun ottamatta voimaan kunnanhallituksen päätöksellä 30.1.2017. Itä-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi molemmat valitukset, ja kaava sai kokonaisuudessaan lainvoiman 5.3.2018.

ASEMAKAAVOITUS Asemakaavassa määrittelemme alueen tulevan käytön: mitä säilytämme, mitä saa rakentaa, mihin ja millä tavalla. Asemakaava on tarkemman tason suunnittelua kuin yleiskaava. Asemakaavassa osoitetaan esimerkiksi rakennusten sijainti, koko ja käyttötarkoitus. Ranta-alueille voidaan laatia ranta-asemakaavoja, jotka yleensä laatii maanomistaja.

Mitä meillä on menossa ja tulossa asemakaavoituksessa?

Vanha Lehmo Käynnistimme 17.6.2015 asemakaavan muutos- ja laajennustyön ns. Vanhan Lehmon alueelle Juhola- Renssintien ja Nevalantien väliselle alueelle. Luonnos oli nähtävillä 26.4. 27.5.2016 ja herätti paljon keskustelua ja saimme luonnoksesta paljon palautetta myös 21.4.2016 pidetyssä yleisötilaisuudessa. Alue on haasteellinen asemakaavoittaa, koska kiinteistöjako on erittäin pirstoutunut alueella ja maa on pääosin yksityisen omistuksessa. Alue on ajan kuluessa rakentunut tiiviiksi kokonaisuudeksi. Yhdyskuntatekniikan sovittaminen nykyiseen rakenteeseen on vaikeaa leventämättä tiealueita. Jatkamme Vanhan Lehmon asemakaavaluonnoksen työstämistä ehdotukseksi vuoden 2109 aikana. Pyrimme kokoamaan maanomistajat pienempinä ryhminä keskustelemaan ja vaikuttamaan jatkosuunnitteluun.

Lehmon asemakaavojen ajantasaistaminen Lehmon asemakaava-alueen kaavat ovat eri vuosikymmeniltä, jolloin myös merkinnät ja määräykset eri asemakaavojen alueilla ovat hieman erisisältöisiä. Asemakaavan ajantasaistamisella Lehmon vanhat asemakaavat numeeristetaan, kaavamerkintöjä tarkistetaan sekä arvioidaan asemakaavan ajantasaisuus. Kun kaava on sähköisessä muodossa, se on helpommin käytettävissä myös kuntalaisille. Ajantasaistaminen tehdään useammassa palassa, jotta kokonaisuus on helpommin hallittavissa, eikä mahdollinen kaavavalitus vie koko Lehmon taajamaa kerralla rakennuskieltoon.

Lehmon Karhulan alueen asemakaavoitus Vanhan Nurmeksentien itäpuolinen ns. Karhulan alue asemakaavoitetaan pääasiassa pientaloasumiseen. Teemme päätöksen Karhulan alueen asemakaavoittamisesta alkuvuonna 2019 ja luonnos on tavoitteena saada nähtäville vielä saman vuoden aikana. Mikäli alueen kaavoitus etenee suunnitelmien mukaan, saamme asemakaavan hyväksymiskäsittelyyn vuonna 2020.

Muita tulevia asemakaavoitettavia kohteita 1. Kontiorannan teollisuusalueen asemakaavoitus Kontiorannan vanhan varuskunta-alueen konesalit ovat nykyisin yrityskäytössä. Asemakaavoituksella parannamme alueen toiminnallisuutta. 2. Ampumahiihtostadionin asemakaavoitus Kehitämme ampumahiihtostadionin ja sen lähiympäristöä yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. 3. Asemakaavan muutos Kontioniemen alueella Muutamme asemakaavaa osayleiskaavan mukaiseksi rakennuspaikkojen käyttötarkoituksien osalta.

Mitä meillä on valmistunut asemakaavoituksessa kuluneen vuoden aikana?

Kunnanvaltuusto hyväksyi 11.6.2018 seuraavat asemakaavat: Asemakaavan muutos ja laajennus Kärjen alueelle kirkonkylällä Asemakaavan muutos Eskolan tilalla Lehmossa Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 32 (Rinnetie) Kaikki kaavat ovat saaneet lainvoiman

Asemakaavan muutos ja laajennus entisellä Kontiorannan varuskuntaalueen asuntoalueella Kunnanvaltuusto hyväksyi asemakaavan 31.10.2016. Kaavasta tehtiin kaksi valitusta. Kunnanhallitus määräsi asemakaavan tulemaan voimaan ilman valituksen kohteena olevaa korttelia 5.6.2017. Itä-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi valitukset ja kaava sai lainvoiman 5.3.2018.

Rakennuskiellot Tällä hetkellä kunnan alueella on voimassa yksi rakennuskielto. Ympäristölautakunta määräsi 29.10.2014, 4.11.2014 ja 12.12.2014 tekemillään päätöksillä oheisen alueen Lehmosta rakennuskieltoon osayleiskaavan laadinnan ajaksi. Rakennuskielto on voimassa 5 vuotta, mutta sitä voidaan tarvittaessa jatkaa. Rakennuskielto ei koske olemassa olevien asuinrakennuspaikkojen talousrakennusten rakentamista. Tilat, jotka kuuluvat, tai joista osa kuuluu rakennuskieltoalueeseen: 1:5, 1:25, 1:36, 1:40, 1:42, 2:13, 2:26, 2:103, 2:104, 2:131, 2:144, 2:145, 5:33, 5:34, 5:56, 6:11,6:27, 6:28, 6:29, 6:30, 6:31, 8:31, 8:45, 8:46, 8:64, 8:65, 8:68, 8:81, 8:83, 8:93, 8:94, 8:95, 8:96, 9:13, 9:14, 9:39, 9:73, 21:8, 21:15, 21:16, 21:132, 21:150, 21:151, 22:69, 22:78, 22:79, 22:131, 22:132, 22:139, 32:3, 32:4 ja 878:4.

Yhteystiedot Kontiolahden kunta Tekninen toimi / kaavoitus Keskuskatu 8 B 81100 Kontiolahti /kaavoitus Facebook: Kontiolahden kaavoitus ja mittaus Maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö, puh. 0400 491 791 Maankäytön suunnittelija Maija Parikka, puh. 050 5666 973 Suunnitteluavustaja Leena Sipilä, puh. 0400 621 001 etunimi.sukunimi@kontiolahti.fi kaavoitus@kontiolahti.fi