TALOUDEN TASAPAINOTUSTOIMENPITEIDEN EUROVAIKUTUKSET PIENET TUOTTAVUUSTOIMENPITEET / KOKONAISTAVOITE SUUNNITELMAKAUDELLA 2015-2017 2,0 MILJ. EUROA Henkilöstölähtöisillä pienillä tuottavuustoimilla pyritään hillitsemään kustannusten kasvua vuosittain noin 1,5 prosenttia (2,0 milj. euroa). Edellyttää huomattavan joukon pieniä tuottavuustoimenpiteitä. Vuonna 2015 kustannukset pidetään v. 2013 ja 2014 tasolla. TAVOITE KONSERNIHALLINTO Kahden henkilön eläköityminen syksyllä 2015 - tehtävien jakaminen konsernihallinnon muulle henkilöstölle Henkilöstölähtöisten tuottavuusideoiden toteuttaminen - ideoita on käsitelty prosessitiimissä ja työpaikkakokouksissa -toteuttamiskelpoisia ideoita toteutetaan, tarvittaessa jatkovalmistelun jälkeen Työllistämispalvelut ja sosiaalinen kuntoutus - asiakkaiden palveluprosessin sujuvoittaminen - resurssien tehokkaampi käyttö - laadulliset asiat Toiminnanohjausjärjestelmän (IMS) edelleen rakentaminen ja toteuttaminen KASVU JA KULTTUURI ELÄMÄNLAATU dynaaminen kurssisuunnittelu ja kurssikohtainen kustannuslaskenta (Sastamalan Opisto) kotikurssit (Sastamalan Opisto) lukuvuoden uudelleen järjestely (Sastamalan Opisto) some-markkinointi (kaikki aliprosessit) ja oma tiedotuslehti verkossa (Sastamalan Opisto) omatoimikirjasto (kirjastot) kesäajan supistetut aukiolot (kirjastot, nuorisotilat) sähköisten palvelujen tehostaminen (kaikki aliprosessit) elämänlaadun palveluverkkoa kehitetään kaupungin linjausten mukaisesti, toiminta suhteutetaan kysyntään ja resursseihin 2015 TOT EUR 15 000 eur jatkuva prosessi, ei euromääräistä arviota Työmarkkinatukeen varatusta määrärahasta säästyi 250 000 eur. Vaikutus kaikkien prosessien toimintaan, ei euromääräistä arviota *20 000 eur *Vaikutus myöhemmin *10 000 eur *3 000 eur *Vaikutus myöhemmin *8 000 eur *6 500 eur *Tilaratkaisuista lisäkuluja 04/2016 Muutos vuodenvaihteen tilanteeseen verrattuna Kirjaston aukiolotunnin hinta halventunut.
Lisäksi Hinnoittelujärjestelmän muutos (Sastamalan opisto) Yleisesti kustannusten väheneminen (Sastamalan opisto) YHDYSKUNTA JA YMPÄRISTÖ TILAKESKUS Tarpeettomista kiinteistöistä luopuminen 2015 Energiansäästöinvestoinnit 2015 Varsinaisten energiansäästöinvestointien lisäksi mm. kiinteistöautomaation uusiminen eräissä läntisten kaupunginosien kiinteistöissä, kiinteistönhoidon mitoituksen tarkistaminen Kiinteistöjen, Sastamalan Veden ja yhdyskuntatekniikan sähköliittymien tarkistaminen perusmaksujen alentamiseksi. MAANKÄYTTÖ, YHDYSKUNTATEKNIIKKA, RAKENNUSVALVONTA Sähköliittymien kokojen ja sähkönsiirtotuotteiden tarkistukset, Kaupungin alueisiin kohdistuvien lupamaksujen käyttöönotto Rakennusvalvontataksan tasokorotus Eläköitymistapahtuma 2015 varastotoimintojen kehittäminen, kaavoitusmaksujen tarkistukset sekä valmistautuminen eläköitymistapahtumien yhteydessä mahdollisesti saavutettaviin henkilöstövähennyksiin. ELÄVÄ MAASEUTU Aliprosessien välinen yhteistyö, sähköinen asiointi, yksityisteiden kunnossapitoavustusjärjestelmän kehittäminen 5 000. *20 000 *20 000 *67 000, pysyvä vuositason laskennallinen säästö. Merkittävämpi säästö syntyy peruskorjaustarpeen vähenemisestä. *15 000, pysyvä vuositason laskennallinen säästö. *Ei ole tehty euromääräistä arviota *n. 25 000, tarkempi arvio laaditaan myöhemmin *Kts edellä. *n. 10 000, arvio pysyvästä tasosta *n. 50 000, arvio keskimääräisestä tasosta (vaihtelee vuosittain) *35 000, arvio pysyvästä vuosisäästöstä *Ei ole tehty euromääräistä arviota Yhden lomatoimenohjaajan toimen päättäminen 30 000 Lomittajien mobiilipäivystyksen lopettaminen ja kevyemmän päivystyksen käyttöönotto viikonloppuisin lomittajia varten 15 000 *näistä ei tule nettosäästöä, koska Melan korvauksen piirissä
Sijaisten vähentäminen lomien aikana 5 000 Yksityisteiden kunnossapitoavustusjärjestelmän kehittäminen 50 000 *30 000 SOTESI Sairauspoissaolojen vähentäminen tehostamalla jokaisessa työyksikössä varhaisen puuttumisen toimintamalleja sekä yksikön sisällä että yhteistyössä henkilöstöhallinnon ja työterveyshuollon kanssa Työhyvinvoinnin edistämisessä haetaan keinoja tukea myös työn tekijän omaa vastuunottoa omasta työhyvinvoinnista Työterveyshuollon määräaikaistarkastuksia tehdään jatkossa myös 45-vuotta täyttäville Työterveyshuollon työhöntulotarkastukseen hoitotyöhön tulevilla yhdistetään fysioterapeutin työhöntulotarkastus Työyksiköiden ergonomiavastaavien toimintaa laajennetaan ja tehostetaan Koko henkilöstön kustannustietoisuuden parantaminen työyksiköiden sisällä ja työyksiköiden omien toiminnallisten ratkaisujen käyttöönottaminen kustannusten kasvun hillitsemiseksi Sote-palveluiden pieniä tuottavuustoimenpiteitä on toteutettu eri prosesseissa ja työyksiköissä käyttösuunnitelmakäsittelyn yhteydessä laaditun suunnitelman mukaisesti. Toimenpiteet ovat osaltaan olleet vaikuttamassa suotuisaan kustannuskehitykseen vuonna 2015. Yksittäisten toimenpiteiden euromääräistä vaikutusta ei ole erikseen arvioitu - Poikkihallinnollista toimintaa ja yhteistä johtotyötä vahvistetaan raja aitojen ja taitekohtien vähentämiseksi asiakasprosesseissa HALLINTO Varastotoimintojen yhdistäminen/ Sotesin ja yhdyskuntatekniikan varastot PERUSTERVEYDENHUOLTO JA ERIKOISSAIRAANHOITO PSHP:n toimialueiden kanssa on käyty erilliset neuvottelut työnjaon kehittämiseksi. Erityisesti naistentautien ja lastentautien sekä diabeteksen hoidon osalta Sotesin omat erikoislääkärit ottavat hoitovastuuta aiempaa enemmän. Käytännöt on sovittu syksyn 2014 aikana, joten niiden toiminnallinen ja taloudellinen vaikutus pitäisi alkaa näkymään vuonna 2015. Kunnan omia erikoissairaanhoidon resursseja käytetään mahdollisimman tehok- Toteutunut 1.5.2015 Sote-palveluiden pieniä tuottavuustoimenpiteitä on toteutettu eri prosesseissa ja työyksiköissä käyttösuunnitelmakäsittelyn laaditun suunnitelman mukaisesti. Toimenpiteet ovat osaltaan olleet vaikutta-
kaasti ja esimerkiksi erikoissairaanhoitoon tulevia lähetteitä (myös yksityislääkäreiltä ja työterveyshuollosta) ohjataan kunnan perusterveydenhuoltoon jatkohoitoon. Sähköisiä ja paperikonsultaatiomahdollisuuksia parannetaan, jotta ylimääräisiä erikoissairaanhoidon käyntejä voidaan vähentää. Perusterveydenhuolto pyrkii toiminnallaan varmistamaan jatkohoitopaikan saatavuuden mahdollisimman nopeasti. Esimerkiksi Acutasta potilas voidaan ottaa ympäri vuorokauden perusterveydenhuollon osastolle. massa suotuisaan kustannuskehitykseen vuonna 2015. Yksittäisten toimenpiteiden euromääräistä vaikutusta ei ole erikseen arvioitu PERHE- JA SOSIAALIPALVELUT Perhe- ja sosiaalipalveluissa kiinnitetään huomioita työajan tehokkaaseen käyttöön. Matkoja pyritään yhdistelemään ja liikkumiseen käytettyä työaikaa vähentämään. Hyödynnetään käytössä olevia ohjelmia paremmin. Lapsiperheiden sosiaalityössä kartoitetaan ja kootaan pankki 3. sektorin ilmaisista tukihenkilö-/perhekummipalveluista. Sosiaalihuoltolain uudistus tuo osaltaan lisämenoja, mutta samalla se kohdentaa työtä varhaisempaan vaiheeseen ja voi sitä kautta ennaltaehkäistä raskaampien palveluiden käyttöä. Vammaispalveluiden kuljetuskustannuksia pyritään hillitsemään lisäämällä kuljetusten yhdistämistä palveluliikenteeseen. KOTIHOITOPALVELUT Kotihoitopalveluissa panostetaan edelleen vahvasti välittömän asiakastyöajan lisäämiseen tarkastelemalla välillisen työn tehtäviä. Kuljetuskustannuksia pyritään hillitsemään lisäämällä kuljetusten yhdistämistä palveluliikenteeseen. Tukipalveluiden kohdentamista tehostetaan määrittelemällä ko. palveluiden saantiin tarkemmat kriteerit. Kotisairaalatoimintaa kehitetään yhteistyössä perusterveydenhuollon kanssa. ASUMISPALVELUT
Asumispalveluissa sairauslomien vähentämiseen pyritään yksiköissä varhaisen puuttumisen lisäksi niin, että yksikön esimies osallistuu oman kodin perustehtävän toteuttamiseen säännöllisesti osana työyhteisöä ja tarttuu havaittuihin ongelmiin välittömästi. Esimiesten taloudenseurantaa vahvistetaan ottamalla käyttöön kuukausittainen taloudenseurantalomake. Yhteistyö perusterveydenhuollon kanssa kotisairaalatoiminnassa. Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen (ikäihmisten ja erityisasumispalvelujen) siirtäminen samaan osaprosessiin mahdollistaa palveluohjauksen kehittämisen ja asiakkaiden etuuksien valvomisen.. Asumispalveluissa lähes jokaisessa omassa yksikössä yksikkökohtaiset kustannukset laskivat jopa merkittävästi vuoteen 2014 verrattuna. Euromääräistä arviota ei tehty. Palvelusetelisääntökirjan käyttöönotto erityisasumis palveluissa luo hintasääntelyn ja yhtenäiset sopimukset yksityisille palveluntuottajille. Palveluohjaajan työpanoksen jakaminen tarkoituksenmukaisesti perusterveydenhuollon kanssa, asumispalveluihin ohjautuvien asiakkaiden haltuunotto jo osastovaiheessa, tämä vapauttaa kotiutuskoordinaatorin työpanosta. Suojavaatteiden osalta pyritään löytämään asumismispalveluihin sopiva taso ja määrää pyritään vähentämään. Vuokratekstiilien ja pyykkipal velun kustannuksia tarkastellaan suhteessa asiakas maksuihin. YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Tarkastus- ja näytteenottokäynnit tehdään suunnitelmallisesti matkakustannuksen huomioon ottaen. Työhyvinvoinnin edistämisessä korostetaan kunkin työntekijän oman asenteen ja käyttäytymisen merkitystä.