LÄNSI-SÄKYLÄN PÄIVÄKODIN SUUNNITTELU JA PERUSKORJAUS



Samankaltaiset tiedostot
Lautakunnan vuodelle 2010 tekemä talousarvioehdotus piti sisällään myös Pyhäjoen viemäröinnin rakennustöiden aloituksen.

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Henrikin yhtenäiskoulun laajennuksen pää- ja rakennusurakan hankinta; urakoitsijan valinta

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio (alv 0 %).

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

TAITOTALON PERUSKORJAUS

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Kehitysvammaisten asumisyksikön rakentaminen / nimikilpailu 97/ /2013 TEK

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Kirkonkylän kunnan katujen ja piha-alueiden talviauraus sekä talvihiekoitus, jatkoaika urakoihin

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa alkaen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille

Sivistyslautakunta on kokouksessaan kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Asian valmistelija kuntayhtymän johtaja Risto Kortelainen, ja ra ken ta ja kon sult ti Jukka Rasilo,

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Katajan koulun peruskorjauksen ja laajennuksen urakoitsijoiden valitseminen

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Urakka on toteutetaan jaettuna urakkana, jolloin sivu-urakat (LVIAS-urakat) ovat alistettu pääurakoitsijalle (rakennus-urakka).

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

6 toistaiseksi voimassa olevaksi 5 Rekisteriseloste sekä käyttäjäryhmät

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/ /2014

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2)

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Kiviaineet ja muut maa-aineet (Mullat ym.) - materiaalien puitesopimus ajalle

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Asia Otsikko Sivu

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Rautjärven kunta Esityslista 9/ Tarkastuslautakunta. Aika klo 09:00. Kunnantalo, hallituksen huone.

Kotipalvelun tukipalveluna järjestettävä ateriapalvelu/ sopimuksen jatkaminen ja aterioiden kuljetuksen kilpailuttaminen

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

KAUNIINSANNANTIEN RAKENTAMINEN

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall


Vuoden 2015 arviointikertomus

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

38 Rautjärven kunnan kuljetusselvitys 173/08.01/2016. Sivltk

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

Transkriptio:

Tekninen lautakunta 65 29.05.2013 Tekninen lautakunta 79 28.08.2013 Tekninen lautakunta 88 25.09.2013 Tekninen lautakunta 94 10.10.2013 Tekninen lautakunta 100 28.11.2013 Tekninen lautakunta 12 26.02.2014 Tekninen lautakunta 20 07.05.2014 LÄNSI-SÄKYLÄN PÄIVÄKODIN SUUNNITTELU JA PERUSKORJAUS 547/44.445/2013 TEKNLK 29.05.2013 65 Puheenjohtaja tiedusteli lautakunnalta, voidaanko ko. asia ottaa kä si tel täväk si. Lautakunta päätti yksimielisesti ottaa asian käsiteltäväkseen. Säkylän kunnan talousarvion investointiosassa on varattu 750 000 euroa var hais kas va tuk sen järjestelyihin liittyviin investointeihin. Kunnanvaltuusto päätti tarkentaa talousarvioon sisältyvän määrärahan koh den ta mi sen seuraavasti: "Määrärahaa voidaan käyttää entisen Kar husuon koulun rakennusten ja alueen rakennus- ja kunnostustöihin sekä ir taimis to han kin toi hin. Tiloihin sijoittuu mm. päiväkoti ja kehitysvammaisten työ- ja palvelutoiminnan tilat." Aikaisemmin kunnanhallitus on päättänyt, että tekninen lautakunta ja tek ninen johtaja voivat aloittaa tarvittavat toimenpiteet. Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminnan tilojen sisämaalaukset ja pie nimuo toi set muutostyöt on toteutettu kevään aikana lähes valmiiksi asti. Koulutilojen muuttaminen päiväkodiksi on suurehko muutostyö, josta tek ninen johtaja ja kunnanrakennusmestari ovat käynnistäneet alustavan suunnit te lu työn Risto Toivonen Oy:n kautta. Arkkitehdit Stenman Oy toimii hank keen arkkitehtisuunnittelijana. Ensimmäisinä suunnittelutöinä ra kennuk sen olemassa olevat suunnitelmat muutetaan dvg-muotoon. Päi vä ko din osalta on laadittu ensimmäinen luonnos, joka esitellään ko kouk sessa.tekninen johtaja on tehnyt alus ta vis ta arkkitehtisuunnittelutöistä vi ranhal ti ja pää tök sen. Luonnossuunnittelussa on ollut teknisen johtajan ja kun nan ra ken nus mesta rin lisäksi mukana myös päiväkoti Onnimannin henkilökunta. Laaditut luon nok set ovat pohjana kesäkuussa järjestettävälle suun nit te lu ko kouk selle. Hankkeen suunnittelutyö tulisi saada käynnistymään kesäkuun alussa vauh dil la, että arkkitehti-, rakenne-, LVI- ja sähkösuunnitteluaineisto olisi val mii na elo-syyskuun vaihteessa. Alustavien aikataulutusten mukaan kilpai lu tuk seen tulisi varata syyskuu. Hankkeen rakennusvaihe käynnistyisi lo ka kuus sa. Rakennusurakat olisivat valmiit maalis-huhtikuussa v. 2014. Pi ha työt valmistuisivat kesäkuun loppuun mennessä v. 2014. Risto Toivonen Oy:ltä on pyydetty tarjous päiväkodin rakennuttaja- ja suunnit te lu teh tä vis tä. Tarjous sisältää eriteltyinä rakennuttaja- ja suun nit te lu teh-

tä vät. Tarjous esitellään kokouksessa Lautakunta hyväksyy teknisen johtajan käynnistämien suunnittelutehtävien han kin ta me net te lyn tilannekatsauksineen ja hyväksyy Risto Toivonen Oy:n tar jouk sen 27.5.2013 päiväkodin rakennuttaja- ja suun nit te lu teh tä vistä.lisäksi lautakunta hyväksyy omalta osaltaan Arkkitehdit Stenman Oy:n laa ti man alustavan päiväkotitilojen luonnossuunnitelman. TEKNLK 28.08.2013 79 Onnimannin päiväkodin suunnitteluhanke on edennyt siten, että ark ki teh tisuun ni tel mat ovat rakennuslupa-asiakirjojen osalta valmiit ja rakennuslupa on käsiteltävänä Pyhäjärviseudun ympäristölautakunnalla 27.8.2013. Hankkeen suunnitteluvaiheen työryhmässä olleet sivistysjohtaja, tekninen joh taja, kunnanrakennusmestari ja Onnimannin päiväkodin johtaja sekä työ ryhmän ulkopuolelta kunnanjohtaja ovat hyväksyneet ra ken nus lu pa vai heen asiakirjat. Suunnittelun edetessä kunnanhallitus, sivistyslautakunta ja tekninen lau takun ta pitävät tilannekatsauksen ja seuraavat suunnittelun etenemistä kokouk sis saan. Hanke etenee rakennuslupavaiheesta edelleen siten, että eri suun nit te lualo jen suunnitelmat ja urakkatarjouspyyntöasiakirjat valmistuvat 16.9. mennes sä, jolloin tarjouspyyntöasiakirjat on tarkoitus lähettää laskentaan. Kun tarjoukset on annettu ja urakkaneuvottelut pidetty tulee hankkeen han kin tame net te lyt ja urakoitsijavalinta teknisen lautakunnan 10.10.2013 pi det tävään kokoukseen, josta asiat on tarkoitus esittää edelleen pää tet tä väk si kunnanhallituksen ylimääräisessä kokouksessa 14.10.2013. Onnimannin rakennushankkeen seuraava suunnittelukokous pidetään 2.9.2013. Suunnittelun edetessä on rakentamisen alkamisajankohdaksi muo dos tumas sa marraskuun 2013 alku ja rakennuksen osalta val mis tu mis ajan kohdak si huhtikuun 2014 loppu. Pihatöiden viimeistelytöiden on suunniteltu val mis tu van kesäkuussa 2014. Rakennuslupavaiheen arkkitehtisuunnitelmat esitellään kokouksessa. Lautakunta hyväksyy omalta osaltaan Onnimannin päiväkodin ra ken nus lupa vai heen arkkitehtisuunnitelmat ja merkitsee hankkeen ti lan ne kat sauk sen tiedokseen.

TEKNLK 25.09.2013 88 Onnimannin rakennushankkeen suunnitteluaineisto on valmistunut ja urakka tar jous pyyn nöt on lähetetty urakoitsijoille. Hanke ilmoitettiin Hil ma-il moituk sel la 16.9.2013. Urakoitsijoiden edellytettiin lähettävän osal lis tu mis il moituk sen sa 18.9.2013 klo 16.00 mennessä. Urakkatarjouspyynnöt lä he tet tiin laskentaan 19.9.2013. Urakoitsijoiden valintapeusteena on halvin hin ta. Hanke kilpailutetaan eri urakointimuotojen osalta erillisinä. Ra ken nus urakoit si ja toimii pääurakoitsijana ja sivu urakat alistetaan pää urak kaan. Rakentamisen tavoiteltu alkamisajankohta on 1.11.2013. Kohteelle on myönnetty rakennuslupa 27.8.2013. Suunnitteluaineistoon on mahdollisuus tutustua kokouksessa. Lautakunta hyväksyy omalta osaltaan Onnimannin päiväkodin han kin ta menet te lyyn liittyvät valmistelutyöt ja merkitsee hankkeen ti lan ne kat sauk sen tiedokseen. TEKNLK 10.10.2013 94 Urakkatarjouspyynnöt tulee palauttaa 7.10.2013 klo 12.00 mennessä. Urakoit si ja eh dok kail le julkinen avaustilaisuus pidetään em. päivänä klo 13.00 al kaen. Avaustilaisuuden jälkeen tarjoukset vertaillaan ja ehdotukset pääja sivu-urakoitsijoiksi esitellään teknisen johtajan päätösehdotuksen poh jalta kokouksessa. Teknisen lautakunnan hankintavaltuus on 400.000. Lauta kun ta esittää urakoitsijavalinnat edelleen kunnanhallituksen pää tet tä väksi. - Lautakunnalle jaettiin ja esiteltiin seuraavat Risto Toivonen Oy:n laatimat asia kir jat: 1. Urakkatarjousten avaustilaisuuden pöytäkirja 7.10.2013 klo 13.00 2. Rakennusurakka/Rakennus ja Nostopalvelu Reunanen Oy, tarjouksen selottoneuvottelun pöytäkirja 9.10.2013 klo 12.00 3. Rakennusurakka/Rakennustyöt Ville Kauppi Oy, tarjouksen selonottoneuvottelun pöytäkirja 9.10.2013 klo 13.00 4. Putki- ja ilmanvaihtourakka, sähköurakka sekä säätölaiteurakka, tarjouksen selonottoneuvottelun pöytäkirja 9.10.2013 klo 14.00

5. Esitys urakoitsijoiksi 10.10.2013 Todettiin, että asiakirjan 5 liitteenä on Rakennus ja Nostopalvelu Reu na nen Oy:n toimittama kirjallinen ilmoitus 10.10.2013 klo 13.55, jolla ura koit si ja peruu 7.10.2013 antamansa tarjouksen pääurakan osalta las ken ta vir heen takia. Lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että päiväkoti Onnimannin urakat an ne taan Risto Toivonen Oy:n esityksen mukaisesti seuraaville ura koit sijoil le: Pää/rakennusurakka: LVI-urakka: Sähköurakka: Säätölaiteurakka: Rakennustyöt Ville Kauppi Oy 717.850 Euran Putki- ja LVI-palvelu Ky 137.000 Sähköasennus Peltola Ky 118.100 Schneider Electric Buildings Service Oy 43.700 TEKNLK 28.11.2013 100 Uuden Onnimannin päiväkodin urakkasopimukset allekirjoitettiin 18.10.2013. Rakennustyöt aloitettiin maanantaina 28.10.2013. Työmaan aloi tus kat sel mus pidettiin myös 28.10.2013. Ensimmäinen työmaakokous pi det tiin 5.11.2013. Rakennushanke on edennyt suunnittelun, valmistelutöiden ja urakoinnin puo les ta laaditun aikataulun mukaisesti. Rakennushankkeen odotetaan val mis tu van rakennuksen osalta vuoden 2014 huhtikuun loppuun men nessä ja pihatöiden osalta kesäkuussa. Rakennustyöt Ville Kauppi Oy, Euran Putki ja LVI-Palvelu Ay, Säh kö asennus Peltola Oy sekä Schneider Electric Buildings Finland Oy ovat toi mit taneet rakennusaikaiset vakuudet. Vakuudet ovat sopimuksen mukaisia. Liitteet: 1. työmaakokouksen pöytäkirja 5.11.2013. 2.rakennusaikaiset vakuudet 4 kpl

tie dok seen ja hyväksyy samalla urakoitsijoiden toimittamat ra ken nus ai kaiset vakuudet. TEKNLK 26.02.2014 12 Uuden Onnimannin päiväkodin rakennushanke on edennyt suunnitelmien mu kai ses ti ja myös vähäisillä lisä- ja muutostöillä. Hanke valmistunee raken nus ten osalta aikataulun mukaisesti huhtikuun loppuun mennessä. Rakennuttajan erilliset hankinnat mm.: Molok-jätehuoltojärjestelmä, päi väko ti ti lo jen irtokalustehankinta (kilpailutettavana kolmella toimittajalla), päivä ko ti ti lo jen vähäiset viimeistelyt käyttöönoton yhteydessä, väliaikaisen päivä ko ti lan muutostyöt, toimintakeskusrakennuksen jukisivun maa laus työt sekä metsä ja piha-alueen viimeistelyjä. Rakennushanketta esitellään työkohteessa. Työmaakokousten 2, 3 ja 4 pöy tä kir jat ovat nähtävillä kokouksessa. TEKNLK 20 tie dok seen. Uuden Onnimannin päiväkodin rakennushanke on edennyt suunnitelmien mu kai ses ti ja myös vähäisillä lisä- ja muutostöillä. Vastaanottotarkastus sisä töi den osalta pidettiin aikataulun mukaisesti 25.4.2014. Rakennushanke valmistuu ulkotöiden osalta kesäkuussa. Takuuaika si säpuo li sil le töille alkaa 12.6.2014 ja päättyy 12.6.2016. Takuuaika ul ko puo lisil le töille alkaa, kun työt ovat hyväksytysti vastaanotettu erillisessä vastaan ot to tar kas tuk ses sa. Rakennushanketta esitellään työkohteessa. Työmaakokousten 5 ja 6 pöytä kir jat ovat liitteenä. tie dok seen.